Luomu ei ole muuta ruokaa terveellisempää

Tilja

Tätä mieltä on joku toimittaja aamun Hesarissa. Itsekin olen samaa mieltä.

Sen jälkeen kun muutama vuosi sitten uutisoitiin, että vesijohtovettä oli pullotettu ja myyty lähdevetenä, lakkasin haikailemasta kotimaisista luomuruuista.

Ostan aina edulliseen hintaan hyvän tanskalaisen joulukinkunkin. Luomuruokia ei ole mahdollista tarkastaa ja todeta niitä luomuksi. Kauppias voi väittää mitä tahansa tuotetta kotimaiseksi ja luomuksi.

9

1519

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • En juuri syö lihaa, joten en voi kinkkuihin ottaa kantaa, mutta ainakin luonnonmukaisesti kasvatetut kasvikset maistuvat aivan erilaiselle, kuin teholannoitetut ja suoja-aineilla käsitellyt. Esim. tomaatit, jotka on luomua ja joita saa myös ainaki S-kaupasta, ovat todella hyviä. Tomaatti on parhaimmillaan, kun se säilytetään huoneenlämmössä, ei siis jääkaapissa. Luomutuottajilla, ainakin kasvisten osalta on todella tarkat määräykset ja valvonta, joten niihin voi luottaa.

      Olen kasvattanut itse kaikki mahdolliset vihannekset, yrtit, salaatit ja perunat, ilman apulantoja, kompostin voimalla ja riittävällä kalkilla ja ovat hyvin kasvaneet.
      Omat salaatit ja basilicat on ruokapöydässäni olut toukokuusta saakka.
      Kaupunkilainenkin voi itse kasvattaa luomua parvekkeellaan tai ikkunalla ja kaupunkien vuokraamilla viljelypalstoilla.

      Toivon luomuviljelijöitä, kuten luomukanaloitakin enemmän ja varmaan niitä sikaloitakin, jossa siat pääsevät tonkimaan maata.

      Surkuhupajuttu on, ettei luomukanoja saa laittaa ihmiselle ruuaksi, muka salmonellapelon vuoksi. Syynä on se, että kanat saavat kuopsuttaa maata, josta sitten voi tulla kanoihin salmonellaa. Ennen maalla kanat, siat ja muut eläimet oli vapaasti ulkona, eikä tuo salmonella ainakaan meillä ollut ongelmana ja siatkin oli silloin luomua.

      Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että luomuruoka on terveellisempää, kuin tehokasvatettu ruoka.

      • Jos pistät

        Kanaltasi kaulan katki ja teet siitä kanaviilokkia.

      • luomua - totta kai

        Uusi Ranskan Elintarviketurvallisuusviraston raportti osoittaa, että luomuelintarvikkeet ovat parempia ihmisille ja sisältävät vähemmän torjunta-ainejäämiä ja nitraattia, jonka on osoitettu aiheuttavan terveydellisiä haittoja kuten diabetesta ja Alzheimerin tautia.

        Ranskalaistutkimuksen mukaan luomutuotteiden kuiva-ainepitoisuus on tavallisia tuotteita korkeampi ja ravintoainetiheys suurempi. Myös luomukasvisten kivennäispitoisuudet ovat korkeampia (mm rauta, magnesium).

        Luomuvihannekset, -marjat ja -hedelmät sisältävät enemmän antioksidantteja kuten fenoleja ja salisyylihappoa, jonka tiedetään suojaavan syöviltä, sydänsairauksilta ja monilta muilta sairauksilta. Luomueläintuotteissa on enemmän monityydyttämättömiä rasvahappoja, joka suojaavat mm sydän- ja verisuonisairauksilta.

        Eräiden vihannesten C-vitamiinipitoisuudet näyttävät olevan tavanomaista korkeampia. Mutta luomuelintuotteiden hiilihydraatti-, valkuais- ja vitamiinipitoisuuksista tarvitaan lisää tutkimuksia.

        Luomuelintarvikkeet ovat valtaosin vapaita torjunta-ainejäämistä. Luomuvihannekset sisältävät keskimäärin noin 50 prosenttia vähemmän nitraattia kuin tavanomaiset vihannekset.

      • luomua - totta kai
        luomua - totta kai kirjoitti:

        löytyy täältä
        http://www.luomu.fi/kulutus/uutisia.htm

      • luomua - totta kai kirjoitti:

        Kiitos linkistä ja hyvistä tiedoista. Enpä ollut ennen tiennyt ko. linkin olemassaolostakaan.

      • Sanna Pitkänen

        Hyvä jos on ranskalainen tutkimus pro luomu, englantilainen ei ollut.
        Olen itse ostanut ihan mauttomiakin luomutuotteita, esim. omenoita ja tomaatteja.
        On selvää että kasvien ravintopitoisuus ei voi olla sama, koska maan ravinnepitoisuus ei ole sama - sitähän ei mitenkään kontrolloida luomussa.

      • maaritroiha

    • ulkomaalainen

      .. sieltä saa sitä geenimuunneltua ja hormoneilla viritettyä liha, josta paistamisvaiheessa haihtuu melkoinen osa.

      Leikki siksi, minä ostan luomu aina kun on tarjoilla ja fairtrade-tuoteita hinnoista piittamatta.

      Pitäähän jonkun tehdä jotain.

      • ukomalasepi

        Lekki siksi mina osta lumo ana ku on tarjoila ja fairtrade-tuoteta hinosta pitamata.

        Pitaha jonku huolta autoki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      340
      10126
    2. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      11
      2902
    3. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      282
      2269
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      122
      2066
    5. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      34
      1850
    6. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      97
      1642
    7. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      140
      1581
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      144
      1507
    9. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      58
      1343
    10. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      93
      1046
    Aihe