Mikään valmisruoka

ei ole

syömisen arvoista, ei maistu miltään vaikka mausteita tunkisi kuinka. Suosittelen tekemään itse. Vaikka tekijä olisi kuinka aloittelija tahansa ruoan laiton saralla niin paremman makuista saa takuulla aikaiseksi kuin yksikään kaupan ns. valmis eines. Nykyään vedotaan kiireeseen mutta väittäisin, ettei kenelläkään niin kiire ole.Puolituntia liikenee varmasti jokaiselta ruoan laittoon.
Ennemminkin kysymys on laiskuudesta.

17

926

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reeeeeeeeeeeee

      Valmisruokahylly on täynnä potaskaa mutta joukkoon mahtuu myös hyviä, minimaalisesti lisä/säilöntäaineita sisältäviä ruokia. Ne tosin kyllä maksavatkin enemmän...

      "Kiire" on ihan todellinen syy sille ettei kaikkea voida tehdä alusta asti itse. Eineksissä ja puolivalmisteissa on se hyöty että parin tunnin työ voidaan tehdä parissa minuutissa- sitäpaitsi kaikki eivät pidä kokkaamisesta eivätkä siis tahdo käyttää aikaa siihen.

      • tykkää ei

        sitten on tyydyttävä mauttomaan mössöön. Kiire juu, ei kahta tuntia mene juuri minkään "normaali" ruoan laittoon, hienoudet on asia erikseen.

      • Puolessa tunnissa
        tykkää ei kirjoitti:

        sitten on tyydyttävä mauttomaan mössöön. Kiire juu, ei kahta tuntia mene juuri minkään "normaali" ruoan laittoon, hienoudet on asia erikseen.

        saa 5-henkisen perheen ruuat laitettua. Tänäänkin ruskistin ja maustoin jauhelihan sillä välin kun riisit kiehuivat kattilassa ja mättäsin sitten sekaan. Eikä kukaan valittanut.

      • Laatuajasta
        Puolessa tunnissa kirjoitti:

        saa 5-henkisen perheen ruuat laitettua. Tänäänkin ruskistin ja maustoin jauhelihan sillä välin kun riisit kiehuivat kattilassa ja mättäsin sitten sekaan. Eikä kukaan valittanut.

        Mielestäni parasta laatuaikaa vietetään perheen kanssa juuri ruoanvalmistuksen parissa, On typerää väittää ettei siihen löydy aikaa, kuten edellä mainittiin se on tekosyy laiskuudelle. On täysin eriasia, jos ei pidä ruuan laitosta, silloin on tyydyttävä jonkun toisen valmistamiin pöperöihin, maistuivat ne sitten mille tahansa!

      • kantaan
        Laatuajasta kirjoitti:

        osui kirjoituksesi. Nykyään törkätään lapsille rahaa kouraan, "menkää mäkkärille" tyyliin. Pääsevät muka vanhemmat helpommalla ja saavat lapset pois jaloista, siinä sitä nykyajan laatuaikaa. Yhdessä ei syödäkään enään, jokainen syö silloin kun huvittaa. Sellaista nykyajan meno.....

      • .......
        Puolessa tunnissa kirjoitti:

        saa 5-henkisen perheen ruuat laitettua. Tänäänkin ruskistin ja maustoin jauhelihan sillä välin kun riisit kiehuivat kattilassa ja mättäsin sitten sekaan. Eikä kukaan valittanut.

        Ei kannata tehdä makaroonilaatikkoa eikä riisi/jauheliharuokaa, vaan kaalilaatikkoa (eli keräkaalia epäterveellisen makaronin tai riisin sijasta jauhelihaa). Aikaa tosin menee 2 tuntia, siinä missä makaronit/riisit kiehahtavat 10 minuutissa.

        On myös ihan perusteltua napata eines-kaalilaatikko alumiinifoliopakkauksessa, jonka vain lämmittää paistinpannulla tai mikrossa, jos esim. töiden jälkeen pitää nopeasti saada ruokaa eikä nälkäinen perhe jaksa 2 tuntia odotella.

      • elliivo
        ....... kirjoitti:

        Miten niin epäterveellistä?

        Miksi sitten syöt kaalilaatikkoa johon kuuluu yhtenä pääraaka-aineena riisi?

      • pihveissä
        elliivo kirjoitti:

        Miten niin epäterveellistä?

        Miksi sitten syöt kaalilaatikkoa johon kuuluu yhtenä pääraaka-aineena riisi?

        Myös monissa hampurilaispihviresepteissä on vehnäjauhoa tai korppujauhoa tms. jatkeaineita, vaikka parhaat pihvit tulee 100% lihasta jättäen jauhot pois.

        Riisi kaalilaatikossa on vähän samanlainen, ennemmin vaikka 700g jauhelihaa kuin 400g jauhelihaa ½ - 1 dl riisiä (kun keräkaalia on 1 kg ja lisäksi porkkanaa ym).

        Noissa ravintoköyhissä jatkeaineissa, vehnäjauhossa, makaroneissa, riisissä on vain turhia hiilihydraatteja.

      • päätti
        pihveissä kirjoitti:

        lopettaa hiilihydraattien syömisen ja sillä konstilla laihtua. No laihtuikin kyllä mutta vaikeuksia oli keksia aina uusia ruokia missä hiilihydraattia ei ole. Minä en moiseen pystyisi koska tykkään syödä kotiruokaa ja nimenomaan peruna suurta herkkuani. Makaroonit ja riisit myöskin kuuluu ruokavalioon. Minulla ei kyllä ole ollut koskaan paino-ongelmia vaikka syönkin isoja annoksia perunaa, lihaa ja voitakin kuluu. Kotiruoka kunniaan, valmiseinekset ei maistu edes ruoalta vaikka mitä tekisi.

      • ole makukysymyskään.
        päätti kirjoitti:

        Enemmänkin sanelevat terveysnäkökohdat. Monille onkin käynyt jo niin, etteivät kertakaikkiaan siedä joitakin tiettyjä lisäaineita, joita einekset sisältävät. Tällöin on ollut pakkokin siirtyä varmaan omatekoiseen kotisapuskaan, jolloin samalla liikakilotkin ovat karsiutuneet ja olotila on kohentunut huomattavasti.

    • tässä...

      ...asiassa, kuten useimmissa muissakin asioissa, "kultainen keskitie" on paras ratkaisu. Valmiita mikroaterioita en syö useinkaan, puolivalmisteita (esim. valmiskastikkeita, pakastevoitaikinaa jne.) käytän silloin tällöin, ja tuoreita raaka-aineita kuuluu lähes poikkeuksetta kaikkiin aterioihini.

      Tervettä järkeä saa siis mielestäni ruoan kanssa käyttää ja toimia aina tilanteen mukaan: Jos olen töissä, tiedän että illalla menee myöhään, eikä minulla ole eväitä mukana, niin saatan ostaa mikroaterian, valmiskeiton tai vaikka einesmaksalaatikkoa. Eihän se mikään makuelämys ole, tai ravitsemuksenkaan kannalta paras valinta, mutta huonoista vaihtoehdoista tuossa tilanteessa vähiten huono. Jos minulla on kotiin tulessa syystä tai toisesta kova nälkä, niin on parempi, että riisi ja valmiskastike ovat lautasella 15 minuutissa, kuin että kulutan moninkertaisen ajan kastiketta keitellessä, ja todennäköisesti napostelen siinä samalla keksejä tai leipää. Toisaalta kun minulla on aikaa ja energiaa, niin valmistan ruoat ja leivonnaiset mielelläni ihan alusta alkaen.

      • keittelemään

        Eikö riisin ja valmiskastikkeen sijasta kannattaisi ainakin tähän aikaan vuodesta keittää perunoita ja syödä niitä vaikka sillin ja savulohen kanssa?

        Carbonara-pasta on myös hyvin maistuva ruoka, joka valmistuu noin vartissa: http://ricette.giallozafferano.it/Spaghetti-alla-Carbonara.html
        "Kastikkeeseen" tarvitaan annosta kohti 1 keltuainen (tai kokonainen kananmuna), n. 40 g pekonia suikaleina ja n. 25 g kovaa italialaista juustoa (pecorino, padana tai parmesaani). Raasta juusto ja lisää se kevyesti vatkattuun munaan/keltuaisiin. Mausta pippurilla. Ruskista pekoni pannulla. Kun pasta on valmista, lisää pekoni muna/juustoseokseen. Kaada seos valutetun pastan joukkoon ja sekoita nopeasti. Kuuma pasta sulattaa juuston ja hyydyttää munan.
        Valmista tuli!

      • Tuota italialaisruokien
        keittelemään kirjoitti:

        Ihailua! Käsittämätöntä snobbailua, kun meillä on aivan yhtä hyviä ihan supisuomalaisiakin ruokia.

      • kumma juttu
        Tuota italialaisruokien kirjoitti:

        Ihailua! Käsittämätöntä snobbailua, kun meillä on aivan yhtä hyviä ihan supisuomalaisiakin ruokia.

        On se vallan ihmeellistä, että yksinkertaisimpiakin arkiruokia pidetään snobbailuna jos resepti sattuu olemaan italialainen. Olisiko ranskalainen resepti vähemmän snobi? saksalainen? tanskalainen?

        Oikeastaan spaghetti carbonara on ikävä esimerkki siitä, mitä ruualle tapahtuu kun etäännytään kovin kauas alkuperäisestä reseptistä. Carbonara matkasi ensin jenkkeihin, jossa siihen lisättiin kermaa. Olisikohan syynä ollut se, että jenkeissä on hyviä juustoja huonosti tarjolla?

        Eipä aikaakaan, kun resepti tuli takaisin Eurooppaan ja aikanaan Suomeenkin. Kerma-pekoni-juusto-kastike on varsin raskasta, joten suomalaisissa resepteissä yritetään usein korvata kermaa jollain kevyttuotteella ja pekonia kinkulla tmv. Pahimmillaan lounaspöydän "miilunpolttajan spaghettikastike" on valkoista limaa, jossa lilluu pizzalihasuikaleita. Alkuperäiseen carbonaraan ei siis tule kermaa ollenkaan mutta juuston pitää olla erittäin voimakasta. Pekonin rasvaakin voi jättää pannulle.

      • edellinen
        keittelemään kirjoitti:

        Eikö riisin ja valmiskastikkeen sijasta kannattaisi ainakin tähän aikaan vuodesta keittää perunoita ja syödä niitä vaikka sillin ja savulohen kanssa?

        Carbonara-pasta on myös hyvin maistuva ruoka, joka valmistuu noin vartissa: http://ricette.giallozafferano.it/Spaghetti-alla-Carbonara.html
        "Kastikkeeseen" tarvitaan annosta kohti 1 keltuainen (tai kokonainen kananmuna), n. 40 g pekonia suikaleina ja n. 25 g kovaa italialaista juustoa (pecorino, padana tai parmesaani). Raasta juusto ja lisää se kevyesti vatkattuun munaan/keltuaisiin. Mausta pippurilla. Ruskista pekoni pannulla. Kun pasta on valmista, lisää pekoni muna/juustoseokseen. Kaada seos valutetun pastan joukkoon ja sekoita nopeasti. Kuuma pasta sulattaa juuston ja hyydyttää munan.
        Valmista tuli!

        Kiitokset reseptistä. Osaan kyllä valmistaa carbonaraa ja muita perusruokia, ja vaativammatkin ruokalajit onnistuvat. Ohjeestasi on kuitenkin varmasti hyötyä monelle muulle tämän palstan kävijälle. Carbonaraan en itse koskaan laita koko kananmunaa valkuaisineen, vaan pelkästään keltuaisen. Se antaa kastikkeelle sille ominaisen pehmeän ja kermaisen rakenteen. Jos mukaan laittaa valkuaisenkin, voi lopputulos olla "limaisempi", kun valkuainen ei hyydy täydellisesti.

        Perunoita syön tähän aikaan vuodesta (ja myös ihan vuoden ympäri), samoin silli ja savulohi kyllä maistuvat. Edellisessä kommentissani mainitsin vain esimerkinomaisesti muutaman ruokalajin/-tyypin, ottamatta sen kummemmin huomioon kausituotteita tai muita yksityiskohtia.

        Jos riisi tuntuu perunaan ja pastaan verrattuna epäekologiselta tai lähiruokaideologian vastaiselta vaihtoehdolta, niin haluaisin huomauttaa, että myös Euroopassa (ainakin Camarguessa) viljellään riisiä. En tiedä saako tätä riisiä Suomesta, mutta täällä Ranskassa sitä on saatavilla.

    • ruokakaupoissa

      on oma kotikeittiö-osasto, josta voi ostaa valmista ruokaa mukaansa sen verran kun tahtoo, eli vaikka 100 gr. tms. määrän. Yksineläjälle hyvä vaihtoehto verrattuna saariois/tai atrian tuotteisiin. Hinta on tietysti suurempi, mutta laatu on ollut hyvä, eikä ruokaa ole mennyt enää roskiin.

      • mieltä olen

        kyllä tuo kotikeittiö on parempi vaihtoehto kuin ne valmis einekset. Huomattavasti paremman makuisiakin. Itse tosin harvemmin ostelen, teen itse ruokani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      140
      7929
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      31
      3126
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      382
      2198
    4. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      284
      1760
    5. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      147
      1583
    6. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      21
      1421
    7. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1229
    8. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      15
      1228
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      1152
    10. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      18
      1112
    Aihe