Olen masentuneen 34-vuotiaan miehen vaimo ja kaiken vuosia kestäneen auttamisen, ymmärtämisen ja sympatian jälkeen tunnen oloni turhauttavaksi, koska mikään ei tunnu auttavan. Tilanne pahenee ja mukaan on tullut myös alkoholi. Hän on rahaton, tuloton, työtön ex-yrittäjä, jolla on kymmenien tuhansien velat eikä halua tai pysty työntekoonkaan. Viimeyönä hän katosi ja vasta aamulla noustessani hän kömpi sänkyyn ja sanoi istuneensa ulkona tontin nurkassa itkemässä ja juomassa olutta. Hän oli sulkenut puhelimen ja olin jo valmistautunut soittamaan aamulla poliisille, jos hänestä ei mitään kuulu.
Keskustelu auttaa, hän sanoo, ja on oppinut avaamaan mieltään painavia asioitaan minulle enemmän. En ole terapeutti, olen vain vaimo joka osaa kuunnella ja nähdä normaalin positiivisuuden elämässä. Vaan samoja asioita jauhetaan kerta toisensa jälkeen enkä osaa auttaa. Ammattiapuakin hän on hakenut, mutta terapiasessiot ovat harvassa ja lääkityskään ei ollut oikeanlainen. Vasta viikon päästä pääsee uudelleen lääkäriin.
Töissä saan hetken irtautua kodin ahdistavasta ilmapiiristä ja nautin siitä. Mutta kello 16 painajainen taas alkaa. Mieheni on ilkeä koirallemme, suuttuu pienistä ja juo olutta joka ikinen päivä. Hän on mökkiytynyt eikä juurikaan hoida asioitaan. Ei edes avaa hänelle tulleita kirjeitä (laskuja ja pahempia). Kaikki ihmettelevät, miksi olen kestänyt näin kauan. Siksi olen kestänyt, että lupasin olla hänen vaimonsa sekä myötä- että vastaanmäessä. Moraalini mukaan sairasta ihmistä ei saa jättää heitteille. En pysty enää vastaamaan hänelle mitään, kun hän sanoo rakastavansa minua. Masentuneen läheisenä ymmärrän niitä, jotka joutuvat samaa kokemaan. Masennus vaikuttaa koko ympäristöön.
Masentunutta on raskas hoitaa
22
1019
Vastaukset
- masentunut ja masentunutta "hoitanut"
Sinä et ole miehesi hoitaja/terapeutti! Olet vaimo.
Laita miehesi hoitoon ja vaadi oikea lääkitys (sellainen löytyy kokeilemalla). Vaadi myös mieheltäsi sitoutumista hoitoonsa vaikka avioliiton kustannuksella. Myötä- ja vastamäessä ei tarkoita, että toinen yrittää ja väsyy siihen ja toinen ei edes yritä yrittää. Myös masentuneelta saa vaatia!- llllll
kiristä miestäsi.Hän on todellakin masentunut ja tarvitsisi psykiatrin tiivistä apua.
- Yx vaa__
Myötä- ja vastoinkäymisessä kuullostaa kyllä "kauniilta" ajatukselta. Mutta, oletko miettinyt mitä siitä seuraa jos itse palat loppuun?? Silloin et voi hoitaa kunnolla itseäsi tai tukea myöskään miestäsi.
Jos miehesi ei suhtaudu asiallisesti masennuksesta parantumiseen; kaljan lipittely kun ei tuohon tuo helpotusta päinvastoin pahentaa vain asioita, jotkut masennuslääkkeet eivät edes auta silloin... ja usko sitä että et ole hänen terapeuttinsa vaan terapeuttiset istunnot tapahtuvat perheen ulkopuolella, niin itse ainakin tuossa asemassa, harkitsisin joka asumuseroa, jotta voisin itse hieman levähtää ja samalla näkisin yrittääkö mieheni tosissaan parantumistaan vai onko vaan heittäytynyt ns. toisten huollettaviksi eli luovuttanut... tai pahimmassa tapauksessa eroa...
Älä hyvä ihminen pala loppuun, sinulla on oikeus kuunnella itseäsi ja omia rajojasi, voit tuntematta syyllisyyttä sanoa miehellesi, en nyt jaksa.. sinulla on siihen oikeus!
Hyvää syksyn jatkoa! - omainen minäkin, loppuunkäytetty jo nuorena
Ymmärrän hyvin. Olin viidentoista vuoden ajan veljeni kanssa samassa tilanteessa. Hänelle ilmeisesti lisänä aspergerin syndrooma ja narsistisia piirteitä. Hänellä ei ollut ketään muuta ihmiskontaktia minun lisäkseni. Raskainta oli, että hän uhkaili itsemurhalla, jos en kuuntele häntä joka ilta 23 asti. Se oli koululaisena raskasta, kun ei saanut koskaan levättyä. Olin terapeutti veljelleni aina kun olin kotona. Onneksi minulla oli hyviä ystäviä. Järkyttävintä on, että nyt aikuisena hän syyllistää minua siitä, että en tarpeeksi tukenut häntä nuorena. - Hän on isoveljeni, aika paljonkin minua vanhempi. Hänelle ei ilmeisesti mikään riitä. (Todellisuudessa hän ei ole koskaan yrittänyt itsemurhaa ja elelee yhä edelleen.)
Masentunutkin voi käyttää valtaa läheisiään kohtaan. Läheisenä ei uskalla kieltäytyä kuuntelemasta, kun toinen haluaa purkautua yömyöhään, vaikka itsellä olisi aikainen herätys aamulla ja esim. ylioppilaskirjoitukset.
Kyllä masentuneeltakin voi vaatia jotakin. Ja kannattaa ajoissa määritellä omat rajansa ja etsiä mielekkäitä ihmissuhteita muualta. Oma elämäkin on tärkeä.
Minä luulin aikoinani olevani ainoa vastaavassa tilanteessa. Halusin kertoa sinulle aloittaja, että et ole yksin! Hae tukea itsellesi- ajoissa, ennen kuin olet aivan loppu! Nykyään on tukea olemassa mielenterveyspotilaiden omaisille. Silloin ei vielä ollut, kun minä olin nuori.- Mieti mihin uskot
Mulla on ollut aikaisemmin vähän samantyyppinen kuvio isosiskoni kanssa. Jotenkin huvittavaa että pikkusisokot ja veljet(?) päätyvät terapioimaan isompiaan. Puhumattakaan lapsista joille lankeaa vanhempiensa terapeutin rooli. Lapsen ja nuoren ei voi odottaa että pitäisi ymmärtää pitää puolensa. Sitä sopeutuu tilanteeseen ja vastaa niiden vaatimuksiin ja emotionaalisiin tarpeisiin jotka sitä huutavat itsekkäimmin ja äänekkämmin. Ja loppujenlopuksi sitä huomaa olevansa kuviossa jossa kaikki maailman itsekkään ruikuttajat roikkuvat rääkymässä ongelmiaan ja vaativat itsekkäästi kaiken avun ja huomion itselleen tulematta edes ajatelleeksi sitä vaihtoehtoa että myös heidän pitäisi antaa itsestään jotain toisille. Tuollaiset idiootit ovat pohjattomia kaivoja, jotka osoittavat asenteellaan äärimmäistä itsekkyyttä. Ja se jatkuu niin kauan kun on olemassa ihmisiä jotka sallivat sen.
- itsensä tappaneen veli
Pahoittelen vastoinkäymisiäsi, mutta...
"(Todellisuudessa hän ei ole koskaan yrittänyt itsemurhaa ja elelee yhä edelleen.)"
Olisiko veljesi sitten pitänyt yrittää itsemurhaa, jotta olisi tyytyväinen? Tilastollisestihan tiedetään, että suurin osa ihmisistä, jotka joskus ovat ääneen puhuneet itsemurhasta, myös jossain vaiheessa yrittävät sitä / tekevät sen. Toiset vain puhuvat asiasta pidempään... antavat ihmisten tuelle, avulle, muutokselle mahdollisuuden, keräävät rohkeutta...
Lisäksi asperger ja narsismi on kait toisensa sulkevia diagnooseja. Asperger on yleensä narsistin täysi vastakohta. No, kaikkihan on mahdollista... Diagnoosithan ovat lähinnä vain läheisten lyömäaseita.
Moni on täällä sanonut, että veljesi on vastuussa itsestään ja onnestaan. Mutta niin olet sinäkin. Älä märehdi menneessä ja veljeäsi syyllistämällä kirkasta omaa kruunuasi. Taakka on se, minkä itse taakaksi teet. - Ihmettelijä.
itsensä tappaneen veli kirjoitti:
Pahoittelen vastoinkäymisiäsi, mutta...
"(Todellisuudessa hän ei ole koskaan yrittänyt itsemurhaa ja elelee yhä edelleen.)"
Olisiko veljesi sitten pitänyt yrittää itsemurhaa, jotta olisi tyytyväinen? Tilastollisestihan tiedetään, että suurin osa ihmisistä, jotka joskus ovat ääneen puhuneet itsemurhasta, myös jossain vaiheessa yrittävät sitä / tekevät sen. Toiset vain puhuvat asiasta pidempään... antavat ihmisten tuelle, avulle, muutokselle mahdollisuuden, keräävät rohkeutta...
Lisäksi asperger ja narsismi on kait toisensa sulkevia diagnooseja. Asperger on yleensä narsistin täysi vastakohta. No, kaikkihan on mahdollista... Diagnoosithan ovat lähinnä vain läheisten lyömäaseita.
Moni on täällä sanonut, että veljesi on vastuussa itsestään ja onnestaan. Mutta niin olet sinäkin. Älä märehdi menneessä ja veljeäsi syyllistämällä kirkasta omaa kruunuasi. Taakka on se, minkä itse taakaksi teet."Lisäksi asperger ja narsismi on kait toisensa sulkevia diagnooseja."
Millä tavalla? - vastailen..
Ihmettelijä. kirjoitti:
"Lisäksi asperger ja narsismi on kait toisensa sulkevia diagnooseja."
Millä tavalla?Narsisti on kiinnostunut ihailusta, suosiosta ja oman egonsa pönkittämisestä, autisti/asperger taas ei. Autisti/asperger on tietoinen erilaisuudestaan, ja jättäytyy suosiolla sosiaalisen kilpailun ulkopuolelle. Sosiaalinen huomio ei tarjoa autistille samanlaista "palkkiota", joka narsismissa taas on keskeinen henkilön toimintaa motivoiva tekijä. Narsisti pelaa ja pyrkii pelaamaan sosiaalisia pelejä, mutta autisti ei tähän kykene. Sosiaalisten pelien ymmärtämättömyyshän on keskeinen Aspergerin diagnoosikriteeri. Aspergerilta siis juuri puuttuu se, mikä narsismissa on keskeistä.
Toisin sanoen asperger sanoo tökerösti todennäköisesti huomaamattaan tai halustaan puhua totta vailla sen suurempia omaa etua ajavia tarkoitusperiä, mutta narsisti sanoo tökerösti ajaaksen omaa asemaansa, eheyttääkseen minäkuvaansa jne. Suurin osa tuntemistani aspergereista on keskimäärin tavallisiin ihmisiin verrattuna huomattavasti oikeudenmukaisempia ja tasa-arvoisempia sekä heidän perusominaisuuksiinsa tuntuu kuuluvan jotain, jota "jaloudeksi" voisi nimittää. Tylyyden vaikutelma on usein pintapuolista ja ns. normi-ihmisten sosiaalisen vuorovaikutuksen ymmärtämättömyydestä kumpuavaa. Normi-ihmisten vuorovaikutus on usein monessakin mielessä "valheellisempaa" kuin aspergerien vastaava. Tämäntyylisen "valheellisuuden" narsistihan vie sitten äärimmilleen.
- Mieti mihin uskot
Olet vuosia hyysännyt siis itsesäälistä alkoholistia? Ja podet itse mahdollisesti läheisriippuvaiselle tyypillistä käyttäytymismallia sosiaalisissa suhteissasi? Alkoholismi, läheisriippuvuus, masennus, mikään noista ei ole sairaus. Ne ovat vain vahingollisia käyttäytyismalleja joiden yhteinen tekijä on yleensä se, ettei aikuinen ihminen ota itse vastuuta itsestään vaan sysää sen jollekin muulle.
"Viimeyönä hän katosi ja vasta aamulla noustessani hän kömpi sänkyyn ja sanoi istuneensa ulkona tontin nurkassa itkemässä ja juomassa olutta. Hän oli sulkenut puhelimen ja olin jo valmistautunut soittamaan aamulla poliisille, jos hänestä ei mitään kuulu."
Jo tuo kertoo siitä että miehesi käytös on manipulatiivista. Ihminen on olento joka ei tee mitään sellaista josta ei hyödy itse jollakin tavalla. Esimerkkisi kertoo selvästi siitä että miehesi saa jonkinlaista tyydytystä itselleen siitä että pitää sinut huolestuneena hänestä itsestään. Hän oikuttelee, pompottelee, manipuloi ja käyttää masennusdiagnoosiaan hyväkseen pitääkseen sinun huomiosi itsessään.
Jokainen aikuinen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Niin sinä kuin miehesikin. Nyt sinä laitat onnellisuutesi/onnettomuutesi miehesi vastuulle, koska et irrottaudu ihmisestä joka tekee sinusta onnettoman. Samoin tekee miehesi. Jokainen aikuinen on vastuussa ensisijaisesti itsestään. Tällä hetkellä sinä toimit itse miehesi "parantumisen" eli (suomeksi vastuunton itsestään), esteenä. Eihän hänellä ole mitään syytä ottaa itse itsestään vastuuta kun sinä hyysäät ja holhoat, sekä tyydytät tuon käenpoikasi emotionaaliset tarpeet vuodesta toiseen. Samoin miehesi toimii sinun onnellisuutesi esteenä. Mitä hyötyä siitä on kenellekään? Se johtaa vain siihen että kumpikin upotatte toisenne.
Ehdottaisin että kävisit vaikkapa al- anonissa tsekkaamassa josko sieltä löytyisi tutunoloista vertaistukea sinulle itsellesi.- syvällä suossa
On taatusti totta että masentunutta on raskasta hoitaa. Itse täysin ”terveestä” elämästä masennukseen romahtaneena tiedän, että olen tällä hetkellä taakka läheisilleni. En jaksa edes itse itseäni, niin kuinka muutkaan voisivat jaksaa minua. Tai no, ehkä voisin kuvitella, että he saattavat jaksaa minua hieman paremmin kuin minä itseäni, koska he voivat välillä olla erossa minusta töiden ja harrastustensa avulla. Minä en pääse itsestäni eroon hetkeksikään. Vain vähän aikaa yöllä, kun saan nukuttua, en tiedosta kamalaa tilaani.
Mitä minulle pitäisi tehdä? Minne minut pitäisi panna, etten olisi taakka kenellekään? Ei minulle ole mitään paikkaa. Saan lääkitystä ja käyn terapiassa – saan hoitoa ja ihan hyvääkin vielä. Ei minua oteta mihinkään osastolle hoitoon sen takia, että olen taakka läheisilleni. Olen kovasti miettinyt, minne voisin mennä siksi aikaa, kunnes parannun. Nykyiset olemattomat tuloni eivät riitä siihen, että muuttaisin pois kotoa johonkin väliaikaiskämppään toipumaan ja tulisin sitten ehkä joskus terveenä takaisin. Vaikka eläisin niin alkeellista elämää kuin ikinä mahdollista, siltikään tulot eivät riittäisi. Olisin valmis luopumaan ihan kaikesta ja elämään askeettisesti vaikka vain patja lattialla.
Haluan kuolla, olen halunnut sitä jo pitkän aikaa, mutta kukaan läheinen ei salli sitä minulle. Kyllä minä tiedän, että itsetuhoiset toiveet liittyvät vaikeaan sairaustilaan. Olen sairastanut jo niin pitkään, että toiveet parantumisesta alkavat hiipua. Ainakin minulta ne ovat hiipuneet. Omaiset ihme kyllä vielä jaksavat luottaa, että joskus paranen. Ehkä sitten, kun hekin alkavat luopua toivosta, he lopultakin antavat minulle luvan luopua elämästä ja katsovat sen parhaaksi ratkaisuksi kaikille. Silloin edes he saavat aloittaa uuden elämän.
Ei kannata yleistää, että kaikki masentuneet haluaisivat kiristää tai manipuloida omaisiaan. On varmasti paljon vaikeasti masentuneita ihmisiä, jotka ovat niin huonossa jamassa, että voimat ovat nolla. Siinä tilassa ei edes se, että näkee omaisten kärsivän, saa aikaan ihmeparantumista. Omaisten tuskan näkeminen on hirvittävän tuskallista myös masentuneelle itselleen. Ei pyörätuolipotilaskaan nouse kävelemään vain sen voimalla, että näkee läheisten surevan hänen tilaansa. Masennuksessa on mieli särkynyt ja sen korjaantuminen vie usein pitkän aikaa ja joillakin se ei korjaannu koskaan (siis jos on kyse oikeasta masennuksesta).
Älkäämme syyttäkö kukaan ketään. Auttakaamme läheisiämme sen verran kuin jaksamme. Ohjatkaamme heitä hoitoon, koska yleensä he eivät kykene sitä itse tekemään. Jos tuntuu, että ei jaksa enää toista tukea ja auttaa, sitten on vain lopetettava. Sillä siisti. Sallikaamme silloin sairaiden valita omat ratkaisut tuomitsematta ja syyttelemättä, vaikka sitten kamalalta kuulostava kuolema. Eihän kuolema itse asiassa ole mitenkään paha ratkaisu. Jos masentunut ei meinaa jaksaa elämää edes läheisten tuella, niin kuinka voisi olettaa hänen jaksavan sitä yksikseen. Ajatuksenakin absurdi.
Toivon voimia kaikille sairastuneille ja heidän omaisilleen. Toivoa luo se, että moni parantuu ja sen jälkeen voi koittaa uusi, jopa onnellinen, elämä. Mutta älköön kukaan sairastuttako itseään masentunutta hoitaessaan; pelastakoon edes itsensä! Ei oikeasti masentunut ihminen halua viedä läheisiäänkin mennessään. (Narsistit yms. luonnehäiriöt ovat asia ihan erikseen.) - Auttaja
syvällä suossa kirjoitti:
On taatusti totta että masentunutta on raskasta hoitaa. Itse täysin ”terveestä” elämästä masennukseen romahtaneena tiedän, että olen tällä hetkellä taakka läheisilleni. En jaksa edes itse itseäni, niin kuinka muutkaan voisivat jaksaa minua. Tai no, ehkä voisin kuvitella, että he saattavat jaksaa minua hieman paremmin kuin minä itseäni, koska he voivat välillä olla erossa minusta töiden ja harrastustensa avulla. Minä en pääse itsestäni eroon hetkeksikään. Vain vähän aikaa yöllä, kun saan nukuttua, en tiedosta kamalaa tilaani.
Mitä minulle pitäisi tehdä? Minne minut pitäisi panna, etten olisi taakka kenellekään? Ei minulle ole mitään paikkaa. Saan lääkitystä ja käyn terapiassa – saan hoitoa ja ihan hyvääkin vielä. Ei minua oteta mihinkään osastolle hoitoon sen takia, että olen taakka läheisilleni. Olen kovasti miettinyt, minne voisin mennä siksi aikaa, kunnes parannun. Nykyiset olemattomat tuloni eivät riitä siihen, että muuttaisin pois kotoa johonkin väliaikaiskämppään toipumaan ja tulisin sitten ehkä joskus terveenä takaisin. Vaikka eläisin niin alkeellista elämää kuin ikinä mahdollista, siltikään tulot eivät riittäisi. Olisin valmis luopumaan ihan kaikesta ja elämään askeettisesti vaikka vain patja lattialla.
Haluan kuolla, olen halunnut sitä jo pitkän aikaa, mutta kukaan läheinen ei salli sitä minulle. Kyllä minä tiedän, että itsetuhoiset toiveet liittyvät vaikeaan sairaustilaan. Olen sairastanut jo niin pitkään, että toiveet parantumisesta alkavat hiipua. Ainakin minulta ne ovat hiipuneet. Omaiset ihme kyllä vielä jaksavat luottaa, että joskus paranen. Ehkä sitten, kun hekin alkavat luopua toivosta, he lopultakin antavat minulle luvan luopua elämästä ja katsovat sen parhaaksi ratkaisuksi kaikille. Silloin edes he saavat aloittaa uuden elämän.
Ei kannata yleistää, että kaikki masentuneet haluaisivat kiristää tai manipuloida omaisiaan. On varmasti paljon vaikeasti masentuneita ihmisiä, jotka ovat niin huonossa jamassa, että voimat ovat nolla. Siinä tilassa ei edes se, että näkee omaisten kärsivän, saa aikaan ihmeparantumista. Omaisten tuskan näkeminen on hirvittävän tuskallista myös masentuneelle itselleen. Ei pyörätuolipotilaskaan nouse kävelemään vain sen voimalla, että näkee läheisten surevan hänen tilaansa. Masennuksessa on mieli särkynyt ja sen korjaantuminen vie usein pitkän aikaa ja joillakin se ei korjaannu koskaan (siis jos on kyse oikeasta masennuksesta).
Älkäämme syyttäkö kukaan ketään. Auttakaamme läheisiämme sen verran kuin jaksamme. Ohjatkaamme heitä hoitoon, koska yleensä he eivät kykene sitä itse tekemään. Jos tuntuu, että ei jaksa enää toista tukea ja auttaa, sitten on vain lopetettava. Sillä siisti. Sallikaamme silloin sairaiden valita omat ratkaisut tuomitsematta ja syyttelemättä, vaikka sitten kamalalta kuulostava kuolema. Eihän kuolema itse asiassa ole mitenkään paha ratkaisu. Jos masentunut ei meinaa jaksaa elämää edes läheisten tuella, niin kuinka voisi olettaa hänen jaksavan sitä yksikseen. Ajatuksenakin absurdi.
Toivon voimia kaikille sairastuneille ja heidän omaisilleen. Toivoa luo se, että moni parantuu ja sen jälkeen voi koittaa uusi, jopa onnellinen, elämä. Mutta älköön kukaan sairastuttako itseään masentunutta hoitaessaan; pelastakoon edes itsensä! Ei oikeasti masentunut ihminen halua viedä läheisiäänkin mennessään. (Narsistit yms. luonnehäiriöt ovat asia ihan erikseen.)Olen alkuperäisen viestin kirjoittaja.
Mieheni käyttäytyminen masentuneena voidaan tiivistää näin: Kaikki oikut on lupa tehdä ja kuitenkin aina ne saa anteeksi. Hän kohtelee minua, kuin toissaöinen episodi olisi ollut unta ja elämä jatkuu taas samalla raiteellaan. Hän toistaa rakastavansa minua olettaen, että se korjaa kaiken.
Annoin hänelle pitkän kirjeen tänään, jossa kerron kaikista arjen asioista, jotka pahentavat taakkaa. En osaa puhua aiheesta joutumatta itkukohtauksen valtaan. Silloin en saa mitään järkevää suustani ulos.
Mieheni tuudittautuu liiaksi siihen, että olen aina ollut tukena. Hän ei ymmärrä että voimani ovat nyt loppu. Kirjeessä kerron, etten rakasta häntä ja etten ole hänen kanssaan ollut onnellinen enää vuosiin. Monet yksityiskohdat kertovat tarkemmin erityisten ongelmien käsittelystä. Niitä en tässä ala luettelemaan. Kehotan häntä miettimään, haluaako hän elää avioliitossa, jossa vaimo ei rakasta, välitä eikä luota yhteiseen elämään enää. Hän on lukenut kirjeen jo tätä kirjoittaessani. Mitä sen jälkeen tapahtuu, selviää vasta kun tulen tänään töistä kotiin.
En koe itse olevani masentunut, mutta aikuisena ihmisenä tunnistan sen että olen vastuussa omasta onnestani niin kuin jokainen masentunutkin ihminen loppukädessä on. Jos annan nykyisen tilanteen paisua, löydän itseni sairastuneena. Nyt kun vielä on mahdollisuus valita, valitsen itseni ja oman terveyteni. En tee tätä empatian puutteesta, en ilkeydestä, en siksi että olisin paha ihminen. Jokainen ihminen löytää sisältään oikeat ratkaisut ja valinnat.
Terapia ja lääkkeet saattavat auttaa masentunutta. Mutta masentunut ITSE käy läpi prosessinsa. Se vie aikaa. Masentunut itse parantaa itsensä, kun on sisäistänyt ja ymmärtänyt mistä masennus on saanut alkunsa. Syitä on niin monenlaisia että ei ihme jos selvittelyyn menee aikaa.
Aikuinen ihminen tietää itse, mikä on hänelle hyväksi ja mikä pahaksi. Ja jokaisen tärkein elämänkumppani on se jokaisen "minä itse". - Mieti mihin uskot
Auttaja kirjoitti:
Olen alkuperäisen viestin kirjoittaja.
Mieheni käyttäytyminen masentuneena voidaan tiivistää näin: Kaikki oikut on lupa tehdä ja kuitenkin aina ne saa anteeksi. Hän kohtelee minua, kuin toissaöinen episodi olisi ollut unta ja elämä jatkuu taas samalla raiteellaan. Hän toistaa rakastavansa minua olettaen, että se korjaa kaiken.
Annoin hänelle pitkän kirjeen tänään, jossa kerron kaikista arjen asioista, jotka pahentavat taakkaa. En osaa puhua aiheesta joutumatta itkukohtauksen valtaan. Silloin en saa mitään järkevää suustani ulos.
Mieheni tuudittautuu liiaksi siihen, että olen aina ollut tukena. Hän ei ymmärrä että voimani ovat nyt loppu. Kirjeessä kerron, etten rakasta häntä ja etten ole hänen kanssaan ollut onnellinen enää vuosiin. Monet yksityiskohdat kertovat tarkemmin erityisten ongelmien käsittelystä. Niitä en tässä ala luettelemaan. Kehotan häntä miettimään, haluaako hän elää avioliitossa, jossa vaimo ei rakasta, välitä eikä luota yhteiseen elämään enää. Hän on lukenut kirjeen jo tätä kirjoittaessani. Mitä sen jälkeen tapahtuu, selviää vasta kun tulen tänään töistä kotiin.
En koe itse olevani masentunut, mutta aikuisena ihmisenä tunnistan sen että olen vastuussa omasta onnestani niin kuin jokainen masentunutkin ihminen loppukädessä on. Jos annan nykyisen tilanteen paisua, löydän itseni sairastuneena. Nyt kun vielä on mahdollisuus valita, valitsen itseni ja oman terveyteni. En tee tätä empatian puutteesta, en ilkeydestä, en siksi että olisin paha ihminen. Jokainen ihminen löytää sisältään oikeat ratkaisut ja valinnat.
Terapia ja lääkkeet saattavat auttaa masentunutta. Mutta masentunut ITSE käy läpi prosessinsa. Se vie aikaa. Masentunut itse parantaa itsensä, kun on sisäistänyt ja ymmärtänyt mistä masennus on saanut alkunsa. Syitä on niin monenlaisia että ei ihme jos selvittelyyn menee aikaa.
Aikuinen ihminen tietää itse, mikä on hänelle hyväksi ja mikä pahaksi. Ja jokaisen tärkein elämänkumppani on se jokaisen "minä itse".Hyvä just noin! Oikea päätös. Sulla on oikeus omaan elämääsi etkä ole vastuussa toisesta aikuisesta ihmisestä. Päätyi miehesi sitten mihin ratkaisuihin tahansa omassa henkilökohtaisessa elämässään, se ei ole sinun vastuullasi, vaan hänen itsensä. Turhat syyllisyydet pois, ja nämä muiden masentuneiden syyllistykset voi jättää omaan arvoonsa. Miehesi on jo ammattiavun piirissä, joten kyse ei ole mistään avuttoman heitteillejätöstä. Jos aikuinen iso mies taritsee holhoojaa, hän voi saada sellaisen henkilökohtaisen avustajan muuta kautta. Kenenkään ei tarvitse vajota itse synkkyyteen toisen mukana silkasta myötätunnosta. Sinulla on oikeus nauttia elämästäsi ja olla onnellinen, kun sinulla siihen on mahdollisuus.
Minullakin on masennusdiagnoosi. Ihan hyvin voisin alkaa käyttää sitä kaikenmaailman itsekkäisiin tarkoituksiini ja kiristää muita ihmisiä sillä miten tahansa. Jos haluaisin. Muihin ripustautuminen on helppoa. Itsestään vastuun ottaminen on vaikeaa. Ainakin joillekin. Itsesääli on mahdollista vain silloin kun on olemassa joku joka siihen vastaa. Muussa tapauksessa siltä menee tarkoitus. Yksin jääminen on monille ihmisille hyvin tervehdyttävä kokemus, kun ei ole elämässä enää ketään muuta jota syyttää ongelmistaan kuin itse. - Häh?
syvällä suossa kirjoitti:
On taatusti totta että masentunutta on raskasta hoitaa. Itse täysin ”terveestä” elämästä masennukseen romahtaneena tiedän, että olen tällä hetkellä taakka läheisilleni. En jaksa edes itse itseäni, niin kuinka muutkaan voisivat jaksaa minua. Tai no, ehkä voisin kuvitella, että he saattavat jaksaa minua hieman paremmin kuin minä itseäni, koska he voivat välillä olla erossa minusta töiden ja harrastustensa avulla. Minä en pääse itsestäni eroon hetkeksikään. Vain vähän aikaa yöllä, kun saan nukuttua, en tiedosta kamalaa tilaani.
Mitä minulle pitäisi tehdä? Minne minut pitäisi panna, etten olisi taakka kenellekään? Ei minulle ole mitään paikkaa. Saan lääkitystä ja käyn terapiassa – saan hoitoa ja ihan hyvääkin vielä. Ei minua oteta mihinkään osastolle hoitoon sen takia, että olen taakka läheisilleni. Olen kovasti miettinyt, minne voisin mennä siksi aikaa, kunnes parannun. Nykyiset olemattomat tuloni eivät riitä siihen, että muuttaisin pois kotoa johonkin väliaikaiskämppään toipumaan ja tulisin sitten ehkä joskus terveenä takaisin. Vaikka eläisin niin alkeellista elämää kuin ikinä mahdollista, siltikään tulot eivät riittäisi. Olisin valmis luopumaan ihan kaikesta ja elämään askeettisesti vaikka vain patja lattialla.
Haluan kuolla, olen halunnut sitä jo pitkän aikaa, mutta kukaan läheinen ei salli sitä minulle. Kyllä minä tiedän, että itsetuhoiset toiveet liittyvät vaikeaan sairaustilaan. Olen sairastanut jo niin pitkään, että toiveet parantumisesta alkavat hiipua. Ainakin minulta ne ovat hiipuneet. Omaiset ihme kyllä vielä jaksavat luottaa, että joskus paranen. Ehkä sitten, kun hekin alkavat luopua toivosta, he lopultakin antavat minulle luvan luopua elämästä ja katsovat sen parhaaksi ratkaisuksi kaikille. Silloin edes he saavat aloittaa uuden elämän.
Ei kannata yleistää, että kaikki masentuneet haluaisivat kiristää tai manipuloida omaisiaan. On varmasti paljon vaikeasti masentuneita ihmisiä, jotka ovat niin huonossa jamassa, että voimat ovat nolla. Siinä tilassa ei edes se, että näkee omaisten kärsivän, saa aikaan ihmeparantumista. Omaisten tuskan näkeminen on hirvittävän tuskallista myös masentuneelle itselleen. Ei pyörätuolipotilaskaan nouse kävelemään vain sen voimalla, että näkee läheisten surevan hänen tilaansa. Masennuksessa on mieli särkynyt ja sen korjaantuminen vie usein pitkän aikaa ja joillakin se ei korjaannu koskaan (siis jos on kyse oikeasta masennuksesta).
Älkäämme syyttäkö kukaan ketään. Auttakaamme läheisiämme sen verran kuin jaksamme. Ohjatkaamme heitä hoitoon, koska yleensä he eivät kykene sitä itse tekemään. Jos tuntuu, että ei jaksa enää toista tukea ja auttaa, sitten on vain lopetettava. Sillä siisti. Sallikaamme silloin sairaiden valita omat ratkaisut tuomitsematta ja syyttelemättä, vaikka sitten kamalalta kuulostava kuolema. Eihän kuolema itse asiassa ole mitenkään paha ratkaisu. Jos masentunut ei meinaa jaksaa elämää edes läheisten tuella, niin kuinka voisi olettaa hänen jaksavan sitä yksikseen. Ajatuksenakin absurdi.
Toivon voimia kaikille sairastuneille ja heidän omaisilleen. Toivoa luo se, että moni parantuu ja sen jälkeen voi koittaa uusi, jopa onnellinen, elämä. Mutta älköön kukaan sairastuttako itseään masentunutta hoitaessaan; pelastakoon edes itsensä! Ei oikeasti masentunut ihminen halua viedä läheisiäänkin mennessään. (Narsistit yms. luonnehäiriöt ovat asia ihan erikseen.)Puhuttiinko tässä nyt sinusta?
- masis-depis-panic
Auttaja kirjoitti:
Olen alkuperäisen viestin kirjoittaja.
Mieheni käyttäytyminen masentuneena voidaan tiivistää näin: Kaikki oikut on lupa tehdä ja kuitenkin aina ne saa anteeksi. Hän kohtelee minua, kuin toissaöinen episodi olisi ollut unta ja elämä jatkuu taas samalla raiteellaan. Hän toistaa rakastavansa minua olettaen, että se korjaa kaiken.
Annoin hänelle pitkän kirjeen tänään, jossa kerron kaikista arjen asioista, jotka pahentavat taakkaa. En osaa puhua aiheesta joutumatta itkukohtauksen valtaan. Silloin en saa mitään järkevää suustani ulos.
Mieheni tuudittautuu liiaksi siihen, että olen aina ollut tukena. Hän ei ymmärrä että voimani ovat nyt loppu. Kirjeessä kerron, etten rakasta häntä ja etten ole hänen kanssaan ollut onnellinen enää vuosiin. Monet yksityiskohdat kertovat tarkemmin erityisten ongelmien käsittelystä. Niitä en tässä ala luettelemaan. Kehotan häntä miettimään, haluaako hän elää avioliitossa, jossa vaimo ei rakasta, välitä eikä luota yhteiseen elämään enää. Hän on lukenut kirjeen jo tätä kirjoittaessani. Mitä sen jälkeen tapahtuu, selviää vasta kun tulen tänään töistä kotiin.
En koe itse olevani masentunut, mutta aikuisena ihmisenä tunnistan sen että olen vastuussa omasta onnestani niin kuin jokainen masentunutkin ihminen loppukädessä on. Jos annan nykyisen tilanteen paisua, löydän itseni sairastuneena. Nyt kun vielä on mahdollisuus valita, valitsen itseni ja oman terveyteni. En tee tätä empatian puutteesta, en ilkeydestä, en siksi että olisin paha ihminen. Jokainen ihminen löytää sisältään oikeat ratkaisut ja valinnat.
Terapia ja lääkkeet saattavat auttaa masentunutta. Mutta masentunut ITSE käy läpi prosessinsa. Se vie aikaa. Masentunut itse parantaa itsensä, kun on sisäistänyt ja ymmärtänyt mistä masennus on saanut alkunsa. Syitä on niin monenlaisia että ei ihme jos selvittelyyn menee aikaa.
Aikuinen ihminen tietää itse, mikä on hänelle hyväksi ja mikä pahaksi. Ja jokaisen tärkein elämänkumppani on se jokaisen "minä itse".kävi eilen? Voisistko vielä kertoa jotain? Jäi vaivaamaan...itsekin kokenut olen samoja. Läheinen psyykosin läpikäynyt, itsellä sitten masiksia sairaslomille saakka.
Uupua voi varmaan moisessa. Tosi vaikea paikka. Milenterveydenhäiriöt on siitä 'pirullisisa' että pitävät jotenkin varppeillaan koko ajan. Kuvitella mielessään pahimmat mahdolliset ja toisaalta ei voi oikein tehdä mitään. Apuja on myös vaikea saada muualta. - Rane-R
Auttaja kirjoitti:
Olen alkuperäisen viestin kirjoittaja.
Mieheni käyttäytyminen masentuneena voidaan tiivistää näin: Kaikki oikut on lupa tehdä ja kuitenkin aina ne saa anteeksi. Hän kohtelee minua, kuin toissaöinen episodi olisi ollut unta ja elämä jatkuu taas samalla raiteellaan. Hän toistaa rakastavansa minua olettaen, että se korjaa kaiken.
Annoin hänelle pitkän kirjeen tänään, jossa kerron kaikista arjen asioista, jotka pahentavat taakkaa. En osaa puhua aiheesta joutumatta itkukohtauksen valtaan. Silloin en saa mitään järkevää suustani ulos.
Mieheni tuudittautuu liiaksi siihen, että olen aina ollut tukena. Hän ei ymmärrä että voimani ovat nyt loppu. Kirjeessä kerron, etten rakasta häntä ja etten ole hänen kanssaan ollut onnellinen enää vuosiin. Monet yksityiskohdat kertovat tarkemmin erityisten ongelmien käsittelystä. Niitä en tässä ala luettelemaan. Kehotan häntä miettimään, haluaako hän elää avioliitossa, jossa vaimo ei rakasta, välitä eikä luota yhteiseen elämään enää. Hän on lukenut kirjeen jo tätä kirjoittaessani. Mitä sen jälkeen tapahtuu, selviää vasta kun tulen tänään töistä kotiin.
En koe itse olevani masentunut, mutta aikuisena ihmisenä tunnistan sen että olen vastuussa omasta onnestani niin kuin jokainen masentunutkin ihminen loppukädessä on. Jos annan nykyisen tilanteen paisua, löydän itseni sairastuneena. Nyt kun vielä on mahdollisuus valita, valitsen itseni ja oman terveyteni. En tee tätä empatian puutteesta, en ilkeydestä, en siksi että olisin paha ihminen. Jokainen ihminen löytää sisältään oikeat ratkaisut ja valinnat.
Terapia ja lääkkeet saattavat auttaa masentunutta. Mutta masentunut ITSE käy läpi prosessinsa. Se vie aikaa. Masentunut itse parantaa itsensä, kun on sisäistänyt ja ymmärtänyt mistä masennus on saanut alkunsa. Syitä on niin monenlaisia että ei ihme jos selvittelyyn menee aikaa.
Aikuinen ihminen tietää itse, mikä on hänelle hyväksi ja mikä pahaksi. Ja jokaisen tärkein elämänkumppani on se jokaisen "minä itse".Olet tehnyt ratkaisusi , toivottavasti se oli oikea. Toivon parempaa tulevaisuutta teille molemmille .
- Auttaja
masis-depis-panic kirjoitti:
kävi eilen? Voisistko vielä kertoa jotain? Jäi vaivaamaan...itsekin kokenut olen samoja. Läheinen psyykosin läpikäynyt, itsellä sitten masiksia sairaslomille saakka.
Uupua voi varmaan moisessa. Tosi vaikea paikka. Milenterveydenhäiriöt on siitä 'pirullisisa' että pitävät jotenkin varppeillaan koko ajan. Kuvitella mielessään pahimmat mahdolliset ja toisaalta ei voi oikein tehdä mitään. Apuja on myös vaikea saada muualta.Halusit tietää miten tässä sitten kävi kun olin tuon ammentavan kirjeeni miehelleni ojentanut ja hän oli sen lukenut. Pahoittelen, jos tämä kuullostaa sekavalta mutta sitä se juuri on.
Lähdimme ulkoilmaan pitkälle kävelylle puhumaan asiasta. Hän kommentoi ainoastaan kirjeen niitä osia, joissa kuvailin hänen omia käyttäytymismalleja ja reaktioitaan tai lähinnä reagoimattomuuttaan velvollisuuksia kohtaan. Hän sanoi että tontinnurkassa itkeskellessään oli pohtinut juuri samoja asioita ja on nyt tehnyt päätöksen ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkia työpaikan tai ainakin ilmoittautua työkkärin työnhakijaksi. Taas niitä samoja mahtipontisia lupauksia joita on kuultu jo niin monet kerrat aikaisemminkin. Koskaan vaan ei mitään lopulta tapahdu. Josko sitten tällä kertaa...
Hän ei kommentoinut millään tavalla esimerkiksi sitä, että ilmoitin etten häntä rakasta. Häntä ei kiinnostanut huomioida myöskään sitä, että ilmoitin olevani nyt lopen kyllästynyt olemaan hänen holhoojansa ja elättäjänsä. Ei ole väliä, miltä minusta tuntuu.
Hänen mielestään mikään ei ole muuttunut, eikä häntä edes hetkauta rakastanko häntä vai en. Hänelle ilmeisesti kelpaisi se kuvio, että minä käyn töissä ja hoidan kaiken rakastamatta häntä kunhan vain hän saa asustaa kattoni alla. (Omistusasunto on muuten minun ja on avioehtokin).
Tilanne on minulle käsittämätön. Pitäisikö minun valehdella, että olen rakastunut toiseen mieheen vai? Hänen läsnäolonsa masentaa ketä tahansa, koska hän on äärimmäisen pessimistinen kaikissa puheissaan. Haukkuu tv-ohjelmia ja kaikkea ympärillään.
Hänellä ei ole paikkaa mihin mennä eikä rahaakaan kun ei ole edes sitä työttömyyskorvausta. Silti haluaisin ettei hän enää myrkyttäisi minun elämääni ongelmillaan. Mutta mihin minä hänet ajan? Ja samalla tietenkin tiedän että hän on masentunut ja tuntuu pahalta puhua näin. - Jaag.
Auttaja kirjoitti:
Halusit tietää miten tässä sitten kävi kun olin tuon ammentavan kirjeeni miehelleni ojentanut ja hän oli sen lukenut. Pahoittelen, jos tämä kuullostaa sekavalta mutta sitä se juuri on.
Lähdimme ulkoilmaan pitkälle kävelylle puhumaan asiasta. Hän kommentoi ainoastaan kirjeen niitä osia, joissa kuvailin hänen omia käyttäytymismalleja ja reaktioitaan tai lähinnä reagoimattomuuttaan velvollisuuksia kohtaan. Hän sanoi että tontinnurkassa itkeskellessään oli pohtinut juuri samoja asioita ja on nyt tehnyt päätöksen ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkia työpaikan tai ainakin ilmoittautua työkkärin työnhakijaksi. Taas niitä samoja mahtipontisia lupauksia joita on kuultu jo niin monet kerrat aikaisemminkin. Koskaan vaan ei mitään lopulta tapahdu. Josko sitten tällä kertaa...
Hän ei kommentoinut millään tavalla esimerkiksi sitä, että ilmoitin etten häntä rakasta. Häntä ei kiinnostanut huomioida myöskään sitä, että ilmoitin olevani nyt lopen kyllästynyt olemaan hänen holhoojansa ja elättäjänsä. Ei ole väliä, miltä minusta tuntuu.
Hänen mielestään mikään ei ole muuttunut, eikä häntä edes hetkauta rakastanko häntä vai en. Hänelle ilmeisesti kelpaisi se kuvio, että minä käyn töissä ja hoidan kaiken rakastamatta häntä kunhan vain hän saa asustaa kattoni alla. (Omistusasunto on muuten minun ja on avioehtokin).
Tilanne on minulle käsittämätön. Pitäisikö minun valehdella, että olen rakastunut toiseen mieheen vai? Hänen läsnäolonsa masentaa ketä tahansa, koska hän on äärimmäisen pessimistinen kaikissa puheissaan. Haukkuu tv-ohjelmia ja kaikkea ympärillään.
Hänellä ei ole paikkaa mihin mennä eikä rahaakaan kun ei ole edes sitä työttömyyskorvausta. Silti haluaisin ettei hän enää myrkyttäisi minun elämääni ongelmillaan. Mutta mihin minä hänet ajan? Ja samalla tietenkin tiedän että hän on masentunut ja tuntuu pahalta puhua näin.Ulos.
Annat vaikka kuukauden aikaa etsiä oma asunto ja laittaa muutkin asiansa kuntoon ja sitten kylmästi vain ulos oli hänellä sitten asunto tai ei. Ei jahkailuja eikä muttia. Ei holhousta eikä puolesta tekemistä. Iso mies osaa itse hoitaa asiansa. Jos ei hoida, kärsikööt itse. Sitä niittää mitä kylvää. - Omainen.
Auttaja kirjoitti:
Halusit tietää miten tässä sitten kävi kun olin tuon ammentavan kirjeeni miehelleni ojentanut ja hän oli sen lukenut. Pahoittelen, jos tämä kuullostaa sekavalta mutta sitä se juuri on.
Lähdimme ulkoilmaan pitkälle kävelylle puhumaan asiasta. Hän kommentoi ainoastaan kirjeen niitä osia, joissa kuvailin hänen omia käyttäytymismalleja ja reaktioitaan tai lähinnä reagoimattomuuttaan velvollisuuksia kohtaan. Hän sanoi että tontinnurkassa itkeskellessään oli pohtinut juuri samoja asioita ja on nyt tehnyt päätöksen ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkia työpaikan tai ainakin ilmoittautua työkkärin työnhakijaksi. Taas niitä samoja mahtipontisia lupauksia joita on kuultu jo niin monet kerrat aikaisemminkin. Koskaan vaan ei mitään lopulta tapahdu. Josko sitten tällä kertaa...
Hän ei kommentoinut millään tavalla esimerkiksi sitä, että ilmoitin etten häntä rakasta. Häntä ei kiinnostanut huomioida myöskään sitä, että ilmoitin olevani nyt lopen kyllästynyt olemaan hänen holhoojansa ja elättäjänsä. Ei ole väliä, miltä minusta tuntuu.
Hänen mielestään mikään ei ole muuttunut, eikä häntä edes hetkauta rakastanko häntä vai en. Hänelle ilmeisesti kelpaisi se kuvio, että minä käyn töissä ja hoidan kaiken rakastamatta häntä kunhan vain hän saa asustaa kattoni alla. (Omistusasunto on muuten minun ja on avioehtokin).
Tilanne on minulle käsittämätön. Pitäisikö minun valehdella, että olen rakastunut toiseen mieheen vai? Hänen läsnäolonsa masentaa ketä tahansa, koska hän on äärimmäisen pessimistinen kaikissa puheissaan. Haukkuu tv-ohjelmia ja kaikkea ympärillään.
Hänellä ei ole paikkaa mihin mennä eikä rahaakaan kun ei ole edes sitä työttömyyskorvausta. Silti haluaisin ettei hän enää myrkyttäisi minun elämääni ongelmillaan. Mutta mihin minä hänet ajan? Ja samalla tietenkin tiedän että hän on masentunut ja tuntuu pahalta puhua näin.Jos mies on oikeasti masentunut, hän ei pysty ottamaan itseään niskasta kiinni. Hän tarvitsee ulkopuolista apua. Ehkä jopa holhoojan. Hän on henkisesti heikommassa tilanteessa kuin pieni lapsi.
Ota yhteys vaikka kriisikeksukseen ja selitä tilanne. Jos he eivät voi auttaa, niin ainakin he voivat ottaa vastuun jatkosta, mitä miehelle tapahtuu. Eihän oikeasti sairasta ihmistä voi sysätä tilanteeseen, jota hän pysty hallitsemaan. Siis jos hän on oikeasti sairas. Ei liene tarkoitus jättää ihmistä heitteille. Suomessa on kai ainakain vielä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä, jotka ottavat kiinni, jos ihminen uhkaa pudota ihan tyhjän päälle. - Hohhoijaa.
Omainen. kirjoitti:
Jos mies on oikeasti masentunut, hän ei pysty ottamaan itseään niskasta kiinni. Hän tarvitsee ulkopuolista apua. Ehkä jopa holhoojan. Hän on henkisesti heikommassa tilanteessa kuin pieni lapsi.
Ota yhteys vaikka kriisikeksukseen ja selitä tilanne. Jos he eivät voi auttaa, niin ainakin he voivat ottaa vastuun jatkosta, mitä miehelle tapahtuu. Eihän oikeasti sairasta ihmistä voi sysätä tilanteeseen, jota hän pysty hallitsemaan. Siis jos hän on oikeasti sairas. Ei liene tarkoitus jättää ihmistä heitteille. Suomessa on kai ainakain vielä sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä, jotka ottavat kiinni, jos ihminen uhkaa pudota ihan tyhjän päälle.Voi hyvä ihminen sentään näitä hyysäreitä! Kyseinen mies on jo ammattimaisen hoidon piirissä ja sen lisäksi vaikuttaa epäilyttävästi siltä että ihan oikea ongelma tuossa taustalla on alkooliongelma eikä mikään helvetin sairaus. Missään muualla maailmassa jumalauta isoja äijiä holhota ku pieniä vauvoja!
- Rane-R
Ihmisen voimavarat ovat rajalliset. Masentuneen ihmisen lähipiiri on jatkuvassa 'valmiustilassa' ollessaan suuressa sairastumisen vaarassa myös. Masentuneen runsas alkoholinkäyttö ruokkii lisää masennusta,joten tilanteesta selviytyminen ilman useampia ammattiauttajia saattaa käydä mahdottomaksi. Et maininnut miehesi agressioista muuta kuin ilkeyden koirallenne ja suuttumisen pienistä (?) Mielestäni tilanteenne on kärjistynyt riittävän vakavaksi , se tuskin tulee korjaantumaan riittävästi miehesi mainitsemalla "keskustelu auttaa" linjalla keskenänne. Masentuneen tehokkaaseen hoitoon saanti ,vaatii tiukan lempeän otteen. Pitää pyrkiä tekemään selvät rajat ja puitteet missä pysytään. Mahdollinen alkoholismi kuten masennuskin ovat sairauksia jotka usein esiintyvät yhdessä toisiaan pahentaen ja jatkuessaan saattavat kärjistyä fyysisen väkivallan muotoihin. Te molemmat tiedostatte ongelman vakavuuden ja sen miten se vaikuttaa teidän yhteiseen elämäänne . Olet varmasti tehnyt voitavasi auttaaksesi aviomiestäsi, mutta nyt on se vaihe elämässänne että ilman tehokasta ulkopuolista apua ongelma tuhoaa avioliittonne. Masentuneen alkoholin käyttö on saatava mieluiten kokonaan katkaistua ,koska se jo hiukan auttaa masennusoireisiin. Miehesi on jo saanut mainitsemaasi ammattiapua , mutta nyt sinun voimavaroistasi pitkälti riippuu tuleeko miehesi saamaan riittävää tehokasta ammattiapua. Jos voimavarasi riittää ja avioliittolupauksesi edelleen kantaa , varaat ajan yhteisiin palaverihin jossa olette kaikki mukana , miehesi , sinä , ammattiauttaja ja mahdollisesti teidän yhteinen luotettava kokonaistilanteen tietävä ystävä. Avioliittoneuvoja , eri alojen lääkärit , jotka ovat perehtyneet niin alkoholismiin kuten masennukseen , psykologit , psykoterapeutit jne. jne. ovat niitä ammattiauttajavaihtoehtoja yhteiseen keskustelutilanteeseenne . Miehesi sairaudestaan huolimatta tulee tietää se, ettei tilanteenne saa jatkua nykyisellään , ja nämä yhteiset keskustelut toteutuessaan ja tiukassa lempeässä ilmapiirissä läpivietyinä ovat mielestäni tapauksessanne välttämättömiä. Vaikka ne johtaisivat miehesi väliaikaiseen psygiatriseen laitoshoitoon, on sinulla mahdollisuus saada miehesi takaisin terveenä. ter. R.R.
- Masis*
Minä olin päiväsairaalahoidossa,eli päivät osastolla ja illat ja yöt kotona.
Nyt tulee tärkeää mitä siellä sanottiin,ammattiauttajat siis antoivat ohjeen,joka on seuraavanlainen:
PERHEENJÄSENESTÄ EI SAA OTTAA TERAPEUTTIA !!!!!!!!!!
Masennuksesta tulee puhua hyvin vähän kotona. Et sinä jaksa loputtomiin eikä sinulla ole tarvittavaa koulutusta,etkä osaa ottaa tarvittavaa etäisyyttä "hoidettavaan". Tällainen etäisyys pitää hoitajan pystyä ottamaan, että ei itse putoa samaan suonsilmäkkeeseen ja jaksaa itse.
Puhu tästä asiasta miehesi kanssa. Minä olen sairastanut masennusta 12 vuotta ja olen ollut kymmenisen vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä.
Minä olen pyrkinyt puhumaan vain hyvin vähän masennuksestani kotona, koska sain sellaisen ohjeen.
Miehesi pitäisi pikaisesti saada parempaa hoitoa ja lääkitystä!
Voimia sinulle
t. Masis itse - puhtaat pulinat
olla koiralle ilkeä niin ei ole masentunut.
On vittumainen paska
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Israel aloitti 3. maailmansodan
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011297979.html Israel se sitten aloitti näköjään kolmannen maailmansodan.5404665Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek183751Nainen, meidän talossa on säännöt
1. Mies on aina oikeassa. 2. Ei vastaväitteitä. 3. Mäkättäminen kielletty. 4. Suhde on tärkein. 5. Ei salaisuuksia. 6. E2842352Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia4862230Miksi me ei mies voida edes viestitellä irl?
En odota enkä vaadi mitään, voitaisiin vain olla yhteyksissä jollain tapaa ihan oikeasti.891578Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1191556- 1571413
Oliko Farmi-finaalitehtävät mielestäsi tasaveroisia Lloydin ja Johannan välillä?
Onnea Farmi-voitosta, Lloyd. Et tainnut olla ihan kaikkien suosikki, mutta puskit voittoon! Oliko finaalitehtävät miel811353- 711339
- 841164