Sianlihasoossi

Vanha kokki

Heräteostoksena tuli hankittua pala mainiota viljasian suolattua sivua.
Mielessäni oli kunnon läskisoosi, mutta päätinkin tehdä sen hieman toisin, eli savolaisittain, jota he nimittävät "hauvutussossiksi" tai jossain päin myös "kastevelliksi".

Koska minulla on leivinuunin vieressä vanhanaikainen puuliesikin, laitoin pyöreäpohjaisen vanhan mustan rautapatani hellalle, poistettuani muutaman renkaan jotta pata istuu tukevasti.
Leikkelin lihan läskeineen pienehköiksi siivuiksi ja pudottelin ne kuumaan pataan, silppusin sipulin pieneksi ja lisäsin silpun kun läskit alkoivat sulamaan.
Sipulien ja lihojen ruskistuessa kullan keltaisiksilisäsin hiljakseen sihtiruisjauhoja, sitä mukaa kun rasva niitä imi sekoitettaessa kaiken aikaa.

Sitten lisäsin sekaan vettä ja muutaman maustepippurin, nostin pataa hieman ylemmäksi renkaita lisäten ja häämmenettyäni kastiketta jätin sen hautumaan reiluksi tunniksi.
Lopuksi lirautin kermaa tujauksen, pehmentämään ja pyöristämään soossin makua. (suolaa ei tarvittu juuri nimeksikään, sillä lihassa oli suolaa melkein sopivasti)
Erinomaista keitettyjen perunoiden ja aitojen itsetehtyjen suolakurkkujen kera.

Tarvitset:
Puolikiloa hyvää rasvaista sianlihaa
sihtiruisjauhoja
1 keskikokoinen sipuli
maustepippuria
tilkka kuohukermaa
vettä
(suolaa)

3

962

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alottelijapossu

      Hyvälle kuulostaa. Missä suhteessa jauhoja ja vettä ennen haudutusta. Haudutuksen jälkeen tuskin kannattaa enää seosta notkistaa vettä lisäämällä ja kerma lienee sen verran jäykkää, ettei sillä kannata taikinaksi muuttunutta "kastiketta" blandata?

      • Vanha kokki

        Kuin ne pystyvät rasvaa imemään itseensä. Vettä lisätään sen mukaan, kuinka paksua halutaan kastikkeesta tehtävän. Haudutuksen aikana ja jälkeenkin on mahdollista lisäillä nestettä, kunhan muistaa kiehauttaa lisäämisen jälkeen. Kerman lisäämisen jälkeen ei tarvitse enää kiehuttaa, kastike on valmista.

        En tullut mitanneeksi veden määrää, joten se on itse kunkin kokeiltava valmistaessaan tuota todella erinomaista ja tuhtia soosia. Kannattaa muistaa,että ruisjauhotkypsyvät huomattavasti hitaammin kuin vehnäset. Siitä kai tuo ruuan nimikin tulee, "Hauvutussoossi".
        Yhtäkaikki, todella maittavaa syötävää!


      • Vanha kokki kirjoitti:

        Kuin ne pystyvät rasvaa imemään itseensä. Vettä lisätään sen mukaan, kuinka paksua halutaan kastikkeesta tehtävän. Haudutuksen aikana ja jälkeenkin on mahdollista lisäillä nestettä, kunhan muistaa kiehauttaa lisäämisen jälkeen. Kerman lisäämisen jälkeen ei tarvitse enää kiehuttaa, kastike on valmista.

        En tullut mitanneeksi veden määrää, joten se on itse kunkin kokeiltava valmistaessaan tuota todella erinomaista ja tuhtia soosia. Kannattaa muistaa,että ruisjauhotkypsyvät huomattavasti hitaammin kuin vehnäset. Siitä kai tuo ruuan nimikin tulee, "Hauvutussoossi".
        Yhtäkaikki, todella maittavaa syötävää!

        Aika tuhdilta tuntuu tuo "hauvutussoossi" vaan kyllähän ruisleipä ja sianläski ovat aina olleet suomalaisen eväitä. Ehkä ei ihan Sydäntautiliiton suosittelema resepti, tuo...

        Kotikaupasta on alkanut saamaan sianlihaa nimikkeellä "suolattu sianlapa". Olen ostanut tätä siansivuviipaleitten sijasta ja saanut monia, normaalia maukkaampia ruokia - ihan kiitos paremman raaka-aineen.

        Perheen suosioon on noussut tuo opettamasi folioon kääritty paisti, mutta seuraavalla reseptillä:

        sianlavan pintaan Dijon-sinappia kosolti, suolaa, pippuria sekä turkkilaista baharati-mausteseosta (itse jauhettua ja sekoitettua, ohjeita löytyy netistä), salvianlehtiä kotipuutarhasta ja joskus, jos kaapista löytyy, niin muutama nokare Café de Paris-maustevoita.

        Tiukkaan folioon ja uuniin matalaan lömpöön ja kauan - 4 tuntia.

        Voi kun on hyvää - nestettä tulee juuri sen verran, että jatkamalla saa aikaan soossin: siivilöin ja lisään muutaman lusikan luumuchutneytä, jota juuri tein.

        Hyvä on ottaa syksy vastaan näillä eväillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      31
      1192
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      963
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      614
      916
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      676
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe