IJIS kurvaa

Tieteenkieltäjien suunnattomaksi harmiksi ja hämmennykseksi arktinen jää alkaa empiirisen todisteen mukaan jopa pinta-alaltaan kurvata kohden uutta minimiä.

Volyymiltaanhan arktinen jää on enää kolmannes 30 viime vuoden keskiarvosta, ja kuudesosa sadan vuoden keskiarvosta.

Katkeraa, sanoi tieteenkieltäjä empiirisestä tieteestä.
15179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"arktinen jää alkaa empiirisen todisteen mukaan jopa pinta-alaltaan kurvata kohden uutta minimiä."

Et selvästikään ymmärrä mitä eroa on jään pinta-alalla ja määrällä. Tästä näet eron:
http://arctic-roos.org/observations/satellite-data/sea-ice/ice-area-and-extent-in-arctic

Ja koetahan jo tajuta että vaihtelua tapahtuu koko ajan. Pieni notkahdus suuntaan tai toiseen yhtenä päivänä ei tosiaankaan ole hysteerisen kohtauksen arvoinen. "Ota ihan rauhallisesti, kyllä sä sieltä selviät, James Potkukelkka"

Jäätä on edelleen selkeästi enemmän kuin vuonna 2008. Ja tulee olemaan myös minimissä.

Eikä kannata poimia aina sitä käppyrää joka näyttää suurinta sulamista. Kokonaiskuvan voi muodostaa vaikka näitä kaikkia tarkkailemalla:

http://www.ijis.iarc.uaf.edu/seaice/extent/AMSRE_Sea_Ice_Extent.png
http://arctic-roos.org/observations/satellite-data/sea-ice/ice-area-and-extent-in-arctic
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/current.365.jpg
http://arctic.atmos.uiuc.edu/cryosphere/IMAGES/current.anom.jpg
http://nsidc.org/data/seaice_index/images/daily_images/N_timeseries.png
http://ocean.dmi.dk/arctic/plots/icecover/icecover_2009.png

Ja arktiset lämpötilat:
http://ocean.dmi.dk/arctic/meant80n.uk.php

Äänestä
  • Varsinkin viimeisestä.

    Sen mukaan kesälämpötilat ovat hyvin vakiot, lähellä jään sulamispistettä.

    Talvilämpötiloissa tapahtuu suuria heilahteluja, mutta keskimäärin näyttäisi lämpenevän.

    Äänestä

Ihmisperäiseen ilmastonmuutokseen uskovana olen kovin iloinen tapahtuneesta. On siis mahdollidta sittenkin, että katastrofi olisi edessä.
Oi tätä autuutta. En voi olla onanoimatta.

Äänestä

Jos IJIS notkahtaa hiukka alaspäin heti alarmisti alkaaa mökeltää ilmastomuutoksesta.
Mutta kun käyrä palautuu entiselleen alarmisti onkin ihan ihan hiljaa.
Palaamme tähän viestiin muutaman päivän kuluttua alarmistin harmiksi.

Äänestä
  • Onhan se noloa, kun esittää keskiaikaista, jopa kivikauden aikaista tieteenvastustusta hatusta temmaten, kun toisella puolen vastassa ovat kaikki maailman tiedeakatemiat ja tiedeyhteisöt.

    Sammakonreisistäkö siellä arvaillaan funktioiden arvoja?

    Äänestä

  • noloina kirjoitti:

    Onhan se noloa, kun esittää keskiaikaista, jopa kivikauden aikaista tieteenvastustusta hatusta temmaten, kun toisella puolen vastassa ovat kaikki maailman tiedeakatemiat ja tiedeyhteisöt.

    Sammakonreisistäkö siellä arvaillaan funktioiden arvoja?

    Mutta kerro ihmeessä, että miksi alarmistit menettelevät noin.

    Äänestä

  • vtvtver kirjoitti:

    Mutta kerro ihmeessä, että miksi alarmistit menettelevät noin.

    No eikö sais?

    Äänestä

  • noloina kirjoitti:

    Onhan se noloa, kun esittää keskiaikaista, jopa kivikauden aikaista tieteenvastustusta hatusta temmaten, kun toisella puolen vastassa ovat kaikki maailman tiedeakatemiat ja tiedeyhteisöt.

    Sammakonreisistäkö siellä arvaillaan funktioiden arvoja?

    Mites se käyrä nyt meneekään?
    http://www.ijis.iarc.uaf.edu/seaice/extent/AMSRE_Sea_Ice_Extent.png

    Äänestä

  • noloina kirjoitti:

    Onhan se noloa, kun esittää keskiaikaista, jopa kivikauden aikaista tieteenvastustusta hatusta temmaten, kun toisella puolen vastassa ovat kaikki maailman tiedeakatemiat ja tiedeyhteisöt.

    Sammakonreisistäkö siellä arvaillaan funktioiden arvoja?

    "Onhan se noloa, kun esittää keskiaikaista, jopa kivikauden aikaista tieteenvastustusta hatusta temmaten, kun toisella puolen vastassa ovat kaikki maailman tiedeakatemiat ja tiedeyhteisöt."

    Nyt kuitenkin näyttää siltä että nuo "kaikki maailman tiedeakatemiat" ovat arvioineet tämän vuoden jääminimin aivan persiilleen:
    http://www.arcus.org/search/seaiceoutlook/2009_outlook/july_report/downloads/graphs/JulyReport_JuneData_Chart.pdf

    Noista heinäkuussa tehdyistä 15 arviosta vain yksi (Morrison and Untersteiner) on edes lähellä todennäköistä minimiä. Ja sekin on korkein noista arvioista.

    Itse arvelin "sammakonreisistä" katsomalla kesäkuun alussa että tämän vuoden minimissä on 0,5-1,5 miljoonaa neliökilometria jäätä.

    Ja olen todennäköisesti oikeammassa kuin nuo "kaikki maailman tiedeaktemiat"

    Ilmastomalleissa on aivan ilmeisesti vakavia puutteita myös arktisen jään osalta. Yksi- ja kaksivuotinen jää on osoittautunut paljon arvioitua sitkeämmäksi.

    Äänestä

  • epäonnistuivat kirjoitti:

    "Itse arvelin "sammakonreisistä" katsomalla kesäkuun alussa että tämän vuoden minimissä on 0,5-1,5 miljoonaa neliökilometria jäätä."

    Korjaus: 0,5-1,5 miljoonaa neliökilometriä enemmän kuin 2008 minimissä.

    Äänestä

  • edelliseen viestiin kirjoitti:

    "Itse arvelin "sammakonreisistä" katsomalla kesäkuun alussa että tämän vuoden minimissä on 0,5-1,5 miljoonaa neliökilometria jäätä."

    Korjaus: 0,5-1,5 miljoonaa neliökilometriä enemmän kuin 2008 minimissä.

    Taas idiootti poimit kirsikoita. Tuolta näkee vähän pidemmän ajan kehityksen:

    http://earthobservatory.nasa.gov/Features/SeaIce/images/sea_ice_1953-2008.png

    http://earthobservatory.nasa.gov/Features/SeaIce/images/arctic_minimum_extent.png

    Äänestä

  • nykyisestä kirjoitti:

    Nyt puhe onkin nykyisestä jäästä. Ekkö tuon vertaa tajua?

    IJIS näyttää nyt tosi pahalta. Tulossa taas superjääkato, mahdollisesti 2007 lähelle.

    Tällä vauhdilla jää tosiaan katoaa Arktikselta syyskuussa 2012. Kun volyymi nimenomaan on enää kolmannes 50 vuoden takaisesta!

    Äänestä

  • tosijäämiekkonen kirjoitti:

    IJIS näyttää nyt tosi pahalta. Tulossa taas superjääkato, mahdollisesti 2007 lähelle.

    Tällä vauhdilla jää tosiaan katoaa Arktikselta syyskuussa 2012. Kun volyymi nimenomaan on enää kolmannes 50 vuoden takaisesta!

    ei näytä yhtään pahalta. jäätikkö on pienentynyt koko ajan viimeisen jääkauden jälkeen. taisi olla Suomenkin päällä 1,5-2,0 km vahvuinen kerros silloin.

    Äänestä

  • huulipyöreenä kirjoitti:

    ei näytä yhtään pahalta. jäätikkö on pienentynyt koko ajan viimeisen jääkauden jälkeen. taisi olla Suomenkin päällä 1,5-2,0 km vahvuinen kerros silloin.

    jää taas peittäisi meidät! Tällaiset 18 päivälämpötilat ovat kiivaasti vastustettava ja roimasti verotettava ylellisyys. Korkeintaan poliittinen ja taloudellinen eliitti voi käydä puolestamme niistä etelän maissa nauttimassa. Me tavalliset suomalaiset olemme luotu kurjuudessa elämään, pitää saada vähintään räntää, lunta, jäätä ja pakkasta ympäri vuoden, ja verot maailman korkeimmiksi. Vasta silloin elämämme tuntuu elämältä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

alas kirjoitti:

Tieteenkieltäjien suunnattomaksi harmiksi ja hämmennykseksi arktinen jää alkaa empiirisen todisteen mukaan jopa pinta-alaltaan kurvata kohden uutta minimiä.

Volyymiltaanhan arktinen jää on enää kolmannes 30 viime vuoden keskiarvosta, ja kuudesosa sadan vuoden keskiarvosta.

Katkeraa, sanoi tieteenkieltäjä empiirisestä tieteestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu