Suhteen lopettaminen.

jgmv kirjoitti:

Olen seurustellut 3 vuotta 5 kuukautta ja 19 päivää, kun sitten päätin erota kaksi viikkoa sitten. Tähän johtivat monet syyt. Ensimmäisen puolen vuoden yhdessäolon jälkeen tulin petetyksi, kun tyttöystäväni ihastui rippileirillä isoseen. Annoin kuitenkin anteeksi, koska rakastin häntä niin kovasti ja hän oli ensirakkauteni. Hän katui tekoaan myöhemmin aidosti sydämestään, vaikka alussa halusikin jatkaa yhteydenpitoa kyseisen henkilön kanssa. Läpi koko suhteemme omasta täysin "drug free" -asenteestani huolimatta tyttöystäväni aloitti polttamisen ensin kavereidensa tupakanjäämistä aloittaen tupakoitsijaksi ja samalla myös alkoholin juomisen, vaikkakin vain muutamia kertoja kuukaudessa. Myös tyttöystävän mustasukkaisuus on lisääntynyt huomattavasti, vaikken ole edes työpaikalla uskaltanut puhua naispuolisten henkilöiden kanssa kuin työasioista hänen toivettaan kunnioittaen. Jos olemme myös esimerkiksi katsomassa elokuvaa niin hän laittaa kädet silmieni eteen jos siellä on vähissä vaatteissa kauniita naispuolisia näyttelijöitä, vaikka olisin nähnyt elokuvan viisi kertaa. Koen suhteessa myös vangitsemista, kun en voi edes rauhassa olla kavereiden kanssa ja itsekseni välillä, kuuluisia lauseita ovat muun muassa "Onko punttisali tärkeämpi kuin minä?" sekä "Kaikki menee aina sun mukaan!". Riitatilanteissa yrittäessäni lähteä pois alkaa tulemaan itsetuhoisia uhkauksia ja vaatimuksia siitä, että minun on pakko kuunnella. Tyttöystävä on myös asettanut oman onnellisuutensa täysin minun vastuulleni, samoin kuin tuen antamisen. Hän ei pysty avautumaan kenellekään täysin, paitsi minulle, mutta nyt minäkin olen poissa. Minun lisäksi hän puhuu asioistaan vain kavereilleen rajoitetuissa määrin. Sain hänelle kuntoon psykologiaikoja, kun hänen äitinsä kuoli puoli vuotta sitten rintasyöpään ja sen komplikaatioihin. Nyt tarkempia tietoja suhteestamme ja tilanteestamme, kun perustarina on kunnossa. Elikä, olen vähän aikaa sitten täyttänyt 18-vuotias opiskelija, entinen kilpaurheilija SM-tasolla. Olen lapsuudestani lähtien ollut täysin alkoholia ja tupakkaa vastaan, eli siis olen täysin absolutisti, vain yksi samppanjalasi uutenavuotena. Tyttöystäväni on samana vuonna syntynyt 17-vuotias opiskelija, joka harrasti kanssani samaa kilpaurheilua, jonka kautta tutustuttiin. Tanssin ensimmäisen kerran discossa vasta kuudennella luokalla, vaikka niitä järjestetään kouluissa ensimmäisestä vuodesta lähtien, toivoen löytäväni ja säästäväni itseäni sille "ainoalle oikealle". Sitten löysin hänet, täydellisen tytön johon rakastuin ensi silmäyksellä, ei juonut, ei polttanut, oli elämäniloinen ja niin edelleen. Kuitenkin hän on suhteemme aikana jättänyt minut noin 5 kertaa, jonka jälkeen aina pyytänyt anteeksi ja aivan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Hän on myös ollut väkivaltainen suhteessamme jo näinkin nuorena, muun muassa repinyt hiuksista, läpsinyt, raapinut (arpikin löytyy jo), sylkenyt kasvoille ja hakannut niin hyvin kuin osaa. Pahin riitamme aikoinaan syntyi siitä, että en suostunut sanomaan mitä äitini oli sanonut puhelimessa, siitä sitten sain kunnon kaulimista kun tarpeeksi monta kertaa kieltäydyin kertomasta. Suhteemme alusta lähtien hän on muuttunut masentuneeksi, väkivaltaiseksi, mustasukkaisemmaksi, uhkailevaksi, vangitsevaksi, manipuloivaksi, hallitsevaksi ja kiristäväksi. Olen yrittänyt ymmärtää kaiken, muun muassa hänen äitinsä äskeisen kuoleman, mutta en ole robotti, en voi ottaa täysin vastuuta hänestä, hänen onnellisuudesta, olla hänen terapeutti, isä, paras kaveri ja poikaystävä samalla kertaa. Ero on erittäin tuskallinen ollut tähän asti enkä odotakaan sen laantuvan puoleen vuoteen, koska hän on ensirakkauteni jonka tulen muistamaan aina. On suuri pettymys, suru, viha ja murhe, että järkeni ja lopulta myös sydämeni tunnistivat hänet vääräksi minulle kaiken kokemamme jälkeen. On vaikeaa selittää 5000 merkillä kaikki mitä olen tuntenut, miten asiat ovat olleet ja niin edelleen, siitä johtuen tekstini on selkeästi ainakin omasta mielestäni täysin robottimainen. Yritän vielä eläytyä. Viime viikkomme yhdessä, kun loma alkoi töistäkin, olivat rakkauden ja rakkauttomuuden aikaa. En saanut tavata perhettäni, kavereita enkä ketään muutakaan, koska ne olivat hänen mukaansa "meidän viikot", vaikka itse kävi sen kahden viikon aikana 3 kertaa baarissa kavereidensa papereilla juoden, polttaen ja muille nuorille miehille muotojaan hierojen. Oli myös kännissä mennyt niinkin pitkälle, että tanssiessaan toisen miehen/pojan antoi tämän kosketella omia rintojaan ja nuolla omaa kaulaa, ennen kuin sitten muisti hetken kuluttua, että hänellä taitaakin olla poikaystävä kotona. Sen verran rehellinen hän on aina ollut, että on kaiken kertonut, vaikka onkin saanut kysellä useita kertoja. Missä on uskollisuus, jota en ole itse kertaakaan pettänyt. Olen nyt lopulta tajunnut, että en näe yhteistä tulevaisuutta hänen pahenevan päihteiden käytön kanssa, uskottomuuden kanssa, mustasukkaisuuden ja niin edelleen kanssa. Kommentoikaa vapaasti, kiitos.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä