Sopeutuminen

Jossakin oli maininta että meidän olisi ilmastonmuutoksen vastustamisen ohella valmistauduttava elämään lämpimämmällä maapallolla. Mitkä asiat ovat oleellisimpia huomioitavia asioita?
15152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Rakennetaan muutama maailman miljoonakaupunki uudestaan vähän kauemmaksi rannikolta. Varaudutaan esimerkiksi meillä Suomessa ottamaan vastaan muutama miljoona ilmastopakolaista. Varaudutaan ottamaan malarianestolääkitys Afrikan matkojen lisäksi myös etelä-Eurooppaan suuntautuvilla matkoilla. Varaudutaan meillä Euroopassa ennen näkemättömiin tuholaisiin. Jne.

Äänestä
  • Tutkimusten mukaan maksimi merenpinnan nousuvauhti on noin 1m sadassa vuodessa. Se on jonkun verran enemmän kuin IPCC ennuste. Tuo tarkoittaa 1 cm nousua vuodessa. Esim. New York on jo metrojärjestelmineen nykyään meren pinnan alapuolella, joten mahdollinen nousu vaatinee tulvavallien korottamista muutamalla sentillä silloin tällöin. Sadassa vuodessa kaupungin keskusta on jo muutenkin uudisrakentamisen myötä voinut siirtyä sisämaan puolelle, mikäli kaupungin koko rapistuvan rakennuskannan säilyttäminen tuntuu liian kalliilta.

    Mitä tulee tuhohyöteisiin ne luonnollisesti seuraavat isäntäkasvejaan ennemmin tai myöhemmin uusille alueille. Hyönteisten sukukierto on nopea, joten ne pystyvät sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ilman ilmastomuutoksen apuakin vaikkakin hieman hitaammin.

    Malariaa on tavattu aikoinaan Suomessakin. Periaatteessa mikään ei estä sitä kantavia hyttysiä pärjäämästä nykyäänkin jopa Lapissa (kuten varmaan moni etelän mies on huomannut). Epäillään tosin, että suomen malariaa kantanut hyttyskanta on asustanut aikoinaan rakennuksissa.
    http://www.suomenluonto.fi/arkisto/2008/9-08/horkkahyttynen

    Energiantuotanto joutuu joka tapauksessa siirtymään pois fossiilisista polttoiaineista. Mahdollisesti fuusioenergia saadaan vihdoin kehitettyä, mutta se lienee teknisesti vaativiaa ja fossiilisten polttoaineiden käyttö siirtynee kehitysmaiden kontolle, jotka tulevat käyttämään tunnetut varannot loppuun.

    Mikäli ilmasto muuttuu radikaalisti tulee se tarjoamaan esim. Saharassa ja Siperiassa laajoja alueita asuttavaksi. Ilmastopakolaisia voidaan ohjata sinne, jos poliittista tahtoa löytyy. Suomen kannattanee tuhlata avustusrahansa tuollaiseen toimintaan mieluummin kuin yrittää elättää miljoonien pakolaismäärää täällä.

    Äänestä

  • se siis tarkoittaa kirjoitti:

    Tutkimusten mukaan maksimi merenpinnan nousuvauhti on noin 1m sadassa vuodessa. Se on jonkun verran enemmän kuin IPCC ennuste. Tuo tarkoittaa 1 cm nousua vuodessa. Esim. New York on jo metrojärjestelmineen nykyään meren pinnan alapuolella, joten mahdollinen nousu vaatinee tulvavallien korottamista muutamalla sentillä silloin tällöin. Sadassa vuodessa kaupungin keskusta on jo muutenkin uudisrakentamisen myötä voinut siirtyä sisämaan puolelle, mikäli kaupungin koko rapistuvan rakennuskannan säilyttäminen tuntuu liian kalliilta.

    Mitä tulee tuhohyöteisiin ne luonnollisesti seuraavat isäntäkasvejaan ennemmin tai myöhemmin uusille alueille. Hyönteisten sukukierto on nopea, joten ne pystyvät sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ilman ilmastomuutoksen apuakin vaikkakin hieman hitaammin.

    Malariaa on tavattu aikoinaan Suomessakin. Periaatteessa mikään ei estä sitä kantavia hyttysiä pärjäämästä nykyäänkin jopa Lapissa (kuten varmaan moni etelän mies on huomannut). Epäillään tosin, että suomen malariaa kantanut hyttyskanta on asustanut aikoinaan rakennuksissa.
    http://www.suomenluonto.fi/arkisto/2008/9-08/horkkahyttynen

    Energiantuotanto joutuu joka tapauksessa siirtymään pois fossiilisista polttoiaineista. Mahdollisesti fuusioenergia saadaan vihdoin kehitettyä, mutta se lienee teknisesti vaativiaa ja fossiilisten polttoaineiden käyttö siirtynee kehitysmaiden kontolle, jotka tulevat käyttämään tunnetut varannot loppuun.

    Mikäli ilmasto muuttuu radikaalisti tulee se tarjoamaan esim. Saharassa ja Siperiassa laajoja alueita asuttavaksi. Ilmastopakolaisia voidaan ohjata sinne, jos poliittista tahtoa löytyy. Suomen kannattanee tuhlata avustusrahansa tuollaiseen toimintaan mieluummin kuin yrittää elättää miljoonien pakolaismäärää täällä.

    Kertoisitkos vielä, miten elinolosuhteet Saharassa muka paranevat ilmastonmuutoksen myötä?

    Äänestä

  • tarjoan tietoa kirjoitti:

    Eli siis joillain keinokastelluilla alueilla on nyt hieman vihreämpää kuin aikaisemmin? Mutta kuinkahan kestävällä pohjalla tuo mahtaa olla, kun niiden seutujen vesivarantojen tiedetään olevan kuitenkin keskimäärin vähenemässä? Sahara tuo keskivertoihmiselle mieleen hiekka-aavikon. Miten hiekassa voi kasvaa mikään mainittavasti vaikka kuinka kastelisi? EIkös siihen tarvita veden lisäksi vähän multaakin? Ihan vaan ihmettelen tuota tarinaasi. Kuulostaa melko uskomattomalta. Itse asiassa enpä taida uskoa siihen. Onhan noita kaiken maailman tarinoita kerrottu maailman sivu, mutta ei niihin kaikkiin silti kannata uskoa.

    Äänestä

  • Hoh-eh-hoijaa kirjoitti:

    keinokastelun nykäisit? Toki esim. Egyptissä ja Libyassa tutkitaan maanalaisten vesivarojen käyttöä keinokasteluun, mutta se on varsin lyhytnäköinen ratkaisu.
    http://news.nationalgeographic.com/news/2008/01/080108-desert-village.html

    Edellisen viestin linkkini jutussa kuitenkin kirjoitetaan aivan muusta:
    "Scientists are now seeing signals that the Sahara desert and surrounding regions are greening due to increasing rainfall. "

    Saharasta vain alle neljännes on sarjakuvista tuttuja hiekkadyynejä. Viljelyn aloittaminen ilamaston siellä mahdollisesti kostuessa olisi toki vaativaa, muttei mahdotonta käyttäen oikeita menetelmiä...
    http://www.fao.org/docrep/X5301E/x5301e0a.htm

    Äänestä

  • ei ole ennen näkemättömiä tuholaisia? Siellähän on jo iät kaiket ollut enemmänkin kuin minkään ilmastopovaamisen verran lämpimämpää kuin Suomessa. Kertokaa nyt meille se.

    Äänestä

Kunhan jauhavat paskaa. Ei täällä ole lämmennyt missään. Kaupunkilämpö ei paljon kaupunkia kauemmas vaikuta.

Äänestä
  • Miksi raapustat tuollaista paskaa?

    Äänestä

Minua ei juuri kiinnosta USA:n asiat vaan mitä meidän pitäisi ottaa huomioon.
Muutoksista esimerkki.
Hiilidioksidin nousu on poistanut yhden rajoitteen suurempien satojen tieltä. Se ei ole ainoa syy muutokseen mutta megatrendi on ollut että Kiina, Intia, ja kaakkois-aasia ovat muuttuneet 40 vuoden kuluessa nälkämaista hyvin ruokituiksi alueiksi. Etelä-Amerikka jopa kurittaa ruuantuotannollaan eurooppalaista tuotantoa melkoisesti. Afrikkakin tulee ilmeisesti pian omillaan toimeen.
Meidän pitäisi miettiä jatkuuko suunta saman vai tuleeko jossain vaiheessa jonkilainen liipasinilmiö joka laukaisee pankkikriisimäisen ketjureaktion. Jos kehityssuunta jatkuu niin kuinka suuri osa ruuasta on viisasta tuoda ulkoa ja pitää vain huoltovarmuuden turvaava tuotantotäällä? Jos liipasinilmiö on mahdollinen niin minkä suuruisen nousun jälkeen se on todennäköinen?
Mielestäni näitä meidän tulisi mietittiä.

Äänestä
  • saharasta sen verran, että hiekka ja maaperä siellä on aika ravinnepitoista, ja kyllä siellä kasvaa jos vain sattuu satamaan.
    siellä pystyy tuottamaan vettä aika helpostikin jos vain tahtoa riittäisi.

    vettä haihtuu maaperästä, jota voidaan ottaa talteen, tarvitse kuin kuoppa kaivaa ja sen päälle muovi kartion muotoiseksi siten, että muovin alapintaan tiivistyvä vesi tippuu siitä keräysastiaan.

    energiaa esimerkiksi ruuanlaittoon voisi saada itse auringosta. peilaavia pintoja heijastamaan auringonsäteet keitto/paistoastiaan ja avot.

    Äänestä

  • "Afrikkakin tulee ilmeisesti pian omillaan toimeen."

    sepä se, ja kun afrikka tulee omillaan toimeen tarkoittanee se sitä, ettei eurooppa enää tulekaan. länsivaltiot vievät noin 75% länsiafrikasta tuotetusta ruuasta omiin maihinsa, koska eurooppa ei ole omavarainen. saksa esimerkiksi on ollut riippuvainen ulkoa tuodusta ruuasta 1880 vuodesta lähtien. toisen maailmansodan aikaan ulkonmainen tarve oli 20% kaikesta saksassa syödystä ruuasta.

    tuo on myös yksi syy, miksi afrikka ei helposti tule nousemaan omilleen. me emme anna heidän tehdä sitä, koska silloin osat vaihtuvat. me rahoitamme eri diktaruureja sun muita vallankumouksia siellä, jotta maa pysyisi epäjärjestyksessä, ja valtaan nostetut tekevät mitä käskevät. vain että pystyisimme hyötymään heidän maaperästään ja resursseistaan.

    vaihtoehtona on se, että lännestä tulisi afrikka.

    Äänestä

jos haluamme selviytyä, pitkälläkin tähtäimellä vaatisi se seuraavaa.

1. luontoa ei pidä pitää vihollisenamme

2. Meidän pitäisi elää luonnon lakien mukaisesti, sopeutumalla siihen

3. On lopetettava turhat hössötykset

4. kansalaispalkka, eli jokaiselle jepelle sen verran että elää kykenee. se merkitsisi sitä, ettei tarvi elantoaan saadakseen tuhota luontoa jalostamalla sitä tuotteisi joita emme tarvitse muuhun kuin rahan tuottamiseen markkinoinnin luomien tarpeiden takia.
Ruoka tullaan aina tuottamaan ja nyt jos sitä ei kukaan osta, heitetään se kaatopaikalle tai jonnekin, missä se katoaa kokonaan biokierrosta sotkeutuen muihin myrkkyihin. tämä on eräänlaista välillistä maan eroosiota, meidän aiheuttamaamme.

5. on otettava selvää luonnosta ja siitä, kuinka olemme riippuvaisia siitä itsestään. emme me ole riippuvaisia nykyisestä talouselämästä, vaan ahneutemme ja se että haluamme sen kautta näyttää muille olevamme hyviä ja menestyviä.

6. kulttuuri ja arvot pitäisi järjen kanssa tarkistaa. mikä oikeasti on tärkeää ja järkevää ja mikä vain markkinoinnin luomaa arvo illuusiota.

7. aihe on liian laaja tähän kirjoitettavaksi, eikä tänne kirjoittaminen kuitenkaan mitään taida ratkaista

Äänestä
  • on myös luotava kaiken kattava kierrätysjärjestelmä, jossa ei tule enää kaatopaikka jätettä, ja kaikki se mitä ei voida kierrättää täytyisi sellaisesta luopua. Nyt tärkeintä on vain tuottaa kaikkea jotta saadaan rahaa jotta sitä kaikkea tuotettua voi ostaa, pitääkseen itsensä "ajan tasalla" kehityksessä. vanhat tuotteet muuttuvat jätteeksi joka vain dumpataan jonnekin maastonkohtaan, paljaalle maalle. tähän kun sataa vettä, sekoittuu niistä liukenevat eri kemikaalit sun muut pohjaveteen, kulkeutuen hiljaksiin maan alla , hitaasti saastuttaen yhä suurempaa aluetta.

    kulttuuri jota edustamme ylpeänä on itsemurha kulttuuri, joka tulee johtamaan armageddoniin. tätä vastaan on varoiteltu iät ja ajat muttei kansalla ole koskaan ollut aikaa moisia pohtia.

    Äänestä

Eikait ihmeitä tarvitse tehdä. Kesät ehkä pitenee ja talvet lyhenee. Ei kuitenkaan mitään radikaalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

iseite kirjoitti:

Jossakin oli maininta että meidän olisi ilmastonmuutoksen vastustamisen ohella valmistauduttava elämään lämpimämmällä maapallolla. Mitkä asiat ovat oleellisimpia huomioitavia asioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu