Kevyitä ja täyttäviä reseptejä!

Hei!
Haluaisin kuulla teidän hyväksi havaitsemianne kotiruokareseptejä, jotka sopivat laihduttajalle.
Eli vähäkalorisia, rasvaisia, hiilihydraattisia jne.. :D

Itse olen yllättynyt siitä kuinka "epäterveellisiä" jotkin ihan perus kotiruoat ovat. Esim. lasagne.
Muutenkaan ei ole vielä tullut kokkailua paljon harrastettua, joten kevyempien ruokien soveltaminen tuntuu vielä hankalalta.

Kiitos!
4372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vähähiilihydraattiset kasvikset ovat sekä maukkaita että vähäkalorisia. Raasteita ja keittoja vaan niistä väsäämään. Sosekeitot ovat erikoisen täyttäviä kalorisisältöönsä nähden. Kaaliruuat kanssa. Höyrytetyt kasvikset kastikkeella ei kanssa ole mikään kauhea kaloripommi.

Sellaisia asioita, joita kannattaa erityisesti välttää ovat juuri lasagne, leipä (helposti jopa 250 kCal/100 g), perunalaatikot, pitsa, makkara.

Äänestä

Hei! Lahduin niin että tein normaaliruuan lapselle, esim. sitä lasagnea. Mutta otinkin itselleni vain tosi pienen annoksen noin 1/4 normaalista ja sen lisäksi kumosin päälle tosi reilusti keitettyjä kasviksia ja sekoitin ne ruokaan. Kasviksia kannattaa vaihdella. Käteviä on valmiit pakastepussit. Ja niitä kannattaa olla pussitolkulla pakastimessa aina, muuten ei tule laitettua. Ostaa vaikka viikoksi pariksi kerralla. Ruokaan makua saa lisäämällä mausteita. Valkosipulia, tuoretta Basilikaa ruukusta, yrttimaustesekoituksia jne. Rasvasia kastikkeita kannattaa välttää ja valita kevyitä vaihtoehtoja. Itse lopetin kaikenlaisten kastikkeiden syömisen kokonaan.

Laihdutus on paljolti psykologiaa. Päätä olla syömistavoiltasi ihminen jollainen haluat olla. "Psyykkasin" itseni harrastamalla päässäni sellaista ajattelua että "minä olen ihminen joka pitää huolta itsestään ja syö terveellisesti" .Sen asenteen ottaminen ja toteuttaminen käytännössä pitää kilot kurissa jatkossakin. Moni ihminen pyörittelee päässään ajatuksia tyyliin että olen ansainnut nyt suruuni/ilooni/palkinnoksi herkuttelua", niin kohta se niitä ostaa, syö ja lihoo. Järjetöntä että ihmiset muka palkitsee itseään ja "rakastavat" lähimmäisiään syöttämällä heille epäterveellistä ruokaa joka tukkii verisuonet ja aiheuttaa ennenaikaisia sairastumisia! Syötin itsekin lapselleni joskus valmis lihapiirakoita ja esim. kovetettua kasvirasvaa sisältäviä keksejä ilahduttaakseni häntä tai "palkonnoksi" hyvästä käytöksestä. Lapsi kun niistä tykkäsi. Mutta teinkin hallaa hänen terveydelleen. Syömistottumuksethan opitaan paljolti lapsena ja ruualla palkitseminen. Suosittelen lukemiseksi Dr Phillin painonpudotushaaste kirjaa, löytyy kirjastoista.

Äänestä

en tiedä miten onko tämä niin kevyttä kuin etsit, mutta ainakin laskin että yksi annos on noin 350kcal ja on tosi täyttävä

elikkä. kahteen annokseen menee

2 sipulia
3 paprikaa
2 hunajamarinoitua kanafilettä
½ purkkia yrtti&valkosipuli creme bonjour sellaista kermajuttua
2 tomaattia
paljon paljon kurkkua

eli paistetaan hetki sipulia ja lisätään sitten fileet pannulle. hetken paistelun jälkeen lisätään paprika ja paistetaan kana kypsäksi, jonka jälkeen lisätään se puolipurkkia sitä creme bonjourn kermajuttua. pari minuuttia ja annokset on valmiita.

sen lisäksi laitetaan lautaselle 1kpl tomaattia ja tosi tosi paljon kurkkua. ei muuta, eli ei riisiä tai pastaa tai muuta.

ihan mielettömän hyvää! ja minä joka olen tottunut aina syömään riisiä paljon kanan kanssa olen tottunut nyt syömään kanaa ilman riisiä

tietenkin vielä kevyemmäksi saat kyseistä annosta jättämällä sen yrttivalkosipuli kerman pois, mutta minusta se antaa ihanasti makua kunhan ei käytä hirveää määrää. ja kyllä, olen syönyt tätä ruokaa ja pystynyt laihtumaan

ei tätä ruokaa tietenkään syödä joka aterialla, mutta esim kerran päivässä

Äänestä

Kiitos vastauksistanne,

mutta pitää vielä kysyä näistä hiilareista kun ne ovat vähän outo juttu minulle.
Missä niitä on paljon, miksi se on niin pahasta? (jos olen oikein käsittänyt, niin onko esim. peruna hiilaripommi? onko se huono laihduttajalle, koska sisältää paljon tärkkelystä=sokeria?)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pupudiina kirjoitti:

Hei!
Haluaisin kuulla teidän hyväksi havaitsemianne kotiruokareseptejä, jotka sopivat laihduttajalle.
Eli vähäkalorisia, rasvaisia, hiilihydraattisia jne.. :D

Itse olen yllättynyt siitä kuinka "epäterveellisiä" jotkin ihan perus kotiruoat ovat. Esim. lasagne.
Muutenkaan ei ole vielä tullut kokkailua paljon harrastettua, joten kevyempien ruokien soveltaminen tuntuu vielä hankalalta.

Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu