Porno ja piipiti-pii!

Hei ei se , että mies katsoo pornoa tarkoita, ettei oma vaimo kelpaa. Ite ainakin vahtaan kun vaimo on pitkään poissa, mutta laukeaminen ei vaan onnistu ennen kuin ajattelee sen oman vaimon siihen filmiin.

Kyllä naiset lukee, kun tieteellisiä tutkimuksia tehdään miesten pornonkatselusta, mutta eivät lue silloin, kun tehdään tieteellinen tutkimus siitä, että miehet ovat keskimäärin naisia visuaalisesti herkemmin kiihottuvia. Miehelle porno on vaan biologinen ärsyke, visuaalinen stimuli, jolla saa hormonit hyrräämään.

Kas kun naisen masturbaatio on "pyhempää", sillä nainen kiihottuu enemmän kosketuksista ja koskettelun ajattelusta sekä henkisistä jännitteistä, jotka voi kuvitella päänsä sisällä katsomatta pornoa. Romanttiset elokuvat, joissa luodaan jännitteitä roolihenkilöiden välille, ovat myös omiaan luomaan naiselle seksuaalisia kiihokkeita. Tutkittu juttu! Ja jos joku nainen erehtyykin tunnustamaan pitävänsä eroottisista elokuvista, niin lähes aina tulee perään lisäys että "niistä sellaisista, joissa on joku juoni ja tarina".

Meidän miesten pitäisi nousta jo lujaa barrikaadeille ja kieltää vaimoilta 1) kioskikirjat 2) romanttiset komediat ja 3) päänsisäinen kuvittelu. Miksi luulette, että uusin Johnny Depp tai George Clooney -pätkä on pakko päästä kattomaan?
521744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Pidän kyllä eroottisista elokuvista ja myös pornosta itsestään, mutta ei, siinä pornopätkässä ei kyllä tarvi olla juonta :) enemmän vaan toivoisin näkeväni niissä miehen paljasta pintaa.. saa monesti aikansa hakea sellaista pätkää.

Äänestä

Ei se pornossa ole, ettei sitä saisi olla olenkaan, mutta mikä siinä on niin kiihottavaa, että on joka ikiseen reikään pakko panna ja kaikilla mahdollisilla tavoilla osoittaa, että nainenhan nauttii vain siitä, kun mies tekee ja on ja nauttii, ruiskii spermat naamalle ja kaikilla mahdollisilla tavoilla on jotenkin "ylempänä", mikä pakkomielle on panna joka vitun ikisessä pornoelokuvassa perseeseen????

Kuule, ei kiihota, vaan oksettaa! Se, että naiset ovat niin helvetin teennäisiä, joo hei, katselen sua silmiin ja ulisen kiihkosta, kun sä panet mua anaaliin ja sen jälkeen otan suihin vielä uudelleen? Joo... Tuskin.
Tai että onpas hienoa kun sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen, niinkun roolivaatteet vaihdetaan ja samaa paskaa idiooteille?? Nyt tulee putkimies, jassååå, sitten vaatteet pois, pannaan, suihin otto, pannaan, pannaan perseeseen, ottaa taas suihin, spermat lentää naamalle, nuolee kyrvän puhtaaksi, ja sitten tulee toinen mies ja sama kuvio toistuuu.............
Eiiiiii... Oikein toimi.

Että seksin näyttäminen ois ymmärrettävää, mutta henkilökohtasesti mua esimerkiksi se anaaliin paneminen kuvottaa, joten todellinen turn off, en todellakaan halua katsoa, kuulla eikä kiinnosta.
Lesboseksi? Mitä vittua? Ei jokainen hetero nainen ole salaa biseksuaali: ei voisi vähempää kiinnostaa, ei kiinnosta naisen pillu eikä seksi naisen kanssa. Tai kahden miehen kanssa, että ottaa toiselta suihin, ja toinen panee takaapäin ja sitten tooisinpäin...
Tai just se spermojen ruiskiminen: sottaista ja alentavaa: kiva etttä muna seisoo paremmin sillon, kun siihen vaimonsa kuvittelee, mutta ei kiihota, ei pätkääkään.
Sitten, äänekäs seksi on ihan kivaa, jos se tulee luonnostaan, seksin katsominen on kivaa, kun se on luonnollisen näköistä, mutta porno?!

Joo, siinä vaiheessa kun mun mielikuvitus on niin surkee, että tarviin pornoa sitä lisäämään, niin lopetan seksin harrastamisen kokonaan. Hard core pornoa katsovat ovat mielestäni hieman sairaita.

Että visuaalisesti minäkin kiihotun, kuin myös kosketuksesta eikä mainitsemasi romanttiset sarjat ole mikään pornon korvike, ei kaikki naisetkaan ole niin yltiöromanttisia, mutta en ihan mistä mauttomuudesta tahansa missä näytetään ihmisten sukupuolielimiä. En ihan mistä paskasta tahansa, mikä tuntuu miehille kelpaavan oikein mainiosti... tietenkin saattaa johtua siitä, että kun he samaistavat itsensä mieheen, tekijään, ja ovat se joka ruikkii, on paljon mukavampaa, kun että katsoo sitä naista ja mieleen hiipii just se ajatus, että kiva, mun mies nauttii ton katsomisesta... ja kuvittelee mut tollaseksi... Joo-o...

Vielä, kun jotkut sanoo, että naiset on kateellisia niille hyvännäkösille (???) pornotäähdille... ÖÖÖ... Mistä? Siis, mä en todellakaan voi käsittää.
Kyse on varsin muusta. Ammattinsa saa jokainen valita, ja siis, katsokaa toki mitä haluatte, mutta tässä on kylläkin mun syyt, ettei porno juurikaan kiihota, vitut mä siitä juonesta, jos ois edes joku tyyli ja raja säilytetty.
Tietysti parasta ois, jos ois sekä aivoille kiihoketta että ihan noin biologisesti. Sekä suoraa äksöniä, että juonta, tarinaa ja seksiä. Kiitos!

Äänestä
  • Löit vielä pisteen huutomerkin alle.

    Keuhkoat kuin mikäkin, että mikseivät miehet kiihotu samoista asioista kuin sinä. Jos sinun mielestäsi jokin on paskaa, niin se on sitä kaikille. Nii-in... Sinä et voi ymmärtää, miksi joku mies kiihottuisi yliviedyn rajusta meiningistä. Ehkä se ylivieminen on juuri imehille tehdyn pornon pointti. Naiset yleensä pitävät hillitymmästä ja vihjailevammasta, koska naiset kaipaavat turvallisuutta, tuttua ja turvallista, hellää. Miehet taas ovat seikkailijoita, kokeilijoita, rallikuskeja sängyssäkin. Naisille valitettavasti tehdä pornoa, koska naiset eivät osta pornoa.

    Millaistakohan miehen on sinun kanssasi elää, kun pidät mieisiä ominaisuuksia sairaalloisina.

    Meitä on joka lähtöön. Teet itsestäsi pellen, jos ilmaiset pelkästään, ettet sitä voi ymmärtää.

    Äänestä

  • Rakastava Mies kirjoitti:

    Löit vielä pisteen huutomerkin alle.

    jos joskus olen jostain kicksejä saanut niin juuri noista ylilyönneistä ja parodioista kuten esim. Apollinairen Hirveä Hospodar ja Millerin Opus pistorum.

    Äänestä

  • Rakastava Mies kirjoitti:

    Löit vielä pisteen huutomerkin alle.

    Keuhkoat kuin mikäkin, että mikseivät miehet kiihotu samoista asioista kuin sinä. Jos sinun mielestäsi jokin on paskaa, niin se on sitä kaikille. Nii-in... Sinä et voi ymmärtää, miksi joku mies kiihottuisi yliviedyn rajusta meiningistä. Ehkä se ylivieminen on juuri imehille tehdyn pornon pointti. Naiset yleensä pitävät hillitymmästä ja vihjailevammasta, koska naiset kaipaavat turvallisuutta, tuttua ja turvallista, hellää. Miehet taas ovat seikkailijoita, kokeilijoita, rallikuskeja sängyssäkin. Naisille valitettavasti tehdä pornoa, koska naiset eivät osta pornoa.

    Millaistakohan miehen on sinun kanssasi elää, kun pidät mieisiä ominaisuuksia sairaalloisina.

    Meitä on joka lähtöön. Teet itsestäsi pellen, jos ilmaiset pelkästään, ettet sitä voi ymmärtää.

    Se mitä sinä kutsut "yliviedyn rajusksi meiningiksi", on todellisuudessa silkkaa väkivaltaa, milteipä suoranaista rääkkäystä. Sitä juuri on vaikea käsittää, että pahuus naista kohtaan on miehille niin mahtavan nautinnollista. Vaikea (lähes mahdoton) on kunnioittaa sellaisia miehiä.

    Äänestä

  • Heh..ihan kauhea saarna. Eihän sun tarvitse katsoa pornoa, mut ainakin kuvailujen perusteella on tullut katsottua ihan reilusti.

    YKsi mitä en koskaan itse tajua, on se että eivätkö ihmiset, varsinkaan naiset osaa erottaa elokuvan ja todellisuuden eroa????
    Porno on viihdettä, se on liioiteltua ja sitä on moneen makuun, ihan kauheasta HC:sta pehmoon...
    Ihan samalla tavalla kuin peruselokuviakin on kauheista tappopätkistä hömppäkomedioihin. Itse voi valita mitä katsoo!
    Vaikka mies katsoisikin jotain HC-ruiskinta maratonia, ei se tarkoita että harrastaa itse samaa...

    Ja jos et itse pidä anaaliseksistä tai spermasta, niin se ei ole kenenkään muun ongelma kuin sun itsesi :D

    Äänestä

  • Rakastava Mies kirjoitti:

    Löit vielä pisteen huutomerkin alle.

    Keuhkoat kuin mikäkin, että mikseivät miehet kiihotu samoista asioista kuin sinä. Jos sinun mielestäsi jokin on paskaa, niin se on sitä kaikille. Nii-in... Sinä et voi ymmärtää, miksi joku mies kiihottuisi yliviedyn rajusta meiningistä. Ehkä se ylivieminen on juuri imehille tehdyn pornon pointti. Naiset yleensä pitävät hillitymmästä ja vihjailevammasta, koska naiset kaipaavat turvallisuutta, tuttua ja turvallista, hellää. Miehet taas ovat seikkailijoita, kokeilijoita, rallikuskeja sängyssäkin. Naisille valitettavasti tehdä pornoa, koska naiset eivät osta pornoa.

    Millaistakohan miehen on sinun kanssasi elää, kun pidät mieisiä ominaisuuksia sairaalloisina.

    Meitä on joka lähtöön. Teet itsestäsi pellen, jos ilmaiset pelkästään, ettet sitä voi ymmärtää.

    Olen samaa mieltä että porno on väkivaltaa ja naisen alentamista. Mikä nautinto on saada toisen mällit naamalle? Ootteko miehet ite koskaan saanu kyrpää anaaliin? Kokeilkaa vaikka dildolla rajusti niin tiedätte miltä se tuntuu. Ette käy paskalla ilman että veri lentää, niin!
    Ja kun tungetaan joka reikään ja edestä ja takaa suuhun ja perseeseen yhtä aikaa niin kokeilkaapa sitäkin: onko siinä sitte mukava ja rentoutunu olo, häh?

    Jos joku mies mulle edes kehtais ehdottaa jotain mitä on nähny pornoleffassa niin kaikin mokomin tehdään se mutta sama käsittely sitten myös toisinpäin: voisin vaikka lorauttaa kuukautisveret suoraan miehen kurkkuun noin tasapuolisuuden nimissä. Ja vaatia että se nuolee mut vielä puhtaaksi.

    Eli rallikuskit hei, kunnioittakaa kuitenkin yleisiä liikennesääntöjä sängyssäkin!!!!!

    Äänestä

  • en alennu fantasioihisi kirjoitti:

    Onko pornoelokuva aina anaalielokuva tai ryhmäseksielokuva? Onko pornoelokuva mielestäsi siis opasvideo naisen nautintoon? Pitäisikö sen olla? Onko se edes pointti? Ei ole moni muukaan asia nautintoa, jota elokuvateollisuudessa kuvataan.

    Mutta mitä mainitsemiin asioihisi tulee niin kyllä on olemassa naisia jotka pitävät anaaliseksistä, vaikka on myös naisia, jotka eivät siitä pidä. On myös miehiä, jotka eivät siitä pidä. Anaaliseksi ei myöskään ole kivuliasta eikä veri lennä jos sen tekee oikein. Yhtä hyvin voisi sanoa, että onko kaikilla miehillä isot kyrvät ja pitääkö naisen olla blondi tai aasialainen.

    Koko tekstisi on ihan ihmeellistä ilmaanhuitomista ohi aiheen.

    Porno on viihdettä, eikä edes väkivaltaviihdettä. Suomessa väkivaltaporno on kielletty.

    Kehottaisin graafisia kuvailijoita siirtymään seksipalstalle, sillä tämä alue on lapsillekin sallittu!

    Äänestä

  • Rakastava mies kirjoitti:

    Kun kirjoitat pornosta, siirtäisit itse aloittmasi aiheen sinne seksipalstalle. Vai onko oma kirjoituksesi tarkoitettu lasten silmille?

    Ja tämä lainatakseni ensimmäisestä viestistäsi:
    "Meidän miesten pitäisi nousta jo lujaa barrikaadeille ja kieltää vaimoilta 1) kioskikirjat 2) romanttiset komediat ja 3) päänsisäinen kuvittelu. Miksi luulette, että uusin Johnny Depp tai George Clooney -pätkä on pakko päästä kattomaan?"

    Asetat itse rajoja naisille ja kehotat miehiä barrikaadeille. Koita kestää sekin ettet voi taistella kontrollisi kanssa kaikkia vastaan. Ei kannata edes yrittää. Niele tappiosi.

    Äänestä

  • oooppqq kirjoitti:

    Tampio. Pointti oli kai havainnollistaa vain sitä, että miehet ja naiset ovat erilaisia, ja että on aivan turhaa naisten piipittää miesten pornonkatselusta vain siksi, että he itse saavat kiksinsä jostakin muualta. Itse asia eli itsensä viihdyttäminen on ihan samaa settiä - ärsyke vaan haetaan muualta.

    Kirjoitin pornosta, koska toinen aihe miehen pornon katselemisesta ja siitä käryämisestä (outo ajatus, eihän poke ole laitonta, eihän Johnny Depp -leffastakaan voi kärytä) oli palstalla.

    Äänestä

  • oooppqq kirjoitti:

    Kun kirjoitat pornosta, siirtäisit itse aloittmasi aiheen sinne seksipalstalle. Vai onko oma kirjoituksesi tarkoitettu lasten silmille?

    Ja tämä lainatakseni ensimmäisestä viestistäsi:
    "Meidän miesten pitäisi nousta jo lujaa barrikaadeille ja kieltää vaimoilta 1) kioskikirjat 2) romanttiset komediat ja 3) päänsisäinen kuvittelu. Miksi luulette, että uusin Johnny Depp tai George Clooney -pätkä on pakko päästä kattomaan?"

    Asetat itse rajoja naisille ja kehotat miehiä barrikaadeille. Koita kestää sekin ettet voi taistella kontrollisi kanssa kaikkia vastaan. Ei kannata edes yrittää. Niele tappiosi.

    Varmistan vielä, että varmasti kaikki ymmärtävät, mitä sarkasmilla tarkoitan tässä tapauksessa.

    Eli: Miesten ei mielestäni pidä nousta barrikaadeille tai yrittää kontrolloida vaimojensa viihdetottumuksia mitenkään. Koko löpinä pyhyhemmyydestä on vain sarkasmia. Kioskikirjat ja hölynpölyviihde ei ole pahaa... Kuten ei ole pornokaan :D

    Naiset, nielkää tappionne.

    Äänestä

  • Rakastava Mies kirjoitti:

    Löit vielä pisteen huutomerkin alle.

    Keuhkoat kuin mikäkin, että mikseivät miehet kiihotu samoista asioista kuin sinä. Jos sinun mielestäsi jokin on paskaa, niin se on sitä kaikille. Nii-in... Sinä et voi ymmärtää, miksi joku mies kiihottuisi yliviedyn rajusta meiningistä. Ehkä se ylivieminen on juuri imehille tehdyn pornon pointti. Naiset yleensä pitävät hillitymmästä ja vihjailevammasta, koska naiset kaipaavat turvallisuutta, tuttua ja turvallista, hellää. Miehet taas ovat seikkailijoita, kokeilijoita, rallikuskeja sängyssäkin. Naisille valitettavasti tehdä pornoa, koska naiset eivät osta pornoa.

    Millaistakohan miehen on sinun kanssasi elää, kun pidät mieisiä ominaisuuksia sairaalloisina.

    Meitä on joka lähtöön. Teet itsestäsi pellen, jos ilmaiset pelkästään, ettet sitä voi ymmärtää.

    Miksi naisten pitäisi ymmärtää miesten halua alistaa nainen? Eihän miehetkään ymmärrä romanttisesta hömpästä mitään?
    Kysyn kuitenkin kuinka paljon romanttinen kirjallisuus/elokuvat loukkaa miestä ja kuinka paljon naisen alistaminen loukkaa naista? Alistaako romantiikka miestä?
    Palveleeko romantiikka yhteistä hyvää enemmän kuin porno? Miehen mielestä varmaan ihan sama mutta tykkäisitkö oikeasti vaimosi/tyttöystäväsi olevan enemmän rietas revittelijä vai tunteellinen rakastajatar ?
    Haluatko hänen kulkevan mustissa lateksivaatteissa mieluimmin kuin kukkamekossa?

    Niinhän se on, ristiriitaista. Haluat molempia.
    Nainen ei nauti siitä kun mies alistetaan käyttöesineeksi tai seksiobjektiksi mutta mies nauttii siitä kun nainen on tunteeton tavara jota voi panna joka reikään. Uskon kuitenkin että parisuhteessa mieskin kaipaa muuta eikä voi tehdä silloinkaan valintaa parisuhteen hyväksi vaan mies kokee että hänen pitää saada molemmat.
    Omasta vaimosta ei ilmeisesti voi edes kuvitella saavansa molempia? Huoraa ja kilttiä kotihengetärtä?
    Tosiasiassa me naiset haluaisimme olla omille miehillemme molempia mutta mies mieluimmin ottaa sen pornotähden elämäänsä jostakin toisesta? Miksi rietasta pornoa ja romantiikkaa ei voi harrastaa oman kullan kanssa?

    Minä haluan omasta miehestäni molempia mutta mikäli hän mieluimmin katsoo isotissistä tuntematonta blondia netistä on viesti minulle enemmän kuin selkeä.

    Minä pyydän häneltä romanttista huomiota mutta hän ei pyydä minulta että anna mulle ja mun kavereille ja ota kaikilta suihin tänään?? Hän katsoo mielummin netistä kun kolme miestä panee jotakin toista naista.

    Äänestä

  • Rakastava mies kirjoitti:

    Varmistan vielä, että varmasti kaikki ymmärtävät, mitä sarkasmilla tarkoitan tässä tapauksessa.

    Eli: Miesten ei mielestäni pidä nousta barrikaadeille tai yrittää kontrolloida vaimojensa viihdetottumuksia mitenkään. Koko löpinä pyhyhemmyydestä on vain sarkasmia. Kioskikirjat ja hölynpölyviihde ei ole pahaa... Kuten ei ole pornokaan :D

    Naiset, nielkää tappionne.

    Tosiasiassa vain pieni määrä naisista ennenkaikkea nuorista naisista sanoo omalle miehelleen sen tosiasian kuinka porno loukkaa hänen seksuaalisuuttaan.
    Naiset kärsivät hiljaa mielessään sillä nainen joka valittaa miehensä pornon katselusta on seksinvastainen nippottaja. Nainen ei halua että hänestä ajatellaan niin.
    Nuoret naiset haluavat ajatella kuin miehet ja he pakottavat vaikka väkisin itsensä siihen. Nuoret naiset ovat päällekäyviä ja vaativia. Miehet vaviskaa sillä te ette kohta pysty tyydyttämään näitä tulevia sukupolvia enään.
    Pitäkää kunnostanne huolta sillä Cosmopolitani on jo silkkaa pornoa ja naiset haluavat kohta kaiken. Siinä vaaditaan jo akrobaattisia taitoja ja sitä että se elävä ihan oikea nainen saa kymmenen orgasmia peräjälkeen. Jos näin ei käy olette mennyttä miestä.

    Keski-ikäiset naiset ovat vielä naisia ja siksi miehen pornonkatselu loukkaa heitä ja he kertovat sen ääneen. Toiset eivät sano mitään mutta asia heijastuu tavalla tai toisella pariskunnan omaan seksielämään. Se on vaan tosiasia. Nainen tuntee riittämättömyyttä ja kylmenee. Mies ei ymmärrä ja menee katsomaan pornoa.

    Tiivistän että on ihan yhtä tosiasia se että suurin osa naisista kärsii pornosta kuin se että suurin osa miehistä sitä katsoo.

    Tosiasia on myös se että asia tulee muuttumaan lähivuosina.
    Katsotaan tuleeko sen myötä miehistä impotentteja kun naiset alkavat tykkäämään siitä pornosta ja alistamaan miehiä?

    Äänestä

  • Ei miehen tarvi katsoa pornoa pätkääkään jos seksiä on parisuhteessa tarpeeksi. Useimmiten sitä ei ole tarpeeksi.

    Äänestä

  • Ne vasta on perverssejä.

    1. Putkimies tulee korjaamaan putkia ja päätyy naisen kanssa sänkyyn
    2. Altaapuhdistaja harrastaa seksiä omistajanaisen kanssa
    3. Pizzakuski tulee panemaan
    4. Häät missä vieraat alkaa paneskelemaan

    Saati sitten täysin b-luokan kökköleffat missä pokenäyttelijät sonköttävät ala-arvoisia epämääräisiä läppia ja panevat väliin savukoneiden jauhaessa.

    Äänestä

  • elävästä elämästä kirjoitti:

    Tosiasiassa vain pieni määrä naisista ennenkaikkea nuorista naisista sanoo omalle miehelleen sen tosiasian kuinka porno loukkaa hänen seksuaalisuuttaan.
    Naiset kärsivät hiljaa mielessään sillä nainen joka valittaa miehensä pornon katselusta on seksinvastainen nippottaja. Nainen ei halua että hänestä ajatellaan niin.
    Nuoret naiset haluavat ajatella kuin miehet ja he pakottavat vaikka väkisin itsensä siihen. Nuoret naiset ovat päällekäyviä ja vaativia. Miehet vaviskaa sillä te ette kohta pysty tyydyttämään näitä tulevia sukupolvia enään.
    Pitäkää kunnostanne huolta sillä Cosmopolitani on jo silkkaa pornoa ja naiset haluavat kohta kaiken. Siinä vaaditaan jo akrobaattisia taitoja ja sitä että se elävä ihan oikea nainen saa kymmenen orgasmia peräjälkeen. Jos näin ei käy olette mennyttä miestä.

    Keski-ikäiset naiset ovat vielä naisia ja siksi miehen pornonkatselu loukkaa heitä ja he kertovat sen ääneen. Toiset eivät sano mitään mutta asia heijastuu tavalla tai toisella pariskunnan omaan seksielämään. Se on vaan tosiasia. Nainen tuntee riittämättömyyttä ja kylmenee. Mies ei ymmärrä ja menee katsomaan pornoa.

    Tiivistän että on ihan yhtä tosiasia se että suurin osa naisista kärsii pornosta kuin se että suurin osa miehistä sitä katsoo.

    Tosiasia on myös se että asia tulee muuttumaan lähivuosina.
    Katsotaan tuleeko sen myötä miehistä impotentteja kun naiset alkavat tykkäämään siitä pornosta ja alistamaan miehiä?

    Niin... naiset ottavat elämäänsä mallia Cosmosta ja näistä romanttisista hölynpölykirjoista ja haluavat sitten sitä tajuamatta, että se on fiktiota.

    Miehille porno on edelleen vain korviketta, satua, joka ei koskaan pysty korvaamaan aitoa rakastelua.

    Siksi sanonkin (osin sarkastisesti), että miesten olisi jo lujaa noustava barrikaadeille eikä vavista :D. Cosmo ei ole mikään uusi juttu. Naisten porno on ollut täälä ihan yhtä kauan kuin miestenkin mutta se on eri muodossa ja sitä ei kutsuta pornoksi.

    Äänestä

  • Rietas nainen kirjoitti:

    Miksi naisten pitäisi ymmärtää miesten halua alistaa nainen? Eihän miehetkään ymmärrä romanttisesta hömpästä mitään?
    Kysyn kuitenkin kuinka paljon romanttinen kirjallisuus/elokuvat loukkaa miestä ja kuinka paljon naisen alistaminen loukkaa naista? Alistaako romantiikka miestä?
    Palveleeko romantiikka yhteistä hyvää enemmän kuin porno? Miehen mielestä varmaan ihan sama mutta tykkäisitkö oikeasti vaimosi/tyttöystäväsi olevan enemmän rietas revittelijä vai tunteellinen rakastajatar ?
    Haluatko hänen kulkevan mustissa lateksivaatteissa mieluimmin kuin kukkamekossa?

    Niinhän se on, ristiriitaista. Haluat molempia.
    Nainen ei nauti siitä kun mies alistetaan käyttöesineeksi tai seksiobjektiksi mutta mies nauttii siitä kun nainen on tunteeton tavara jota voi panna joka reikään. Uskon kuitenkin että parisuhteessa mieskin kaipaa muuta eikä voi tehdä silloinkaan valintaa parisuhteen hyväksi vaan mies kokee että hänen pitää saada molemmat.
    Omasta vaimosta ei ilmeisesti voi edes kuvitella saavansa molempia? Huoraa ja kilttiä kotihengetärtä?
    Tosiasiassa me naiset haluaisimme olla omille miehillemme molempia mutta mies mieluimmin ottaa sen pornotähden elämäänsä jostakin toisesta? Miksi rietasta pornoa ja romantiikkaa ei voi harrastaa oman kullan kanssa?

    Minä haluan omasta miehestäni molempia mutta mikäli hän mieluimmin katsoo isotissistä tuntematonta blondia netistä on viesti minulle enemmän kuin selkeä.

    Minä pyydän häneltä romanttista huomiota mutta hän ei pyydä minulta että anna mulle ja mun kavereille ja ota kaikilta suihin tänään?? Hän katsoo mielummin netistä kun kolme miestä panee jotakin toista naista.

    Vastataanpa tähän sinun tekstiisi, joka on yksi harvoista täälä olevista vastauksista, jotka edes jotenkin pysyvät asiassa.

    "Miksi naisten pitäisi ymmärtää miesten halua alistaa nainen?"

    Eli jos mies katsoo väkivaltaelokuvia ja nauttii siitä, tarkoittaako se, että mies haluaa alistaa ihmisiä ylipäätään?? Porno ei ole alistamista vaan audiovisuaalinen ärsyke pönkittämään fantasiointia. Se on fiktiota ja viihdettä.

    "Eihän miehetkään ymmärrä romanttisesta hömpästä mitään?
    Kysyn kuitenkin kuinka paljon romanttinen kirjallisuus/elokuvat loukkaa miestä ja kuinka paljon naisen alistaminen loukkaa naista?"

    Et voi asetella kysymystä noin. Pitäisi kysyä, kuinka paljon miehen alistaminen loukkaa miestä ja kuinka paljon naisen alistaminen loukkaa naista. Tai kuinka palkjon romanttinen kirjallisuus loukkaa miestä ja kuinka paljon porno loukkaa naista.

    Pornon katselu ei ole pettämistä eikä siten naisen alistamista. Vai tarkoititko, etä pornografiassa kuvataan naista alistettuna esineenä? Kaikki pornoelokuvat eivät myöskään kuvaa naisen alistamista fiktiivisesti. Aihepiiriin on syytä tutustua tarkemmin jos on tällainen käsitys. Onpa pornoelokuvia, joissa naiset alistavat miehiä ihan suoraan oikein piiskojen, sähköpatonkien ja ruumiin eritteiden voimin.

    Romantiikka toimii petollisemmin kuin porno. Porno on suoraa, romantiikkafiktio vihjailevaa, kuten naisen luonteeseen usein sopii. Mielikuvat seksuaalisesta käyttäytymisestä kuitenkin tuodaan siinäkin katsojan / lukijan / kuulijan mieleen. Koko kokemus on eri tasolla, mutta aivan yhtä isoista asioista on kyse.

    " Alistaako romantiikka miestä?"

    Tietyllä tavalla kyllä. Romantiikka purkittaa koko miehuuden samalla tavalla naiselle mieluiseen pakettiin, jossa se on kontrolloituna täysin naiselle alisteisesti siten, että kokemus on naisesta miellyttävä. Miestä ahdistaa usein lukea näistä tummista etelän alfoista, jotka vievät vaalean kaunottaren. Tämä ei vastaa todellisuutta. Jos pornolta vaaditaan todenmukaisuutta, pitää sitä vaatia romantiikaltakin. Mutta jos romantiikka saa esittää miehen kontrolloituna sadun prinssinä, ei ole mitään pahaa siinä, että pornossa nainen on purkkiruokaa, vai pitäisikö sanoa purkkihuoraa.. Sitä varten nämä fiktiiviset teokset ovat olemassa : ne ovat satuja, jotka on tarkoitettu viihdyttämään. Ei niitä oteta tosissaan. Lapsikibn ymmärtää sadun ja toden eron. Miksei aikuinen nainen ymmärrä?

    "Palveleeko romantiikka yhteistä hyvää enemmän kuin porno?"

    Riippuu kenelle kumpi tahansa noista on suunnattua.

    "Miehen mielestä varmaan ihan sama mutta tykkäisitkö oikeasti vaimosi/tyttöystäväsi olevan enemmän rietas revittelijä vai tunteellinen rakastajatar ?"

    Muistakaamme toden ja sadun ero! Porno ei ole kuvaus todellisuudesta, vaan visuaalinen stimulantti. Naiset ottavat pornon turhan syvällisesti. He etsivät siitä sosiaalisia suhteita, koska se on naisille luontaista. Miehet vaan lähinnä katsovat, kun liha lätisee. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä mies elämässään haluaa... Ei varmaan miestä kiinnosta sotimaan lähteä, vaikka hän nauttii sotaleffoista..

    "Nainen ei nauti siitä kun mies alistetaan käyttöesineeksi tai seksiobjektiksi"

    Mutta nainen nauttii, kun mies sitoutetaan satuprinssiksi, jota todellisuudessa kukaan mies ei halua olla. Vai haluaako... olen muuten tavannut paljo naisia livenä ja netissä, jotka nauttivat alistetuksi tulemisesta enemmän tai vähemmän. Samoin miehiä, jotka yrittävät olla prinssejä. Ketään ei kuitenkaan voi purkittaa. EIkä ketään todellakaan kukaan järkevä ihminen mittaile fiktion kautta.

    "mutta mies nauttii siitä kun nainen on tunteeton tavara jota voi panna joka reikään."

    Ehkä joku voi nauttiakin, mutta silloin on kyse todellisista mieltymyksistä eikä elokuvankatsomismieltymyksistä.

    " Miksi rietasta pornoa ja romantiikkaa ei voi harrastaa oman kullan kanssa?"

    Ei minua ainakaan kiinnosta katsoa pornoa naiseni kanssa. Olen kyllä alistunut katsomaan romanttiikkahömppää vaimoni kanssa. Livenä sitten onkin ihan toinen juttu.

    "Minä haluan omasta miehestäni molempia mutta mikäli hän mieluimmin katsoo isotissistä tuntematonta blondia netistä on viesti minulle enemmän kuin selkeä."

    Porno on korvike silloin, kun oma ihana vaimo ei ole läsnä... TUlee muuten katsottua vaimon kuvia usemmin kuin arvaattekaan ;D. Ehkä pitäisi filmata rakastelumme, mutta jostain syystä vaimo ei siihenkään suostu.

    "Minä pyydän häneltä romanttista huomiota mutta hän ei pyydä minulta että anna mulle ja mun kavereille ja ota kaikilta suihin tänään?? Hän katsoo mielummin netistä kun kolme miestä panee jotakin toista naista."

    Ja sinä et pyydä häneltä kuitenkaan varmaan, että kasvatapa pään kokoiset rintalihakset, parran sänki ja opettele espanjaa ;D

    Äänestä

Hm. Katson itsekin pornoa joskus. Ihan juonetonta, amatööripätkät on ihan hauskoja. Joka-reikään-yhtä-aikaa-porno lähinnä oksettaa. Varsinkin kun välillä niiden mimmien naamasta näkee, että sattuu ihan saatanasti. Aika vaikea on kieltämättä ymmärtää, mikä siinä satuttamisessa kiihottaa. En minäkään silti satunnaisesta pornon katselusta vinkuisi, kun harrastan sitä itsekin. Se on sitten ihan eri asia, jos miehelle kehittyisi addiktio. Monta tuntia päivässä pornon kyttäämistä ei voisi enää sietää.

Äänestä

Minun mielestäni juonellisella tai juonettomalla pornolla ei ole mitään eroa, sillä molemmat ovat pornoa. Itse en kanssa ymmärrä kun osa naisista natisee miehensä pornon katselusta, varsinkin jos seksi kerran luistaa.

Ajatella ihminen saa mitä tahansa, kunhan ei nyt kaikkia ajatuksiaan toteuta. Ajatuspoliisit voisivat ottaa rennommin ja höllätä vannetta päänsä ympärillä.

Äänestä

ajattelemisen tarvitset lauetaksesi...söpöä! minä taas en voi ajatella omaa miestäni saadakseni orgasmin. Enkä kyllä itseänikään. Katselen pornoa mielessäni, jossa ovat jotkut muut. Vikansa kullakin.

Äänestä
  • Sanoin hiukan väärin, että ajattelen vaimon filmille... En nyt sentään. Vaan ajattelen vaimoa meidän sängyssä minun kanssani :D. Heiluvat peput ja penikset ovat vaan visuaalista ärsykettä.

    Minua oikeastaan tympii moni asia pornossa. Yleisesti ottaen porno on tylsää. Kyllä joskus nuorempana siitä on nauttinut sellaisenaan mutta nyt on jo kyllästynyt. Korviketta se vain on.

    Äänestä

Olen nuori naimaton naishenkilö ja tein huvikseni kokeilun pornon katselusta. Siis koitin hakea pornosta virikettä masturbaatioon ja itseasiassa sitä sainkin. Tosin olin pätkien suhteen aika valikoiva: en tykkää niistä missä jotain pikkupojan näköisiä ujoja aasialaisnaisia "raiskataan" enkä niistä missä nainen ylinäyttelee vaan hyvin perinteikkäistä pätkistä joissa vaan jyystetään eestä ja takaa :D. Ja jos pornoelokuvissa oli olevinaan joku "juoni" tai alkuesittely niin kelasin sen ohi, kohtaan jossa päästään itse asiaan.

Mutta eniveis: alettuani kattoa pornoa masturbaation yhteydessä jonkun parin viikon ajan siitä oli jo muodostunu tapa. Ei kiinnosta alkaa masturboimaan ilman pornon virikettä, vaikka sit vauhtiin päästyäni yleensä unohinki videon ja keskityin omiin kuvitelmiini..

Johtopäätös: pornon katsominen on opittu tapa. Nyt jos oikeesti kieltäytyisin kattomasta pornoon niin enköhän taas perinteisen mielikuvien varaan perustuvan masturbaation pariin pääsisi. Mutta pornon parissa kaikki on jotenkin "helpompaa", ei tartte ees aivojaan vaivata kuvitelman vertaa ku videon tyypit hoitaa hommat. Porno masturbaatio on helpompaa muttei yhtä tyydyttävää (ainakaan minusta) kuin perinteinen masturbaatio missä keskittyy omiin kuvitelmiin. Tosin oon nainen, mut väliäkö sillä, vittuun "miehet on vaan niin visuaalisia"-höpinät. Sitä paitsi niiden videoiden naisilla ei ees ollu mitkään jumbotissit vaan ihan tavalliset.

Toinen juttu: naisten ulkonäköön ladataan yleisesti ottaen mediassa yms enemmän paineita kuin miesten ulkonäköön. Tämän takia ne nössöt naiset joskus toivoo et valot ois himmeemmällä seksin aikana: et voi keskittyä itse asiaan ja siihen miltä tuntuu eikä tartte miettiä miltä näyttää. Sit miehet vikisee et valot päälle ku me miehet ollaan niin visuaalisia, mehän katotaan pornoakin, ja vitut. Miehet saa rauhassa olla valosassa pömppämahoineen häpeilemättä. Nimm. masturbaatio taitaa olla ainoa tuleva seksimuotoni koska multa leikattiin just rinnasta luomi ja jäi kauheet tikit ja eihän nykymiehet tämmöstä epätäydellistä naista halua sänkyynsä kun miehet on niin visuaalisia.

Äänestä
  • jos miehen mietteenä sanoisin, että ei ne pornoleffat miestäkään automaattisesti ilahduta.... tai riippuu miehestä, mutta itteäni ainakin häiritsee ihan helvetisti pornoleffoissa justiinsa tuo naisten teennäisyys. No tottakaihan se on mukavaa jos muutamassa leffassa joku nainen hymyilisi pannessa, mutta siis.... äh.. tarkotan just tota, että tehtiinpä naiselle mitä vaan, nii joka helvetin leffassa akka vaan hymyilee leveästi, muka... tai muuten vaan paistaa niin täysillä läpi miten nainen esittää.... yyyhhh... en kyllä ihmettele että ovat teennäisiä kun ajattelee mitä joutuvat tekemään. Ja se kaikki TUNTEETTOMUUS! Tottakai "itse asian" seuraaminen voi olla hyvinkin kiihottavaa, mutta tulee kyllä mieleen, että olisi mukavaa joskus nähdä joku pornoleffa jossa oisi joku ihana romanttinen kohtaus, joka sitte johtaisi.... piipiti-pii! ;D just nää perinteiset pornoleffojen "juonet", ne tulee kyllä äkkiä kelattua ohi, ovat aina jonkun aivottoman älykääpiön kaltaisilleen keksimiä... ei paljoa kiinnosta katsoa jotain veemäistä kusipäämiestä naista kiusaamassa... tai sitten on muuten niin epäuskottavaa.... nainen kuin nainenhan antaa tosta vaan, kelle vaan... kuinkas muutenkaan... ne vie maun siitä itse porno-osuudestakin... kaipa se "itse asia" siinä tärkeintä on, "juonet" helkuttiin, kun eivät kunnollisia osaa/halua tehdä....

    Kyllähän noista voi kiihottua, kovastikin, mutta itteäni ainakin häiritsee pornofilmeissä liian moni asia, että niihin osaisi kunnolla keskittyä nauttimaan. Pitäisi olla joku aivoton mies, että osaisi nauttia seksifilmeistä! ;) Pornoleffoissa on varmaan sama juttu kuin amerikkalaisten toimintaelokuvien katsomisessakin, ovat sitä parempaa viihdettä, mitä aivottomampi katsoja.

    Eiköhän tuo useimmilla, niin miehillä kuin naisillakin, fantasiointi-ajatuksissa liiku ainakin aika ajoin joku muukin kuin oma puoliso sekstaus-kaverina. Niin sikäli ei liene kovin ihmeellistä jos puoliso tai molemmat aika ajoin katsovat pornoa ajan vietteenä, parempi kai katsoa pornoa ja tyydyttää niihin himonsa kuin ruveta miettimään todellista pettämistä? Tietysti jos mitään muuta ei enää elämässä tee, kuin katsoo pornoa, tai osoittaa kaiken fyysisen huomionsa pornotähdille, se on sitten eri asia. Ei hyvä.

    Nuorelle naimattomalle naishenkilölle, jolta on poistettu rinnasta luomi, sanoisin, että osannen kyllä kuvitella millaiset jäljet rintaasi on jääneet, kun vähän vastaavia, mutta isompia ommeltuja alueita olen naisella nähnyt. Sanompahan vaan, että ei ne kuule kaikkia häiritse. Jos häiritsee, niin tiedätpähän, että kyseessä on väärä mies. Tiedän, laihoja lohtuja varmasti henkiseen tuskaasi, mutta totta ovat! :) Keskity vaan nauttimaan elämästäsi ja elä niin kuin ennenkin! Ja anna vain kaikessa rauhassa sen oikean tulla vastaan! :) Mutta jos pelkkää seksiseuraa elämääsi haluat, niin sitten heitäppä kaikki huolet pois! "Sitä" seuraa ihan varmasti saat, vaikka olisi minkäverran tikin arpia! Tuosta ei ole sinulla naisena pienintäkään pelkoa, ettetkö seksiä saisi ja yllinkyllin. Se voi olla sitten eri asia mitä ne seksin tyrkyttäjät mielessään oikeasti sinusta ajattelevat, mutta seksistä et tule jäämään paitsi.

    Äänestä

  • Miehen-Miete kirjoitti:

    jos miehen mietteenä sanoisin, että ei ne pornoleffat miestäkään automaattisesti ilahduta.... tai riippuu miehestä, mutta itteäni ainakin häiritsee ihan helvetisti pornoleffoissa justiinsa tuo naisten teennäisyys. No tottakaihan se on mukavaa jos muutamassa leffassa joku nainen hymyilisi pannessa, mutta siis.... äh.. tarkotan just tota, että tehtiinpä naiselle mitä vaan, nii joka helvetin leffassa akka vaan hymyilee leveästi, muka... tai muuten vaan paistaa niin täysillä läpi miten nainen esittää.... yyyhhh... en kyllä ihmettele että ovat teennäisiä kun ajattelee mitä joutuvat tekemään. Ja se kaikki TUNTEETTOMUUS! Tottakai "itse asian" seuraaminen voi olla hyvinkin kiihottavaa, mutta tulee kyllä mieleen, että olisi mukavaa joskus nähdä joku pornoleffa jossa oisi joku ihana romanttinen kohtaus, joka sitte johtaisi.... piipiti-pii! ;D just nää perinteiset pornoleffojen "juonet", ne tulee kyllä äkkiä kelattua ohi, ovat aina jonkun aivottoman älykääpiön kaltaisilleen keksimiä... ei paljoa kiinnosta katsoa jotain veemäistä kusipäämiestä naista kiusaamassa... tai sitten on muuten niin epäuskottavaa.... nainen kuin nainenhan antaa tosta vaan, kelle vaan... kuinkas muutenkaan... ne vie maun siitä itse porno-osuudestakin... kaipa se "itse asia" siinä tärkeintä on, "juonet" helkuttiin, kun eivät kunnollisia osaa/halua tehdä....

    Kyllähän noista voi kiihottua, kovastikin, mutta itteäni ainakin häiritsee pornofilmeissä liian moni asia, että niihin osaisi kunnolla keskittyä nauttimaan. Pitäisi olla joku aivoton mies, että osaisi nauttia seksifilmeistä! ;) Pornoleffoissa on varmaan sama juttu kuin amerikkalaisten toimintaelokuvien katsomisessakin, ovat sitä parempaa viihdettä, mitä aivottomampi katsoja.

    Eiköhän tuo useimmilla, niin miehillä kuin naisillakin, fantasiointi-ajatuksissa liiku ainakin aika ajoin joku muukin kuin oma puoliso sekstaus-kaverina. Niin sikäli ei liene kovin ihmeellistä jos puoliso tai molemmat aika ajoin katsovat pornoa ajan vietteenä, parempi kai katsoa pornoa ja tyydyttää niihin himonsa kuin ruveta miettimään todellista pettämistä? Tietysti jos mitään muuta ei enää elämässä tee, kuin katsoo pornoa, tai osoittaa kaiken fyysisen huomionsa pornotähdille, se on sitten eri asia. Ei hyvä.

    Nuorelle naimattomalle naishenkilölle, jolta on poistettu rinnasta luomi, sanoisin, että osannen kyllä kuvitella millaiset jäljet rintaasi on jääneet, kun vähän vastaavia, mutta isompia ommeltuja alueita olen naisella nähnyt. Sanompahan vaan, että ei ne kuule kaikkia häiritse. Jos häiritsee, niin tiedätpähän, että kyseessä on väärä mies. Tiedän, laihoja lohtuja varmasti henkiseen tuskaasi, mutta totta ovat! :) Keskity vaan nauttimaan elämästäsi ja elä niin kuin ennenkin! Ja anna vain kaikessa rauhassa sen oikean tulla vastaan! :) Mutta jos pelkkää seksiseuraa elämääsi haluat, niin sitten heitäppä kaikki huolet pois! "Sitä" seuraa ihan varmasti saat, vaikka olisi minkäverran tikin arpia! Tuosta ei ole sinulla naisena pienintäkään pelkoa, ettetkö seksiä saisi ja yllinkyllin. Se voi olla sitten eri asia mitä ne seksin tyrkyttäjät mielessään oikeasti sinusta ajattelevat, mutta seksistä et tule jäämään paitsi.

    Joo itteasiassa tiedän et seksiä kyllä saa. Ja on mulla helvettisoikoon muuallakin arpia, polvessakin ihan kamala kun nuorena sattui urheiluvamma. Ei se kyllä mua oo koskaan häirinny joten en anna tuon rinnassa olevankaan häiritä. paitsi et jos lähiaikoina tulee irtoseksiä harrastettuu niin vaadin kyllä et pimeessä okei.

    Äänestä

  • Sinulla tuntuu olevan liian yksioikoinen käsitys joko a) miehistä tai b) visuaalisuudesta.

    On naisessa ja ihmisten välisessä aktissa muutakin visuaalista kuin pelkät tissit eikä niidenkään valovoimaisuutta arvet tai iso tai pieni koko pilaa.

    Äänestä

  • Rakastava mies kirjoitti:

    Sinulla tuntuu olevan liian yksioikoinen käsitys joko a) miehistä tai b) visuaalisuudesta.

    On naisessa ja ihmisten välisessä aktissa muutakin visuaalista kuin pelkät tissit eikä niidenkään valovoimaisuutta arvet tai iso tai pieni koko pilaa.

    Lähestyn pornon katselua hieman eri tavalla, ajattelen että se on melko vastuutonta toimintaa. Erityisesti tarkoitan sellaisen materiaalin katselua, jonka alkuperää ei voi tietää. Lisäksi tiedän, että liiallinen pornon katselu on joissakin perheissä johtanut pettämiseen. Parisuhteessa osoittaa myös kunniottavansa puolisoaan sillä, että hän joko hyväksyy/ei hyväksy partnerinsa pornon katselun (jokaisen oma valinta). Käsittääkseni ko. viestiketjun aloittanut rakastava mies on jollain tapaa riippuvainen omasta tyydytyksestään, onko hänellä tyydyttävää seksiä parisuhteessa? Itse lähestyn asiaa naisena syvällisestä näkökulmasta, ehkä juuri sen vuoksi tykkään katsella romanttisia elokuvia, joissa on jokin juoni eikä pelkkää naisen esineellistämistä...

    Äänestä

  • Gire kirjoitti:

    Mies sanois tuohon, että nainen pettää sydämellään. Se se vasta loukkaavaa on, että nainen fiilistelee syvällisesti. Miehen tattiinhakkaaminen on vaan pintapuolista korviketta.

    Joo ja on kyllä ihan yli yli tyydyttävää meidän avioliiton seksielämä ja frekvenssi on korkealla. Älä lue rivien välistä mistään riippuvuuksista.

    Ja kyllä muuten ne romanttisten filmienkin näyttelijät tukevat kokkelibisneksiä ihan nokka putkella :D. That's Hollywood.

    Äänestä

Tiesittekö,että myös naturaaleina mainostetuissa otoksissa voi sittenkin olla silikonivarusteisia esiintyjiä mukana.Itselleni tulee nimenomaan silikoonin kemiallisesta käyttäytymisestä (hyytyy,kelluu,tippuilee,valuu,muuttaa muotoaan) sellainen oksetusolo,fyysinen,että tulee tarve NIELLÄ korostetun paljon.
Riittää,et joudun altistumaan visuaalisille silikoniärsykkeille,ja heti tuntuu että oksennan Mars-planeetalle.
Kestän siis vain riipparimateriaaleja..

Äänestä
  • käypäs katsastamassa parisuhdekeskusteluosiosta mies ei saa katsoa... ;)

    Äänestä

  • hömppäli kirjoitti:

    käypäs katsastamassa parisuhdekeskusteluosiosta mies ei saa katsoa... ;)

    Jaahas, on ollu aika mielenkiintoista seurata tätä viestiketjua ja pornon katselun vertaamista tv:stä tuleviin sarjoihin joissa on älyä enemmän kerrakseen kuin epäluonnollisessa jyystämisessä, jossa käytetään tavalla tai toisella toista ihmistä vain objektina (yleensä se on juuri nainen silikonirinnoissa tai häneltä on riistetty jopa ihmisarvoinen elämä). Katsokaa nyt ihmeessä, mistä sitä materiaalia lataatte/katselette. Vaihteleehan sekin. Eikä telkkarissa kyllä näytetä ilkosillaan ihmisiä, paitsi BigBrother ja sitten 18K otokset. Mitataanko nykyään naisen arvoa sillä, miten uskalias hän on vaattettomana? Jaa-a.. Ei kai tästä mitään päätelmää voi tehdä. Visuaalisuutta on niin monenlaista... Ja vetoamista siihen...

    Äänestä

Tuota ei vaan voida yleistää kaikkiin naisiin. Itselleni esim. visuaalinen ärsyke riittää ja olen nuori nainen. Pornoa tosin en katso ollenkaan, joten itselleni ei ole väliä onko juonta vai ei. Kiihottumiseen kuitenkin riittää oman poikaystävän katselu ja sen ajatteleminen, kuinka hän myöhemmin minut ottaa...

Äänestä
  • Kioskikirjat ja romanttiset komediat jätän väliin omasta tahdostani, sillä ymmärrän millä tasolla ne voivat nakertaa suhdetta/seksiä suhteessa. Päänsisäiset kuvitteluni taas kohdistuvat vain ja ainoastaan poikaystävääni.

    Äänestä

  • yleistystä-- kirjoitti:

    Kioskikirjat ja romanttiset komediat jätän väliin omasta tahdostani, sillä ymmärrän millä tasolla ne voivat nakertaa suhdetta/seksiä suhteessa. Päänsisäiset kuvitteluni taas kohdistuvat vain ja ainoastaan poikaystävääni.

    Romanttiset komediat, hmm -onhan niitäkin erilaisia kuten aikuisviihdettäkin. Kyllä mäkin naisena kiihotun visuaalisesti, mutta liiallinen pornon (siis tarkoitan nimenomaan PORNON) katseleminen SALAA on mielestäni typerää mieheltä parisuhteessa, jos se huonontaa parisuhteen laatua, ei voi tietenkään yleistää: Toiset hyväksyvät, toiset eivät ja näkökulmia on erilaisia.

    Äänestä

yrität peitellä jälkiäsi ettei muijalle paljastu koko totuus siitä että jätkä istuu muna kädessä jatkuvasti stimuloimassa itseään ja on sitten niin vitun väsynyt ja muuta bullshittiä kun se vaimo haluaisi muutakin kuin runkata.

Äänestä

Miehet jotka katsovat pornoa ovat huonompia rakastajia.

Äänestä
  • vissi tosi!

    Äänestä

et taatusti kuvittele oman vaimosi läträävän penikselläsi 30 minsaa... ja sit viel kiikkuvan päälläsi saman mokonan mitä niis leffois vedetään. Naapuri rouva kun astuisi eteen. Kaato. Fantasiat on hienoja ja lupa saada pientä vierasta. Monet miehet sortuu pitkässä juoksussa toteuttamaan fantasiansa yhden yön jutuissa, jotkut taas ei. Vaimo/mies kuuluvat yhdessä katsoa pornot ja sen jälkeen voisivat vaikka kokeilla... hei näin tää toimii, tai ei.

Äänestä
  • Olet ymmärtänyt oikein. Elikkä porno ei siis tosiaankaan ole kuvaus todellisuudesta, tai jokin, mistä otetaan mallia, vaan ainoastaan visuaalinen ärsyke kiihottamaan ja pönkittämään fantasiointia. Filmien pituus johtunee siitä, että osalla miehistä ärsykettä on oltava pitempiä aikoja, kun taas oikeissa toimissa toimitus on yleensä (ei aina ;D) huomattavasti lyhyempi.

    Äänestä

Siis, oliko tuo jollekin uutinen, että miehet kiihottuvat visuaalisesti ja naiset mentaalisesti?

Ketjusta päätellen miehille porno on pyhä asia, jota ilman ei tosiäijän tarvitse elää. Mutta jos se oma vaimo katsoisi sen seitsemän tuntia päivässä kahden eksoottisen miehen välistä homoseksiä ja tyydyttäisi itsensä siinä koneen äärellä päivittäin, niin se ei sopisi näille samoille miehille tasan tarkkaan ollenkaan.

Asianomaisten vapaamielisyydellä on siis rajansa. Vaimonkin pitäisi hyväksyä ja katsoa pornoa, mutta sen tulee olla sitä "miesten" pornoa, siis sitä missä joku mies ensin vetään kalunsa yhden naisen persre**stä ja toinen nainen nuolee sen sitten muka nautiskellen puhtaaksi.

Entä jos sen tosiäijän pitäisi pitäisi katsoa samaa aktia versiolla, missä joku mies nuolee toisen miehen kalun puhtaaksi, sitten kun tämä on ensin uittanut sitä kolmannen miehen karvaisessa B-rapussa.... 99% saatavilla olevasta materiaalista olisi sitä samaa eri rekvisiitalla... voi miesparkoja, olisvat varmasti kieltäneet pornon olemassaolon aikoja sitten :-D

Äänestä
  • Mitä oikein vaahtoat homoista ja perseistä täälä? En ole missään väittänyt, että pornoa pitäisi yhdessä vahdata. Nainen katsoo omat pornonsa Cosmon muodossa. Ennen oli Exit-lehti. Mutta nääs naisen porno on pyhää - miehen ei. Ja jos koittaa vaimon kanssa niitä lukea, niin tulee vastausta että "no tää on tämmöst tyhmää..." ja joka kuukaus luetaan silti sitä "tyhmää".

    Meikän vaimo on niinkin pyytänyt, että katottas yhdes pornoa, mutta minä en kehtaa enkä sais siit mitää irti. Jos vaimo on vieressä, käymme mieluummin sänkykammarin puolelle peuhastelemaan ;D... Viimeksi illalla vaimon toiveesta.

    Äänestä

  • Rakastava mies. kirjoitti:

    Mitä oikein vaahtoat homoista ja perseistä täälä? En ole missään väittänyt, että pornoa pitäisi yhdessä vahdata. Nainen katsoo omat pornonsa Cosmon muodossa. Ennen oli Exit-lehti. Mutta nääs naisen porno on pyhää - miehen ei. Ja jos koittaa vaimon kanssa niitä lukea, niin tulee vastausta että "no tää on tämmöst tyhmää..." ja joka kuukaus luetaan silti sitä "tyhmää".

    Meikän vaimo on niinkin pyytänyt, että katottas yhdes pornoa, mutta minä en kehtaa enkä sais siit mitää irti. Jos vaimo on vieressä, käymme mieluummin sänkykammarin puolelle peuhastelemaan ;D... Viimeksi illalla vaimon toiveesta.

    pornossa on romantiikka kaukana. Siinähän katsotaan pelkästään niitä kuvia. En ymmärrä että mikä siinä niin kiihottaa? Alastomat vartalotko? Mielikuvitusko se sitten saa ne visiot aikaan?

    Romantiikka on mielestäni tunne ja jos on rakastunut niin elävä ihminenhän on se joka kiihoittaa. Lämmin iho ym. Itse en ainakaan pystyisi kenen kanssa tahansa rakastelemaan, ei niin kovaa puutetta olekaan että menisin sänkyyn jonkin toisen kanssa. En sitten tiedä onko minulla vika korvien välissä. En kyllä katsele pornoakaan. Mieheni on joskus käynyt seksi sivuilla ja hän sanoi ettei siellä ole mitään erikoista vaan ihan typerää.

    Vanhan ajan romanttiset elokuva kertovat tunteesta, mielikuvituksesta millaista rakkaus olisi, vähän ylikorotetusti.
    Ei niissä ruikita kasvoille niin kuin pornossa. Se lähinnä saa inhon tunteen aikaan itselleni enimmäkseen.
    Nämäkin on paljatuneet näistä nettikeskusteluista, ei pornoa katsomalla.

    Housuissani on tiukka kuminauha, ne eivät tipahtele kenen tahansa edessä. ;D

    Äänestä

  • Rakastava nainen kirjoitti:

    Romantiikkako tunne? No voi kai olla mutta yhtähyvin voisi sanoa, että romantiikka on aikakausi 1700-luvulla. Eli pysytäänpä nyt viihdeteollisuuden rajoissa tässä kun romantiikasta puhutaan tai pornosta.

    Ei tarvitsekaan ymmärtää, mikä kuvissa kiihottaa. Minäkään en ymmärrä mikä kioskikirjoissa kiihottaa enkä mikä Deppin naurettavassa näyttelemisessä.

    Riittää, kun molemmat ymmärrämme, että rakkaamme ovat erilaisia kuin me itse olemme ja pitävät jo sukupuolensa takia eri asioista. Eli se, mikä sinulla kutkuttaa on tuo romantiikka ja se on tie, alkusysäys, kimmoke seksuaaliseen tyydytykseen. Miehillä saattaa riittää sinun katseesi tai kuva alusvaatemallista kiihottamaan ja mielikuvitus hoitaa lopun. Silti: muista aina erottaa viihdeteolisuus ja tosielämä toisistaan. Kun puhutaan pornosta, puhutaan satukirjaa vastaavasta aineistosta, jonka tarkoitus ei ole verrata sinuun tai mieheen tai kehenkään muuhunkaan. Ethän sinäkään vertaa Ruususen prinssiä mieheesi ainakaan tosissaan!

    Ja kyllä, on niitä ihmisiä, joihin itsekin kuulun, jolla asiat menee limittäin. On naisia, jotka pitävät rajuista otteista kuten vaimoni. Hän pitää ja pyytää rajua - no jätän sanomatta mitä, koska tantat eivät täälä pidä siitä - muttei pidä kasvoille laukeamisesta. Mutta esim eräs exä suorastaan vaati sitä... Pidämme myös molemmat romantiikkateollisuudesta mutta eri asioista siinä. Vaimolle eroottisvivahteinen romanssihölynpöly on kiihottavaa ja hän silmät hehkuen höpäjää jostain leffoista ("kun siinä oli sellaiset suhteet", "tai siinä mentiin lopuksi seksiin" ja minä olen että jaa.. öö. jaa. ). Eli meitä vaan on moneen lähtöön ja toiset ne vaan ei suostu ymmärtään :D :D.

    Silti...

    aikoja sitten katselin niitäkin rakkauselokuvia, mutta nykyään en viitsi edes katsella. Suomalaisssa elokuvissa on joka toinen sana vähintään v*****, joka vaikuttaa jo aika kuluneelta sanalta.

    Olen sitä sukupolvea että ne sänkyasiat pidettiin salassa, enkä nykyisinkään kehtaa joka rakastelukertoja nettiin mainostaa. Kyllähän sitä harjoitetaan meilläkin. Silloin alussa kun olimme rakastuneita ( paljastetaan nyt) niin seksiä harjoitettiin useita kertoja päivässä, vuosien kuluessa on jonkin verran harventuneet, eikä silloin ollut edes nettiä, joitakin Jallu lehtiä ehkä niille puutteessa oleville.
    Enkä lue edes sitä kioskikirjallisuuttakaan, niissä ei ole kuin sitä yhtä ja samaa. Yhden kun lukee niin tietää muidenkin sisällön. Roska hömppää.

    Onko se sitten se malli joka otetaan rakasteluun niistä pornokuvista? Sehän on jokaisen henkilökohtainen asia. Ne imemiset ja kakkoset eivät kyllä sytytä minua ainakaan, eikä miestänikään ole sellaiset asiat koskaan kiinnostaneet, silti seksi sujuu ilman niitäkin. Mitä iloa siitäkään olisi jos pitää olla kipeäni seuraavan päivän vähintään?
    Niin,

    Äänestä

  • Rakastava vaimo kirjoitti:

    Ihme juttu tämä miehen pornon katselusta vaahtoaminen, mun näkemys on että jokainen tehkööt omalla tavallaan ja kantakoot vastuunsa siitä. Meillä parantui kummasti seksi, kun sain mieheni kiinni pornon salaa katselusta. Rakastelu kestää pidempään ja on enemmän toisen nautinnon huomioonottamista. Ei kaikki miehet tarvitse netin älyttömiä sessioita. Naisena koen vahvuudekseni sen, että voin kiihottua mielikuvista, eikä ne mene sen pidemmälle vaan tuovat piristystä seksiin vakiokumppanin kanssa. Ja mielikuvat keskittyvät omaan kumppaniin.

    Äänestä

  • Rakastava vaimo kirjoitti:

    aikoja sitten katselin niitäkin rakkauselokuvia, mutta nykyään en viitsi edes katsella. Suomalaisssa elokuvissa on joka toinen sana vähintään v*****, joka vaikuttaa jo aika kuluneelta sanalta.

    Olen sitä sukupolvea että ne sänkyasiat pidettiin salassa, enkä nykyisinkään kehtaa joka rakastelukertoja nettiin mainostaa. Kyllähän sitä harjoitetaan meilläkin. Silloin alussa kun olimme rakastuneita ( paljastetaan nyt) niin seksiä harjoitettiin useita kertoja päivässä, vuosien kuluessa on jonkin verran harventuneet, eikä silloin ollut edes nettiä, joitakin Jallu lehtiä ehkä niille puutteessa oleville.
    Enkä lue edes sitä kioskikirjallisuuttakaan, niissä ei ole kuin sitä yhtä ja samaa. Yhden kun lukee niin tietää muidenkin sisällön. Roska hömppää.

    Onko se sitten se malli joka otetaan rakasteluun niistä pornokuvista? Sehän on jokaisen henkilökohtainen asia. Ne imemiset ja kakkoset eivät kyllä sytytä minua ainakaan, eikä miestänikään ole sellaiset asiat koskaan kiinnostaneet, silti seksi sujuu ilman niitäkin. Mitä iloa siitäkään olisi jos pitää olla kipeäni seuraavan päivän vähintään?
    Niin,

    Porno ei ole malli sen enempää kuin Lumikki ja seitsemän kääpiötäkään, vaikka moni nainen edelleen odottaa prinssiä valkealla ratsulla hakemaan. Mutta sehän on jokaisen henkkoht asia. Toiset tykkää antaa kakkosta, toiset ei. Toiset haluaa bisnespomon , toiset haksahtaa hoivavietissä alkoholisteihin.

    Eli satuihin on otettu ripaus oiketa elämää, rakkautta ja suhteita ja väritelty sitä. Pornoon on otettu ripaus totuutta, kiihkoa, himoa ja rakastelua ja väritelty sitä. Sama totuuden värittäminen pätee komedioihin, radiokuunnelmiin, väkivaltaelokuviin ja AH niin ihaniin SALKKAREIHIN. Tämä kaikki roskahömppä on olemassa siksi, että elämässä ei tarvitsisi hömppäillä vaan pervo tirkistelytarve, johon se Salkkaritkin vastaa, tyydyttyisi muuten.

    Sinä arvon Rakastava Nainen et katsele hömppää ja onnittelut siitä. Se on tietty ihan ihailtavaa toisaalta mutta toisaalta ei sen katselusta haittaakaan kai ole.. vai onko? sitäpä tässä pohditaan juuri, kun pornon lisäksi tapetille on oikeutetusti tullut myös roskaromantiikka. hienoa, että saatiin vihdoin naisenkin ääntä kuuluviin myös tältä puolelta.

    Tuntuu että varsinkin naisilla tosi ja fiktio menevät jatkuvasti sekaisin. Ehkä juuri ssiksi naiset ovatkin niin onnettomia, kun eivät saa elää sitä satua jota katselevat ruudulta. Tämänhän totesi jo ensimmäisistä vastaajista yksi.

    Mikään näistä mainituista ei ole malli elämälle, mutta niistä kaikista löytyy jotakin sellaista, mitä elämässä tapahtuu. Toisille enemmän, toisille vähemmän. Esim minulle se, etä vaimo haluaa että napautan häntä välillä pikkukakkoseen on täysin realistista arkipäivää (joku ei osaisi uneksiakaan), mutta esimerkiksi salkkareiden jatkuva eroilu ja kumppaninvaihto on minusta oksettavaa ja satua, kun se taas jollekin on tapahtunut useita kertoja ja voi olla jopa ihailtava teko. Tämä ei tarkoita, että tämä tyyppi ottaisi elämäänsä mallin Salkkareista eikä sitä, että minä ja vaimoni otettaisiin rakastelumalliut pornosta, vaikka kummassakin tapahtuu näitä. Ja vaikka näitä tapahtuu, se ei tee kummastakaan kuvausta tosielämäst. Eikös olekin monimutkaista? Ei minusta. Että silleen!

    menneet sekaisin pornoviihteen takia? Ennen vanhaan kutsuttiin homomiestä tietyllä nimellä.
    Onkohan homous sitten lisääntynyt nykymaailmassa kun niitä kakkosmiehiä ilmenee silloin tällöin?
    Itse en kyllä tahtoisi vierelleni elämänkumppaniksi sellaista naista jota pitää jyystää kokoajan kuin kyläs****. Normaali hellä nainen, jolle molemmin puolin tyydyttävä seksi on ihan riittävää on mieleeni.
    Ei kaikilla ole aikaa tuijotella päiviä netissä ja pyörittä yhtä ja samaa asiaa päivästä toiseen, pitäähän ne työtkin joskus tehdä niin miehellä kuin vaimollakin.
    Pitäkööt pornoviihteestä tykkäävät fantasiansa ja eläkööt haavekuvinensa missä sitten ovatkin.

    Äänestä

  • Rakastavan naisen mies kirjoitti:

    Niin.. anaaliseksi on homojen hommaa, koska sitä VOIVAT harrastaa kaksi miestä keskenään. Samalla logiikalla myös suutelu ja suuseksi ovat homojen ja lesbojen touhuja. Vain perinteinen onnistuu pelkästään mieheltä ja naiselta yhdessä.

    Ja jos porno tarkoittaa haavekuvien perään haikailua, niin kai sinäkin arvon Rakastavan Naisen Mies sitten haaveilet rauhanturvaajan tehtävistä, koska olet kuitenkin sotaelokuvia katsonut ja niistä nauttinut.

    Hyvä, että meitä on monenlaisia miehiä, koska toiset naiset arvostavat juuri hellyyttä. Meillä taas esim molemmat ovat yhtä tärkeitä, välillä hellää, välillä rajumpaa tai leikkisää siltä väliltä. Aina pyritään molempia tyydyttävään kokemukseen.

    Mitä tulee ajankäyttöön netissä ja töiden tekoon, niin siinäkin on ihmisiä eri asteisia. Toiset feisbuukkaa tuntikaupalla ja saa kiksit siitä, joku kattoo pornoa, ja joku youtubesta komediaa ja kissavideoita. Toiset menee töissä niin paljon, ettei seksillekään ole aikaa.

    Rakastavalle miehelle:
    Oletko sinä katsonut Salattuja Elämiä? Meneekö sinulla aikaa töiden tekoon? Miten sinulla riittää aikaa pornon katseluun? Itse en saa mitään kiksejä (seksuualisessa mielessä) Salattujen Elämien katselusta, viihdettä nekin kai... Tosin ei alastomassa mielessä. Mene ja tiedä...

    Äänestä

  • salainen elämä kirjoitti:

    Onpas kiihkeä keskustelu ja mielestäni ihan turhaan. Ihmisiä on niin monenlaisia ja jokaisella on omat mielipiteensä, halunsa ja oma päätösvalta elää miten haluaa. Mielestäni ei voida yleistää, että mies tekee sitä tai tätä yms. Ja ihmiset muuttuu, kun ikää tulee, suhdetilanne muuttuu, elämänkatsomus muuttuu jne.

    Minäkin olin joskus tiukka ja ankara mielipiteissäni pornoa kohtaan, nuorempana. Se suorastaan oksetti, koska itsellä oli silloin kovin yksipuolisen kaunis kuva rakkaudesta ja hellyydestä sekä seksistä. Minustakin anaaliseksi oli likaista, mutta mutta...olen muuttunut nainen ja nykyään nautin seksistä niin kovin eri tavoin oman rakkaan aviomiehen kanssa.

    Meille pornofilmien katseleminen on nykyään luonnollista. Minä (nainen siis) katson myös pornofilmejä, kaikenlaisia. Tiedän, että miehenikin katselee niitä eikä se ole minusta mitenkään loukkaavaa. Ei hänkään valita jos minä katselen, vaan joskus tulee mukaan...Välillä sovimme, että katsotaan yhdessä pornofilmi ja useimmiten ehdottajan olen ollut minä. (olen varmaan sitten aika pervo naiseksi:) ) Joskus jokin asia voi tuntua törkeältä, mutta sitähän ei ole pakko sitten katsoa. Joskus huvittaa katsoa ja joskus taas ei sitten yhtään. Tämäkin riippuu ihan mielialoistamme, eihän halut voi olla joka päivä samanlaisia. Jos näin olisi, olisi aika tylsää.

    Jotenkin tässä yhteisten vuosien varrella suhtautuminen seksiin ja pornoon on tullut meillä vapaamielisemmäksi. Emme ujostele tai kauhistele, vaan kokeilemme mielellämme monenlaista uutta. Eikä minun mielestäni takapuoleen paneminen ole inhottavaa, kivuliasta tai likaista. Joskus se tuntuu kipeältä ja silloin lopetamme. Kun sitä tarpeeksi haluaa ja on tarpeeksi kiihottunut, niin se kyllä onnistuu ja apuna voi käyttää liukasteita. Kaikki ei kaikille sovi, joten ei sitä kannata harrastaa jos se ei itseä huvita. Ei silti kannata kauhistella muiden mielihaluja, koska meitä on niin moneksi.

    Niin ja miehille tiedoksi, että meitä naisiakin voi porno kiinnostaa ihan yhtä paljon kuin miehiä jos ei enemmänkin. Joskus minusta tuntuu, että meillä minä katselen sitä enemmän. Niistä saa loistavia vinkkejä pitää omaa suhdetta yllä:) (tosin emme nyt sentään harrasta ryhmäseksiä yms. vaan ihan kahren kesken)

    Luulenpa, ettet ole hiffannut, miksi otin Salkkarit esimerkiksi keskusteluun. Kannattaa lukea uudestaan ajatuksen kanssa vaikka muutama muukin viesti.

    Ja kannattaa myös huomata, että lähestyn tätä asiaa vähän laajemmin kuin "itse en ainakaan" tai "minä kyllä ainakin" -näkövinkkelistä, jota suurin osa vastaajista tässä on harrastanut sinä mukaanlukien.

    Ei mennä nyt ruotimaan minua tässä mihinkään ad hominem -keskusteluun. Ei keskustella minusta, vaan tästä asiasta jookos? Eiköhän se ole jo selvä, että vain työttömät ja opiskelijat ovat aina olleet niitä, jotka pornolehtiä ostivat ennen internettiä. Muilla ei aikaa moiseen ole - ei ainakaan varatuilla. Yhdenkään työssä käyvän aviomiehen koneelta ei pornoa löydy ;D! Tämä on todistettua tietoa. Ja ei jää Salkkareidenkaan katsomiseen aikaa kuin koulutytöillä ja eläkeläisillä.

    Äänestä

  • pornohullu:) kirjoitti:

    Siitä ei ollut kyse. Kyllähän minä sen tiedän kun kerta oma vaimokin ehdottelee pokea. Ja mitä visuaaliseen kiihottumiseen tulee niin yleistys on ihan paikallaan. Suurin osa miehistä kiihottuu visuaalisesti YLEENSÄ. Suurin osa naisista kiihottuu verbaalisista vihjeistä YLEENSÄ. Yleistys ei tarkoita, ettei olisi poikkeuksia ja variaatioita, joten älä hiilly vaikka sinun porukkaasi ei erikseen mainittu.

    Minua huvittaa, että aina poken yhteydessä tulee nimenomaan anaaliseksin harrastaminen puheeksi :D... Eli vedetään yhteydet pornoon automaattisesti. Miksi? Siksikö, että pornossa sitä näytetään? Eiköhän nuoleskelu ja vaginaaliseksi sitten ole kuitenkin yleisempiä aiheita pornossa, joten emmekö pitäisi pornoteollisuuden keksintönä myös niitä ja etenkin eri asentoja ;D.. Ja sitten pitää aina puolustella erikseen anaaliseksistä, että ei se tule pornosta. Miksi? Ei tietenkään tule. Ihmiset ovat harrastaneet sitä kivikaudella jo. Ja pornoakin varmaan piirrelleet seiniin. Tämä on ikuinen muna vai kana keskustelu.

    Äänestä

  • Rakastava mies kirjoitti:

    Luulenpa, ettet ole hiffannut, miksi otin Salkkarit esimerkiksi keskusteluun. Kannattaa lukea uudestaan ajatuksen kanssa vaikka muutama muukin viesti.

    Ja kannattaa myös huomata, että lähestyn tätä asiaa vähän laajemmin kuin "itse en ainakaan" tai "minä kyllä ainakin" -näkövinkkelistä, jota suurin osa vastaajista tässä on harrastanut sinä mukaanlukien.

    Ei mennä nyt ruotimaan minua tässä mihinkään ad hominem -keskusteluun. Ei keskustella minusta, vaan tästä asiasta jookos? Eiköhän se ole jo selvä, että vain työttömät ja opiskelijat ovat aina olleet niitä, jotka pornolehtiä ostivat ennen internettiä. Muilla ei aikaa moiseen ole - ei ainakaan varatuilla. Yhdenkään työssä käyvän aviomiehen koneelta ei pornoa löydy ;D! Tämä on todistettua tietoa. Ja ei jää Salkkareidenkaan katsomiseen aikaa kuin koulutytöillä ja eläkeläisillä.

    välttämättä koulutytöt ja eläkeläisetkään niitä Salkkareita katso, eivät ainakaan ihan kaikki.
    Eipä taida paljonkaan poiketa elävästäkään elämästä sillä ainahan on ollut ihmisiä jotka vaihtavat paria syystä tai toisesta, jotkut jopa hetken mielijohteesta, vaikka olisi elämä kunnossakin, tiedä häntä.
    Jos jollekin on porno niin suuri asia että täyttää päivistä suurimman osan niin täytyy kyllä olla jo jossakin vikaa. Silloin tällöin sitä pornoa voi katsella kenellä sattuu siihen kiinnostusta olemaan... mutta päivät päästään... käsittämätöntä. Ihan kuin aivot olisi jalkojen väliin tipahtaneet ja muu elämä olisi toissijaista.

    Niin muuten,Salkkarit kyllä laittoi minut itkemää illalla kuullessani "Maan korvessa..."ei tarvinnut edes katsoakaan. Tuli ikävät muistot mieleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rakastava mies kirjoitti:

Hei ei se , että mies katsoo pornoa tarkoita, ettei oma vaimo kelpaa. Ite ainakin vahtaan kun vaimo on pitkään poissa, mutta laukeaminen ei vaan onnistu ennen kuin ajattelee sen oman vaimon siihen filmiin.

Kyllä naiset lukee, kun tieteellisiä tutkimuksia tehdään miesten pornonkatselusta, mutta eivät lue silloin, kun tehdään tieteellinen tutkimus siitä, että miehet ovat keskimäärin naisia visuaalisesti herkemmin kiihottuvia. Miehelle porno on vaan biologinen ärsyke, visuaalinen stimuli, jolla saa hormonit hyrräämään.

Kas kun naisen masturbaatio on "pyhempää", sillä nainen kiihottuu enemmän kosketuksista ja koskettelun ajattelusta sekä henkisistä jännitteistä, jotka voi kuvitella päänsä sisällä katsomatta pornoa. Romanttiset elokuvat, joissa luodaan jännitteitä roolihenkilöiden välille, ovat myös omiaan luomaan naiselle seksuaalisia kiihokkeita. Tutkittu juttu! Ja jos joku nainen erehtyykin tunnustamaan pitävänsä eroottisista elokuvista, niin lähes aina tulee perään lisäys että "niistä sellaisista, joissa on joku juoni ja tarina".

Meidän miesten pitäisi nousta jo lujaa barrikaadeille ja kieltää vaimoilta 1) kioskikirjat 2) romanttiset komediat ja 3) päänsisäinen kuvittelu. Miksi luulette, että uusin Johnny Depp tai George Clooney -pätkä on pakko päästä kattomaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu