masennus ja parisuhde

Olen juurikin kamppaillut tuon avautumisen kanssa, en tiedä mistä narusta pitäisi vetää, että saisin hänet purkamaan tuntojaan, kun sitä ollaan niin miestä, että omista ongelmista ei puhuta muille - tuskin on puhunut edes parhaimmille ystävilleenkään. Olen kyllä hänelle selväksi tehnyt, että kuuntelen jos hän haluaa puhua, mutta näillä konstein ei ainakaan ole avautumista tapahtunut. Joten tässä nyt yritetään miettiä, että miten sen miehen saisi puhumaan...

AyCann kirjoitti:

Olen juurikin kamppaillut tuon avautumisen kanssa, en tiedä mistä narusta pitäisi vetää, että saisin hänet purkamaan tuntojaan, kun sitä ollaan niin miestä, että omista ongelmista ei puhuta muille - tuskin on puhunut edes parhaimmille ystävilleenkään. Olen kyllä hänelle selväksi tehnyt, että kuuntelen jos hän haluaa puhua, mutta näillä konstein ei ainakaan ole avautumista tapahtunut. Joten tässä nyt yritetään miettiä, että miten sen miehen saisi puhumaan...

Lue lisää

Mielestäni miehen masennus ei puhumalla parane. Se on vaan paskan kaatamista muiden niskaan. Itse ne asiat on omassa päässään saatava järjestykseen. Itse kärsin masennuksen eriasteista koko nuoruuteni mutta nyt vihdoin päässyt takaisin jaloilleni.
Siihen meni aikaa, viinaa, naisia. ystäviä, kavereita, mutta nyt on palikat kohdallaan ja vain todelliset ystävät vieläkin menossa mukana.

JOku Vaan kirjoitti:

Mielestäni miehen masennus ei puhumalla parane. Se on vaan paskan kaatamista muiden niskaan. Itse ne asiat on omassa päässään saatava järjestykseen. Itse kärsin masennuksen eriasteista koko nuoruuteni mutta nyt vihdoin päässyt takaisin jaloilleni.
Siihen meni aikaa, viinaa, naisia. ystäviä, kavereita, mutta nyt on palikat kohdallaan ja vain todelliset ystävät vieläkin menossa mukana.

Lue lisää

eli sinulla se avautuminen ei olisi helpottanut mitenkään sinun oloasi? mutta entäs sitten se toinen osapuoli, kun kuitenkin haluaisi auttaa, ei muuta mahdollisuutta kuin vain ns. seisoa vierellä..(?)

AyCann kirjoitti:

Olen juurikin kamppaillut tuon avautumisen kanssa, en tiedä mistä narusta pitäisi vetää, että saisin hänet purkamaan tuntojaan, kun sitä ollaan niin miestä, että omista ongelmista ei puhuta muille - tuskin on puhunut edes parhaimmille ystävilleenkään. Olen kyllä hänelle selväksi tehnyt, että kuuntelen jos hän haluaa puhua, mutta näillä konstein ei ainakaan ole avautumista tapahtunut. Joten tässä nyt yritetään miettiä, että miten sen miehen saisi puhumaan...

Lue lisää

Olen itse sairastanut vakavan masennuksen ja toipunut siitä. Se on ihan hyvä, että olet tarjoutunut kuuntelemaan, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että mies on oikeassa kun ei avaudu sulle. On tärkeä ymmärtää, että parisuhteessa toinen ei voi olla terapeutti, se on tuhoon tuomittu tie ja uuvuttaa sinutkin. Sama pätee myös ystävyyssuhteissin. Lisäksi masennuksen takana voi olla niin kipeitä tuntoja, ettei niitä voi tilittää kuin ihmiselle, joka on täysin ulkopuolinen ja vaitiolovelvollinen. Hänet on koulutettu kohtaamaan tunteita ja kestämään tilanteita, missä potilaan tunteet voivat vyöryä ylitse hyvin kipeinä ja rajuinakin purkauksina. Hän ei hämmenny, ei yritä ohjata tunteitasi tai vaimentaa niitä tai yritä kertoa mitä sinun tulisi tuntea. Kaikki niitä juttuja, mihin maallikko sortuu, koska niinhän me lohdutamme tavallisessa surussa. Tässä on kuitenkin kyseesssä oikeasti sairaus ja sairauden hoito ja monille on elintärkeää päästä turvallisessa ympäristössä käsittelemään tunteensa.

Mitä voit tehdä? Olla tukena. Eli jos miettii vaikka terapiaan menoa, kannusta. Jos miettii lääkehoidon aloittamista, kannusta. Jos lääke ei vaikuta tai on epäsopiva kannusta myös vaihtamaan/neuvottelemaan hoitavan lääkärin kanssa annostuksesta. Kannusta ulkoilemaan, mene seuraksi ja ole oma itsesi. Vaikka masennus tuntuisi sinusta kiinnostavalle puheenaiheelle muista, että se on toiselle myös arka asia. Ja ettei hän halua jauhaa siitä, hän haluaa elää normaalia arkea ja päästä normaaliin elämään takaisin kiinni. Monelle masentuneelle on 100 kertaa mielekkäämpää jutella asioista, mitkä on normaaleja, kuin märehtiä omaa pahaa oloa. Masennus saa helposti vetäytymään syrjään jopa asioista, jotka kokee mielekkäiksi. Siinä voi ystävät ja läheiset auttaa. Masentuneen itsetunto on usein nollilla, joten tietty lempeys kannattaa muistaa. Älä syyllistä häntä, ellei hän jaksa, mutta sano, että kysyt häntä huomennakin kävelylle:)

Masennus sairautena on ihan eri asia kuin se, mistä me puhumme arkikielessä. Sitä uupumusta ei voi ymmärtää jollei sitä ole kokenut. Se ei parene unilla ja vitamiinein, ei sillä että toinen vahtii vieressä ja naputtaa. Lääkitys, terapia, liikunta, säännölliset elämäntavat ja alkoholi pois niin, ettei juo paria lasillista enempää. Alkoholi vaikuttaa suoraan aivojen serotoniiniin, etenkin sellainen määrä että humaltuu vaikuttaa negatiivisesti. Masentuneella ihmisellä morkkis on helposti ihan hirveä, se ruokkii masennusta jopa monta päivää. Mitä pitempään on käyttämättä alkoholia sitä tehokkaammin lääkkeet pääsevät vaikuttamaan aivojen serotoniinitasoihin normalisoivasti. Lääkkeethän perustuvat pitkälle siihen, että niillä nostetaan taso siihen, minkä yksilö kokee itselleen hyväksi/normaaliksi. Sitä ylläpidetään niin kauan, että ihminen toipuu ja saa elämänsä takaisin hallintaansa. Sen jälkeen tasoa aletaan hitaasti tiputtamaan. Aivot reagoivat (toivottavasti) niin, että ne korjaavat nyt itse tason oikeaksi. Taas tipautus ja taas aivot korjaavat tason jne.

Eli terapiassa tulisi oppia erilaisia ratkaisumalleja vanhojen tilalle ja päästä vanhoista taakoista irti. Ja lääkityksellä pitäisi päästä normalisoimaan aivojen toiminta. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen, lääkitykset erilaisia, ongelmien ratkaisumallit erilaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Masennus ei estä ihastumista tai rakastumista, mutta monia pelottaa se, että jos homma ei toimikaan niin syökseekö se heidät syvemmälle masennukseen. Sellaisista asioista teidän tulisi jutella jos meinaatte edetä. Onnea matkaan teille.

kolkyt kirjoitti:

Olen itse sairastanut vakavan masennuksen ja toipunut siitä. Se on ihan hyvä, että olet tarjoutunut kuuntelemaan, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että mies on oikeassa kun ei avaudu sulle. On tärkeä ymmärtää, että parisuhteessa toinen ei voi olla terapeutti, se on tuhoon tuomittu tie ja uuvuttaa sinutkin. Sama pätee myös ystävyyssuhteissin. Lisäksi masennuksen takana voi olla niin kipeitä tuntoja, ettei niitä voi tilittää kuin ihmiselle, joka on täysin ulkopuolinen ja vaitiolovelvollinen. Hänet on koulutettu kohtaamaan tunteita ja kestämään tilanteita, missä potilaan tunteet voivat vyöryä ylitse hyvin kipeinä ja rajuinakin purkauksina. Hän ei hämmenny, ei yritä ohjata tunteitasi tai vaimentaa niitä tai yritä kertoa mitä sinun tulisi tuntea. Kaikki niitä juttuja, mihin maallikko sortuu, koska niinhän me lohdutamme tavallisessa surussa. Tässä on kuitenkin kyseesssä oikeasti sairaus ja sairauden hoito ja monille on elintärkeää päästä turvallisessa ympäristössä käsittelemään tunteensa.

Mitä voit tehdä? Olla tukena. Eli jos miettii vaikka terapiaan menoa, kannusta. Jos miettii lääkehoidon aloittamista, kannusta. Jos lääke ei vaikuta tai on epäsopiva kannusta myös vaihtamaan/neuvottelemaan hoitavan lääkärin kanssa annostuksesta. Kannusta ulkoilemaan, mene seuraksi ja ole oma itsesi. Vaikka masennus tuntuisi sinusta kiinnostavalle puheenaiheelle muista, että se on toiselle myös arka asia. Ja ettei hän halua jauhaa siitä, hän haluaa elää normaalia arkea ja päästä normaaliin elämään takaisin kiinni. Monelle masentuneelle on 100 kertaa mielekkäämpää jutella asioista, mitkä on normaaleja, kuin märehtiä omaa pahaa oloa. Masennus saa helposti vetäytymään syrjään jopa asioista, jotka kokee mielekkäiksi. Siinä voi ystävät ja läheiset auttaa. Masentuneen itsetunto on usein nollilla, joten tietty lempeys kannattaa muistaa. Älä syyllistä häntä, ellei hän jaksa, mutta sano, että kysyt häntä huomennakin kävelylle:)

Masennus sairautena on ihan eri asia kuin se, mistä me puhumme arkikielessä. Sitä uupumusta ei voi ymmärtää jollei sitä ole kokenut. Se ei parene unilla ja vitamiinein, ei sillä että toinen vahtii vieressä ja naputtaa. Lääkitys, terapia, liikunta, säännölliset elämäntavat ja alkoholi pois niin, ettei juo paria lasillista enempää. Alkoholi vaikuttaa suoraan aivojen serotoniiniin, etenkin sellainen määrä että humaltuu vaikuttaa negatiivisesti. Masentuneella ihmisellä morkkis on helposti ihan hirveä, se ruokkii masennusta jopa monta päivää. Mitä pitempään on käyttämättä alkoholia sitä tehokkaammin lääkkeet pääsevät vaikuttamaan aivojen serotoniinitasoihin normalisoivasti. Lääkkeethän perustuvat pitkälle siihen, että niillä nostetaan taso siihen, minkä yksilö kokee itselleen hyväksi/normaaliksi. Sitä ylläpidetään niin kauan, että ihminen toipuu ja saa elämänsä takaisin hallintaansa. Sen jälkeen tasoa aletaan hitaasti tiputtamaan. Aivot reagoivat (toivottavasti) niin, että ne korjaavat nyt itse tason oikeaksi. Taas tipautus ja taas aivot korjaavat tason jne.

Eli terapiassa tulisi oppia erilaisia ratkaisumalleja vanhojen tilalle ja päästä vanhoista taakoista irti. Ja lääkityksellä pitäisi päästä normalisoimaan aivojen toiminta. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen, lääkitykset erilaisia, ongelmien ratkaisumallit erilaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Masennus ei estä ihastumista tai rakastumista, mutta monia pelottaa se, että jos homma ei toimikaan niin syökseekö se heidät syvemmälle masennukseen. Sellaisista asioista teidän tulisi jutella jos meinaatte edetä. Onnea matkaan teille.

Lue lisää

Iso kiitos sinulle! Tuosta oli paljon paljon apua. Kiitos vielä erittäin paljon !

kolkyt kirjoitti:

Olen itse sairastanut vakavan masennuksen ja toipunut siitä. Se on ihan hyvä, että olet tarjoutunut kuuntelemaan, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että mies on oikeassa kun ei avaudu sulle. On tärkeä ymmärtää, että parisuhteessa toinen ei voi olla terapeutti, se on tuhoon tuomittu tie ja uuvuttaa sinutkin. Sama pätee myös ystävyyssuhteissin. Lisäksi masennuksen takana voi olla niin kipeitä tuntoja, ettei niitä voi tilittää kuin ihmiselle, joka on täysin ulkopuolinen ja vaitiolovelvollinen. Hänet on koulutettu kohtaamaan tunteita ja kestämään tilanteita, missä potilaan tunteet voivat vyöryä ylitse hyvin kipeinä ja rajuinakin purkauksina. Hän ei hämmenny, ei yritä ohjata tunteitasi tai vaimentaa niitä tai yritä kertoa mitä sinun tulisi tuntea. Kaikki niitä juttuja, mihin maallikko sortuu, koska niinhän me lohdutamme tavallisessa surussa. Tässä on kuitenkin kyseesssä oikeasti sairaus ja sairauden hoito ja monille on elintärkeää päästä turvallisessa ympäristössä käsittelemään tunteensa.

Mitä voit tehdä? Olla tukena. Eli jos miettii vaikka terapiaan menoa, kannusta. Jos miettii lääkehoidon aloittamista, kannusta. Jos lääke ei vaikuta tai on epäsopiva kannusta myös vaihtamaan/neuvottelemaan hoitavan lääkärin kanssa annostuksesta. Kannusta ulkoilemaan, mene seuraksi ja ole oma itsesi. Vaikka masennus tuntuisi sinusta kiinnostavalle puheenaiheelle muista, että se on toiselle myös arka asia. Ja ettei hän halua jauhaa siitä, hän haluaa elää normaalia arkea ja päästä normaaliin elämään takaisin kiinni. Monelle masentuneelle on 100 kertaa mielekkäämpää jutella asioista, mitkä on normaaleja, kuin märehtiä omaa pahaa oloa. Masennus saa helposti vetäytymään syrjään jopa asioista, jotka kokee mielekkäiksi. Siinä voi ystävät ja läheiset auttaa. Masentuneen itsetunto on usein nollilla, joten tietty lempeys kannattaa muistaa. Älä syyllistä häntä, ellei hän jaksa, mutta sano, että kysyt häntä huomennakin kävelylle:)

Masennus sairautena on ihan eri asia kuin se, mistä me puhumme arkikielessä. Sitä uupumusta ei voi ymmärtää jollei sitä ole kokenut. Se ei parene unilla ja vitamiinein, ei sillä että toinen vahtii vieressä ja naputtaa. Lääkitys, terapia, liikunta, säännölliset elämäntavat ja alkoholi pois niin, ettei juo paria lasillista enempää. Alkoholi vaikuttaa suoraan aivojen serotoniiniin, etenkin sellainen määrä että humaltuu vaikuttaa negatiivisesti. Masentuneella ihmisellä morkkis on helposti ihan hirveä, se ruokkii masennusta jopa monta päivää. Mitä pitempään on käyttämättä alkoholia sitä tehokkaammin lääkkeet pääsevät vaikuttamaan aivojen serotoniinitasoihin normalisoivasti. Lääkkeethän perustuvat pitkälle siihen, että niillä nostetaan taso siihen, minkä yksilö kokee itselleen hyväksi/normaaliksi. Sitä ylläpidetään niin kauan, että ihminen toipuu ja saa elämänsä takaisin hallintaansa. Sen jälkeen tasoa aletaan hitaasti tiputtamaan. Aivot reagoivat (toivottavasti) niin, että ne korjaavat nyt itse tason oikeaksi. Taas tipautus ja taas aivot korjaavat tason jne.

Eli terapiassa tulisi oppia erilaisia ratkaisumalleja vanhojen tilalle ja päästä vanhoista taakoista irti. Ja lääkityksellä pitäisi päästä normalisoimaan aivojen toiminta. Jokainen ihminen on kuitenkin erilainen, lääkitykset erilaisia, ongelmien ratkaisumallit erilaisia. Kaikki ei toimi kaikille. Masennus ei estä ihastumista tai rakastumista, mutta monia pelottaa se, että jos homma ei toimikaan niin syökseekö se heidät syvemmälle masennukseen. Sellaisista asioista teidän tulisi jutella jos meinaatte edetä. Onnea matkaan teille.

Lue lisää

Oma avokkini on masentunut ja syö nykyään lääkkeitä ja käy terapiassa. Samaan soppaan hän vielä juhlii ja dokaa minkä rahkeista riittää. Yllättäen tuli tieto että tunteet minua kohtaan ovat kadonneet ja muut miehet ja tekemiset kiinnostavat enemmän. Olen ruvennut ihmettelemään tätä koko hommaa kun neito ei jaksa mitään muuta kuin istua koneen äärellä, käydä töissä ja vaikka on "rättiväsynyt" niin jaksaa aina istua kupilla pilkkuun asti. Minä kelpaan kyllä hyvin suruun ja olkapääksi kun on sen aika mutta muuten en ole enää minkään arvoinen hänelle. Rakastaa kyllä, kuulemma, mutta sitten on sitä ja tätä ja ovi käy heti kun on paikka lähteä. Tätä on nyt kestänyt yli 6kk ja näyttääkin siltä että neito meinaa laittaa itsensä oiken lunastus kuntoon. Baari-iltaa euraava päivä on aivan hirveetä katseltavaa.

Olenkin jäänyt ihmettelemään näitä hänen tunteitaan minua kohtaan. Katosiko hänen rakkautensa minua kohtaan ennen vai jälkeen hänen sairastumisensa? Ei se sairaus hetkessä synny, tiedän että hän on omilla tekemisillään ja valinnoillaan vahvasti vaikuttanut, ja vaikuttaa edelleen omaan oloonsa. Olen yrittänyt auttaa, antaa tilaa ja aikaa. Nyt rupee kuitenkin tuntumaan siltä, että pitää tehdä jotain mikä pelastaa itseni. En ole koskaan ollut riippuvainen muista ihmisistä ja tiedän, että vaikka rkastankin häntä yli kaiken, niin en voi parantaa häntä taika saada häntä rakastamaan minua niin kuin on aikoinaan rakastanut.

Elämme ystävät hyvät raskaita aikoja :(

Mitenkä teidän kumppaninne sitten suhtautuivat / käyttäytyivät teitä kohtaan? Saitteko syyt niskoille hänen pahastaolostaan, tälläkö tavalla hän murensi sinut vai mitä tarkoitat?

AyCann kirjoitti:

Mitenkä teidän kumppaninne sitten suhtautuivat / käyttäytyivät teitä kohtaan? Saitteko syyt niskoille hänen pahastaolostaan, tälläkö tavalla hän murensi sinut vai mitä tarkoitat?

Lue lisää

Itse ainakin elin jaksamisen mukaan normaalia elämää ja yritin olla kaatamatta pahaa oloa kumppanin, ystävien, vanhempien tai työkaverien niskaan. Mun onni oli hyvä terapeutti, joka kehotti heti alussa miettimään suhdettani läheisiini ja millaiseksi haluan sen muodostuvan. Vahinkoja oli jo tapahtunut, mutta tajusin itsekin, ettei ongelmani poistu muita syyttelemällä. Eniten ongelmia aiheutti se, että muiden oli käsittämättömän vaikea hyväksyä väsymystäni. Itselläni väsymys oli läpitunkevaa, kaukana tavallisesta väsymyksestä, mikä hoituu "ryhdistäytymällä". Ja sitä kesti kuukausien ajan, vaikka lääkitys alkoi tehota suhteellisen nopeasti. Itse kuuluin kuitenkin niihin masentujiin, jotka pakottivat itsensä joka päivä tunniksi ulos kävelemään ja vaikka paniikkihäiriökin ahdisti pakottauduin itse ostoksille jne. Kävin tavallaan sisäistä keskustelua siitä, että haluanko minä pysyä neljän seinän sisällä vai onko se sairaus minussa, mikä yrittää tuhota sosiaalisen puoleni. Jos koin, että se oli sairaus, joka sai ahdistuksen nousemaan ja siksi minut vetäytymään niin pakotin itseni ulos ja kohtaamaan pelkoni. Jos koin että se oli uupumus ja en todellakaan jaksa annoin itselleni luvan maata sohvalla.

Tuossa edellä nousi esiin mielestäni myös se, että moni masentunut hakee rajoja itselleen rajattomalla(tuhoavalla) käytöksellä. Tavallaan he ovat vielä kieltovaiheessa sairauden suhteen ja hyvää oloa etsitään esim dokaamalla. Sisäisesti moni tajuaa ettei ole hyvä olo, mutta he eivät suostu uskomaan sitä, että muutos lähtee itsestä. He haluavat että joku ulkopuolinen asettaa heille rajat (kuin lapselle), jotta kokisivat olonsa välitetyksi/turvalliseksi. Aikuisuus ja vastuun kanto omasta itsestään ja kyky löytää se oli minulle yksi masennuksesta parantumisen kulmakiviä. Jollekin muulle muut asiat korostuvat. Kumppaneille toisen rajattomuus on kohtuuton taakka. Mielestäni ainoa mitä kumppani voi tehdä on keskustella toisen arvoista/rajoista ja koittaa saada toinen tajuamaan käytöksensä. Jollei mitään tapahdu, niin itseään suojellakseen on ehkä parasta lopettaa suhde. Mutta olisi reilua osoittaa masentuneelle ne syyt, mitkä suhteesta tekevät mahdottoman, eikä kuitata hommaa masennuksella kokonaisvaltaisesti.

Masennus, niin kuin kaikki sairaudet, nostavat varmaan sen heikon ihmisen meidän sisältä esiin. Kuinka se sitten vaikuttaa suhteisiin on varmasti kiinni masentujan perusluonteesta. Rasittava negatiivinen ihminen on moninkertaisesti rasittava ja negatiivinen masentuneena. Iloinen ja sosiaalinen voi luultavasti sisäisesti yhtä pahoin, mutta ei tuo sitä julki yhtä ikävästi, joten hänen kanssaan on helpompi pärjäillä. Eli minun mielestä se ihmisen perusluonne ja tapa käsitellä ongelmia ei häviä, vaan kenties korostuu. Moni masentunut on ylikiltti ja joustava ja ovat sitä myös sairauden ajan.

Masennus harvoin hoituu hetkessä, nopeita ihmeparantumisia on turha toivoa, etenkin jos masennus on vaikea. Mutta masennuksesta on mahdollista parantua. Masennuksesta on kuitenkin usein paljon jälkiseuraamuksia, eli esim alentunut itsetunto voi vaikuttaa vielä pitkään (vuosia) masennuksen jälkeenkin. Etenkin jos sosiaaliset suhteet ovat päässeet rapistumaan on alentuneella itsetunnolla niitä vaikea kohentaa. Entinenkin masentuja voi olla varovainen/pelokas ottamaan yhteyttä. Toinen juttu on se, että koska moni masentuja on se kiltti ja tunnollinen ja terapiassa opetellaan esimerkiksi normaalien rajojen hakemista, niin kun se entinen masentuja ei enää suostukaan kaikkeen se voi olla lähipiirille shokki. Omat suurimmat konfliktini tulivat juuri tästä. Ihminen joka ennen teki kaikkensa toisten vuoksi ei uhrannutkaan enää elämäänsä ylitöihin ja muiden mökkien remppaamiseen. Niinhän ne laulun sanatkin menee "Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot..." Oikeastaan hirveämpää vaadetta ei voi toiselle ihmiselle asettaa.

kolkyt kirjoitti:

Itse ainakin elin jaksamisen mukaan normaalia elämää ja yritin olla kaatamatta pahaa oloa kumppanin, ystävien, vanhempien tai työkaverien niskaan. Mun onni oli hyvä terapeutti, joka kehotti heti alussa miettimään suhdettani läheisiini ja millaiseksi haluan sen muodostuvan. Vahinkoja oli jo tapahtunut, mutta tajusin itsekin, ettei ongelmani poistu muita syyttelemällä. Eniten ongelmia aiheutti se, että muiden oli käsittämättömän vaikea hyväksyä väsymystäni. Itselläni väsymys oli läpitunkevaa, kaukana tavallisesta väsymyksestä, mikä hoituu "ryhdistäytymällä". Ja sitä kesti kuukausien ajan, vaikka lääkitys alkoi tehota suhteellisen nopeasti. Itse kuuluin kuitenkin niihin masentujiin, jotka pakottivat itsensä joka päivä tunniksi ulos kävelemään ja vaikka paniikkihäiriökin ahdisti pakottauduin itse ostoksille jne. Kävin tavallaan sisäistä keskustelua siitä, että haluanko minä pysyä neljän seinän sisällä vai onko se sairaus minussa, mikä yrittää tuhota sosiaalisen puoleni. Jos koin, että se oli sairaus, joka sai ahdistuksen nousemaan ja siksi minut vetäytymään niin pakotin itseni ulos ja kohtaamaan pelkoni. Jos koin että se oli uupumus ja en todellakaan jaksa annoin itselleni luvan maata sohvalla.

Tuossa edellä nousi esiin mielestäni myös se, että moni masentunut hakee rajoja itselleen rajattomalla(tuhoavalla) käytöksellä. Tavallaan he ovat vielä kieltovaiheessa sairauden suhteen ja hyvää oloa etsitään esim dokaamalla. Sisäisesti moni tajuaa ettei ole hyvä olo, mutta he eivät suostu uskomaan sitä, että muutos lähtee itsestä. He haluavat että joku ulkopuolinen asettaa heille rajat (kuin lapselle), jotta kokisivat olonsa välitetyksi/turvalliseksi. Aikuisuus ja vastuun kanto omasta itsestään ja kyky löytää se oli minulle yksi masennuksesta parantumisen kulmakiviä. Jollekin muulle muut asiat korostuvat. Kumppaneille toisen rajattomuus on kohtuuton taakka. Mielestäni ainoa mitä kumppani voi tehdä on keskustella toisen arvoista/rajoista ja koittaa saada toinen tajuamaan käytöksensä. Jollei mitään tapahdu, niin itseään suojellakseen on ehkä parasta lopettaa suhde. Mutta olisi reilua osoittaa masentuneelle ne syyt, mitkä suhteesta tekevät mahdottoman, eikä kuitata hommaa masennuksella kokonaisvaltaisesti.

Masennus, niin kuin kaikki sairaudet, nostavat varmaan sen heikon ihmisen meidän sisältä esiin. Kuinka se sitten vaikuttaa suhteisiin on varmasti kiinni masentujan perusluonteesta. Rasittava negatiivinen ihminen on moninkertaisesti rasittava ja negatiivinen masentuneena. Iloinen ja sosiaalinen voi luultavasti sisäisesti yhtä pahoin, mutta ei tuo sitä julki yhtä ikävästi, joten hänen kanssaan on helpompi pärjäillä. Eli minun mielestä se ihmisen perusluonne ja tapa käsitellä ongelmia ei häviä, vaan kenties korostuu. Moni masentunut on ylikiltti ja joustava ja ovat sitä myös sairauden ajan.

Masennus harvoin hoituu hetkessä, nopeita ihmeparantumisia on turha toivoa, etenkin jos masennus on vaikea. Mutta masennuksesta on mahdollista parantua. Masennuksesta on kuitenkin usein paljon jälkiseuraamuksia, eli esim alentunut itsetunto voi vaikuttaa vielä pitkään (vuosia) masennuksen jälkeenkin. Etenkin jos sosiaaliset suhteet ovat päässeet rapistumaan on alentuneella itsetunnolla niitä vaikea kohentaa. Entinenkin masentuja voi olla varovainen/pelokas ottamaan yhteyttä. Toinen juttu on se, että koska moni masentuja on se kiltti ja tunnollinen ja terapiassa opetellaan esimerkiksi normaalien rajojen hakemista, niin kun se entinen masentuja ei enää suostukaan kaikkeen se voi olla lähipiirille shokki. Omat suurimmat konfliktini tulivat juuri tästä. Ihminen joka ennen teki kaikkensa toisten vuoksi ei uhrannutkaan enää elämäänsä ylitöihin ja muiden mökkien remppaamiseen. Niinhän ne laulun sanatkin menee "Älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot..." Oikeastaan hirveämpää vaadetta ei voi toiselle ihmiselle asettaa.

Lue lisää

Tuli tuossa mieleen, kun luin kirjoitustasi ("entinen masentuja ei enää suostukaan kaikkeen se voi olla lähipiirille shokki. "), että millainen käyttäytyminen on parasta - tottakai sekin varmasti on ihan henkilöstäkin kiinni, mutta miten sinä olisit halunnut ihmisten suhtauvan sinuun? Se onkin tullut selväksi, että itse ei kannata ruveta leikkimään ammattiauttajaa, kun ei meillä ns. tavantallaajilla rahkeet siihen riitä. Mutta onko sitten parempi olla puhumatta masennuksesta (oli se sitten päällä tai parantumaan päin) ollenkaan ja tyytyä vain kuulumisten kyselyyn. Tottakai kun kyseessä on henkilö, josta välittää niin tietynlainen kiinnostuksenpalohan siinä aina on, kun haluaisi oppia ymmärtämään toista paremmin - onko masennuksen taustalla esim. läheisen menetys, kariutunut suhde vai mikä taustalla on.

AyCann kirjoitti:

Tuli tuossa mieleen, kun luin kirjoitustasi ("entinen masentuja ei enää suostukaan kaikkeen se voi olla lähipiirille shokki. "), että millainen käyttäytyminen on parasta - tottakai sekin varmasti on ihan henkilöstäkin kiinni, mutta miten sinä olisit halunnut ihmisten suhtauvan sinuun? Se onkin tullut selväksi, että itse ei kannata ruveta leikkimään ammattiauttajaa, kun ei meillä ns. tavantallaajilla rahkeet siihen riitä. Mutta onko sitten parempi olla puhumatta masennuksesta (oli se sitten päällä tai parantumaan päin) ollenkaan ja tyytyä vain kuulumisten kyselyyn. Tottakai kun kyseessä on henkilö, josta välittää niin tietynlainen kiinnostuksenpalohan siinä aina on, kun haluaisi oppia ymmärtämään toista paremmin - onko masennuksen taustalla esim. läheisen menetys, kariutunut suhde vai mikä taustalla on.

Lue lisää

Itse yritin kertoa varsin avoimesti miltä tuntuu ja vastailin kyllä kysymyksiinkin. Ihan henkilökohtaiset asiat jätin kyllä itseni ja terapeutin väliseksi. Kaikkia varmaan kiinnostaa sellainen, että miltä se masennuslääkkeen vaikutus tuntuu, mitä terapiassa puhutaan jne... Parasta on koittaa jutella ihan normaalisti kaikesta, niin kuin ennenkin. Ainakin itse puhuin mielelläni siis muusta kuin itsestäni, sen jauhaminen kun on toisistakin varmaan pitkän päälle rasittavaa. Joku toinen varmaan kokee ongelmista puhumisen lähentäväksi, mutta rajansa siinäkin. Elämässä on kuitenkin muutakin kuin se masennus ja sinnehän sitä pitää pyrkiä.

Mun mielestä ihan hyvä tapa on sanoa, että mua kiinnostaa ja kertoisitko. Ja jos et halua kertoa niin en loukkaannu. Yleensähän luottamus lisää luottamusta, joten monesti kannattaa itsekin avautua eikä vain tentata toista. Mun mielestä siihen masentuneeseen toimii samat säännöt kuitenkn kuin missä tahansa ihmissuhteessa. Eli käyttäydy niin kuin muutenkin, mutta hyväksy se, että toinen ei välttämättä aina jaksa. Ja yksi asia mikä miehille voi olla vaikea, on mahdollisen lääkityksen vaikutus haluihin. Jos lääkitys vaikuttaa haluihin/kýkenemiseen sen selville saaminen voi olla tiukan takana. Eli mies voi olla hyvinkin kiinnostunut, mutta pitää sua välimatkan päässä, jos jännittää asiaa. Mielestäni kuulostat asioihin avoimesti suhtautuvalle ja järkevälle, joten sen kun alat tutustumaan mieheen ihan normaalisti. Kyllä se yhteinen sävel löytyy masennuksesta huolimatta jos on löytyäkseen, ainakin mun mielestä. Ja se keittiön pöytä ja hyvät luottamukselliset juttelut sen äärellä on mukavia masentuneellekin. En tarkoittanut sitä niin jyrkästi, etteikö asioista saa jutella/terapioida. Vaan lähinnä mun mielestä on tärkeä ymmärtää se, että läheisen ei pidä ottaa masentuneen taakkaa harteilleen. Asioista pitää voida jutella ja niitä selvitellä, mutta läheiset ihan oikeasti ovat uupuneet ja sairastuneet hoitaessaan masentunutta. Eli on tärkeä vetää raja siihen, mikä on asioiden puimista yleisellä tasolla. Masentunut mielellään jättää elämänsä asiat toisten hoidettavaksi, taantuu hoivattavaksi lapseksi, etenkin jos vaikea masennus. Itselleni oli tosi vaikeaa se, kun oikeasti toivoin rakkaan "pelastavan" minut ja järjellä tajusin kuitenkin, että toiveeni oli irrealistinen. Ja ettei "pelastusta" todellakaan minulle ole se, että hän hoitaa kaiken puolestani ja hoivaa minua. Ymmärtääkseni moni suhde on kaatunut juuri tähän, että masentunut vierittää kumppanilleen kaiken vastuun. Lohtua ja läheisyyttä itse kaipasin kovastikin, mutta se ei ole sama asia kuin pistää toinen hoitelemaan arki ja asiani puolestani.

kolkyt kirjoitti:

Itse yritin kertoa varsin avoimesti miltä tuntuu ja vastailin kyllä kysymyksiinkin. Ihan henkilökohtaiset asiat jätin kyllä itseni ja terapeutin väliseksi. Kaikkia varmaan kiinnostaa sellainen, että miltä se masennuslääkkeen vaikutus tuntuu, mitä terapiassa puhutaan jne... Parasta on koittaa jutella ihan normaalisti kaikesta, niin kuin ennenkin. Ainakin itse puhuin mielelläni siis muusta kuin itsestäni, sen jauhaminen kun on toisistakin varmaan pitkän päälle rasittavaa. Joku toinen varmaan kokee ongelmista puhumisen lähentäväksi, mutta rajansa siinäkin. Elämässä on kuitenkin muutakin kuin se masennus ja sinnehän sitä pitää pyrkiä.

Mun mielestä ihan hyvä tapa on sanoa, että mua kiinnostaa ja kertoisitko. Ja jos et halua kertoa niin en loukkaannu. Yleensähän luottamus lisää luottamusta, joten monesti kannattaa itsekin avautua eikä vain tentata toista. Mun mielestä siihen masentuneeseen toimii samat säännöt kuitenkn kuin missä tahansa ihmissuhteessa. Eli käyttäydy niin kuin muutenkin, mutta hyväksy se, että toinen ei välttämättä aina jaksa. Ja yksi asia mikä miehille voi olla vaikea, on mahdollisen lääkityksen vaikutus haluihin. Jos lääkitys vaikuttaa haluihin/kýkenemiseen sen selville saaminen voi olla tiukan takana. Eli mies voi olla hyvinkin kiinnostunut, mutta pitää sua välimatkan päässä, jos jännittää asiaa. Mielestäni kuulostat asioihin avoimesti suhtautuvalle ja järkevälle, joten sen kun alat tutustumaan mieheen ihan normaalisti. Kyllä se yhteinen sävel löytyy masennuksesta huolimatta jos on löytyäkseen, ainakin mun mielestä. Ja se keittiön pöytä ja hyvät luottamukselliset juttelut sen äärellä on mukavia masentuneellekin. En tarkoittanut sitä niin jyrkästi, etteikö asioista saa jutella/terapioida. Vaan lähinnä mun mielestä on tärkeä ymmärtää se, että läheisen ei pidä ottaa masentuneen taakkaa harteilleen. Asioista pitää voida jutella ja niitä selvitellä, mutta läheiset ihan oikeasti ovat uupuneet ja sairastuneet hoitaessaan masentunutta. Eli on tärkeä vetää raja siihen, mikä on asioiden puimista yleisellä tasolla. Masentunut mielellään jättää elämänsä asiat toisten hoidettavaksi, taantuu hoivattavaksi lapseksi, etenkin jos vaikea masennus. Itselleni oli tosi vaikeaa se, kun oikeasti toivoin rakkaan "pelastavan" minut ja järjellä tajusin kuitenkin, että toiveeni oli irrealistinen. Ja ettei "pelastusta" todellakaan minulle ole se, että hän hoitaa kaiken puolestani ja hoivaa minua. Ymmärtääkseni moni suhde on kaatunut juuri tähän, että masentunut vierittää kumppanilleen kaiken vastuun. Lohtua ja läheisyyttä itse kaipasin kovastikin, mutta se ei ole sama asia kuin pistää toinen hoitelemaan arki ja asiani puolestani.

Lue lisää

Tässä linkki masennuspalstalle ketjuun, missä puhutaan aiheesta. Eli tässä on sekoittunut roolit vaarallisella tavalla. Ymmärrän hyvin tuota masentunutta miestä kun peilaan omia kokemuksiani, mutta en hyväksy hänen toimintaansa, enkä hänen vaimonsakaan. Kannattaa pitää jalat maassa ja käyttää sellaista tervettä järkeä, sekä masentuneen että tukijoukkojen. Masennus ei ole vapaakortti vastuuttomaan elämään eikä läheiset saa siitä sellaista tehdä hyvän hyvyyttään.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/8459727

Sinulle vielä sen verran, että kysäise ensinnäkin minkälainen diagnoosi miehellä on. Masennusta on kolmea astetta ja jos lievää sinun tuskin tarvitsee huolestua tällaisista mahdollisuuksista. Mutta jos on vaikeaa tai maanis-depressiivinen tai esim bi-po tai jotain muutakin niin kannattaa hankkia aiheesta tietoa ja miettiä, mitä sellaisen kumppanin kanssa eläminen tarkoittaisi. Monet kykenevät hyviin ihmissuhteisiin, opiskelemaan ja töihin sairautensa kanssa. Osa on vaikeita ihmisiä välillä, osan kanssa on ehkä mahdotonta elää. Ja vielä, jos alatte suhteeseen voisi olla ihan hyvä, jos kävisitte yhdessä kerran miehen terapeutilla jos sellainen on. Ei terapiassa vaan saisit ehkä parhaan ymmärryksen siellä jutellessanne mitä voit tehdä ja millainen sairaus on kyseessä.

AyCann kirjoitti:

Mitenkä teidän kumppaninne sitten suhtautuivat / käyttäytyivät teitä kohtaan? Saitteko syyt niskoille hänen pahastaolostaan, tälläkö tavalla hän murensi sinut vai mitä tarkoitat?

Lue lisää

Ex oli todella vaativa. Minun olisi pitänyt jaksaa hoitaa kaikki asiat, kuunnella ja lohduttaa, olla aina hyväntuulinen. Minulla ei olisi saanut olla lainkaan omia murheita, huonoja päiviä. Minun olisi pitänyt aina jaksaa antaa, antaa enemmän kuin pystyin, ja itse en saanut yhtään mitään. Jos en ollut hänelle mieliksi sain kuulla siitä. Eli syyllisyyttä oli sikäli mukana kuvioissa, että minun olisi pitänyt kestää kaikki ja olla hänelle aina hyvä, vaikka hän ei ollut sitä juuri koskaan minulle.

"En mä tunne sua kohtaan enää mitään. En rakasta."
Kyllä se jättää jälkensä.