"Diabeteksen hoidon kustannukset ovat lähes kaksinkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samassa ajassa diabeetikkojen määrä on räjähtänyt vajaasta 200 000:sta yli 300 000:een.
Kustannuksia aiheuttaa etenkin lisäsairauksien hoito, joista kallein on dialyysi. Muita kalliita toimenpiteitä ovat esimerkiksi alaraaja-amputoinnit ja silmäpohjaisten sairauksien hoito.
Lisäksi diabetes aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja sekä aivoinfarkteja."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/diabetes-kulut_liki_kaksinkertaistuneet_989010.html
Jotain tarttis tehdä mutta kun niitä vastarannan kiiskiä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Diabetesliitto täynnä. Professorimafia, apureinaan yliopistojen päivystävät dosentit ja juoksupoikinaan kaiken maailman ravitsemusterapeutit ja hannapartaset, huolehtii lääke- ja elintarviketeollisuuden eduista.
Lisää vaan hiilihydraatteja ja margariineja niin hidas kansanmurha toteutuu.
Kustannuksia aiheuttaa etenkin lisäsairauksien hoito, joista kallein on dialyysi. Muita kalliita toimenpiteitä ovat esimerkiksi alaraaja-amputoinnit ja silmäpohjaisten sairauksien hoito.
Lisäksi diabetes aiheuttaa sydän- ja verisuonitauteja sekä aivoinfarkteja."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/diabetes-kulut_liki_kaksinkertaistuneet_989010.html
Jotain tarttis tehdä mutta kun niitä vastarannan kiiskiä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Diabetesliitto täynnä. Professorimafia, apureinaan yliopistojen päivystävät dosentit ja juoksupoikinaan kaiken maailman ravitsemusterapeutit ja hannapartaset, huolehtii lääke- ja elintarviketeollisuuden eduista.
Lisää vaan hiilihydraatteja ja margariineja niin hidas kansanmurha toteutuu.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Maapallon väkiluku halutaan saada pienemmäksi ja keinoja on monia.
Ruokavaliosuositukset, teolliset äidin tekemät valmisruoat, jotka ovat täynnä lisäaineita ja niissä ei ole ravintoaineita kuin nimeksi.
Katsoin eilen kaupassa Saarioisten valmistamaa poronkäristystä jossa valmistuspäivä oli 31.8.2009 ja viimeinen käyttöpäivä 20.9.2009! Ainakaan minulla ei normaaleista raaka-aineista valmistettu ruoka säily jääkaapissa 20 päivää, vaikka jääkaappini lämpötila onkin suosituksia kylmempi.
Sitten tietysti tulee sikainfulenssa rokotukset, joita kuuliaiset kansalaiset rientävät sankoin joikoin ottamaan, ylilääkitty kansa ja kyllä suurimmalla osalla lääkkeistä on pitkällä aikavälillä pahoja sivuvaikutuksia, jotka nekin aikanaan tehtävänsä tekevät jne. Homma on siistissä paketissa.
Kun rahvas on saatu poistettua kukahan ne käytännön työt sitten tekevät tälle eliitille?
ja sinun älykkyysosamääräsi sen kuin vain surkastuu. Lopeta jo tuo iänikuinen höpöttäminen ja lähde vaikka köpöttelemään.
diabetekseen jos minun äö surkastuu tai jos minä lähden köpöttelemään. Diabeteksen hoitokulut kasvaa siitä huolimatta. En myöskään voi lähteä köpöttelemään kesken työpäivän mutta lenkille lähden kyllä illalla. Kylläpä on s kirjaimia nimimerkissäsi ihan niinkuin skärin tavoin rakastaisit s kirjainta. Ymmärtäähän sen jos nimikirjaimet ovat SS
se köpöttely on sinun lajisi, voithan aina ajaa auton tien laitaan pistäytyä katsomassa löytyisikö sieniä, siitä tulee monen tunnin hyötyliikuntaa. S -kirjain on ihan jees, mutta en todellakaan ole se sinun mielikuvitushahmo joka kirjoittlee täällä sinulle vielä monen vuoden takaa.
minun sieniharrastuksesta puhuttiin joskus neljä vuotta sitten ja pidit sienimetsäkävelyä köpöttelynä. Jos et ole skäri alias SS niin älä varastele hänen tekstejään. Kyllä mä sut tunnen.
ystävä hyvä! millainen kielenkäyttö teillä on kirjoituksissa. häpeä hiukan. yritäppä semmoisella asialinjalla. tai se on ikävää, jos ajaudumme ernest hentusen linjoille sille kakkostyypin linjaukselle.
Kun rasvan käyttö vaan lisääntyy ja liikkuminen niinikään vähenee, ei ole ihme että tilanne ei mene optimaalisimpaan suuntaan. Vaikka vuosikaudet onkin ravitsemuksen suhteen menty parempaan suuntaan niin etenkin liikkumisen vähäisyys alkaa toden teolla purra ikääntyvän väestön keralla, ja kun siihen lisätään tahot jotka kieltävät liikunnan suuret terveyshyödyt selittelemällä ties mitä niin nopeaa ratkaisua ei tilanteeseen ole.
Pekka on päästänyt otteen lipsumaan kun liikuntavalistusta ja koululiikuntaa on entistä vähemmän ja Pekan neuvomia terveellisiä ruokailutapoja noudatetaan entistä vähemmän.
perusteli huonoja diabetes ja yleensä terveyslukuja, toteamalla että ette liiku tarpeeksi. Nyt sitten Puskan opetuslapset kilvan täällä toistavat Suuren Johtajansa mantraa.
Margariinin käyttö on todella lisääntynyt hurjasti ja kun se margariini on sitä HUONOINTA rasvaa ja vielä teollisuusrasvaa niin ei ihme että kansa kärsii. Siihen kun vielä liitetään Puskan hiilarisuositukset 50-60% niin soppa on valmis.
Puskan pitäisikin päästää ote lipsumaan tai itse asiassa se ote pitäisi saada Puskalta pois ja professorimafia pitäisi hajottaa. Ei tästä muuten mitään tule.
entistä paremmin KTL:n suosituksia (raportoitu vuosi pari sitten) ja silti diabetes lisääntyy. Tämä lienee yksi suomalaisista paradokseista joista voidaan puhua ehkä jo 40-50 vuoden päästä. Ja kun noiden potilaiden määrä kaksinkertaistuu 10 vuodessa, niin huh huh missä jamassa näitä suosituksia noudattavat silloin ovatkaan.
40 vuoden päästä jo noin 5 milj.
Eräs Ruotsalainen lehti (Lantbruk) kirjoittaa tänään näin:
"Enligt undersökningar minskar ändå konsumtionen av lättmargariner medan den ökar för smör och Bregott. Det innebär att konsumenterna inte tror på Livsmedelsverkets kostråd utan är mer informerade i dag och ändrar sina kostvanor. Förtroendet från folket sviktar. "
Linkki juttuun on tässä:
http://www.lantbruk.com/Article.jsp?article=39024
Veikkaampa, että ruotsalainen eintarvikelaitos, joka on vastuussa heidän ravintosuosituksista, joutuu vielä tämän vuoden kuluessa myöntämään virheensä.
"Vi är bekymrade som konsumenter att så drastiska rekommendationer kan utfärdas av Livsmedelsverket på så dåligt underlag och med hela befolkningen som målgrupp. "
PS kaikille jotka vaikenevat Ruotsin kielellä, opetelkaa ruotsia! (käännän tekstin ainostaan rahallista korvausta vastaan)
viestiäsi ymmärrettävän, niin minkä sille sitten voi.
Onneksi tuolla oikealla keskustelupalstalla sentään kerrotaan mitä tarkoitetaan suomeksi ja linkitkin ovat useammin englanniksi jota sentään lähes kaikki osaa riittävästi.
ettet osaa ruotsia. Mitä se mulle kuuluu kuin korkeintaan siltä osin, että ruikutat kuitenkin Kelalta korvauksia kun jalkasi on amputoitu diabeteksen vuoksi.
Mutta hei, se on sinun jalkasi, ei minun!
Älä vahingossakaan opettele ruotsiä, älä älä!
noudattaakseni VHH:ta. En ole näinä neljänä vuotena tarvinnut enkä tule tarviimaan.
Ja kuten sanottu, tuolla oikealla keskustelupalstalla saa selville myös sen mitä ruotsissa tapahtuu, joko suomeksi tai englanniksi.
Eiköhän Ruotsissa käytävä keskustelu selviä parhaiten lukemalla suoraan alkuperäistä keskustelua. Ei siinä tarvitse mennä lukemaan muualle erikielisiä käännöksiä. Kännöksissä menettää aina jotain, eikä kaikkea voi edes kääntää keskustelun paljoudesta johtuen. Kun et osaa Ruotsia olet pelkästään muiden varassa etkä liioin voi omaehtoisesti etsiä uutta ruotsinkielistä informaatiota.
Mutta hei, lue sinä vain jatkossakin muiden suodattamaa informaatiota, niinhän sinä olet tehnyt tähänkin asti. Pärjäät sitten miten pärjäät, omapahan on asiasi.
ja siihen kaltaisesi trolli vaikuta millään lailla.
Ruotsalaisten älykköjen tajunnanvirtaa telepaattisesti? Älyätkö, että tätä keskustelupalstaa lukevista puhuu suomea suurin osa, ruotsia vain murto-osa? Jos tänne linkittää muunkielistä tietoa, olisi kohteliasta edes referoida sisältöä suomeksi. Vaikka olen itse VHH:lla, ja minua alkaa todella ottaa pattiin teidän muutaman henkilön invaasio tällä palstalla. Millä oikeudella te olette tämän omineet ja teette tänne sääntöjä? Chättäilkää vaikka mesellä! Jos ei suomen kieli taivu, menkää sitten vaikka kostdoktorniin tappelemaan, vai onko sieltäkin tullut kenkää?
Diabetesliiton toimitusjohtaja Jorma Huttunen uskoo. "Jos mitään ei tehdä, Suomessa on kaksi miljoonaa diabeetikkoa vuonna 2030." Huttusen mielestä on tärkeää, että jokaisella suomalaisella on perustiedot diabeteksesta ja sairauden riskitekijöistä. "Jos ihminen tunnistaa itsessään tyypin 2 diabeteksen riskitekijöitä, hänen on syytä hakeutua tarkempiin tutkimuksiin. Sairastumisriskin tunnistaminen motivoi lisäksi elintapamuutoksiin." http://sundqvist.blogspot.com/
Mies on diabetesliiton toimitusjohtaja ja kaikki avaimet käsissä. Miksi hän ei itse tee mitään. Lusikka vaan kauniiseen käteen ja muuttamaan ruokavaliosuosituksia. Ei se liiton jäsenmäärän suuruus saa olla mikään itseisarvo eikä tuottavuusbonuksia pidä jakaa toimitusjohtajalle jäsenmäärän kasvattamisesta.
"Jos ihminen tunnistaa itsessään tyypin 2 diabeteksen riskitekijöitä, hänen on syytä hakeutua tarkempiin tutkimuksiin."
Mitä hiton hyötyä tuosta on? Jos tauti on tulossa niin se tulee vaikka noudattaisit suosituksia. Lääkkeiden käyttö ei vähennä tautiin sairastuneiden määrää. Tässäkin tapauksessa pitäisi hoitaa syytä eikä oiretta, mutta siihen on suomessa vielä pitkä matka. Onneksi Annika näyttää ruotsissa mallia.
ruokavaliolla. Suomalainen diabeteksen ehkäisyohjelma oli susi eli virallisterveellinen ruokavalio ei toimi. On aika VHHn.
http://www.ravitsemusjaterveys.fi/suomalainen-diabeteksen-ehkaisytutkimus-dps.html
totta tällä vauhdilla. Kapitalismi ajaa terveyden edelle.
ja pörssiyhtiön ensisijainen tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Se tarkoittaa jatkuvaa kasvua eli tässä tapauksessa lisää sairaita joille saa tavalla tai toisella syötettyä lääkkeitä. Varmin bisnes on potilaiden loppuelämän kestävä lääkitys kuten diabeetikoilla ja verenpainetautia sairastavilla. Kolesterolilääkitys on kenties lääketieteen suurin huijaus sanoi Ruotsissa asuva lääkäri Uffe Ravnskov.
Maailman rikkain mies Bill Gates on toisaalta sanonut ettei lääketeollisuus kuulu kapitalismin piiriin.
Juna olisi saatava pysäytettyä, mutta RHH:lla se ei pysähdy...vaan kiihdyttää menoaan.
kun professori pensas ei tajua niin muut ei uskalla. Pelkäävät työpaikkansa puolesta. Pekka antaa kenkää jos asettuu virallista hiilihydraatti- ja margariiniuskontoa vastaan. Tässä Puskalandian uskonnossa Herra ei jätä rankaisematta sitä joka häneen ei usko