Mutta kun kuuntelin TV:stä Heikki Salmelan selostusta yrityksensä Hesburgerin alkuajoista, jäi mieltäni kaivelemaan eräs seikka. Salmela kertoi aloittaneensa työt ravintolassa 15 vuotiaana ja perustaneensa ensimmäisen yrityksensä 19 vuotiaana josta alkaen intensiivistä ja kaiken ajan vievää työtä vaimonsa kanssa yrityksessään kaksikymmentä perättäistä vuotta, jonka jälkeen tapahtui firman myynti arviolta 200 miljoonalla markalla. Hyvä vuosipalkka, kaikella kunnioituksella, mutta eniten hämmästyttää Heikin ja vaimonsa ravintolakoulun käynti, molemmat ovat Perhon käyneitä, mutta jos painetaan töitä ympäri vuorokauden, niin milloin jäi aikaa tuohon kouluun, sillä tuskin Heikkikään ennen 15 vuotispäiväänsä ehti Perhoa käydä. Olisiko ollut kirjeopiston kurssi?
Salmela on tehnyt vaimonsa kanssa todella mittavan ja rahallisestikin tuottoisan uran , mistä vilpitön kunnioitukseni heille, mutta kun jäi kaivelemaan tuo koulujuttu.
Kenties joku Hesen tunteva voi kertoa milloin Salmelat hankkivat ravintolakoulun oppimäärän ja kuinka se mahtui heidän ympäripyöreään työpäiväänsä?
Helluntaiuskovaisena Heikki ei tietenkään valehtele, joten mystinen on siltä osin Salmeloiden menneisyys.
Ei niin, ettenkö uskoisi!
Uusturkulainen
2
521
Vastaukset 2
- maron
kun tuota opiskella voi töidenkin ohessa ja onhan se työtä, ei lomailua, opiskelukin. Ehkä se oli pelkästään sanavalintakysymys, jolla ei ole sen suurempaa seksuaalista merkitystä.
- Onslow
Etenkin helluntailaisilla, joita Hesekin edustaa ja avustaa, jotta pääsisi taivasten valtakuntaan, perustamaan hesburgeria, luulen ma. Hese kehoittaa kaikkia ryhtymään yrittäjiksi, okei, sitähän neukkulassa harjoitettiin koko väestön voimin. Eli minä varastan sinulta ja sinä minulta ja sitten myymme varastamamme tavarat toisillemme! Yritteliäisyyttä pitää kannustaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 43573
- 7542
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132449- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399