Mitä ajattelet sellaisesta miehestä, joka..

..hoitaisi lapsia kotona ja nainen toisikin leivän perheen pöytään:

"tärkein tekijä kotiäitien häviämisessä on ollut aiempien vuosien talouskasvu, joka veti naiset kotoa töihin. Nyt taantuma on iskenyt ensiksi perinteisille miesten aloille ja ajanut työttömiksi esimerkiksi rakennus- ja metallimiehiä. Naisista suuri osa työskentelee julkisissa viroissa tai palvelualoilla, joita taantuma ei ainakaan vielä ole kurittanut yhtä pahasti.."

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Kotiäidit ovat hävinneet Suomesta/1135249780488

*kävisikö tämä miehen kunnian ja itsetunnon päälle?*
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kotona omia lapsiaan hoitavia isiä sekä äitejä. - Oma äitini oli kotona niin kauan, että olin 8-v, mutta se oli siihen aikaan tietysti tavallista. - Lasten kotihoito on arvovalinta, mutta ei silti luonnistu kaikilta joko jaksamiseen tai talouteen liittyvien tekijöiden takia. - Pienten lasten äitinä minulle olisi hyvinkin sopinut tuollainen ratkaisu, mutta ei kaikista miehistä ole koti-isäksi, jos ei äideistäkään.

Äänestä
  • Minusta se voi olla ihan yhtä hyvä kuin äidin kotona oleminen. Ei kai siinä mitään ehdotonta sääntöä ole. Asioista voidaan sopia. Tavoitteena kun on lapsien hyvä. Ihan ok, jos toinen voi olla kotona ja silti lapsilla mahdollisuus tavata muita lapsia tai heillä on seuraa sisaruksista ja vanhemmilla edes joskus mahdollisuus nähdä muita vanhempia/aikuisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


. . . kirjoitti:

..hoitaisi lapsia kotona ja nainen toisikin leivän perheen pöytään:

"tärkein tekijä kotiäitien häviämisessä on ollut aiempien vuosien talouskasvu, joka veti naiset kotoa töihin. Nyt taantuma on iskenyt ensiksi perinteisille miesten aloille ja ajanut työttömiksi esimerkiksi rakennus- ja metallimiehiä. Naisista suuri osa työskentelee julkisissa viroissa tai palvelualoilla, joita taantuma ei ainakaan vielä ole kurittanut yhtä pahasti.."

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Kotiäidit ovat hävinneet Suomesta/1135249780488

*kävisikö tämä miehen kunnian ja itsetunnon päälle?*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu