ikävä opettajaa:(

on ikävä erästä tosi kivaa opettajaa lukio ajoilta. Hän oli sellainen urheilija tyyppi ja ihan Suomen huipputasoa painissa. Ehkä jonakin päivänä käyn moikkaamassa sitä sielä koululla.

moikka!

mulla on samanlainen tilanne ku sulla, mut vaan lukion jälkeen. ikävä on yhtä opettajaa ja haluaisin puhua tän opettajan kanssa. mut en oo viittiny koululla käydä tai muuta. ja just se että en kumminkaan merkitse tälle opettajalle mitään muuta ku yhtä entistä oppilasta, jota ei enää ajatella ku työt on tehty. eikä sitä varmaan ees kiinnostais jutella mun kaa. mut jotenki ku se vaan oli mulle niin kiva lukiossa ni jäi sitte ikävä sitä :( mut ehkä senki takia ettei mulla oikeen oo ny elämässä mitään ja oon aika yksinäinen ni senki takia se jäi mieleen ku se otti mut huomioon ja ymmärsi mua :)

ajattelin kysyä opettajilta että ajatteleeko opettajat koskaan vanhoja oppilaitaan ja olisko opettajista kiva jos vanhat oppilaat ottaisi yhteyttä? vai onko vanhat oppilaat vaan vanhoja oppilaita ja uusia tulee aina tilalle ekä vanhoja enää muisteta kun työt on niitten kohdalla tehty?

Olen varmaan väärä ihminen kommentoimaan, koska en pidä itseäni opettajatyyppinä, vaikka tässä kohta alkaa kertyä opettajana kokemusta 11-12 vuotta. Laitan tähän joitain huomioita sikinsokin.

Meidän koulussa on jokasyksyinen ilmiö: entisten oppilaiden bongailua. Sinänsä on kiva, että he tulevat moikkaamaan ja ovat rehtorinkin mukaan aina tervetulleita vierailemaan. Kertaakaan ei ole kuitenkaan tullut vastaan semmoista, että joku useampien vuosien takaa tulisi käymään, vaan aina kyse on edellisvuonna koulunsa päättäneistä, jotka tulevat kertomaan kuulumisia ja missä opiskelevat.

Opettajana kohtaan satoja oppilaita ja valitettavasti olo on kuin liukuhihnan ääressä (tähän liittyy aloituskommenttini, eli en ehkä ole opettajatyyppiä). Sen sijaan oppilas elää koulumaailmansa ainutkertaisena kokemuksena. Suuri traagisuus liittyykin siihen, että ope ei todennäköisesti muista oppilastaan.

Itsellenikin on näin käynyt. Oikeastaan ensimmäinen tämmöinen samanlainen kokemukseni oli jo heti ala-asteen jälkeen yläasteella, kun tervehdin bussipysäkillä ohitseni kävellyttä ala-asteen opettajaa, joka ei tunnistanut minua eikä sen puoleen tervehtinytkään. Lukioaikana yläasteen aikainen luokanvalvojani, tyylikäs englannin opettajatar, tervehti muttei jäänyt juttelemaan. Lukion liikunnan opettajan kohtasin noin kymmenen vuotta myöhemmin, ja hän ei oikein tuntunut muistavan minua, mikä hämmensi minua suuresti. Olisin nimittäin halunnut pyytää häneltä anteeksi eräässä näytelmässä hänestä esittämääni pilkkaa. Eräs ala-asteen opettaja muisti minut ja juttelimmekin, mutta kaikki johtui siitä, että hän oli rämäpäinen persoona ja meidän luokassamme oli rämäpäitä, ainakin yksi, josta tuli paikkakunnan tunnettu underground-muusikko. Ihastuin aivan hillittömästi yläasteella kotitalousopettajaani, mutta vuosia myöhemmin uskalsin kirjoittaa hänelle, tosin en mitään rakkaudentunnustusta, mutta sinne päin.

Näissä kohtaamisissa hämmensi ja hämmentää ajan kuluminen, ikääntyminen. Tässä hiljattain tein työhakemusta ja järjestelin työtodistusjäljennöksiä. Erään lukion rehtorin kirjoittama, osittain lupsakka työtodistus ja allekirjoitus hämmensi, koska rehtori kuoli muutama vuosi sitten... kuolleen ihmisen allekirjoitus ja tahattoman lupsakka työni kommentointi... Toinen samanlainen "kohtaaminen" oli, kun sain tietää erään lehtorin kuolemasta, jolloin heti muistin missä ja milloin hänet viimeisen kerran näin ja jopa elin sen lyhyen arkisen sinänsä täysin tyhjänpäiväiseltä tuntuvan tilanteen opettajainhuoneessa, jossa olin silloin sijaisena. Kyseinen vanhempi lehtori sanoi käheän nasaalilla äänellänsä, että "ota vaan sieltä kahvikuppi, ei niitä kukaan tarvitse, ei mitään hätää." Minä näen hänet yhä uudestaan tuossa tilanteessa.

Ehkäpä ketjun aloittajan kokemus on eräänlainen muunnelma siitä, kun ihminen alkaa tajuamaan ns. ikuisuuskysymyksiä, että kaikki loppuu, kaikki me kuolemme ennemmin tai myöhemmin. Surullista mutta kaunista. Toisaalta parempi olisi, jos opettajat ja oppilaat pitäisivät jonkinlaisia kontakteja yllä, ja näin varmaan on maaseudulla ja kaupungeissakin vahvojen koulutraditioiden kouluissa... mutta ei laitosmaisissa hengettömissä kouluissa, "opetustehtaissa".

Toki jokainen opettaja (ja oppilas) on yksilö ja heidän väliset suhteensa voivat vaihdella, vaikka onkin kyse "opetustehtaista" ja massatuotannosta. Itselläni oli yläasteella yksi hitsin kiva opettaja, ja aloin pitää hänen kanssaan yhteyttä lukion 1. luokalla. Kävimme yhdessä kahvilla tms ja joskus soiteltiin ja tekstailtiin. Pikkuhiljaa välit etääntyivät, mutta muistaisin vielä lukion jälkeenkin ainakin kerran tavanneeni hänet!
Minun kohdallani kyse oli ehkä jollain tasolla ihastumisesta, tai sitten olin vaan ihastunut siihen että joku oli kiinnostunut kuulumisistani ja välitti... Näin jälkeen päin ajatellen olen joskus miettinyt hänen motiivejaan, koska nyt ymmärrän että asetelma meidän "ystävyydessä" oli melko erikoinen..
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Opettajilla?

Mulla sama juttu :// oon nyt 8lk meen ens vuonna 9lk ja meijän koulussa on ollu tositosi kiva liikan ope (opetti meijän luokalle liikkaa ja terveystietoo 7 ja 8 luokat), muttaaa se vaihtaa koulua vuodeks ... Se on ainut ope joka ymmärtää mua. Jos oli paska fiilis ja peitin sen, se ope silti huomas ja sille pysty puhua. Sitä tulee ikävä ..

jatkoa edelliseen koska teksti jäi kesken o; ...
nii siis tota opea tulee tosiaanki ikävä .

ite pääsin just ysiltä ja jäi aivan hirveä ikävä yhtä opettajaa. Mulla ei oo koskaan ollu ketään yhtä ihanaa opettajaa. Hän jaksoi aina kuunnella ja kertoi paljon myös juttuja omasta elämästään. Nyt oon sitten hirveen surullinen ja itkettää kun tiedän etten tule koskaan enää näkemään häntä :(. No ehkä ajan kanssa sitten ikävä katoaa ja jää vaan mieleen hyvät muistot joita sitten muistellaan ilolla..

Mä voin myöntää, että nyt lukiossa osaan arvostaa muutamaa yläasteella mua opettanutta opettajaa, koska he oikeasti osasivat opettaa ja asiat jäi mieleen!! Nyt lukiossa on sattunut sellasia opettajia, joiden opetustyylistä en niin tykkää ja en opi koulussa kovin hyvin kun yläasteella opin ja asioista ei tarvinnut itse ottaa selvää vaan ne asiat tuli selviksi tunnilla. Lisäksi noi powerpoint-esitysten muistiinpanojen panttaukset ärsyttää. Meillä oli yläasteella kiva opettaja, joka kertoi uuden asian ensin ja sitten vasta laittoi sen muistiinpanojutun, joka sitten kopsattiin ja sen jälkeen ite luettiin. Mut tää powerpointin panttaus on ärsyttävää!!! Odotellaan, että muut kirjoittaa ja vasta sit näytetään seuraava asia yms.

Empä sitten ole minäkään ainut tämän asian kanssa ;-). Sillä jouduin jättämään hyvästit todella ihanalle opettajalle :'(. Olin ollut koulukiusattu :-( ja aluksi en edes pitänyt koko opettajasta :-(. Mutta, kun hän puuttui asioihin aloin saada, jopa ystäviä :-) ja olin hyvissä väleissä entisten kiusaajienikin kanssa :-). Sille opettajalle saattoi kertoa kaiken ;-) ja saattoi olla varma, että asia pysyi meidän kahden välisenä ;-). Jos olin surullinen tai yksin ja yritin peitellä sitä hän huomasi ja tuli lohduttamaan ;-). Tämä opettaja todella välitti oppilaistaan ja näytti tunteensa :-). Tämän kyseisen opettajan kanssa samassa koulussa ehdin olla kuitenkin vain yhden ainoan vuoden :-(. Sillä nyt mun on mentävä yläasteelle :-(. Muistan vieläkin sen meidän viimeisen pitkän halauksen, joka oli täynnä tunteita :'(. En ollut koskaan tykännyt, välittänyt tai luottanut yhteenkään opettaajaan koskaan niin paljon, kuin häneen ;-). En tiedä miten päästä asiasta yli :-O. Mietin sitä vieläkin, joka ainut ilta :'(. En kestä tätä suurta määrää surua :-(. Haluan vain sanoa, että olit minulle paljon enemmän, kuin opettaja :-).

Ihanaa kuulla, että muilla on sama ongelma! Mä itse olen ollut aina innokas musiikin harrastaja ja tykästyin heti meidän musiikinopettajaan ihan ihmisenä, mutta myös musiikin kautta. No meille tuli ihan hyvä suhde, siis ei mitään isoa, mutta semmosta että koulussa usein rupateltiin, kutsu mut kerran katsomaan yhtä musiikkiesitystä toisen luokan kanssa, ja olin kaikissa musiikkijutuissa mukana ja kyselin kaikenlaista ja meille sitten tuli semmonen mukava suhde. Vapaa-ajallakin törmäiltiin välillä siellä täällä ja moikattiin ja joskus juteltiin ihan pidemäänkin. Opettaja kumminkin jää nyt vuoden (ehkä parin?) tauolle vauvan takia ja mua harmittaa ihan älyttömästi! On ihanaa että se saa lapsen, mutta silti tulee tosi tyhjä olo, kun on kerran saanut tommosen uuden ihmisen. Oli kyllä lohduttavaa lukea näitä, sillä tää opettajan ihaileminen ei ehkä oo maailman yleisin juttu. Mä luulen, että tämä mun musaope unohtaa mut ja näin, mut voin sanoa että tästä vuodesta on paljon hyötyä ja muistoja täynnä!

Mulla samat fiilikset... Oon 9.lk eli keväällä pitäisi jättää aivan ihana bg/mantsanopettaja. Ei ole tainnut olla peruskoulun aikana ihanampaa opettajaa! Se on jotenkin niin... Huolehtiva ja "äitimäinen", nukahdettuani tuli vain silittämällä herättämään. Asiaan voi toisaalta vaikuttaa myös se, että kyseinen opettaja on äitini ystävä työn kautta. En ole vapaa-ajalla nähnyt mutta kuullut äidin kautta miten ovat kurssilla iltaa myöten keskustelleet minusta sun muuta. Sen verran varmasti "erityinen" olen sitä kautta. Joululoma alkaa huomenna joten kamala ikävä tulee jo nyt! Oot HIRMUERITYINEN mulle!

Mä oon vasta 4:sella ja vaikka mulla on 2 vuotta alakoulua jäljellä niin jo nyt on paha mieli et joutuu jättää mun tärkeen open

Moi! Kävin lukion ekaa ja tajusin koeviikon lähestyessä, että jakso loppuu. Mul oli musiikkia ja lukiossa on vaa 1 pakollinen moduuli musiikkia. Siis se opettaja on vaa nii osaava ja hauska persoona, mut pahempaa vielä et se oli vaa sijainen. Eli valinnaismusiikissa olis muutenki eri opettaja. Tuntu enne vikaa kertaa et ois perhosii vatsassa😭🥺