Itujen pilaantuminen

Ostin sinimailaksen siemeniä ja idätin. Idätin ekan satsin isossa siivilässä, jonka päälle laitoin kelmua. Hyvää tuli, mutta siivilällä on muutakin käyttöä, joten investoin idätyspurkin.

Laitoin uuden erän tulemaan ja kun idut olivat parin sentin mittaisia, niin huomasin kastelun yhteydessä, että ne olivat pilalla. Haju oli kamala. Kastelin niitä kolme kertaa päivässä. Liikaako? Aiemmin idätettäessä idut olivat "ilmavasti", eli ei toisiinsa liimaantuneena. Tässä pilalle menneessä satsissa ne oli yhdessä klimpissä.

Laitoin tässä rinnalla tulemaan vielä siiviläänkin yhden erän. Huomasin, että siementen seassa oli sellaisia siemenen kokoisia läpikuultavia "limatippoja", jonka sisällä oli musta piste. Kuulostaa varmaan oudolta, mutten nyt osaa tarkemminkaan kuvata. Sitten noihin limatippoihin oli jäänyt kiinni tavallisia siemeniä.
1951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Menee ohi aiheen, mutta....
Emäntä oli jättänyt parvekkeelle metallikulhoon salaatinjämät pariksi viikoksi ja lähdin äsken korjaamaan kulhoa. Mukavaksi yllätykseni kulho kuhisi pieniä valkoisia matoja. Salaatin päällä oli metallinen kansi ja sen päällä muovipussi. Nostin pussia ja sen ja kannen välissä oli paksu kerros noita limaisa matoja. Arvioisin kannen alla olleen tuhansia matoja :)
Eivät kai noi vaarallisia ole, mutta etovia ja haju oli jotain järkyttävää.
Tuollaisia matoja näkyy luontodokumenteissa yleensä kuolleissa eläimissä...

Mitä nuo madot ovat tarkaleen ja eivät varmaan vaarallisia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heteromies77 kirjoitti:

Ostin sinimailaksen siemeniä ja idätin. Idätin ekan satsin isossa siivilässä, jonka päälle laitoin kelmua. Hyvää tuli, mutta siivilällä on muutakin käyttöä, joten investoin idätyspurkin.

Laitoin uuden erän tulemaan ja kun idut olivat parin sentin mittaisia, niin huomasin kastelun yhteydessä, että ne olivat pilalla. Haju oli kamala. Kastelin niitä kolme kertaa päivässä. Liikaako? Aiemmin idätettäessä idut olivat "ilmavasti", eli ei toisiinsa liimaantuneena. Tässä pilalle menneessä satsissa ne oli yhdessä klimpissä.

Laitoin tässä rinnalla tulemaan vielä siiviläänkin yhden erän. Huomasin, että siementen seassa oli sellaisia siemenen kokoisia läpikuultavia "limatippoja", jonka sisällä oli musta piste. Kuulostaa varmaan oudolta, mutten nyt osaa tarkemminkaan kuvata. Sitten noihin limatippoihin oli jäänyt kiinni tavallisia siemeniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu