Tämä ei kait välttä oole oikea palsta,mutta kysyn kuitenkin
Tämän kuun alussa muutettiin sosiaali virkailijoiden avastuksella lapsen asuminen äidiltä isälle (lapsen kertoman mukaan äidin puolelta ollut väkivaltaisuutta) lapsi on 7 vuotias.
Uusi sopimus on väliaikais päätöksellä niin että lapsi asuu ja käy kouluaan luonani,ja joka viikonloppu (perjantai iltapäivästä maantai aamuun on äidillään)
Mutta vaikka uusi sopimus on tehty,niin poika edelleen kieltäytyy totaalisesti lähtemästä äidilleen viikonloppuisin.Viime viikonloppu meni sosiaali ihmisten käskytyksellä niin että lapsi oli vain vuorokauden totuttelemassa olemistaan äidin luona.
Nyt taas huomenna olisi äidille meno,ja poika ei halua mennä.soitin taas sosiaali ihmiselle ja kysyin toimintaohjetta.Sain taas vastauksen että yritetään edelleen vaikka taas vuorokauden vierailua.Mutta nyt ei käy sekään lapselle.
Minulla on lääkärin lausunto pojan oireiluista äidin luona ( sekavaa oloa,vihan tunteita,puhuu itsemurhista, ynnä muuta outoa) lääkäri on tehnyt kiirellisen lähetteen lasten ja nuorten mielenterveys yksikköön (jono 6-8kuukautta)
Sanoin jo virkailijalle että kauanko lasta kiusataan äidin luo menemisellä pakolla,sanoi että jos ei ala vierailut äidillään sujumaan,täytyy miettiä uusia sopimuksia ja ratkaisuja
Varsinainen kysymys tuleekin vasta tässä: voinko uhmata lastensuojelun virkailijaa ja jättää lapsen palauttamatta vastoin sopimuksia ja ohjeistuksia.Vai joudunko itse ongelmiin jos en oirehtivaa ja pelokasta lasta äidilleen kuitenkaan palauta.
Mitä sosiaaliväki reagoi tilanteeseen ja joudunko itse ongelmiin?
Toivottasti joku sai kirjoituksen punaisesta langasta kiinni? ?

Vastaukset 12
Vanhimmat
Siellä tietänevät oikean toimintatavan. Itse en lähtisi sosiaaliviranomaisille suoraan pullikoimaan, koska siinä voi tulla ongelmia.
Jos lääkäri esim. toteaa lapsen oireilevan niin luulisi jo lastensuojelulain perusteella olevan mahdollista että lapsen ei ole pakko mennä äitinsä luokse ilman kaitsijaa.
Ei helvetti. Jos isä olisi väkivaltainen ja horisisi itsarista, niin sosiaaliviranomaisilla ei kauan nokka tuhisisi erottaa lasta hänestä kokonaan. Mutta äiti saa näköjään olla miten sekopäinen tahansa ja silti lapsi viedään sinne väkipakolla. Johan tuo on virkarikos sosiaaliviranomaisilta.
ongelmiin viranomaisten kanssa ettet voi itse olla lapsesi tukena. Yritä saada valvotut tapaamiset, onhan sinulla jo näyttöäkin. Pyydä että lasta kuullaan asiasta.
Uus tilanne on se että soitin juristilleni ja kysyin että onko lastenvalvojien sana laki.
Juristi oli sitä mietä että jos oikeasti olen sitä mieltä että lasta ei voi palauttaa sopimusten mukaan niin älä palauta.
Soitin oman alueen sosiaalityöntekijälle ja sanoin että viimeisen vuorokauden aikana pojan tilanne on sillä tavoin kriisiitynyt etten mielestäni voi hyvällä mielin ja hyvällä omalla tunnolla tapsen oireiluista johtuen palauttaa poikaa äidilleen. (eilen illalla poika hätääntyi ja oli normaalia enenmmän "sekavaa oloa " ja pelkotiloja,illalla ei meinannut saada nukutuksi kun äidilleen meno pelotti ja askarrutti lasta.Samoin aamulla herättyään alkoi pelkäämään ja panikoimaan lähtöään äidille)
Sosiaali virkailija kuunteli tarinani,ja viimein sanoi ettei he enää tilanteeseen puutu vaan äiti voi halutessaan käyttää lapsen hakuun käräjäoikeuden päätöstä toimeenpanosta virkavallan voimin.
Sanoin vain että jos niin käy niin se on taas sitten sen ajan murhe,mielestäni toimin tällä hetkellä pojan edun mukaan.
Soitin tilanteesta juristille ja kehoitti välittömästi taas menemään lääkäriin,että on uutta paperia jos virkavalta alkaa ovelle kolkuttelemaan
No,nyt on lastentautien erikoislääkäriltä,lääketieteen tohtorilta tuore paperi jossa hän kertoo mielipiteensä pojan henkisestä tilasta ja oireilusta.Sanoi vielä että tällä paperilla selviätte pitkälle....
No tässä vaan odotellaan josko virkavalta ovelle koputtaa käräjä oikeuden päätöksen kanssa.Joka tapauksessa mielestäni lapsen edun mukaan toimin.
Olipa hienosti toimittu! Ja nimenomaan lapsen etua ajatellen toimittu.
Hienoa, että sosiaalitoimistossakin järki voitti ja sait apua juristilta ja lääkäriltä. Toivottavasti äidillä on sen verran älliä että tajuaa olla ryhtymättä riitelemään. Hyvää jatkoa teille!
"(lapsen kertoman mukaan äidin puolelta ollut väkivaltaisuutta) "
Etkö voisi tehdä äidistä lastensuojeluilmoitusta ja rikosilmoitusta?
että tuo lapsen kertoma juuri oli se syy, miksi lapsen asuminen oli siirretty äidiltä isälle. Siis ilmoitukset tehty jo ja niihin reagoiduttu.
Sosiaaliviranomaiset ovat tuossa myös hankalassa paikassa, kun laki on tulkinnanvarainen. Toisaalta tulee tukea lapsen oikeutta molempiin vanhempiin, mutta toisaalta taas varmistaa lapsen etu.
Mielestäni vanhemman velvollisuus on estää tapaaminen jos ei lapsi oireilee tällä tavalla, oli sopimukset mitkä hyvänsä. Se lienee sitä hyvää vanhemmuutta. Siinä täytyy tosin olla varovainen ja lapsen pelon oltava todellinen. Voisiko tapaamisten järjestämistä miettiä toisella tapaa, esim. valvottuna? Ei muuta kun lastenvalvojalle uutta sopimusta tekemään, jos äidin kanssa saataisiin neuvoteltua.
Tämmöisessä tapauksessa, jossa lapsi joutuu väkivallan uhan alle tavatessaan vanhempaansa, pitäisi ehdottomasti olla valvotut tapaamiset.
Jos mies olisi tuollainen, niin mitään muuta ei sosiaalitantat ehdottaisikaan kuin vain ja ainoastaan valvottuja tapaamisia.
Laki lähtee LAPSEN OIKEUDESTA EI VELVOLLISUUDESTA PITÄÄ YHTEYTTÄ MOLEMPIIN VANHEMPIIN.
LAKI EI OLE TULKINNAN VARAINEN VAAN SEN TULKINTA ON OLLUT VANHEMMAN OIKEUKSIEN TURVAAMINEN. Lapsen etu ja vanhempain etu ei aina ole yhtenäinen.
Itse ole erolapsi ja tunnen paljon kaltaisiani, miksi lapsen pitää pitää yhteyttä vahempaan joka haluaa vahingoittaa lastaan, miksi ? Mikä oikeus se sellainen on ? Laki ei puhu lapsen VELVOLLISUUDESTA pitää yhteyttä oman terveyden kustannuksella, lapsella pitää olla OIKEUS olla pitämättä yhteyttä sellaiseen ihmiseen joka vahingoittaa tieten tahtoen.
KENEN ETU ON SE VALVOTTU TAPAAMINEN JOKA JÄRJESTETÄÄN VASTOIN LAPSEN OMAA HALUA, ei ainakaan sen lapsen.....
Lopettakaa vaahtoamasta lapsen edusta jos tarkoitus on turvata sen aikuisen oikeus polkien lapsen etua. Kiesus mitä tekopyhyyttä.
Miksi pakottaa lasta vastoin hänen omaa tahtoa kohtaamaan sen väkivaltaisen vanhemman ?
Mikä VELVOLLISUUS LAPSELLA ON TÄHÄN ? Missä on lapsen oikeus turvalliseen ja hyvään elämään ? Missä ? Mikä tekee lapsen velvollisuudeksi kantaa vastuu omasta vahemmasta ????????????
Koitakaa joku edes ajatella sen LAPSEN PARASTA ja alkakaa kuuntelemaan HÄNEN toiveitaan ja lakatkaa PAKOTTAMASTA lasta PELKOON.
LAPSELLA PITÄÄ OLLA OIKEUS MYÖS KIELTÄYTYÄ TAPAAMASTA JOKAISTA IHMISTÄ KUKA HALUAA HÄNELLE PAHAA.
LAKI ON YKSI SELITTEINEN : LAPSELLA ON OIKEUS MOLEMPIEN VAHEMMAN TAPAAMISEEN MUTTA VELVOLLISUUDESTA EI PUHUTA MITÄÄN.
Olet isä jolle lapsen etu on tärkeä, hienoa ja jaksamista sinulle.
Sinulla ei ole paljon tehtävissä, mutta lapsi voi ( sinun avustuksella ) tehdä ilmiannon huonosta kohtelusta ja hakea pois muuttoa äidin luota. Käännyhän pojan osoitteen perusteella lastensuojelun puoleen ja pyydä kiireellistä huostaan ottoa ( voit tarjota itseäsi sijoittamaan lapsi luoksesi ) ja Mannerheimin lastensuojeluliitosta http://www.mll.fi/mll/yhteystiedot/.
PS jos äiti pahoinpitelee ohjaa lapsi soittamaan pahoinpitelyn jälkeen poliisille ja hankkimaan todisteet lääkäriltä vakivallasta. Lapsella on oikeus elää ilman häneen kohdistuvaa väkivaltaa jos äidillä ei ole rakkautta niin hienoa että edes isällä sitä löytyy. Pahoinpitely on yleisen syyttäjän alainen rikos ja lastensuojelulla on velvollisuus osoittaa lapselle väkivallaton paikka asua. Lääkäri on aika vinkeä löytämään pahoinpitelystä jäljet. Äidistä on siis syytä tehdä tutkintapyyntö ja hankkia riittävä näyttö. Pahoinpitely syyte on hyvin raska syytös joten hanki näyttöä.
Lapsen psykiatrinen hoito ei poista pahoinpitelyä. Ongelma siis ei ole lapsen mielenterveys vaan hänen kokema pahoinpitely.