Umpisuoli

Miksiköhän tämä helposti tulehtuva paksuluolen pätkä on jäänyt meille ihmisille riesaksi? Eräs lääkäri sanoi, että se ei ole turha vaan sillä on jokin merkitys ihmisen immuunijärjestelmässä. Netistä kun katselen tietoa, niin aika paljon ihmiset pitävät tätä suolenpätkää ihan turhakkeena. Luulisi, että tämä olisi meiltä poistunut tuhansissa vuosissa.

Mielipiteitä?
3493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Umpisuolen, tai oikeastaan umpilisäkkeen, pysyvyys ihmisillä on edelleen ratkaisematon kysymys. Toistaiseksi tiedetään umpilisäkkeen toimivan paljon kasvisperäistä materiaalia syövillä eläimillä tärkeänä osana ruuansulatusta. Vaikka ihmisen apinaesimuodot olivatkin lehtiravinnon käyttäjiä, ihmisen umpilisäkkeellä ei tätä tehtävää enää ole. Kättä kuitenkin väännetään siitä, onko sille jäänyt jokin toinen käyttötarkoitus, vai onko se muuttunut täysin tarpeettomaksi. Toiset tutkijat ovat lähestyneet asiaa etsimällä umpilisäkkeen mahdollisia hyötyjä, jotka selittäisivät sen säilymisen, toiset taas mahdollisia rajoitteita, jotka estäisivät sen poistumisen.

Toistaiseksi umpilisäkkeellä on arveltu olevan jonkinlaista residuaalista käyttöä immuunijärjestelmän tukena tai jonkinlaisena suolistoflooran varastona ripulitautien varalle. Kummankin osalta puuttuu kuitenkin ratkaiseva näyttö riittävästä hyödystä ja ohjaavasta valinnasta. On myös arveltu, että umpilisäkkeen kokoa säätelee sen tulehdusherkkyys. Umpilisäkkeen pituudessa on nimittäin paljon vaihtelua, mutta halkaisijassa ei juurikaan. Umpilisäke ei siis hypoteesin mukaan voisi pienentyä muuttumatta hengenvaaralliseksi kaikille sen kantajille. On myös esitetty, että umpilisäkkeen kasvun estävä mutaatio aiheuttaisi epäsuoria haittavaikutuksia geenin muiden tehtävien kautta. Toisaalta tiedetään joskus syntyvän myös kokonaan umpilisäkkeettömiä ihmisiä. Vaikka näiden ihmisten on todettu olevan täysin terveitä, ei kyseessä ole kuitenkaan yleinen ominaisuus. Umpilisäkkeettömyyden perinnöllisyys on ilmeisesti vielä selvittämättä.

Luultavasti umpisuolen kehitykseen ja katoamiseen liittyvän genettiikan selvittäminen on välttämätöntä ennen kuin kunnollinen vastaus kysymykseen selviää. Sitä ennen asiasta on turha mennä väittämään totuutena yhtä taikka toista.

Äänestä

Pötryä! Tuo on sitä kaupunkitollojen vaivaa, jotka elävät muiden tuottamista ravintolähteistä, ja joiden ruoka on teollisesti valmistettua.
Luonnonkansoilla ja terveestielävillä maaseudun asukeilla ei ole mitään ongelmia umpisuolensa kuten ei monen muunkaan urbaanin vaivan kanssa.
Miksei luonnonvalinta ole hävittänyt lihavia cityihmisiä, mää kysyn vaa?

Äänestä
  • Ruokavalio altistaa kyllä umpisuolentulehdukselle, se on totta. Jos ruuassa on vähän kuituja ja paljon lihaa, ja se jumittaa päivätolkulla suolistossa, riski on moninkertainen. Mutta ei sitä pois saa pelkkää rehuakaan syömällä. Itse asiassa yksi umpisuolentulehduksen aiheuttajista ovat suolistomadot, jotka ovat olleet ihmisten riesana aina viime aikojen lääketieteellis-hygieeniseen vallankumoukseen asti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vatsakipu kirjoitti:

Miksiköhän tämä helposti tulehtuva paksuluolen pätkä on jäänyt meille ihmisille riesaksi? Eräs lääkäri sanoi, että se ei ole turha vaan sillä on jokin merkitys ihmisen immuunijärjestelmässä. Netistä kun katselen tietoa, niin aika paljon ihmiset pitävät tätä suolenpätkää ihan turhakkeena. Luulisi, että tämä olisi meiltä poistunut tuhansissa vuosissa.

Mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu