Kasvit

Rakastan kasveja, elävinä. En haluaisi syödä edes niitä. Mielestäni ei ole kovin kivaa ajatella ryhtyvänsä kasvissyöjäksi kun joutuu joka tapauksessa syömään eläviä olentoja. Tämä ei tosin tietenkään ole peruste syödä eläimiä. Parempi kun voi edes osaa auttaa.

Jos olisin kasvissyöjä, tekisin sen, koska eläimiä tapetaan varta vasten ravinnoksi, aivan kuin olisi oikein, että ne kuolevat ihmisen tähden. Jos tämä muutettaisiin esimerkiksi niin, että eläinten pidon päämotiivi olisi eläimen kunnioitus ja huolenpito ja syötäisiin vain luonnostaan kuolleet (ei sairauksiin ym vaan esim vanhuuteen), voisin syödä eläimiä siinä missä kasvejakin. Paras peruste kasvissyönnille on mielestäni eläinten huono kohtelu ja se, että ne tapetaan JOTTA ihmiset saavat ruokaa. Se että on kasvissyöjä, koska ajattelee kasvien olevan eläimiä alemmalla tasolla ja siksi niitä voi syödä, ei mielestäni ole perusteltua sillä oli miten oli, ne elävät. Toki luonto on raaka ja siellä eläimet syövät toisiaan-mutta emmekö me osaa olla sitä korkeammalla tasolla kun resursseja kuitenkin on? =)
0270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Orvonkukka kirjoitti:

Rakastan kasveja, elävinä. En haluaisi syödä edes niitä. Mielestäni ei ole kovin kivaa ajatella ryhtyvänsä kasvissyöjäksi kun joutuu joka tapauksessa syömään eläviä olentoja. Tämä ei tosin tietenkään ole peruste syödä eläimiä. Parempi kun voi edes osaa auttaa.

Jos olisin kasvissyöjä, tekisin sen, koska eläimiä tapetaan varta vasten ravinnoksi, aivan kuin olisi oikein, että ne kuolevat ihmisen tähden. Jos tämä muutettaisiin esimerkiksi niin, että eläinten pidon päämotiivi olisi eläimen kunnioitus ja huolenpito ja syötäisiin vain luonnostaan kuolleet (ei sairauksiin ym vaan esim vanhuuteen), voisin syödä eläimiä siinä missä kasvejakin. Paras peruste kasvissyönnille on mielestäni eläinten huono kohtelu ja se, että ne tapetaan JOTTA ihmiset saavat ruokaa. Se että on kasvissyöjä, koska ajattelee kasvien olevan eläimiä alemmalla tasolla ja siksi niitä voi syödä, ei mielestäni ole perusteltua sillä oli miten oli, ne elävät. Toki luonto on raaka ja siellä eläimet syövät toisiaan-mutta emmekö me osaa olla sitä korkeammalla tasolla kun resursseja kuitenkin on? =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu