Triton

Luin juuri että Tritonilla on paksu ilmakehä. Mistäköhän koostuu? Voisiko olla elämälle suotuisat olosuhteet?
2317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkoitin Titania, enkä suinkaan Tritonia :)

Äänestä

" Titan on suurin Saturnusta kiertävä kuu ja samalla toiseksi suurin aurinkokunnassa. Titanin löysi hollantilainen astronomi ja tiedemies Christiaan Huygens v.1655. Pitkään löytämisensä jälkeen Titania pidettiin aurinkokunnan suurimpana planeettaa kiertävänä kiertolaisena, kunnes huomattiin sitä ympäröivän paksu kaasukehä. Kooltaan se on kuitenkin edelleen suurempi kuin Merkurius ja massiivisempi kuin Pluto.

Titan kiertää Saturnusta 1222000m etäisyydellä synkronisella kiertoradalla yhden kierroksen kestäessä n.15,94vrk. Säteeltään Titan on 5150km, massaltaan 1,35x10^23kg ja keskitiheydeltään 1,88g/cm^3. Kiertoradallaan Titan on ajoittain Saturnuksen magneettikentän ulkopuolella, omaa magneettikenttää Titanilla ei ole havaittu olevan. Titanin on katsottu koostuvan puolittain jäästä ja kivimateriaalista ja ydinosien omaavan todennäköisesti useammista kerroksista koostuvan differentioitunen rakenteen.
Titanin paksu, lähinnä metaanista koostuva
kaasukehä estää näkemästä pinnan yksityiskohtia


Titania ympäröi paksu, läpinäkymätön(~200km korkeudelle saakka) pääasiassa typestä koostuva kaasukehä jossa on todennäköisesti n.6% argonia ja muutamia prosentteja metaania. Pieninä pitoisuuksina on havaittu myös hiiliyhdisteitä kuten etaania ja hiilidioksidia sekä vettä. Hiiliyhdisteet ovat syntyneet Titanin kaasukehän ylimmissä osissa Auringosta lähtevän säteilyn hajottaessa metaania.


Titanin pinnalla paineen on oletettu olevan n.1,5 baaria ja lämpötilan 94 K (~ -179C). Näissä olosuhteissa ei vesi enää sublimoidu joten vesihöyryä tuskin esiintyy. Kaasukehässä on todennäköisesti käynnissä paljon erilaisia kemiallisia reaktioita joiden tuloksena metaanista muodostuu paksu sumu kuten suurten miljoona kaupunkien päällä havaittu "savusumu"-ilmiö joskin huomattavasti voimakkaampana. Pinnalla havaitun paksun sumun lisäksi ylempänä kaasukehässä edellisen yläpuolelta on havaittu "hajautuneita muuttuvia pilviä" (scattered variable clouds). Nämä ohuet ja harvakseltaan esiintyvät pilvimuodot koostuvat todennäköisimmin myös metaanista, etaanista sekä yksinkertaisista orgaanisista yhdisteistä. Kaasukehästä on laskettu syntyvän myös Titanille ominaiset nestemäisestä etaanista koostuvat mere t. Ylempänä kaasukehässä tiivistyvä etaani sataa kuun pinnalle muodostaen mahdollisesti jopa kilometrin syvyisiä "meriä". Uusimmat Hubble avaruus kaukoputkella tehdyt havainnot lähi-infrapunan aallonpituudella Titanista paljastavat suuren kirkkaan "mantereen", joka on suunnattu kohti "etupuolta" kuun kiertorataa(vrt.synkroninen kiertorata pyörähdysaikaan nähden). Tiedolla "kirkkaista" ja "tummemmista" kohdista ei voida vielä todistaa "merien" tai "mantereiden" olemassa oloa. Cassini-Huygens luotaimen laskeutujan tunkeutumiskohta Titaniin on valittu juuri näiden alueiden rajapinnalta."

"SpaceDaily kertoo Cassini-Huygens -avaruusaluksen ottaneen tähän mennessä parhaat kuvansa Saturnuksesta, jonne sen on määrä saapua neljän kuukauden kuluttua. Huhtikuun 18. Saturnuksen painovoiman vaikutus käy auringon vaikutusta suuremmaksi, ja hetkeä myöhemmin Cassini ohittaa rengasplaneetan uloimmat kuut. Virallinen saapumispäivä on kesäkuun 1. Uusia planeettajärjestelmästä otettuja kuvia saadaan viikottain. Samalla kuviin saadaan monia Saturnuksen kuita - planeettaa ympäröivät kehät ja muut yksityiskohdat käyvät yhä tarkemmiksi ja avaruus entistäkin häkellyttävämmäksi.

Saapumisen jälkeen tavuviiva jättää Cassini-Huygensin, kun Huygens-luotain aloittaa matkansa kohti Saturnuksen suurinta kuuta Titania. Luotaimen tarkoitus on laskeutua Titanin pinnalle. Se saattaa myös tipahtaa nestemäisestä metaanista muodostuneeseen järveen. Lue SpaceDailyn juttu ja Nasan tiedote."

"Huygens matkalla Titaniin

Suurin eurooppalaisista laskeutujista on Saturnuksen kuuhun Titaniin lähetetty luotain nimeltään Huygens. Se nimettiin vuonna 1655 Titanin löytäneen hollantilaisen tähtitieteilijän Christiaan Huygensin mukaan.

Huygens -laskeutuja aloitti matkansa kohti rengasplaneettaa vuonna 1997 NASAn Cassini-luotaimen mukana. Lämpökilpi suojaa laskeutujaa ja ilmakehän kitka jarruttaa sen nopeuden 1400 kilometriin tunnissa. Lämpökilven irroittamisen jälkeen avautuvat laskuvarjot, joiden varassa 200-kiloinen Huygens laskeutuu Titanin pinnalle.

Laskuvarjojen varassa tapahtuvan hitaan laskeutumisen aikana tutkimuslaitteet analysoivat Titanin mystistä, usvaista ja tiheää kaasukehää sekä sen kemiallista koostumusta. Lisäksi laitteet havainnoivat säätä ja lähettävät kuvia pilvistä ja kuun pinnasta koko laskeutumisen ajan. Tärkein mittalaite putoamisen aikana on kaasukehän pystyrakennetta tutkiva HASI (Huygens Atmospheric Structure Instrument), jonka painemittausjärjestelmän on suunnitellut ja valmistanut Ilmatieteen laitos.

Huygensin viimein laskeutuessa kuun pinnalle tai molskahtaessa metaaniseen mereen, se aloittaa työnsä erityisesti pintatutkimuksiin suunnitellun instrumenttisarjan avulla. Lisäksi jo laskeutumisen aikana toimineet laitteet jatkavat mittauksia. Mutta lämpötila on –180 C, eikä paristoissa riitä virta loputtomiin; kaukana Auringosta, Titanin paksun pilviverhon peitossa, ei aurinkopaneelista olisikaan hyötyä, joten Huygensin virta loppuu noin puolessa tunnissa. Tosin sitä ennen herkät elektroniset instrumentit voivat jo hyytyä kylmyyden vuoksi. Huygenin seikkailu on ohi parissa tunnissa, mutta sitä ennen se on antanut tiedemiehille uusia vihjeitä olosuhteista, jotka vallitsivat Maassa kauan aikaa sitten, ennen elämän alkua."

Cassini-Huygens-sivu
http://saturn.jpl.nasa.gov/index.cfm
spacedailyn sivu
http://www.spacedaily.com/news/cassini-04a.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Havok kirjoitti:

Luin juuri että Tritonilla on paksu ilmakehä. Mistäköhän koostuu? Voisiko olla elämälle suotuisat olosuhteet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu