palkattomassa "työssä" ei tarvitse rehkiä

Viime aikoina on monet ministerit ja kansanedustajat korostaneet lakien noudattamista. Kuitenkin laitonta toimintaa Suomessa tapahtuu kaikkein eniten noissa TE-toimistojen työmarkkinatoimenpiteissä joita ovat työharjoittelu, työelämävalmennus, kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu. Noissa työmarkkinatoimenpiteissä joutuu tekemään työtä ilman palkkaa vaikka missään laissa tai sopimuksessa ei ole mainittu sanallakaan siitä että työtä pitäisi tehdä. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät pakottamisen palkattomaan työhön. Työntekovaatimus noissa toimenpiteissä on siis paitsi laiton ja moraaliton niin myös ihmisoikeusrikos.

Lisäksi noista työmarkkinatoimenpiteissä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa työmarkkinatoimenpiteissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain työn teettäjälle. Työmarkkinatoimenpiteissä saatava 8 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja työmarkkinatoimenpiteen vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä.

Viime aikoina on kovasti vaahdottu työttömyysturvan vastikkeelisuudesta mutta tosiasia on että työttömyysturva on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka se ei nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Työttömyysturva ei ole tarkoitettu yrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien työllistämiseksi ilman palkkaa.

Miksi sitten tällainen yhä lisääntyvä palkattoman työn teettäminen on sallittu ja vieläpä poliitikkojen ja viranomaisten suosiollisella myötävaikuttamisella? Siksi, koska kun köyhältä ei voida enää mitään viedä niin varastetaan sitten vaikka työpanos. Ja tämähän on sallittua korruptoituneessa Suomessa ja on ns. ”maan tapa”. On paljon mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä että tuokin ”maan tapa” on saanut alkunsa jostain työnantajapiireistä jotka ovat antaneet vaalirahaa ja poliitikot ovat sitten säätäneet lain jolla nuo ihmioikeusrikokest on tehty ”laillisiksi”.
9220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mun asiakkaat ohjaan kyllä ihan järjestään työharjoitteluun ja jos työkunto on kovin hakusessa, lähdetään liikkelle kuntouttavasta työtoiminnasta.
Minusta ne on ihan hyviä ja toimivia toimenpiteitä eikä asiakkaatkaan ole niistä valittaneet. Päinvastoin, viime viikolla eräs asiakas halusi että kuntouttavan työtoiminnan sopimusta jatkettiin.
Työharjoittelun jälkeen asiakas vielä työllistetään jonnekin kaupungin yksikköön. Kuntouttavan työtoiminnan aikana maksetaan bussikortti ja työpäiviltä kulukorvaus.
Ei ne kyllä mihinkään yksityisiin yrityksiin mitään ilmaista bisnestä mene tekemään, vaan kaupungin jonnekin yksikköön taikka esim. jonkun yhdityksen piiriin. Ei yhdistykset tee niillä hommillaan voittoa. Eikä yksityisiin yrityksiin saa ottaa työharjoittelijoita suhteessa enempää kuin on vakituisia työntekijöitä, semmoisia sopimuksia ei tehdä ollenkaan. Joten voit rauhassa unohtaa tuon pelkosi siitä, että jokin yksityinen yritys saisi ansiotonta etua työharjoittelijoista.

Sulla tuntuu olevan ylimääräistä energiaa pohtia jotain perustuslakeja ynnä muita maailmanlaajuisia asioita. Oikeesti mun asiakkailla on niin paljon muita ja vähän konkreettisempia ongelmia selvitettävänä ihan elämänhallinnasta alkaen, että aika menee niiden selvittelyyn eikä yk:lle tai presidentille jaksa kirjelmöidä niin kauheesti.
Turhanaikaista tekoviisastelua on lukea lakia ja mukamas löytää sieltä joku olematon porsaanreikä, ettei laissa puhuta työnteosta mitään.

Äänestä
  • "Minusta ne on ihan hyviä ja toimivia toimenpiteitä eikä asiakkaatkaan ole niistä valittaneet. Päinvastoin, viime viikolla eräs asiakas halusi että kuntouttavan työtoiminnan sopimusta jatkettiin."

    -Eikö ole valittaneet, johtuisiko kostotoimenpiteiden pelosta, saattavat olettaa että pääse vähemmällä kun ei urputa. Ei esim tarvi yllättäen lähteä jollekkin 4-5 kk:den pilipalikurssille jolla ei opetta mitään hyödyllistä, mutta jolle on karenssin uhalla pakko mennä.

    "eräs asiakas halusi että kuntouttavan työtoiminnan sopimusta jatkettiin."

    -Jaa, että siis sanoi nimenomaan, ettei missään tapauksessa tarvi palkalle päästä, että mieluummin ilmatteeksi vaan? Oliko asiakkaalla mahdollisesti voudin viraston kanssa keskeneräisiä asioita? Jos oli silloin tommoinen käytös on ehkä ymmärrettävissä.

    "Minusta ne on ihan hyviä ja toimivia toimenpiteitä"

    -Niin varmaan sinusta, mutta sinä saatkin palkkaa tekemistäsi. Jos joutuisit itsekkin tekemään työtäsi peruspäivärahalla 8 eurolla 2 bussilipun hinnalla, voisi mielipiteesi vaihtua.
    Ja jos ne tosiaan ovat hyviä ja toimivia toimenpiteitä, niin faktoja pöytään: Moniko on työllistynyt pysyvästi noiden toimenpiteiden jälkeen? Onko tuossa työllistymisessä olennaista eroa aikasempaan, siis aikaan ennen kuntouttavaa työtoimintaa tapahtuneeseen pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen. Tosiasiahan on että silloin tällöin pitkäänkin työttömänä olleita työllistyy pysyvästi, onko tässä työllistymisessä tapahtunut tilastollista kasvua nyt kuntouttavan työtoiminnan aikana?

    "Oikeesti mun asiakkailla on niin paljon muita ja vähän konkreettisempia ongelmia selvitettävänä ihan elämänhallinnasta alkaen, että aika menee niiden selvittelyyn eikä yk:lle tai presidentille jaksa kirjelmöidä niin kauheesti."

    -Aha, no hyvä niin, siis kaikki pitkään työttömänä olleet ovat menettäneet elämänhallintansa, ja siksi ilmaistyön teettäminen heillä on oikeutettua? Oletko tutkinut kaikkien kuntouttavaan työtoimintaan lähettämiesi asiakkaittesi elämäänhallinta taidot, ja jos olet miten?

    Äänestä

  • "
    Oikeesti mun asiakkailla on niin paljon muita ja vähän konkreettisempia ongelmia selvitettävänä ihan elämänhallinnasta alkaen,
    "

    Jaaha. Taas peitekäsitteillä halutaan puuttua työttömien yksityiseen elämään. Minä kun en alkuunkaan ymmärrä sitä, miten työvoimaviranomaiselle kuuluu virkansa puolesta kansalaisten elämänhallinta.

    Tuntuukin varsin kummalliselta, että merkonomin tasoiset työkkärin virkailijat ryhtyvät puuttumaan työttömien elämänhallintaan. Tällainen merkonomien elämänhallinnan arvionti kun pääsääntöisesti johtaa siihen, että pärstäkertoimen mukaisesti työkkärin merkonomit ovat ryhtyneet sellaisella alalle, mitä eivät oikeasti hallitse.

    Työkkärin virkalijoiden osalle onkin tullut se osa, että ovat opastamassa työttömiä käymään sellaisista ovista sisään, ovista joidenka sisältä löytyvästä toiminnasta ei välttämättä työttömälle löydy yhtään mitään.

    Tässä mielessä työkkärin virkailijat ovat joutuneet samaan asemaan kuin ennen 1940-luvulla keskitysleirin vanginvartijat, mitkä omalla harkinnallaan ohjasisvat kansalaisia kaasukammioon taikka vankikasarmille - tai muuhun toimintaan.

    Kannattaakin olla varovainen näiden työkkärin työttömien ryhmittäjien kanssa, sillä ryhmittäjät eivät tiedä mitä tekevät.

    Äänestä

  • 26 kirjoitti:

    Työskentelen palvelukeskuksessa ja minulla on yliopistotason tutkinto yhteiskuntatieteissä. Ja kyyyllä, asia on oikeestaan niin, että pitkäaikaistyöttömien asiakkaiden elämänhallinta on ihan ensimmäinen tekijä, mikä pitäisi olla kunnossa kun lähdetään työllistymistä rakentamaan asiakkaan kohdalle.
    Teen hartiavoimin töitä, että jokainen asiakkaani onnistuu työllistymään; tapaan asiakkaita, pidetään moniammatillisia palavereja asiakkaan kanssa tai häntä ilman, ohjaan terveyspalveluihin, tutkimuksiin, maksan lääkärilaskut ja neuvon hakemaan tukirahaa, soitan kelalle asiakkaan puolesta ja selvitän tietoja ja rahojen maksatuksia.

    Asiakkaalla olisi hyvä olla sitä elämänhallintaa senverra, että herää ajoissa työpaikalle ja tapaamisiin. Jos valvoo yöt,niin aamulla on väsynyt, tämä on esim. tieto, joka tulee joillekin ihan yllätyksenä. Laskut pitää maksaa eräpäivään mennessä ja rahat pitää osata arvioida käyttää siten, että ne suurinpiirtein riittää. Jos on 2 viikkoa sitten sovittu, että meno on jonnekin, niin edellisenä päivänä ei kannata hokata, että eipä mulla olekaan bussirahaa eikä pyöränrenkaissa ilmaa. Se on sitä elämänhallintaa, etttä osaa niihinkin valmistautua.Eräs asiakas käy joka kuukausi sossun virkailijalla kysymässä, että mitkä laskut nyt pitää maksaa ja milloin. Virkailija laittaa ne sille järjestykseen ja näyttää, mitä pitää maksaa. Sama joka kuukausi.Jotkut tarvii enemmän tukea kuin toiset.

    Kaupunki työllistää pitkäaikaistyöttömiä ainakin vuodeksi, maksimissaan 1,5 vuodeksi. Palkkaa noin 1300 brutto, työaika 85% kokopäiväajasta.

    Minua eikä minun kollegoita voi mitenkään verrata mihinkäään 40-luvun vanginvartijoiden toimintaan. Vertaus on paitsi alaarvoinen, kertoo myös sinun täydellisestä tietämättömyydesta minun ammatistani taikka senpuoleen historiastakaan yhtään.

    Mun täytyy jatkaa töitä taas, asiakkaat odottaa vastaanottoaikaa ja työllistämispapreita pitää laittaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Typpistän kirjoitti:

    Minun mielestä sellaiset ihmiset jotka eivät kykene hoitamaan omia asioitaan (laskujen maksamista, viranomaisessa käyntiä, heräämistään aamulla jne) kuuluisivat vallan toiselle sektorille kuin te-toimistolle. Minä en ainkaan päästäisi ketään sorkkimaan minun omiin asioihini.

    Äänestä

  • Typpistän kirjoitti:

    Työskentelen palvelukeskuksessa ja minulla on yliopistotason tutkinto yhteiskuntatieteissä. Ja kyyyllä, asia on oikeestaan niin, että pitkäaikaistyöttömien asiakkaiden elämänhallinta on ihan ensimmäinen tekijä, mikä pitäisi olla kunnossa kun lähdetään työllistymistä rakentamaan asiakkaan kohdalle.
    Teen hartiavoimin töitä, että jokainen asiakkaani onnistuu työllistymään; tapaan asiakkaita, pidetään moniammatillisia palavereja asiakkaan kanssa tai häntä ilman, ohjaan terveyspalveluihin, tutkimuksiin, maksan lääkärilaskut ja neuvon hakemaan tukirahaa, soitan kelalle asiakkaan puolesta ja selvitän tietoja ja rahojen maksatuksia.

    Asiakkaalla olisi hyvä olla sitä elämänhallintaa senverra, että herää ajoissa työpaikalle ja tapaamisiin. Jos valvoo yöt,niin aamulla on väsynyt, tämä on esim. tieto, joka tulee joillekin ihan yllätyksenä. Laskut pitää maksaa eräpäivään mennessä ja rahat pitää osata arvioida käyttää siten, että ne suurinpiirtein riittää. Jos on 2 viikkoa sitten sovittu, että meno on jonnekin, niin edellisenä päivänä ei kannata hokata, että eipä mulla olekaan bussirahaa eikä pyöränrenkaissa ilmaa. Se on sitä elämänhallintaa, etttä osaa niihinkin valmistautua.Eräs asiakas käy joka kuukausi sossun virkailijalla kysymässä, että mitkä laskut nyt pitää maksaa ja milloin. Virkailija laittaa ne sille järjestykseen ja näyttää, mitä pitää maksaa. Sama joka kuukausi.Jotkut tarvii enemmän tukea kuin toiset.

    Kaupunki työllistää pitkäaikaistyöttömiä ainakin vuodeksi, maksimissaan 1,5 vuodeksi. Palkkaa noin 1300 brutto, työaika 85% kokopäiväajasta.

    Minua eikä minun kollegoita voi mitenkään verrata mihinkäään 40-luvun vanginvartijoiden toimintaan. Vertaus on paitsi alaarvoinen, kertoo myös sinun täydellisestä tietämättömyydesta minun ammatistani taikka senpuoleen historiastakaan yhtään.

    Mun täytyy jatkaa töitä taas, asiakkaat odottaa vastaanottoaikaa ja työllistämispapreita pitää laittaa eteenpäin.

    "Työskentelen palvelukeskuksessa ja minulla on yliopistotason tutkinto yhteiskuntatieteissä. "

    ei sulla ole muuta kuin saunakauha perseessä, buhaahhahhahahahahahahahhah!!!!

    Minä kun jouduin aikoinaan tämmöiseen pilttuuseen, missä oli työkkärin ja sossun tantat, en huomannut mitään moniammatillista osaamista.
    Joskus saattoi käydä, että sossunkaisella oli session loputtua vain yksi kysymys: "Ovatko yhteystiedot samat vai ovatko muuttuneet?"
    Niinpä en enää käy kyseisessä laitoksessa "työllistämässä" virkamieskaartia.

    Äänestä

natsit teetti orjatyötä leireillä.
Nurnbergissä natsit hirtettiin.

Suomessa toistuu toi sama...

Äänestä
  • vilavittu, jäääköönsaari ja wanhanänni roikkuvat samassa puussa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

PerskulesSaakutirallas kirjoitti:

Viime aikoina on monet ministerit ja kansanedustajat korostaneet lakien noudattamista. Kuitenkin laitonta toimintaa Suomessa tapahtuu kaikkein eniten noissa TE-toimistojen työmarkkinatoimenpiteissä joita ovat työharjoittelu, työelämävalmennus, kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu. Noissa työmarkkinatoimenpiteissä joutuu tekemään työtä ilman palkkaa vaikka missään laissa tai sopimuksessa ei ole mainittu sanallakaan siitä että työtä pitäisi tehdä. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset kieltävät pakottamisen palkattomaan työhön. Työntekovaatimus noissa toimenpiteissä on siis paitsi laiton ja moraaliton niin myös ihmisoikeusrikos.

Lisäksi noista työmarkkinatoimenpiteissä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa työmarkkinatoimenpiteissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain työn teettäjälle. Työmarkkinatoimenpiteissä saatava 8 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja työmarkkinatoimenpiteen vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä.

Viime aikoina on kovasti vaahdottu työttömyysturvan vastikkeelisuudesta mutta tosiasia on että työttömyysturva on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka se ei nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Työttömyysturva ei ole tarkoitettu yrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien työllistämiseksi ilman palkkaa.

Miksi sitten tällainen yhä lisääntyvä palkattoman työn teettäminen on sallittu ja vieläpä poliitikkojen ja viranomaisten suosiollisella myötävaikuttamisella? Siksi, koska kun köyhältä ei voida enää mitään viedä niin varastetaan sitten vaikka työpanos. Ja tämähän on sallittua korruptoituneessa Suomessa ja on ns. ”maan tapa”. On paljon mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä että tuokin ”maan tapa” on saanut alkunsa jostain työnantajapiireistä jotka ovat antaneet vaalirahaa ja poliitikot ovat sitten säätäneet lain jolla nuo ihmioikeusrikokest on tehty ”laillisiksi”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu