Pelkään petetyksi joutumista!

En uskalla ryhtyä suhteeseen. Pelkään, että puoliso pettää jossakin vaiheessa ja se olisi pahinta mitä voisin kuvitella - luottaa ja rakastaa toista ja sitten kuuleekin tämän vierailleen jonkun toisen äijän sängyssä.

Kun yksin elelee, ei ole tuota pelkoa.
722896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Mä luulen että olen tavannut miehiä, jotka pelkäävät ihan samoja asioita kuin sinä. Käytös on sitä luokkaa, että karkoittavat potentiaalisesti kiinnostuneet naiset ihan alkumetreillä tylyllä, torjuvalla ja epäluuloisella käytöksellään.
Itse ainakin poistun takavasempaan kun kohtaan tylytystä. Siis tyyliin mies tulee hakemaan tanssimaan ja alkaa olemaan inhottava samantien.

Onko sinua joku nainen pettänyt vai onko tuo vain kuvitelmaa?

Valitettavasti miehet eivät kuitenkaan kykene elämään ilman seksiä, joten käyttävät sitten naisia hyväksi kun valehtelevat seurusteluaikeistaan, mutta kuitenkaa eivät halua sitoutua. Seksi kyllä kelpaa. Ei omakohtaista kokemusta asiasta, huomaan miehen rakkaudettomuuden kyllä.

Äänestä
  • ...että naiset ovat niitä pahempia pettäjiä (itse olen ollut naisen kanssa, joka samalla petti vakituistaan, kenties useankin, mutta ainakin yksi varma). Eli itse olette tuon miesten epäluulon aiheuttaneet.

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    ...että naiset ovat niitä pahempia pettäjiä (itse olen ollut naisen kanssa, joka samalla petti vakituistaan, kenties useankin, mutta ainakin yksi varma). Eli itse olette tuon miesten epäluulon aiheuttaneet.

    Miehet eivät miellä seksin harrastamista vieraan naisen kanssa pettämiseksi. Heillä on mielestään siihen oikeus jos oma nainen on kieltäytynyt yhdenkin kerran seksistä (esim. laiminlyönyt miehen seksuaaliset tarpeet menemällä synnyttämään tai muuta vastaavaa). Kyllä miehet enemmän pettää kuin naiset, koska miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei.

    Minä en epäluuloisia miehiä siedä. Kiukuttelu ei sytytä. Ei nainen petä jos saa kotona rakkautta hellyyttä huomiota ja hyvää seksiä. Tämä on pääsääntö.

    Äänestä

  • se edellinen. kirjoitti:

    Se, että sinä olet joutunut petetyksi, ei oikeuta sinua yleistämään koko miessukupuolta sioiksi.

    "...miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei."

    Voitko esittää tuon miehiä halventavan ja yleistävän väitteesi tueksi näyttöä? Ainakaan minä en tarvitse seksiä koko ajan (olen ollut jo aika helvatan kauan ilman, ja hengissä ja ihan tyytyävisiä elämään tässä silti ollaan).

    Aina miehiä ollaan leimaamassa joiksikin seksihulluiksi niljakkeiksi, ja nämä leimaajat ovat näitä katkeruksia.

    Yhtä lailla aloittaja nyt leimaa kaikki naiset pettäjiksi yhden tai kahden kokemuksen perusteella. Ehkä olet jotenkin hakeutunut tietyntyyppisten naisten seuraan, tietoisesti tai ei. Eivät kaikki naiset petä. Ja nekin, jotka joskus ovat pettäneet, eivät välttämättä petä enää myöhemmin. On uskomattoman epäreilua syyttää kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia jonkun henkilön virheistä.

    Itse seurustelen miehen kanssa, jonka entinen tyttöystävä on häntä pettänyt. Koko suhteen ajan olenkin maksanut tämän exän syntejä ja kuunnellut epäilyjä ja syytöksiä, joilla ei ole minkäänlaista perää minun elämässäni. Mies sanoo, että ajan kanssa helpottaa ja minun pitää vain odottaa että hän alkaa luottaa. Samalla hän sanoo, ettei voi luottaa naisiin, eikä varsinkaan niihin, jotka voisivat satuttaa eniten. Samalla hän satuttaa minua enemmän, kuin kukaan muu mies aiemmin.

    Siis minä olen se nainen, jonka kanssa haluttaisiin pettää. Eli varatut miehet ehdottelevat minulle seksiä, etenkin pienten lasten isät tuntuvat elävän kroonisessa seksin puutteessa.

    Väitän, että lapsiperheissä miehet pettävät enemmän kuin naiset.

    Minua ei ole petetty parisuhteessa. Olen huomannut että nainen on aina katkera täällä netissä sanoi mitä tahansa. Miesten mielistelyä, jalustalle nostamista, ihailua ja palvomista pitäisi siis harrastaa jo netin keskustelupalstoilla...

    Sinä itse väitit että naiset pettävät enemmän kuin miehet. Ei se voi pitää paikkansa, koska pienten lasten äidit eivät petä puolisoitaan vaan omistautuvat lapsilleen.

    "Eli varatut miehet ehdottelevat minulle seksiä, etenkin pienten lasten isät tuntuvat elävän kroonisessa seksin puutteessa. "

    Kannattaisko teidän naisten sitten antaa sitä seksiä miehellene, ettei sen tarvitse lähteä hakemaan seksiä muualta? Perhe-elämään kuuluu myös avio/avopuolison huomioiminen lasten lisäksi.

    Voisitko linkittää jotakin tieteellistä näyttöä, että miehet tarvitsevat enemmän seksiä?'

    "Väitän, että lapsiperheissä miehet pettävät enemmän kuin naiset. "

    Se, että sinä väität, ei IHAN riitä vielä minua vakuuttamaan. Taidat olla miestenvihaaja?

    "Sinä itse väitit että naiset pettävät enemmän kuin miehet. Ei se voi pitää paikkansa, koska pienten lasten äidit eivät petä puolisoitaan vaan omistautuvat lapsilleen."

    Ihan kaikki naisetko ovat näitä pyhimyksiä, jotka omistautuvat lapsilleen? Nostat nyt naisia jalustalle ja luot niille pyhimyksen renkaan pään yläpuolelle. Katkeran naisen ah, niin tyypillistä kirjoittelua.

    Sinä itse esitit väittämän että naiset pettäisivät enemmän kuin miehet. Et tosin perustellut asiaa mitenkään.

    Lasten huomioiminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Mies huomaa sen, jos itse osallistuu perhe-elämään. Jos mies huolehtii lapsista 24/7 kuten nainen nykyisin useimmin tekee, mieskin on väsynyt.

    Koskas olet kuullut imettävän perheenäidin käyneen vieraissa ja jättäneen vauvansa vaille hoitoa ja huolenpitoa? Eipä tule mieleeni yhtään tapausta.
    Vauvaikäisten isät sen sijaan valittavat koko ajan seksin puutetta.

    En minä tiedä alan tieteellisestä tutkimuksesta, onko sellaista olemassa. Itsestään selvyyksien toistelemisella ei varmaankaan saa tieteellisiä artikkeleita.

    Äänestä

  • se edellinen N kirjoitti:

    "Sinä itse esitit väittämän että naiset pettäisivät enemmän kuin miehet. Et tosin perustellut asiaa mitenkään."

    Syyllistyin yleistykseen, mutta omaan tuttava/kaveripiiriin on kuulunut enemmän pettäviä naisia kuin miehiä. Molempia tosin, mutta naisia enemmän. Pieni otos, mutta koska en liiku missään erikoisissa piireissä, vaan ihan tavallisia ihmisiä olemme minä ja kaveripiirini, tuo voi olla laajennettavissa koko väestöön. Mutta ei välttämättä tietenkään.

    "Mies huomaa sen, jos itse osallistuu perhe-elämään. Jos mies huolehtii lapsista 24/7 kuten nainen nykyisin useimmin tekee, mieskin on väsynyt."

    Ja nyt sinä sitten syytät kollektiivisesti kaikkia miehiä lastenhoidon laiminlyönnistä. Eli yleistelet taas aivan surutta.

    "Koskas olet kuullut imettävän perheenäidin käyneen vieraissa ja jättäneen vauvansa vaille hoitoa ja huolenpitoa?"

    Valitettavasti tällainen tapaus osuu ikävän lähelle, ihan suvustakin löytyy yksi tapaus, ja tiedossa toki useita muitakin, vähän kaukaisempia tuttuja.

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    ...että naiset ovat niitä pahempia pettäjiä (itse olen ollut naisen kanssa, joka samalla petti vakituistaan, kenties useankin, mutta ainakin yksi varma). Eli itse olette tuon miesten epäluulon aiheuttaneet.

    Miehelläni ei ole seisonut vuoteen ja sitä ennen ......Ehkä olen saanut pari kertaa kahden vuoden aikana. Miehet ei kehtaa kertoa lääkärille.

    Äänestä

  • se edellinen. kirjoitti:

    Miehet eivät miellä seksin harrastamista vieraan naisen kanssa pettämiseksi. Heillä on mielestään siihen oikeus jos oma nainen on kieltäytynyt yhdenkin kerran seksistä (esim. laiminlyönyt miehen seksuaaliset tarpeet menemällä synnyttämään tai muuta vastaavaa). Kyllä miehet enemmän pettää kuin naiset, koska miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei.

    Minä en epäluuloisia miehiä siedä. Kiukuttelu ei sytytä. Ei nainen petä jos saa kotona rakkautta hellyyttä huomiota ja hyvää seksiä. Tämä on pääsääntö.

    Haluaisin seksiä. miehellä ei seiso eikä kehtaa siitä puhua.En ole painostanut. Menis lääkäriin mutta ei.

    Äänestä

  • Candida kirjoitti:

    Yhtä lailla aloittaja nyt leimaa kaikki naiset pettäjiksi yhden tai kahden kokemuksen perusteella. Ehkä olet jotenkin hakeutunut tietyntyyppisten naisten seuraan, tietoisesti tai ei. Eivät kaikki naiset petä. Ja nekin, jotka joskus ovat pettäneet, eivät välttämättä petä enää myöhemmin. On uskomattoman epäreilua syyttää kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia jonkun henkilön virheistä.

    Itse seurustelen miehen kanssa, jonka entinen tyttöystävä on häntä pettänyt. Koko suhteen ajan olenkin maksanut tämän exän syntejä ja kuunnellut epäilyjä ja syytöksiä, joilla ei ole minkäänlaista perää minun elämässäni. Mies sanoo, että ajan kanssa helpottaa ja minun pitää vain odottaa että hän alkaa luottaa. Samalla hän sanoo, ettei voi luottaa naisiin, eikä varsinkaan niihin, jotka voisivat satuttaa eniten. Samalla hän satuttaa minua enemmän, kuin kukaan muu mies aiemmin.

    °°hän sanoo, ettei voi luottaa naisiin,°°
      Jos tämä on alunperin lähtökohtaista, kannattaa tosiaankin miettiä.

    °°eikä varsinkaan niihin, jotka voisivat satuttaa eniten.°°
      Valta ja pelko, siihen se luonnollisesti perustuu, mutta…

    °°sanoo, että ajan kanssa helpottaa°°
      Helpottaako vai paheneeko? Tarina kuulostaa jälkimmäseltä.

    °°entinen tyttöystävä on häntä pettänyt.°°
      Joskus tarpeeksi vahva epäily ajaa saman asian ja tuomio lankeaa.

    °°olenkin maksanut tämän exän syntejä°°
      Voi olla väärä osoite?

    Sopimus:

    Oli se sitten suullinen , oletettu eli kuviteltu (juridisesti pätevä tai pätemätön) on kokemus todellinen ja samankaltainen.

    °°hän satuttaa minua enemmän, kuin kukaan muu°°
      Eikä mikään ihme, ei ollenkaan.

    Voidaan ajatella että on sopimus (uskollisuus/luottamus yms.)

    °°kuunnellut epäilyjä°°
      Mitä merkitystä on sopimuksella, jos arvio on ettei sitä noudateta? Sopimuksen noudattamista voi tietenkin yrittää valvoa. Silmänlumetta on myös uskollisuus sopimusta kohtaan, ja yhtäläinen on käyttäytyminen. Uskollisuutta ei ole ilman luottamusta , aivan samoin kuin luottamusta ei ole ilman uskollisuutta (samalla henkilöllä).

    °°ja syytöksiä, joilla ei ole minkäänlaista perää minun elämässäni.
     1. Syyttäjä ei itse noudata sopimusta, rikottu sopimus ehkä päättyy siihen, mutta sen mieluusti katsotaan (nurinkurisesti) edelleen sitovan sitä kunnioittavaa osapuolta.

    °°hän sanoo, ettei voi luottaa naisiin,°°
      2. Toinen osapuoli ei aiokaan noudattaa sopimusta ja ilmoittaa sen vilpittömästi? Rehellistä se ei ole, vaikka ei tahallista epärehellisyyttäkään. Nyt on kyse siitä ettei tilannetta ymmärretä teknisesti yksipuoliseksi, ja sopimusta pätemättömäksi.

    °°pitää vain odottaa että hän alkaa luottaa.°°
      3. Toinen sopijapuoli alkaa (ehkä) noudattaa sopimusta myöhemmin ja ajankohdan hän arvioi itse, niin halutessaan.

    Epäilijä vaatii sitoutumista, mutta ei itse sitoudu (sopimukseen). Sanotaan että tällaisesta ihmisestä on taipumus helpommin itsestään tulla pettäjä. Näin asia onkin, eikä sitä tarvitse odottaa.

    Sopimuksen noudattamattomuus on petos, laiminlyöjä pettää, ts. on heti pettäjä. Kerran pettänyt pettää vastakin, ja niin tapahtuu, jatkuvasti, täysin hänen mielensä mukaan. Petetään kumppanin kanssa tehty sopimus = petetään kumppani.

    Oikeustajun mukaan pitääkin sattua, ja oikeustajua siis on. Miksi sitä ei käytetä tiedostetusti ja avoimesti?

    Äänestä

  • se edellinen. kirjoitti:

    Miehet eivät miellä seksin harrastamista vieraan naisen kanssa pettämiseksi. Heillä on mielestään siihen oikeus jos oma nainen on kieltäytynyt yhdenkin kerran seksistä (esim. laiminlyönyt miehen seksuaaliset tarpeet menemällä synnyttämään tai muuta vastaavaa). Kyllä miehet enemmän pettää kuin naiset, koska miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei.

    Minä en epäluuloisia miehiä siedä. Kiukuttelu ei sytytä. Ei nainen petä jos saa kotona rakkautta hellyyttä huomiota ja hyvää seksiä. Tämä on pääsääntö.

    "Kyllä miehet enemmän pettää kuin naiset, koska miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei."

    Ei todellakaan ole totta. Ei naisilla ole yhtään sen heikompi halukkuus kuin miehillä, se on vain yksiläkohtaista. Itse olen erittäin seksuaalinen ja olen tavannu monia monia miehiä, joilla seksi ei ole aina mielessä.

    Äänestä

  • se edellinen. kirjoitti:

    Miehet eivät miellä seksin harrastamista vieraan naisen kanssa pettämiseksi. Heillä on mielestään siihen oikeus jos oma nainen on kieltäytynyt yhdenkin kerran seksistä (esim. laiminlyönyt miehen seksuaaliset tarpeet menemällä synnyttämään tai muuta vastaavaa). Kyllä miehet enemmän pettää kuin naiset, koska miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei.

    Minä en epäluuloisia miehiä siedä. Kiukuttelu ei sytytä. Ei nainen petä jos saa kotona rakkautta hellyyttä huomiota ja hyvää seksiä. Tämä on pääsääntö.

    "Koska miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei"

    Voi kumpa olisikin näin. Se olisi kiva jos ei seksiä haluaisi koko ajan. Olen kuitenkin nainen, joten varmaan joku luonnonoikku sitten. Samoin mieheni on varmaankin luonnonoikku kun ei halua läheskään aina seksiä.

    Äänestä

  • Luulin tavanneeni myös oman rakkaani Hän esitteli öidilleen ja lapsilleen ja kun olimme vajaa vuosi tunteneet, niin rupesi käytöksellään pikkuhiljaa ilmaisemaan, että ei halua sitoutua. Todella huonon itsetunnon omaava vmies, johon kuitenkin ihastuin. Seksiä oli ja sitä riitti, melko hyvääkin.

    tunnen itseni petetyksi pahemman kerran. Miten ihmiset voi olla niin kylmiä?

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    "Sinä itse esitit väittämän että naiset pettäisivät enemmän kuin miehet. Et tosin perustellut asiaa mitenkään."

    Syyllistyin yleistykseen, mutta omaan tuttava/kaveripiiriin on kuulunut enemmän pettäviä naisia kuin miehiä. Molempia tosin, mutta naisia enemmän. Pieni otos, mutta koska en liiku missään erikoisissa piireissä, vaan ihan tavallisia ihmisiä olemme minä ja kaveripiirini, tuo voi olla laajennettavissa koko väestöön. Mutta ei välttämättä tietenkään.

    "Mies huomaa sen, jos itse osallistuu perhe-elämään. Jos mies huolehtii lapsista 24/7 kuten nainen nykyisin useimmin tekee, mieskin on väsynyt."

    Ja nyt sinä sitten syytät kollektiivisesti kaikkia miehiä lastenhoidon laiminlyönnistä. Eli yleistelet taas aivan surutta.

    "Koskas olet kuullut imettävän perheenäidin käyneen vieraissa ja jättäneen vauvansa vaille hoitoa ja huolenpitoa?"

    Valitettavasti tällainen tapaus osuu ikävän lähelle, ihan suvustakin löytyy yksi tapaus, ja tiedossa toki useita muitakin, vähän kaukaisempia tuttuja.

    ..pätee tässä viestiketjussa.on teilläkin elämä, väitellä tälläsistä asioista.eiköhän se pettäminen lähde ihan psyykkisistä syistä (yksin jäämisen pelosta,kostosta yms.) eikä riipu sukupuolesta. mä en ainakaan ole mitään galluppia pitänyt tuttava piiristä,kyllä mulla on omakin elämä niin ei tarvi muiden asioita urkkia ja pohtia.eikä omakohtaset kokemukset mitään kerro, yleensä just se toinen sukupuoli tuntuu pettävän enemmän!ellei sitten ole biseksuaali ja on kokemusta molemmista sukupuolista...

    saatanan vanhat naudat,itkekää terapeutille

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    Se, että sinä olet joutunut petetyksi, ei oikeuta sinua yleistämään koko miessukupuolta sioiksi.

    "...miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei."

    Voitko esittää tuon miehiä halventavan ja yleistävän väitteesi tueksi näyttöä? Ainakaan minä en tarvitse seksiä koko ajan (olen ollut jo aika helvatan kauan ilman, ja hengissä ja ihan tyytyävisiä elämään tässä silti ollaan).

    Aina miehiä ollaan leimaamassa joiksikin seksihulluiksi niljakkeiksi, ja nämä leimaajat ovat näitä katkeruksia.

    v*ttua SÄ just edellisessä viestissäs teit muuta kun YLEISTIT??????!

    "...että naiset ovat niitä pahempia pettäjiä..."

    "...itse olette tuon miesten epäluulon aiheuttaneet..."

    Ei saatana mikä ääliö, ei yhtään ihme ettei sua kukaan täysjärkinen akka pidempään kattele, on sen verran himmeetä juttua.

    Äänestä

  • Olen itse törmännyt tähän kännissä kyl tunnustetaa rakkautta ym juttui mut sit ku on selvä ni ei kuulu mitää. Yksin varmaan oon lopun elämini mut minkäs teet ei kiinnosta enää tulla huijatuks ja petetyks.

    Äänestä

  • minkäköhän ikäisiä kirjoittajat mahtaa olla?
    henkinen ikä 16?
    Eiköhän kypsä ihminen käyttäydy kypsällä tavalla.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Haluaisin seksiä. miehellä ei seiso eikä kehtaa siitä puhua.En ole painostanut. Menis lääkäriin mutta ei.

    sen miehesi kanssa lääkäriin, kysehän on teistä molemmista ja teidän parisuhteestanne.Mies kärsii ihan yhtälailla tilanteesta kuin sinäkin. Ole sinä se rohkea ja tee aloite tilanteen korjaamiseksi.

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    ...että naiset ovat niitä pahempia pettäjiä (itse olen ollut naisen kanssa, joka samalla petti vakituistaan, kenties useankin, mutta ainakin yksi varma). Eli itse olette tuon miesten epäluulon aiheuttaneet.

    Vai että naiset pettää eniten..?? Siis hohhoijaa sanon minä! :-O kyl se menee kummiski niin päin et kyl miehet pettää suhteessa paljon enemmän ku naiset..siis tää on ihan fakta tieto!

    Esim.jos juttelee jonkun miehen kans kaverina ni eikö se ruppee kohta ehdottelemaan ties mitä ja ku sanot et seurustelet et ei kiinnosta ni vastaus on et "niinhän minäkin olen varattu mut aina pientä kivaa voi silti pitää" tms..että siinä sulle joka väität et naiset pettää miehiä useammin! Enpä oo viel kovin moneen pettävään naiseen ystäväpiirissäni törmänny eikä oo kyllä ystävieni ystävissäkään kyseisiä ihmisiä. Tai ehkä se onkin niin et ku ite en petä ni oon valinnu myöskin rehelliset ihmiset ystävikseni..

    Siis en sitä väitä etteikö naisetkin pettäis mut en tuohon kyllä usko et muka enemmän ku miehet..

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    Se, että sinä olet joutunut petetyksi, ei oikeuta sinua yleistämään koko miessukupuolta sioiksi.

    "...miehet tarvitsevat seksiä koko ajan, naiset ei."

    Voitko esittää tuon miehiä halventavan ja yleistävän väitteesi tueksi näyttöä? Ainakaan minä en tarvitse seksiä koko ajan (olen ollut jo aika helvatan kauan ilman, ja hengissä ja ihan tyytyävisiä elämään tässä silti ollaan).

    Aina miehiä ollaan leimaamassa joiksikin seksihulluiksi niljakkeiksi, ja nämä leimaajat ovat näitä katkeruksia.

    miehet todellakin tarvitsevat koko ajan sexiä ja ei väliä kunhan on nainen...ja kun he tulee 50-60v ei heillä seiso edes järki enää vaan pitäisi olla joku 30v ...paljon nähty...ja senssipalstoilla ei kukaan halua tutustua ellei ole työtön tai mielenterveydellisistä syistä eläkeläinen ja 130 kg, muut vain vaikka olisi jo puoliso niin että kaikki on kotona kunnossa mutta sexiä vingutaan...olen printannut ja yli 300 sivua tuli tälläisiä vinkujia ja lisää tulee koko ajan joten kyllä sexiä miehet haluaa!!!!

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    "Eli varatut miehet ehdottelevat minulle seksiä, etenkin pienten lasten isät tuntuvat elävän kroonisessa seksin puutteessa. "

    Kannattaisko teidän naisten sitten antaa sitä seksiä miehellene, ettei sen tarvitse lähteä hakemaan seksiä muualta? Perhe-elämään kuuluu myös avio/avopuolison huomioiminen lasten lisäksi.

    Voisitko linkittää jotakin tieteellistä näyttöä, että miehet tarvitsevat enemmän seksiä?'

    "Väitän, että lapsiperheissä miehet pettävät enemmän kuin naiset. "

    Se, että sinä väität, ei IHAN riitä vielä minua vakuuttamaan. Taidat olla miestenvihaaja?

    "Sinä itse väitit että naiset pettävät enemmän kuin miehet. Ei se voi pitää paikkansa, koska pienten lasten äidit eivät petä puolisoitaan vaan omistautuvat lapsilleen."

    Ihan kaikki naisetko ovat näitä pyhimyksiä, jotka omistautuvat lapsilleen? Nostat nyt naisia jalustalle ja luot niille pyhimyksen renkaan pään yläpuolelle. Katkeran naisen ah, niin tyypillistä kirjoittelua.

    jokainen terve nainen vie lapset etusijalle sillä lapset on ikuisesti sinun lapsiasi mutta miehethän voi vaihtua ja lähteä lipettiin jonkun muun perään euikä heitä pidä mikään ei vaikka olisi miten hyvät välit...käy suomi24 treffipalstalla ja huomaat että puhuin totta siellä naimisissa olevat ukot kauppaa itseään tietysti vapaille ei toisille naimisissa oleville ellei ole jotakin pervoja joskin niitäkin löytyy...!

    Äänestä

  • mie vaan.. kirjoitti:

    Vai että naiset pettää eniten..?? Siis hohhoijaa sanon minä! :-O kyl se menee kummiski niin päin et kyl miehet pettää suhteessa paljon enemmän ku naiset..siis tää on ihan fakta tieto!

    Esim.jos juttelee jonkun miehen kans kaverina ni eikö se ruppee kohta ehdottelemaan ties mitä ja ku sanot et seurustelet et ei kiinnosta ni vastaus on et "niinhän minäkin olen varattu mut aina pientä kivaa voi silti pitää" tms..että siinä sulle joka väität et naiset pettää miehiä useammin! Enpä oo viel kovin moneen pettävään naiseen ystäväpiirissäni törmänny eikä oo kyllä ystävieni ystävissäkään kyseisiä ihmisiä. Tai ehkä se onkin niin et ku ite en petä ni oon valinnu myöskin rehelliset ihmiset ystävikseni..

    Siis en sitä väitä etteikö naisetkin pettäis mut en tuohon kyllä usko et muka enemmän ku miehet..

    kokemuksia, en yhtään ystävääni tunne joka olisi pettänyt, mutta kaikki miehet on ehdotelleet minulle!

    Äänestä

  • yleistämistä kirjoitti:

    minkäköhän ikäisiä kirjoittajat mahtaa olla?
    henkinen ikä 16?
    Eiköhän kypsä ihminen käyttäydy kypsällä tavalla.

    että 30 ylös päin ja itse 50 ja voin sanoa että miehet ei todellakaan kypsiltä vaikuta kaikki mahdolliset miehet varatut, naimisissa olewvat vapaat kaikki ehdottaneet sexiä...!

    Äänestä

tänä päivänä sekä miehet että naiset pettää,se on asia joka ei valitettavasti näy naamasta eikä kukaan sitä myönnä,en ole tavannut enkä kuullut yhdestäkään miehestä tai naisesta joka sanois että kuule mulle ei sitten yksi kumppani riitä,tykkään touhuta muuallakin silloin kuin tilaisuus siihen tulee,kaikkihan ne "mainostaa"olevansa rehellisiä ja luotettavia,huijaavat sillä itseään ja muita,surulllista mutta totta.

Mutta sinulla on tasan 2 vaihtoehtoa,elää ja olla yksin tai ottaa riski.

Kyllähän se pettäminen sattuu,syvälle sydämmeen,mutta jos yhtään lohduttaa niin ei se tapa :)

Itse jaksan,ainekin vielä,uskoa siihen että niitä rehellisiä ja uskollisia miehiä on vielä olemassa,vaikka välillä tuntuukin että se on kuin etsisi hyttystä itämerestä,mutta en aioi kirvestä heittää kaivoon,etsin kunnes löydän :) ja kuule hei,se mikä ei tapa ni vituttaa,mutta se menee ohi :) tsemppiä,ja ota riski.

Äänestä

asioita seurustelussa.

Äänestä

Varmaankin meitä kaikkia -niin miehiä kuin naisia- on petetty joissain suhteistamme, jossain vaiheessa. Emme vaan välttämättä tiedä sitä.

Jos toinen pettää, niin eihän se ole sinun syntisi. Pettäminen on selvä merkki siitä, ettei kaikki suhteessa ole kunnossa. Jos rakastaa oikeasti, niin kestää kyllä hetkellisen seksin puutteen esim. lasten syntymän tai puolison sairauden takia. Tietysti, jos jatkuvasti on ilman (tyydyttävää) seksiä, kannattaa miettiäkin suhteen tulevaisuutta.

Ole rohkea ja anna mahdollisuus itsellesi, kun kohtaat kiinnostavan ihmisen. Kaikki eivät petä. On niitäkin ihmisiä, jotka päättävät yhden suhteen ennen kuin alkavat katsellakaan muita mahdollisia kumppaneita. Reilumpaa kaikille osapuolille, myös sille uudelle ehdokkaalle;)

Äänestä

Vittu mitä jankkaamista.
Kannattako seurustella jos koko ajan epäilee
pettääkö toinen.
Mielummin kannattaisi vetää ittesä johonkin niin
ei tarvitse epäillä.
Saatana mitä lässytystä!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Olimme onnellinen perhe ja rakastin miestäni vaan en rakasta enää...Minua aviomies petti jo, kun odotin kolmatta lastamme; kertoili suhteen olleen jo 2 vuoden ajan siinä vaiheessa( työkaverinsa kanssa); lapsemme syntyivät 3 vuoden sisällä. Annoin anteeksi. Elimme yhdessä vielä useamman vuoden ja taas oli uusi suhde hällä päällä; jälleen työkaverinsa ( ei sama) kanssa. Katselin muutaman HUOM! muutaman vuoden ( ei siis äkkipäätöksiä...nääs pienet lapset olivat) ja sitten käskin hänen mennä "hevon v..tuun" ja hyvä kun käskin, vastaan viel intti.

    Sen jälkeen olen antanut itselleni luvan nauttia elämästä, seksistä, miehistä...PALJON ja useimmiten ihan missä vaan/ miten vaan (mielikuvituksella ei ole rajoja) ja mukavaa on ja veikkaan, että tulee olemaankin. Pettämiseen tarvitaan nääs aina KAKSI, sitä en viitsi pohdiskella. Olen tehnyt jo oman osuteni sen pohdiskelussa. Nyt annan palaa... Minä en petä ketään; itseni pettämistä vastaisuudessa koitan kovasti välttää. Mieli tekee ja koko ajan ...SEKSIÄ tietenkin. Mukavaahan se on.

    Perheestäni ja lapsistani pidän huolta, olen hyvä äiti. Läheisyyttä minulla on riittävästi perheessäni. Vakituista kumppania saman katon alle en enää tule ottamaan kait ikinä; NÄIN ON PALJON MUKAVAMPAA ;-)

    Surkoot toiset, ruttuturvat! ELÄKÄÄ ihmiset, älkää ruikuttako!!!

    Äänestä

  • ELÄKÄÄ&NAUTTIKAA/ Yh-äit kirjoitti:

    Olimme onnellinen perhe ja rakastin miestäni vaan en rakasta enää...Minua aviomies petti jo, kun odotin kolmatta lastamme; kertoili suhteen olleen jo 2 vuoden ajan siinä vaiheessa( työkaverinsa kanssa); lapsemme syntyivät 3 vuoden sisällä. Annoin anteeksi. Elimme yhdessä vielä useamman vuoden ja taas oli uusi suhde hällä päällä; jälleen työkaverinsa ( ei sama) kanssa. Katselin muutaman HUOM! muutaman vuoden ( ei siis äkkipäätöksiä...nääs pienet lapset olivat) ja sitten käskin hänen mennä "hevon v..tuun" ja hyvä kun käskin, vastaan viel intti.

    "Perheestäni ja lapsistani pidän huolta, olen hyvä äiti."

    Viestistäsi saa todellakin sen kuvan, että olet mitä parhain äiti ja mainio esikuva lapsillesi.

    Äänestä

  • ELÄKÄÄ&NAUTTIKAA/ Yh-äit kirjoitti:

    Olimme onnellinen perhe ja rakastin miestäni vaan en rakasta enää...Minua aviomies petti jo, kun odotin kolmatta lastamme; kertoili suhteen olleen jo 2 vuoden ajan siinä vaiheessa( työkaverinsa kanssa); lapsemme syntyivät 3 vuoden sisällä. Annoin anteeksi. Elimme yhdessä vielä useamman vuoden ja taas oli uusi suhde hällä päällä; jälleen työkaverinsa ( ei sama) kanssa. Katselin muutaman HUOM! muutaman vuoden ( ei siis äkkipäätöksiä...nääs pienet lapset olivat) ja sitten käskin hänen mennä "hevon v..tuun" ja hyvä kun käskin, vastaan viel intti.

    Sen jälkeen olen antanut itselleni luvan nauttia elämästä, seksistä, miehistä...PALJON ja useimmiten ihan missä vaan/ miten vaan (mielikuvituksella ei ole rajoja) ja mukavaa on ja veikkaan, että tulee olemaankin. Pettämiseen tarvitaan nääs aina KAKSI, sitä en viitsi pohdiskella. Olen tehnyt jo oman osuteni sen pohdiskelussa. Nyt annan palaa... Minä en petä ketään; itseni pettämistä vastaisuudessa koitan kovasti välttää. Mieli tekee ja koko ajan ...SEKSIÄ tietenkin. Mukavaahan se on.

    Perheestäni ja lapsistani pidän huolta, olen hyvä äiti. Läheisyyttä minulla on riittävästi perheessäni. Vakituista kumppania saman katon alle en enää tule ottamaan kait ikinä; NÄIN ON PALJON MUKAVAMPAA ;-)

    Surkoot toiset, ruttuturvat! ELÄKÄÄ ihmiset, älkää ruikuttako!!!

    Minun tarina on itseasiassa sellainen, että ihan teini-ikäisestä olin ollut lapseni isän kanssa yksissä. Vaikeudet alkoivat 12vuoden jälkeen. Synnytin toisen lapsemme kuolleena ja olin henkisesti ihan romuna. Itkin paljon, yritin käydä töissä, jolla oli iso merkitys taloudelliseen toimeentuloomme, yritin hoitaa esikoistani. Yritin ja yritin. Seksielämä oli onnetonta, koska en minä pystynyt. Mutta järkytys oli se, että jo kuukauden kuluttua siitä, kun olimme menettäneet toisen lapsemme, mieheni aloitti salasuhteen naispuolisen työkaverinsa kanssa. Kolme kuukautta lapsen menettämisestä asia valkeni ja ukko lähti pihalle saman tien. Hän on katkera, koska MINULLA ei ollut ymmärrystä.

    No, tässä sitä ollaan: epäkelpo äidiksi, epäkelpo puolisoksi. Itsetunto nollissa ja täältä on vaikea nousta. Toki minä käyn työssä, hoidan lapsen ja kodin, harrastan ja näytän iloista, mutta elämäni on pettämisen vuoksi yhtä helvettiä edelleen.

    Ei tätä kestäisi toista kertaa-> elellään sitten vanhana piikana...

    Äänestä

  • taas joku rambo?

    Äänestä

mulla sama juttu olen ollut n. 10 suhteessa joista n. 8 mieskamuani on pettäneet viimenen siksi koska epäili että jos mä petän niin hän varmuudella pettää ekana .Parempi olla yksin kun elää pelossa ja tämä aika tekee melk. kaikista pettäjiä hyvin helposti kun mahdollisuudet on siihen tehty suotuisiksi.Elä yksin niin ei pety ja siihenkin tottuu ja voi nauttia.

Äänestä

.. kun pelkää, että toinen pettää. Itse olen jo muutaman kuukauden seurustellut miehen kanssa, jonka tapasin täällä 24:ssä. Kaikki tuntui olevan enemmän kuin hyvin ja onnittelin itseäni jo seitsemän vuoden mittaisen yksinoloni päättymisestä. Mutta miten kovasti se satuttikaan kun pari viikkoa sitten tajusin, että miehellä on edelleen palstalla aktiivinen profiili ja haku päällä.. En uskalla ottaa asiaa puheeksi, pelkään jätetyksi tulemista, pelkään, että sattuu ja kovasti.. vaikka toisaalta on tämä jatkuva itku ja kituminenkin aika karmivaa ja voimia kuluttavaa.. Joka kerta kun käyn 24:n sivuilla, pelkään, että näen hänen taas käyneen "treffeillä". En halua syyllistää ketään, en miehiä enkä naisia, pettämisestä, mutta voin kertoa, että pahalta tuntuu. Enkä toivoisi tätä totisesti kenellekkään toiselle... Ehkäpä tuo sinun ratkaisusi yksin elelystä on ainoa oikea ratkaisu..

Äänestä
  • että toinen pettää? Itseluottamusta kehiin, silloin ei tarvitse pelätä pettämistä. Ja muutenkin, mitä sitä ennakkoon pelkää, se pettäminen kun on sellanen asia, että se on vain ja ainoastaan sen puolison päätettävissä tapahtuuko sitä vai ei. Ei siinä auta omat pelkotilat tai muutkaan jos kaveri vieraan lihan perään on. Elä omaa elämääsi parisuhteessakin.
    Totta maar se tuntuu pahalle jos tulee petetyksi, tiedän kokemuksesta, mutta ei se elo siihen lopu. Yksin ei ole hyvä olla, mutta parempi sekin kuin epäluotettavan kaverin kanssa. Kuules tuija, miksi kiusaat itseäsi jonkun kanssa joka ei sinua arvosta vaan hamuaa vierasta? 7 vuotta olit yksin, mikä siinä vaihtoehdossa nyt pelottaa. Jätä sinä se kaveri, niin sinun ei tarvitse pelätä jätetyksi tulemista. Helppoo kun heinänteko tammikuussa.

    Äänestä

  • satuttaa ja vie ilon suhteesta.
    Pettäminen on toisille elämäntapa tai vaan tapa.
    Pettäjä ei varmaan kunnioita itseään tai toista ihmistä.
    Minullekin kävi niin, että mies vannoi rakastavansa ja myöhemmin tuli
    ilmi, että hänellä oli ennen tapana "seurustella" viiden kuuden naisen kanssa
    yhtäaikaa. Nyt on kuulema muuttanut tapansa ja rakastaa vain minua.

    Silti lähettelee seksiviestejä muille naisille ja sopii tapaamisia heidän koteihinsa.
    Väittää, että ei ole pettänyt. Lähetellyt vain viestejä, ei tiedä miksi. On ollut omien sanojensa mukaan"tyhmä". Minussa ei ole hänen mielestään mitään vikaa, eikä seksistä ole ollut puutetta.

    Soittelee sinkkunaisille, jotka ovat vain vanhoja ystäviä, entisiä työkavereita jo kymmenen, kahdenkymmenen vuoden takaa. Hah. Kuka oikeasti muistaa" vain työkaverinsa" niin monen vuoden ajan ja jälkeen. Mitä puhuttavaakaan sitä enää olisi. Taitaa olla patologinen valehtelija. Hyvä puhumaan.

    Sinulla on paljon kohtalotovereita.

    Äänestä

  • Tää on niin tätä...voi voi kun netistä on NIIN kiva katella uusia proffeja, josko löytyis joku vielä enemmän omaa ihannetta vastaava....niin miehillä kuin naisillakin. Valitettavasti.

    Mulle sattui sama huomio, kun oltiin seurusteltu n. 1 kk ja siis HUOM. sovittu että seurustellaan. Ite tein selväksi, että katon yhden suhteen kerrallaan ja odotan samaa toiseltakin.

    No, se miehen profiilihan oli jääny sinne "ihan vaan vanhasta tottumuksesta"...kun siellä muutaman vuoden jo oli pyörinyt. Joopa joo. Sanoin, etten pidä siitä, että mun kanssa ollessa on verkot vedessä edelleen. Jos luulee paremmin sopivan löytävänsä niin siitä vaan sitten jatkamaan etsintää.

    Mies lupas poistaa profiilinsa, ei arvannut että se loukkais mua. Poisti tai ei, en käy vaanimassa treffi-palstalla, onko sitä enää. Tuskin samaa onkaan, mut toki voi olla vaikka muutama uusi luotuna. En vaivaa päätäni silläkään, mistäs mä niitä tunnistaisin. Jos puhuu pa*kaa, niin tietää ainakin mun mielipiteen.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    satuttaa ja vie ilon suhteesta.
    Pettäminen on toisille elämäntapa tai vaan tapa.
    Pettäjä ei varmaan kunnioita itseään tai toista ihmistä.
    Minullekin kävi niin, että mies vannoi rakastavansa ja myöhemmin tuli
    ilmi, että hänellä oli ennen tapana "seurustella" viiden kuuden naisen kanssa
    yhtäaikaa. Nyt on kuulema muuttanut tapansa ja rakastaa vain minua.

    Silti lähettelee seksiviestejä muille naisille ja sopii tapaamisia heidän koteihinsa.
    Väittää, että ei ole pettänyt. Lähetellyt vain viestejä, ei tiedä miksi. On ollut omien sanojensa mukaan"tyhmä". Minussa ei ole hänen mielestään mitään vikaa, eikä seksistä ole ollut puutetta.

    Soittelee sinkkunaisille, jotka ovat vain vanhoja ystäviä, entisiä työkavereita jo kymmenen, kahdenkymmenen vuoden takaa. Hah. Kuka oikeasti muistaa" vain työkaverinsa" niin monen vuoden ajan ja jälkeen. Mitä puhuttavaakaan sitä enää olisi. Taitaa olla patologinen valehtelija. Hyvä puhumaan.

    Sinulla on paljon kohtalotovereita.

    tutulta kuulostaa, sattui omalle kohdalle. Tuskin mies tulee koskaan muuttumaan. Ainahan löytyy parempia kotimaasta tai ulkomailta.

    Kuitenkin elämä opetti taas kerran jotain:) nyt jo hymyilyttää.

    Äänestä

  • niin tein minäkin kirjoitti:

    Tää on niin tätä...voi voi kun netistä on NIIN kiva katella uusia proffeja, josko löytyis joku vielä enemmän omaa ihannetta vastaava....niin miehillä kuin naisillakin. Valitettavasti.

    Mulle sattui sama huomio, kun oltiin seurusteltu n. 1 kk ja siis HUOM. sovittu että seurustellaan. Ite tein selväksi, että katon yhden suhteen kerrallaan ja odotan samaa toiseltakin.

    No, se miehen profiilihan oli jääny sinne "ihan vaan vanhasta tottumuksesta"...kun siellä muutaman vuoden jo oli pyörinyt. Joopa joo. Sanoin, etten pidä siitä, että mun kanssa ollessa on verkot vedessä edelleen. Jos luulee paremmin sopivan löytävänsä niin siitä vaan sitten jatkamaan etsintää.

    Mies lupas poistaa profiilinsa, ei arvannut että se loukkais mua. Poisti tai ei, en käy vaanimassa treffi-palstalla, onko sitä enää. Tuskin samaa onkaan, mut toki voi olla vaikka muutama uusi luotuna. En vaivaa päätäni silläkään, mistäs mä niitä tunnistaisin. Jos puhuu pa*kaa, niin tietää ainakin mun mielipiteen.

    Ihan kuin olisin itse kirjoittanut. Erona vain, että tavattiin tosielämässä ja itsellä ei ole ollut profiilia eikä tule! Mies (nyt ex) jäänyt ilmeisesti niin koukkuun suomi24 treffeihin, että lupaavasti alkanut "suhe" kuihtui kokoon ennenkuin ehti alkaakaan... Surullista mutta totta. Luulisi, että jos livessä tapaa kivan ihmisen niin siihen sit vähän panostaisi ? Nettitreffailu on kuitenkin arpapeliä.

    Väririkasta syksyä kaikille!

    Äänestä

  • kaikki jopa naimisissa olevat ehdottelevat ...mietin alanko jo kirjoittelemaan ne 300 nimimerkit joita vainot voi käydä katsomassa onko oma kulta siellä? olen jo printannutkin ne...;)

    Äänestä

Pelkää, ettei tule petetyksi. Kaiken maailman keilailijoita kun sattuu olemaan, varsinkin jos ukko on sellainen rähjäke ettei pilko edes sipulia :D
Kyllä se on niin vaikeeta tää miehen elämä, että...

Äänestä

Olen petetyksi joutunut 43v mies itse olen uskollinen ja luotettava nais ystäväni petti minua olimme samalla matkalla lomalla rovaniemellä ei halunnut olla kanssani olisi pitänyt siinä vaiheessa tajut mutta kun olin liian sinisilmäinen kaksi viikkoa reissusta hän otti ja lähti ei suostunut vastaamaan ja keskustelemaan asiasta ei vastannut puheluihin tai tekareihin oli minulle ikävä asia kun rakastaa eikä voi luotaa toiseen

Pessimisti pilaa tulevat kuukaudet ja vuodet. Turha epäillä ilman perusteita. Mutta: Puhu asiasta heti alkuun vakavasti. Ehkä saat hyvinkin mieluisan vastauksen ja luottamuksen.

Äänestä

Niinhän ne, vaikka matkalla roskia viemään..etenkin naiset..

Äänestä

Pettäminen on pepusta, kuten jo otsikossa totean. Aina kuulee juttuja ja itkuja, miten ketäkin on petetty, vasta nyt sitä tajuaa kun on itse tullut petetyksi, miten halpamaista ja sairasta pettäminen on. En tiedä ovatko kaikki pettäjät samanlaisia, pystyvätkö he lopettamaan pettämisen sitten joskus, tulevassa / tulevissa suhteissaan, toivottavasti. Sitä elää onnellisena ja rakkautta puhkuen parisuhteessa naisensa kanssa, kunnes eräänä päivänä kuulee pamauksen kirkkaalta taivaalta, koko sen ajan kun on seurusteltu on hän pettänyt, sanoo rakastavansa minua, kuka uskoo, miksi tekisi niin jos rakastaisi. Täytyy vain todeta, että kyllä on joillakin ihmisillä elämän arvot sekaisin, ei mitään moraalia, ei mitään kunnioitusta toista kohtaan. Sanoo hän ettei minussa ole mitään vikaa, ei seksissä (seksiä harrastettu päivittäin), ei missään mitään vikaa, ajatteluttaa hieman, jos ei missään ole mitään vikaa, miksi pettää rakastamaansa ihmistä. Miksi satuttaa.
Summa summarum, suomalaisia sanotaan sinnikkäiksi sisseiksi, joten eiköhän tästä muutamalla sisulla selvitä, ja ei minä en ole tunteeton, huudan kipua, sillä minuun sattuu, mutta ei tässä itkut auta, elämän on jatkuttava.
Tsemppiä kaikille kanssaihmisille, jaksakaa ja kestäkää, eivät kaikki voi olla pettäjiä.
Terveisin nimimerkki -pettäminen on pepusta-

Äänestä

..itse olen kokenut samaa. Tuntuu jotenkin siltä, että miksi edes aloittamaan, kun ihmisiin ei voi enää luottaa, kukaan ei halua mitään kunnollista...pinnallisuus ja itsekkyys kukoistavat tässä maailmassa.
Harva pystyy syvälliseen kunnon suhteeseen...surullista

Äänestä
  • Olipa kerran nuori poika joka rakastui tyttöön , poika oli kuudentoista ja tyttö pari vuotta vanhempi . Poika oli onnellinen ja luotti suhteeseen . Kihlatkin ostettiin . Pojalla koulu loppui ja armeijaan tuli kutsu . Lomilla käydessä onnea toisinaan oli toisinaan ei ja sitä seliteltiin naisten vaivoilla jne . Armeija loppui , koitti kotiutuminen jota helpotti odottava työpaikka . Aattelin että tästä se elämä alkaa . Asunto hankittiin ja häät vietettiin . Lapsia siunaantui kolme kaks poikaa ja tyttö , isin prinsessa . Itse on juuri kapakoinut enkä pahemmin viinalla lätrännyt mutta toiselle puoliskolle se maistui ja kapakin kiehtoi , ainakin "tyttökavereiden" kanssa . Teisin pari kolme hänen tyttökaveria mutta hekin olivat tahoillaan naimisissa . Minä rakastavan ja luottavana miehenä lupauduin lapset hoitamaan . Jouduin työni puolesta ajoittain olemaan matkoilla ja tekemään pitkiä päiviä ja viikkojakin . Vuosia oli kulunut suhde alkoi tökkimään ja ero oli edessä . Kymmenen vuotta suhdetta kesti , tunsin epäonnistuneen elämässä vaikka kaikkeni tein . Se vaan tuntui sanoin kuvaammattoman pahalle kun perhe hajoaa . Siihen aikaan lapset melkein automaattisesti äidin huostaan annettiin ja isälle lankesi maksajan osa . Eron jälkeen keskustelimme lasten asioista kun exä halusi puhua muustakin . Hän kertoi miesseikkailuja olleen koko suhteen armeijan ajoista ja viimeiset kaks vuotta seurustelleen toisen kanssa . Aikani kuuntelin kuin koomassa olisin ollut . Nousin tuolilta ja läksin entisestä kodistamme kyyneleet valuen poskillani . Voi kuinka tämä sattuikaan sielun sopukoihin asti . Ensin epäonnituminen , petetyksi tuleminen kaikkein rakkaimman ihmisen taholta ja vuosien hyväksi käyttäminen . Tuska viilsi sisintäni , elämä tuntui pysähtyneen ja menettäneen merkityksen . En kyennyt töihin enään ja jäin sairaslomalle . Tuntui ettei ole ulos pääsyä tuskasta sisälläni . Tuskissani kyynelehtien seisoin voimalaitoksen sillalla tuijottaen tummaan kuohuvaan virtaan ja mieleni teki hukuttaa koko elämä virran kuohuihin . Uskoin ettei elämällä ole enään mitään annettavaa minulle mutta erehtyin . En teidä kauanko seisoin ja tuijotin tummaan virtaan . Eräs vanhempi nainen seisahtui viereeni ja kysyi ettet kai riistä henkeäsi itseltäsi . Käännyin häneen päin ja hän ymmärsi sanaakaan sanomatta kuinka paha minulla oli . Hän tarjosi olkapäänsä viimeisellä hetkellä ja pelasti minut . Sain puhua ja purkaa itseäni hänelle . Koin valtavaa helpotusta kun tunsin sisälläni tunteiden padon murtuvan ja kaikki paha virtasi pois . Elämä alkoi uudelleen muttei koskaan entisellään . Kaikki ne nuoren pojan unelmat, ikuinen rakkaus , onnellinen perhe ja asiat joihin uskoi olivat pois huuhdottu .

    Äänestä

  • Olin miehen kanssa vuosia enkä pettänyt. En tajua miksi olin niinkin kauan. Rakastin häntä aikani, mutta vuosi vuodelta rakkaus alkoi pikkuhiljaa haihtua. Me emme pystyneet kommunikoimaan yhdessä ilman riitaa melkein mistään.
    Olin usein aika maassa ja menin vain päivän kerrallaan.
    Tapasin toisen miehen ja tutustuin, sitten rakastuin.
    Erosin miehestäni ja nyt olen "pettäjä, huora, ämmä jne. " .
    Mielestäni parisuhteeseen tarvitaan kuitenkin molempien panos ja yhteinen hyvä.
    Olisi pitänyt lähteä jo aiemmin, mutta kaikki ei ollut ihan niin yksinkertaista siinä vaiheessa.

    Äänestä

Vaan lähde uloskaan, siellä saattaa jäädä auton alle

Äänestä

Vapaana saa tehdä juuri niin kuin haluaa.

Sitoutuneena on syytä olla uskollinen ja erota jos tuntuu ettei siihen kykene.

Aika yksinkertaista. Miksi ihmiset yleensäkkin haluavat sitoutua? Siksikö että pelkäävät olla yksin?

Seksiä voi harrastaa myös ilman tunteita, samaan tapaan kuin ottaisi jääkaapista ruokaa.

Mieluimmin vapaana kokekmuksille kun tuskaisena ja ahdistuneena sitoutuneena

Äänestä

Mä oon mies. Olen siis monille sika, paskiainen ja pettäjä.
Sä oot nainen. Olet siis monille huora, valehtelija ja pettäjä.

Eks oo vaikee elää tässä maailmassa.

Äänestä

Oleta, että se pettää. Sairasta jo etukäteen sitä, mille se tuntuis. Anna etukäteen anteeksi. Anteeksihan pitäis kuitenkin antaa, loppujen lopuksi itsesi kannalta, vaikka eroais sitte saman tien.
Ei oo muuta ku tää päivä, muulla ei oo väliä. Pettää tai ei, sitä ei voi kukaan koskaan tietää, se on sen ajan murhe. Syrjähypyn voi antaa anteeksi ja jatkaa yhdessä, monet tekee niin. Kyllähän se kumppani voi vaikka kuollakin. Tai hurahtaa kulttiin.
Vapauta ite ittes tosta pelosta, anna etukäteen anteeksi.

Äänestä
  • ...että rupeaisin suhteeseen kenenkään nykyajan naisen kanssa. Nähny läheltä mitä se meininki on.

    Äänestä

Olen jo 40 vuotias nainen, enkä ole milloinkaan pettänyt. Kyllä meitä löytyy, jotka oikeasti kunnioittavat rakkaansa tunteita. Itsellä ainakin menee laput silmille välittömästi kun ihastunkin, enkä näe enkä kuule muita kuin oman rakkaani.

Äänestä
  • Netti mahdollistaa kaikkea. Täällä voi väittää vaikka mitä. Minäkin olen vetänyt golfkentän kerran läpi 18 hole-in-onella. Olen. Ihan tosi. Oolen!

    Äänestä

Onpa noita miehiä sellaisiakin jotka eivät käy vieraissa.
Tämä taas menee siihen, että myös nainen jonka kanssa on suhteessa ei ole "viallinen".
Miehen intressit ja myös naisen pitää pitää kunnossa ettei toinen mene vieraisiin kun ei omaltakaan puolisolta heru tai ällöttää kun toinen on lihonnut palloksi tai muuten vaan on alkanut ällöttämään.
Myös olisi reilua sanoa että nyt riitti jos ei kiinnosta, vaikka se on varmasti vaikeinta sanoa, varsinkin kun tietää että toiseen sitten sattuu kun sen sanoo.

Äänestä

on verrattavissa ajatukseen, etten viitsi eläintä ottaa, kun se kumminkin kuolee jossain vaiheessa...

Äänestä
  • Se, että nainen pettää parisuhteessa, on todellakin yhtä varmaa kuin lemmikin kuolema ennen pitkää.

  • Se, että nainen pettää parisuhteessa, on todellakin yhtä varmaa, kuin lemmikin kuolema ennen pitkää.

    Äänestä

  • ei_seurustele kirjoitti:

    Se, että nainen pettää parisuhteessa, on todellakin yhtä varmaa, kuin lemmikin kuolema ennen pitkää.

    valitettavasti täysin samaa mieltä. kolme kertaa avoliitossa ja joka kerta nainen pettänyt (ehkä liian nuoria ja nättejä) ja itse olen lähtenyt. itsessäni on varmasti myös osasyytä moiseen toistuvuuteen mutta täysin puhtaat jauhot pussissa sen uskollisuuden suhteen.

    oman kokemukseni perusteella voin siis todeta, kohdallani 100% varmuudella nainen pettää ennemmin tai myöhemmin. jos jossain on älykäs ja kaunis nainen joka ei petä niin hieno homma.

    Äänestä

Elämä on NYT TÄSSÄ.Ota,anna ja ELÄ TÄYSILLÄ JOKA PÄIVÄ!

Äänestä

tuollaisia asioita on turha pelätä..onhan kaksin ihanapmpi kuitenkin kuin yksin, eikö?
Eivät kaikki ole pettureita kuitenkaan, joten sinulta jää tälleen jotain ihanaa tyystin kokematta.

Äänestä
  • ainoastaan naiset ovat =)

    samaa mieltä että turha sitä on pelätä, koska siihen toimintaan ei voi mitenkään vaikuttaa - valitettavasti. parempi vain nauttia, nauttia ja nauttia niin kauan kuin kykenee, ja siinä kohtaa kun intuitio ilmoittaa.. niin valmistautua pahimpaan. toivoa ei kannata mitään, varsinkaan parasta, sillä se on pahin.

    Äänestä

  • w81 kirjoitti:

    ainoastaan naiset ovat =)

    samaa mieltä että turha sitä on pelätä, koska siihen toimintaan ei voi mitenkään vaikuttaa - valitettavasti. parempi vain nauttia, nauttia ja nauttia niin kauan kuin kykenee, ja siinä kohtaa kun intuitio ilmoittaa.. niin valmistautua pahimpaan. toivoa ei kannata mitään, varsinkaan parasta, sillä se on pahin.

    "samaa mieltä että turha sitä on pelätä, koska siihen toimintaan ei voi mitenkään vaikuttaa - valitettavasti. "

    Nimenomaan tähän VOI vaikuttaa, pysymällä parisuhteen ulkopuolella. Elämästä voi nauttia yksin. Minulta ei siis jää kokematta mitään muuta kuin se karmea tuska, mikä petetyksi joutumisesta seuraa.

    Mun täytyy sanoa etten ole lainkaan mustasukkainen, en ajattele pettämistä enkä mieti etukäteen ongelmia noin muutenkaan.

    Aika erikoinen ajatusmaailma jos epäilee asioita jo etukäteen. Tosin, pakko ei ole seurustella eli sehän on jokaisen oma valinta.

    Itse en mene enää naimisiin, mutta syy ei ole siinä että epäilisin puolison pettävän vaan siinä että mies alkaa pitämään omaa vaimoaan itsestään selvyytenä ja jättää huomiotta. Sellaista en halua kokea.

    Minusta seurustelu ilman sitoutumuksia, yhteenmuuttoa, on paras juttu.

    Jokainen tyylillään.

    Äänestä

  • Joku nainen vaan. kirjoitti:

    "Minusta seurustelu ilman sitoutumuksia, yhteenmuuttoa, on paras juttu."

    Toi on ainoa suhdemuoto, jota voisin harkita. Näkisi sitä naista vain esim. viikonloppuisin. Tai silloin kun ehdottomasti kaipaa läheisyyttä tai vaakamamboa. Kummallakin oma osoite, oma talous jne. MUTTA: mistä sellaisia naisia löytää, jotka sellaiseen olisivat valmiit. Tuskin mistään, hirveällä mäihällä korkeintaan satojen baari-iltojen jälkeen.

    Olisit kuitenkin niin mustasukkainen että pelkäisit naisesi pettävän sinua niinä päivinä jolloin et pääsisi vahtimaan häntä joten tuollainen viikonloppusuhde ei toimisi.

    Äänestä

  • Kaikki on aina naisen vika. kirjoitti:

    Olisit kuitenkin niin mustasukkainen että pelkäisit naisesi pettävän sinua niinä päivinä jolloin et pääsisi vahtimaan häntä joten tuollainen viikonloppusuhde ei toimisi.

    Ei olis niin kauheesti menetettävää eikä kiintyisi niin siihen naiseen, kun harvoin näkisi. Et siinä vaiheessa kun se pettää, helpompi jättää kun ei ole jaettua taloutta, kiintymystä yms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei_seurustele kirjoitti:

En uskalla ryhtyä suhteeseen. Pelkään, että puoliso pettää jossakin vaiheessa ja se olisi pahinta mitä voisin kuvitella - luottaa ja rakastaa toista ja sitten kuuleekin tämän vierailleen jonkun toisen äijän sängyssä.

Kun yksin elelee, ei ole tuota pelkoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu