Mies valvoo joka yö neljään asti!

Mieheni valvoo lähes joka yö klo 3-4 asti tietokoneella. Välillä ei jaksa aamulla vielä 3-vuotiasta lastamme hoitoon tämän takia, vaikka olemme sopineet että hän vie lapsen aamulla ja minä haen iltapäivällä. Hän nukahtaa usein aamulla, vaikka lapsi on hereillä, eikä tiedä mitä lapsi touhuaa sillä aikaa. Mies ei käy töissä sairauden takia, joten voi päivällä nukkua, jos lapsi on hoidossa.

Itse käyn kokopäivätöissä ja joudun heräämään joka aamu viimeistään 6:30. Viikonloppuisin haluaisin joskus nukkua pitkään, mutta silloinkin mies valvoo, eikä aina jaksa herätä aamulla, vaikka olemme edellisenä iltana sopineet että on hänen "aamuvuoronsa" (yleensä minä hoidan toisen viikonloppuaamun ja hän toisen).

Usein mies ei ole tehnyt kotona juuri mitään sillä aikaa kun minä olen töissä. Välillä (jos olen pyytänyt), hän on toki tehnyt jotain kotitöitä, jotka vievät yhteensä aikaa noin tunnin. Minusta tämäkin on äärimmäisen epäoikeudenmukaista, kun itse teen 8 tunnin työpäivää ja sen lisäksi hoidan kaupassakäynnit, osan ruoanlaitosta ja siivouksesta ym. ym. Kokonaisvastuu on aina minulla.

Työpäivän jälkeen minä saan kyllä lähteä pariksi tunniksi harrastuksiini, jos haluan, ja mies hoitaa lasta sillä aikaa. Tämä toki tuo hieman tasapuolisuutta suhteeseen.

Valvominen rassaa eniten ja toki sekin, että vastuu kotitöistä jää minulle. Olen tästä puhunut, valittanut, suuttunut ja itkenyt vuosikausia. Ei auta. Mitä itse tekisitte?
165436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lopeta valittaminen älä suutu äläkä itke.
Suhtaudu tilanteeseen neutraalisti ja jos miehelläsi on omatunto niin tilanne paranee.
Välinpitämättömyys herättää usein puolison ajattelemaan että: 'mitäs nyt, eikö hän enää rakasta minua'.
Luulisin että miehesi imuroi viikon sisällä ilman sinun pyyntöäsi.

Äänestä

Sanoin suoraan et minä en ala kilpailemaan tietokoneen kanssa. Saa olla koneella kohtuudella ilman että minä ja perhe siitä kärsitään luvatut asiat hoidetaan. Siis suoraan sanoin et valitsee minut tai tietokoneen. Mies sanoi että tietysti valitsee minut. Aluksi luulin ettei mikään muutu. Jossain välissä huomasin ettei enää ollut niin paljon tietokoneella. On vieläkin aika vaihtelevasti, koska on työtön ja unettomuudesta kärsinyt aina niin paljon vieläkin on koneella. Öisin ei enää niin usein valvo kuuteen vaan tulee nukkumaan jo keskiyölläkin.

Rakastan miestäni yli kaiken, mutta annoin hänen valita. En tiedä kuinka olisin kestänyt jos olisi halunnut tietsikkaa enemmän kuin minua, mutta pakko oli ollut lähteä sillä en aijo tapella taistelua jonka olen jo valmiiksi hävinnyt. Jos mies ei itse tajua en minäkään saa häntä väkisin tajuamaan.

Sano miehelle suorat sanat ja jos ei tajua lähde meneen tai sanot ettet aijo olla hänen kanssaan jos laistaa velvollisuuksista perheessä. Ajattele itseäsi, älä elä miehen ehdoilla.
Onnea sinulle.

Äänestä
  • Minulla melkein identtinen tilanne sinun kanssasi. Mies valvoo joka yö 2-3 tietokoneella, opiskelee päivät ja viikonloppuna tekee yhden yön töitä. Unirytmi kuulemma sekaisin perjantain yötöistä. Olen tästä nyt kärsinyt kohta 3 vuotta ja kohta en enää jaksa. Tulee olo, että olenko kohtuuton, mutta tänäänkin meni ihana aurinkoinen sunnuntaipäivä pilalle, kun mies oli niin väsynyt, että alkoi vaan tappelemaan aamusta. (meilläkin 2,5 vuotias lapsi) Ihan kun tämä nyt olisi jokin iso asia, saahan toisella olla harrastus, mutta jos yleinen viretila on aina väsynyt, niin se ei mielestäni ole enää normaalia. Itse epäilen, että hän on peliriippuvainen, vaikka itse väittää ihan muuta. Minulla myös täysi henkinen vastuu kodinhoidosta, esim. viimeiset kolme kertaa olen pessyt vessan ja nyt mies pesi sitten kun pyysin. Miksi tasa-arvoisessa suhteessa toisen pitää olla se, joka koko ajan "käskee" ja pyytää toista tekemään kummallekin kuuluvia töitä? En ole mikään rähjääjäluonne, mutta kun elää monta viikkoa sikolätissä ja mitään ei tapahdu pyytämättä niin alkaa kyllä sappi kiehumaan! En tiedä mitä tekisin, koska mies on muuten todella ihana ja sopiva minulle. Ja meillä ei ole auttanut neuvo "älä välitä mitä se tekee, anna itse huomata tilanne". Sitä neuvoa olen noudattanut jo monta kuukautta ja kun villakoirat vaan tulevat joka puolella vastaan niin on pakko pyytää apua kun en itse jaksaisi joka v...n kerta siivota itse! Joskus sanoi minulle, että ei häntä haittaa sotkut, että jos minua jokin asia häiritsee, niin korjaa se itse! Eli hän olisi valmis asumaan vaikka kaatopaikalla, mutta minä ja pieni lapsemme ei!
    Valitin eilen myös siitä kun olemme kuitenkin aviopari ja minä joudun menemään joka ilta yksin nukkumaan. Hän lupasi, että voi JOSKUS tulla mun kanssa ennen puolta yötä nukkumaan, mutta suoraan sanottuna hän ei vaan halua tulla aikaisin nukkumaan. Sitten joudun katsomaan sitä peehen ammuttua karhua joka aamu kun tiuskii ja on ihan sikaväsynyt! Väittää että ei tarvi niin paljon unta kun mä, ja p....t! No niin, olisiko jollain neuvoa minulle? Lähdenkö menemään vai venytänkö pinnaa vielä muutaman vuoden tässä sotkussa???

    Äänestä

  • jfdihgslih kirjoitti:

    Minulla melkein identtinen tilanne sinun kanssasi. Mies valvoo joka yö 2-3 tietokoneella, opiskelee päivät ja viikonloppuna tekee yhden yön töitä. Unirytmi kuulemma sekaisin perjantain yötöistä. Olen tästä nyt kärsinyt kohta 3 vuotta ja kohta en enää jaksa. Tulee olo, että olenko kohtuuton, mutta tänäänkin meni ihana aurinkoinen sunnuntaipäivä pilalle, kun mies oli niin väsynyt, että alkoi vaan tappelemaan aamusta. (meilläkin 2,5 vuotias lapsi) Ihan kun tämä nyt olisi jokin iso asia, saahan toisella olla harrastus, mutta jos yleinen viretila on aina väsynyt, niin se ei mielestäni ole enää normaalia. Itse epäilen, että hän on peliriippuvainen, vaikka itse väittää ihan muuta. Minulla myös täysi henkinen vastuu kodinhoidosta, esim. viimeiset kolme kertaa olen pessyt vessan ja nyt mies pesi sitten kun pyysin. Miksi tasa-arvoisessa suhteessa toisen pitää olla se, joka koko ajan "käskee" ja pyytää toista tekemään kummallekin kuuluvia töitä? En ole mikään rähjääjäluonne, mutta kun elää monta viikkoa sikolätissä ja mitään ei tapahdu pyytämättä niin alkaa kyllä sappi kiehumaan! En tiedä mitä tekisin, koska mies on muuten todella ihana ja sopiva minulle. Ja meillä ei ole auttanut neuvo "älä välitä mitä se tekee, anna itse huomata tilanne". Sitä neuvoa olen noudattanut jo monta kuukautta ja kun villakoirat vaan tulevat joka puolella vastaan niin on pakko pyytää apua kun en itse jaksaisi joka v...n kerta siivota itse! Joskus sanoi minulle, että ei häntä haittaa sotkut, että jos minua jokin asia häiritsee, niin korjaa se itse! Eli hän olisi valmis asumaan vaikka kaatopaikalla, mutta minä ja pieni lapsemme ei!
    Valitin eilen myös siitä kun olemme kuitenkin aviopari ja minä joudun menemään joka ilta yksin nukkumaan. Hän lupasi, että voi JOSKUS tulla mun kanssa ennen puolta yötä nukkumaan, mutta suoraan sanottuna hän ei vaan halua tulla aikaisin nukkumaan. Sitten joudun katsomaan sitä peehen ammuttua karhua joka aamu kun tiuskii ja on ihan sikaväsynyt! Väittää että ei tarvi niin paljon unta kun mä, ja p....t! No niin, olisiko jollain neuvoa minulle? Lähdenkö menemään vai venytänkö pinnaa vielä muutaman vuoden tässä sotkussa???

    Kurjalta kuulostaa...
    Itse en jaksanut vuosikausien jälkeen enää kotihommista valittaa, vaan teen tällähetkellä kaikki kotiin liittyvät hommat itse! Olin ennen raskaassa hoitotyössä, mutta paloin loppuun, enkä jaksanut enään töissä käydä..Mies ei ymmärtänyt lainkaan, aikoi muka osallistua kotihommiin,kun työt aloitin, mutta venyi vain työpaikallaan iltamyöhään, joten mulla alkoi toinen työmaa haettuani lapset, kun tulin töistä.
    Meillä oli kans sillai, että jos mies kerran kuukaudessa tarttui imuriin, se oli kuulemma tarpeeksi...ja astianpesukoneen tyhjensi ehkä kerran vuodessa.
    Auton tietty huolsi, mutta minulla oli käytössä pyörä, jonka itse jouduin huoltamaan.
    Lopetin työni hoitoalalla, kun en kertakaikkiaan yksin jaksanut kaikkea ja mies ei omaa osuuttaan hoitanut kotiasioissa ja aloin lukea tietokonealaa. Nyt olen kevyissä puolipäivähommissa, joten koko elämäni ei ole nyt pelkkää raatamista ja jaloillaan oloa aamusta iltaan.
    Rahaa on tietty vähemmän, mutta saa ollakkin! Ei kenenkään tartte orjaksi kuiteskaan ruveta.
    Mieheeni olen pettynyt! Laiska paska ei pitänyt lupauksiaan, kun perhe perustettiin!
    Nukumme nykyään eri huoneissa. Mies saa olla koneellaan vaikka maailman tappiin asti!
    Meillä varmaan tulee jossain vaiheessa ero.Ehkä parempikin niin. On yksi lapsi vähemmän sitten. :)

    Äänestä

kuin lapsi olisi teille molemmille vain velvollisuus. En löydä tekstistäsi _iloa_ lapsen kanssa olemisesta.

Jos ihan oikeasti tällaisen palstan kautta neuvoja kysyt, niin annan kaksi vaihtoehtoa (jotka voivat myös täydentää toisiaan):

1) Ala elää lapsen kanssa kuin olisit yksinhuoltaja, vaikka mies siinä nurkissa pyöriikin. Teet omat suunnitelmasi ja pidät niistä kiinni. Kesä on tulossa, ota lapsi mukaan ja mene ulos, kaupungille, sukulaisiin, ystäville, rannalle, puistoon, retkille... Älä edes kysy miestä mukaan, tee siitä vain ilmoitusluontoinen asia että mainitset ohimennen minne olette lähdössä. Hoida kotia toistaiseksi ikään kuin olisit siitä yksin vastuussa, älä erittele miehen töitä vaan tee kaikki. Siinä vaiheessa, kun eroatte, sinun on kuitenkin pärjättävä yksin, eikä sillä ole suurtakaan merkitystä vaikka nyt joudut pesemään myös miehen pyykit ja astiat.

Jos mies uppoutuu entistä tyytyväisempänä nettimaailmaansa, niin on ilmeistä ettei hän todellakaan halua olla osa perhettänne. Mutta tiedätpä nyt, että pärjäät itsekin. Lapsen pitäisi olla elämäsi tärkein ihminen ja ilon lähde elämässäsi. Älä hukkaa noita ainutlaatuisia lapsuusvuosia miehen takia, koska niitä et saa koskaan takaisin!

2) Ota asia puheeksi seuraavalla käynnillä neuvolassa tai varaa jo aikaisemmin aika nimenomaan sitä varten. Kerro miehellesi että olet varannut ajan ja hän on tervetullut mukaan. Tee asiasta julkinen, kyseessähän ei ole mitään, mitä sinun tulisi hävetä. Älä panettele miestä, mutta kun sukulaisesi soittelevat ja alkavat kysellä miksi teet kaiken ilman miestä, sano ihan asiallisesti, että hän ei jaksa olla koskaan mukana kun valvoo koneella aamuun asti.

Äänestä

Minäkin olen täällä rekan hytissä.

Äänestä

Vaikuttaisi että sinulla on lapsi ja murkku elätettävänä ja passattavana.
Miten ihmeessä siedät tollasta?

Äänestä

Kun menet nukkumaan niin ota näytön johto tai virtajohti tai netin johto piiloon niin loppuu koneen käyttö.

Äänestä

Sano, ettei tuollainen peli vetele. Mies menee ajoissa nukkumaan, vie aamulla lapsen hoitoon, tekee suurimman osan kotitöistä, koska kerran on kotona. Eihän tuollaisesta miehestä ole muuta kuin riesaa.

Äänestä

Kaikkien ihmisten unirytmi ei ole samanlainen. Sun kannattaisi ottaa siitä asiasta selvää ennen kuin alat valittaa ettei kumppanisi/ puolisosi nukkumis tottumukset vastaa omiasi.

Äänestä

Vanha aloitus.vastaan että mies yrittää selvitä sairautensa kanssa. Mun mies ei tee kotitöitä,vapaa-ajallaan on netissä paljon tai harrastaa.Hänbtekee tosin paljon onaa työtänsä ja siksi vaatii omaa aikaa melkein kaiken vapaa-ajallaan.Hänkin yrittää tuolla tavalla selvitä. Uskon että netti on miehesi henkireikä. Mun miehen henkireikä on harrastukset muuten uupuisi työhönsä ja sun mies uupuisi sairauteensa ja työttömyyteeensä.

Äänestä

Eroaisin kun ei puhuminen auta. Ihme puupää koko ukko (ei pahalla).

Äänestä
  • Ja jos aikuista miestä pitää ohjeistaa tekemään asioita kotona eikä pää raksuta yhtään, lusikat jakoon.
    Voisit vihjaista hänelle että kysyy josko pääsis äidin helmoihin takaisin asumaan.

    Äänestä

Jättäisin miehen.. enkä odottais vuosikausia et käytös muuttuis ku ei se muutu

Äänestä
  • Tunnetut julkkiksetkin valvoskelevat pitkin yötä, ovat yökukkujia niin kuin itsekin olen. On hiljaisuutta ja rauhaa ympärillä ja omaa aikaa.

    Äänestä

Ottaisin eron ja muuttaisin omilleni, valvoisin pelaten joka toinen viikko nauttien toimeentulotukia ja joka toinen viikko olisin isä lapsilleni.

Niin minä tekisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsyttää! kirjoitti:

Mieheni valvoo lähes joka yö klo 3-4 asti tietokoneella. Välillä ei jaksa aamulla vielä 3-vuotiasta lastamme hoitoon tämän takia, vaikka olemme sopineet että hän vie lapsen aamulla ja minä haen iltapäivällä. Hän nukahtaa usein aamulla, vaikka lapsi on hereillä, eikä tiedä mitä lapsi touhuaa sillä aikaa. Mies ei käy töissä sairauden takia, joten voi päivällä nukkua, jos lapsi on hoidossa.

Itse käyn kokopäivätöissä ja joudun heräämään joka aamu viimeistään 6:30. Viikonloppuisin haluaisin joskus nukkua pitkään, mutta silloinkin mies valvoo, eikä aina jaksa herätä aamulla, vaikka olemme edellisenä iltana sopineet että on hänen "aamuvuoronsa" (yleensä minä hoidan toisen viikonloppuaamun ja hän toisen).

Usein mies ei ole tehnyt kotona juuri mitään sillä aikaa kun minä olen töissä. Välillä (jos olen pyytänyt), hän on toki tehnyt jotain kotitöitä, jotka vievät yhteensä aikaa noin tunnin. Minusta tämäkin on äärimmäisen epäoikeudenmukaista, kun itse teen 8 tunnin työpäivää ja sen lisäksi hoidan kaupassakäynnit, osan ruoanlaitosta ja siivouksesta ym. ym. Kokonaisvastuu on aina minulla.

Työpäivän jälkeen minä saan kyllä lähteä pariksi tunniksi harrastuksiini, jos haluan, ja mies hoitaa lasta sillä aikaa. Tämä toki tuo hieman tasapuolisuutta suhteeseen.

Valvominen rassaa eniten ja toki sekin, että vastuu kotitöistä jää minulle. Olen tästä puhunut, valittanut, suuttunut ja itkenyt vuosikausia. Ei auta. Mitä itse tekisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu