Polar F20 Aktiivi ei näytä mitään

Sain juuri laitteen, jolla en tee mitään. Polarin F20 aktiivisuusmittarin, joka ei näytä tuntevan pulssiani, ei se
silloin kaiketi voi toimiakaan. Tasan nollat on joka lukema.
Paketin mukana ei ole minkäänlaista selvitystä toimintaperiaatteesta. Perustuu kai se osittain pulssiinkin ja
kaiketi liikkeeseen. En nyt tänään enää uudestaan lenkille
lähde, mutta mittari on käynnistetty ja kotona on nyt aina jotakin liikettä, mutta mittari ei reagoi mitenkään. Tämänhän
piti näyttää vuorokauden kokonaiskulutuskin.
Ranteessa minulla ei pulssia ole juuri koskaan kukaan onnistunut mittaamaan, kaulasta se on otettava.
Huomenna menen taas aamulenkille, joka on kovaa kävelyä
1,0 h. Epäilen ettei mittari näytä silloinkaan mitään, koska
beetasalpaajaa käyttävänä ei pulssini paljonkaan nouse.
En olisi uskonut ettei näissä vimpaimissa ole mitään sellaisia
säätöjä, etteikö kaikille sopisi. Näin vain on.
1314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei tuo laite pulssia edes mittaa, vaan käyttää hyväkseen kiihtyvyysanturiaan, jonka avulla laskee aktiivisen liikkeen kuluttaman energian jne. Kannattaa ensin vaikka googlettaa asiasta, ennen kuin tuomitsee koko laitteen toiminnan. Polarin sivuilta yleensä löytyy käyttöohjeetkin ko. laitteille ja kaikissa uusissa laitteissa tulee aina mukana oma käyttöohje. Se jos laitetta ei osaa käyttää on asia erikseen tai jos laite on viallinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kv3052 kirjoitti:

Sain juuri laitteen, jolla en tee mitään. Polarin F20 aktiivisuusmittarin, joka ei näytä tuntevan pulssiani, ei se
silloin kaiketi voi toimiakaan. Tasan nollat on joka lukema.
Paketin mukana ei ole minkäänlaista selvitystä toimintaperiaatteesta. Perustuu kai se osittain pulssiinkin ja
kaiketi liikkeeseen. En nyt tänään enää uudestaan lenkille
lähde, mutta mittari on käynnistetty ja kotona on nyt aina jotakin liikettä, mutta mittari ei reagoi mitenkään. Tämänhän
piti näyttää vuorokauden kokonaiskulutuskin.
Ranteessa minulla ei pulssia ole juuri koskaan kukaan onnistunut mittaamaan, kaulasta se on otettava.
Huomenna menen taas aamulenkille, joka on kovaa kävelyä
1,0 h. Epäilen ettei mittari näytä silloinkaan mitään, koska
beetasalpaajaa käyttävänä ei pulssini paljonkaan nouse.
En olisi uskonut ettei näissä vimpaimissa ole mitään sellaisia
säätöjä, etteikö kaikille sopisi. Näin vain on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu