Miten suhtautua yhteydenottoon pitkän ajan jälkeen..

Sain toissapäivänä yhteydenoton eräältä mieheltä, kenen kanssa tapailimme alkuvuodesta, mutta reilun kuukauden tapailun jälkeen mies laittoi hommat jäihin oman elämäntilanteensa takia. Hänen elämänsä oli silloin sekaisin, minkä takia halusi olla vain kavereita. Osa minusta uskoi, ettei kaikki asiat olleet niin hyvin kuin voisi olla ja osa taas epäili, oliko kyseessä vain tekosyy.
Yhteyttä pidimme jonkun verran, mutta jossain vaiheessa yhteydenpito loppui täysin miehen puolelta. Kunnes toissapäivänä hän otti yhteyttä. Olin täysin puulla päähän lyöty, sillä olin ollut täysin varma, ettei hän enää haluisikaan olla kanssani missään tekemisissä. Sain selville, että miehen ongelmat ovat lähteneet selviämään ja elämä alkaa voittamaan. Ongelmien taustoista en vieläkään tiedä, kun hän ei niistä halua huudella.

En tiedä mitenkä asiat jatkossa menevät, mutta en voinut välttyä ajattelematta, että entä jos tässä elämä tarjoaisi uutta alkua paremmalla ajankohdalla. (itsellänäkin oli talvella hanakala elämäntilanne, mikä on alkanut helpottamaan kesän kuluessa ja "tilanne" alkaa olemaan ohitse). En tiedä, mikä siinä miehessä on, mutta jokin hänessä kosketti ja syvälle. Yritin kovasti saada tunteet haudattua häntä kohtaan, ja kesään mennessä siinä jotenkin onnistuin. Vaikkakin aina välillä mies kummitteli mielessä. Ja viime viikolla hän palasi, jostain syystä erittäin voimakkaasti ajatuksiin.... Ja perjantain jälkeen vatsa on ollut jälleen täynnä perhosia, jostain syystä..

Olen täysin sekaisin, en tiedä miten pitäisi suhtautua asiaa, lähinnä ajatuksissa pyörii ajatus nostaa kissa pöydälle, ja jutella miehen kanssa talven tapahtuneet selviksi ja sitä kautta selvitellä mitenkä jatkossa. Toisaalta sen verran pahasti talvella sain siipeeni, etten tiedä uskallanko ottaa sen riskin, jos kyseessä olisi uusi yritysmahdollisuus.
2954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän sinulla voi kukaan valmista vastausta antaa.. Voittehan mennä vaikka kahville ja vaihtaa kuulumisia jos se ei sinua ahdista jo ajatuksena eikä tunnu vastenmieliseltä.. Voittehan keskustella asioista ja sano miltä sinusta tuntui kun juttu loppui alku vuodesta ja haluat kuulla nyt rehellisesti mitä hänen elämässään on tapahtunut ja miksi otti yhteyttä.. Tai sitten äe todellakin harvemmin ja kuulostelet miten reagoit tapaamisiin ym.. Voithan sanoa että et ole varma pystytkö enää palaamaan entiseen.. Miehen pitää ymmärtä asia jos haluaa olla kanssasi.. Toinen vaihtoehto on sanoa ettet halua tavata ja jatkaa elämää. mutta ei varmaan helppoja ratkaisuja mutta ainahan kaikissa elämän osa alueissa on otettava riskejä.. toisinaan voi löytää sellaista mitä ei ensin usko mutta petymyksetkin kuuluu elämään vaikka aina se ei ole mukavaa.. =)

Äänestä
  • Ei minua ahdista ajatus hänen tapaamisesta ollenkaan - mikä onkin "herkkua" minulle; minulla kun on tapana ahdistua joskus turhankin pienestä esim. jos joku näyttää kiinnostuksena minua kohtaan, saatan ahdistua asiasta ihan hirmuisesti... Ja mitä tulee siihen vaihtoehtoon, että voisin sanoa hänelle, että parempi jatkaa niinkuin ollaan menty nämä viimeiset kuukaudet, mutta sisimmässäni tiedän, etten halua sitä. Olen aina halunnut uskoa sanontaan "everything happens for a reason" ja sen pohjalta olenkin yrittänyt asiaa mietiskellä niin nyt kuin aikaisemmin kun asiat menivät ns. mönkään talvella.Talvella tosiaan jossittelen, että entä jos kuitenkin myöhemmin asiat muuttuisivat ja saisi sen toisen mahdollisuuden - kukapa tietää, ehkä se on tässä. Tai sitten - vaikka pessimisti olenkin - alan elättelemään liian suuria toiveita siitä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


milovat kirjoitti:

Sain toissapäivänä yhteydenoton eräältä mieheltä, kenen kanssa tapailimme alkuvuodesta, mutta reilun kuukauden tapailun jälkeen mies laittoi hommat jäihin oman elämäntilanteensa takia. Hänen elämänsä oli silloin sekaisin, minkä takia halusi olla vain kavereita. Osa minusta uskoi, ettei kaikki asiat olleet niin hyvin kuin voisi olla ja osa taas epäili, oliko kyseessä vain tekosyy.
Yhteyttä pidimme jonkun verran, mutta jossain vaiheessa yhteydenpito loppui täysin miehen puolelta. Kunnes toissapäivänä hän otti yhteyttä. Olin täysin puulla päähän lyöty, sillä olin ollut täysin varma, ettei hän enää haluisikaan olla kanssani missään tekemisissä. Sain selville, että miehen ongelmat ovat lähteneet selviämään ja elämä alkaa voittamaan. Ongelmien taustoista en vieläkään tiedä, kun hän ei niistä halua huudella.

En tiedä mitenkä asiat jatkossa menevät, mutta en voinut välttyä ajattelematta, että entä jos tässä elämä tarjoaisi uutta alkua paremmalla ajankohdalla. (itsellänäkin oli talvella hanakala elämäntilanne, mikä on alkanut helpottamaan kesän kuluessa ja "tilanne" alkaa olemaan ohitse). En tiedä, mikä siinä miehessä on, mutta jokin hänessä kosketti ja syvälle. Yritin kovasti saada tunteet haudattua häntä kohtaan, ja kesään mennessä siinä jotenkin onnistuin. Vaikkakin aina välillä mies kummitteli mielessä. Ja viime viikolla hän palasi, jostain syystä erittäin voimakkaasti ajatuksiin.... Ja perjantain jälkeen vatsa on ollut jälleen täynnä perhosia, jostain syystä..

Olen täysin sekaisin, en tiedä miten pitäisi suhtautua asiaa, lähinnä ajatuksissa pyörii ajatus nostaa kissa pöydälle, ja jutella miehen kanssa talven tapahtuneet selviksi ja sitä kautta selvitellä mitenkä jatkossa. Toisaalta sen verran pahasti talvella sain siipeeni, etten tiedä uskallanko ottaa sen riskin, jos kyseessä olisi uusi yritysmahdollisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu