Evoluutiota ei tapahdu ja jos tapahtuisikin, ei siitä tulisi kertoa lapsille kouluissa, sillä silloin heidän kehittyvältä moraaliltaan pudotetaan pohja. Moraali ei voi pohjautua luonnonvalintaan, joka on täysin saatanallinen mekanismi ja kristillisiä periaatteita vastaan.
Evoluutiossa vahvat saavat porskuttaa, kun heikot kuolevat. Kuka tahtoo perustaa lapsensa moraalin johonkin näin sairaaseen?
Sitä paitsi Pyhän Hengen ohjauksessa kirjoitettu Jumalan Sana ja oma vahva vakaumukseni puhuu evoluutiota vastaan. Miksi silloinkin uskoisin tiedeyhteisön meille totuuksina syöttämiä valheita? Darwinissa vaikuttivat tosi Hengen sijaan demoniset henget, ja tiedeyhteisön toimintatavat muistuttavat epäilyttävästi Saatanan toimintatapoja, jotka ovat Raamatussa ennalta tiedetyt. Darwinhan jo esiintyi toisinaan kristittynä, aivan kuten Saatanakin joskus hämätäkseen tunnustaa Herrakseen Jeesuksen Kristuksen.
"Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun." (2. Kor. 11:13-15)
Jos evoluutiota muuten tapahtuu, niin missä on se apina, joka elää miljoonia vuosia ehtiäkseen kehittyä ihmiseksi? Tai jos uskot, ettei evoluutiota ilmene yhden sukupolven aikana: missä se apina, joka synnyttää ihmisen?
Evoluutiossa vahvat saavat porskuttaa, kun heikot kuolevat. Kuka tahtoo perustaa lapsensa moraalin johonkin näin sairaaseen?
Sitä paitsi Pyhän Hengen ohjauksessa kirjoitettu Jumalan Sana ja oma vahva vakaumukseni puhuu evoluutiota vastaan. Miksi silloinkin uskoisin tiedeyhteisön meille totuuksina syöttämiä valheita? Darwinissa vaikuttivat tosi Hengen sijaan demoniset henget, ja tiedeyhteisön toimintatavat muistuttavat epäilyttävästi Saatanan toimintatapoja, jotka ovat Raamatussa ennalta tiedetyt. Darwinhan jo esiintyi toisinaan kristittynä, aivan kuten Saatanakin joskus hämätäkseen tunnustaa Herrakseen Jeesuksen Kristuksen.
"Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun." (2. Kor. 11:13-15)
Jos evoluutiota muuten tapahtuu, niin missä on se apina, joka elää miljoonia vuosia ehtiäkseen kehittyä ihmiseksi? Tai jos uskot, ettei evoluutiota ilmene yhden sukupolven aikana: missä se apina, joka synnyttää ihmisen?
Vastaukset 35
Vanhimmat
...aivan tosissasi!?!
Tosta sun kirjoituksesta ei oikein selvinnyt miten se evoluutio on kumottu???
Olet hyvä esimerkki siitä, ettei hihhuleilla ole kaikki matot aivan suorassa!
KRISTINUSKO KUMOTTU! (Koska minä sanon niin!) ;p
Pitäisikö sinusta painovoimateorian opettaminen kouluissa kieltää, koska painovoimasta ei ole pohjaksi hyvälle moraalille? Loogisesti pitäisi, jos kerran uskot että moraali määritellään luonnontieteellisten teorioiden mukaan. FYI: kukaan muu kuin kreationistit ja muutamat muut umpihullut eivät usko.
"Evoluutiossa vahvat saavat porskuttaa, kun heikot kuolevat. Kuka tahtoo perustaa lapsensa moraalin johonkin näin sairaaseen?"
Se että painovoima on tieteellinen tosiasia ei mitenkään oikeuta sinua tiputtamaan ihmisiä jyrkänteeltä. Yhtä vähän evoluutioteoria oikeuttaa yhtään mitään sinun toimiasi.
On raivostuttavaa kun fundamentalisti selittää, miten tieteen vapaus on turmiollista. Tieteen vapaus on osa niitä sekulaarin humanismin pohjalta määriteltyjä perusvapauksia, joiden pohjalta on laadittu mm. ihmisoikeuksien julistus.
Sinus fundamentalistiset oppisi ovat saaneet aikaan itsemurhapommittajia ja pilvenpiirtäjiä päin lenteleviä uskovia. Sinä olet demokratian ja tieteen vihollinen, joka haluat viedä ihmiskunnan takaisiin keskiaikaan.
Sinä olet väärä apostoli ja saatanallinen harhauttaja. Sinä haluat demokratian tilalle epäinhimillisen teokraattisen diktatuurin ja sorron.
Painu helvettiin!
uskonnot pitäisi kieltää lailla koska ne eivät perustu tieteesen eivätkä siis tiettoon vaan uskoon
Eikö evoluutio teoria ole uskontoa? Minkäänlaista kehitysketjua ei ole, "tieteellisin periaattein", todistettu. Jos joku haluaa uskoa tuohon "teoriaan " mikäpä estäisi.
En ymmärrä, miksi tällaisesta mielipiteestä pitäisi raivostua. Se ei pysty uhkaamaan mitään teorioita ja sen voi helposti ohittaa. Eikä siinä olekaan sellaista asiasisältöä, johon voisi tarttua. Mutta uskonopit kuuluvat tähän yhteiskuntaan ja myös evoluutiokeskusteluun - ainakin vielä. Kun osaisi, niin tuostakin näkemyksestä voisi saada aikaan mielenkiintoisen keskustelun, vaikka se tuskin järkyttäisi uskonvarmuutta.
Noitien polttaminenkin kuului aikoinaan tähän yhteiskuntaan. Ei se, että primitiivisiä irrationaalisen taikauskon jäänteitä ei ole saatu yhteiskunnasta siivottua tarkoita että niitä pitäisi kunnioittaa ja niiden äänenkannattajien päätä paijata kun he päättävät päästellä aivopierujaan niille kuulumattomissa paikoissa.
Mietin vähän, että viitsinkö haaskata aikaa tämmöisen provon kommentoimiseen, mutta ajattelin nyt kuitenkin... jos vaikka saisi yhden ihmisen taas pelastettua uskonnon kiroukselta!
>Evoluutiota ei tapahdu ja jos tapahtuisikin, ei siitä tulisi kertoa lapsille kouluissa, >sillä silloin heidän kehittyvältä moraaliltaan pudotetaan pohja. Moraali ei voi >pohjautua luonnonvalintaan, joka on täysin saatanallinen mekanismi ja >kristillisiä periaatteita vastaan.
Moraali ei ole mikään substituutio, jonka voi tunkea toisen päähän ja sanoa, että "tämä on nyt oikein, nyt tehdään näin!". Moraali on selväjärkisen ihmisen mielen sivutuote. Ihmisellä on luonnostaan hyvä olla, kun hänen lähimmäisillään on hyvä olla. Tämä johtunee varmaan suurimmilta osin siitä, että ihminen (kuten monet apinatkin nykyään) oli aikoinaan laumaeläin ja hyötyi laumasta ja halusi pitää siitä huolta. Minäkin olen luonnonvalinnan tulosta ja silti pidän huolta lähimmäisistäni enkä juokse päättömästi tappamassa toisia kuten ovat tehneet esim. ristiretkeläiset, terroristit, ynnä muut uskon soturit. En tunne mitään ateistiryhmiä, jotka olisivat suorittaneet pommituksia, vainoja, joukkoitsemurhia ym. uskonsa nimissä
Pelastus on siinä, että oppii olemaan vastuussa teoistaan itselle ja muille ihmisille. Ei millekään kuvitteellisille jumalille.
>Evoluutiossa vahvat saavat porskuttaa, kun heikot kuolevat. Kuka tahtoo >perustaa lapsensa moraalin johonkin näin sairaaseen?
Näinhän se vaan on tämä asia etkä mahda sille mitään. Kyllähän sinäkin näet mitä luonnossa tapahtuu. Hölmöhän se leijonakin olisi, jos se lähtisi siitä antilooppilaumasta sitä kaikkein nopeinta eläintä saalistamaan. Poikaset kuolisivat nälkään. Elämän tarkoitus on selvitä elämästä.
Ihmisellä on onneksi etuoikeutettu tilanne siinä mielessä, että emme enää ole luonnonvalinnan armoilla. Meillä on paljolti tieteen ansiosta mahdollisuus huolehtia heikoista lähimmäisistämme paremmin kuin milllään muulla lajilla ja meidän ei enää tarvitse pelätä että luolakarhut veisivät heikoimmat lapsemme mennessään. Olemme tavallaan kehittyneet evoluution ulkopuolelle, sillä luonnonvalinta ei enää kohdistu meihin. Emmekö olekin onnekkaita!
>Sitä paitsi Pyhän Hengen ohjauksessa kirjoitettu Jumalan Sana ja oma vahva >vakaumukseni puhuu evoluutiota vastaan. Miksi silloinkin uskoisin tiedeyhteisön >meille totuuksina syöttämiä valheita? Darwinissa vaikuttivat tosi Hengen sijaan >demoniset henget, ja tiedeyhteisön toimintatavat muistuttavat epäilyttävästi >Saatanan toimintatapoja, jotka ovat Raamatussa ennalta tiedetyt. Darwinhan jo >esiintyi toisinaan kristittynä, aivan kuten Saatanakin joskus hämätäkseen >tunnustaa Herrakseen Jeesuksen Kristuksen.
"Pyhä Sana" on tuikitavallisten ihmisten sekavista kirjoituksista koottu romaani, jolla on hyvin vähän minkäänlaista totuuspohjaa. Jos olet syntynyt kristittyyn perheeseen, niin sinulle on tätä puppua syötetty lapsesta asti ja on varsin ymmärettävää, että on vaikea päästää irti. Jos olisitkin syntynyt vaikka Lähi-Idässä, niin voisit ihan yhtä hyvin olla muslimi, vouhkaisit Allahin nimessä ja olisit vähintään yhtä tosissasi oman uskontosi oikeellisuudesta.
Millään demonisilla hengillä ei ole minkäänlaista tekemistä Darwinin kanssa. Tuikitavallinen ukko, joka teki hämmästyttävän löydön. Äijärukkaahan itseäänkin pelotti tulostensa julkistaminen.
Tieteen toimintatapa on objektiivinen tarkastelu, jolla ei ole mitään tekemistä minkään 'saatanan' oppien kanssa. Objektiivinen tarkastelu on ainoa tapa oppia, mitä maailmamme salaisuudet tarkoittavat. Absoluuttiseen totuuteen tuskin päästään koskaan, mutta asteittain aina koko ajan lähemmäksi!
>"Semmoiset ovat vääriä apostoleja, petollisia työntekijöitä, he vain tekeytyvät >Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi. >Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian >palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun." (2. Kor. 11:13-15)
niin ja "Aviorikoksen tehneet aikuiset ja kurittomat lapset tulisi kivittää kuoliaaksi." (3. Moos 20:10; 5. Moos 21:18-21.). Tässä sitä oikeata moraalia parhaimmillaan... eikös tämäkin sitten pitäisi opettaa kouluissa? Ai niin... mutta nämähän ovatkin sieltä vanhan testamentin puolelta eikä siksi enää voimassa. Kylläpä on vaikeaselkoinen opus ja olevinaan jumalan sanaa? Mistäs se Kainkin sai vaimonsa kun maailmassa oli enää hän, Aatami ja Eeva. Aa... vai että sukurutsaus! aijai.
>Jos evoluutiota muuten tapahtuu, niin missä on se apina, joka elää miljoonia >vuosia ehtiäkseen kehittyä ihmiseksi? Tai jos uskot, ettei evoluutiota ilmene >yhden sukupolven aikana: missä se apina, joka synnyttää ihmisen?
Vastaus: ei missään ja ei missään.
Näillä kummallakaan asialla ei ole mitään tekemistä evoluution kanssa. Kannattaisi oikeasti vähän perehtyä asiaan ennen kuin alkaa vouhkaamaan.
Ihmiskunnan siunausta sinulle veikkoseni. Aloita parannuksesi nyt ja liity hilpeään realistien joukkoon!
fyysinen kehitys sekä hengellinen. Ihmisellä on jo niin suuri aivokapasiteetti, että se tiedostaa myös tunteet, omat ja muiden. On olemassa tietyt samat "säännöt" tunne-elämässä kaikilla ihmisillä eri puolilla maailmaa, tietyt asiat tekee surullisiksi ja tietyt iloisikisi. Ei sitä voi rinnastaa evoluution "raakaan" menetelmään, vaikka se periaatteessa kokoajan toteutuukin mm. parivalinnassa. Meidän maailma on jo niin monimutkainen, suurin osa kuolisi ilman lääketiedettä ennen kuin ehtisi edes saamaan jälkikasvua, joten evoluutio kaatuu osittain jo siinä ihmisten kohdalla. Myös "sairaat" lisääntyvät ja selviävät. Se on niin vahvasti kytköksissä nimenomaan tunteisiin, eli emme halua menettää läheisiä, joten teemme kaiken parantaaksemme heidät ja tunnemme empatiaa ventovieraita kohtaan, koska pystymme kuvittelemaan miltä tuntuu, jos se tapahtuisi omalle kohdalle.
Kristinuskollahan se maailma parannetaan - ratsastetaan Jerusalemissa hevosen polvia myöden veressä tms.
Missäköhän se apina on? Se olet sinä...
"He vain tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Tekeytyyhän Saatanakin valon enkeliksi. Ei siis ole mitenkään merkillistä, että hänen palvelijansa esiintyvät Jumalan asian palvelijoina. He saavat tekojensa mukaisen lopun".
Mikä Sinä siis olet? Mietihän sitä.
Joulupukkia ei ole olemassa, tai jos olisi, ei siitä tulisi kertoa lapsille kouluissa, sillä silloin heidän kehittyvältä moraaliltaan pudotetaan pohja. Moraali ei voi pohjautua Joulupukkiin, joka on täysin saatanallinen mekanismi ja kristillisiä periaatteita vastaan.
Joulupukin uskossa rikkaat ja tuhmat saavat kuitenkin kalliinmat lahjat, kuin köyhät ja kiltit. Kuka tahtoo perustaa lapsensa moraalin johonkin näin sairaaseen?
jne.......
Evoluutiossa ei ole mitään saatanallista tai pahaa. Sen opetus kouluissa voisi olla laadukkaampaa, mutta pois sitä ei pidä jättää. Valitettavasti etiikka ja Moraali ovat luonnottomia asioita, ne ovat inhimillisiä ajatuskonstruktioita. Mitä evoluutioon tulee niin pitää unohtaa vanha klisee siitä "vahvat syövät hitaat" tms.
Tällaiset lausahdukset ovat niiden suusta, jotka eivät ymmärrä luonnonvalintaa. Luonnonvalinnassa ei ole kyse evoluutiosta. Sana evoluutio viittaa kehitykseen (mitä ei siis tapahdu). Itseasiassa C.Darwin ei halunnut käyttää sanaa Evoluutio, koska hän arvasi että se tulee luomaan vääränlaisen mielikuvan hänen teoriastaan.
(R.Dawkins joutui samanlaiseen tilanteeseen kun hänen kirjastaan haluttiin vääntää "selfish gene". Tämä tapahtui kustantajien tahdosta, koska he meinasivat että tällainen nimi myy paremmin. Jostain tällaisesta oli kyse myös Luonnonvalinta teoriassa, koska siitä väännettiin Evoluutio-teoria. Jollain oli kehitysoppit mielessään - olisikohan ollut Wallace niminen filosofi.)
Luonnonvalinnassa on kyse muutoksesta, ja siihen sopeutumisesta. Yksinkertaisesti; se joka sopeutuu muutokseen, pysyy hengissä. Ja, saa mahdollisuuden jatkaa sukua. Tyyli on vapaa. Suvun jatkaja voi olla heikoista heikoin, mutta mikäli hän onnistuu jatkamaan sukulinjaansa on hän "voittaja".
Luonto on kuitenkin kovin ankara. Keskimäärin heikot kuolevat ja vahvemmat jatkavat. Tämä johtuu siitä että elinkelpoisuus on monesti hyvinkin mitattava parametrin, eikä luonto anna armoa - se tappaa ns. heikot. Tämä on luonnon toimintamalli, ja sitä ei tule ottaa kevyesti. Siinä piilee viisaus, mitä emme tänäpäivänä ymmärrä.
Luonto ikään kuin karsii heikot, koska populaation pitää pysyä kurissa. Elintilaa on vain harvoille, ja siitä pitää taistella. Tässä vahvat yleensä voittavat, ja tässä toinen syy miksi heikko keskimäärin häviää.
Liika populaatio on hyvin vakava uhka, kaikille. Tässä asiassa ei moralisointi ja etikkaa auta. Planeetallamme on rajallinen määrä resursseja, ja niitä pitää riittää jatkossakin.
Kuinka monta ihmistä ja eläintä planeettamme pystyy elättämään? (Kas, tässä pulma.)
Ihminen on venyttänyt ekosysteemin sietokyvyn äärirajoille. Haluamme olla altruistisia, ja antaa kaikille samat mahdollisuudet; elinolot, koulutuksen jne.
Tällaisessa järkeilyssä on se vika (vaikka se on hyvin jaloa), että elintasomme on aivan väärällä tasolla mikäli sen suhteuttaa populaation kokoon. Emme yksinkertaisesti voi elää kauaa tällaisella elintasolla.
- Tuhlaamme liikaa raaka-aineita ja saastutamme liikaa.
Tämä ei ole mitään ekoilua tai viherpiiperrystä. Tämä on kylmä fakta.
Ensimmäistä kertaa ihmishistorian aikana asia voidaan laskea, ihan matemaattisin keinoin. Tilastoja ja aineistoa on niin paljon että se mahdollistaa asian konkreettisen laskennan. (enää ei siis tarvita ns. kylä- hulluja saarnaamaan maailmanlopusta. Sen voi jokainen laskea itse. Lähtökohta; 6,7 miljardia ihmistä. Ruoki ja juota heidät, ja laske miten paljoin ruokaa pystymme tuottamaan. Lyhyellä aikajänteellä tämä onnistuu, mutta ei kovin kauaa. Sata vuotta on jo pitkä aika. Tuhatta tällä kaavalla ei pystyä saavuttamaan. Ja, koska populaatio kasvaa, niin homma muuttuu entistä nihkeämmäksi.)
Valitettavasti, tulevaisuutemme tulee olemaan synkän moraalin ja etiikan näkökulmasta. Se tulee suorastaan olemaan brutaalin - ihan pakon edessä. (vaikka sitä ei tahtoisi.)
On siis aivan turha hurskastella. Meillä ei kohta ole varaa kovinkaan kummoiseen moraaliin tai etiikkaan.
- Mikäli mielimme selviytyä ihmisrotuna, joudumme (tulevaisuudessa) jättämään etiikan ja moraalin omaan arvoonsa. (niihin ei ole varaa.)
Miten niin liikaa? Koko ihmiskuntahan mahtuu kokoontumaan Helsinkiin, ja vieläpä väljästi.
Neliömertrille mahtuu hyvin seisomaan 6 ihmispoloa.
213 km²
olen kyvytön matematiikassa,mutta toi on Helsingin maa-alue.
6 ihmistä neliömetrille.Oikeesti?
Ei sitten!
Jos Hki on 200km2 niin sitten mahtuisi 1,2 miljardia
Tarvitaan 5 Helsinkiä, mutta silti p-ala on melko pieni, johon maailman ihmiset mahtuisivat töllistelemään
Inarijärvi on n.1000km2 joten sinne mahtuisi koko ihmiskunta.
"Jos evoluutiota muuten tapahtuu, niin missä on se apina, joka elää miljoonia vuosia ehtiäkseen kehittyä ihmiseksi? "
Se on siellä samassa paikassa kun ne Jessen luutkin... kunhan nyt joskus löytyisivät edes...
Tekstiäsi lukiessa ei voi kuin taas kerran ihmetellä, että onko uskovaisuudella ja mielenhäiriöllä joku todellinen ero vai onko meidän kulttuurissa vain tapana kategorisoida osa mielenhäiriöiden ilmenemismuodoista eri kategoriaan?
Ton täytyy olla provo ei kukaan _voi_ tosissaan kirjoittaa tuollaista tuubaa.
Kuka on kumonnut evoluutioterian ei tekstistä varsinaisesti selvinnyt oli vain viite, että _minä_ olen päättänyt, että se on väärin.
Ennemmin pitäisi lopetta aivopesevä tunnustuksellinen uskonnonopetus kuin tieteeseen perustuvan evoluution opetus kouluusta.
No turha oikeastaan oli edes mennä kommentoimaan moista tuubaa jossa ei ole järjen hiventäkään.
...voisit samalla kumota toisen maailmansodan ja noitavainotkin :)
http://www.kp-art.fi/taustaa/
Tuolla sivulla on luettavissa Kimmo Pälikön tekemiä kirjoja ILMAISEKSI!
Jos käsityksesi tosissaan kääntyi faktojen vastaiseksi tuon puppusivuston takia, se kertoo siitä että olet käsittämättömän tietämätön, helposti johdateltavissa ja luultavasti myös täysin haluton tutustumaan tosiasioihin. Hauskaa loppuelämää kuolaavana lahkolaisidioottina.
Tuollaista sitten tulee, kun uskolla korvataa tieto ja perusteluja haetaan vanhoista paimentolaissaduista täysin asiayhteydestä erillään.
Evoluution mylly jauhaa joskus äärettömän hitaasti. Kukaan tiedemies ei ole väittänyt vakavissaan, että ihminen on kehittynyt apinasta, VAAN on todettu, että ihmisellä ja apinoilla on yhteinen kantamuoto, josta molemmat ovat eriytyneet.
Toisaalta evoluutio voi olla hyvinkin nopeaa. Esimerkiksi lyhytikäiset perhoset muuttavat väriään hyvin nopeasti, jos elinolosuhteet muuttuvat vaikkapa saastumisen vuoksi. Kokonaan uudeksi lajiksi kehittyminen on taas kuitenkin pidempiaikainen prosessi.
"..[jos evoluutiota] tapahtuisikin, siitä ei pidä ketoa lapsille koulussa, sillä silloin heidän kehittyvältä moraaliltaan pudotetaan pohja." Huh-huh! Kun kasviopin isä Carl von Linné oli selvittänyt kasvien lisäänntymisen 1700-luvulla, ja haki prosessorin paikkaa Uppsalan yliopistossa, kirjoitti hengenheimolaisesi: "Mutta kuka voisi tosissaan uskoa, että moiset riettaat yhtymiset olisivat tarpeellisia kasvien lisääntymiseksi, ja kuka voisi tuollaista oppia esitää nuorisolle pahennusta aikaansaattamatta".
Evoluutio on totta, eikä totuus pala tulessakaan. Evoluutioteoria ei liity mitenkään "vahvemman oikeuteen" ihmisten välisissä suhteissa. Kristinusko (eräiden muiden jumaluskojen ohessa) on karmeimpia uskomuksia, jonka nimissä on tapettu ja orjuuteettu ihmisiä, lajitovereita, määrättömästi.
"" Ihmisen kehitystä tukevien fossiilien puuttuminen oli Darwinin ajoista alkaen kehitysopin suurin pulma. Hollantilainen Eugene Dubois oli löytänyt erilaisia luunosia Jaavalta v. 1880-1892. Darwinin oppia ansiokkaasti ajaneen Ernst Haeckelin opastuksella hän kokosi luita yhteen ja v. 1893 hän ilmoitti löytäneensä todisteet alkuihmisestä. Mutta tämä löytö, Jaavan mies, ei yksin ollut riittävä vakuuttamaan suurta yleisöä apina-alkuperästään ja tätä varten tarvittiin lisää todisteita.
V. 1912 eri puolille maailmaa levisi tieto Englannista löydetystä apinan ja ihmisen välimuodosta, joka sai nimekseen Piltdownin ihminen. Löydön taustahahmoina olivat mm. aikaisemmin mainitut Elliot Smith ja Teilhard de Chardin.
V. 1920 Jaavan apinaihmisen löytäjä Eugene Dubois ilmoitti Wadjak-kalloista, jotka täydensivät hänen aikaisempia löytöjään todisteina ihmisen kehittymisestä.
V. 1921 ilmoitettiin Kiinassa tapahtuvista alkuihmisen etsinnöistä. Mukana mm. Teilhard de Chardin. Löytö kaivauksilla sai nimekseen Peking-ihminen.
V. 1921 ilmoittetiin, että ihmisen ja apinan välimuoto on jälleen löytynyt. Nimeksi löydölle annettiin Homo Rhodensis. Mukana löydön hyväksynnässä oli jälleen mm Elliot Smith.
V. 1922 Nebraskan ihminen (Hesperopithecus haroldcookii), uusin apinaihminen, julkistettiin kautta maailman eri tiedotusvälineissä ja kuvateoksissa. Uutisen takana oli jälleen mm. Elliot Smith. Koko kehyskertomus perustui yhteen hampaaseen, jonka sanottiin kuuluneen apinaihmiselle.
.........
Vain muutamia vuosia Tenneseen oikeudenkäynnin jälkeen kehitysopin taustarakenteet alkoivat hajota:
V. 1928 Nebraskan apinaihmisen hampaan, joka oli pääosassa oikeudenkäynnissä todisteena ihmisen kehittymisestä apinamaisesta alkuihmisestä, todettiin kuuluneen sikaeläimelle, jonka edustaja tavattiin myöhemmin elossa Paraguayssa.6
Homo Rhodensiksen kallossa todettiin ampuma-aseen sisään- ja ulostuloreikä. Teilhard de Chardin poisti reikien jäljet kuvasta, jota hän käytti teoksessaan ja väärensi näin kallonkuvan. 7
V. 1935 Eugene Dubois tunnusti, että Jaavan mies (1893) oli petos, kooste eri vuosina löydetyistä luunkappaleista ja sen pääkoppa kuului gibboni-apinalle. Lisäksi selvisi että Wadjakkallot olivat olleet hänellä piilossa 13 vuotta ennen niiden julkistamista ja että ne kuuluivat ihmiselle.
V. 1953 Piltdownin kallo todettiin räikeäksi huijaukseksi, joka yli 40 vuotta oli yksi tärkeimmistä todisteista siitä, että ihminen on kehityksen tulos.
V. 1964 opettaja J. T. Scopes tunnusti, että Tenneseen apinaoikeudenkäynti oli ennakolta suunniteltu kehitysopin eteenpäinviemiseksi ja että hän oli antanut väärän todistuksen osuudestaan kehitysopin opettamiseen. 8
Jo löydön yhteydessä Peking-ihmisen kallon osien todettiin kuuluneen apinoille, joita alueella työskentelevät ihmiset olivat käyttäneet ravinnokseen. Pääkopan osat katosivat II maailmansodan aikoihin.
Asiantuntijat tietävät
Asiantuntijapiireissä tiedetään, että radioisotooppeihin liittyviä mittauksia ei voida pitää lainkaan luotettavina. Tiedetään myös, että kerrostuneista maalajeista ei varmaa ikää saada millään mittauksilla eikä johtofossiileilla. Kehitysopin tieteellisyyden taustatuet ovat siis koko ajan olleet olemattomat. Kuitenkin suuri julkisen koululaitoksen valtaus aikanaan alkoi onnistuneesti. Valmistelutyö oli ollut pitkäjännitteistä ja maailmanlaajuista, vaikkakin petoksille perustuvaa. Tiedotusvälineet ovat koko ajan olleet tehokkaasti mukana muokkaamassa yleistä mielipidettä kehitysopille otolliseksi. Näin oli vuosisadan alussa. Näin on edelleen. Tämän voimme todeta nyt, kun kehitysopin voima tieteellisenä totuutena alkaa kaikkialla rakoilla. Valheella on lyhyet jäljet.""
------------------------------Taustaa 2 kehitysopin kuliseissa Kimmo Pälikkö---------------------------
http://www.kp-art.fi/taustaa/
http://www.cs.joensuu.fi/~vtenhu/kreationismi.html
http://www.argumentti.fi/kreationismi_evoluutio/evoluutio_tieteellinen_metodi.php?id=98
Mitä tuo taiteilija Pälikkö tietää luonnontieteistä? Nähtävästi yhtä vähän, kuin Savorinen fysiikasta!?!
Jätit sujuvasti pois kaiken tiedon, mitä nykyään tiedetään. Kyllä, muutama huijaus on ollut olemassa. Se ei kuitenkaan kumoa lukemattomia oikeita todisteita.
Ihmisen ja simpanssin välissä on lähinnä se yhteiseksi väitetty esimuoto.
Jos näin on, senhän pitäisi olla vielä ihmismäisempi kuin simpanssin, koska senhän on perimältään oltava meitä lähempi .
Kerroppa, minkänäköinen se yhteinen esivanhempi oli. kun se on kerran VARMASTI tiedossa.
Äläkä tarjoile mitään simpanssin näköistä!
"Ihmisen ja simpanssin välissä on lähinnä se yhteiseksi väitetty esimuoto."
Muistaakseni jossain noin 5 miljoonan vuoden päässä.
"Jos näin on, senhän pitäisi olla vielä ihmismäisempi kuin simpanssin, koska senhän on perimältään oltava meitä lähempi ."
Väärin. Sekä simpanssi että ihminen ovat muuttuneet siitä paljon.
"Kerroppa, minkänäköinen se yhteinen esivanhempi oli. kun se on kerran VARMASTI tiedossa."
Minä en ole mistään varmasta puhunut.
"Äläkä tarjoile mitään simpanssin näköistä! "
Äläkä sinä ymmärrä asioita väärin.
Keskustelupalstat on tarkoitettu rakentavaa ja asiallista ajatusten vaihtoa varten. Keskustelu ei ole chattailua tai samojen viestien lähettelyä jokaikiselle palstalle. Yrityksiä saa markkinoida keskustelupalstoilla vain Suomi24:n luvalla.
Yksityinen henkilö voi jättää myynti- tai markkinointi ilmoituksen Suomi24 Torille. Jos haluat yrityksellesi medianäkyvyyttä Suomi24:ssä, katso mainonta-osiosta lisätietoja.
Keskustelusivuilla sanomasi tavoittaa suuren yleisön. Pidä mielessäsi muutama tärkeä asia, kun kirjoitat palstoille.
Valitse oikea palsta aiheellesi. Jos haluat kirjoittaa esim. uskonnosta, käytä uskontoon liittyviä palstoja. Viestit jotka eivät mitenkään liity palstan aiheeseen poistetaan tai siirretään oikeaan paikkaan.
Keskusteluissa on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä, mm. henkilökohtaisen tietosuojan ja tekijänoikeuksien osalta.
Keskusteluissa ei saa:
- Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
- Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista
- Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
- Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
- Esittää yksityishenkilöiden henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta
- Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
- Kirjoittaa rasistisia tekstejä
- Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
- Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua ilman Suomi24:n lupaa
- Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty
Miksi vastauksesi olivat pelkkää väistelyä?
Ihan vastaavaa kuin joku lahkokunta joutuu ahdetuksi nurkkaan kun perustelut ovat jo loppuneet?
TOISTAN VIELÄ!
Ihmisen ja simpanssin VÄITETÄÄN omaavan perintötekijöitä yhteisestä esivanhemmasta.OK?
Tällöin kumpikinlaji olisi kulkenut kehityksessä omaan suuntaansa.OK?
Yhteiset perimät ovat jäämiä yhteisestä esivanhemmasta:OK?
Tällöinhän on PAKKO olla niin, että erilaistuneissa osissa perimää VOI olla vielä jotain yhteisestä esivanhemmsta, simpanssilla yhdessä kohden ja ihmisellä toisessa kohden.
Tästä seuraa, että kumpikin, sekä simpanssi että ihminen omaisi jotain sellaista mikä vain toisella on peräisin yhteisestä esivanhemmasta.
Mutta se ei sovi evoluutioteorian kuvaan näköjään mitenkään, että tuo yhteinen esivanhempi olisi perimältään ihmistä VIELÄ lähempänä kuin simpanssi? Muuten simpanssi olisi osittain rappeutumana syntynyt laji.
Vai tekeydytkö yhtäkkiä täysin ymmärtämättömäksi tolloksi, ettet käsitä tässä evolutiivista ongelmaa?
Samaa ongelmaa ei nimittäin voi nähdä gorillan ja simpanssin välillä.
Toinen ongelmasi on selittää, miksi fossiileista puuttuu ihmisen ja simpanssin jalkaterien välimuodot?
Miksi jalkapöytä olisi kehittynyt nykyiseen ennenkuin ihmisen muu fysiikka sitä edes tarvitsi?
"Mutta se ei sovi evoluutioteorian kuvaan näköjään mitenkään, että tuo yhteinen esivanhempi olisi perimältään ihmistä VIELÄ lähempänä kuin simpanssi?"
Tätä en ymmärrä. Miksi tuo ei sopisi evoluutioteoriaan? Selittäisitkö.
"Vai tekeydytkö yhtäkkiä täysin ymmärtämättömäksi tolloksi, ettet käsitä tässä evolutiivista ongelmaa?"
Minä en näe. Selittäisitkö tarkemmin.
"Samaa ongelmaa ei nimittäin voi nähdä gorillan ja simpanssin välillä."
Häh? Miksi ei? Selittäisitkö tarkemmin.
"Toinen ongelmasi on selittää, miksi fossiileista puuttuu ihmisen ja simpanssin jalkaterien välimuodot?"
Puuttuuko?
"Miksi jalkapöytä olisi kehittynyt nykyiseen ennenkuin ihmisen muu fysiikka sitä edes tarvitsi?"
En ymmärrä. Mistä tiedät tämän.
"Miksi vastauksesi olivat pelkkää väistelyä?"
Eivät ne mitään väistelyä olleet.
"Ihmisen ja simpanssin VÄITETÄÄN omaavan perintötekijöitä yhteisestä esivanhemmasta.OK?"
Jep. Se on jopa todennettavissa.
"Tällöin kumpikinlaji olisi kulkenut kehityksessä omaan suuntaansa.OK?"
Ok.
"Yhteiset perimät ovat jäämiä yhteisestä esivanhemmasta:OK?"
Oletetaan niin. Tosin on mahdollista, että eriytyneillä lajeilla tapahtuu samat mutaatiot jossain tapauksissa.
"Tällöinhän on PAKKO olla niin, että erilaistuneissa osissa perimää VOI olla vielä jotain yhteisestä esivanhemmsta, simpanssilla yhdessä kohden ja ihmisellä toisessa kohden."
Erilaistuneissa osissa ei ole perimää yhteistä esivanhemmasta, jos edellinen oletus pitää paikkansa. Se on määritelmällisesti mahdotonta (erilaistuminen: ilmenemässä näkyvä muutos perimässä). Arvaan kuitenkin mitä tarkoitat. Esimerkiksi yksi muutos toisessa lajissa (ihminen) tapahtuu kohdassa, joka on yhteisestä esi-isästä ja toisessa lajissa sitä ei tapahdu (simpanssi). Silloin simpanssilla on enemmän yhteistä esi-isän kanssa kuin ihmisellä ja esi-isällä.
"Tästä seuraa, että kumpikin, sekä simpanssi että ihminen omaisi jotain sellaista mikä vain toisella on peräisin yhteisestä esivanhemmasta."
Aivan. Kuitenkin on periaatteessa mahdollista, että molemmilla on muutokset tapahtuneet samoissa kohdissa.
"Mutta se ei sovi evoluutioteorian kuvaan näköjään mitenkään, että tuo yhteinen esivanhempi olisi perimältään ihmistä VIELÄ lähempänä kuin simpanssi?"
Miksei sopisi? Jos esi-isän perimä on ATTTACTA, simpanssin ATTCACTA ja ihmisen ACTTACTA, niin silloin se on ihan mahdollista evoluutioteorian mukaan ja silti esivanhempi olisi perimältään lähempänä ihmistä kuin simpanssi ihmistä. Yritit siis luoda ongelman, jota ei oikeasti ole edes olemassa.
"Muuten simpanssi olisi osittain rappeutumana syntynyt laji."
Nyt sinä höpiset ihan päättömiä. Simpanssi on vain kehittynyt erilaiseen suuntaan kuin ihminen yhteisestä esi-isästä. Se ei ole mikään rappeutumisen merkki. Molemmat kehittyneet lajit voivat esimerkiksi olla älykkäämpiä kuin yhteinen esi-isä. Ne eivät vain ole kehittyneet juuri samalla tavalla.
"Vai tekeydytkö yhtäkkiä täysin ymmärtämättömäksi tolloksi, ettet käsitä tässä evolutiivista ongelmaa?"
Ongelmasi on vain sinun luomasi ongelma, jolle ei ole perusteita, ei evoluutioteorian ongelma. Sinähän tässä tekeydyt tolloksi.
"Samaa ongelmaa ei nimittäin voi nähdä gorillan ja simpanssin välillä."
Ei ole olemassa mitään ongelmaa.
"Toinen ongelmasi on selittää, miksi fossiileista puuttuu ihmisen ja simpanssin jalkaterien välimuodot?"
Ihminen ei ole kehittynyt simpanssista tai päinvastoin. Siinä on selkeä selitys.
"Miksi jalkapöytä olisi kehittynyt nykyiseen ennenkuin ihmisen muu fysiikka sitä edes tarvitsi? "
Virheellinen kysymys, koska lähdet olettamasta (kehitys ennen tarvetta), jota et ole mitenkään todentanut.
Ja maa on litteä. Itse ainakin aion jatkossa julistaa litteän maapallon puolesta, sillä suurimman osan ihmiskunnan historiaa on liene pelätty maan pinnalta tipahtamista. En tiedä yhtään pätevää todistetta pyöreän maapallon puolesta, ja harva varmaan tietää. Suurin osa ihmisistä on pysynyt elämänsä tiiviisti pallon pinalla, joten väite pallon pyöreydestä voi olla poliittista propagandaa. Varokaa maan reunalta tipahtamista!
Oletko käynyt koskaan Puijon tornissa tai missään vähänkään korkeammassa paikassa? Eikö horisontti ala kallistumaan kaarevaksi?
Oletko koskaan rakentanut mitään? Oletko käyttänyt laseria? Jos asettaisit laserlaitteen suoraan, valo ei taitu, vaan se menee suoraan! Siinäpä rakentelet laserin mukaan vaikka muuria, kunhan se on tarpeeksi pitkä :)
Se on mielestäni sairasta, että jos ei usko Jeesukseen, joutuu helvettiin! Jeesus on siis ainoa tie Jumalan tykö, eikös näin raamattu sano!
Tänä vuonna äitini ja ystäväni tekivät itsemurhan kahden kuukauden sisällä, hekö ovat kumpikin helvetissä raamatun käskyjen mukaan?
Haista vittu, sanon minä! Jos ovat, niin silloin minäkin menen sinne!