Hei.
Löytyisiköhän täältä palstoilta pulmaani apua; kovin kiitollinen todellisesta tiedosta ( ;te naiset kun saattatte tietää tälläiset asiat ilman muodollista ammatillista koulutustakin ;) olisin, jos esim. joku alan ammattilainen tietäisi ihan käytännöllisen ohjeen toimintamalliksi, olisi se tosi mukavaa. Siis että mitä sanoa tai tehdä missäkin tilanteessa; vähän kuin lasten kanssa kun eivät halua tehdä läksyjä; ja jollakin keinolla sitten saakin tekemään, ja olemaan ehkä vielä tyytyväiset tehdessään.
NIIN:
Kun olen ollut ihastuneena erääseen kauniimman sukupuolen edustajaan jo pitkään, ja rohkeasti jutellutkin ja hänkin tuntuu kovasti tykkäävän. Emme kumpikaan ole enää aivan lapsiakaan.Tyylikäs, joskin varmaankin henkisesti hyvin ailahtelevainen, Neito olisi mielitiettyni.
Saattaa olla, että tämä nainen, jonka omakseni haluaisin on varmaankin kokenut pettymyksiä aiemmissa miessuhteissaan, kun hän tuntuu 'kosijoita' ja heidän puhelinnumeroitaan ( ;kosijat eivät sitten kuitenkaan hänelle kelpaakkaan ) keräilevän kuin kukkasia. Saattaa olla ollut jopa hoidettavana tälläisten juttujen tiimoilta. Hyvin yksinäinenkin hän tuntuu olevan, muttei kuitenkaan sillai estynyt, ettei kykenisi esim kommunikoimaan luontevasti. Jollakin tavoin on vain jalat irti maasta 'kosijoineen'.
Tälläinen 'kosijoiden' kalastelu psykologisen kirjallisuuden mukaan on kait merkki suurista pettymyksistä em suhteissa.
Itse olen uskoakseni, tai siis jos teidän naisten sanaan on ylipäänsä uskominen mitä mielyttävin ja mukavin mies, kehua en itseäni kuitenkaan halua, sanon vain, mitä tuntuvat sanovan, ja 'ottajia' tuntuisi olevan, vaan kun itse olen niin auttamattoman rakastunut tähän Neitoon, joka jalat irti maasta taivaaltaa. Niin tutkimattomia kun näyttävät olevan Amorin nuolten kohteet, ja uskoisimpa saavani rakennettua hyvän elämän monen helpommankin ( uskoakseni auliimmankin ) naisihmisen kanssa.
Tiedätköhän (nais)ihminen osata auttaa rehellistä miestä omintakeisen pulman edessä? Jos osaat, kiittelen kovasti jo ennakolta.
Rauli

Vastaukset 2
Vanhimmat
Todennäköisesti hän odottaa sitä jarkevää ja kaikinpuolin miellyttävää miestä vielä tulevaksi. Lykkyä pyttyyn.
tuntuu kovasti tykkäävän.
varmaankin henkisesti hyvin ailahtelevainen,
Saattaa olla, että tämä nainen, jonka omakseni haluaisin on varmaankin kokenut pettymyksiä aiemmissa miessuhteissaan,
hän tuntuu 'kosijoita' ja heidän puhelinnumeroitaan keräilevän
Saattaa olla ollut jopa hoidettavana
yksinäinenkin hän tuntuu olevan,
Voipi olla, että mikään näistä ei pidä paikkaa.
tuntuu, saattaa, luulen, varmaankin, ehkä kenties..
plaa plaa plaa.. eli mitä sinä tiedät ja mitä et. Tätä on vaikea auttaa, koska unelmia vastaan eikä niitä myötäelääkseen voi tehdä mitään. Vain oikeita asioita pystyy muuttamaan.
Aloita nyt ihan itsestäsi, tuo kuulostaa siltä, että kuvittelet nyt vähän liikaa, tiedä et mitään. Vaikea uskoa edes ihastumiseen ihmiseen vaan enemmän mielikuvaan.