Pisti silmääni tuossa taannoin vierailtuani wikipediassa artikkeli Kalevi Wiikistä.
Olin etsimässä tietoja Grimmin veljeksistä. Jacob Grimmiä sanotaan olleen kielitieteiden isän.
Oivalsin miten nuori tieteenala kielitiedekin on.
Kalevi Wiikistä ja hänen kieliteoriastaan todettiin, että se ei vastaa kielitieteellisiä kriteerejä.
Wikipedian mukaan Wiik ei enää ole ollut halukas avoimeen tieteelliseen keskusteluun.
Tämän ymmärrän sangen hyvin. Kukapa nyt haluaisi julkisesti tulla lyödyksi Suomenkielen Historia Raamatulla päähän.
Suomeen kielitiede on ilmeisimminkin tullut melko pian Grimmin saksankielen filologian julkaisemisen jälkeen. Pienenä kansana suomenkielentutkimus lienee saanut melko suuren painoarvon suomalaisessa
tiedemaailmassa. Indoeurooppalaisista kielistä vahvasti poikkeavana, suomen ja sen sukulaiskielten
tutkiminen Grimmin metodein taisi johtaa tieteenalan varsin erikoisille poluille.
Viimeistään 20-luvulle tultaessa oli muodostunut institutio, jonka tarkoituksena on tuntunut olevan
tarkimmin tarkastella erikoisimipia marginaalimurteita ns.kieliä. Ajan myötä on täten luotu kielioppeja
näille murteille, joten niistä on tullut "kieliä". Monasti niiden puhujat eivät aiemmin edes olleet tietoisia
puhuneensa naapureistaan niin poikkeavaa puhetta. Mutta koska he ovat ääntäneet jonkin vokaalin,
tai vaikka konsonantin s, poikkeavasti cs, on tämä antanut aihetta vaikka millaisiin teorioihin.
Pointtini on, että kielitieteen tarkoitus ei ole tutkia mitään suuria linjoja, vaan keskittyä antaumuksella
pieniin detaljeihin. Paradoksaalista kyllä, tämä on asioiden mystifiointia. Tutkimus on näin varmistanut
oman jatkuvuutensa, omien traditoidensa mukaan. Suomenkielen historiassa riittäisi ihan oikeaakin
selvitettävää, ihan ilma sössisimistäkin.
Myytit ja kielitiede
0
576
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77798Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?145770- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44597
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6476
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee403468Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.28398- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390
