Lämpö jatkuu

Hiostaa. Kun vaan ei kävisi kuin etelän maissa, jotta palaa kaikki, kuten Los Angelesissa.

Kauhea mörkö kuumuus ja kuivuus ovat saapuneet. Me toki täällä toistaiseksi pärjäämme, mutta ilmastopakolaiset jo koputtelevat oville.
10136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Etelän maissa palaa kaikki? Ilmastopakolaiset koputtelevat ovillemme? Ihminen on vuosimiljardien kehityksen tulos ja tuollainen lööperi on näköjään parasta mihin tämä lajimme ylväs edustaja nimeltä "krääsää" pystyy. Suoltamaan jonninjoutavaa paskaa ja suoranaisia valheita. Häpeä, sinä ihmisen irvikuva.

Äänestä
  • Vain te tyhmät denialisti-hörhöt suollatte jonninjoutavaa paskaa ja suoranaisia valheita.

    Äänestä

  • No älämölöttäjä siis uskoo tieteeseen? Hyvä kun uskot, usko siis samalla muihinkin tieteenaloihin kuin evoluutioteoria edellyttää.

    Vain surkimo ja röhvö panee oppimattomassa päässään tieteenaloja omaan järjestykseensä. Edellyttää debiilin tasoa?

    Äänestä

  • mats petter kirjoitti:

    Luonto muuttuu ja on muuttunut aina. On vain runollista kaunosielujen illuusiota että luonnossa vallitsee herkkä tasapaino, jonka paha ihminen on nyt rikkonut. Tuona Altantti-uutisen uutisarvo on siten pudas nolla. Mutta täydestä näköjään menee.

    Asutko jossain kuusenkolossa, jonne ihmisen toiminnan jälki ei ole vielä yltänyt? Kaunosieluja ja viherpiiperöitähän ne tutkijat NOAA:ssa ovat. Ja kaikki biologit, ekologit, klimatologit ja muut kukkahattutädit. Eihän nyt ihminen kuulu luontoon, eikä se niin ollen siihen voi vaikuttaakkaan. Jos vaikka kalastetaan joku laji sukupuuttoon, niin ei siinä ihmisen vaikutusta ole. Ei, ei, luonto on aina muuttunut itsekseen, vain yliherkät puunhalailijat voivat runoilla satujaan häviävistä sademetsistä, ilman saasteista ym. vouhotuksesta, jota median vasemmistolaiset sokeat kukkahattutädit/sedät sitten toistavat. Onko joku muka joskus nähnyt paikan, jonka ihminen olisi toiminnallaan muuttanut? Koskaan ei historiassa ihminen ole vaikuttanut mitenkään luonnon monimuotoisuuteen, luonto on itse kaatanut metsät, saastuttanut vedet, ilman ja maaperän. Onneksi lajissamme löytyy niitä, jotka näkevät totuuden kaunosielujen valheiden läpi, tällaiset mats petterit ovat lajimme kruununjalokiviä. Heidän ylimielinen hymynsä valaiskoon tietä hapuillessamme tässä viherpiipertäjien ja kukkahattujen kyhäämässä valheiden verkossa kohti uljasta tulevaisuutta, jossa luonto muuttuu mutta ihminen senkun porskuttaa!

    Äänestä

  • hienoa mats! kirjoitti:

    "Tutkimus havainnollistaa sen, että ekosysteemeissä kaikki vaikuttaa kaikkeen, kertoo tutkimuksen johtaja Michael Fogerty."

    Tuossa jutussa puhuttiin ekosysteemeistä, ja niiden muuttumisista ei yksittäisten lajien sukupuuttoon kuolemisista.

    Äänestä

  • hienoa mats! kirjoitti:

    Asutko jossain kuusenkolossa, jonne ihmisen toiminnan jälki ei ole vielä yltänyt? Kaunosieluja ja viherpiiperöitähän ne tutkijat NOAA:ssa ovat. Ja kaikki biologit, ekologit, klimatologit ja muut kukkahattutädit. Eihän nyt ihminen kuulu luontoon, eikä se niin ollen siihen voi vaikuttaakkaan. Jos vaikka kalastetaan joku laji sukupuuttoon, niin ei siinä ihmisen vaikutusta ole. Ei, ei, luonto on aina muuttunut itsekseen, vain yliherkät puunhalailijat voivat runoilla satujaan häviävistä sademetsistä, ilman saasteista ym. vouhotuksesta, jota median vasemmistolaiset sokeat kukkahattutädit/sedät sitten toistavat. Onko joku muka joskus nähnyt paikan, jonka ihminen olisi toiminnallaan muuttanut? Koskaan ei historiassa ihminen ole vaikuttanut mitenkään luonnon monimuotoisuuteen, luonto on itse kaatanut metsät, saastuttanut vedet, ilman ja maaperän. Onneksi lajissamme löytyy niitä, jotka näkevät totuuden kaunosielujen valheiden läpi, tällaiset mats petterit ovat lajimme kruununjalokiviä. Heidän ylimielinen hymynsä valaiskoon tietä hapuillessamme tässä viherpiipertäjien ja kukkahattujen kyhäämässä valheiden verkossa kohti uljasta tulevaisuutta, jossa luonto muuttuu mutta ihminen senkun porskuttaa!

    Hihhuloit kaikkea kalastuksesta ja puiden kaatamisesta?

    Eikö se nyt ole ihan hemmetin hienoa, että Suomi ottaa osaa ilmastotalkoisiin olla tukematta paperiteollisuutta ja saadaan tehtaat etelä-amerikkaan?
    Kyllä on isoa idiootimaisuutta tulli kitiseen jonkun kalan sukupuutosta joka ei ole sukupuuttoon kuolemassa.

    Paina hihhuli sinne kaappisi takaisin.

    Äänestä

  • Torakan pieru kirjoitti:

    Kalat jo siirtyvät pohjoista kohti. Kohta alkaa ihmiskunnan suurimmat kansainvaellukset.

    Äänestä

  • Joonkar kirjoitti:

    Kalat jo siirtyvät pohjoista kohti. Kohta alkaa ihmiskunnan suurimmat kansainvaellukset.

    Sittehän on halpaa tonttimaata päiväntasaajalla.

    Palelkaa te pellet täällä pohjoisessa.
    Minä naitin lämmöstä paita pois päältä ja haukkaan antilooppia iltasella.

    Hyvä Joonkar. Osoitat valtavan älykästä huolta ilmaston tulevaisuudesta.
    Vai että kalat jo muutti pohjoiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

krääsää kirjoitti:

Hiostaa. Kun vaan ei kävisi kuin etelän maissa, jotta palaa kaikki, kuten Los Angelesissa.

Kauhea mörkö kuumuus ja kuivuus ovat saapuneet. Me toki täällä toistaiseksi pärjäämme, mutta ilmastopakolaiset jo koputtelevat oville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu