En tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Mies ilmoitti täysin puskista reilu viikko sitten, että hän on löytänyt toisen naisen. Olemme olleet 5 vuotta yhdessä ja välillä yritetty erotakin kun mies ei ole ollut varma mitä elämältää haluaa ja haluaako vielä lapsia (kun minä halusin ja hänellä oli jo 2 ja ikääkin yli 40v). Mutta viimeiset 2,5 vuotta on ollut onnellisia (luulin). Luulin, että hän oli löytänyt itsestään varmuuden ja oli tosiaan sitoutunut meihin kun sitten päätti olla kanssani ja ostimme talon ja hankimme lapsen (nyt 1,5 vuotias). Hän on jo kerran jättänyt aiemman perheensä ja nyt siis tekemässä saman uudestaan.
Ja vielä viikko sitten kaikki oli hyvin, meillä oli hyvä seksielämä ja hauskaa yhdessä ja perheenä enkä mitään ollut huomannut, että hän oli n. 1kk sitten alkanut käydä erään naisen kanssa kahvilla ja keskustelemassa ja siis ihastunut tähän (ei seksiä vielä).
Kyllähän sitä tavallaan oli takaraivossaan pelännyt, että näin voisi joskus käydä kun hänen historiansa tiesi, mutta luulin tosiaan että hän oli vihdoin päättänyt mitä haluaa. Mutta eipä sitten kai ollutkaan. Hän jopa myöntää, että on ollut elämäämme ihan tyytyväinen (ja epäili ettei samanlaista seksielämää tule ehkä ikinä saamaan), mutta totesi sitten, että "tyytyväinen" ei riitä hänelle. Hän haluaa suuria tunteita!! Kuvittelee, että nyt tämän naisen kanssa hän taikaiskusta muuttuu onnelliseksi ja että se tunne tulee vaan jatkumaan ja jatkumaan. Ja että tämä nainen hänelle riittäisi eikä hän enää ihastuisi muihin tämän jälkeen.
En ymmärrä miten ihminen voi olla noin jalat irti maasta, mielestäni toi kuulostaa ihan teini-ikäisen tytön haaveilta. Miten ihminen voi tosta vaan olla valmis jättämään pienen poikansa (vaikka haluaa kuulemma nähdä häntä paljon eikä usko että erollamme olisi mitään huonoa vaikutusta pojan elämään). Hän kuulemma oikein haaveilee, että asuisimme suurinpiirtein samassa rapussa sitten kaikki ja hän saisi nähdä poikaansa miten paljon haluaa (lasta siis jonka hän minun toiveestani alun perin "teki"). Sinänsähän on hyvä, ettei hän lapsesta eroon halua päästä, mutta kun minä olen se, joka lasta toivoi niin en voi ajatella olla ilman poikaa yhtään, sen lisäksi että joudun olemaan ilman miestä jota rakastan. Eli kyllähän hän tässä vähän viikonloppuisäksi olisi ryhtymässä ja sitä olen hänelle yrittänyt sanoa. Ehkä ajan myötä toivon ja pystyn että poika enemmän sitten isänsä kanssa olisi, mutta tällä hetkellä hän on ainoa mitä minulla on ja en pysty jakamaan häntä niin että joutuisin itse luopumaan hänestä... Olenko ihan paska itsekin? Ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen yrittänyt sanoa, että mieti nyt vielä rauhassa mitä olet tekemässä ja että tekisit järjellä ja ajan kanssa päätöksiä, ei tunteella. Ja on hän luvannut tavallaan miettiäkin, mutta uskon silti, että hänellä ei ole nyt haluja pelastaa tätä mitä meillä oli. Minä olisin valmis yrittämään kaikkeni, mutta tietenkin toivon, että mies tekisi itselleen jotain, jotta voisi osata olla onnellinen nykyiseen elämäänsä eikä aina haikailisi jotain muuta. En ymmärrä miksi ihmisen pitää koko ajan hamuta jotain lisää eikä tahdota olla tyytyväisiä siihen mitä on saanut. Ei se vaihtamalla parane taktiikka hänellä ole nyt kovin hyvin toiminut tähänkään asti, miten hän voi nyt taas vaan kuvitella niin. Pitäisi ottaa vastuu tekemistään (meidän suhteesta ja tästä lapsesta), eikä enää viiden kympin kriisissä yrittää enää aloittaa uudestaan taas jonkun nuoremmaan (ja vielä lapsettoman kanssa)... tätä menoa hän varmasti joutuu tämän tilanteen eteen uudestaan ja uudestaan.
Kyllähän näitä juttua aina lukee, mutta ei koskaan uskoisi (tosissaan) että se omalle kohdalle osuisi. Tuommoiset miehethän on yleensä ihan paskiaisia, mutta kun tämä minun mieheni ei tuommoiseen kategoriaan ole ajatuksissani sopinut. Täytyy ehkä vain hyväksyä realiteetit, että hän on paska jätkä. piste. Hän itse on muka pahoillaan puolestani, mutta silti ihmettelee miten tämä voi olla mulle näin vaikea paikka sillä "ihmisethän eroaa joka päivä, ei tämä mitenkään ihmeellinen tilanne ole". Kyllä tässä elämässä selvästi erotaan liian helposti joissain tapauksissa. Olisi eri asia jos oltas riidelty koko ajan tai ollut seksitöntä elämää tai väkivaltaa. Tuntuu, että oma pää hajoaa hetkellä millä hyvänsä.
Ja vielä viikko sitten kaikki oli hyvin, meillä oli hyvä seksielämä ja hauskaa yhdessä ja perheenä enkä mitään ollut huomannut, että hän oli n. 1kk sitten alkanut käydä erään naisen kanssa kahvilla ja keskustelemassa ja siis ihastunut tähän (ei seksiä vielä).
Kyllähän sitä tavallaan oli takaraivossaan pelännyt, että näin voisi joskus käydä kun hänen historiansa tiesi, mutta luulin tosiaan että hän oli vihdoin päättänyt mitä haluaa. Mutta eipä sitten kai ollutkaan. Hän jopa myöntää, että on ollut elämäämme ihan tyytyväinen (ja epäili ettei samanlaista seksielämää tule ehkä ikinä saamaan), mutta totesi sitten, että "tyytyväinen" ei riitä hänelle. Hän haluaa suuria tunteita!! Kuvittelee, että nyt tämän naisen kanssa hän taikaiskusta muuttuu onnelliseksi ja että se tunne tulee vaan jatkumaan ja jatkumaan. Ja että tämä nainen hänelle riittäisi eikä hän enää ihastuisi muihin tämän jälkeen.
En ymmärrä miten ihminen voi olla noin jalat irti maasta, mielestäni toi kuulostaa ihan teini-ikäisen tytön haaveilta. Miten ihminen voi tosta vaan olla valmis jättämään pienen poikansa (vaikka haluaa kuulemma nähdä häntä paljon eikä usko että erollamme olisi mitään huonoa vaikutusta pojan elämään). Hän kuulemma oikein haaveilee, että asuisimme suurinpiirtein samassa rapussa sitten kaikki ja hän saisi nähdä poikaansa miten paljon haluaa (lasta siis jonka hän minun toiveestani alun perin "teki"). Sinänsähän on hyvä, ettei hän lapsesta eroon halua päästä, mutta kun minä olen se, joka lasta toivoi niin en voi ajatella olla ilman poikaa yhtään, sen lisäksi että joudun olemaan ilman miestä jota rakastan. Eli kyllähän hän tässä vähän viikonloppuisäksi olisi ryhtymässä ja sitä olen hänelle yrittänyt sanoa. Ehkä ajan myötä toivon ja pystyn että poika enemmän sitten isänsä kanssa olisi, mutta tällä hetkellä hän on ainoa mitä minulla on ja en pysty jakamaan häntä niin että joutuisin itse luopumaan hänestä... Olenko ihan paska itsekin? Ja mitä minun pitäisi tehdä? Olen yrittänyt sanoa, että mieti nyt vielä rauhassa mitä olet tekemässä ja että tekisit järjellä ja ajan kanssa päätöksiä, ei tunteella. Ja on hän luvannut tavallaan miettiäkin, mutta uskon silti, että hänellä ei ole nyt haluja pelastaa tätä mitä meillä oli. Minä olisin valmis yrittämään kaikkeni, mutta tietenkin toivon, että mies tekisi itselleen jotain, jotta voisi osata olla onnellinen nykyiseen elämäänsä eikä aina haikailisi jotain muuta. En ymmärrä miksi ihmisen pitää koko ajan hamuta jotain lisää eikä tahdota olla tyytyväisiä siihen mitä on saanut. Ei se vaihtamalla parane taktiikka hänellä ole nyt kovin hyvin toiminut tähänkään asti, miten hän voi nyt taas vaan kuvitella niin. Pitäisi ottaa vastuu tekemistään (meidän suhteesta ja tästä lapsesta), eikä enää viiden kympin kriisissä yrittää enää aloittaa uudestaan taas jonkun nuoremmaan (ja vielä lapsettoman kanssa)... tätä menoa hän varmasti joutuu tämän tilanteen eteen uudestaan ja uudestaan.
Kyllähän näitä juttua aina lukee, mutta ei koskaan uskoisi (tosissaan) että se omalle kohdalle osuisi. Tuommoiset miehethän on yleensä ihan paskiaisia, mutta kun tämä minun mieheni ei tuommoiseen kategoriaan ole ajatuksissani sopinut. Täytyy ehkä vain hyväksyä realiteetit, että hän on paska jätkä. piste. Hän itse on muka pahoillaan puolestani, mutta silti ihmettelee miten tämä voi olla mulle näin vaikea paikka sillä "ihmisethän eroaa joka päivä, ei tämä mitenkään ihmeellinen tilanne ole". Kyllä tässä elämässä selvästi erotaan liian helposti joissain tapauksissa. Olisi eri asia jos oltas riidelty koko ajan tai ollut seksitöntä elämää tai väkivaltaa. Tuntuu, että oma pää hajoaa hetkellä millä hyvänsä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minäkin olen pahoillani puolestasi...miehesi kuulostaa kovin kypsymättömältä. Jos yli 40-vuotiaana luulee hyvän elämän olevan jatkuvaa suurten tunteiden tulvaa, niin on todellakin jäänyt henkisesti jonnekin teini-ikäisen tasolle.
Samaa olen ihmetellyt itsekin, kun näitäkin keskusteluja selaa, sekä miesten että naisten kohdalla. Siis että eikö mikään enää riitä? Tosiasiahan on, että aina löytyy nuorempi, kauniimpi, rikkaampi tai älykkäämpi ja siten kiinnostavampi kumppani. Mutta kun: ihmisten tulisi muistaa, ettei täydellistä kumppania olekaan. Kaikkien kanssa tulee ennen pitkää arki vastaan ja se on se, mikä ratkaisee suhteen jatkuvuuden. Ihmisistä itsestään riippuu, tuleeko arjesta tylsää puurtamista ja pelkkää laskujen maksua jne. vai huomataanko siinä myös niitä hyviä asioita.
Tosi pahoillani olen pienen poikanne puolesta. Toisaalta hän on vielä niin pieni, että ero tuossa vaiheessa onkin ehkä helpompi käsitellä. Mutta että mies on niin naiivi, että suunnittelee jopa samassa rapussa asumista?! Hän ei siis mieti tippaakaan sinun tunteitasi. Noinko kevyesti hän ajattelee kuitata yhteisen elämänne? Tuosta vaan muuttaisi vaikka naapuriin toisen naisen kanssa? Todella kypsymätön persoona eikä tuossa iässä enää kypsykään.
Vai onko ajatuksena pitää kahta vaimoa? Jos (=kun) vaikka uuden kanssa tulee arki vastaan, niin olisi apu (=sinä) lähellä.
Minusta sinulla on oikeus vaatia ja saada häneltä vastaus hyvin pian siihen, miten hän nyt aikoo toimia. Ihastuksia tulee ja menee. Kun uutuudenviehätys on karissut, aletaan tähyillä seuraavaa kohdetta. Se on kehä, jota voi kiertää loputtomiin, jos siihen lähtee.
Veikkaan, että se uusi nainen katoaa kyllä maisemista kunhan joutuu vierasta pientä lasta hoitaaman...tässä vaiheessahan naisella ei ole mitään tietoa lapsiperheen arjesta.
Pahaa pelkään, että mies saattaa kilpailuttaa teitä naisia omasta suosiostaan. Eli pistää sinut ja sen uuden naisen taistelemaan huomiostaan. Ei kuulosta kovin kivalta kaverilta muutenkaan.
Elämyshakuinen tyyppi, joka etsii virikkeitä muista ihmisistä. Tuollaiset tyypit hankkivat monen naisen kanssa lapsia eivätkä ikinä ole mihinkään tyytyväisiä.
että noin naiivi mies häipyy ruutiineilleen uskollisena siinä vaiheessa, kun on tekaissut uuden naisensa kanssa taas uuden lapsen maailmaan.
Ja koska hän suhtautuu eroon sanomalla: "ihmisethän eroaa joka päivä, ei tämä mitenkään ihmeellinen tilanne ole". ymmärtämättä, että jokainen ero on ainutlaatuinen tapaus, suhtautuminen isyyteenkään ei voi olla kaksinen.
eli mies on paskiainen jos päämäärät ja toiveet elämästä ei nyt vaan kohtaa. kukahan tässä teineilee?!
Eihän tässä kukaan tuollaista ole sanonut. Mutta jos elämän toive ja päämäärä on -- kuten aloittajan miehellä näyttää olevan -- vaihtaa naista aina nuorempaan muutaman vuoden välein kun normaali arkielämä ei enää tarjoa riittävän suuria tunteita, niin sitten ei pitäisi tehdä lapsia, ei vaikka vaimo kuinka kinuaisi. Kyllä aikuisen nelikymppisen ihmisen pitää osata arvioida ennen naimisiinmenoa tai ainakin ennen lastentekoa, ovatko omat ja puolison elämän tavoitteet yhteen sovitettavissa vai eivät, eikä mieltä voi muuttaa parin vuoden kuluttua. Teinimäinen on se, joka ei tätä tajua. Toki vaimokin olisi voinut miettiä, onko juuri kyseinen mies sopiva lapsen isäksi, vaikka kuinka olisi vauvakuumeessa.
Tuollaisella luonteella olisi paras pysyä poikamiehenä tai harrastaa vain kevyitä seurustelusuhteita, ei perustaa perheitä. Tai jos vaimo suostuu, pitäköön sitten vaikka rakastajattaria, joita voi vaihtaa parin vuoden välein, ja pitäkööt lapselle kodin ehjänä.
Rasittava peluri on kyseessä, harmi että nuo hämmentävät ja pääsevät sotkemaan niin monen ihmisen elämää.Naisten pitäisi olla tosi valppaita ns. hurmurien kanssa eli juosta mielellään ja kovaa, kun kohdalle tulee.Kirjoitan näin, koska isäni edusti tuota miestyyppiä ja jo nuorena päätin, etten hänenlaiseensa sorru ja päätös on pitänyt, josta olen tosi onnellinen. Olen saanut kokea rauhallisen ja turvallisen perhe-elämän ilman turhaa draamaa, jota siis en ole tosiaankaan kaivannut.
Tyytyväinen. Kysy mihin oli tyytymätön? Pääseekö sitä kautta jäljille ja selvittämään mikä oli korjattavaa. Ei joka ihastuksen perään mieskään kai voisi lähteä. Eikä se ihastus loputtomiin kestä, rakastuminen. Koska se muuttuu ajan kanssa taas.
Toisaalta mies on sotkenut jo toisen mukaan, eli siinä mielessä taas... ehkä nainen ehti jo rakastua. Monimutkaista nykyaika, kun näitä palstojakin lukee.
...ei seksiä vielä? Kukas sen takaa.
Voi Tipi, tilanteesi on raskas!
Poikasikin on sellaisessa iässä, että hänen hoito ja kasvatuskin vievät paljon energiaa.
En tiedä, halusitko neuvoja? Jotakin tuli mieleeni tässä.
Kannattaisiko sinun mennä keskustelemaan jonkun ammattiauttajan kanssa? Saisit peilata ajatuksiasi ja tunteitasi. Miehesi käytös on kyllä todella erikoista. Et ehkä tuntenut häntä aiemmin kunnolla? Todellinen luonto on nyt tullut esiin. Hän vaikuttaa kyllä hyvin epäkypsältä, vastuuntunnottomaltakin sosiaalisessa mielessä, tunteettomalta ja omalla välinpitämättömällä tavalla hyvin julmalta - ehkä tahtomattaan? Hän ei vain ymmärrä tekojensa vaikutusta, vaikka aikuiselta näyttääkin?
Hänen varaansa ei kannata enää suunnitella tulevaisuutta, vai mitä?
Tärkeintä olette nyt te pojan kanssa. Satsaa omaan ja poikasi hyvinvointiin! Hänessä on tulevaisuus, hän tarvitsee nyt äitiään. Sinullakin on mahdollisuus vielä tulla onnelliseksi, mutta en usko, että onni löytyy tuon lapsen isän kanssa.
Hänen todellinen luonteensa olisi ennemmin tai myöhemmin tullut esiin.
Muista, että olet hieno ihminen. Olet sama ihminen, kuin ennen tätä ikävää tapahtumaa.
Kaikesta voi seurata jotakin hyvää. Sitä ei vain heti näe.
Pidä huolta omasta jaksamisestasi, syö terveellisesti, tapaa ystäviäsi, ulkoile ja nuku riittävästi.
Kannattaisi ehkä käydä keskustelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa, ellei sinulla ole lähipiirissäsi luotettavia ihmisiä entuudestaan.
Älä syyllistä itseäsi. Hän on aikuisena itse tehnyt omat valintansa ja ratkaisunsa. Sinä voit tältä pohjalta tehdä omat johtopäätöksesi ja omat ratkaisusi rakentaaksesi itsellesi ja pojallesi hyvän tulevaisuuden ja elämän.
Voimia ja halaus sinulle!
Ettei lapsesi isä vaan ole vähän autistinen. kyseiset ihmiset on tosiaan sosiaalisesti varsinaisia elefantteja posliini kaupassa.
Siltä osin lapsi ja sinä ette menetä mitään vaikka etsit uuden miehen joka on emotionaalinen ja aikuinen mies.
Miehesi on selkeästi keskenkasvuinen, niin kuin sanoit hän elää jalat irti maasta. En minä välttämättä häntä paskaksi luokittelisi vaan hän tuntuu olevan keskenkasvuinen, hän ei vain ymmärrä todellista elämää vaan odottaa että hauskuus jatkuu läpi elämän ja kun niin ei käy hän hakee "hauskuuden" muualta. Asian voi myös ajatella niin, että mitä nopeamin pääset jatkamaan elämääsi ilman tuollaista keskenkasvuista ihmistä niin aina parempi. Sinussa ei ole mitään vikaa, niin kuin ei meissä muissakaan jätetyissä. Elämä vain ei aina mene niin kuin sen on suunnitellut.
Tätä sinä et halua kuulla tällä hetkellä, mutta muista että vaikka sinulla on nyt vaikeaa niin lapsella on oikeus isään, hän ei ole sinun omaisuuttasi eikä sinun tukesi. Loukkaavat vanhemmat toisiaan kuinka paljon tahansa niin lapsi on täysin syytön tapahtuneeseen ja kaikesta huolimatta lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaan. Erotilanteissa ei ole kyse vanhempien tunteista tai haluamisista vaan siitä mitä lapsi tarvitsee ja mihin lapsella on oikeus. Mihesi jätti tyhjiön elämääsi ja sinun on täytettävä se jollain muulla kuin lapsellasi.
Itse olen avioerolapsi ja oma lapseni on myös, eli olen eronnut lapseni isästä. Tiedän siis mistä puhun. Isäni meni uusiin naimisiin, sai kaksi lasta ja erosi. Tämä uusi/ex-vaimo ei antanut isäni tavata sisariani, joten nyt kun olen aikuinen en tunne sisariani. Koen sen suurena menetyksenä itselleni ja sisarilleni.
Ehkä ensi kerralla vlitset fiksummin.
..vaihtoi tämmösen parikymppisen neitosen kolmekymppiseen perheelliseen vaimoon..
Siinäpä onkin sitten miettimistä.
Oltiin muka liian erilaisia ja ajatukset ei kohdanneet. Taisi liehitellä naista jo kauan suhteemme aikana, nyt vaan ilmoitti haluavansa erota, eikä näyttänyt tekevän tiukkaa- no ei tietenkään, kun oli jo nainen odottamassa, eikä tarvinnut jäädä yksin. Minua niin sanoi rakastavansa.. enemmän kuin ketään muuta koskaan. Just joo.
Minua aiemmalle naiselle teki samat temput. Liehitteli minut ja erosi sitten vasta naisesta kun oli saanut minut lumottua. Vaikka suhde oli ollut jo kauan aikaa päin persettä.
Sellanen olo, että tuo mies kaipaa koko ajan vaihtelua, kyllästyy nopeasti. Ei halunnut edes keskustella vaihtoehdoista, mitä tehtäisiin toisin.
Oltiin myös muka liikaa yhdessä, sen takia ei antanut läheisyyttä. No nyt tämän uuden kanssa on 24/7 samassa paikassa. Kyllä se nyt on helppoa aintaa läheisyyttä ja olla ihana, kun on jotain uutta ja kiehtovaa rinnalla.
Miehethän ne on mulkkuja ja kypsymättömiä. Kukaan vaan ei tässäkään ketjussa ole epäillytkään, olisiko siinä toisessa osapuolessakin vikaa.
Turha itkeä sen perään, joka ei koskaan ollutkaan oikeaa rakkautta. Taitaa aloittajakin itkeä vain miehen lompsan perään.