Tassa tapahtumien taustoja (ja sitten viimeisimmat kuulumiset)...
Menin keväällä naimisiin Turkissa turkkilaisen miehen kanssa ja kaikki meni alusta asti aivan loistavasti. Muutin häiden jälkeen sinne. En ollut tuolloin vielä tavannut hänen sukulaisiaan, he asuvat eri kaupungissa eikä vaikuttanut siltä että hän olisi heidän kanssaan mitenkään läheinen. No, häiden jälkeen miehen siskot tulivat ja olivat meillä melkein koko ajan, kommentoivat kaikkea tekemistäni ja olemistani ja puhuivat selän takana. Lopulta tilanne meni todella pahaksi, he huusivat minulle, varastivat ja rikkoivat kotiamme ja tavaroitani kun olimme mieheni kanssa poissa kotoa. Varastivat mm. oleskelulupani, avioliittokirjan seka syntymatodistukseni.
Tulin sitten Suomeen jotta voisin olla heiltä turvassa ja mieheni voisi selvittää asioita heidän kanssaan.. Mikään järkipuhe ei näytä tehoavan. Siskot eivät hyväksy minua, inhoavat minua, kertoilevat minusta keksittyjä valheita ja jopa lähettelivät minusta nimettömiä haukkumakirjeitä sukulaisilleni. Mies on vaan lohdutellut että tällainen voi alkuun olla ihan normaalia, mitä en kyllä oikein usko.. Nyt kun sukulaiset eivät ole saaneet suostuteltua häntä puolelleen ja eroamaan minusta, he uhkasivat katkaista valinsa mieheeni. Tämä taitaa Turkissa olla aika rankka juttu.
Mieheni on sanonut ettei halua erota, enkä haluaisi minäkään kun muuten meillä on mennyt niin hyvin ja olimme yhdessä onnellisia. Mieheni sanoi että vaikka jatkaisimme elämistä yhdessä, ei hän silti koskaan voi olla onnellinen jos sukulaiset eivät halua olla meidän kanssamme ja toisaalta jos hän tekisi sukulaisten mielen mukaan ja eroaisi, ei hän ilman minuakaan tulisi koskaan olemaan onnellinen. Itse inhoan ja pelkään hänen sukulaisiaan ja olen sitä mieltä että heillä on kyllä päässä jotain vikaa, eikä johdu vain kulttuurieroista.
---Tallainen oli tilanne viela loppukesasta, kirjoitin silloin tanne tasta asiasta. Silloin mieheni viela sanoi etta voisin palata mutta etta haluaisi olla sukunsa kanssa laheinen... No nyt on ilmeisesti sitten sukulaisten haukkuminen tehonnut. Viesteja tulee harvoin, kun on muka kiire. Ei esimerkiksi 10 paivaan voi vaimolleen edes tekstaria lahettaa?! Kun sanoin etta haluaisin nyt tulla sinne ja melkein jo varasin lennon, niin mies lahetti pitkan sepustuksen kuinka isa ja siskot ovat tulossa kylaan ja etta nyt ei sovi. Siis en voi palata omaan kotiini siella koska mies pelkaa siskojensa mielipidetta!
Olen ollut Suomessa kaksi kuukautta tyhjan paalla odottamassa etta voisin palata kotiini. Nyt ei kylla vaikuta etta voisin palata enaa. Kaskin miestani lahettamaan takaisin tavarani ja lainaamani rahat, tai muuten ilmoitan hanen siskojensa tekemisista poliisille ja kerron siella kaikille mita he ovat minulle tehneet. Mies vaan sanoo etta voin palata jos siskot saavat jatkaa meilla oleskelua... Ja hehan kayvat heti kasiksi jos nakevatkin minut, joten ei tule onnistumaan. Mies ei kuitenkaan halua erota, mutta kuinka kauan odottelen taalla mahdottomaan tilanteeseen ratkaisua?! Haneen tuskin saa yhteytta ja silloinkin vain arvostelee ja puolustelee siskojaan. Ja olen muka naimisissa, se nayttaa olevan enaa pelkka paperi.
Turkkilaisten kanssa naimisissa olevat tai olleet tai asiaa sivusta seuranneet: Onko normaalia etta jos vaikka miehen siskot eivat ollenkaan hyvaksy, niin vaikka olisitte rakastuneita ja menneet juuri naimisiin niin mies kuuntelee mieluummin heita kuin vaimoaan? Onko perheen mielipiteet aina etusijalla ja onko miehen otettava ero vain heidan mielipiteidensa takia? Tama on aika jarkyttavaa, kun huomaakin etta ei olekaan enaa tarkea jos siskot eivat tykkaa ja sitten alkaa haukkuminen ja arvostelu, kun siskot painostavat miesta eroamaan minusta. Kaviko huono tuuri vai onko tallainen Turkissa normaalia?
Mieheni siskot ovat siis pilanneet rakkautemme, avioliittomme, kotimme, kaiken mita oli!!! Naen heista painajaisia jatkuvasti ja vihaan heita niin paljon. Kuinka joku voi tehda toiselle ihmiselle tallaista?
Menin keväällä naimisiin Turkissa turkkilaisen miehen kanssa ja kaikki meni alusta asti aivan loistavasti. Muutin häiden jälkeen sinne. En ollut tuolloin vielä tavannut hänen sukulaisiaan, he asuvat eri kaupungissa eikä vaikuttanut siltä että hän olisi heidän kanssaan mitenkään läheinen. No, häiden jälkeen miehen siskot tulivat ja olivat meillä melkein koko ajan, kommentoivat kaikkea tekemistäni ja olemistani ja puhuivat selän takana. Lopulta tilanne meni todella pahaksi, he huusivat minulle, varastivat ja rikkoivat kotiamme ja tavaroitani kun olimme mieheni kanssa poissa kotoa. Varastivat mm. oleskelulupani, avioliittokirjan seka syntymatodistukseni.
Tulin sitten Suomeen jotta voisin olla heiltä turvassa ja mieheni voisi selvittää asioita heidän kanssaan.. Mikään järkipuhe ei näytä tehoavan. Siskot eivät hyväksy minua, inhoavat minua, kertoilevat minusta keksittyjä valheita ja jopa lähettelivät minusta nimettömiä haukkumakirjeitä sukulaisilleni. Mies on vaan lohdutellut että tällainen voi alkuun olla ihan normaalia, mitä en kyllä oikein usko.. Nyt kun sukulaiset eivät ole saaneet suostuteltua häntä puolelleen ja eroamaan minusta, he uhkasivat katkaista valinsa mieheeni. Tämä taitaa Turkissa olla aika rankka juttu.
Mieheni on sanonut ettei halua erota, enkä haluaisi minäkään kun muuten meillä on mennyt niin hyvin ja olimme yhdessä onnellisia. Mieheni sanoi että vaikka jatkaisimme elämistä yhdessä, ei hän silti koskaan voi olla onnellinen jos sukulaiset eivät halua olla meidän kanssamme ja toisaalta jos hän tekisi sukulaisten mielen mukaan ja eroaisi, ei hän ilman minuakaan tulisi koskaan olemaan onnellinen. Itse inhoan ja pelkään hänen sukulaisiaan ja olen sitä mieltä että heillä on kyllä päässä jotain vikaa, eikä johdu vain kulttuurieroista.
---Tallainen oli tilanne viela loppukesasta, kirjoitin silloin tanne tasta asiasta. Silloin mieheni viela sanoi etta voisin palata mutta etta haluaisi olla sukunsa kanssa laheinen... No nyt on ilmeisesti sitten sukulaisten haukkuminen tehonnut. Viesteja tulee harvoin, kun on muka kiire. Ei esimerkiksi 10 paivaan voi vaimolleen edes tekstaria lahettaa?! Kun sanoin etta haluaisin nyt tulla sinne ja melkein jo varasin lennon, niin mies lahetti pitkan sepustuksen kuinka isa ja siskot ovat tulossa kylaan ja etta nyt ei sovi. Siis en voi palata omaan kotiini siella koska mies pelkaa siskojensa mielipidetta!
Olen ollut Suomessa kaksi kuukautta tyhjan paalla odottamassa etta voisin palata kotiini. Nyt ei kylla vaikuta etta voisin palata enaa. Kaskin miestani lahettamaan takaisin tavarani ja lainaamani rahat, tai muuten ilmoitan hanen siskojensa tekemisista poliisille ja kerron siella kaikille mita he ovat minulle tehneet. Mies vaan sanoo etta voin palata jos siskot saavat jatkaa meilla oleskelua... Ja hehan kayvat heti kasiksi jos nakevatkin minut, joten ei tule onnistumaan. Mies ei kuitenkaan halua erota, mutta kuinka kauan odottelen taalla mahdottomaan tilanteeseen ratkaisua?! Haneen tuskin saa yhteytta ja silloinkin vain arvostelee ja puolustelee siskojaan. Ja olen muka naimisissa, se nayttaa olevan enaa pelkka paperi.
Turkkilaisten kanssa naimisissa olevat tai olleet tai asiaa sivusta seuranneet: Onko normaalia etta jos vaikka miehen siskot eivat ollenkaan hyvaksy, niin vaikka olisitte rakastuneita ja menneet juuri naimisiin niin mies kuuntelee mieluummin heita kuin vaimoaan? Onko perheen mielipiteet aina etusijalla ja onko miehen otettava ero vain heidan mielipiteidensa takia? Tama on aika jarkyttavaa, kun huomaakin etta ei olekaan enaa tarkea jos siskot eivat tykkaa ja sitten alkaa haukkuminen ja arvostelu, kun siskot painostavat miesta eroamaan minusta. Kaviko huono tuuri vai onko tallainen Turkissa normaalia?
Mieheni siskot ovat siis pilanneet rakkautemme, avioliittomme, kotimme, kaiken mita oli!!! Naen heista painajaisia jatkuvasti ja vihaan heita niin paljon. Kuinka joku voi tehda toiselle ihmiselle tallaista?
Vastaukset 31
Vanhimmat
Etta tallaista... Ja menimme siis kesakuussa naimisiin Alanyassa, siella asuin kolme kuukautta kunnes kavin nain, tiedoksi vain muille jotka ovat siella pain menossa naimisiin :( Parempaa onnea teille
Oletpas vaikeassa tilanteessa kuten varmasti myös miehesi. Vaikuttaa siltä että miehellesi oli ajateltu ihan toista naista vaimoksi. Mahtaako siskojen käytös johtua siitä? Tuskin ne siskot teille jää koko elämäksi asumaan. Voisitkin alkaa puhumaan miehellesi että josko siskot kohta menevät naimisiin... Miehesi on varmasti vaikeassa tilanteessa eikä osaa ratkaista asiaa suuntaan eikä toiseen. Suomessa oleskelemalla annat siskoille mahdollisuuden todella pilata avioliittonne. Mikäli haluat avioliiton jatkuvan niin sinun täytyy oppia olemaan samalla tavalla ovela kuin miehesi siskot. Aivan varmasti puhuvat ja antavat hyvän kuvan itsestään miehellesi. Se mitä sitten oikeasti tekevät onkin ihan toinen juttu!! Osaavat olla todella kieroja ja kaksinaamaisia. Neuvoisin kuitenkin sinua olemaan puhumatta pahaa siskoista vaikka se onkin varmasti vaikeaa. Arvostelemalla saat vain miehesi ärsyyntymään.Uskoisin miehesi silmien aukenevan jossain vaiheessa mutta varmasti siihen menee aikaa.Tässä suhteessa tarvitaan kärsivällisyyttä ja aikaa.
ikävä kyllä siskojen käytös on turkissa "normaalia" Anopit voivat olla myös todella ilkeitä.Mikäli yhtään lohduttaa niin ei johdu välttämättä siitä että olet ulkomaalainen. Olen kuullut että monet naiset eivät halua muuttaa miehen kotiin juuri siitä syystä että sukulaiset kohtelevat huonosti. Uusi miniä joutuu usein tekemään yksin kaikki kotityöt ja passaamaan sukulaisia.Älä anna siskojen pilata onneasi!
On muuten totta etta minun odotetaan tekevan aivan kaikki kotityot, aamusta iltaan ja kolmet turkkilaiset ateriat paalle ja olla koko paivan vieraiden kanssa ja palvella heita. Ja tietysti tama kaikki tehtiin selvaksi vasta avioliiton solmimisen jalkeen, sita ennen oli kaikki aivan unelmaa, kaytiin vaan ulkona syomassa ja mieheni maksoi kaiken hintaa kysymatta. Vihkimisen jalkeen muuttui aani kellossa..! Varoituksen sana kaikille jotka ovat naimisiin menossa... Yksityisyydesta tai vapaa-ajasta ei ole tietoakaan, koko ajan pitaisi olla valmiina palvelemaan ja seurustelemaan naiden siskojen kanssa, jotka alusta alkaen huomauttelivat ilkeasti ja arvostelivat aivan kaikesta. Eivat he aina olekaan asuneet siella, vain silloin kun mina olen siella niin hekin ovat... Taukoa heista koko avioliittomme aikana oli ehka parisen viikkoa, sitten he palasivat ja jaivat taas. Eivat ole naimisissa eivatka nayta olevan menossakaan, eivat kay toissa joten heilla ei ole muutakaan tekemista kuin minun kiusaamiseni.
Olen ollut viime aikoina masentunut ja tama asia vaivaa minua koko ajan, vaikka kuinka yrittaisin ajatella muita asioita. Nyt myos luottamus mieheeni on alkanut menna, esimerkiksi han sanoi etta lahettaa minulle laukkuni mukana myos tuon oleskelulupani jonka en enaa koskaan uskonut loytyvan! Kun kysyin kuinka han oli saanut sen siskoiltaan takaisin, niin sanoi etta mita valia silla on ja kielsi kyselemasta turhia kysymyksia... Vakisinkin heraa epailys etta se on ollutkin hanella mutta ei vain kertonut eika halunnut antaa sita takaisin, ennen kuin vaadin siita rahat jotka jouduin siita maksamaan (ja mies palauttaa ettei tarvitse antaa siita minulle rahaa). Nyt mies vaittaa etta en luota haneen ja etta epailen koko ajan ja etta tama pilaa suhteemme. Kysyin, kuinka voisin luottaa kun minulle ei kerrota mita siella tapahtuu, miten oleskelulupani tuli takaisin, eika vastata kysymyksiini asioista. En tieda sitten kuuluuko tuollainen piilottelu ja kaunistelu vaan kulttuuriin... Lisaksi kun aitini ja kaverini joille olen kertonut, ovat sanoneet etta mieheni kohtelee minua torkeasti ja etta minun ei kannattaisi palata sinne enaa ollenkaan. Pelkaavat turvallisuuteni puolesta, kun siskot ovat uhkailleet ja itsekin pelkaan palata. Jos he tulevat, mieheni paastaa heidat meille ja menee sitten koko paivaksi toihin, he voivat tehda mita vain ja ainakaan tavarani eivat tule olemaan turvassa. Kuinka voisin palata sinne takaisin? Uhkarohkeasti vaan ja valmiina vaikka tappeluun etta saisin olla kotonani?
"On muuten totta etta minun odotetaan tekevan aivan kaikki kotityot, aamusta iltaan ja kolmet turkkilaiset ateriat paalle ja olla koko paivan vieraiden kanssa ja palvella heita"
Suomalainen mies tuskin vaatii aivan tuollaista orjuutta naiselta, eikä siihen kaltaisesi korkeasti koulutettu, itsenäinen ja tasapainoinen nainen suostuisikaan, vai mitä?
Miksi siis turkkilainen miehesi saa käyttää sinua ovimattona?
Mikset huuda kurkku suorana tasa-arvoa siellä?
---mikset huuda tasa-arvoa siellä....
Etkö sinä ymmärtänyt lukemaasi? Hän kirjoitti olleensa Turkissa ei Suomessa. Turkissa saattaa tasa-arvokäsite poiketa Suomen kaltaisen sivistysvaltion käsitteestä, joka johtaa väkivaltatilastoissa. Jossa kaikkien yhteiskuntaluokkien miehet pitävät tasa-arvostaan huolen nahkavitosellaan. Paikatuksi viedyt hoidetaan yhteiskunnan piikkiin tai päätyvät ruumishuoneelle.
Itse seurustelin yli 2 vuotta afrikkalaisen miehen kanssa. Kun hänen afrikassa asuvalle suvulle selvisi, että hänellä on eurooppalainen tyttöystävä, syntyi meteli. Perhe haluaa miehen naivan oman maalaisensa, eivät siis koskaan minua edes tavanneet. Alkoivat uhkailla, että miehen on valittava minun ja perheen väliltä ja lopulta erosimme, koska tilanteesta tuli niin raskas ja vaikea. Suhteellamme ei olisi ollut tulevaisuutta jos suku ei minua hyväksy, koska mies on suvun kanssa hyvin läheinen ja suvun mielipiteellä on suuri merkitys heidän kulttuurissaan. Mies ei olisi koskaan ollut onnellinen jos olisi jatkanut kanssani ja välit sukuun olisi katkenneet ja itse olisin saanut kantaa jatkuvaa syyllisyyttä.
Mies oli ensirakkauteni. Vieläkin tulee paha mieli kun ajattelen asiaa, vaikka seurustelen jo suomalaisen miehen kanssa.
"Hän kirjoitti olleensa Turkissa ei Suomessa"
Ahaa, eli ulkomailla suomalainen ei edes halua tasa-arvoa, sitä huudetaan vain silloin kun ollaan suomessa että saadaan miehet takajaloilleen, niinkö?
"Turkissa saattaa tasa-arvokäsite poiketa Suomen kaltaisen sivistysvaltion käsitteestä, joka johtaa väkivaltatilastoissa"
Samassa lauseessa toteat että turkissa lyödään ihan jokapaikassa mut suomi johtaa väkivaltatilastoja?
Lopuksi vielä kaikkein kiperin kysymyzzy:
Jos ollaan oikein tasa-arvon perään ja naista tulee kohdella kunnioittavasta avata ovet tuoda kukkia jne, miksi tasa-arvoinen nainen valitsee turkin vaikka varmasti tietää että siellä tulee kuonoon hellan vieressä?
Onko suomalaisnainen masokisti?
Pienikään vastaväite mieheltä tai edes katse ei käy täällä, siitähän tulee lehtien palstoille oitis juttu että mies on hirvee ja kamala suomijuntti, mutta turkissa voikin ottaa 12 erää kasvoon keittiönnurkassa ja se on sitten ok?
Ei voi ymmärtää teitä, sori.
"Kuinka voisin palata sinne takaisin" Älä nyt niin tyhmä ole että menet sinne . Kiireesti hankkimaan avioeroa ja unohda turkin paska.
Minkälainen hänen miehensä pohjimmiltaan on, kun ensin mies oli antanut itsestään aivan toisen kuvan. Eihän aloittaja voinut tietää mihin joutuu, ennenkuin meni naimisiin ja kuten useinmiten vasta silloin todellisuus tulee esiin niin ulkomaalaisten kuin suomalaisten kanssa.
Turkkilaiset ovat hyvin perhekeskeisiä ja "valitettavasti" usein perhekäsitys on hieman erilainen kuin meillä. Perheeseen kuuluu kaikki mahdolliset sukulaiset serkuista alkaen. Miehellesi on aivan normaalia että sinä tietysti hoidat kaikki kotityöt koska niinhän heillä vaimot tekevät, poikkeuksiakin löytyy. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu mielestäni parhaimmillaan se että aviopuolisot puhuvat keskenään kaikesta ja ovat myös toistensa ystävät Turkissa taas vaimon ei oleteta kyselevän "turhia". Valitettavan monelle tulee yllätyksenä se että mies on tosiaan aivan erilainen sukulaistensa kanssa kuin esim. alanyassa jossa on paljon turisteja ja elämä toisenlaista. Miehesi ei varmasti tahallaan ole antanut itsestään toisenlaista vaikutelmaa vaan elää itsekin tavallaan kahden hyvin erilaisen kulttuurin välissä. Miehesi on oman kulttuurinsa kasvatti ja heidän elämänsä on hyvin riippuvainen muiden ihmisten sanomisista . Pelätään aina sitä että muut pääsevät arvostelemaan. Miehesi siis olisi varmasti hyvin erilainen mikäli asuisitte suomessa. Mieti siis tarkkaan mitä teet ja yritä saada enemmän tietoa miehesi kulttuurista jotta voit tehdä päätösesi miten aioit jatkaa tästä eteenpäin.
Eikös tuo ole melko normaalia että jos nainen on kotona ja mies käy työssä, nainen tekee kotityöt?
Tasa-arvoa voi huutaa jos molemmat käyvät kodin ulkopuolella töissä, silloin mielestäni kuuluukin tehdä tasapuolisesti kotitöitä. Näin se ainakin meillä toimii, en vaadi että mieheni sulloisi "tasa-arvoisesti" pyykkiä koneeseen tai seisoisi välttämättä hellan edessä, mutta eipähän myöskään makoile sohvalla sillä aikaa kun itse laitan ruokaa ja siivoan kotia, vaan tekee ne kodin hommat jotka häneltä luontevammin käyvät.
Ihanaa kuulla, että olet löytänyt elämääsi sulostuttamaan oikean miehen, etkä kelpuuttanut mitään suomi-junttia. Matkailu kyl avartaa niin monin tavoin. Kaikkea hyvää jatkossakin!
onnellisina ilman piinaavaa sukua?
Muuttakaa vaikka johonkin ihan toiseen maahan, jääkööt sinne kiusaajat. En usko, että pahansopuisessa yhteisössä kukaan tulee olemaan onnellinen.
Kirjoita miehellesi kirje, miten kaipaat häntä ja ehdota sitä, että voisitteko muuttaa ihan toiseen maahan!
minun mielestäni tuo kaikki on rasismia sinua kohtaan! sinä olet suomalainen nainen, siskot ja perhe eivät hyväksy sinua, koska sinä olet ulkomaalainen, siis erilainen ja eri "rotuinen" nainen, siskot eivät halua sinua "pilaamaan sukuaan" ja se on rasismia ja rasismi on rikos! suosittelen ehdottomasti tekemään ilmoituksen miehesi siskoista! vaikka tilanne on todella vaikea, sinun täytyy oppia puolustamaan itseäni ja tehtävä jotain! et voi vaan seistä paikoillasi ja lähteä karkuun Suomeen, ajattele jos teillä olisi esim. lapsia pakenisitko sitten lapsien kanssa aina Suomeen kun miehet siskot kävisi sinun ja lapsien kimppuun ja mies vaan seisoisi suu auki vierelläsi???????
tuohon se pahimmassa tapauksessa johtaa, ole nyt viisas ja ota järki käteen!
"Itse inhoan ja pelkään hänen sukulaisiaan ja olen sitä mieltä että heillä on kyllä päässä jotain vikaa, eikä johdu vain kulttuurieroista"
totta ja heihin ei puhuminen tehoa, he tarvitsisivat ammattiauttajaa ja vähän opetusta rasismista mutta sinä et voi tässä asiassa auttaa, vain miehesi voisi siis jos haluaisi. Mutta kirjoitit että miehesi vain puolustaa siskojaan, anteeksi mutta se on sen merkki että siskot merkkaavat hänelle enemmän kuin suomalainen vaimo. Alanya on tunnettu turistipaikka jossa miehillä on monia vaihtuvia ulkomaalaisia tyttöystäviä ja vaimoja, ehkäpä siskot olettavat sinun olevan huono nainen sen takia eivätkä luovu ajatusmaailmastaan, siihen ei valitettavasti mikään auta, rasismi on ja elää.
Et voi tehdä muuta kuin:
1. Vaihda kotikaupunkia miehen kanssa Turkissa elä miehen kanss akäske katkaista välit siskoihin
2. Jää Suomeen asumaan, lopeta yhteydenpito mieheen ja eroa, hanki seuraavaksi mies vaikka Suomesta tai katolisista maista etleä-euroopasta!
3. Siedä tilanne ja tule pahimmassa tapauksessa miehen siskojen lynkkaamaksi, en suosittele
perheeseeni kuuluu nainen joka on naimisissa pihjois-afrikkalaisen kanssa ja menee pitkiksi ajoiksi miehen maahan mutta naisella ei ole ketään muuta kenelle puhua kuin mies, nainen ei osaa arabiaa eivätkä muut naiset muutenkaan ota häntä edes juhlissa juttuihinsa mukaan ja näin on jatkunut vuosikausia, en suosittele sinulle samaa!
ole järkevä, pidä omat ystäväsi ja oma perheesi, ajattele itseäni, a
älä ajattele miestä ja miehen siskoja tia he kontrolloivat sinua loppuelämäsi!
Minkähän ikäisistä ihmisistä on kyse? Mahtaa olla nuori kaveri, jos kimpussa tosiaankin on lauma kiukuttelevia naimattomia siskoja...? :-o
Noissa etelän maissa veljet usein hemmottelevat systerit pilalle, ostelevat näille koko palkallaan meikkejä, vaatteita jne, kun sisasrussarjan iskältä ei heru rahaa turhuuksiin. Sitten astuu nuori vaimo kuvioon mukaan, velipojan rahahanat tyrehtyvät ja systerit ryhtyvät valtaamaan etujaan takaisin.
Sekään ei aina auta, että systerit avioituisivat tahollaan, usein jopa naimisissaolevat siskot pyytelevät veljiltään rahaa ja lahjoja ja nämä eivät mitenkään raaski kieltäytyä kun pikkuprinsessa kerran toivoo... Ei tietenkään joka perheessä käy näin, mutta aika yleistä tuo tyttöjen ja siskojen ylenpalttinen hemmottelu on.
En kylläkään ole koskaan kuullut tapauksesta, missä vaimoa olisi sen takia noin inhottu ja vihattu.
miehelä on varmaan kuule jo nainen sielä kenet sukulaiset hyväksyy . . .
Ja sekopää käytökseen vois olla hyvinki syynä sisäsiittoisuus joka on päätä pehmentäny sukupolvienajan kun ollaan serkkujen kanss sitä sukua jatkettu
Osuit asian ytimeen!
Pilasit oman elämäsi ihan itse.Katso peiliin.
Oletkohan lukenut samat kirjoitukset kuin minä?
Rakkaus on elämä ja rakastuminen elämää. Ilman rakkautta ei ole elämää.
Tässä on hyvä ihminen joutunut vääryyden uhriksi.
Missä on myötätuntosi ja miksi haluat loukata jo haavoitettua?
Kiitos sinulle aloittaja, olet hieno ihminen.
Sinulle on käynyt huono tuuri ja moni tilanteessasi käpertyisi syyttä nurkkaan häpeämään.
Sinä uskalsit kuitenkin kertoa epäonnestasi, mikä ei varmasti ole tilanteessasi helppoa - ja ehkä tietäen miten ikäviä vastauksia tulet joiltakin ihmisiltä saamaan. Koeta kuitenkin ymmärtää ja tuntea myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan, ehkä heillä on oikeastaan vielä pahempi olla kuin sinulla koskaan ja siksi kirjoittavat mitä kirjoittavat.
Aloituksesi synnytti myös asiallisia kommentteja. Ehkä näin joku, joka on epätietoisessa tilanteessa, lukee kirjoituksesi ja nämä asialliset vastaukset - ja osaa varautua sinua paremmin mahdollisesti tuleviin hankaluuksiin. Kiitos siis kirjoittamastasi.
Kirjoituksistasi voi lukea, että sinulla on nyt vaikeuksia elämässäsi. Kirjoituksistasi voi kuitenkin lukea myös sen, että olet vahva ja hyvä ihminen joka auttaa heikkoja ihmisiä.
Elämä menee eteenpäin. Sinä tulet menemään eteenpäin. Nouset tuhkasta kuin Felix-lintu, viisaampana ja kauniinpana kuin koskaan. Tulet olemaan rakastetumpi kuin koskaan ennen.
http://www.youtube.com/watch?v=V7rc6Xrw5_Q
Rakkaus voittaa.
Rakkaua voittaa,mutta tuskin Turkissa sulla mitään rakkautta enää on.Elämä menee etenpäin kyllä kun olet viisas ja järjestät asiasi Suomessa kuntoon .Aika haavat parantaa ja lopeta turkin haaveilut.
Minä menin naimisiin Alanyassa keskuussa ja minut on kyllä onnekseni hyväksytty mieheni suvun taholta.
Toisin oli kuitenkin mieheni veljen vaimon laita. Äiti kun oli ajatellut tälle pojalleen ihan toista puolisoa, mutta poikapa ottikin sen, jota rakasti. Yli vuoteen äiti ei puhunut miniälleen mitään, katseli vain halveksuen ja käyttäytyi muutoin kuin tätä ei olisi ollut olemassakaan. Tänä päivänä heillä on kuitenkin ihan ok välit keskenään. Ei lämpimät, mutta tulevat toimeen.
Tuollainen kohtaamasi käytös ei siis ole mitenkään tavatonta Turkissa.
Ettekö voi ajatella elämää täällä Suomessa?
Ainakin jonkin aikaa, niin että tilanne Turkissa rauhoittuu.
Toivotan sinulle onnea ja voimia tuossa taistelussa tuulimyllyjä vastaan.
Itse taistelen Suomen viranomaisten kanssa saadakseni siippani Suomeen.
Alkoi itseänikin hirvittämään mitä mahdolliset uudet sukulaiset sitten saattavatkaan ajatella minusta :S
Olen ainakin suunnitellut alustavasti että mahdollisuuksien mukaan yritän alusta saakka ystävystyä heidän kanssaan ennen kuin mitään päätöksiä alan tekemään. Vauhdikkaasti taitaa tuo naimisiinmenosta puhuminen alkaa ja olen jo maininnut että olen itse ajatellut etten mene ikinä naimisiin :D
Ja tuosta kodinhoidosta, olen tehnyt selvääkin selvemmäksi miten asiat etenee sitten jos ne lähtevät etenemään. Musta ei tosiaan kodin hengettäreksi olisi vaikka kuin yrittäisin :D Ja periksi en anna vaikka mikä olisi. Jos tulee muljutusta nii aivan varmasti annan samalla mitalla takaisin vaikka kuinka paljon pahemmaksi menisi.
Ja onhan se aika arveluttavaa kun mies kohtelee kuin prinsessaa ja saa naisen pään ihan pyöryksiin ja sitten mennäänkin jo naimisiin ja helvetti on irti. Toki itse yritän uskoa edelleenkin siihen että jokaisen maan edustajista löytyy vaikka minkä moista persoonaa ja luonnetta. Mutta ehdottomasti täytyy kulttuurierot pitää mielessä.
Todella paljon voimia sinulle! Asioilla on onneksi tapana ratketa suuntaan tai toiseen :)
Itsekin olen Alanyaan menossa tutustumaan paremmin uuteen ystävääni muutaman viikon kuluttua. Hänhän tietenkin jo puhuu minusta tyttöystävänä ja rakastaa niiin kovasti ... en ole asiasta muuta maininnut kuin että no eikös tuo nyt ole vähän iso sana käytettäväksi tässä vaiheessa. Niin ja että kun hän sanoo että rakastaa minua, minä vastaan kiltisti et juu kyl määki sust tykkään :D
Kyllä näitä aivottomia riittää . Ei voi muuta sanoa.Kyllä mitää täysin järetön ihmisen olla ,jos muuttaa turkin kaltaseen maahan ja jää pelkästään kotiin lojumaan.
Tilanteesi on epäilemättä vaikea,enkä ole vastaavasta aikaisemmin kuullut,vaikka avioliittoa Turkkilaisen mieheni kanssa takana jo toistakymmentä vuotta,ja tuttavapiiri siis varsin laaja.
Oman käsitykseni/kuulemani mukaan ongelmia ovat aiheuttaneet lähinnä äidit,jotka pelkäävät menettävänsä poikansa,kun ulkomaalainen miniä "varastaa" tämän omaan kotimaahansa...
Te kuitenkin olette oleskelleet Turkissa,eikä anoppi ilmeisesti ole kuvioissa?
En löydä sisarten käyttäytymiselle minkäänlaista selitystä,ellei sitten miehesi ole perheen ainoa poika,ja isä vanha/sairas.Tällöin voisin kuvitella,että naimattomat siskot pelkäävät tipahtavansa tyhjän päälle,mikäli miehesi lähtee Suomeen ja isästä aika jättää...
Minkä ikäisistä ihmisistä tässä on kysymys?
Ovatko siskot jo ns.ohittaneet naimaiän?
Nimittäin,jos,niin elatusvelvollisuus siirtyy varmastikkin perheen pojalle jossakin vaiheessa...
Siskot taistelevat omasta elintasostaan,muuta selitystä en tälle keksi.
Ja mainittakoon vielä,että miehesi näkökannalta,tämä on kulttuurin pohjalta ymmärrettävää.
Kannattaa huomioida myös,että siskojen naimattomuus on arka paikka niin perheelle,kuin heille itselleenkin.Näin ollen se,että oma veli valitsee puolisoksi muun kuin Turkkilaisen vaimon,antaa siskoille aika karun viestin...
Mikään edellä mainittu seikka ei oikeuta heidän käytöstään,eikä sinun tule maksaa kallista hintaa heidän lyhytkatseisuudestaan.
Nythän sinä olet siellä missä siskot haluavatkin.Omiesi parissa,pois tieltä.
Voi vaan kuvitella minkäasteista aivopesua Turkin päässä käydään, ja mitä kauemmin sitä jatkuu,sen varmemmin se tuottaa tulosta.Ikävä kyllä.
Valitettavasti et voi tehdä juuri muuta,kuin puhua miehesi kanssa,ja lyödä kortit pöytään.
Ei mitään jossitteluja.Mitä enemmän lykkäätte päätöksen tekoa,sen vaikeammaksi kaikki muodostuu.
Teidän molempien tulee tehdä avioliiton jatkamisen kannalta itsenäinen päätös,puhua asioista niiden oikeilla nimillä,ja yhdessä seistä päätöksenne takana,kohdata miehen perhe yhtenäisenä rintamana.
Mitään muuta poispääsyä tilanteesta ei ole.
Kysyppä mieheltäsi,että onko tässä jutussa mahdolliseti takana jotakin edellämainittua vaikutetta,
ja jos,niin samaan hengen vetoon ihmettele ääneen,että kuinkas hänen itsensä sitten käy,kun siskot alkavatkin elää,TOIVOTTAVASTI,omaa elämäänsä: Naimaton velipoika ei varmaankaan ole kovin tervetullut asustelemaan saman katon alle siskojen ja näiden miesten kanssa...???
Siinä voisi tulla eteen aika paljon jännitteitä....
Tosin,silloinhan siskot saisivat tuta saman kuin sinäkin nyt,eli sinänsä oikeus tapahtuisi,eikö?
En henk.koht,ymmärrä miestä,joka antaa muiden sanella päätöksensä näin isossa asiassa...
Miehen pitäisi kyllä pystyä lyömään siskoille luu kurkkuun,ja tehdä se myös niin,että siskot eivät tämän jälkeen uskaltaisi edes vilkaista sinuun päin asiattomin ajatuksin...
Turkkilaiset ovat kiivasluonteisia ihmisiä.Äkkipikaisuudessaan he sanovat monesti asioita,ja saattavat toimiakkin sanomansa mukaan,mutta ajan kanssa taipuvat kyllä.
Jos perhe laittaa välit poikki mieheesi,he tulevat katumaan sitä,ja viimeistään Bayramin aikoihin anovat anteeksi antoa,ja toivottavat sinut tervetulleeksi perheeseen.Tämä on hyvin yleistä....
ja erittäin huvittavaa,näin Eurooppalaisen näkökannalta.
joo itse olen seurustellut turkkilaisen kanssa jo yli kaksi vuotta ja tiedän täysin tämän kulttuurin jonka takia en menisi hänen kanssaan naimisiin vaikka maksettais ja vaikka asuisimekin suomessa. yhdessä voimme muuten olla ja asua erikseen haluan pitää oman vapauteni normaalissa määrin.
Rakkaus on sokea. Jos sinua ei sinne haluta ja miehesi ei pysty panemaan siskojaan järjestykseen sinun vuoksesi, niin haluatko henkisesti velttomunaisen, ikuisen looserin riipaksesi.
Mies joka rakastaa naistaan pystyy suvussa kuin suvussa panemaan siskonsa järjestykseen. Todennäköisesti kaveri vain selittelee ja on tyytyväinen siihen, että olet lainannut hänelle rahaa.
Älä vain päästä moista iilimatoa Suomeen. Unohda rahasi, eroa... ja selvisit pienin vaurioin.
(Uskomatonta, miten naiset selittelevät rakkautensa vuoksi... puhumme nyt miehestä, joka ei saa siskojaan ojennukseen!!! Sellaisesta miehestä ei koskaan ole tosi tilanteessa muuksi kuin kynnysmatoksi.)
Ihan itse olet elämäsi pilannut, ei siitä tarvitse ketään toisia syyttää.
Olen suomalainen mies ja ajattelin vähän asioita.
On mahdollista, että turkkilainen miehesi on tullut katumapäälle, ei henno sanoa sitä: eroittaisko.
Joten on pyytänyt siskojaan hoitamaan eroamisen ja näinpäin pois ei joudu itse syypääksi eroamiseen.
Tein näin omalla kohdallani, kun lasten jälkeen muija rupes käymään väljäksi ja olisi pitänyt tehdä vielä kotitöitäkin, jatkuvaa nalkutusta.
Rupesin juomaan viinaa ja vihdoin erottiin,,muija hoitelee lapset ja tekee kotityöt yksin.
Jos en olisi juonut viinaa, muija olisi antanut lapset minulle ja lähtenyt yksin pois.
Nyt minulla on aikaa etsiä pikkupeppusta naista,,,muuten en voisi, ellen olisi tehnyt näin.
Epäilen siis miehesi olevan vähän samankaltainen intellektuelli kuin minäkin, hän ei vain halua loukata sinua, niinkuin en minäkään ex-muijaani.
Ei esimerkiksi 10 paivaan voi vaimolleen edes tekstaria lahettaa?! Kun sanoin etta haluaisin nyt tulla sinne ja melkein jo varasin lennon, niin mies lahetti pitkan sepustuksen kuinka isa ja siskot ovat tulossa kylaan ja etta nyt ei sovi. Siis en voi palata omaan kotiini siella koska mies pelkaa siskojensa mielipidetta!
Että miehelläsi on Turkissa jo toinen vaimo tai ainakin tuleva sellainen. En usko että kaikki johtuu vain hänen siskoistaan.