Savustuspussi?

Millaisia kokemuksia teillä on kalan savustamisessa sähköuunissa savustuspussissa?.
Tuleeko kunnollista syötävää?, haiseeko koko huusholli savulta?, ym. ym.
Kiitos asiallisista vastauksista.
62605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos sulla ei oikeesti ole mitään asiallista kerrottavaa/ kysyttävää niin pysy poissa! Täällä on jo ihan tarpeeksi noita kaltaisiasi turhanpäiväisiä paskanjauhajia hei!

Äänestä
  • statin kunti, jolla on kusi noussut päähän, no, näitähän riittää. Lol.

    Äänestä

Olen savustanut pusseilla sekä lihaa, että kalaa. Ei savustuspussi huono idea ole, muttei vastaa oikeaa savustinta. Ruokaan ei tule yhtä vahvaa savun makua, kuin perinteisessä savustuksessa. Savustuspussin käyttö jättää keittiöön lievän savulepän tuoksun, mikä on mielestäni miellyttävää. Savua ei tule sellaista määrää, että palokunta ryntäisi paikalle.
Kun pussit tulivat markkinoille käytin niitä useinkin, mutta sittemmin käyttö on vähentynyt. Kokeile, joko pidät tai sitten et.

Äänestä
  • joku tykkää miedosti savustetusta ja tonen vanhvemmasta savun mausta

    Äänestä

Voin todeta, että en enää koskaan osta tuotetta, jonka mainoksessa luvataan savustus pussissa.

Äänestä

Vanha viesti vaan vastaanpas silti. Ei kalan mutta kanan savustamisesta pussissa uunissa on kokemusta. AA että tuli hyvä. Pohjalle lanttukuutiota, prrkkanaa, ihan ilman mitään mausteita, itse marinoidut kanan rintaleikkeet päälle, pussi kiinni ohjeiden mukaan ja liesituuletin päälle ohjeiden mukaan. Oiskoon olleet jotakunkin tunnin 250 astetta. ylätasolla, koska kaikki oli raakaa. Sitten pussi jäähtymään ja kun on riittävän haalea niin leppäsavu ei enää "kyde".
Lievä mutta miellyttävä leppäsavun tuoksu ilmassa. Jos ei tykkää saa tuulettamalla pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MakeTK kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on kalan savustamisessa sähköuunissa savustuspussissa?.
Tuleeko kunnollista syötävää?, haiseeko koko huusholli savulta?, ym. ym.
Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu