Tietoisuutta tutkivat tiedemiehet ovat rinnastaneet tietoisuutemme "Wi-Fi - tekniikkaan". Tutkimusta johtanut Proffa totesi suurin piirtein "Mikäli eri osat elimistössämme olisivat kuin erillisiä tietokoneita, niin tietoisuutemme olisi niiden kommunikoinnin mahdollistava Wi- Fi tekniikka."
Aivojen fMri- kuvaus tukee ajatusta siitä että tietoisuutemme on toimintaamme valmistelevaa aivotoimintaa, ja on sikäli hyvin vahvasti sidoksissa ns. työmuistiin.
Itse veikkaan että tietoisuutemme on vain muistimme spontaania toimintaa. Emme vielä osaa ajatella tietoisuuttamme tarpeeksi objektiivisessa valossa; tietoisuus ei ole "hieno asia".
Lähes epäinhimillisen objektiivisesta näkökulmasta voi todeta että tietoisuus on sairaus - olemme kaikki mielipuoli. Länsimaisen lääketieteen luokittelema mielisairaus on vaan käytöksemme luokittelua.
Em. idea ei ole uusi. Buddhalaisissa kirjoituksissa on mainintoja asiasta jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten.
Missä länsimainen tiede meni metsään?
Oma mielipiteeni on se että länsimainen ajattelu hylkäsi tunteet, ja sen mukana mahdollisuudet "oikotiestä onneen". Ihmisellä on nimittäin tunneälynä tunnettu ominaisuus, joka mahdollistaa mm. sosiaalisen älykkyytemme. (ei ole sattuma että monella matemaattisesti huippulahjakkaalla ihmisellä on autistisia piirteitä. Tämä liittyy aivorakenteissa piileviin eroihin.)
Filosofimme ryhtyi keskittymään rationaalisen ajatteluun, ja panostivat yksityiskohtiin. Asiaa voisi verrata siihen että poimii jokaisen hiekanjyvän rannalta jyvä kerrallaan. Ihmisen aivot pystyvät kuitenkin käsittelemään suuria kokonaisuuksia kerrallaan, mutta siihen tarvitaan aina vahva tunne-komponentti. Karrikoidusti on kyse siitä että mikäli hylkään tunteilun, niin hylkään samalla kokonaisuuksia käsittelevän aivokapasiteetin. (tämä hyvin liioitellusti sanottu, ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Asiaan liittyy aina aivojemme sisäsyntyiset potentiaalit, ja siten mahdollisuudet tietynlaiseen aivotoimintaan vrt. musikaalisuus.)
On huomattava että se mitä monesti kutsumme naisten- logiikaksi on tietynlaisten kokonaisuuksien hallintaan liittyvää aivotoimintaa - siinäkin on eroja. Niin sanottu intuitio ei ole pelkästään kyky joka jollain on tai ei ole, vaan kyky mitä pystyy harjoittamaan. (intuition hallitseminen on vaikeaa, ja pitää ymmärtää että se lyö huteja korkealla frekvenssillä. Osumia voi oppia tunnistamaan.)
Kyllä, intuitiota voi treenata. Helppoa se ei kuitenkaan ole, ja sen jalostaminen vaatii tietynlaisia harjoitteita. Länsimainen tiede on vasta tajunnut tämän asian tutkimisen arvoiseksi, mutta Itämaissa asiaan on paneuduttu tuhansien vuosien ajan. Siinä missä länsimainen ajattelu halveksii intuition käyttämistä, niin sitä ylistetään itämaissa. Itämaisissa kulttuureissa tiedetään että ihminen joka omaa hyvin pitkälle jalostuneen intuition, ja on hyvin lukenut, on viisas. Vasta tämä yhdistelmä muodostaa pohjan sille mitä kutsumme viisaudeksi. Ei tietenkään ole haitaksi olla älykäs, siis lähinnä nopea oppimaan. Älykkyys ei kuitenkaan anna takeita siitä että joku kasvaa viisaaksi.
Niin älykkyys kun viisauskin ovat aivotoimintaamme liittyviä aspekteja, ja ne ovat perimämme ansiota. Ympäristönkin pitää olla sopivan että aivot saavat rauhassa kehittyä täyteen potentiaaliinsa...
Aivojen fMri- kuvaus tukee ajatusta siitä että tietoisuutemme on toimintaamme valmistelevaa aivotoimintaa, ja on sikäli hyvin vahvasti sidoksissa ns. työmuistiin.
Itse veikkaan että tietoisuutemme on vain muistimme spontaania toimintaa. Emme vielä osaa ajatella tietoisuuttamme tarpeeksi objektiivisessa valossa; tietoisuus ei ole "hieno asia".
Lähes epäinhimillisen objektiivisesta näkökulmasta voi todeta että tietoisuus on sairaus - olemme kaikki mielipuoli. Länsimaisen lääketieteen luokittelema mielisairaus on vaan käytöksemme luokittelua.
Em. idea ei ole uusi. Buddhalaisissa kirjoituksissa on mainintoja asiasta jo yli kaksi tuhatta vuotta sitten.
Missä länsimainen tiede meni metsään?
Oma mielipiteeni on se että länsimainen ajattelu hylkäsi tunteet, ja sen mukana mahdollisuudet "oikotiestä onneen". Ihmisellä on nimittäin tunneälynä tunnettu ominaisuus, joka mahdollistaa mm. sosiaalisen älykkyytemme. (ei ole sattuma että monella matemaattisesti huippulahjakkaalla ihmisellä on autistisia piirteitä. Tämä liittyy aivorakenteissa piileviin eroihin.)
Filosofimme ryhtyi keskittymään rationaalisen ajatteluun, ja panostivat yksityiskohtiin. Asiaa voisi verrata siihen että poimii jokaisen hiekanjyvän rannalta jyvä kerrallaan. Ihmisen aivot pystyvät kuitenkin käsittelemään suuria kokonaisuuksia kerrallaan, mutta siihen tarvitaan aina vahva tunne-komponentti. Karrikoidusti on kyse siitä että mikäli hylkään tunteilun, niin hylkään samalla kokonaisuuksia käsittelevän aivokapasiteetin. (tämä hyvin liioitellusti sanottu, ei pidä ottaa kirjaimellisesti. Asiaan liittyy aina aivojemme sisäsyntyiset potentiaalit, ja siten mahdollisuudet tietynlaiseen aivotoimintaan vrt. musikaalisuus.)
On huomattava että se mitä monesti kutsumme naisten- logiikaksi on tietynlaisten kokonaisuuksien hallintaan liittyvää aivotoimintaa - siinäkin on eroja. Niin sanottu intuitio ei ole pelkästään kyky joka jollain on tai ei ole, vaan kyky mitä pystyy harjoittamaan. (intuition hallitseminen on vaikeaa, ja pitää ymmärtää että se lyö huteja korkealla frekvenssillä. Osumia voi oppia tunnistamaan.)
Kyllä, intuitiota voi treenata. Helppoa se ei kuitenkaan ole, ja sen jalostaminen vaatii tietynlaisia harjoitteita. Länsimainen tiede on vasta tajunnut tämän asian tutkimisen arvoiseksi, mutta Itämaissa asiaan on paneuduttu tuhansien vuosien ajan. Siinä missä länsimainen ajattelu halveksii intuition käyttämistä, niin sitä ylistetään itämaissa. Itämaisissa kulttuureissa tiedetään että ihminen joka omaa hyvin pitkälle jalostuneen intuition, ja on hyvin lukenut, on viisas. Vasta tämä yhdistelmä muodostaa pohjan sille mitä kutsumme viisaudeksi. Ei tietenkään ole haitaksi olla älykäs, siis lähinnä nopea oppimaan. Älykkyys ei kuitenkaan anna takeita siitä että joku kasvaa viisaaksi.
Niin älykkyys kun viisauskin ovat aivotoimintaamme liittyviä aspekteja, ja ne ovat perimämme ansiota. Ympäristönkin pitää olla sopivan että aivot saavat rauhassa kehittyä täyteen potentiaaliinsa...
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Emme vielä osaa ajatella tietoisuuttamme tarpeeksi objektiivisessa valossa; tietoisuus ei ole "hieno asia".
Lähes epäinhimillisen objektiivisesta näkökulmasta voi todeta että tietoisuus on sairaus - olemme kaikki mielipuoli. Länsimaisen lääketieteen luokittelema mielisairaus on vaan käytöksemme luokittelua."
Tästä tuli mieleen, että itsekkin olen aina ihmetellyt että millä helvetin perusteella lääketiede tuomitsee toisen mielisairaaksi ja toisen "terveeksi". Eikös ole päivän selvää että syvällisemmin ajattelevat pakostikin päätyy siihen tulokseen ettei tässä koko touhussa ole paljoakaan järkeä. Riippuu tietysti ihmisestä ja elinympäristöstä, mutta joka tapauksessa. Paljon järkevämpiäkin ihmisiä tuomitaan "sairaaksi". Itseäni vaan ärsyttää tuo tommonen.
jos ryhtyy uimaan vastavirtaan. Länsimainen tiede ei ole vielä saavuttanut pistettä missä se huomaa jahtaavansa "haamua koneesta".
Inhimillisestä näkökulmasta tietoisuus on "sitä itseään, se kova juttu.". Ei tarvitse lukea kovin montaa kirjaa kun kirjoittaja jo tekee eron ihmisen ja eläimen välillä. Milloin mitenkin; meillä on tietoisuus, sielu, mieli jne jne. Eläin on alempi arvoinen yleensä sillä perusteella että sillä ei kuvitella olevan sielua, tietoisuutta ja/tai mieltä. Näin ei kuitenkaan ole.
Ihminen ei ole millä tasolla parempi kuin eläin. Ihminen on eläin. Mikäli ihmisellä on mieli ja tietoisuus, niin silloin myös suuret aivot omaavalla nisäkkäällä on tietoisuus ja mieli - esim. Delfiini, Valaat, Norsu jne.
(sielu ei itseasiassa kuulu tänne ollenkaan, mutta se oli pakko ottaa esille - sattuneista syistä. Kuulin naisystävältäni että heidän filosofian tunneillaan (lukiossa, 1990- luvulla) väiteltiin siitä onko eläimellä sielua vai ei? Opettaja väitti kiven kovaan ettei ole. Moni eläinrakas ihminen oli toista mieltä. Tarina ei kerro miten väittely päättyi. Asiasta väittely on turhaa. Sielua ei ole - piste -
Miten voi sanoa näin? Koska: Sielu on täysin keksitty kokonaisuus. Sen olemassa oloa ei ole todistettu, joten sen olemassa olosta on turha väitellä. Sama pätee Jumalaan. en lähde tässä purkamaan asiaa sen enempää, koska asiasta voi kirjoittaa muutaman kirjan.)
Länsimainen psykiatria ja psykologia ovat hurahtaneet tietoisuuteen, ja pitävät sitä ihmisen yksinoikeutena - ainakin tällä planeetalla. Tämä asenne juontaa todennäköisesti luonnontieteiden uskonnollisista piirteistä, jonka se sai keskiajalla, kun Kirkon vaikutus yhteiskunnassa kiristyi. Kirkon miehet tekivät tiedettä "ainoalla oikealla tavalla.". Kirkon sana oli totuus - johdatus tullut Jumalalta.
(kuinka aukotonta päättelyä!)
Em. tieteet eivät ole vielä päässeet eroon karvoistaan. Niissä on paljon rasitteita, lähinnä niistä elantonsa saaneiden tutkijoiden toimesta. Kirjoitetusta kirjallisuudesta esim. Psykoanalyysi - Freud.
(hän myönsi että veti omiaan, mutta vaan sivulauseissa. Hänen täytyi ruokkia suuri sukunsa korkean elintason ympäristössä. Seurapiirinaiset olivat potilaina. Freud kehitti reseptin mikä toimi kuin häkä. Hän kuitenkin veti roolia niin pitkään, että hän rupesi itsekin uskomaan sepityksiään. (hän käytti paljon huumeita; kokaiinia, viinaa ja tupakkaa.)
Miksi Suomen kansalainen joutuu psykoanalyysiin kun hän menee valittamaan pahaa oloaan lääkärille? Koska lääketieteen opiskelijoille opetetaan tällainen lähestymistapa tähän ongelmaan - näin v.2009
Mahtaisi Freudia ottaa päähän; hän oli sydämeltään intohimoisen neurologin joka kirosi oman aikansa onnettomia mittalaitteita. Hän yritti kehittää niitä, mutta ei onnistunut ja masentui. Siirtyi hankkimaan leipänsä psykoanalyysin avulla - vaikka ei itse uskonut siihen. (taantui vasta myöhemmin uskomaan omia fabrikointejansa, koska ne osoittautuivat yllättävän käteviksi.)
Ihmisiä siis hoidetaan metodeilla, jonka luojakaan ei uskonut niiden paikkansa pitävyyteen. Mikä on ammattilaistemme selitys? Joku varmaan heittää, ettei ole rahaa kuvantaa kaikkia avun hakijoita fMri:llä, ja tehdä kunnollista tutkijantyötä - nyky lääketieteen standardit täyttävin tavoin. Tässä on puolikas totuudesta.
Toinen puoli on terveydenhuollosta päättävien ihmisten tarve pitäytyä vanhoissa, hyväksi koetuissa, metodeissa. Heidät opetettiin uskomaan kiven kovaa, eivätkä he osaa kyseenalaistaa oppimaansa.
- Heillä ei ole intuitiota eikä visioita.
He eivät yksinkertaisesti ymmärrä ihmisen luonnollista alkuperää, ja sitä kautta ns. mielenterveydellisten ongelmiemme biologista perustaa. He uskovat lääketieteeseen, ja psykiatria on osa tätä kokonaisuutta. Sitä yritetään kehittää - sitä ei kyseenalaisteta.
Miten hyvä talo syntyy mädälle perustalle?
Kuten mainitsin; tietoisuus on eräänlaista hulluutta.
- Se ei itsessään ole "puhtaasti hyvä asia".
- Tietoisuus ei ole 100% hyvä, eikä se tee ihmisestä millään tavalla parempaa kuin esim. muurahaisesta.
(tähän perustuu monien itämaisten maailmankatsomusten ajatus siitä että elämä on pyhää.)
Veikkaan että muillakin eläimillä on tietoisuus ja mieli. (vaikeampaa on sanoa mikä on neuroverkon kriittinen massa, jonka jälkeen tietoisuuden voi sanoa manifestoituvan.)
Ennustan (koulutettu arvaus) että aivotutkijat (neurobiologit) tulevat varmistamaan eläinten tietoisuuden olemassa olon n.2- 10v. kuluessa.
(ja uskonnollisesti orientoituneet ihmiset närkästyvät. sillä taas tulee lisätodiste heidän virheellisistä uskomuksistaan ja tulkinnoistaan. Maltan tuskin odottaa!)
"Sielu on täysin keksitty kokonaisuus. Sen olemassa oloa ei ole todistettu, joten sen olemassa olosta on turha väitellä."
Miten "keksitty" ja "todistettu" kokonaisuus poikkeavat toisistaan? Kerro esimerkkejä kummastakin.
Sieluhan on vain määrittelykysymys. Eikö se ole meidän ydinolemuksemme, se mitä me syvällä sisimmässämme olemme? Itse näen sielun potentiaalina toiseen sukupuoleen. Tuo sama potentiaali on eläimillä.
Joten väitän, että eläimilläkin on sielu.
"Filosofimme ryhtyi keskittymään rationaalisen ajatteluun, ja panostivat yksityiskohtiin. Asiaa voisi verrata siihen että poimii jokaisen hiekanjyvän rannalta jyvä kerrallaan. Ihmisen aivot pystyvät kuitenkin käsittelemään suuria kokonaisuuksia kerrallaan, mutta siihen tarvitaan aina vahva tunne-komponentti. Karrikoidusti on kyse siitä että mikäli hylkään tunteilun, niin hylkään samalla kokonaisuuksia käsittelevän aivokapasiteetin.2
Kun tarkastelee hieman tarkemmin tunneälyn teorioita ( minä olen tutustunut lähemmin mm. LeDoux:n "The Emotional Brain" -kirjaan), niin selviää tunteiden olemus. Tunteet ovat evolutiivisesti rationaalista ajattelua vanhempi mekanismi, joka aivokuoren kehittymisen jälkeen jäi käyttöön siksi, että tunnereaktio on nopeampi kuin älyllinen analyysi. Usein on tarve toimia nopeasti ja harkita vasta sitten. Tunteen toiminnalliset lohkot, kuten mantelitumake, tekevät nopean (ihan totta, laaja-alaisenkin) analyysin tilanteesta, mutta aina pinnallisen ja yksipuoleisen, perustuen lähinnä kokemuksiin ja ennakkoluuloihin. Tarkempi, rauhassa suoritettu rationaalinen analyysi asiasta voisi paljastaa tunteiden olevan väärässä.
Ainakin norsut esim. kunnioittavat kuolleita tovereitaan ja ovat muutenkin todella tietoisia ihmisistä ja lajitovereistaan... Eipä kamalasti tarvitse fiksuimpia eläimiä tutkia todetakseen että heillä ihan varmasti on jonkin asteinen käsitys omasta tietoisuudestaan. Joillain ihmisapinoilla on jopa uskonnon kaltaisia rituaaleja tai näin ihmiset ovat niitä tulkinneet.