Vadelmalikööriä?

Tarvitsisin vadelmaliköörin valmistusohjeen, olisiko jollakin ohjetta, miten sitä valmistetaan kotikonstein?
3915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

esim:aitoa kotonatehtyä hyvin siivilöityä vadelmanehua noin 3dl 2dl sokeria lämmitetään jotta sokeri sulaa mehuun annetaan jäähtyä sitten vasta lisätään joukkoon maustamaton alkohooli 0.5dl sekotetaan ja maistellaan.Maistelun jälkeen voidaan lisätä joko mehua tai sokeria mutta aina kylmänä,sitten siitä juomasta tulee se oman MAUN MUKANEN.

Äänestä
  • vastauksesta, täytyypä kokeilla tuolla ohjeella!

    Äänestä

  • Uuttaminen on hitaampi tapa tehdä likööriä, mutta koska marjoja ei keitetä, väri ja maku säilyvät paremmin. Se tapahtuu näin (ohje ei ole ihan millintarkka, vaan muistinvarainen):

    35 cl kirkasta viinaa (niin vahvaa kuin laillisesti saa)
    2-3 dl marjoja
    2-3 dl sokeria

    Laita marjat lasipurkkiin tai pulloon. Kaada päälle viina ja jätä tekeytymään kaappiin vähintään muutamaksi viikoksi, mieluiten pariksi kuukaudeksi. Lisää joukkoon sokeri, hölskyttele sen verran, että sokeri sulaa ja jätä taas tekeytymään kaappiin. Parin kuukauden kuluttua voit siivilöidä marjat pois (ne voi käyttää vaikka jälkiruokana tai jälkiruuan kastikkeena), ja liköörisi on valmista.

    Jos ei tullut hyvää, voit lisätä joko viinaa tai sokeria.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vattusuu kirjoitti:

Tarvitsisin vadelmaliköörin valmistusohjeen, olisiko jollakin ohjetta, miten sitä valmistetaan kotikonstein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu