En koskaan ole tajunnut ihmisiä jotka noin tekee, siis heitä joiden ainut syy olla etsimättä/aloittamatta seurustelua on vain se ettei just nyt huvita, "ehkä sit ens vuonna tai parin vuoden päästä". Miten ihminen voi päättää että nyt en aloita mitään vakavaa, koska ei vaan huvita, vaikka hän olisi tavannut oikean ihmisen? Ajatteletteko mielessänne "katsotaan uudestaan parin vuoden päästä jos se sattuu olemaan vielä sinkkuna ja musta kiinnostunut. Jos ei ole, ei voi mitään."?
Teille jotka pystytte näin toimimaan kysymys: Tapaatte miehen/naisen joka alkaa kiinnostaa niin paljon että näette hänet potentiaalisena seurustelukumppanina. Ette aloita seurustelua, koska just nyt ei vaan huvita... miten voitte kylmästi päästää menemään silmienne edestä ihmisen jonka kanssa olisitte muussa tapauksessa jo aloittaneet seurustelun kunhan kalenteri vaan näyttäisi sopivaa kuukautta ja vuotta?
Suhtaudutteko te seurusteluun eri tavalla kuin minä? Siis koetteko te tunnetasolla seurustelun eri tavalla kuin minä, koska itse en tätä logiikkaa tajua? Onko seurustelusuhde teille vain virallistettu versio seksisuhteesta vai miten selittyy tuo että voitte itse päättää milloin seurustelette?
Jos teille parisuhde on vain virallistettu seksisuhde, selittyisi myös se, miksi kummallakin sukupuolella on niin uskomattoman matala kynnys pettää kumppaniaan työkaverinsa, kaverinsa tai satunnaisen baarituttavuuden kanssa: Tällaiset ihmiset pettävät helposti, koska loppupeleissä se kumppani ei ole heille sitä yhden yön panoa tärkeämpi, vaikka virallisesti yhdessä ollaankin. Ilmeisesti ainut arvo, joka kumppanilla on, on tunnearvo joka hänessä kasvaa mitä kauemmin yhdessä ollaan? Ihmettelen vain, että jos kumppani pettääkin teitä, siitä nostetaan kauhea haloo vaikka itse oltaisiin valmiita samaan? Ilmeisesti asiasta nostetaan mekkala vain sen takia että koetaan tulleensa nolatuksi ja ego kokee kolauksen, eikä siksi, että se pettäminen itsessään tuntuisi hirveän pahalta?
Teille jotka pystytte näin toimimaan kysymys: Tapaatte miehen/naisen joka alkaa kiinnostaa niin paljon että näette hänet potentiaalisena seurustelukumppanina. Ette aloita seurustelua, koska just nyt ei vaan huvita... miten voitte kylmästi päästää menemään silmienne edestä ihmisen jonka kanssa olisitte muussa tapauksessa jo aloittaneet seurustelun kunhan kalenteri vaan näyttäisi sopivaa kuukautta ja vuotta?
Suhtaudutteko te seurusteluun eri tavalla kuin minä? Siis koetteko te tunnetasolla seurustelun eri tavalla kuin minä, koska itse en tätä logiikkaa tajua? Onko seurustelusuhde teille vain virallistettu versio seksisuhteesta vai miten selittyy tuo että voitte itse päättää milloin seurustelette?
Jos teille parisuhde on vain virallistettu seksisuhde, selittyisi myös se, miksi kummallakin sukupuolella on niin uskomattoman matala kynnys pettää kumppaniaan työkaverinsa, kaverinsa tai satunnaisen baarituttavuuden kanssa: Tällaiset ihmiset pettävät helposti, koska loppupeleissä se kumppani ei ole heille sitä yhden yön panoa tärkeämpi, vaikka virallisesti yhdessä ollaankin. Ilmeisesti ainut arvo, joka kumppanilla on, on tunnearvo joka hänessä kasvaa mitä kauemmin yhdessä ollaan? Ihmettelen vain, että jos kumppani pettääkin teitä, siitä nostetaan kauhea haloo vaikka itse oltaisiin valmiita samaan? Ilmeisesti asiasta nostetaan mekkala vain sen takia että koetaan tulleensa nolatuksi ja ego kokee kolauksen, eikä siksi, että se pettäminen itsessään tuntuisi hirveän pahalta?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Jos ei haluta ruveta seurustelemaan, miksi ihmeessä pitäisi ruveta seurustelemaan? Jos ei kerta kaikkiaan tunne olevansa sillä tuulella nyt eikä puoleen vuoteen, ei siitä vastentahtoisesti aloitetusta suhteesta taida tulla ihan onnistunutta.
Jos joku on asettanut itselleen vaikka vuoden karenssin, hän voi kyllä rikkoa sen, jos vastaan tule TARPEEKSI kiinnostava ihminen. Jos ei vain ole riittävästi kipinää, se karenssi on helppo pitää.
Nuo pettämisjutut ovat kiemuraisia. Kun et kerran ymmärrä edes sitä, että kaikki eivät ole niin seurustelun perään, että kipinää iskemätön vastaantulija pitäisi välttämättä kokeilla, et tule ymmärtämään toisenlaisten ihmisten käyttäytymistä mutkikkaammissa tilanteissa.
Juuri noin. Kasvattaa kakarat aikuisiks, niin sitten voi taas seurustella. Viimeisessä keskustelussa tuli maininta että ehkäpä muutamien vuosien päästä. Huh. huh, mitä paskaa. En todellakaan odota!
"Jos ei haluta ruveta seurustelemaan, miksi ihmeessä pitäisi ruveta seurustelemaan? Jos ei kerta kaikkiaan tunne olevansa sillä tuulella nyt eikä puoleen vuoteen, ei siitä vastentahtoisesti aloitetusta suhteesta taida tulla ihan onnistunutta."
... siis tilanteessa jossa on tavannut ihmisen joka on juuri sellainen jollaisen kanssa haluaa seurustella joskus lähitulevaisuudessa? Se on eri asia jos on juuri tapahtunut elämässä jotain negatiivista tai juuri eronnut edellisestä ja haluaa sen vuoksi olla yksin, mutta muussa tapauksessa en tällaista seurustelulakkoa tajua, että ollaan valmiita päästämään sellainen ihminen käsistä, jonka kanssa vuoden päästä oltaisiin valmiita olemaan.
"Jos joku on asettanut itselleen vaikka vuoden karenssin, hän voi kyllä rikkoa sen, jos vastaan tule TARPEEKSI kiinnostava ihminen. Jos ei vain ole riittävästi kipinää, se karenssi on helppo pitää."
Tätä mä just tarkoitin! Mitä järkeä on julistaa itselleen tauko seurustelusta, jos sen on valmis rikkomaan heti kun kiinnostava ihminen ilmestyy eteen? Ei se ole mikään karenssi. Sehän on aivan sama kun sanoisi "Seurustelen seuraavaksi vasta sitten kun tapaan kiinnostavan ihmisen". Vai seurusteletteko te sellaistenkin ihmisten kanssa jotka ei kovin paljon edes kiinnosta, pääasia että edes joku on siinä vierellä? Ja tämä karenssi koskeekin vain näitä ei-tarpeeksi-kiinnostavia-ihmisiä jotka aiemmin teille kelpasivat seurustelukumppaniksi? Outoa!
"Nuo pettämisjutut ovat kiemuraisia. Kun et kerran ymmärrä edes sitä, että kaikki eivät ole niin seurustelun perään, että kipinää iskemätön vastaantulija pitäisi välttämättä kokeilla, et tule ymmärtämään toisenlaisten ihmisten käyttäytymistä mutkikkaammissa tilanteissa."
Ymmärsit nyt väärin. Minähän juuri en tajua niitä ihmisiä jotka ainakin aiemmin halusivat seurustella ihmisen kanssa joka ei iskenyt kipinää tarpeeksi.
"Vai seurusteletteko te sellaistenkin ihmisten kanssa jotka ei kovin paljon edes kiinnosta, pääasia että edes joku on siinä vierellä? Ja tämä karenssi koskeekin vain näitä ei-tarpeeksi-kiinnostavia-ihmisiä jotka aiemmin teille kelpasivat seurustelukumppaniksi? Outoa!"
Sinun oma logiikkasi on sen verran epäloogista ja hämärää, ettei ihmekään, että jokainen lukija on ymmärtänyt sinut väärin.
1 Väität, että joku seurustelee aina ihmisten kanssa, jotka eivät häntä kiinnosta.
2 Samaan aikaan tuo ihminen ei halua juuri nyt seurustella niiden kanssa, jotka eivät kiinnosta. Eikä ehkä tulevaisuudessakaan. Hän siis sekä seurustelee, että ei seurustele näiden ihmisten kanssa. (kohdat 1 ja 2)
3 Epäkiinnostavat ihmiset kelpasivat hänelle aiemmin seurustelukumppaneiksi, mutta nykyään heitä koskee sinun mukaasi vuoden karenssiaika. Tarkkaan tunnut tuntevan tämän aikakysymyksen.
Mutta esimerkkihenkilö, joka lienee joku exäsi, on ehkä siis oppinut, että väkisinluodut suhteet eivät sovi hänelle, eikä hän halua niitä enää. Sehän on vain hyvä asia tiedostaa hänelle.
Eniten kuuluvat pettävän ne, jotka ovat aina ja taukoamatta parisuhteessa jonkun kanssa, joilla on aina pakko olla joku, vaikkeivät niin ihastuneita olisikaan.
Eräs miespuolinen opiskelukaverini eli aina parisuhteessa sellaisten naisten kanssa, joita hän aina petti. Ne naiset eivät selvästikään kiinnostaneet ko. opiskelukamua muutoin kuin taloudenhoitajana, harjoitustöiden tekijöinä ja seksikavereina. Veikkaan, että tyttöjen opintomenestys oli se suurin syy parisuhteeseen. Siitä saatava hyöty oli varmaankin se suurin.
Kaveri oli mielestään sinkku vaikka asuikin aina jonkun naisen kanssa.
Oishan se kiva kun joku teksi gradun munkin puolestani.
Samoin naispuolinen opiskelukaverini on seurustellut aina taukoamatta ja itsekin sanoo, että on pakko olla aina joku, vaikkei se tuntuisikaan oikealta. Niitä oikeampia löytyy sitten milloin harrastuksista, milloin työpaikoilta, pettää minkä ehtii. Välillä vaihtaa kumppania ja sama meno alkaa taas.
Mutta onhan tämä pettämisen logiikka muutenkin monimutkaisempaa, kuten joku ylempänä jo totesi. Jotkut ovat polygamisempia, toiset uskollisia vaikka ns. huonossakin suhteessa. Voihan olla, että niillä jotka ovat aina sekä pariutuneita että parissa kolmessa sivusuhteessa samaan aikaan, on pikkasen voimakkaampi tuo hormonitoiminta. Itse en jaksaisi ihan kaikkien ihmisten tahtia ;)
Tuo on vain tekosyy, joka sanotaan sellaiselle ihmiselle joka ei oikeasti nappaa.
Jokainen haluaa alkaa seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa johon on oikeasti ihastunut.
"Tuo on vain tekosyy, joka sanotaan sellaiselle ihmiselle joka ei oikeasti nappaa. Jokainen haluaa alkaa seurustelemaan sellaisen ihmisen kanssa johon on oikeasti ihastunut."
ja vaikka ei ihastunutkaan olisi niin jo ennenkin sitä miehet ja naiset tietävät että tuo henkilö saattaisi olla mulle passeli. Ja tottakai ennen seurustelua voi tapailla ensin jonkin aikaa, mutta sillä tarkoitan tapailua jossa tarkoituksena on tosissaan ottaa selvää josko seurustelu olisi mahdollista.
Yhdyn edelliseen. Noin se on.
Juuri näin.
Ihme syytöksiä aloituksessa, kun asia käännetään väärin päin. Aloittajahan haluaa, että joku alkaisi seurustella vastoin tahtoaan, vain että seurustelua haluava osapuoli saisi jotain.
Toinen ihminen haluaa kuunnella tunteitaan eikä halua seurustella "juuri nyt", eli ei halua seurustella kompromissin kanssa tai sellaisen kanssa, jota kohtaan ei tunne yhtään mitään emotionaalisesti, fyysisesti, millään tavalla. Henkilö, joka "ei halua seurustella juuri nyt" juurikin kieltäytyy "virallistetusta seksisuhteesta", jossa ihmisten välillä ei ole minkäänlaista kemiaa. Antaa pakit siis epätoivoisille, jotka ovat valmiita seurustelemaan seurustelun itsensä takia.
kun vastapuoli ei ole tarpeeksi kiinnostava, tai onko joku muu parempi kiikarissa.
Itse kuulun juuri siihen ryhmaan, jota kuvailet. Vaikka kiinnostusta olisikin, juuri nyt en vain halua aloittaa mitaan vakavampaa, koska tunnen itseni ja kun aloitan sen seurustelun haluan panostaa siihen kunnolla. Ura ei nyt anna sille aikaa ja en halua uhrata omia haaveitani vain siksi, etta nyt pitaisi sitten alkaa seurustelemaan.
Uskon kylla vakaasti, etta jos oikeasti se yksi ja ainoa, uskomattoman upea ihminen tulisi tielleni, niin heittaisin periaatteeni nurkkaan. Nyt vaan on, etta potentiaalinen on liian merkityksetonta, silla niita potentiaalisia tulee vastaisuudessakin. Eri juttu on todella, jos menee taysin jalat alta... silloinhan ei oikeasti ihminen voi kuunnella omaa jarkeaan.
Minusta tuntuu että useimmiten tuo on hienotunteinen tapa ilmaista ettei halua seurusella ko. henkilön kanssa. Siis esittää se asia siten että vika on itsessä eikä toisessa.
On olemassa ihania miehiä joiden kanssa en haluaisi / kykenisi seurustelemaan ja tuo "en nyt juuri pysty sitoutumaan" voi olla sopivan neutraali tapa kertoa etten halua seukata ko. henkilön kanssa.
Ei kai siinä mitään pahaa ole jos näin sanoo.
miten ihmiset voi aloittaa seurustelun henkilön kanssa joka ei aiheuta suurta tunnetta?
"Uskon kylla vakaasti, etta jos oikeasti se yksi ja ainoa, uskomattoman upea ihminen tulisi tielleni, niin heittaisin periaatteeni nurkkaan. Nyt vaan on, etta potentiaalinen on liian merkityksetonta, silla niita potentiaalisia tulee vastaisuudessakin. Eri juttu on todella, jos menee taysin jalat alta... silloinhan ei oikeasti ihminen voi kuunnella omaa jarkeaan."
OK. Eli olit aiemmin valmis seurustelemaan ihmisen kanssa joka oli järkevästi ajatellen "ihan kiva", joka ei vienyt täysin jalkoja alta ja hankkimaan hänen kanssaan lapsia? Oletko varma ettei missään vaiheessa liittoa olis tullu mieleen "Miksen odottanut sitä ihmistä joka vie jalat alta?"
"OK. Eli olit aiemmin valmis seurustelemaan ihmisen kanssa joka oli järkevästi ajatellen "ihan kiva", joka ei vienyt täysin jalkoja alta ja hankkimaan hänen kanssaan lapsia? Oletko varma ettei missään vaiheessa liittoa olis tullu mieleen "Miksen odottanut sitä ihmistä joka vie jalat alta?""
Edellinen kirjoittaja ei kirjoittanut mitään tämän kaltaista. Et taida ymmärtää, mitä sinulle kirjoitetaan? Keksit itse omat olkinukkesi ja vastailet niille?
En oikein ymmärrä tätä keskustelua. Minusta on ihan normaalia sanoa jotain kaunista ja ympäripyöreää jos ei halua seukata kivan ihmisen kanssa.
En minä nyt ala sellaisen hlön kanssa lapsia tekemään josta en ole oikealla tavalla kiinnostunut. En kuitenkaan halua loukata sanomalla jotain inhottavaa. Minusta tuo on parempi vaihtoehto ja lisäksi mun tapauksessani se on jopa totta.
Minä putosin kärryiltä yhtä lailla kuin kaikki muutkin, mutta yksi ajatus tähän vielä sinulle pohdittavaksi.
Jokainen seurustelukumppani tuntuu pääsääntöisesti edellistä paremmalta tapaukselta. Siksi on ihan turha spekuloida sillä, miksi joku on ruvennut seukkaamaan, vaikkei kumppani olekaan "ihan vienyt jalkoja alta". Tunne on saattanut hyvinkin olla se elämän suurin siihenastinen, eikä ole voitu kuvitellakaan sitä seuraavaa, joka täräyttää sitten oikein kunnolla jalat alta. Ja tämän Oikean jälkeen voi löytyä Vielä Oikeampi, mutta aikuiset rupeavat jossakin vaiheessa katselemaan asiaa useammalta kuin vain hormonien kannalta ja saattavat päättää, että nyt ei hetkeen oteta hakijoita vastaan, koska seurustelun mitta on täysi ja lomaa kaivataan.
Minusta tuntuu siltä, että joku on käyttänyt tuota "ei nyt, mutta ehkä myöhemmin, tai ei sillä niin väliä" -syytä kohteliaana tekosyynä ollakseen ryhtymättä suhteeseen kanssasi. Sinä vain et halua hyväksyä asiaa, joten yrität analysoida sen puhki, jotta löytäisit jonkin muun syyn kuin sen, että hän ei vain pitänyt sinua tarpeeksi kiinnostavana.
Ehkäpä se seuraava on sitten Oikeampi. Tsemppiä ja onnea!
Siis minä itse käytän tuota "en ole nyt valmis seurustelmaan" kohdatessani henkilön, joka haluaa seurustella minun kanssani, mutta minä joudun torjumaan hänet.
Eli en minä ole ketään pyytänyt seurustelmaan kanssani enkä ole tullut torjutuksi. En tee aloitteia miesten suhteen.
Oli vastattu minun tekstini jälkeen joten vastaan omasta puolestani. Kommentoin vain ja ainoastaan tätä keskustelua omalta osaltani siten että käytän itse tuota termiä kun haluan olla kohtelias.
No voi kai ihminen päättää ettei syö suklaatakaan ainakaan vuoteen mutta sortuu viimeistään jouluna. Miten sinä tämän sitten selität, että henkilö on aikaisemmin syönyt suklaata vaikka ei niin huvittaisikaan ja siinä on itsestäänselvästi se syy miksi jouluna on aivan pakko?
Rakastuminen tapahtuu silloin kun ihminen on siihen valmis. Periaatteessa se on sitten sattumaa kuka osuu siihen aikaan paikalle, joku todellisuudessa sopivampi on hyvin voinut mennä ohi silloin kun ei ole valmis eikä siis kiinnostu. Se suhteen onnistuminen pitemmällä aikavälillä lapsineen kaikkineen seuraavat 50 vuotta onkin sitten lähinnä päätös eikä mikään huikaiseva tunne, kai sinä sen verran ymmärrät?
Oletkohan nyt suvaitsematon? Tuntuu melkoisen luonnonvastaiselta, jos ihmistä vaaditaan seurustelemaan vastoin omaa tahtoaan. Jos ei huvita, niin se tarkoittaa, että tyyppi ei kiinnosta tai että elämässä on muutoin meneillään jotain, mikä ajaa uuteen ihmiseen tutustumisen edelle. Monet aikuiset tämän ymmärtävät, lapsikullat taas saattavat pitää normina, että vapaa ihminen kovasti yrittää pariutua jokainen vastaantulijan kanssa. Itse olen niinkin vanhanaikainen, että lähden treffeille vain silloin, kun se tietty kipinä iskee.
niin kovaa ohi että huiskaus vain kuului. Hyvä aloitus, ap! Toivottavasti huominen tuo tullessaan vastaajia jotka tajusivat aloittajan pointin.
Itse aloituksen vielä luulin hyvinkin ymmärtäväni, mutta vastauksissaan aloittaja onkin yhtäkkiä jo päinvastaista mieltä ja samaa mieltä vastaajien kanssa.
Odotellaan siis, jos joku ymmärtää epäloogisuuden loppuun saakka.
Pointti on yhä pimennossa. Selvennä siis.
Monessa kohtaa olen samaa mieltä kuin sinä. Tuo "ei halua nyt seurustella" on kylläkin vain muka ystävällisempi tapa antaa pakit. Siis eihän se ole, mutta sanoja haluaa uskoa itse niin. Ei kai kukaan sano toiselle että "joo oli sua kiva panna mutta mä esitin vaan haluavani muuta kun piti päästä paneen sua ja sä oot näemmä sitä tyyppiä jolle pitää puhua ensin kaikkee paskaa ennenku jala leviää niin sanoin kaikkee en mä sitä oikeesti tarkottanu son moro". Siksi sanotaan että "en nyt halua seurustella". Oikesti se toinen ajattelee pian löytävänsä paremman. Minulle on muuten käynyt niin että mies, joka noin sanoi, alkoi seurustella viikon päästä. Tuli kohdalle vaan parempi tapaus kuin minä. Siis kyse ei ole siitä että mies ei halunnut seurustella, mies ei vaan halunnut seurustella minun kanssani. No, pian minäkin tapasin miehen joka halusi seurustella juuri minun kanssani.
Vaikea uskoa että monet miehet ovat tuollaisia.
Naiset tarvitsevat tietyn fiiliksen vaikka mihin asiaan, vaikka yhden valokuvan itsestään ottamiseen miestä varten.
Ole sinä hiljaa, sinulla ei ole näistä asioista kokemusta päiväkotitasoa enempää.
joka tarkoittaa ettei huvita just sun kanssa. Tämmöisellä tapauksella voi olla seuraavalla viikolla jo ihan virallinen poikaystävä ja häitä suunnitellaan vielä saman vuoden puolelle.
Ei huvita tai ei halua on kaksi eri asiaa. Itse en halunnut seurustella moneen vuoteen, koska mulla oli menneisyydessä pari asiaa jotka mun piti ensin käsitellä. Jos olisin sinä aikana aloittanut suhteen, se olisi karahtanut kiville koska en ollut sinut itseni kanssa. Kyse ei silloin todellakaan ole siitä ettei vaan just nyt huvittanut seurustella... Joskus vain ihmisen elämäntilanne ja/tai tunne-elämä (kumpikaan näistä ei noudata kalenteria) on sellainen ettei sillä hetkellä kannata seurustella koska se ei toimisi.
Minulla on ainakin nyt hyvin vahvasti sellainen olo, etten todellakaan halua seurustella. Siitä syystä en etsi enkä ala tapailla ketään. Ehkä joskus myöhemmin taas kiinnostaa, ehkä ei.
Mutta jos joku väläyttää jollekin toiselle parin tapaamisen jälkeen tämän "en ole valmis suhteeseen" -kortin, niin kyse on siitä, ettei tämä toinen vain kiinnosta. Joku toinen voi ehkä kiinnostaa...
Siis miten niin tavannut oikean ihmisen?
Tuo lausehan itsessään tarkoittaa, että oikeaa ei olla tavattu. Eikä haluta väkisin seurustella sen takia, että joku toinen ei halua olla sinkku.
Jos olet oikeassa jossain niin siinä, että et todellakaan tajua muita ihmisiä, heidän logiikkaansa, miten he kokevat ja ajattelevat, miten tekevät ja mitä ovat. Hienosti oivallettu :-)
Ehkei kannattais noin paljon arvuutella ja sauhuta, kun ei ole siihen oikein työkaluja. Nimittäin empaattisuuteen ja ihmistuntemukseen.