Värjättyjen hiusten vaalennus, APUA!

Eli ongelmani on tässä:

Minulla on luonnostaan suomalaisen perus "maantien harmaat" hiukset, hieman kullan vivahteitakin latvoissa päin. Olen kuitenkin värjännyt viime syksyn aikana hiukseni kaksi kertaa aivan mustanruskeiksi, ei kuitenkaan aivan mustiksi. Sitten juurikasvua alkoi olemaan parin sentin verran ja olin kyllästynyt niin tummiin hiuksiin ja päätin värjätä keskiruskeiksi, mutta lopputuloshan oli mahtava että juurikasvu se oikeanlainen keskiruskea mutta loppuihin hiuksiin jotka olivat vielä niin tummat väri ei ottanut lähes lainkaan, hieman valon osuessa saattoi näkyä pientä kullan hohtoa.

No nyt en ole tuon jälkeen värjännyt lainkaan ja on jo hyvin paljon juurikasvua, keskiruskea vilkkuu sieltä täältä ja se mustanruskea on haalennut hieman, nyt enemmänkin tummanruskeaksi sanoisin.

Ja nyt haluaisin kullanvaaleat hiukset, en siis aivan blondeja, mutta suunnilleen tuon väriset: http://www.guciimage.com/store/images/P/Picture 002.jpg

Joten osaako kukaan sanoa että onnistuisinko jos otan tarpeeksi vaalean värin saamaan hyvän lopputuloksen aikaiseksi ILMAN VÄRINPOISTOA? Vai olisiko se aivan välttämätön? Koitan nimittäin kyseistä käsittelyä välttää kaikin keinoin, niin paljon olen huonoa kuullut.
Pelkään myöskin että vajaa puolet hiuksista olisi sitten oikean väriset ja latvat edelleen ruskeat/keltaiset tms.

Kiitos jos joku jaksoi lukea ja toivottavasti vaikka joku ammattilainen osaisi vastata tai kuka vaan asiasta tietävä!
1591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

väri ei vaalenna väriä,eli joudut tekemään värinpoiston värjättyyn tukkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nykyinenbrune kirjoitti:

Eli ongelmani on tässä:

Minulla on luonnostaan suomalaisen perus "maantien harmaat" hiukset, hieman kullan vivahteitakin latvoissa päin. Olen kuitenkin värjännyt viime syksyn aikana hiukseni kaksi kertaa aivan mustanruskeiksi, ei kuitenkaan aivan mustiksi. Sitten juurikasvua alkoi olemaan parin sentin verran ja olin kyllästynyt niin tummiin hiuksiin ja päätin värjätä keskiruskeiksi, mutta lopputuloshan oli mahtava että juurikasvu se oikeanlainen keskiruskea mutta loppuihin hiuksiin jotka olivat vielä niin tummat väri ei ottanut lähes lainkaan, hieman valon osuessa saattoi näkyä pientä kullan hohtoa.

No nyt en ole tuon jälkeen värjännyt lainkaan ja on jo hyvin paljon juurikasvua, keskiruskea vilkkuu sieltä täältä ja se mustanruskea on haalennut hieman, nyt enemmänkin tummanruskeaksi sanoisin.

Ja nyt haluaisin kullanvaaleat hiukset, en siis aivan blondeja, mutta suunnilleen tuon väriset: http://www.guciimage.com/store/images/P/Picture 002.jpg

Joten osaako kukaan sanoa että onnistuisinko jos otan tarpeeksi vaalean värin saamaan hyvän lopputuloksen aikaiseksi ILMAN VÄRINPOISTOA? Vai olisiko se aivan välttämätön? Koitan nimittäin kyseistä käsittelyä välttää kaikin keinoin, niin paljon olen huonoa kuullut.
Pelkään myöskin että vajaa puolet hiuksista olisi sitten oikean väriset ja latvat edelleen ruskeat/keltaiset tms.

Kiitos jos joku jaksoi lukea ja toivottavasti vaikka joku ammattilainen osaisi vastata tai kuka vaan asiasta tietävä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu