Olen 24-vuotias korkeakouluopiskelija. Lukioikäisestä asti olen kiinnittänyt huomiota siihen, että minulla on taipumus puhua ihmisille paljon valheellista tietoa, joka koskee suurimmalta osin omaa elämääni ja omaa itseäni.
Käytännössä siis yritän olla jotain muuta mitä olen: sanon menemisistäni, harrastuksistani, kiinnostuksen kohteistani ja tietämyksestäni hyvinkin vääristynyttä tietoa.
Onko tämä jotenkin diagnosoitavissa jonkinsortin sairaudeksi?
Käytännössä siis yritän olla jotain muuta mitä olen: sanon menemisistäni, harrastuksistani, kiinnostuksen kohteistani ja tietämyksestäni hyvinkin vääristynyttä tietoa.
Onko tämä jotenkin diagnosoitavissa jonkinsortin sairaudeksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eipä noin vähäisillä tiedoilla uskalla oikein mitään ehdottaa. Mutta sen verran kuitenkin, että kannattaisi googlettaa narsismia. Sitä kautta löytyy muitakin mahdollisuuksia.
On hyvä että avauduit kertomaan ongelmastasi.
Kristillinen sanoma sisältää piilotettuna monia psykologisia viisauksia kuten lause ; "suun tunnustuksella pelastutaan" .
Psykologisesti selitettynä tuo edellinen lainaus kuvaa "psykologista laukaisevaa terkijää" joka tunnustamiseen sisältyy. Sama tekijä voi olla havahtumista jonkun tapahtuman kautta, jolloin ihminen mielesssään tunnustaa, " tämä ei saa jatkua kohdallani" ja saa aikaan elämässä suunnanmuutoksen kohti parempaa.
Valehtelu on ketjukierre kuten näpistelykin, ja kumpikin on psykologinen tila, joka ei välttämättä ole sairautta. Mutta siitä pääseminen on PARANTUMISTA, pelastus.
Kun näin saa ongelman katkaisevan avun "omahoitona" se lisää ihmisen omanarvontunnon tervehtymistä.
Joillakin anteeksi pyytämättömyys on vastaavana ongelmana saaden aikaan ihmissuhdeongelman ihmisen oman käyttäytymisen kautta.
Ydin on siis näin; ongelma syntyy sinun itsesi mielen toimintona, ja samoin siitä voi päästä vapaaksi, kun tiedostaa ongelmansa JA MYÖNTÄÄ SEN ITSELLEEN.
Muille tunnustus on tärkeää silloin, kun odottaa saavansa apua ongelmaansa, mutta ei yleensä sellaisessa tilanteessa, jossa tunnustus voi saattaa sinut noloon asemaan.
Tunnustuksen voima on siinä, että se tapahtuu sinun omana ratkaisunasi ilman painostusta muiden (tai sosiaalisen tilanteen) taholta.
Kaikkea hyvää sinulle!
Aika vaikea tuon perusteella sanoa... Olisi mielenkiintoista kuulla konkreettisia esimerkkejä asioista, joista valehtelet. Entä valehteletko kaikille (myös läheisimmille)? Valehteletko "kuin vahingossa" ilman tietoista päämäärää vai haluatko tietoisesti saavuttaa valheillasi jotakin mitä et ehkä muuten saavuttaisi? Ovatko valheet aina sellaisia, että ne näyttävät sinut jotenkin todellisuutta paremmassa valossa? (Eli esim valehtelet harrastavasi jotakin, jota ajattelet keskustelukumppanin ihailevan.) Tiedostatko itse siinä tilanteessa, että nyt valehtelen, vai tajuatko vasta jälkeenpäin valehdelleesi? Miten usein valehtelet? Onko tuo valehtelu ainut "outo piirre" vai onko jotain muutakin?