Kuka teki

liiton arkun?

2. Moos. 32:ssa israelilaiset teettivät Aaronilla, Mooseksen velipojalla kultaisen sonnipatsaan kun luulivat Mossen kadonneen lopullisesti ja halusivat jotain palvottavaa. Kun Mouses viimein tuli alas Siinai-vuorelta, hän vihastui koska oli Jahven lellikki. Hän sanoi: Kaikki jotka ovat Herran puolella, tulkoot tänne!" Kaikki Leevin (juuri se Jaakobin poika-Leevi) heimoon kuuluvat menivät. Nämä sitten tappoivat kaikki muut, olipa sitten veli, ystävä tai sukulainen. Kuulemma n. 3000 sai surmansa.

Ongelma on siinä, että Jumala oli jo aiemmin määrännyt Juudan (juuri se Jaakopin poitsu) sukuun kuuluvan Besalelin ja Danin (juuri se) heimoon kuuluvan Oholiabin tekemään niitä kalliita pyhiä tavaroita, kuten liitonarkun, pyhäkköteltan ja uhripöydän. Nämä rakennetaan sitten luvuissa 36 eteenpäin. Mutta, mutta kun kaikki muut jo kuolivat paitsi Leevin heimoon kuuluvat. Tä?

En uskalla kysyä Raamattukeskusteluista kun kysymyksiäni on aiemminkin poistatettu ennenkuin olen nähnyt vastauksia.

14

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Egyptistä lähtiessä pelkästään jalkautuneita miehiä oli 600000.
      Tässä kuoli 3000, eri sukukunnista paitsi Leevi. Eli mitä kohtaa et ymmärtänyt?

      • ymmärrä

        Mooses käski Leeviläisten tappaa israelilaisista KAIKKI, JOTKA KOHTAATTE, oli veli, ystävä tai sukulainen. Saa sen käsityksen, että Vain Leeviläiset jäivät henkiin. Oli muuten aika verenhimoinen tämä Jahve ja Mooses. Etenkin Jahve, joka omien sanojensa mukaan on "kiivas Jumala". Kuolema seuraa lähes kaikista rikkeistä, ja 2. Moos. 22:28 "Uhraa minulle viivyttelemättä ensi hedelmä viljastasi ja viinistäsi. Anna minulle myös esikoinen pojistasi. 29 Sama koskee nautoja, lampaita ja vuohia. Niiden esikoinen saa olla 7 päivää emänsä kanssa, mutta kahdeksantena sinun tulee antaa se minulle." Voi hyvä jumala.

      • ymmärrä kirjoitti:

        Teksti yhteys, kyseessä oli joukko kapinallisia.

      • hyvää jumalaa vastaan
        hobo7 kirjoitti:

        Teksti yhteys, kyseessä oli joukko kapinallisia.

        Herra sanoi vielä: "Jätä minut nyt rauhaan, että vihani saa leimahtaa heitä vastaan ja tuhota heidät. Mutta sinusta minä teen suuren kansan". Mooses onnistui lepyttämään Jahven, joka "päätti luopua siitä hävityksestä jolla oli uhannut kansaansa".

        HOLY SHIT! Mooses oli tekijämiehiä! Lepytti Jumalan puhumalla! Ahtisaari ei ole enää mitään .....
        No 3000 kuoli yhdessä päivässä mutta muuten ihan hyvin vedetty.

      • hobo7
        hyvää jumalaa vastaan kirjoitti:

        Ahtisaari??
        Onko se joskus ollut jotain, muutako YK';n marionetti.

      • hobo7 kirjoitti:

        Ahtisaari??
        Onko se joskus ollut jotain, muutako YK';n marionetti.

        Taas tyhmäillä hobo.
        Marionetit eivät saa aikaan sitä mitä Ahtisaari on saanut..
        Konfliktialueella vuoden asuneena voin sanoa että jos siellä osapuolille menee sanomaan että: No kun mun käskettiin sanoa näin.. Nehän nauravat itsensä hengiltä heti..
        Kun vallasta tapellaan, niin siinä ei Yk:lla ole mitään arvovaltaa. Siellä uskotaan vain voimaa. Aseellista, tai tarpeeksi kovaa jätkää, joka osaa edes vähän takoa järkeä päähän..

      • weccu kirjoitti:

        Ok. Sulla on käytännön kokemus. En vaan jaksa paljo arvostaa kyseistä pressaa.
        Sanohan se itse aikoinaa, että ei halua olla niiden presidentti jotka pitävät EU;ta
        ilmestyskirjan petona, eli ei tunnusta muo kansalaiseksi.
        Tosin minä tunnustan esivallan siis hänetkin, se on Raamatun käsky.
        Shalom.

      • Kuk regus susej

        Miksi EU?

        Löytyykö jostakin listaa ihmisistä, valtioista, aatteista ja asioista joita on vuosien varrella pidetty ilmestyskirjan petona?

      • Kuk regus susej kirjoitti:

        Miksi EU?

        Löytyykö jostakin listaa ihmisistä, valtioista, aatteista ja asioista joita on vuosien varrella pidetty ilmestyskirjan petona?

        Joo sitä on pidetty 10 sarvee.
        Peto valta on aina Juutalaisten vihollinen eli Rooman jatke, vaikka Paavin valta ja nyt tuleva ekumeeninen yhteys. Voi kyllä olla vaikka Syyrian, Makedonian, ei voi tietää.
        Luulisi että kehittyneet ase vallat antavat johdon tälle.
        mm;Islamistit ovat paha pelote länsi valloille. Pyydän lue Daniel, Hesekiel, Jeremia, Jesaja, Ilm, Evamkeliumit.

        että peto on milloin mikäkin, kadonnut neuvostoliittokin on mainittu. Tarkoittaako se sitä että peto tulee aina uudestaan, sitä että se vaihtaa hahmoa, vai sitä että teillä ei ole aavistustakaan asiasta?

      • Kuk regus susej kirjoitti:

        että peto on milloin mikäkin, kadonnut neuvostoliittokin on mainittu. Tarkoittaako se sitä että peto tulee aina uudestaan, sitä että se vaihtaa hahmoa, vai sitä että teillä ei ole aavistustakaan asiasta?

        Eipä hirveesti ole aavistusta.
        Merkit on Babylon eli Nebun valtakunta (huom: maantieteeliset alueet)
        Meedia Persia.
        Makedonia (Kreikka).
        Rooma.
        Jostai näistä. Israel sotii jatkuvasti, kuka tekee vale rauhan siellä se.
        Sitä ennen Damaskos häviää kaupungien luvusta, Egypti luhistuu.
        YM;lue, ja kerro mulle. Öitä.
        Shalom.

      • ...

        sotii siis jatkuvasti jotain noista valtioista vastaan ja jos joku sen päättäjistä erehtyy tekemään rauhan, on ilmestyskirjan peto?

        Kuulostaa taas kristillisen selvältä tämäkin asia.

      • Atte Ateisti
        hobo7 kirjoitti:

        Eipä hirveesti ole aavistusta.
        Merkit on Babylon eli Nebun valtakunta (huom: maantieteeliset alueet)
        Meedia Persia.
        Makedonia (Kreikka).
        Rooma.
        Jostai näistä. Israel sotii jatkuvasti, kuka tekee vale rauhan siellä se.
        Sitä ennen Damaskos häviää kaupungien luvusta, Egypti luhistuu.
        YM;lue, ja kerro mulle. Öitä.
        Shalom.

        Minua säälittävät ne miljoonat uskovaiset, jotka kulloinkin hurahtavat tulevaisuuden apokalyptisia tulkintojanne uskomaan. 1980-luvulla hellari-enoni vakuutteli Raamatun Assyria-kuvausten perusteella, kuinka Neuvostoliitto tulee aloittamaan ydinsodan. 1800-luvulla Napoleonin tulkittiin olevan ennustettu Antikristus jne.

        Milloin mitäkin. Ja kun "ennustuksen tulkintanne" osuu pieleen, ei sitä paljoa anteeksi pyydetä vaan jatketaan uudella valheella luottaen siihen, ettei kukaan muista niitä edellisiä.

        Ja vihan saarnaajien kirjat myyvät ja vapaaehtoisia "kymmenyksiä seurakunnalle" maksetaan....

      • hobo7 kirjoitti:

        Teksti yhteys, kyseessä oli joukko kapinallisia.

        Missä kohtaa tekstiä mainitaan kapinalliset?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      412
      9066
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      188
      3652
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2113
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      83
      1302
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1115
    6. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1102
    7. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1100
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1075
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1033
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      66
      982
    Aihe