Trolli tai mikä se nyt oli, pyrkii kaikin keinoin todistelemaan VHH:n vaarallisuudesta. Uusin älämölö syntyi tuosta epämääräisestä hiiritutkimuksesta? Kaikenkaikkiaan kun tähän mutuun sekoitetaan täysin mustavalkoinen asenne ravitsemukseen, ollaan täysin hakoteillä.
Olen joskus kirjoittanut; "jokainen karppaaja on oma rottalaboratorionsa, jonka tulokset kukin näkee päivittäin". Luuleeko Trolli tai mikä se nyt oli, että karpaajat luopuvat ruokavaliostaan jonkun hiirikokeen vuoksi.
Omassa "rottalaboratoriossani" saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että mikään pelottelu ei minuun enää tehoa. Jos tarkastellaan ihan järjen kanssa, miksi turhan sokerikuorman pois jättämien olisi elimistölle vaaraksi - mitään faktaa ei löydy hiilareiden puolustamiseksi.
Karppaajat syövät kasviksia keskimäärin enemmän kun moni RHH:n kannattaja, proteiineissa ollaan ihan samoissa kun RHH:lla jne. Mitä hyvää ihmiselle; pulla, leipä, peruna, makaronit, riisi ja miljoonat muut makeat tuovat? Kuitenkin karppaajat syövät noin 50..100g hiilareita päivässä. Ihan noin käytännössä ei kukaan ole hiilareissa jatkuvasti alle 20g/vrk vaikka sekään ole mitenkään vaarallista , päinvastoin.
Ei VHH ole mitenkään orjallista tai mitään woo-doota, se on hyvin yksinkertaista. Heität ne rieskat ja perunat kauppaan ja lisäät niitä vastaavasti ruokavalioosi hyviä rasvoja - se on siinä.
Kaiken huippu on tuo ajoittain Trolli tai mikä se nyt oli esille tuoma seikka siitä kuinka VHH:lla elävillä on ongelmat vasta edessä? Hänen mukaan se VHH voi toimia, mutta sitten menevätkin suonet tukkoon ja karppaajia kaatuu kun heinää.
Olen joskus kirjoittanut; "jokainen karppaaja on oma rottalaboratorionsa, jonka tulokset kukin näkee päivittäin". Luuleeko Trolli tai mikä se nyt oli, että karpaajat luopuvat ruokavaliostaan jonkun hiirikokeen vuoksi.
Omassa "rottalaboratoriossani" saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että mikään pelottelu ei minuun enää tehoa. Jos tarkastellaan ihan järjen kanssa, miksi turhan sokerikuorman pois jättämien olisi elimistölle vaaraksi - mitään faktaa ei löydy hiilareiden puolustamiseksi.
Karppaajat syövät kasviksia keskimäärin enemmän kun moni RHH:n kannattaja, proteiineissa ollaan ihan samoissa kun RHH:lla jne. Mitä hyvää ihmiselle; pulla, leipä, peruna, makaronit, riisi ja miljoonat muut makeat tuovat? Kuitenkin karppaajat syövät noin 50..100g hiilareita päivässä. Ihan noin käytännössä ei kukaan ole hiilareissa jatkuvasti alle 20g/vrk vaikka sekään ole mitenkään vaarallista , päinvastoin.
Ei VHH ole mitenkään orjallista tai mitään woo-doota, se on hyvin yksinkertaista. Heität ne rieskat ja perunat kauppaan ja lisäät niitä vastaavasti ruokavalioosi hyviä rasvoja - se on siinä.
Kaiken huippu on tuo ajoittain Trolli tai mikä se nyt oli esille tuoma seikka siitä kuinka VHH:lla elävillä on ongelmat vasta edessä? Hänen mukaan se VHH voi toimia, mutta sitten menevätkin suonet tukkoon ja karppaajia kaatuu kun heinää.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Olen ihmetellyt tuota samaa juttua miksi jonkun on vastustettava tätä viimeiseen hengenvetoon saakka. Kuitenkaan eihän me syödä sen kummemmin kuin ne, jotka syövät tavallista kotiruokaa, me vain jätämme siitä kotiruuasta pois melkein sen kaiken hiilihydraatin. Ihmettelen miten se saa ihmiset aivan suunniltaan, kun se jokaisen omien kokemuksien mukaan on vain tuonut paremman elämän meille, jotka olemme tämän ruokavalion valinneet. Monesti olen halunnut tietää näiltä "vastustajilta" muutaman asian, en kuitenkaan ole vielä vastauksia saanut, mutta kysyn ne tässä taas uudelleen. 1. Oletko normaalipainoinen? 2. Oletko kärsinyt koskaan painonhallinta ongelmista? 3. Oletko koskaan laihduttanut ja jos, niin millä konstilla? 4. Oletko koskaan kokeillut itse VHH ruokavaliota? 5. Onko sinulla paljon kavereita? Pystyykö kukaan "vastustaja" antamaan vastauksia näihin helppoihin kysymyksiin, ei ole paljon vaadittu eihän?
vastaamaan kysymyksiisi,koska en voi sanoa että "vastustan" vhh:ta.
Vataanpa nyt kuitenkin.
1.En ole normaalipainoinen(painoindeksi 28)
2.Olen kärsinyt painonhallinta ongelmista
3.Olen laihduttanut,monilla eri tavoilla(yrittänyt laihduttaa)
4.Olen kokeillut vhh:ta
5.On kavereita(mikä on paljon?)
No nii,siinä vastaukset,mikä on tulosten lopputulos mielestäsi?
Sanot, että olet kokeillut vhh:ta.
Miksi lopetit ja kuinka kauan kokeilusi kesti?
Havaitsitko kokeilusi aikana terveyshyötyjä vaikka painosi ei olisi laskenutkaan?
No jos vatsavaivoja valittaa, passitetaan suoraan kirurgille!
http://www.crohnjacolitis.fi/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1220726195/25#25
En oikein jaksanutkaan uskoa, että sellainen ihminen, joka vastustaa tätä ruokavaliota olisi kysymyksiini vastannut.Olisin siinä sitten itse saanut jonkinlaisen kuvan ihmisestä, jolla on kaikki painonhallinta asiat hyvin ja joka haluaa pelastaa meidät VHH:n kurimuksesta.
kokeilin muutaman kuukauden.Siitä nyt on jo aikaa etten ihan tarkasti osaa sanoa.
Lopetin koska paino paino ei tippunut ja huonosti toimiva vatsani lopetti senkin huonon toiminnan:/
Terveyshyötyjä...hmm....eipä nyt tule mitään mieleen,mutta eipä noita haittojakaan ollu kun tuo vatsantoiminta.
Nyt lasken kaloreita eikä paino tipu kyllä nytkään:D että jotain kai teen väärin jokatapauksessa.
ja et varmaan ihan tarkasti osaa myöskään sanoa millaista VHH:ta kokeilit, mistä sait ohjeet ja mitä tarkkaanottaen silloin söit. Vaikea on mitenkään kommentoida jos et kerro tarkasti tuota muutaman kuukauden VHH-kokeiluasi. Ei kannata heittä herjaa ettei joku toimi jos ei pysty yksilöimään asioita. Ei se riitä näissä ravitsemusasioissa että ollaan VHH:lla jotenkin sinnepäin vaan se tulee ottaa vakavasti ja ehdottomasti pysyä siinä vähähiilihydraattisuudessa ja syödä samalla enemmän rasvaa.
Noudatin Atkinsin kirjan ohjeita,mutta en osaa tarkasti sanoa päivälleen miten pitkään noudatin.Kuitenkin sellasen 4kk.
Enkä kyllä mitenkään heittänyt mitään herjaa,sanoin vain että minulla ei toiminut ja vastasin jonkun esittämiin kysymyksiin.Voihan tavaton sentään.
Tämä VHH kaikilla toimi, en tiedä syytä, mutta todellakaan kaikilla se ei toimi laihduttavana ruokavaliona. Luulenkin, että sellaisilla kuten minä, jolla on paljon pudotettavaa painoa se toimii loistavasti ja terveyteen hyvin vaikuttaen, mutta jos sitä ylipainoa ei ole kovasti ei myöskään se paino laske kovinkaan nopeasti. Tästä esimerkkinä on naisystäväni, joka ei ole laihtunut samassa ajassa kuin minä kuin 6 kiloa ja minä yli 28 kiloa. Tosin veriarvot hänelläkin paranivat jonkun verran ruokavalion aloitettuaan, kuten minunkin veriarvoille kävi, omat veriarvothan olenkin julkaissut täällä joku aika sitten, siis ennen dieettiä ja 3 kk dieetin aloituksesta.
jos odotukset ja halut ovat suuremmat mitä on mahdollista normaalikeinoilla saavuttaa. VHH.lla elimistö tasapainottuu ja painokin asettuu sille tasolle mikä on sopivin kullekin yksilölle. Huomattavan ylipainoiset tietysti saavat apua ja laihtuvat mutta muutaman kilon hienosäädöt saattaa jäädä kokonaan toteutumatta.
Itseltänikin lähti 5 kg kuin heittämällä pois mutta nyt se on asettunut 78 kg. Se tässä on hauskaa, että ei tarvitse enää jojoilla painon kanssa. Terveyshyödyt ovat bonusta!!!
Eräs läheiseni aloitti vhh "kuurin" samaan aikaan kun minäkin,silloin joskus:D
Hän on sitä jatkanut ja painoakin tippunut n.38kg :O Hänellä on sitä mistä tiputtaakin reilummin kun minulla.
se olla et miehillä toimii vielä paremmin kun naisilla?
Alkaa taas "kutkutella" tunne et vieläkö sitä yrittäs kuitenki vhh;ta,eihän tää paino ole tippunu kaloreita vähentämälläkään.
olen lukenut tätä palstaa niin vannon kautta leukapartani, että mulla ei "kutkuta" yhtään.
valheille ja perusteettomille väitteille niin ei ole trollilla muuta keinoa kuin jatkaa valitsemallaan linjalla. Täysin hihasta vetää jokaisessa ketjussa käsittämättömyyksiä VHH:n aiheuttamista sairauksista tai ainakin vihjauksen siitä että tulevaisuudessa niitä olisi tulossa. Onhan täällä nähty sellainekin väite, että VHH aiheuttaisi diabetesta ja diabeetikot ovat niitä VHH:laisia joiden määrä on lisääntynyt kilvan diabeteksen kasvun kanssa. Kaikkea paskaa sitä saa lukeakin.
Tämä on koko Suomen ongelma. Suomessa ei sallita kuin yksi totuus ja jotta tämän totuuden parissa viihtyisi on Suomessa aina käytetty pelottelutaktiikkaa.
Eli jos et toimi näin niin sitten taivas putoaa niskaasi tai jotain muuta vastaavaa. Tämä on lähtöisin ruotsin vallan ajalta jolloin kaikki olivat kuninkaan edessä rähmälllään ja tämä ilmiö toistui ja voimistui tsaarin vallan alla ja pahimman muotonsa se sai neuvostovallan aikana. Tapana oli, että käytiin tehtaankadulla kertomassa kuinka se ja se vastapuolen poliitikko oli neuvostovastainen ja sitten sitä toitotettiin mediassa. Tämän takia esimerkiksi kokoomus ei kelvannut hallitukseen pitkiin aikoihin.
Todennäköisesti trolli oikeasti uskoo Pekkaan ja hänen pelotteluunsa. Saattaa olla, että trolli ihan aidosti on huolissaan siitä mikäli VHH yleistyy ja mitä sitten tapahtuu???
Auktoriteettejä uskovat alamaiset eivät uskalla poiketa valtavirrasta eivätkä ajattele omilla aivoillaan. He alentavat itsensä uskomalla siihen, että viranomaiset tietävät paremmin kuin he itse. Heillä on suodatin päällä kaikelle tiedolle joka ei tule viralliselta taholta. He eivät edes vaivaudu ajattelemaan asioita toiselta kantilta koska muuten on vaarana, että heidän maailmankuvansa särkyy.
Eihän kukaan halua myöntää sitä, että hänelle on valehdeltu vuosikausia ja, että hän on tämän valheen uskonut.
Varsin totta höpiset. Lisäkaneettina vielä valta-ajattelun muutoksen hitaus eli uudet ideat leviävät koneistossa hyvin hitaasti. Otetaan esimerkiksi GI, se on tunnettu jo vuosikymmeniä ja se on alkanut vaikuttaa suosituksiin vasta aivan viime aikoina.
Toisaalta kyllä täälläkin sitä turhaa auktoriteettiuskoa on, "auktoriteetit" vaan ovat eri.
auktoriteettiuskoa? Kun olen viidettä vuotta VHH:lla ja kokenut kaiken sen positiivisuuden niin eihän silloin kyse ole auktoriteettiuskollisuudesta vaan omasta kokemuksesta. Jos aiheen aloittaa VHH olen saanut Antti Heikkilältä niin jos tämä VHH ei olisi toiminut niinkuin Antti on antanut kirjoissaan, ja tapaamisissa hänen kanssaan, ymmärtää niin eihän epäonnistumista voi paikata uskolla. Tuloksia täytyy tulla tai usko loppuu.
Käsittämätöntä on se auktoriteettiuskollisuus virallista linjaa kohtaan että siedetään jopa sairauksia, hoitoja ja lääkkeitä mutta silti uskotaan hiilihydraattien ja margariinien kaikkivoipaisuuteen.
Itse olen jo pitkään syönyt noin suhteessa 40-40-20. Hiilihydraatit hitaita, rasvat pääosin kalasta ja kasvikunnan tuotteista. Paljon hedelmiä, kasviksia. Reippaasti liikuntaa.
Veriarvot kunnossa, painoindeksi 22, kestävyyskunto testattu tuloksella erinomainen.
Oma kokemus on ihmiselle se tärkein indikaattori, minulle sopii tuo ruokavalio. Jollekin sopii varmasti VHH.
Virallista linjaa vastaankaan minulla ei ole mitään. Riittää varmasti hyvin jos sitä vain malttaa noudattaa.
Kohtuus kaikessa ja kaupunkilaisjärki mukaan peliin. Minun mielestäni ihminen tarvitsee niitä kaikkia; hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiineja. Eli energiaa on saatava joka päivä, muuten ei tossu nouse.
55-30-15 Niukasti hiilihydraatteja koska niiden kokonaismäärä ratkaisee ja näin pysyn terveenä. Paljon vähähiilihydraattisia kasviksia ja kotimaisia vähäsokerisia marjoja. Sokerisia tuontihedelmiä en käytä. Reippaasti liikuntaa. Minulle tämä sopii ja se näkyy veriarvoissa ja korkeasta verenpaineestakin ja triglyistä olen päässyt eroon.
Joku voi onnistua virallisen linjan lautasmallilla, toivota onnea, mutta minulle se ei ollut mahdollista kun puurot, leivät ja perunat eivät pitäneet nälkää.
Kun suvussa on ollut sydän- ja verisuonitauteja niin en halua enää leikkiä venäläistä rulettia hiilihydraattien ja sokereiden kanssa. Se on varmin tie ottaa vastaan suvun rasitukset. Kyllähän toki pallolaajennukset ja ohitusleikkaukset auttavat että saisi taas popsia hiilareita kun muistaa ottaa ne lopunelämän verenpainelääkkeet säännöllisesti.
Ihminen vain on sellainen, että hänellä täytyy olla jokin isähahmo joka kertoo hänelle kuinka pitä elää. Kun on pannut koko maailmankatsomuksensa tämän "isän" varaan niin kaikki mitä "isältä" tulee on totta. Pekkakin tarjoaa selitykseksi kansan lihoamiseen sen, että he eivät liiku.
Tämä ei ole uskonnon palsta ja otan siitä huolimatta esimerkin uskonnon puolelta koska sokea usko auktoriteetteihin täyttää uskonnon tunnusmerkit.
Jehovan todistajat ovat tästä erittäin hyvä esimerkki. Heille opetetaan ja heidät aivopestään uskomaan, että totuus = Vartiotorni. Kaikki mitä Vartiotorni suoltaa on siis uskottava totuutena.
Mitä sitten heille tapahtuu kun totuus paljastuu valheeksi?
Kaikki varmaankin muistavat kuinka maailmanlopun piti tapahtua 1975.
Wikipediassa asiasta kirjoitetaan näin:
"1960 ja 1970 luvun alussa monet Jehovan todistajat uskoivat maailmanlopun tulevan 1975 ja uskoa lisäsi entisestään jatkuva kannustus panostamaan saarnaamistyöhön maallisen uran sijaan. Jehovan todistajat julkaisivat lehdissään artikkeleja joissa käsiteltiin mitä vuosi 1975 toisi tullessaan. Esimerkiksi Vartiotorni-lehden 8.12.1968. Kun odotus ei toteutunutkaan, vuosina 1975–1980 noin 20 % jäsenistä jätti järjestön tai heistä tuli toimettomia."
Tässä linkki Vartiotornin kirjoitukseen aiheesta:
http://www.jttuki.info/Loppu/1975/g8.12.68s13.gif
Heitä kannustettiin myös hankkimaan korkeakouluopintojen sijaan maallinen ammatti jotta voisivat paremmin palvella 1000-vuotisessa ammatissa ja monet möivät omaisuutensa pois kun eivät uksoneet enää tarvitsevansa mitään kun he kuuluisivat maailmanhallitukseen.
Kun maailmanloppua ei sitten tullutkaan niin heille kerrottiin, että se tulee hiukan myöhemmin ja, että virhe sattui vain koska käytettävissä oleva tieto oli inhimillistä ja puutteellista. Vanhan testamentin sananlaskujen kohtaa 4:18 käytetään kestoselityksenä jolla virhe-ennustukset häivytetään mielestä pois.
"18. Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka."
Vartiotornin ongelmana on vain se, että sen valo vilkkuu eikä lisäänny.
PS. En ole itse koskaan ollut jehovantodistaja, älkää käsittäkö väärin, mutta alaisenani heitä on ollut.
0,30. Ravintosuhde minulla on siis 40-40-20.
eikä sen jälkeen ole ollut kuin huono olo. Lääkärikin antoi melkein viikon sairaslomaa vaikka en edes pyytänyt kun olin niin huonovointisen näköinen. Enkä ihmettele kun katsoin eteisen peiliin. Kyllä tällä varmasti laihtuu kun ei mikään maistunut.
Hiukan olon parannettua söin ruisleipää ja join makeaa teetä niin johan alkoi olo parantua. Ja nyt on taas okei.
yrittää irtaantua hiilarikierteestä. Ei heikkohermoinen kestä päivän parin vieroitusoireita. Kankkunen se kaikkien on kestettävä jos aikoo eroon hiilarihumalasta. Sokeria pitää saada, ruisleipää ja makeaa teetä. Vointisi ehkä parani, ulkonäkösi tuskin ei.