minulla on isoäiti joka on aina vähätellyt minua ja muita sukulaisiani, hän tarjoaa auliisti apua mutta jos apu otetaan vastaan hän selän takana ruotii kuinka "joutuu" auttamaan kun ihmiset ei muuten pärjää...
ollessani lapsi olin hänen luonaan paljon hoidossa, hän hoki minulle tyhjä ilme naamallaan että harmi kun sinua ei kukaan muu rakasta onneksi minä pidän huolta sinusta ja kaikke muuta tämän kaltaista.
haki minua ilman vanhempieni lupaa päivähoidosta eikä suostunut luovuttamaan takaisin vanhemmilleni.
hän esiintyi aina kaupassa ollessamme äitinäni ja jos joku lankesi esitykseen hän toitotti ylpeänä, en ole äiti olen isoäiti, kalasti siis "kehuja"
vähätteli ja mitätöi aina minua, olin hänen omia lapsiaan huonompi kaikessa..
sattuipa niin että sain muutama vuosi sitten oman esikoiseni ja hänen ollessaan vauva ja siellä vieraillesamme, hän jotenkin vaani vauvaa ja sitten riuhtaisi miehen sylistä lapsen, käveli nopeasti pois ja taas se sama tyhjä ilme naamalla jonka muistan omasta lapsuudestani..
hän soittelee päivittäin, jotta tuntisi itsensä tärkeäksi neuvoo ja arvostelee, yrittää väittää minulle tuntevansa lapseni paremmin kuin minä itse... ostelee päivittäin leluja lapselleni heidän kotiin jossa lapseni käy erittäin harvoin.. kilpailee kanssani äitiydessä..minun lapsestani.. haluaa olla lapselleni tärkeämpi kuin minä
ONKO tälaiseen jotain diagnoosia? mitä tämä mahtaa olla? toisinaan on ihan normaali ja joskus taas se toinen "persoona" nostaa päätään..
huonosti selitetty mutta yritin kuitwnkin..en tiedä mitä tehdä ko.akan kanssa?
ollessani lapsi olin hänen luonaan paljon hoidossa, hän hoki minulle tyhjä ilme naamallaan että harmi kun sinua ei kukaan muu rakasta onneksi minä pidän huolta sinusta ja kaikke muuta tämän kaltaista.
haki minua ilman vanhempieni lupaa päivähoidosta eikä suostunut luovuttamaan takaisin vanhemmilleni.
hän esiintyi aina kaupassa ollessamme äitinäni ja jos joku lankesi esitykseen hän toitotti ylpeänä, en ole äiti olen isoäiti, kalasti siis "kehuja"
vähätteli ja mitätöi aina minua, olin hänen omia lapsiaan huonompi kaikessa..
sattuipa niin että sain muutama vuosi sitten oman esikoiseni ja hänen ollessaan vauva ja siellä vieraillesamme, hän jotenkin vaani vauvaa ja sitten riuhtaisi miehen sylistä lapsen, käveli nopeasti pois ja taas se sama tyhjä ilme naamalla jonka muistan omasta lapsuudestani..
hän soittelee päivittäin, jotta tuntisi itsensä tärkeäksi neuvoo ja arvostelee, yrittää väittää minulle tuntevansa lapseni paremmin kuin minä itse... ostelee päivittäin leluja lapselleni heidän kotiin jossa lapseni käy erittäin harvoin.. kilpailee kanssani äitiydessä..minun lapsestani.. haluaa olla lapselleni tärkeämpi kuin minä
ONKO tälaiseen jotain diagnoosia? mitä tämä mahtaa olla? toisinaan on ihan normaali ja joskus taas se toinen "persoona" nostaa päätään..
huonosti selitetty mutta yritin kuitwnkin..en tiedä mitä tehdä ko.akan kanssa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmaan tuohonkin löytyy miljoona pyskoanalyyttista selitystä siitä miten mummosi koki lapsena itse jotakin traumaattista ja käyttäytyy siksi tuolla tavalla jne. Oli se selitys millainen tahansa, mummosi on aikuinen ihminen ja vastuussa käyttäytymisestään. Tuollainen käytös ei välttämättä ole yhtään mitään sen kummempaa kuin silkkaa itsekkyyttä ja ylimielisyyttä. Esimerkiksi läheisriippuvaisilla on taipumusta tuollaisiin pyhimyskuvitelmiin itsestään, jossa he nostavat itsensä muiden yläpuolelle, halveksivat muita, ja jopa käyttävät esimerkiksi lapsenlapsiaan lyömäaseena korostaakseen omien lastensa kelvottomuutta ja omaa hyvyyttään. Törkeintä ovat tilanteet joissa he käyttävät lapsia hyväkseen oman sädekehänsä kiilloitukseen. Kuulostaa siltä että hän käyttää lapsia emotionaalisesti hyväkseen, ja myös lyömäaseena lapsen omia vanhempia vastaan.
Lapset eivät ole sitä varten olemassa, että aikuisella - oli se sitten kuka tahansa, tai vaikka sitten kuinka sairas tahansa - on joku jota voi käyttää hyväkseen milloin mihinkin omaan tarpeeseensa. Lapsia käytetään useimmiten nimenomaan emotionaalisella tasolla hyväksi, ja mummosi käytös on kirjoituksesi perusteella juuri sellaista. Sinulla on äitinä ei pelkätään oikeus, vaan velvollisuus suojella sekä itseäsi että lastasi kaikenlaiselta riistolta, ja KÄYTÖLTÄ milloin mihinkin tarkoitukseen. Se että lasta KÄYTETÄÄN johonkin on aina vahingollista. Ja miksi itse suostut tuollaiseen törkeään kohteluun? Kun pidät puolesi annat myös lapsellesi mallia siitä että ihmisellä on oikeus pitää puolensa. Ehdottaisin selvää irtiottoa mummostasi, koska hänellä ei selvästikään ihan kaikki intiaanit ole kanootissa. Älä ole missään tekemisissä tuollasen ihmisen kanssa, äläkä varsinkan anna lapsesi kasvaa tuollaisen ihmisen vaikutuspiirissä. Sinun tehtäväsi ei pienen lapsen äitinä ole miettiä mummon mahdollisia henkilökohtaisia ongelmia. Sinun tehtäväsi on suojella sekä lastasi että itseäsi mummon henkilökohtaisilta ongelmilta.
Minun mummoni oli aikalailla samantyyppinen kuin tuo mummosi. Lisänä tuli voimakas uskonnollisuus, joka oli erittäin ahdistavaa. Mummo asui meillä vuosia. Kesät hän oli omalla mökillään pohjois-karjalassa, kun ilmat sallivat. Muut vuodenajat sitten "hoiti" meitä lapsia. Kaikenkaikkian mummo asui meillä n. 10 vuotta ennenkuin sairastui ja kuoli sitten. Tämä "hirviömummo" aiheutti minulle traumat joista kärsin vieläkin. Persoonallisuuteni muokkautui juuri silloin kun mummo meitä hoiti ja sillä oli tuhoisat seuraukset. Olen 40 v ja hirviömummon kasvattama---> eihän siitä ihmistä tule. Äidilleni noista asioista olen jonkun verran nyt aikuisena puhunut ja hän on ollut todella yllättynyt. Ei ikinä olisi voinut kuvitella, että asiat mummon kanssa olivat noin. Ja ajatelkaapa miten tuolainen sairas uskovainen mummo suhtautui psykiatriseen sairauteeni. Onneksi hän on kuollut, sanon sen nyt suoraan.
Suosittelen, että et päästä omia lapsiasi tämän mummon lähelle. Etäänny mummosta täysin, niinkuin edellinen kirjoittajakin suositteli. Tuollaisesta mummosta ei ole kuin haittaa. Et tarvitse häntä.
Kun on kysymys tuollaisesta "hirviö"ihmisestä, eli siis äärimmäisen kontrolloivasta persoonasta, on hyvin tyypillistä että hän on ensin tehnyt omista lapsistaan ns. virallisesti sairaita ja vahemmiksi kykenemättömiä, ja sen jälkeen vielä pääsee sabotoimaan myös lastenlapsiensa elämän. Kun tuollaiset diktaattorit pääsevät harmaapääikään, heidän statuksensa yhteiskunnassa nousee. Harmaa pää/ikä tekee heistä vielä aikaisempaakin koskemattomampia joita kohtaan tunnetaan pelonsekaista kunnioitusta. Heidät nähdään uhrautuvina, mallikelpoisina kansalaisina, jotka suostuvat kasvattmaan vielä lapsenlapsensakin koska lasten oman vanhemmat ovat niin "kelvottomia" etteivät edes siihen itse kykene. Minua jaksaa hämmästyttää miten kukaan ei tuollaisissa kuvioissa kysy mikä meni lasten omien vanhempien kasvatuksessa pieleen, että heistä tuli vanhemmiksi kykenemättömä. Sen sijaan että sitä kysyttäisiin, näille hirviöille tarjoillaan vielä lapsenlapsetkin kultaisella tarjottimella käytettäviksi.
Miten voidaan kuvitella, että jos tuollaisten mummeleiden ja pappeleiden OMIEN lasten kasvatuksessa on jokin mennyt niin totaalisesti pieleen etteivät he kykene itse vanhemmiksi, miten voidaan kuvitella, että se kasvatus onnistuisi lastenlasten kohdalla?
Ihmisen elämä ja ihminen itse on niin monitahoinen tapaus, ettei ihmisestä voi sanoa juuta eika jaata. Kaikelle tekemiselle ja sanomisille on aina tarkoituksensa. Tosin sanoen ihmisen tekemiset ja sanomiset ovat oikeastaan merkityksettömiä, koska joka tapauksessa me tulkitsemme ihmisten asiat yleensä väärin. Esimerkiksi jos antaisin ihmiselle esineen joka muistuttaisi auton osaa, mutta todellisuudessa osa on moottoripyörästä, niin silloin ihminen kuvittelisi osan olevan autosta. Näin me tulkitsimme asian väärin.
Ihmisten mieli kääntää kaikki asiat aina omaksi parhaaksi näkemäksi asiaksi. Esimerkiksi jos sanoisin lihaksettomista ihmisistä, ettei heillä ole ollut elämää, kun eivät ole tarvinneet lihaksia. Silloin mieli kääntää asian omaksi parhaaksi niin, että voihan liahaksia kasvattaa kuntosalilla ja olla siitä huolimaton saamaton elämän suhteen. Mutta asian pointti ei ollutkaan se, vaan siinä, että lihaksettomilla ei ole elämää. Emme siis tiedosta olevamme itserakkaita eläimiä.