NAISET soittavat jäätyneistä linnuista

Joutsenista turhia soittoja pelastusviranomaisille

Joutsenista huolestuneiden kansalaisten puhelut ovat jälleen kuormittaneet hätäkeskusta ja pelastuslaitoksia Oulun seudulla ja Koillismaalla. Palomestari Kimmo Määttä Kuusamosta kertoo ihmisten soitelleen sunnuntaina muun muassa palokuntiin, kun he ovat luulleet, että järvillä näkyvät joutsenet ovat jäätyneet aloilleen.

Ihmisten huoli on jokasyksyinen ilmiö. Palomestari Määttä muistuttaa, että joutsenen juuttuminen jäähän on erittäin harvinaista ja se voi tapahtua vain lentokyvyttömälle linnulle.

Kokonaisille parville ei käy koskaan niin, vaan joutsenet vain tepastelevat jäällä tai uiskentelevat sulassa vedessä, joka ei välttämättä näy tiellä kulkevan silmiin.
0187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


erkin nimi kirjoitti:

Joutsenista turhia soittoja pelastusviranomaisille

Joutsenista huolestuneiden kansalaisten puhelut ovat jälleen kuormittaneet hätäkeskusta ja pelastuslaitoksia Oulun seudulla ja Koillismaalla. Palomestari Kimmo Määttä Kuusamosta kertoo ihmisten soitelleen sunnuntaina muun muassa palokuntiin, kun he ovat luulleet, että järvillä näkyvät joutsenet ovat jäätyneet aloilleen.

Ihmisten huoli on jokasyksyinen ilmiö. Palomestari Määttä muistuttaa, että joutsenen juuttuminen jäähän on erittäin harvinaista ja se voi tapahtua vain lentokyvyttömälle linnulle.

Kokonaisille parville ei käy koskaan niin, vaan joutsenet vain tepastelevat jäällä tai uiskentelevat sulassa vedessä, joka ei välttämättä näy tiellä kulkevan silmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu