TILANNE:
Olen reilut 4-kymppinen mies ja elän avoliitossa kauniin, seksikkään, fiksun ja
huumorintajuisen naisen kanssa joka on minua reilut 10-vuotta nuorempi.
Lapsia ei kummalakaan ole ja molemmat ainakin yhden haluaisimme.
Asialla alkaa olla jo kiire.
Taloudellisesti meillä ei ole minkäänlaista hätää, molemmilla on hyvät työt ym.
Olemme seurustelleet 4 vuotta ja asuneet yhdessa 2 vuotta.
Saan rakkautta ja seksiä päivittäin yllin kyllin!
Loistava tilanne eikö vain!
ONGELMA
Syystä jota tiedä en, en rakasta kumppaniani, enkä ole koskaan rakastanut.
Pidän kyllä hänestä kovasti ja olen jo pitkään toivonut että sydämessäni roihahtaisi suuri rakkaus häntä kohtaan, mutta ei!
Ajauduin aikanaan suhteeseen hänen kanssaan edellisen suhteen loppumisen myötä.
On tietysti pieniä asioita jotka suhteessa vosivat olla paremmin, mutta niitä aina riittää. Kyse on enemmänki vain persoonasta.
Seksi toimii hyvin, mutta esim suuteleminen tai halaaminen ei tunnu missään.
En ole ollut tunteeton tai kylmä kumppaniani kohtaan, joten hän ei aavista mitään.
Olen vain odottanut sitä taikaiskua, sillä haluaisin rakastua ja mielelläni juuri häneen.
VAIHTOEHDOT
1.elää suht mukavasti ja tyytyväisenä, mutta ei onnellisena hänen kanssaan ja ehkä katua koko loppu ikä.
2.lopettaa suhde, mutta jäädä ilman näinkin hyvää ihmisuhdetta...uuden suhteen luominen kun ei kuitenkaan ole minun iässä enää ihan helppoa vaikka olenkin mielestäni nuorekas ja vetreä kundi. Kolmen lapsen yksinhuoltajat kun eivät kiinnosta lähtökohtaisesti( anteeksi yksinhuoltaäidit )....ja katua koko loppua ikä tosi pahasti.
3. lopettaa suhde ja löytää uusi ihminen johon oikeasti rakastua
ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA VASTAAVASTA JA MITEN MIELESTÄNNE PITÄISI TOIMIA?
Kaipaan ihan älyttömästi rakkauden ja hellyyden tunnetta.
Olen reilut 4-kymppinen mies ja elän avoliitossa kauniin, seksikkään, fiksun ja
huumorintajuisen naisen kanssa joka on minua reilut 10-vuotta nuorempi.
Lapsia ei kummalakaan ole ja molemmat ainakin yhden haluaisimme.
Asialla alkaa olla jo kiire.
Taloudellisesti meillä ei ole minkäänlaista hätää, molemmilla on hyvät työt ym.
Olemme seurustelleet 4 vuotta ja asuneet yhdessa 2 vuotta.
Saan rakkautta ja seksiä päivittäin yllin kyllin!
Loistava tilanne eikö vain!
ONGELMA
Syystä jota tiedä en, en rakasta kumppaniani, enkä ole koskaan rakastanut.
Pidän kyllä hänestä kovasti ja olen jo pitkään toivonut että sydämessäni roihahtaisi suuri rakkaus häntä kohtaan, mutta ei!
Ajauduin aikanaan suhteeseen hänen kanssaan edellisen suhteen loppumisen myötä.
On tietysti pieniä asioita jotka suhteessa vosivat olla paremmin, mutta niitä aina riittää. Kyse on enemmänki vain persoonasta.
Seksi toimii hyvin, mutta esim suuteleminen tai halaaminen ei tunnu missään.
En ole ollut tunteeton tai kylmä kumppaniani kohtaan, joten hän ei aavista mitään.
Olen vain odottanut sitä taikaiskua, sillä haluaisin rakastua ja mielelläni juuri häneen.
VAIHTOEHDOT
1.elää suht mukavasti ja tyytyväisenä, mutta ei onnellisena hänen kanssaan ja ehkä katua koko loppu ikä.
2.lopettaa suhde, mutta jäädä ilman näinkin hyvää ihmisuhdetta...uuden suhteen luominen kun ei kuitenkaan ole minun iässä enää ihan helppoa vaikka olenkin mielestäni nuorekas ja vetreä kundi. Kolmen lapsen yksinhuoltajat kun eivät kiinnosta lähtökohtaisesti( anteeksi yksinhuoltaäidit )....ja katua koko loppua ikä tosi pahasti.
3. lopettaa suhde ja löytää uusi ihminen johon oikeasti rakastua
ONKO KELLÄÄN KOKEMUSTA VASTAAVASTA JA MITEN MIELESTÄNNE PITÄISI TOIMIA?
Kaipaan ihan älyttömästi rakkauden ja hellyyden tunnetta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämän takia taistelen miehestä jonka kanssa tiedän, että on se tunne, hän on sanonut että hänellä on myös kotiolo. Suutelu tuntuu varpaissa asti. Tunne toisen kanssa olisi kuin olisi taivaassa. Jos tunnetta voi kuvailla jotenkin.
Mutta mies valitsee mieluummin helpomman tien. Todellinen rakkaus kun ei aina ole lainkaan helppoa, vaan se nostaa pintaan kaikki kipumme. Tuleeko hän olemaan kaltaisesi aikanaan? Itse en halua ainakaan jossitella, ja siksi teen kaikkeni. Jos se ei riitä, en joudu katumaan etten itse yrittänyt.
Mieti näin päin. Ihmiset yleensä katuvat tekemättä jättämisiään. Voisitko kysyä naiseltasi josko voisitte pitää taukoa suhteessanne, siis todella niin ettette näkisi ettekä harrastaisi seksiä. Näin pääsisit ehkä myös selvyyteen siitä mitä itse todella haluat.
Pahin vaihtoehto on se, että jäät suhteeseen ja jossain vaiheessa rakastut toiseen ja särjet naisesi sydämen.
Tauko saattaisi toimia. Silloin tunteesi tyttöystävääsi kohtaan voisit selkiytyä ja jos rakkauden syttymättömyys häntä kohtaan johtuu suhteen alkunne olosuhteista, sinä saisit näin uuden mahdollisuuden rakastua häneen.. ja jos et rakastu, se on sillä selvä. Samalla tyttöystäväsi saisi mahdollisuuden kuulla totuuden ja aidon mahdollisuuden valita haluaako olla kanssasi. Nyt ikäänkuin huijaat häntä.
Mikä kumppanin persoonassa on sellaista, mikä ei sytytä? Siihen viittasit, vaikka sanoitkin että et tiedä syytä, miksi et rakasta. Olen itse sitä mieltä, että aina on olemassa syy siihen, että jokin mättää. Tämän syyn ymmärtäminen on ainoa tapa saada selville, voiko tilanteeseen löytyä ratkaisu. Käyttäytymistä voi muuttaa, persoonaa ei.
No älä ainakaan sitä lasta tee liittoonne, sillä ei ole koskaan pelastettu mitään suhdetta. Todennäköisemmin se muuttaa suhteenne rakennetta just sen verran, että ongelmasi räjähtää esiin (seksi ei ole päivittäistä etkä ole se ensisijainen hellyyden ja rakkauden kohde, eli sulle ei ole mitään syytä pitää edes kulissia yllä, liityt siihen miesten kuoroon, joille lapset pilasi elämän). Ja lisäksi teet naisestasi juuri sellaisen YHn joita itsekin sujuvasti halveksit.
Mun mielestä on surullista että elät valheessa ja etenkin se, että puolisollesi et pysty kertomaan tilanteestasi, vaan annat hänen jatkaa valheessa. Häneenhän se sattuu eniten kun rakastaa sinua oikeasti. Mun mielestä olet tehnyt väärin ja teet väärin oman mukavuudenhalusi ja pelkuruuden vuoksi. Puolisollasi on hätä kädessä tuon ikäisenä, jos haluaa suhteen missä saa rakkautta ja siihen lapsen/lapsia. Hyväksikäytölläsi olet tenyt paljon pahaa toiselle ihmiselle ja vielä kehtaat hehkuttaa kuinka sinulla on suhteessa loistavaa "Saan rakkautta ja seksiä päivittäin yllin kyllin! Loistava tilanne eikö vain!" Mun mielestä olet puhdas laskelmoija ja hyväksikäyttäjä ja naisesi on tuhlannut sinuun rakkauden valheidesi vuoksi kriittisiä vuosiaan. Mun mielestä toimintasi on täysin vastuutonta ja itsekeskeistä paskaa, sun ikäisen miehen pitäisi kyetä ajattelemaan aikuisen ihmisen tasolla myös seurauksia, mitä oma toiminta aiheuttaa muiden ihmisten elämille. Et rakasta, mutta et myöskään kunnioita tai halua puolisollesi hänen parastaan muutenkaan. Toivon että uskallat olla aikuinen mies muutenkin kuin ikäsi puolesta ja että avaat keskustelun siitä, missä mennään. Valheidesi vuoksi nykäset kyllä puolisoltasi ns maton jalkojen alta, mutta parempi tehdä se ennen lasta ja mahdollisia pettämisiä, mitä asetelmastanne tulee selvästi seuraamaan, koska jo nyt SINULLA on ikävä rakkautta, luuletko ettei puolisollasi ole kun tajuaa että olet vuosia vedättänyt ja valehdellut?
Täysin samaa mieltä. Aloittajahan ajattelee vain itsekkäästi omaa napaansa samalla, kun tuhlaa rakastavan naisen hedelmällisiä vuosia. Aloittaja pohtii löytävänsä jopa toisen, mutta hän ei ajattele, mitä seuraamuksia hänen nykyiselle naisystävälleen tulee, sillä tuon ikäisenä on kiire etsiä puoliso jos haluaa saada lapsia.
Toivottavasti tuo nainen huomaa miehen valehtelun ennen kuin on aivan liian myöhäistä!
Kiitos asiallisesta ja lähes asiallisesta palautteesta:)
Ei kannata kiihtyä, sillä tosissani yritän löytää meitä kumpaakin palvelevan ratkaisun.
Enkä hetkeäkään ole ollut tässä suhteessa hyväksikäyttö pohjalta, en edes tiedottomasti.
Harvassa suhteessa alussa on oikeaa rakkautta, ja suurinkin rakastumisen tunne muuttuu ajan myötä
"vain" rakastamiseksi., taidan häntä rkuitenkin akastaa, mutta en riittävän sillä tavalla kuin omaa naista pitäisi.
Kun kirjoitin : "Loistava tilanne eikö vain" tarkoitin että tilanne kuulostaa
periaatteessa aivan ihanteelliselta ja että tiedostan sen.
Ja juuri siksi on niin vaikea lähteä ja juuri siksi haluaisin jatkaa ja juuri tämän naisen kanssa.
Pitkiä suhteita minulla on ollut muutamia, joten kokemusta on ja siksi tiedän että nyt asiat
periaatteessa poikkeuksellisen hyvin.
Jos en tosissani haluaisi ja toivoisi rakastuvani tähän naiseen, olisi annettu kritiikki petoksesta aiheellista.
Mutta kun haluan. Ja kuten mainittua, kyllä minulla tunteita häntä kohtaan on. En ole mikään jääkaappi!
Sain oikeastaan teiltä hyvät vastaajat kuulla sen, minkä jo tiedän ja se vaikuttaa raskaalta vaihtoehdolta.
Eli parasta pistää kinmpsut ja kampsut kasan ja vaihtaa maisemaa ainakin hetkeksi jos se olis mahdollista.
En usko että on!
Yritin ennen yhteen muuttoamme ehdottaa luovaa ja selkeyttävää ajatustaukoa suhteeseen, mutta kumppanin reaktiot olivat niin voimakkaat että se ei tullut kyseeseen.
Myönnän heikkouteni siinä mielessä, että naisen kyyneleet saavat minut tekemään asioita joita en toisivoisi tekeväni. Mutta kun on kamala katsoa kun toinen kärsii ja siksi olen nyt tavallani siirtänyt valinnallani kärsimyksen itselleni.
Kiitos Tuulikittarelle siitä varmasti oikeasta arviosta, että löytyy jokin syy, miksi ei tunnu siltä kuin pitäisi.
Täytynee panostaa hetki syvään itsetutkiskeluun ja koittaa löytää tai uskaltaa myöntää se asia.
Voihan olla että sitä asiaa ei enää edes ole, tai ko mielikuva joka oli vaikka suhteen alussa on osoittautunut vääräksi, mutta kuitenkin jokin negatiivinen tunne on jäänyt omaan alitajuntaan estämään tunteiden kehitystä.
Helppo miehinen perus vastaus olisi ollut tietty: Liian pienet tisssit!. :)
Kunpa olisikin noin pienestä asiasta kiinni.
Nimimerkille :"sinulle" haluaisin sanoa että muistutit kuvauksellasi varsin upeasti siitä miltä esim suutelu tuntuu kun oikein rakastaa... se on tavoittelemisen arvoista jos mikä.
Peikkona kuitenkin on, että jos sitä jotain täydellisen ihanaa ei löydykään, niin tuli pilattua
loistavasti toimiva suhde, josssa kuitenkin on myös rehellistä välittämistä.
Voivatko kaikki edes sanoa saavansa välittämistä ja turvallisuuden tunnetta osakseen omassa parisuhteessaan.
Kiitos kaikille vastanneille ja rakkaudentäyteistä viikonloppua!
Jostain lueskelin, että miehen on käytävä tiedostamattomat epävarmuutensa tietoisesti läpi ennen kuin hän voi sitoutua naiseensa ja antautua rakkaudelle. Ehkäpä kyse on juuri siitä suhteessanne. Sinulla ei ole ollut tilaa käydä suhteeseen liittyviä epävarmuuksia läpi. Niiden läpikäyminen saattaa tietenkin johtaa myös siihen, että lähdet suhteesta.
Voimia prosessiin! Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on lopputulos (ehkä kuukausien päästä) Itseäni kiinnostaa siinä mielessä tilanteesi, että tilanteeni on lähes sama kuin naisystävälläsi. Olen seurustellut 6½ vuotta itseäni reilu 10 vuotta vanhemman miehen kanssa, jolla on samanlaisia epävarmuuksia kuin sinulla. Mekin ikäänkuin ajauduimme yhteen heti kun mies oli lopettanut edellisen seurustelusuhteensa ja seurustelun alkuvaiheessa olin hyvin mustasukkainen ja epävarma itsestäni ja suhteestamme. Minä pääsin epävarmuuksistani yli, mutta mies käy niitä lävitse nyt. Olemme olleet nyt 5 kuukautta tauolla ja mietimme suhdettamme uudestaan.
Sen sanoisin vielä, että naisesi kyllä aistii tilanteen ja tunteesi. Häntä vain pelottaa myöntää ne itselleen. Häntä varmasti helpottaisi kuulla totuus. Sattuisihan se häneen, mutta voit vaimentaa iskua kertomalla ensin, mikä kaikki sinun mielestäsi toimii suhteessanne ja että toivot todella, että löydätte yhdessä ratkaisun. Voi olla, että puuttuva pala on juuri rehellisyys ja avoimuus, jotka on tunneyhteyden kannalta välttämättömiä. Minusta aikakin tuntuu, että olemme lähentyneet mieheni kanssa huomattavasti, kun olemme puhuneet asioista avoimesti.
Hei Tuulikkitar.
Mielenkiintoista kuulla että jollakulla muulla on ollut/on samantyyppinen tilanne.
Ilmeisesti lähtökohtakin suhteelle on ollut samansuuntainen.
Mustasukkaisuuskin kuulostaa tutulta.
Minua kiinnostaisi tietää onko suhteessanne tapahtunut mitään selkiintymistä tai edistymistä tuon 5 kuukauden aikana jonka olette ollut erossa?
Miltä sinusta tuntuu?
Olitko mustasukkainen miehestäsi siksi, että koit teidän suhteen laastarisuhteeksi miehesi entiselle suhteelle? Jos niin se ei stemmaa meidän tapauksessamme.
Sen kyllä voin sanoa jo melkoisella varmuudella tähän kokemukseeni perustuen,että kun vanha suhde päättyy, uutta suhdetta ei kannata heti aloittaa, vaikka löytyisi mitä. Tosin helpommin sanottu kuin tehty.
Kyllähän vanhan suhteen jälkeen tekee mieli lähteä tuulettumaan ja samalla väistämättä tapaa uuusia ihmisiä ja haluaakin tavata.
Kamala ajatus olisi että jos tapaa uuden mielenkiitoisen ihmisen, niin tälle tulisi ilmoittaa et sorry oli kiva deitata pari kertaa, mutta ei sinun kanssa enempää, ennen kuin ehkä puolen vuoden päästä. Eii taitaisi toimia tuokaan.
Kun lupaisn suorittaa itsetutkiskelua, vallitsevan tilanteen syyn löytymiselle, niin olisi jonkinlaista tulosta jo kerrottavakin. Ei ole järin mukavaa tulosta tarjolla, suorastaan vähän kornia, jopa itsenikin mielestä.
Kuten kerroin, kumppanini on kaunis naisellinen nainen ja onkin...ainakin kaikkien muiden mielestä.
Toki myös minun mielestä, mutta jokin hänen ulkoisessa olemuksessaan on sellaista joka ei viehätä minua, vaan melkein päinvastoin. Kamalaa olla näin ulkokultainen! En kaipaa naista joka on kuin mannekiini tms, mutta ulkoisenkin olemuksen tulisi kuitenkin olla omaa silmää viehättävä.
Ehkä kysymys on nimenomaan olemuksesta eikä niinkään varsinaisesti ulkonäöstä.
Ehkä ihastuin hänessä hänen sisimpäänsä enemmän ja ulkoinen olemus oli taka-alalla tutustuessamme.
Muistan että minulla ei ollut iukein mitään suunnitlemia suhten aloittamiseksi hänen kansaan pitkään aikaan.
Ei hän missäään mielessä ole vastenmieleisisen oloinen tai ruma mielestäni, mutta mutta.
Lisäksi on sellaisia arvomaailman eroja jotka ehkä häiritsevät alitajuntaisesti.
Tässähän istuu oikein kunnon keittiöpsykologi ja analysoi itseään...puisevaa hommaa oman päänsä analysointi. Erityisesti tässä tapauksessa.
Hoh hoijaa.
Selkiintymistä ja edistymistä on ehdottomasti tapahtunut viiden kuukauden aikana. Varmasti kummallekin. Minulle on selkiytynyt oma roolini miehen tunteiden tukahduttamisessa.. puisevaa ja ahdistavaa hommaa ollut tosiaan itseanalysointi, mutta hyödyllistä kuitenkin - jatka vain :)
Olin alkuvuodet tosiaan mustasukkainen ja kärttyinen. En tuntenut itseäni varsinaisesti laastariksi, sillä hän ehti seurustella edellisen tytön kanssa vain muutaman kuukauden. Hän tapasi minut samaan aikaan kuin tuon toisen tytön ja kun minulle selvisi, ettei hän tapaillut "ekskluuvisesti" minua, en halunnut jatkaa tapailua enää. Olimme kuitenkin jatkuvasti yhdessä "kavereina" ja muutamassa kuukaudessa olin täysin rakastunut. Kun hän sitten halusi kokeilla minun kanssa, olin jostain syystä hyvin loukkaantunut siitä, ettei hän ollut heti valinnut minua ja ollut yhtä tunteella mukana kuin minä. Eli tein kärpäsestä härkäsen ja en minulla meni kohtuuttoman kauan ennen kuin pääsin asiasta yli. Sillä välin olin mustasukkainen niin vanhoista rakkauksista, uusista tuttavuuksista kuin ajastakin. Huhhuh. Meiltä jäi ikään kuin sellainen alun (tunnetason) hurmio kokematta kun olin niin pirun vereslihalla. Ei mikään paras pohja suhteen luomiselle.
Miten te loppujen lopuksi päädyitte seurustelemaan ja millainen oli seurustelunne alkuvaihe oli? Tunsitko silloin vahvemmin?
Mutta hieman päinvastoin kuin teillä, hellyydestä olemme kumpikin aina nauttineet, ja mies tuntui kaipaavan sitä jopa enemmän kuin minä, ei saanut unta ennen kuin sai pitää minua kainalossa jne. Seksi on myös ollut aina hyvää ja tässä mielessä olemme ulkonäöllisesti aina toisistamme viehättyneet, rintani on hänelle jonkinlainen fetissi ja minä pidän hänen miehekkyydestään ja eksoottisesta ulkonäöstä. Tämä puoli suhteessa on toiminut ehkä vähän liiankin hyvin, sillä sen toimivuuden vuoksi tunnepuolen blokit oli helppo painaa villaisella. Mutta tärkeäähän se on, viehättyminen toisen ulkonäöstä ja en tuomitse "ulkokultaisuuttasi".
On mielenkiintoista, että kerroit seksin toimivan, mutta suuteleminen/halaaminen ei tunnu miltään ja jokin hänen ulkoisessa olemuksessaan ei viehätä sinua. Tässä on jonkinlainen ristiriita. Haluatko häntä? Onko välillänne seksuaalista vetovoimaa? Osaisitko vielä tarkentaa, mikä hänen ulkoisessa olemuksessaan on sellaista, joka ei viehätä sinua? Mikä tunne sinulta jää heräämättä hänen ulkonäkönsä suhteen ellei seksuaalinen halukkuus? Aiempiin suhteisiin/muihin naisiin vertaaminen voisi auttaa...
Mutta mutta, takaisin kysymykseesi. Selkiytymistä on tosiaan tapahtunut. Mies on osannut määritellä epävarmuutensa syitä paremmin. Näitä on pelko siitä, että hän on kanssani/alkoi seurustelemaan kanssa yksinäisyyden pelossa. Hän sanoo, ettei olisi jatkanut kanssani (käyttäytymiseni takia) jollei olisi pelännyt yksinjäämistä (oli muuttanut maahan vähän aikaa sitten). Hänelle on myös tärkeää, että hän ihailee seurustelukumppaniaan ja en todellakaan ollut kovin ihailtava seurustelukumppani vaan pikkumainen ja "needy & clingy". 2½ vuotta sitten olimme myös eron tai ainakin tauon partaalla, silloinkin "tulevaisuuskeskustelun" myötä. Jatkoimme ja muutin tietoisesti käytökseni. Viimeiset pari vuotta olikin seurustelumme onnellisinta aikaa, mutta keväällä päädyimme taukoon, kun miehen tunteet eivät olleet vieläkään selkiytyneet.
Nyt meillä on ollut tauon aikana pari todella hyvää keskustelua, joissa olemme vihdoin puhuneet asioista niiden oikeilla nimillä ja on selvinnyt, että syyt miehen epävarmuuksiin ovat osittain kadonneet (en ole enää pirttihirmu ja hänellä on paljon ystäviä), mutta hän ei ole päässyt epävarmuuksistaan yli ja suhteemme tarvitsee ikäänkuin päivityksen. Välillä "tapailimme kavereina" ja pääsimme jo kiinni sellaiseen tunnetason hehkuun, jota seurustelumme alkuvaiheesta puuttui... Lisäksi emme pystyneet pitämään näppejä erossa ja päädyimme jatkuvasti sänkyyn. Yhteenpaluu tuntui miehestä kuitenkin liian aikaiselta ja hän oli mielestäni oikeassa (yksinäisyyden pelko väärä syy palata yhteen kun se oli yksi syy erota). Tämä oli kuluttava tilanne minulle ja pyysinkin, että olisimme pari kuukautta ilman minkäänlaista yhteydenpitoa. Siitä on kulunut nyt kuukausi.
Mutta siis, yhteenvetona sanoisin, että tauko varmasti selkiyttäisi tilannettanne. Ahdistavaa aikaahan se on, mutta ehkä ainoa mahdollinen tapa saada todelliset tunteesi esille. Tauko toimii varsinkin, jos se saa tavalla tai toisella tyttöystäväsi kylmenemään sinua kohtaan tai hänen ylpeytensä heräämään (tyyliin, en roiku miehessä, jos hän ei minua halua). Sitä kun usein tajuaa asian arvon vasta kun sen menettää. Minusta ainakin tuntuu, että olen ollut liian "helppo nakki" miehelleni ja hän ei ole joutunut minua kunnolla metsästämään tai näkemään vaivaa eteeni.
Tulipa pitkä sepustus, mutta toivottavasti siitä irtoaa jotain hyödyllistä sinulle.
Kiitos pitkästä viestistäsi.
Oli tosi kiva lukea sitä, sillä asiallinen palaute, ilma turhaa jeesustelua ja syytöksiä
( kuten joissakin minulle kirjoitetuissa vastineissa oli) on mukavaa ja rakentavaa.
Tuli tuon kirjoituksesi perusteella aika paljon kysyttävää ja myös kerrotavaa, myös sellaista jota en ole kertonut edes miespuolisille ystävilleni. Naispuolisia en uskalla nykysin enää tavata.
Ehkä juuri siksi keksin kirjoittaa tällaiselle saitille, jota en muutoin käytä milloinkaan.
Jotta identiteettini ei paljastuisi, voisitko kirjoittaa minulle anonyymiin s-postiin vaikka vastaavasta postista jos sinulla on sellainen?
Minulla ei vielä ole ( kun en ole sellaista tarvinnut) , mutta nopeastihan sellaisen saa.
Lisäksi tuntuu jotenkin kornilta kertoa sydämensä asioista liian intiimisti koko maailman luettavaksi, vaikka tokkopa tätä ihan koko maailma lukee, mutta silti. Olenko illalla kymmenen uutisten loppukevennyksessä:)
Mikäli menettely sopii sinulle , niin laitan tänne s-posti osoitteen, mutta jos mieluummin kirjoitat tälle palstalle, niin vastaan vähän myöhemmin kysymyksiisi ja heitän mukaan muutaman ajatuksen joka tuli mieleen sinun tilanteestasi. Tosin pakko kirjoittaa asioista yleisellä tasolla yksityisyyden säilyttämiseksi .
Kumma juttu muuten, miten mies huomaa toisen miehen toimissa enemmän kuin naiset, vaikka naisilla on ehdottomasti parempi vaisto.Tuli mieleen kirjoitustasi lukiessa.
Ja sama juttu sinun vastauksestasi...taisit päästä hyvin kysymyksissäsi asian ytimen ...suuntaan ainakin.
Ja sitten loppukevennys aamuisesta uutisesta, jonka kuulin radiosta:
Helsingissä oli murtauduttu kultasepänliikkeeseen.
Liikkeessä oli paljon ryöstettävää.
Onneksi ryöstäjät saivat saalikseen vain murto-osan!
Hyvä suomen kieli.
Laita ihmeessä anonyymi sähköpostiosoite, minuakin alkoi edellistä viestiä kirjoittaessa hieman hirvittää sen henkilökohtaisuus.
Ja tosiaan, myös minua kiinnostaa kuulla mielipiteesi juuri siitä syystä, että osaat katsoa tilannettani miehen näkökulmasta. Ehkäpä voimme avata sen toisen osapuolen näkökulmaa toisillemme.
Mukavaa että ajattelet asiasta samoin.
Ei kestänyt kuin puoli tuntia saada osoite:
kissan8(ät)luukku.com
Pakko käyttää varotoimena roskpostia varten ät merkin sijaan kirjaimia!
Se rakkauden tunne mitä kaipaat häipyy kuitenkin aina ajan kanssa, rakastuminenhan on vain kemiallinen reaktio ja endorfiini huuma. Ajan kanssa se vaihtuu luottamuksen, turvallisuuden ja kumppanuuden tunteeksi, näin käy ennenpitkää kaikissa suhteissa, väittäkää yltiöromantikot sitten mitä väitätte... Eli nyt olet tavallaan hypännyt huumavaiheen yli suoraan kypsempään suhde vaiheeseen. joten pidä veli hyvä helkutissa se nainen, jos olet vain kys. suhteessa onnellinen! Noilla ikäluvuilla tuskin saat enää parempaa jos sinkuksi heittäydyt ja kun sinkkuna tarpeeksi kauan pyörit, niin epätoivoissasi päädyt vielä jonkun parikymppisen pyöritettäväksi ja petettäväksi maksumieheksi.
Jos halajat itsellesi uutta neitosta, pidä mielessäsi se, että me kuvankauniit vaimokkeet voimme olla hyvin hankalia kumppaneita. Emme tyydy vähään.
Kaikkien päämäärä on sama eli hyvän olon tunne. Rakastuminen on sitä parhaimmillaan ja rakastaminen sekä on että ei ole sillä se mikä eniten sinulle antaa sitä hyvää oloa vastakohtaisesti eniten myös satuttaa.
Rakastamisen taito piilee siinä että antaa itsensä toiselle täysin avoimena ja juuri sellaisena epätäydellisenä kuin on. Siinä piilee kuitenkin aina riski ja pelko mikä estää näin tekemästä. Hyväksytäänkö sinut sellaisena mikä sinä oikeasti olet? Oikotietä ei ole.
On niin helppo vastaanottaa rakkauta vai onko sekin harhaa? Tiedät että saat rakkautta kun olet rakastettava ja täytät ne kriteerit mitkä itse ajattelet kuuluvan rakastettavalle ihmiselle.
Hienointa on huomata kuitenkin että toinen rakastaa niinkäkin päivinä kun olet ei niin rakastettava.
Kun olet heikko.
Meillä kaikilla on pimeät ja heikot puolemme ja todellisessa rakkaudessa kumppani hyväksyy nekin.
Rakastaa sinua silloinkin.
Harva meistä kuitenkaan uskaltaa näyttää niitä heikkoja kohtia toiselle.
Ehkä sitten kun olet menettänyt "kaiken" eikä menetettävää enään ole voi löytää oikean rakkauden.
Silloin on eniten sitä mitä on koska ei pelkää mitään.
Silloin olet vastaanottavainen kaikille ja kaikelle. Ne asiat mitkä olet luullut joskus merkitsevän jotain eivät enään merkitse mitään. Ja ne asiat mitkä olet ajatellut etteivät ole sinun juttujasi voivat yhtäkkiä ollakkin.
Ihmsen tarve kasvaa ja kehittyä ja muuttua on loputon ja valmista ei silti tule.
Voit löytää rakkauden vaikka siitä kolmen lapsen yh-äidistä usko pois mutta kaikki on lopulta itsestäsi kiinni. Rakkaus voi olla nyt siinä vierelläsi mutta silmien ja ennenkaikkea sydämen avaaminen voisi helpottaa sen löytämistä. Usein joku iso kriisi tekee sen puolestamme.