Vakiot...

Vakioita ei ole johdettu mistään -piste-

Fysiikassa ei pidä tehdä oletuksia eikä vetää mitään hatusta. Standarditeoriassa on iso kasa vakioita, ja mikäli ollaan tarkkoja niin jokainen niistä pitäisi pystyä johtamaan jostain! Onko tätä niin vaikea ymmärtää???

Tällä vaikuttaa olevan paljon tyyppejä, jotka eivät pysty ymmärtämään tällaista asiaa.

Mitä tämä tarkoittaa? Valitettavasti sitä että ne hemmot jotka ovat kehitelleet teoriat ovat sortuneet oletuksiin, approksimointeihin ja arvailuun. (sovitellaan lukuja kaavoihin niin kauan kunnes tulos ja mittaustulos sopivat yhteen.)

Saa sitä uskoa että fysiikan lait ovat absoluuttisia ja ylin totuus, mutta siinä sortuu samaan kun uskovaiset uskoessaan Jumalaan, Allahiin, Jehovaan (Jeesukseen ja pyhään henkeen) - tai muuhun välikäteen.

Einsteinilla oli tarve olettaa staattisen universumin, ja vakion valon nopeudelle. Jälkimmäinen piti paremmin paikkansa. Se ei tarkoita sitä että valon nopeus voisi vaihdella tietyissä rajoissa.

Mikäli Heisenbergin epätarkkuusperiaate pitää paikkansa, niin näin tapahtuukin. Vaikka se nyt on mittauslaitteidemme ulottumattomissa. Vaan typerys odottaa sitä että tämä todistetaan. Kaikki muuttuu jatkuvasti. Minä uskon näin - myönnän että toimin uskon varassa. (ja tämä tekee minusta rehellisemmän. Tiedän että ehkä petän itseäni kuvitellessani näin, mutta tämä vaan vaikuttaa ainoalta mahdollisuudelta tällä hetkellä. Uskon myös että mikään ei voi olla vakion tässä maailmankaikkeudessa. Ennemmin tai myöhemmin kaikki muuttuu - staattisuus on ihmismielen aivopieru.)

Tämä on tieteellistä
1512069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 151

Vanhimmat

uskokkaan. Kaikki kallistuvat nykyään paikalliseen eetteriin. Esimerkiksi sellaiseen, joka on sidottu paikalliseen massaan universumissa. Jos universumi laajenee, niin myös kyseinen eetteri laajenee ja näin saadaan väistämättä lopputulos, että valon nopeus on "se" vakio vain paikallisesti. Einstein veti siis liian hätäisiä johtopäätöksiä ja jätti selittämättä mm. tähtipoikkeaman (monen muun hankalan ilmiön lisäksi).

Paikalliseetteri ja auringon merkiottävä massa selittävät täydellisesti kyseisen poikkeaman. Valo kulkeekin siis suurimnman osan ajassa vakiona auringon suhteen ja vasta lähellä maapalloa maan suhteen. Noilla oletuksilla kaikki havainnot ja mittaukset napsahtavat paikalleen. Myös se, että poikkeama on yksisuuntainen. Maapallolla mitattu valon nopeus siis kertoo vain maapallon tilanteen. Jostain etäisestä tähdestä saapuva valo siis kulkee maapallolla maapallon suhteen - eikä se mitenkään ilmennä ko. etäisen tähden tilannetta. Siitä saadaan aavistus vain punasiirtymää tarkastelemalla.

Punasiirtymä (sini-) siis todellakin kuvaa etäistä valon nopeutta. Einsteinin höpinät vakiosta olivat rajoittuneen ajattelun lopputulosta. Täytyy olla "nero", että pystyy sotkemaan yksinkertaiset asiat noinkin täydellisesti. No Einstein ei ollut, eikä tule olemaan, ainoa. Kautta aikojen tieto on tarkentunut ja entisiä uskomuksia on heitetty romukoppaan, vaikkapa vain flogiston-teoria.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Flogiston-teoria

Äänestä
  • viitteitä.
    Missä tieteellisissä artikkeleissa moista on väitetty?
    Aivan täyttä potaskaa kirjoittelet.

    Äänestä

  • reaaliteetit painostavat tuohon suuntaan. Yksi Einsteinin teorian perus-postulaatti häiritsee minuakin, nimittäin gravitaation ja kiihtyvyyden ekvivalenssi ei päde ympyräliikkeessä kuten GPS satelliittien atomikellojen aikasiirtymä gravitaatio-potentiaalin pienentyessä vs. sentrifugi testien nollasiirros???

    Äänestä

  • äärimmäisenutelias kirjoitti:

    reaaliteetit painostavat tuohon suuntaan. Yksi Einsteinin teorian perus-postulaatti häiritsee minuakin, nimittäin gravitaation ja kiihtyvyyden ekvivalenssi ei päde ympyräliikkeessä kuten GPS satelliittien atomikellojen aikasiirtymä gravitaatio-potentiaalin pienentyessä vs. sentrifugi testien nollasiirros???

    sijaan muutama artikkeli tai asiaa tukeva tutkimustulos aiheesta; saisinko pyytää.
    Lisäksi edellisen väitteet leijailivat aivan eri sfääreissä.

    Äänestä

  • offkjhgkijg kirjoitti:

    sijaan muutama artikkeli tai asiaa tukeva tutkimustulos aiheesta; saisinko pyytää.
    Lisäksi edellisen väitteet leijailivat aivan eri sfääreissä.

    Samoilla linjoilla tämän artikkelin kanssa http://www.protsv.fi/lfs/verkko/Talvio40402.htm
    Tokkopa tuo sinulle riittää, mutta netistä löydät lisää mikäli kiinnostusta on.
    P.S. mikäli löydät hyviä artikkekeita tai tutkimustuloksia puoleen taitoiseen, heitä ne tänne foorumille (olen enakkoluulottoman kiinnostunut asiasta)!?

    Äänestä

  • edelleenutelias kirjoitti:

    En ehdi perehtyä tarkemmin kaverin väitteisiin, eikä asiantuntemukseni riitä yleisen suhteellisuusteorian vähääkään syvempään tarkasteluun. Pari huomiota kuitenkin.

    Kaveri väitti, etteivät relativisit suostu keskustelemaan????
    Olen ainakin siitä eri mieltä. Kainulainen piti viime perjantaina kosmologian yleisöluennon Jyväskylän fysiikanlaitoksella. Yhdeksi pimeän energian selityshypoteesiksi oli Jyväskylässä otettu myös se, ettei suhteellisuusteoria toimisi pitkillä etäisyyksillä. Mitään siihen viittaavaa vahvistusta ei kuitenkaan ole löytynyt. Kaveri kuitenkin puhuu kosmologina omasta tietenalastaan, joten aiheen ehdotonta torjumista ei ole, mutta eipä taida olla myöskään mitään varteenotettavaa näyttöä.

    Lainaamasi DI väitti aboluuttisesti samanaikaisten havaintojen olevan faktaa. Luulen, ettei hän ymmärrä edes perusteita. DI:n tutkinto ei mitenkään pätevöitä suhteellisuusteorian tarkasteluun, varsinkin jos hän vääntää sitä ulkopuolella tiedeyhteisön. Yleensä tuollaiset tyypit ovat lähinnä haaveilijoita.

    Asia johon alunperin puutuin oli väite, että suhteellisuusteoriasta aletaan yleisesti luopumaan. Se on täyttä huuhaata. Suhteellisuusteoriaa kyseenalaistamaan pyrkivää tutkimusta on ollut aina ja tulee kai aina olemaan. Se on tieteen tapa edetä. Kyseinen tutkimus ei vaan ole tähän päivään asti tuottanut tulosta, mutta hyvin tiedetään, etei yleinen S ole "lopullinen teoria". Sen tiesi jo itse Einstein.

    Äänestä

  • johgfyu kirjoitti:

    tuollaista vastausta odotinkin (takerrutaan nyansseihin ja pyritään dissaamaan).
    Jos suinkin jaksat ja pystyt, niin selitä minulle miksi GPS-sateliittien kellovirheessä on gravitaatio otettava huomioon, vaikka ne ovat käytännössä painottomassatilassa (keskikiihtyvyys kompensoi gravitaation)?

    Äänestä

  • mikääneiriitä kirjoitti:

    gravitaatiokentässä vapaassa putoamisessa. Keskeiskiihtyvys gravitaation kumoajana on väärä tulkinta.

    Äänestä

  • puskastahuutelija kirjoitti:

    gravitaatiokentässä vapaassa putoamisessa. Keskeiskiihtyvys gravitaation kumoajana on väärä tulkinta.

    Kantaasi tarkemmin? Käsittääkseni suljetussa laatikossa oleva objekti ei voi tietää mikä kiihtyvyyden aiheuttaa eli onkokyseessä gravitaatio potentiaali vai voiman aiheuttama kiihtyvyys (Einsteinin alkuperäinen oletus). Satelliitin sisällä oleva atomikello pystyy moiseen?? Miten mielestäsi asia tulisi sitten tulkita?

    Äänestä

  • lisäätietoamulle kirjoitti:

    Ekvivalentteja ovat.

    "Kellojen synkronointi ei GPS-järjestelmässä tapahdu suhteellisuusteoriassa määritellyllä tavalla edestakaisilla valosignaaleilla, vaan räväyttämällä kaikki järjestelmän kellot riittävän usein samaan lukemaan maassa olevan pääkellon kanssa."
    " Kuitenkin kellojen taajuudet on laskettava sellaisen kaavan mukaan, yhtälö (4.1), joka edellyttää, että Maan gravitaatiopotentiaali vaikuttaa yksin, siis kello on ikään kuin paikallaan Maan gravitaatiokentässä. En tiedä tarjoaako yleinen suhteellisuusteoria tähän jonkin selityksen."

    Ei tapahdu... s-teorian määritelemällä.....kuitenkin kellojen taajuudet lasketaan.... En tiedä tarjoaako...

    Koittaisi nyt päättää edes mitä on väittämässä ja mitä tietää.

    Väite tuntui siltä, kuin synkronoitaessa ei edes kulkuaikoja huomioitaisi.

    Atomikellojen aikadilaatio on kokeellisesti todistettu jo ennen GPS aikaa. Kaveri puhuu pehmosia.

    Äänestä

  • ougfuy09u kirjoitti:

    ja silti vastaat? Pidän ala-arvoisena "fariseus" tyyliäsi, jossa heittelet kontekstista irroitettua katkelmia ja arvostelet niitä erillisinä osina. Lisäksi yrität hyökätä kirjoittajaa vastaan, sen sijaan että selittäisit tai kumoaisit hänen suoran väitteen (KATTAVAMPI lainaus alla).

    Yleisen suhteellisuusteorian mukaan gravitaatio ja kiihtyvyys ovat ekvivalentteja. Niiden vaikutusta massaan ei voida erottaa toisistaan. GPS-järjestelmän satelliitit pysyvät radoillaan, koska niissä keskipakoisvoima kumoaa täysin Maan vetovoiman. Niissä olevat kellot ovat siis painottomassa tilassa eli gravitaatiopotentiaalin pitäisi olla nolla. Kuitenkin kellojen taajuudet on laskettava sellaisen kaavan mukaan, yhtälö (4.1), joka edellyttää, että Maan gravitaatiopotentiaali vaikuttaa yksin, siis kello on ikään kuin paikallaan Maan gravitaatiokentässä. En tiedä tarjoaako yleinen suhteellisuusteoria tähän jonkin selityksen. Joka tapauksessa kiihtyvyys ei vaikuta atomaaristen värähtelijöitten taajuuteen (kokeiltu aina 10^19 g asti) mutta gravitaatio vaikuttaa kaavan (4.1) mukaan.

    fg = f0(1 - GM/rc2) (=gravitaation vaikutus, M = Maan massa, G = gravitaatiovakio)(4.1)

    Äänestä

"Saa sitä uskoa että fysiikan lait ovat absoluuttisia ja ylin totuus, mutta siinä sortuu samaan kun uskovaiset uskoessaan Jumalaan, Allahiin, Jehovaan (Jeesukseen ja pyhään henkeen) - tai muuhun välikäteen."

Kuka fyysikko on väittänyt ja mistä fysiikan laista sen olevan absolutinen totuus? Lähinnä totuutta se toki on, mitä tiedämme ja tunnemme. Tieteellisen maailmankuvan ulkopuolella ollaan vielä kauempana
"Vaan typerys odottaa sitä että tämä todistetaan."
Typerys ehkä, fyysikko ei. Lues, mitä Karl Popper kirjoittaa kvalifioinnista ja falsifioinnista tieteellisen teorian tiimoilta.

Kuka on uskovainen? Hän, joka luottaa tarkoin testattuun pätevästi perusteltuun teoriaan sen pätevyysalueella, vai hän joka ilman muuta todistetta kuin intuitio, väittää tiedettä paikaansa piämättömäksi uskonnoksi?
"Uskon myös että..." Siis sinä Uskot ja kuitenkin kutsut todistettuihin (pätevyysalueellaan) teorioihin luottavia uskovaisiksi??? Missä logiikkasi???
Esität väitteitä tuomatta niiden tueksi muuta kuin oman melipiteesi. Silläkö luulet fysiikkaa horjuttavasi?
Sinullako siis on se mainostamasi "ylin totuus"?

Äänestä
  • tarkoitit??? Heh.

    Äänestä

  • uhoilija kirjoitti:

    tarkoitit??? Heh.

    ja eilinen saunailta iloisessa lomalaisporukassa...
    Huono selitys, mutta parempaankaan en nyt pysty.

    Äänestä

Kirjoitat uudestaan ja uudestaan samoja puupäisyyksiä (olisit vastannut tuohon: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8436066/39860355 mutta eipä siinä jäänytkään mitään epäselvyyksiä; miksi vaan yrität toistaa samaa litaniaasi uudelleen - se ei tee kuvitelmistasi yhtään sen enempää totta kuin edellisellä kerrallakaan). Opi kerrasta. Se olisi älykkyyttä.

>

On tiettyjä relaatioita, joissa on vakiotermi. Esim. ympyrän halkaisijan suhde kehään on tällainen. Pii vaan on olemassa: se kuvaa sitä relaatiota, mikä on ympyrän kehän ja halkaisijan välillä. Miksi tällainen pitäisi olla johdettu jostain ?

>

Tai sitten tuota ympyrän halkaisijan ja kehän suhdetta voidaan mitata - kuten muitakin luonnonvakioita. Sitten käytetään tätä saatua empiiristä relaatiota havainnoissa ja teorioissa.

>

Kaikki tiedettä tuntevat tosin tietävät, että kaikki teoriat ovat vain malleja.

Ehkä se tuollaisesta kylähullusta saattaa tuntua haasteelliselta kun ne kaavatkin näyttää niin vaikeilta.

>

Uskonasioita käsitellään hivenen toisella palstalla, joten voisitko mennä toisaalle levittelemään kuvitelmiasi ?

Oikea vastaus tähän on: emme tiedä, onko kaikki vakioita. Näyttöä ei kuitenkaan ole ko. relaatioiden muutoksesta.

Äänestä
  • Täällä taas lempi hommissaan nöyrtymässä heh hee. Väitän että jumala on olemassa etkä voi sitä paskahousumme kumota hah hah haaa. Tiedän että jumala on olemassa koska miljoonat uskovat että jumala on olemassa eikä miljoonat ihmiset voi olla väärässä ! Kun se paskahousumme on vaan niin !

    Se että vahvistat väittämäsi tyylillä se nyt on vaan niin laittaa sinut aina kyykkyyn kuten jälleen kerran huomaamme. Kyllä Einstein jo aikoinaan sanoi että arvaamalla näitä hommia ratkotaan ja muutama vakio kehään niin johan pelaa.

    Skömyvakio toimii samalla periaatteella eli katsotaan mikä on oikea tulos ja sitten lisätään tai vähennetään tuloksesta sopiva määrä. Aivan sama kun mitatessa käyttää kumista metrimittaa jolla metri on metri vaikka väkisin !

    -Lonttisvitsi-

    Multinikki väijyi puskassa tuttuun tapaansa kun ohi kulki kaksi hinttaria. Multinikki huusi TUL TÄN NI SAAT MUNKII ! Hetken päästä hintti palasi puskasta ja kun toinen hintti tiedusteli saitko munkii ni toinen hintti vastasi et ei sil mittää munkii ollu se nussise vaa ! ! !

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Täällä taas lempi hommissaan nöyrtymässä heh hee. Väitän että jumala on olemassa etkä voi sitä paskahousumme kumota hah hah haaa. Tiedän että jumala on olemassa koska miljoonat uskovat että jumala on olemassa eikä miljoonat ihmiset voi olla väärässä ! Kun se paskahousumme on vaan niin !

    Kyllä täällä meä Skömynpieksijöitä on ainakin kaksi, jollei kolme. Ei kaikki ole multinikkiä, mikä siltä näyttää.

    Äänestä

  • ja vaikuttaa siltä että sinulla on valikoivat muistit.

    Minä en pyri horjuttamaan fysiikkaa. Älyllinen pullistelunne vaan on niin kovin viihdyttävää.

    Yritän vaan todeta että fysiikka perustuu hyvin pitkälle älyllisesti epärehellisiin vakioihin.
    (Ei kuulu asiaan, mutta veikkaan että sinä opiskelet Fysiikka, koska kuvittelet näin olevasi lähimpänä parasta totuutta." Osuinko? Dou!)

    Sinä se vaan jaksat pullistella. Uhkut ja puhkut, kaadat olkimajoja ja -ukkoja. Vääristelet, ja sitten dissailet. Eikö olisi parempi kysyä mitä toinen tarkoittaa???
    (ei taida käytöstavat olla leipälajisi. Autistisia piirteitä kenties? Vai eikö äitisi opettanut sinulle käytöstapoja. se on ongelma nyky nuorilla on - vapaan kasvatuksen helmi.)

    Koska olet niin pätevän, niin selitä minulle miten ferro- magnetismi syntyy?

    Seuraavaksi:

    Kerro, miten oletus pistemäisistä hiukkasista toimii niin hyvin, vaikka teoriat ovat abstraktin matemaattisen ajattelun tulosta?

    Jään odottamaan vastauksiasi. Saas nähdä pärjääkö "ammattilainen" (suomen fysiikan toivo)? Onko hän tosi fyysikko vai naurettava pelle, joka vaan kuvittelee olevansa hyvän fyysikon. (todellisuudessa ehkä vaan keskinkertainen reppana, jonka kohtalona on kirjoitella tälle palstalle meidän muiden luusereiden kanssa.)

    JA, arvaa nauranko, jos (ja kun) vastuksesi on pielessä? Ja, pidän huolen että kaikki tosi fyysikot häpeävät sinua väärien käsitystesi takia. (eikös se ole tapana fyysikoiden kesken. vähän kuin pikku-lapsilla on tapana ilkkua toisen omaa.)

    Vastaamatta jättäminen tulkitaan automaattisesti luovutukseksi.

    Alea iacta est.

    Ps. Let´s see how the cookie crumbles.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    ja vaikuttaa siltä että sinulla on valikoivat muistit.

    mutta kerron näkökantani yhteen kysymykseesi.
    "Kerro, miten oletus pistemäisistä hiukkasista toimii niin hyvin, vaikka teoriat ovat abstraktin matemaattisen ajattelun tulosta?"

    Symmetriateoria perustuu pistemäisiin hiukkasiin. Se on onnistunut ennustamaan hiukkasia ennen kuin niitä on kyetty havaitsemaan ja kaikki kiihdyttimissä havaitut hiukkaset sopivat symmetriateorin standardimalliin kyllästyttävän hyvin. Itse asiassa hiukkasfyysikot odottavat LHC:lta jotan uutta, joka pakottaisi kehittämään tätä "matemaattista teoria" eteenpäin.
    Oletko ymmärtänyt oikein. Ei matemaattisen teorian tarvitsekaan olla tarkka analoginen malli. Riittää, kun se ennustaa tarkasti luonnon tapahtumia ja sitä standardimalli tekee mitä suuremmissa määrin.

    Räsäsen Syksyllä oli hyvä artikkeli Tiede lehden etusivulla asiasta.

    "Ja, pidän huolen että kaikki tosi fyysikot häpeävät sinua väärien käsitystesi takia."
    Miten aiot saada yhteyden kaikkiin "tosifyysikoihin"? Eivät taida ihn kaikki tätä palstaa lukea ja Nature ei taida jutujasi julkaista.
    Kommenttisi oli sekä typerä, että lapsellinen.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Täällä taas lempi hommissaan nöyrtymässä heh hee. Väitän että jumala on olemassa etkä voi sitä paskahousumme kumota hah hah haaa. Tiedän että jumala on olemassa koska miljoonat uskovat että jumala on olemassa eikä miljoonat ihmiset voi olla väärässä ! Kun se paskahousumme on vaan niin !

    Se että vahvistat väittämäsi tyylillä se nyt on vaan niin laittaa sinut aina kyykkyyn kuten jälleen kerran huomaamme. Kyllä Einstein jo aikoinaan sanoi että arvaamalla näitä hommia ratkotaan ja muutama vakio kehään niin johan pelaa.

    Skömyvakio toimii samalla periaatteella eli katsotaan mikä on oikea tulos ja sitten lisätään tai vähennetään tuloksesta sopiva määrä. Aivan sama kun mitatessa käyttää kumista metrimittaa jolla metri on metri vaikka väkisin !

    -Lonttisvitsi-

    Multinikki väijyi puskassa tuttuun tapaansa kun ohi kulki kaksi hinttaria. Multinikki huusi TUL TÄN NI SAAT MUNKII ! Hetken päästä hintti palasi puskasta ja kun toinen hintti tiedusteli saitko munkii ni toinen hintti vastasi et ei sil mittää munkii ollu se nussise vaa ! ! !

    tuosta tuli mieleen Jake&Kake- vitsi. Jake ja Kake (kaksi fyysikko hinttiä) olivat tulossa baarista.

    Heitä panetti vietävästi, ja niinpä he päättivät oikaista puiston kautta.

    Pojat lähtivät rynnimään puiston halki, kun erään puiston penkin kohdalla: - Hei, kato. Tuolta töröttää jalat.
    ( Oliko dena kupsahtanut?)

    Kake totesi: - Pitää mennä tarkistamaan.

    Yhdessä he vetivät miehen puskista, ja totesivat että kuollut on.

    Kake sai hyvän idean: - Vedetään kaverilla varvit!

    Ei kun tuumasta toimeen. Antoisien hetkien jälkeen Jake tajusi, että Dna:n avulla jäljitetään rikollisia. Pojille iski paniikki! - Mitä tehdään?
    - Poliisi voi epäillä meitä, eikä selityksiämme kuitenkaan uskota.

    Kake sai älyn väläyksen: - Minulla on pilli povarissa. Imetään sillä se pois.

    Kake sai aloittaa (idean keksijänä). Hän imi, ryysti ja syljeskeli. Oletetun puolivälin kohdalla hän ojensi pillin Jakelleen. - Sun vuoro!
    Tämä katsoi närkästyneenä, ja puistatteli. Ja, totesi (ääni väristen) : - Enhän mä nyt samalla pillillä!!!

    Sen pituinen se.

    Tieteessähän ei koskaan yritetäkään todistaa jotain olemattomaksi. Olemassa olosta vaaditaan ensin todiste, jotta se tieteellisesti ottaen on olemassa. Siis: positiivinen todiste, väitteen falsifioimattomuus ei todista väitettä. Samaan syssyyn voisin väittää, että saunatonttuja on. Kukaan ei pysty todistamaan, ettei niitä ole. Väitteeni ei kuitenkaan todista, että saunatonttuja olisi. No, nämä ovat niitä asioita, jotka erottelevat kaltaisesi tuhnuspedet niistä, jotka oikeasti tietävät tieteestä. Merkittäviä seikkoja kuitenkin - ja tuollaiset asiat loistavat kirjoituksistasi oitis harjaantuneiden silmään.

    >

    Miksei voisi olla väärässä ? Ennen tosiaan uskottiin saunatonttuihin ihan samaan tapaan kuin tähän nykyajan "saunatonttuun", Jumalaan.

    >

    Odotas nyt, siis minut kyykkyyn ? Jos yrität aivan selkeän virheellisellä filosofialla todistella jotain saunatonttuja, niin minä en siitä tokikaan kyykkyyn joudu, mutta ymmärrän kyllä, että himoitsisit antavasi edes vähän takaisin siitä kun kyykytin Sinut totaalisesti esim. kitkakeskustelussa. Nyt se ei vaan onnistu - tai oikeastaan: Sinulta se ei vaan onnistu. Olet niin vajavainen, ettei Sinusta ole minulle haastajaksi tieteen saralla (tomaatin taimia osaat varmasti istuttaa minua paremmin, joten riemuitse tuosta taidostasi).

    >

    Jaa missä sanoi ? [Arvaan, ettei taaskaan löydy lähdettä.]

    Matemaattisesti ratkaistaessa esim. diff. yhtälöä, saadaan aina vakio. Tarvitaan erikseen tutkimus, jolla voidaan todeta, onko tuo vakio nollasta poikkeava. Vieläkin tuosta Einsteinin kosmologisesta vakiosta taitetaan peistä, onko se nolla vai ei (kun ei sitä ihan yks'kantaan ole pystytty osoittamaan).

    >

    Juu, huuhaaspedet tekeekin noin, mutta tieteessä kaikilla vakioilla on selkeä relaatio ja useimmat niistä on pystytty mittaamaan. Tuollaiset fleksiibelit tuhniskuvitelmat on sitten taas tieteen ulkopuolella. Saunatonttujesi kanssa saat tietysti haaveilla vaikka millaisista metrin mittaisiksi venyvistä kumipeniksistä.

    >

    En oikein pystynyt saamaan tuosta mitään huvittavaa ulos, mutta tuo taitaakin olla "huumorisi" taso: "homo" tai "kakka" aiheuttaa viiden minuutiin hysteerisen naurunremakan ja "pumppa" tiputtaa jotkut lattialle kierimään. No, kyllä se siitä.

    Tästä vaan huomataan, että asia loppui tuhnikselta taas. Sehän on Sinun itsesikin mukaan tunnustus kyykkyyn painumisestasi.

    Äänestä

  • Emfysop kirjoitti:

    mutta kerron näkökantani yhteen kysymykseesi.
    "Kerro, miten oletus pistemäisistä hiukkasista toimii niin hyvin, vaikka teoriat ovat abstraktin matemaattisen ajattelun tulosta?"

    Symmetriateoria perustuu pistemäisiin hiukkasiin. Se on onnistunut ennustamaan hiukkasia ennen kuin niitä on kyetty havaitsemaan ja kaikki kiihdyttimissä havaitut hiukkaset sopivat symmetriateorin standardimalliin kyllästyttävän hyvin. Itse asiassa hiukkasfyysikot odottavat LHC:lta jotan uutta, joka pakottaisi kehittämään tätä "matemaattista teoria" eteenpäin.
    Oletko ymmärtänyt oikein. Ei matemaattisen teorian tarvitsekaan olla tarkka analoginen malli. Riittää, kun se ennustaa tarkasti luonnon tapahtumia ja sitä standardimalli tekee mitä suuremmissa määrin.

    Räsäsen Syksyllä oli hyvä artikkeli Tiede lehden etusivulla asiasta.

    "Ja, pidän huolen että kaikki tosi fyysikot häpeävät sinua väärien käsitystesi takia."
    Miten aiot saada yhteyden kaikkiin "tosifyysikoihin"? Eivät taida ihn kaikki tätä palstaa lukea ja Nature ei taida jutujasi julkaista.
    Kommenttisi oli sekä typerä, että lapsellinen.

    ja viestini oli tarkoitettu "typeräksi ja lapselliseksi" - sitä saa mitä tilaa.
    (et kaiketi sinä. täällä pyöri pari elvistä multi-nikillä - hehkuttavat vähän liikaa.)

    Oletat symmetriaa. Vaikka Heisenbergin epätarkkuusperiaate on hyvin vankka.

    Miten tämä onnistuu?
    Luonnossa kun ei täydellistä geometrista pintaa ole. Mistä siis symmetrian tehokkuus?

    ei ole samaa kuin geometrinen symmetria. Jos termit ovat pahasti hakusessa, ne kannattaa kerrata ennen keskustelua fysiikasta.
    Ei epämääräisyysteoria sodi mitenkään standardimallia vastaan.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    tuosta tuli mieleen Jake&Kake- vitsi. Jake ja Kake (kaksi fyysikko hinttiä) olivat tulossa baarista.

    Heitä panetti vietävästi, ja niinpä he päättivät oikaista puiston kautta.

    Pojat lähtivät rynnimään puiston halki, kun erään puiston penkin kohdalla: - Hei, kato. Tuolta töröttää jalat.
    ( Oliko dena kupsahtanut?)

    Kake totesi: - Pitää mennä tarkistamaan.

    Yhdessä he vetivät miehen puskista, ja totesivat että kuollut on.

    Kake sai hyvän idean: - Vedetään kaverilla varvit!

    Ei kun tuumasta toimeen. Antoisien hetkien jälkeen Jake tajusi, että Dna:n avulla jäljitetään rikollisia. Pojille iski paniikki! - Mitä tehdään?
    - Poliisi voi epäillä meitä, eikä selityksiämme kuitenkaan uskota.

    Kake sai älyn väläyksen: - Minulla on pilli povarissa. Imetään sillä se pois.

    Kake sai aloittaa (idean keksijänä). Hän imi, ryysti ja syljeskeli. Oletetun puolivälin kohdalla hän ojensi pillin Jakelleen. - Sun vuoro!
    Tämä katsoi närkästyneenä, ja puistatteli. Ja, totesi (ääni väristen) : - Enhän mä nyt samalla pillillä!!!

    Sen pituinen se.

    hienosti palstalle sopiva pläjäys. Muuten varmaan oikein, mutta taisivat fyysikkojen sijasta olla diletanttihörhöjä. Nehän täälläkin mokailevat ihan päivittäin.

    Kasva aikuiseksi tai vaihda hiekkalaatikkoa. Täällä puhuaan fysiikasta.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    ja vaikuttaa siltä että sinulla on valikoivat muistit.

    Minä en pyri horjuttamaan fysiikkaa. Älyllinen pullistelunne vaan on niin kovin viihdyttävää.

    Yritän vaan todeta että fysiikka perustuu hyvin pitkälle älyllisesti epärehellisiin vakioihin.
    (Ei kuulu asiaan, mutta veikkaan että sinä opiskelet Fysiikka, koska kuvittelet näin olevasi lähimpänä parasta totuutta." Osuinko? Dou!)

    Sinä se vaan jaksat pullistella. Uhkut ja puhkut, kaadat olkimajoja ja -ukkoja. Vääristelet, ja sitten dissailet. Eikö olisi parempi kysyä mitä toinen tarkoittaa???
    (ei taida käytöstavat olla leipälajisi. Autistisia piirteitä kenties? Vai eikö äitisi opettanut sinulle käytöstapoja. se on ongelma nyky nuorilla on - vapaan kasvatuksen helmi.)

    Koska olet niin pätevän, niin selitä minulle miten ferro- magnetismi syntyy?

    Seuraavaksi:

    Kerro, miten oletus pistemäisistä hiukkasista toimii niin hyvin, vaikka teoriat ovat abstraktin matemaattisen ajattelun tulosta?

    Jään odottamaan vastauksiasi. Saas nähdä pärjääkö "ammattilainen" (suomen fysiikan toivo)? Onko hän tosi fyysikko vai naurettava pelle, joka vaan kuvittelee olevansa hyvän fyysikon. (todellisuudessa ehkä vaan keskinkertainen reppana, jonka kohtalona on kirjoitella tälle palstalle meidän muiden luusereiden kanssa.)

    JA, arvaa nauranko, jos (ja kun) vastuksesi on pielessä? Ja, pidän huolen että kaikki tosi fyysikot häpeävät sinua väärien käsitystesi takia. (eikös se ole tapana fyysikoiden kesken. vähän kuin pikku-lapsilla on tapana ilkkua toisen omaa.)

    Vastaamatta jättäminen tulkitaan automaattisesti luovutukseksi.

    Alea iacta est.

    Ps. Let´s see how the cookie crumbles.

    >

    Jees, se kuvitelmasi teilattiin jo reilu kuukausi sitten.

    >

    Sinun älyllinen alemmuustilasi on lähinnä säälittävää.

    >

    Kerros nyt, mitä älyllisesti epärehellistä on ympyrän kehän ja halkaisijan relaatiota kuvaavan vakion määrittämisessä ? Se on yksi tuollainen luonnonvakio. Tähän se kuvitelmasi taisi viimeksikin tyssätä.

    Äänestä

  • Sinulla ! kirjoitti:

    ja hajoa siihen!!!

    - Arvelinkin että otat tuon vanhan kuppikunnan tiedon esille - spede kemisti!!! Kemistit eivät osaa laskea, ja kuvittelevat että orbitaalit ovat olemassa. Voi voi. (pienet ovat aivosi.)

    Koulutahan itseäsi uudestaan - tai jää eläkkeelle. (voit onanoida itsesi uneen orbitaalejasi laskien.) Varmaan löydät tietoa, kunhan vaan etsit. Sieltä fysiikan puolelta...

    Asenteesi on aika outo. Sinä vittuilet muille, ja kuvittelet omaavasi käytöstapoja. Ikäsi ei tee sinusta immuunia millekään - korkeintaan seniiliytesi näkyy. (ristiriitainen käytös on varma merkki orastavasta dementiasta.)

    Siteeraat muita, mutta johtopäätöksesi ontuvat (ovat aivan perseellään!)
    Onko sinussa ohjelmointivirheen? Vai, kuvitteletko vaan olevasi sosiaalisesti kyvykäs? Sillä tyylisi siteerata muita, ja kommentoida, ei tue väitettäsi sosiaalisesta kyvykkyydestä - vain omat harhasi.
    (se että on sosiaalinen ei tee sinusta mukavaa seuraa.)

    Edelleen, sinä et taida ymmärtää mitä yritän sanoa. Ja, kuten olet (nähtävästi) aikaisemmin todennut haluat että imen pallejani! (valitettavasti olen liian kankea. Pystytkö sinä, kun ehdotit sitä?)

    Miksi minä nöyristelisin? Sinun

    Kaltaistesi mulkkujen takia ympäristöni on saastunut. Minussa ja muissa ihmisissä on yli toista kymmentä eri kemikaalia, jotka tod.näk. aiheuttavat minulle syövän - eikä ruumiini maadu vaikka olen levännyt arkussani useamman vuosikymmenen.

    En todellakaan ryhdy nöyristelemään ihmisille jotka ovat syypäitä yhteiskuntamme ongelmiin - päinvastoin.

    Mikäli se olisi minusta (tiedä tämä) kiinni, niin pistäisin tuollaiset vati-päät vanhaan laivaan, ja käskisin tykistön harjoituksiin. Se joka upottaa laivan saa kahden viikon lomat - ja ylennyksen.

    Olet niin vitun tyhmä ettet edes ymmärrä tekojesi kauas kantoisia seurauksia - syntetisoi vaan lisää kemikaaleja. Pilkkasi osuu jälkeläistesi nilkkaan... (voit sitten katsoa itseäsi peilistä, ja onnitella itseäsi ekosysteemin saastuttamisesta.)

    Luovutinko? Ei kuulu luonteeseeni. En yleensä piekse suutani tarpeettomasti. Olen vähän säälittävä, säälimällä sinua.

    Mikäli sinä kaipaat verta nenästäsi, niin voidaan tavata vaikka nyrkkeilykehässä. Töölön Kisahallissa?
    - Say, when!

    Ps. (mikäli et ole kemisti, niin my bad.)

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    tuosta tuli mieleen Jake&Kake- vitsi. Jake ja Kake (kaksi fyysikko hinttiä) olivat tulossa baarista.

    Heitä panetti vietävästi, ja niinpä he päättivät oikaista puiston kautta.

    Pojat lähtivät rynnimään puiston halki, kun erään puiston penkin kohdalla: - Hei, kato. Tuolta töröttää jalat.
    ( Oliko dena kupsahtanut?)

    Kake totesi: - Pitää mennä tarkistamaan.

    Yhdessä he vetivät miehen puskista, ja totesivat että kuollut on.

    Kake sai hyvän idean: - Vedetään kaverilla varvit!

    Ei kun tuumasta toimeen. Antoisien hetkien jälkeen Jake tajusi, että Dna:n avulla jäljitetään rikollisia. Pojille iski paniikki! - Mitä tehdään?
    - Poliisi voi epäillä meitä, eikä selityksiämme kuitenkaan uskota.

    Kake sai älyn väläyksen: - Minulla on pilli povarissa. Imetään sillä se pois.

    Kake sai aloittaa (idean keksijänä). Hän imi, ryysti ja syljeskeli. Oletetun puolivälin kohdalla hän ojensi pillin Jakelleen. - Sun vuoro!
    Tämä katsoi närkästyneenä, ja puistatteli. Ja, totesi (ääni väristen) : - Enhän mä nyt samalla pillillä!!!

    Sen pituinen se.

    Tämä oli hyvä :D Vielä kun siihen laittaa lonttisenveljekset Aanus ja tappi Heh heh

    Äänestä

  • Sinulla ! kirjoitti:

    >

    Jees, se kuvitelmasi teilattiin jo reilu kuukausi sitten.

    >

    Sinun älyllinen alemmuustilasi on lähinnä säälittävää.

    >

    Kerros nyt, mitä älyllisesti epärehellistä on ympyrän kehän ja halkaisijan relaatiota kuvaavan vakion määrittämisessä ? Se on yksi tuollainen luonnonvakio. Tähän se kuvitelmasi taisi viimeksikin tyssätä.

    pii r^2 , sin (x)^2 cos(x)^2 =1 , vau.

    Kuka oikeasti uskoo että luonnossa esiintyy täydellisen ympyrän? (en ainakaan minä.) Entä pallon? (en minä). Sinä (dildo) voit uskoa, mutta se tekee sinusta vaan matemaattis- luonnontieteellisen idealistin - mielipuolen. Vilase Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta. JA, mieti miten täydellisen pallon voi tehdä.

    Voit piirtää täydellisiä ympyröitä mielessäsi, ja kuvitella laskujesi tukevan argumenttejasi. Sorrut kuitenkin itsepetokseen. Lähtökohtaisesti: Et edes saa pidettyä täydellistä ympyrääsi kasassa, koska kvantti-fysikaaliset ilmiöt eivät mahdollista tätä.

    Aika idiootti olet. Ehkä sinun kannattaa keitellä sitä pontikkaa, ja jättää fysikaalisten ilmiöiden pohdiskelu vähemmän seniileille.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    ja hajoa siihen!!!

    - Arvelinkin että otat tuon vanhan kuppikunnan tiedon esille - spede kemisti!!! Kemistit eivät osaa laskea, ja kuvittelevat että orbitaalit ovat olemassa. Voi voi. (pienet ovat aivosi.)

    Koulutahan itseäsi uudestaan - tai jää eläkkeelle. (voit onanoida itsesi uneen orbitaalejasi laskien.) Varmaan löydät tietoa, kunhan vaan etsit. Sieltä fysiikan puolelta...

    Asenteesi on aika outo. Sinä vittuilet muille, ja kuvittelet omaavasi käytöstapoja. Ikäsi ei tee sinusta immuunia millekään - korkeintaan seniiliytesi näkyy. (ristiriitainen käytös on varma merkki orastavasta dementiasta.)

    Siteeraat muita, mutta johtopäätöksesi ontuvat (ovat aivan perseellään!)
    Onko sinussa ohjelmointivirheen? Vai, kuvitteletko vaan olevasi sosiaalisesti kyvykäs? Sillä tyylisi siteerata muita, ja kommentoida, ei tue väitettäsi sosiaalisesta kyvykkyydestä - vain omat harhasi.
    (se että on sosiaalinen ei tee sinusta mukavaa seuraa.)

    Edelleen, sinä et taida ymmärtää mitä yritän sanoa. Ja, kuten olet (nähtävästi) aikaisemmin todennut haluat että imen pallejani! (valitettavasti olen liian kankea. Pystytkö sinä, kun ehdotit sitä?)

    Miksi minä nöyristelisin? Sinun

    Kaltaistesi mulkkujen takia ympäristöni on saastunut. Minussa ja muissa ihmisissä on yli toista kymmentä eri kemikaalia, jotka tod.näk. aiheuttavat minulle syövän - eikä ruumiini maadu vaikka olen levännyt arkussani useamman vuosikymmenen.

    En todellakaan ryhdy nöyristelemään ihmisille jotka ovat syypäitä yhteiskuntamme ongelmiin - päinvastoin.

    Mikäli se olisi minusta (tiedä tämä) kiinni, niin pistäisin tuollaiset vati-päät vanhaan laivaan, ja käskisin tykistön harjoituksiin. Se joka upottaa laivan saa kahden viikon lomat - ja ylennyksen.

    Olet niin vitun tyhmä ettet edes ymmärrä tekojesi kauas kantoisia seurauksia - syntetisoi vaan lisää kemikaaleja. Pilkkasi osuu jälkeläistesi nilkkaan... (voit sitten katsoa itseäsi peilistä, ja onnitella itseäsi ekosysteemin saastuttamisesta.)

    Luovutinko? Ei kuulu luonteeseeni. En yleensä piekse suutani tarpeettomasti. Olen vähän säälittävä, säälimällä sinua.

    Mikäli sinä kaipaat verta nenästäsi, niin voidaan tavata vaikka nyrkkeilykehässä. Töölön Kisahallissa?
    - Say, when!

    Ps. (mikäli et ole kemisti, niin my bad.)

    >

    Siitä vaan sitten todistat, ettei mitään energiatiloja ole atomissa ! Hiljaista ? Sitähän minäkin.

    Tosiaan orbitaalit on laskettu ja jopa havaittu.

    >

    Olenko väittänyt omaavani käytöstapoja ? Toki minulla sellaset on, mutta Sinulle minä vittuilen. Kerjäät sitä.

    >

    No, ehkä minulla on kuitenkin jokunen vuosikymmen edessä ennen seniiliyttä tai dementiaa - ainakin toivottavasti. Sen verran vanhempana nuo yleensä iskevät.

    >

    Jaa niin missä kohdassa ontuu ?

    >

    Ainakin olen sosiaalisesti niin kyvykäs, että saan Sinut vittuuntumaan ja pillittämään kuin pikkutyttö aina halutessani.

    >

    Jep, olen mukavaa seuraa (toivottavasti) vain niille, joille haluan olla mukavaa seuraa. Sepä se, kato.

    >

    Ymmärrän kyllä.

    >

    En ole tuollaisesta puhunut.

    >

    Varmaan siksi, että minäkään en vittuilisi Sinulle näin avoimesti. Jos olisit nöyrä ja keskustelunhaluinen, kukaan ei kyykyttäisi Sinua näin. Yleensä keskustelussa (ja kaikessa muussakin) pääsee paljon pidemmälle kun tunnustaa heti alusta lähtien muiden kyvyt, koulutuksen, ammatin jne. Ei kannata yrittää olla suuri päällikkö, kun et kerran sellainen ole.

    >

    Tuo on tuota tyypillistä kaksinaamaisuutta: lääkkeet ovat pelastaneet monia, nytkin kirjoittelet tietokoneella, jonka on mahdollistanut vain "tiedemulkkujen" olemassa olo, mutta tuota puoltahan ei kunnon hihhuli voi tunnustaa. Ihmisten elinikä ja elintaso ovat nousseet juuri tieteen ansiosta. Toki siis haittojakin on. Sitä ei kukaan kiellä.

    >

    Tottakai haluaisit takaisin keskiajalle. Se oikein huokuu Sinusta.

    >

    Näin teit. Faktojen edessä sitä onkin hankala enää pitää yllä omia kuvitelmiasi.

    >

    Haluatko ihan oikeasti myös fyysisesti turpiisi ? Se, että vetelen Sinua näin henkisesti pataan mennen tullen, ei todellakaan todista sitä, etten tekisi sitä myös fyysisesti. Uhosi on ollut ennenkin "hivenen" liian suurta siihen nähden, mitä ne rahkeesi oikeasti antavat myöden.

    >

    Ei se mitään, kaikki erehtyvät joskus (Sinä tosin aina).

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    pii r^2 , sin (x)^2 cos(x)^2 =1 , vau.

    Kuka oikeasti uskoo että luonnossa esiintyy täydellisen ympyrän? (en ainakaan minä.) Entä pallon? (en minä). Sinä (dildo) voit uskoa, mutta se tekee sinusta vaan matemaattis- luonnontieteellisen idealistin - mielipuolen. Vilase Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta. JA, mieti miten täydellisen pallon voi tehdä.

    Voit piirtää täydellisiä ympyröitä mielessäsi, ja kuvitella laskujesi tukevan argumenttejasi. Sorrut kuitenkin itsepetokseen. Lähtökohtaisesti: Et edes saa pidettyä täydellistä ympyrääsi kasassa, koska kvantti-fysikaaliset ilmiöt eivät mahdollista tätä.

    Aika idiootti olet. Ehkä sinun kannattaa keitellä sitä pontikkaa, ja jättää fysikaalisten ilmiöiden pohdiskelu vähemmän seniileille.

    >

    Niin, luonnovakio, pii, on aina jollakin tarkkuudella määriteltävissä. Kuten ihan mikä tahansa luonnonvakio. Eiköhän se kuitenkin melkoisen hyvin riitä näihin olemassa oleviin malleihin vaikkei absoluuttista ympyrää tai alkeisvarausta voisikaan määrittää.

    Äänestä

  • sitten ? kirjoitti:

    mutta siitä ei ollut kyse.

    Mikä on luonnonlaki? Entä vakion?

    Mikäli nyt mittaan esim. tiettyä aallonpituutta. Sanotaanko vaikka Na- aallonpituutta katuvalosta - täällä on yksi kemisti. (sillä rupee jöpöttämään, kun kuvittelee pääsevänsä pätemään.)

    Minkälaisia tuloksia saat? Miten käsittelet saadut tulokset?

    Jokainen mittaus tuottaa eri tuloksen, mutta tulokset "pyörivät" tietyn pisteen ympärillä.

    Tätä ilmiötä kutsut luonnonvakioksi - tilastotieteellisen käsittelyn jälkeen.

    Luonnonvakio on tehty, sitä ei fysikaalisessa todellisuudessamme ole olemassa. Tiedän mitä yrität sanoa. Mutta, tässä viilataan nyt pilkkua - kunnon pedagogia tyyliin.
    (kenen pilkku on hiottu taidokkaimmin jne.)

    Eihän Sinulla ole mitään tajua.

    >

    Otetaan helpompi esimerkki: mitataan ympyrän suhdetta sen halkaisijaan. Saadaan erilaisia tuloksia, mutta kaikki pyörivät tietyn luvun ympärillä. Todistaako tämä, ettei luonnonvakiota, pii, ole olemassa ?

    Jep, se, että on kokeellista epävarmuutta, ei todista, ettei jotain relaatiota, esim. ympyrän kehän suhdetta sen halkaisijaan, olisi olemassa. Eiköhän se nimenomaan ole olemassa. Me emme vaan tiedä relaation täysin tarkkaa arvoa (kokeellisesti).

    Äänestä

  • auttavasti aiheessa kirjoitti:

    >

    Siitä vaan sitten todistat, ettei mitään energiatiloja ole atomissa ! Hiljaista ? Sitähän minäkin.

    Tosiaan orbitaalit on laskettu ja jopa havaittu.

    >

    Olenko väittänyt omaavani käytöstapoja ? Toki minulla sellaset on, mutta Sinulle minä vittuilen. Kerjäät sitä.

    >

    No, ehkä minulla on kuitenkin jokunen vuosikymmen edessä ennen seniiliyttä tai dementiaa - ainakin toivottavasti. Sen verran vanhempana nuo yleensä iskevät.

    >

    Jaa niin missä kohdassa ontuu ?

    >

    Ainakin olen sosiaalisesti niin kyvykäs, että saan Sinut vittuuntumaan ja pillittämään kuin pikkutyttö aina halutessani.

    >

    Jep, olen mukavaa seuraa (toivottavasti) vain niille, joille haluan olla mukavaa seuraa. Sepä se, kato.

    >

    Ymmärrän kyllä.

    >

    En ole tuollaisesta puhunut.

    >

    Varmaan siksi, että minäkään en vittuilisi Sinulle näin avoimesti. Jos olisit nöyrä ja keskustelunhaluinen, kukaan ei kyykyttäisi Sinua näin. Yleensä keskustelussa (ja kaikessa muussakin) pääsee paljon pidemmälle kun tunnustaa heti alusta lähtien muiden kyvyt, koulutuksen, ammatin jne. Ei kannata yrittää olla suuri päällikkö, kun et kerran sellainen ole.

    >

    Tuo on tuota tyypillistä kaksinaamaisuutta: lääkkeet ovat pelastaneet monia, nytkin kirjoittelet tietokoneella, jonka on mahdollistanut vain "tiedemulkkujen" olemassa olo, mutta tuota puoltahan ei kunnon hihhuli voi tunnustaa. Ihmisten elinikä ja elintaso ovat nousseet juuri tieteen ansiosta. Toki siis haittojakin on. Sitä ei kukaan kiellä.

    >

    Tottakai haluaisit takaisin keskiajalle. Se oikein huokuu Sinusta.

    >

    Näin teit. Faktojen edessä sitä onkin hankala enää pitää yllä omia kuvitelmiasi.

    >

    Haluatko ihan oikeasti myös fyysisesti turpiisi ? Se, että vetelen Sinua näin henkisesti pataan mennen tullen, ei todellakaan todista sitä, etten tekisi sitä myös fyysisesti. Uhosi on ollut ennenkin "hivenen" liian suurta siihen nähden, mitä ne rahkeesi oikeasti antavat myöden.

    >

    Ei se mitään, kaikki erehtyvät joskus (Sinä tosin aina).

    haluat ottaa erää? En pelkää henkistä enkä fyysistä väkivaltaa - olen varautunut molempiin.

    Mitkä säännöt?

    Aseita vai ei? Saanen ehdottaa Katanaa.

    Sinäkö nöyryytät minua, älä unta näe.

    Miksi luovuttaisin tuollaiselle "besserwisserille". Mikäli minusta huokuu keskiaika, niin sinusta huokuu lahjattomuus...

    Ei kannata vittuilla väärälle taholle. Voi vielä käydä se niin, että tiputan sinutkin. (se joka toisille kuoppaa kaivaa, siihen itse lankeaa. Nöyrimmin ilmoitan, että Raamatussa sanotaan näin.)

    Mitä vikaa keskiajassa oli? Tiedemiehiä estettiin pilaamasta kaikkea. Nyt on liian myöhäistä. Saamme rypeä paskoissamme pitkään. Kiitos kaltaistesi mielipuolien.

    Miksi en voisi tunnustaa että tietokoneeni on täynnä tulenestoaineita, jotka todettiin karsinogeenisiksi -70 luvulla. Lobbaajat ovat pitäneet huolen siitä että niitä on saanut käyttää siitä lähtien - tutkimustuloksista huolimatta.
    (tunne ihmisiä jotka tutkivat em. aineiden hajoamista valon vaikutuksesta - ihan niitä valmistavien yritysten sponsaamana - ironista kyllä.)

    On aika erikoista että pidät minua öykkärinä, vaikka itse aloitat aina mollaamalla&dissailemalla muita! Et muuta tee - vittuilet. (aika sairasta ajattelua. Tiedosta tilasi, ja hakeudu hoitoon.)

    Sitten kun olet parantunut, niin opiskele uusi tieto siitä ferro- magnetismista. Niin ei meidän muiden tarvitse hävetä sitä ettet pysy tutkimuksessa mukana...

    Äänestä

  • taas kerran ! kirjoitti:

    mutta vaan approksimaationa. (enkä tätä kiistä. en sitäkään etteikö sitä voisi soveltaa.)

    Yksinkertaisesti: Asia näyttää olevan näin.

    Tämä johtuu mittakaava- ongelmasta missä sinä (havaitsija) olet, elät ja teet havaintoja.

    Tarkkaa arvoa ei ole. (sana vakio viittaa staattisuuteen.)

    Mikäli tarkastelu stopataan tietylle tasolle, niin pii näyttä hyvältä. Kun jatkamme tarkastelua, niin huomaamme sen olevan enemmän ja enemmän epätarkan - tämä on de facto.

    Tästä dilemmasta on johdettu kysymys: Kuinka pyöreä ympyräsi on? (ongelma on todellinen, ei mikään hypoteettisen ajatusleikin.)

    Äänestä

  • auttavasti aiheessa kirjoitti:

    >

    Siitä vaan sitten todistat, ettei mitään energiatiloja ole atomissa ! Hiljaista ? Sitähän minäkin.

    Tosiaan orbitaalit on laskettu ja jopa havaittu.

    >

    Olenko väittänyt omaavani käytöstapoja ? Toki minulla sellaset on, mutta Sinulle minä vittuilen. Kerjäät sitä.

    >

    No, ehkä minulla on kuitenkin jokunen vuosikymmen edessä ennen seniiliyttä tai dementiaa - ainakin toivottavasti. Sen verran vanhempana nuo yleensä iskevät.

    >

    Jaa niin missä kohdassa ontuu ?

    >

    Ainakin olen sosiaalisesti niin kyvykäs, että saan Sinut vittuuntumaan ja pillittämään kuin pikkutyttö aina halutessani.

    >

    Jep, olen mukavaa seuraa (toivottavasti) vain niille, joille haluan olla mukavaa seuraa. Sepä se, kato.

    >

    Ymmärrän kyllä.

    >

    En ole tuollaisesta puhunut.

    >

    Varmaan siksi, että minäkään en vittuilisi Sinulle näin avoimesti. Jos olisit nöyrä ja keskustelunhaluinen, kukaan ei kyykyttäisi Sinua näin. Yleensä keskustelussa (ja kaikessa muussakin) pääsee paljon pidemmälle kun tunnustaa heti alusta lähtien muiden kyvyt, koulutuksen, ammatin jne. Ei kannata yrittää olla suuri päällikkö, kun et kerran sellainen ole.

    >

    Tuo on tuota tyypillistä kaksinaamaisuutta: lääkkeet ovat pelastaneet monia, nytkin kirjoittelet tietokoneella, jonka on mahdollistanut vain "tiedemulkkujen" olemassa olo, mutta tuota puoltahan ei kunnon hihhuli voi tunnustaa. Ihmisten elinikä ja elintaso ovat nousseet juuri tieteen ansiosta. Toki siis haittojakin on. Sitä ei kukaan kiellä.

    >

    Tottakai haluaisit takaisin keskiajalle. Se oikein huokuu Sinusta.

    >

    Näin teit. Faktojen edessä sitä onkin hankala enää pitää yllä omia kuvitelmiasi.

    >

    Haluatko ihan oikeasti myös fyysisesti turpiisi ? Se, että vetelen Sinua näin henkisesti pataan mennen tullen, ei todellakaan todista sitä, etten tekisi sitä myös fyysisesti. Uhosi on ollut ennenkin "hivenen" liian suurta siihen nähden, mitä ne rahkeesi oikeasti antavat myöden.

    >

    Ei se mitään, kaikki erehtyvät joskus (Sinä tosin aina).

    vaikuttaa siltä että multi-nikit ovat tehneet tehtävänsä. Voi olla että et ole olettamani henkilö. Pahoittelen väärinkäsityksiä. Puolustukseni joudun toteamaan että käyttäkää selvää nikkiä!

    - Ei kannata silti lähteä mukaan provosointeihin. (eikä mun kanssa kehään. Fysiikassa on olen pelkkä diletantti.)

    Mitenköhän saat minut pillittämään kuin pikkutytön ??? Dude, jollain on suuria luuloja itsestään. Yksi asia saa minut itkemään, mutta sinä että ole se - vaikka kuinka haluaisit.

    Mua ei kyykytetä. Sinua kovemmat ovat yrittäneet, eivätkä pystyneet. Jos et pysty tylyttämään diletanttia fysiikassa, niin miten kuvittelet onnistuvasi kehässä? (nigger, please.)

    fabrikaation. "Tosiaan orbitaalit on laskettu ja jopa havaittu." - aika hiljaista on!

    Kukaan täysijärkinen ei voi usko siihen että orbitaalit olisi havaittu. (miten voi havaita sellaista mitä ei ole olemassa?) Oletko nähnyt haamujakin? (spiritistit saavat kuulemma yhteydenkin. soita haamujengille).

    Kuinka kauan sinulla menee ennen kuin tajuat puhuneesi itsesi pussiin? (kaivoit itsellesi kuopan. peelo.)

    Mikäli analogiaa kaipaat: Laivasi kyljessä on ison repeämän, ja se on uppoamassa.
    Egosi (kapteeni) on ruorissa, ja jatkaa tyytyväisenä matkaa. (oliko tarpeeksi hyvin formuloitu? Ymmärrätkö yskän? Vedit Titanicit. Jäävuoren massasta n. 9/10 on pinnan alla. (voidaan sopia ihan vaan kiusaksesi, että minä olen tuo jäävuori. Shakki ja matti. paska jaakko.)

    Palatakseni tuohon tulevaan ajankohtaan:

    Juttujesi perusteella veikkaan Joulupyhiä. Miksi?

    Silloin paskan tärkeät uraihmiset (yleensä) ehtivät ajattelemaan - työkiireiltä.

    - Miksi minun pitäisi todistaa ettei atomissa ole energiatiloja? Pysy asiassa runcqvist!
    (toi taasen hyvä esim. siitä miten vääristelet toisten sanomaa ja tee itsellesi olkiukon, jonka sitten puhallat kumoon. Sitten taputtelet itseäsi selkään - vittu mä olen nerokas ja pätevä. Psst. Luuseri. Kuka täällä nöyryyttää itseään ja naurettava pelle - Sinä.

    Etkö ole ikinä tutkinut peliteorioita?

    Evolutiivisessa mielessä ei kannata tehdä ekaa hyökkäystä, se ei ole hyvä strategia. Ja, strategiani on (aina) odottaa toisen hyökkäystä! (en myöskään dissaile toisia paitsi, jos minua dissataan. En koe tarvetta siihen, ja minun on helppo pitää tästä periaatteesta kiinni.

    Sinulla tuntuu jöpöttävän kun pääset dissaileman muita. Tämä on tietenkin luonnollinen älykkään ihmisen reaktio, mutta se tekee sinusta öykkärin ja alistajan. Kuten mainitsit; kyykyttäjän.

    Olet aika pieni ihminen. (Pitää vaan yrittää meditoida myötätuntoa sinuakin kohtaan).
    (jouduin ottamaan hanskat pois käsistä. Koska sinä, em. kyykyttäjä; väsynyt ja räksyttävä puudeli, jaksat haastaa riitaa - etkä tajua lopettaa. Ymmärtäähän sen, kun saat vittuilusta tyydytystä.)

    Sinussa on paranoidin skitsofreenikon oireita - kuten totesin (tiedosta tilasi ja hakeudu hoitoon.)

    Sitten fysiikkaan,

    Uuden julkaisun mukaan ferro-magnetismin....

    Sorry, pääsi unohtamaan etten voi kertoa tällä palstalla mitään uutta. Täällä on niin rautaisia ammattilaisia. Kysykää heiltä, niin menee jyvät ja akanat sekaisin.

    - "On tiettyjä relaatioita, joissa on vakiotermi. Esim. ympyrän halkaisijan suhde kehään on tällainen. Pii vaan on olemassa: se kuvaa sitä relaatiota, mikä on ympyrän kehän ja halkaisijan välillä. Miksi tällainen pitäisi olla johdettu jostain ? "

    Mietippä sitä. Kyllä sinun pitäisi tämä tietää fyysikkona, mikäli et tajua niin syytön minä siihen olen.

    "Oikea vastaus tähän on: emme tiedä, onko kaikki vakioita. Näyttöä ei kuitenkaan ole ko. relaatioiden muutoksesta."

    Näyttöä on vaikka kuinka paljon. Ja, tiedämme että mikään ei ole "puhdas vakio".
    Vakiot ovat attraktori- tyyppisiä...

    "ei ole samaa kuin geometrinen symmetria. Jos termit ovat pahasti hakusessa, ne kannattaa kerrata ennen keskustelua fysiikasta.
    Ei epämääräisyysteoria sodi mitenkään standardimallia vastaan."

    Alain Connes on viilannut yli 30v. ei-kommutatiivista geometriaa. Hän kirjoitti asiasta jo 90-luvulla. Etsi kirja käsiisi.

    Geometrinen symmetria on jokseenkin naivin ajatuksen. Mikäli Connes on oikeassa, niin mainitsemaltasi "geometrialta" putoaa pohja - silloin Standarditeoria on kusessa.

    Sitten itketään että minkä vitun takia LHC piti mennä rakentamaan, kun rahat olisi pitänytkin suunnata toisaalle.

    - Se on Hessun epätarkkuusperiaate. Epämääräisyysteoria on lähinnä Gödelin kädestä.

    Ei millään pahalla, mutta kertaa itse. Tässä tapauksessa kertaus ei ole opintojen äiti.

    Seuraava!!!

    entisen fyssanopen esimerkkiä.
    Henkilö, jonka on pakko mennä yksilöön kohdistuviin vihjailuihin ja mielisairaaksi nimittelyihin fysiikan palstan keskustelun yhteydessä voi todella olla rajatapaus. En halua olla työntämässä sinua "pimeälle puolelle" ja siinä pääsyy miksi päätän keskustelun.
    Toinen syy:
    Perustelut eivät näköjään päähäsi mahdu. Jänkäät samoja jo torpedoituja ajatuksia yhä uudelleen.
    Mitä ei-kommutatiivisella matikalla on fysiikan kanssa tekemistä. Ei mitään.
    Jos ympyrän ja piin suhde ei ole mielestäsi luonnonvakio, niin turha on keskustella.
    Jossain yritit kaata symmetriateoriaa geometrialla ja epätarkkuuslausekkeella. Naurettavaa. Eiväthän ne liity mitenkään yhteen.
    Matemaattinsen mallinnukselle pitäisi mielestäsi löytää "maalaisjärkianalogia" makromaailman geometriaan.
    On kuin olisit tutustunut aiheisiin wikipedian tai lyhyiden nettiartikkelien kautta. Sirpaletietoa. Kokonaisuuksien hahmottaminen puuttuu täysin.

    Nyt työn pariin. Kiitos "keskustelusta".

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    pii r^2 , sin (x)^2 cos(x)^2 =1 , vau.

    Kuka oikeasti uskoo että luonnossa esiintyy täydellisen ympyrän? (en ainakaan minä.) Entä pallon? (en minä). Sinä (dildo) voit uskoa, mutta se tekee sinusta vaan matemaattis- luonnontieteellisen idealistin - mielipuolen. Vilase Heisenbergin epätarkkuusperiaatetta. JA, mieti miten täydellisen pallon voi tehdä.

    Voit piirtää täydellisiä ympyröitä mielessäsi, ja kuvitella laskujesi tukevan argumenttejasi. Sorrut kuitenkin itsepetokseen. Lähtökohtaisesti: Et edes saa pidettyä täydellistä ympyrääsi kasassa, koska kvantti-fysikaaliset ilmiöt eivät mahdollista tätä.

    Aika idiootti olet. Ehkä sinun kannattaa keitellä sitä pontikkaa, ja jättää fysikaalisten ilmiöiden pohdiskelu vähemmän seniileille.

    Tämähän on kuin suoraan Cassius Clayn ottelussa jossa vastustaja on kulmassa ja häntä mätkitään japeilla ja napakoilla koukuilla.

    Kemisti parkamme on rankasti ottavana osapuolena mutta mitä voi olettaa liutinhöyryjen hengityksestä ja kirjan "pontikankeiton 1001 tapaa"

    Pyöreätä ympyrää ei löydy muualta kuin multinikkikemistimme pääkopasta korvien välistä.

    Mr pierunkuori nakkikioskien jätejoonas ja lypsyjakkaran prototyyppi. Harrastaa palveluskoiria(skömy naisia :D :D)

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    haluat ottaa erää? En pelkää henkistä enkä fyysistä väkivaltaa - olen varautunut molempiin.

    Mitkä säännöt?

    Aseita vai ei? Saanen ehdottaa Katanaa.

    Sinäkö nöyryytät minua, älä unta näe.

    Miksi luovuttaisin tuollaiselle "besserwisserille". Mikäli minusta huokuu keskiaika, niin sinusta huokuu lahjattomuus...

    Ei kannata vittuilla väärälle taholle. Voi vielä käydä se niin, että tiputan sinutkin. (se joka toisille kuoppaa kaivaa, siihen itse lankeaa. Nöyrimmin ilmoitan, että Raamatussa sanotaan näin.)

    Mitä vikaa keskiajassa oli? Tiedemiehiä estettiin pilaamasta kaikkea. Nyt on liian myöhäistä. Saamme rypeä paskoissamme pitkään. Kiitos kaltaistesi mielipuolien.

    Miksi en voisi tunnustaa että tietokoneeni on täynnä tulenestoaineita, jotka todettiin karsinogeenisiksi -70 luvulla. Lobbaajat ovat pitäneet huolen siitä että niitä on saanut käyttää siitä lähtien - tutkimustuloksista huolimatta.
    (tunne ihmisiä jotka tutkivat em. aineiden hajoamista valon vaikutuksesta - ihan niitä valmistavien yritysten sponsaamana - ironista kyllä.)

    On aika erikoista että pidät minua öykkärinä, vaikka itse aloitat aina mollaamalla&dissailemalla muita! Et muuta tee - vittuilet. (aika sairasta ajattelua. Tiedosta tilasi, ja hakeudu hoitoon.)

    Sitten kun olet parantunut, niin opiskele uusi tieto siitä ferro- magnetismista. Niin ei meidän muiden tarvitse hävetä sitä ettet pysy tutkimuksessa mukana...

    >

    Tiedän, että uhosi on vaan "paperilla". Tosipaikasta poju livistää rusakon lailla pakoon (näin on käynyt ennenkin), joten on melkoisen turha sopia jotain tapaamisia. Tuollakin jo selitit, ettet ollut tosissasi, mutta sehän nyt oli selvääkin, ettei sitä miestä sitten löydykään.

    >

    Näin kuitenkin teit: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8436066/39860355

    >

    Ei kai sinänsä mitään, mutta ihmisten terveys on niistä päivistä lähtien parantunut huomattavasti, samoin elintaso - ja tämä kaikki tieteen ansiosta.

    >

    Syömäsi tomaatti sisältää useita karsinogeeneja. Sisälsi jo keskiajalla. Sen faktan tietämättömyys ei tehnyt karsinogeeneista olemattomia.

    Kuitenkin ihan iloisesti ja mielelläsi käytät tietokonetta vaikka Sinulla olisi mahdollisuus jättää koko kone ostamatta, jos se mielestäsi on "suurien tiedesaatanoiden" saastutusyritys. Se kaksinaamaisuus loistaa Sinusta niin kovin pitkälle !

    >

    Käsittääkseni Sinä kuitenkin tulit selittämään, ettei ammattilaiset tai alaa opiskelleet osaa ajatella yhtä "hienosti" kuin Sinä. Sillä ansaitsit tämän vittuilun. Olisit ollut nöyrempi.

    >

    Siis voi olla taas, että joku on esittänyt hypoteeseja esim. spineistä tai niiden järjestäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, mutta kuten sanottu: jos et tajua perusteitakaan, niin lienee aika turha selittää, mitä jossain uudessa tutkimuksessa on ehdotettu. Tämä on se ongelmasi. Siksi Sinä olet niin pihalla kaikesta.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    vaikuttaa siltä että multi-nikit ovat tehneet tehtävänsä. Voi olla että et ole olettamani henkilö. Pahoittelen väärinkäsityksiä. Puolustukseni joudun toteamaan että käyttäkää selvää nikkiä!

    - Ei kannata silti lähteä mukaan provosointeihin. (eikä mun kanssa kehään. Fysiikassa on olen pelkkä diletantti.)

    Mitenköhän saat minut pillittämään kuin pikkutytön ??? Dude, jollain on suuria luuloja itsestään. Yksi asia saa minut itkemään, mutta sinä että ole se - vaikka kuinka haluaisit.

    Mua ei kyykytetä. Sinua kovemmat ovat yrittäneet, eivätkä pystyneet. Jos et pysty tylyttämään diletanttia fysiikassa, niin miten kuvittelet onnistuvasi kehässä? (nigger, please.)

    >

    Jos tuollainen "älä ole noin ilkeä" tai "en mä mitään pahaa halunnu" ei ole pikkutytön ininää, niin mikä sitten olisi ? Mikä ?

    >

    Se tehtiin jo.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    fabrikaation. "Tosiaan orbitaalit on laskettu ja jopa havaittu." - aika hiljaista on!

    Kukaan täysijärkinen ei voi usko siihen että orbitaalit olisi havaittu. (miten voi havaita sellaista mitä ei ole olemassa?) Oletko nähnyt haamujakin? (spiritistit saavat kuulemma yhteydenkin. soita haamujengille).

    Kuinka kauan sinulla menee ennen kuin tajuat puhuneesi itsesi pussiin? (kaivoit itsellesi kuopan. peelo.)

    Mikäli analogiaa kaipaat: Laivasi kyljessä on ison repeämän, ja se on uppoamassa.
    Egosi (kapteeni) on ruorissa, ja jatkaa tyytyväisenä matkaa. (oliko tarpeeksi hyvin formuloitu? Ymmärrätkö yskän? Vedit Titanicit. Jäävuoren massasta n. 9/10 on pinnan alla. (voidaan sopia ihan vaan kiusaksesi, että minä olen tuo jäävuori. Shakki ja matti. paska jaakko.)

    Palatakseni tuohon tulevaan ajankohtaan:

    Juttujesi perusteella veikkaan Joulupyhiä. Miksi?

    Silloin paskan tärkeät uraihmiset (yleensä) ehtivät ajattelemaan - työkiireiltä.

    - Miksi minun pitäisi todistaa ettei atomissa ole energiatiloja? Pysy asiassa runcqvist!
    (toi taasen hyvä esim. siitä miten vääristelet toisten sanomaa ja tee itsellesi olkiukon, jonka sitten puhallat kumoon. Sitten taputtelet itseäsi selkään - vittu mä olen nerokas ja pätevä. Psst. Luuseri. Kuka täällä nöyryyttää itseään ja naurettava pelle - Sinä.

    Etkö ole ikinä tutkinut peliteorioita?

    Evolutiivisessa mielessä ei kannata tehdä ekaa hyökkäystä, se ei ole hyvä strategia. Ja, strategiani on (aina) odottaa toisen hyökkäystä! (en myöskään dissaile toisia paitsi, jos minua dissataan. En koe tarvetta siihen, ja minun on helppo pitää tästä periaatteesta kiinni.

    Sinulla tuntuu jöpöttävän kun pääset dissaileman muita. Tämä on tietenkin luonnollinen älykkään ihmisen reaktio, mutta se tekee sinusta öykkärin ja alistajan. Kuten mainitsit; kyykyttäjän.

    Olet aika pieni ihminen. (Pitää vaan yrittää meditoida myötätuntoa sinuakin kohtaan).
    (jouduin ottamaan hanskat pois käsistä. Koska sinä, em. kyykyttäjä; väsynyt ja räksyttävä puudeli, jaksat haastaa riitaa - etkä tajua lopettaa. Ymmärtäähän sen, kun saat vittuilusta tyydytystä.)

    Sinussa on paranoidin skitsofreenikon oireita - kuten totesin (tiedosta tilasi ja hakeudu hoitoon.)

    Sitten fysiikkaan,

    Uuden julkaisun mukaan ferro-magnetismin....

    Sorry, pääsi unohtamaan etten voi kertoa tällä palstalla mitään uutta. Täällä on niin rautaisia ammattilaisia. Kysykää heiltä, niin menee jyvät ja akanat sekaisin.

    - "On tiettyjä relaatioita, joissa on vakiotermi. Esim. ympyrän halkaisijan suhde kehään on tällainen. Pii vaan on olemassa: se kuvaa sitä relaatiota, mikä on ympyrän kehän ja halkaisijan välillä. Miksi tällainen pitäisi olla johdettu jostain ? "

    Mietippä sitä. Kyllä sinun pitäisi tämä tietää fyysikkona, mikäli et tajua niin syytön minä siihen olen.

    "Oikea vastaus tähän on: emme tiedä, onko kaikki vakioita. Näyttöä ei kuitenkaan ole ko. relaatioiden muutoksesta."

    Näyttöä on vaikka kuinka paljon. Ja, tiedämme että mikään ei ole "puhdas vakio".
    Vakiot ovat attraktori- tyyppisiä...

    "ei ole samaa kuin geometrinen symmetria. Jos termit ovat pahasti hakusessa, ne kannattaa kerrata ennen keskustelua fysiikasta.
    Ei epämääräisyysteoria sodi mitenkään standardimallia vastaan."

    Alain Connes on viilannut yli 30v. ei-kommutatiivista geometriaa. Hän kirjoitti asiasta jo 90-luvulla. Etsi kirja käsiisi.

    Geometrinen symmetria on jokseenkin naivin ajatuksen. Mikäli Connes on oikeassa, niin mainitsemaltasi "geometrialta" putoaa pohja - silloin Standarditeoria on kusessa.

    Sitten itketään että minkä vitun takia LHC piti mennä rakentamaan, kun rahat olisi pitänytkin suunnata toisaalle.

    - Se on Hessun epätarkkuusperiaate. Epämääräisyysteoria on lähinnä Gödelin kädestä.

    Ei millään pahalla, mutta kertaa itse. Tässä tapauksessa kertaus ei ole opintojen äiti.

    Seuraava!!!

    >

    STM ! Älä ole ääliö.

    >

    Jep, siksi olisi kannattanut ottaa heti aluksi nöyrempi asenne muiden tietotaitoa kohtaan. Muuten et olisi tuossa itkupotkuraivokohtauksessasi nyt. "Tee kuten itse saarnaat" taitaa olla hyvä neuvo tähän.

    >

    Jep, sitähän minäkin. Hiljaista.

    >

    Jep, sitähän minäkin. Hiljaista.

    Kohta kohdan jälkeen joudut nyt tunnustamaan, että kyykytin Sinut jälleen.

    >

    No, eipä taida olla. Siis se, että jokin vakio pystytään mittaamaan tarkemmin ei tarkoita sitä, että se olisi muuttunut.

    >

    Tuskin. Kyllä vakio todennäköisesti on juuri täsmällinen, mutta meidän lukujärjestelmä ja mittausmetodit eivät vaan löydä tuota yhtä selkeää ja täsmällistä relaatiota. Pii pystytään laskemaan mielivaltaisen tarkasti. Sille pystytään myös antamaan täsmällinen arvo, mutta tuo täsmällinen arvo ei ole tässä (kymmen)lukujärjestelmässä.

    Väkivallalla uhkailu on muuten selvin merkki siitä, että sanat loppuvat (olet varmasti kuullut). Se on tunnustus, että jouduit kyykistymään. Opi siitä jotain. Älä tule ainakaan uudestaan kuolaamaan samaa paskaa - tai ota ainakin nöyrempi asenne, etten joudu sitten taas uudestaan pistämään Sinua kyykkyyn.

    Äänestä

  • ole hyvä: kirjoitti:

    >

    Tieteessähän ei koskaan yritetäkään todistaa jotain olemattomaksi. Olemassa olosta vaaditaan ensin todiste, jotta se tieteellisesti ottaen on olemassa. Siis: positiivinen todiste, väitteen falsifioimattomuus ei todista väitettä. Samaan syssyyn voisin väittää, että saunatonttuja on. Kukaan ei pysty todistamaan, ettei niitä ole. Väitteeni ei kuitenkaan todista, että saunatonttuja olisi. No, nämä ovat niitä asioita, jotka erottelevat kaltaisesi tuhnuspedet niistä, jotka oikeasti tietävät tieteestä. Merkittäviä seikkoja kuitenkin - ja tuollaiset asiat loistavat kirjoituksistasi oitis harjaantuneiden silmään.

    >

    Miksei voisi olla väärässä ? Ennen tosiaan uskottiin saunatonttuihin ihan samaan tapaan kuin tähän nykyajan "saunatonttuun", Jumalaan.

    >

    Odotas nyt, siis minut kyykkyyn ? Jos yrität aivan selkeän virheellisellä filosofialla todistella jotain saunatonttuja, niin minä en siitä tokikaan kyykkyyn joudu, mutta ymmärrän kyllä, että himoitsisit antavasi edes vähän takaisin siitä kun kyykytin Sinut totaalisesti esim. kitkakeskustelussa. Nyt se ei vaan onnistu - tai oikeastaan: Sinulta se ei vaan onnistu. Olet niin vajavainen, ettei Sinusta ole minulle haastajaksi tieteen saralla (tomaatin taimia osaat varmasti istuttaa minua paremmin, joten riemuitse tuosta taidostasi).

    >

    Jaa missä sanoi ? [Arvaan, ettei taaskaan löydy lähdettä.]

    Matemaattisesti ratkaistaessa esim. diff. yhtälöä, saadaan aina vakio. Tarvitaan erikseen tutkimus, jolla voidaan todeta, onko tuo vakio nollasta poikkeava. Vieläkin tuosta Einsteinin kosmologisesta vakiosta taitetaan peistä, onko se nolla vai ei (kun ei sitä ihan yks'kantaan ole pystytty osoittamaan).

    >

    Juu, huuhaaspedet tekeekin noin, mutta tieteessä kaikilla vakioilla on selkeä relaatio ja useimmat niistä on pystytty mittaamaan. Tuollaiset fleksiibelit tuhniskuvitelmat on sitten taas tieteen ulkopuolella. Saunatonttujesi kanssa saat tietysti haaveilla vaikka millaisista metrin mittaisiksi venyvistä kumipeniksistä.

    >

    En oikein pystynyt saamaan tuosta mitään huvittavaa ulos, mutta tuo taitaakin olla "huumorisi" taso: "homo" tai "kakka" aiheuttaa viiden minuutiin hysteerisen naurunremakan ja "pumppa" tiputtaa jotkut lattialle kierimään. No, kyllä se siitä.

    Tästä vaan huomataan, että asia loppui tuhnikselta taas. Sehän on Sinun itsesikin mukaan tunnustus kyykkyyn painumisestasi.

    Einstein's guess about the homogeneity and isotropy of the Universe was brilliant and far ahead of the scanty empirical data of his time. http://www.astronomy.ohio-state.edu/~pogge/Ast162/Unit5/einstein.html

    Olet tainnut olla perheen lellivauva kun sinulle saa kaiken kantaa eteen valmiiksi !

    Väittelet asioista joista sinulla on luuloa, ei tietoa, kuten tosimiehillä jotka sinulle on tuon alemmuuskompleksisen väittelyvimman saaneet aikaan :D !

    Siis hetkinen " kyykytin Sinut totaalisesti esim. kitkakeskustelussa " Sinulla on lääkitys kunnossa kun väität kyykyttäneesi R.Feynmanin jonka sanomisia siteerasin ja sinä tyhmän pääsi kanssa karautit virittämääni ansaan joten älyn voitto materiasta hah ha haaaaaa.

    Väittelysi kreationisti palstalla jumalan olemassaolosta ei terveen ihmisen leimaa papereihin jouduta joten mars mars takaisin osastolle. Olet juuri niitä henklöitä jotka syksyllä kulkevat suuritupsuinen pipo syvälle päähän vedettynä vältellen ihmisten katseita :D :D

    Saunatonttuihin uskoivat aikoinaan monet ihmiset kuten moni sinunkin totuutena pitämä asia osoittautuu lopulta vain samanlaiseksi uskomukseksi. Uskot vakioihin ja uskot orbitaaleihin joten herra suursaunatonttu voi skömylandian puolesta vetää sen jättipallotupsupiponsa päähän ja lähteä pizzeriaan hoitamaan ahmintahäiriötä.

    Näytät saavan nwofrl oikein raskaasti takkiisi joten tuplakyykintää luvassa filsuperseelle lonttisten sekatakametsään pillerihuurujen säestämänä :D

    Äänestä

  • pelkästään kirjoitti:

    >

    STM ! Älä ole ääliö.

    >

    Jep, siksi olisi kannattanut ottaa heti aluksi nöyrempi asenne muiden tietotaitoa kohtaan. Muuten et olisi tuossa itkupotkuraivokohtauksessasi nyt. "Tee kuten itse saarnaat" taitaa olla hyvä neuvo tähän.

    >

    Jep, sitähän minäkin. Hiljaista.

    >

    Jep, sitähän minäkin. Hiljaista.

    Kohta kohdan jälkeen joudut nyt tunnustamaan, että kyykytin Sinut jälleen.

    >

    No, eipä taida olla. Siis se, että jokin vakio pystytään mittaamaan tarkemmin ei tarkoita sitä, että se olisi muuttunut.

    >

    Tuskin. Kyllä vakio todennäköisesti on juuri täsmällinen, mutta meidän lukujärjestelmä ja mittausmetodit eivät vaan löydä tuota yhtä selkeää ja täsmällistä relaatiota. Pii pystytään laskemaan mielivaltaisen tarkasti. Sille pystytään myös antamaan täsmällinen arvo, mutta tuo täsmällinen arvo ei ole tässä (kymmen)lukujärjestelmässä.

    Väkivallalla uhkailu on muuten selvin merkki siitä, että sanat loppuvat (olet varmasti kuullut). Se on tunnustus, että jouduit kyykistymään. Opi siitä jotain. Älä tule ainakaan uudestaan kuolaamaan samaa paskaa - tai ota ainakin nöyrempi asenne, etten joudu sitten taas uudestaan pistämään Sinua kyykkyyn.

    Olet kuin Musta ritari monty python filmissä http://www.youtube.com/watch?v=dhRUe-gz690

    Torsonakin vielä huudat tule tappelemaan. Et tajua tappiotasi joka on tyypillistä natseille(palveluskoiraharrastajille)

    Sinut murskattiin kuin kuin A.Hitlerin kolmas valtakunta. Lähdet hyökkäämään kuin aatukin venäjälle mutta hyökätessä saattaa tulla vilu puseroon kuten varmaankin olet niin katkerasti huomannut. Argumentointis törmäävät selvänjärjenmuuriin ja lopputuloksena on vain voittoaan hihkuva copypastetorso .

    Olet säälittävä jätkä joka ei pese ikinä käsiään joten nuuhki kouriasi pierunkuori. Pieremme kunniaksesi fanfaarin oodi pierukuorikuninkaalle !

    Huomaatko kuinka kuljet talutushihnassa juuri sinne minne muut haluavat. Pikku ärsytyksellä sinut saa kirjoittamaan niin pitkiä vuodatuksia että minä en ainakaan viitsi paskasuolloksia edes lukea jos eivät vierittämättä mahdu ruudulle joten turhaa on hölmön työ kun kukaan ei edes lue länkytystäsi :D :D

    Äänestä

  • parkaa !

    Skomy kirjoitti:

    Einstein's guess about the homogeneity and isotropy of the Universe was brilliant and far ahead of the scanty empirical data of his time. http://www.astronomy.ohio-state.edu/~pogge/Ast162/Unit5/einstein.html

    Olet tainnut olla perheen lellivauva kun sinulle saa kaiken kantaa eteen valmiiksi !

    Väittelet asioista joista sinulla on luuloa, ei tietoa, kuten tosimiehillä jotka sinulle on tuon alemmuuskompleksisen väittelyvimman saaneet aikaan :D !

    Siis hetkinen " kyykytin Sinut totaalisesti esim. kitkakeskustelussa " Sinulla on lääkitys kunnossa kun väität kyykyttäneesi R.Feynmanin jonka sanomisia siteerasin ja sinä tyhmän pääsi kanssa karautit virittämääni ansaan joten älyn voitto materiasta hah ha haaaaaa.

    Väittelysi kreationisti palstalla jumalan olemassaolosta ei terveen ihmisen leimaa papereihin jouduta joten mars mars takaisin osastolle. Olet juuri niitä henklöitä jotka syksyllä kulkevat suuritupsuinen pipo syvälle päähän vedettynä vältellen ihmisten katseita :D :D

    Saunatonttuihin uskoivat aikoinaan monet ihmiset kuten moni sinunkin totuutena pitämä asia osoittautuu lopulta vain samanlaiseksi uskomukseksi. Uskot vakioihin ja uskot orbitaaleihin joten herra suursaunatonttu voi skömylandian puolesta vetää sen jättipallotupsupiponsa päähän ja lähteä pizzeriaan hoitamaan ahmintahäiriötä.

    Näytät saavan nwofrl oikein raskaasti takkiisi joten tuplakyykintää luvassa filsuperseelle lonttisten sekatakametsään pillerihuurujen säestämänä :D

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Olet kuin Musta ritari monty python filmissä http://www.youtube.com/watch?v=dhRUe-gz690

    Torsonakin vielä huudat tule tappelemaan. Et tajua tappiotasi joka on tyypillistä natseille(palveluskoiraharrastajille)

    Sinut murskattiin kuin kuin A.Hitlerin kolmas valtakunta. Lähdet hyökkäämään kuin aatukin venäjälle mutta hyökätessä saattaa tulla vilu puseroon kuten varmaankin olet niin katkerasti huomannut. Argumentointis törmäävät selvänjärjenmuuriin ja lopputuloksena on vain voittoaan hihkuva copypastetorso .

    Olet säälittävä jätkä joka ei pese ikinä käsiään joten nuuhki kouriasi pierunkuori. Pieremme kunniaksesi fanfaarin oodi pierukuorikuninkaalle !

    Huomaatko kuinka kuljet talutushihnassa juuri sinne minne muut haluavat. Pikku ärsytyksellä sinut saa kirjoittamaan niin pitkiä vuodatuksia että minä en ainakaan viitsi paskasuolloksia edes lukea jos eivät vierittämättä mahdu ruudulle joten turhaa on hölmön työ kun kukaan ei edes lue länkytystäsi :D :D

    >

    Kerro ihmeessä, missä asiassa minut murskattiin ! Kuitenkin jokainen kohta nwofrl:n viestistä käytiin läpi eikä hänellä ollut enää mitään argumenttia väitteensä puolesta. Ininää tottakai oli (kuten tuo koko viestisi), mutta sehän vain nostaa minun glooriaani tuollaisten surkimusten kyykyttäjänä.

    Ymmärrän kyllä, että Sinua harmittaa valtavasti kun Sinut kyykytetään kerta toisensa jälkeen ja että haluaisit päästä kostamaan edes vähän - edes joskus. Sinulla ei vaan kyvyt riitä siihen. Mene istuttamaan niitä tomaatin taimia. Siinä voit tuntea itsesi kovaksi jätkäksi istuttamaan. Päde siellä. Täällä Sinulla ei ole pätemiseen vaadittavaa tietotaitoa.

    >

    Sinä et liene eläissäsi lukenut niin pitkää teosta, että olisi pitänyt vierittää.

    Kuitenkin tilanne on nyt se, että täällä on kaksi kylähullua raivon partaalla keksimässä minusta jotain ad hominem -argumentteja vain siksi, että olen romuttanut turhat kuvitelmat molemmilta. Molemmat teistä on syväkyykyssä ja niin jauhot suussa, ettei asiaan ole kumpikaan pystynyt enää pitkiin aikoihin sanomaan mitään. Ininää ja änkytystä kyllä tulee, mutta sehän vaan todistaa sen, että olette molemmat syväkyykyssä - ja että asian tila harmittaa kumpaakin vietävästi.

    Case closed.

    Äänestä

  • parkaa ! kirjoitti:

    Voi sinua vaikkupersettä! Katsoppas kenen lecture kyseessä ! ntroduction to Stars, Galaxies, & the Universe
    Prof. Richard Pogge, MTWThF 9:30

    Eli professorin joten kyyki ja nöyrry!

    Einstein's explanation, and his guess that the energy of a photon was related to its frequency by the equation E = hv, would later earn him his only Nobel Prize. http://www.worsleyschool.net/science/files/albert/einsteinbio.html

    Mitenkä paljon rautalankaa tarvitsee väntää ? Tyhmyyden lisäksi vaivoinasi on myös hidasälyisyys sekä viehtymys tupsullisiin pipoihin.

    "Ei vaan kyykytin Sinut." Eipäs vaan sinä kyykit !

    "Et edes pystynyt osoittamaan, missä Feynman olisi sanonut edes jotain tuohon suuntaan"

    Kerroin kirjan nimen joten hopi hopi tilaamaan tai pysy kyykyssä!

    "vaikka Feynmanin kuolemastakin on jo parikymmentä vuotta."

    Jo yli 20 vuotta joten olet taas väärässä!

    "Nytkään et pystynyt mitään sanomaan enää vastaan tieteenfilosofian perusoppeihin tuosta hölmöstä väitteestäsi."

    "uskonnollinen vakaumus sai Einsteinin pistämään todisteettoman"

    Hmmmm. Eli Einstein uskoi myös saunatonttuihin ja silti sai paskallakäydessä enemmän aikaan kuin sinä koko surkuhupaisan elämäsi aikana! Itse en lähde väittelemään Jumalan olemassaolosta sillä joitakin sellainen saattaa aivan oikeasti loukata eikä se minusta enään kuulu edes skömyklopedian huumoriin. Jos joku uskoo vaikka ukko ylijumalaan niin aivan sama. Meneppä kuule Afganistaniin käänyttämään talebaneja niin näet miten kyykkypelle saisi äkkilähdön heh heh heee.

    Ahah hahahahahahahah voitosta voittoon ! ! :D :D :D

    Äänestä

  • tulisi ! kirjoitti:

    Kaiva pojua vaan persevaikkuasi heh heh :)

    Ainut joka sinuun hermostuu on Turun sosiaalitoimi!

    "Sinä et liene eläissäsi lukenut niin pitkää teosta, että olisi pitänyt vierittää."

    Ööö meillpäin kännetään kirjoissa sivuja.

    "Kuitenkin tilanne on nyt se, että täällä on kaksi kylähullua raivon partaalla keksimässä minusta jotain ad hominem -argumentteja vain siksi, että olen romuttanut turhat kuvitelmat molemmilta."

    Ei tällä ole kuin yksi epätoivo joka turhautuu siihen ettei saakkaan kunnioitusta ja arvostusta vaan rankkaa ja räiskyvää kyykytystä ja tukkapöllöä !

    Herra lonttisten glory hole!

    Kun viitataan johonkin tieteelliseen tulokseen tai lauseeseen, ilmoitetaan kirja ja sivu. Koskaan lähde ei ole "kato internetist" tai "lue kirja". Nuo ovat oikeastaan vaan tunnustus, että väittäjä oli vain kuvitellut, että väittämänsä lähde on olemassa. Olet siis edelleen syväkyykyssä siitäkin asiasta.

    >

    Tässä huomataan argumenttiesi taso: vain saivartelemalla (sinänsä täysin oikein ilmoittamastani asiasta) voit edes yrittää haastaa minua. Se tuntuukin olevan nyt elämäntehtäväsi. Ymmärrän tietysti ärtymyksesi kun olen osoittanut Sinulle paikkasi: ennen kuvittelit olevasi jotain, mutta nyt kun olen kyykyttänyt Sinua (puhumattakaan siitä, että pistin Sinut häpeälomalle), niin olet huomannut, että olet vain muiden sanoja seuraava, auktoriteettiuskovainen pikkuinen inisijä, joka ei tajua fysiikasta mitään.

    >

    Ei ilmeisesti saunatonttuihin. Itse asiassa Einsteinin uskosta on monenlaista vääntöä. Ehkä hänenkin maailmankuvansa kehittyi ajan saatossa, mutta tosiaan: hänellä oli uskomus stabiilista maailmankaikkeudesta, ja tuon perusteella hän pisti diff. yhtälön vakion eroamaan nollasta (vaikkei sille ollut mitään perusteita).

    >

    Et tietenkään, koska sait jo pataasi siinäkin. Jokainen pystyy katsomaan, miten pistin Sinut hiljaiseksi tästäkin asiasta vaikka esitit väitteen: "Väitän että jumala on olemassa". Lähdit siis väittelemään, mutta sait pataasi !

    Olet siis vielä syvemmässä kyykyssä. Häpeälomalle lähtösi estää vain se, että olen siitä niin monet kerrat maininnut, että nyt et enää pysty nöyrtymään niin paljon kuin silloin kun edellisen kerran lähdit häpeälomalle.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Kaiva pojua vaan persevaikkuasi heh heh :)

    Ainut joka sinuun hermostuu on Turun sosiaalitoimi!

    "Sinä et liene eläissäsi lukenut niin pitkää teosta, että olisi pitänyt vierittää."

    Ööö meillpäin kännetään kirjoissa sivuja.

    "Kuitenkin tilanne on nyt se, että täällä on kaksi kylähullua raivon partaalla keksimässä minusta jotain ad hominem -argumentteja vain siksi, että olen romuttanut turhat kuvitelmat molemmilta."

    Ei tällä ole kuin yksi epätoivo joka turhautuu siihen ettei saakkaan kunnioitusta ja arvostusta vaan rankkaa ja räiskyvää kyykytystä ja tukkapöllöä !

    Herra lonttisten glory hole!

    Näin huomattiin, ettei sitten löytynytkään väittämääsi kohtaa, jossa minut olisi muka jotenkin osoitettu olevan väärässä. Se oli siis vain luulosi.

    >

    Modernit tieteelliset lähteet luetaan valtaosin verkosta, mutta toki vanhanaikaiset kirjatkin ovat ihan oiva lähde. Miten muka jaksaisit siitä sivuja kääntää, jos pitkäjänteisyytesi ei ihan riitä edes verkosta lukemaan niin pitkälle, että pitäisi vierittää. No, kaikkihan sen näkee, että oikeasti tavaat jokaista kirjoittamaani sanaa vimmoissasi moneen kertaan. Siitähän Sinä juuri raivostutkin, että vain minä pystyn meistä osoittamaan Sinun olevan väärässä, mutta minun tekstistäni et löydä mitään, mistä voisit antaa edes vähän takaisin (siksi tästä käytetään termiä, että minä kyykytin Sinut).

    >

    Katsoin termin "glory hole": http://en.wikipedia.org/wiki/Glory_hole_(sexual_slang)
    Taitaa tuhniksen "naisharrastus" rajoittua internetpornoon (eipä tuo nimittäin kovin yleinen seksuaalinen käyttätymismuoto ole - noh, kenties maksullisena palveluna [ehkä tuhnis täsmentää, missä ko. termi on tullut tutuksi]). Noh, älysi puute varmasti rajoittaa oikeita naiskontakteja. On mielestäni kuitenkin ihan hyvä, että teillekin on tapa, jolla voitte paineenne purkaa.

    Äänestä

  • huomattiin ! kirjoitti:

    " ettei sitten löytynytkään väittämääsi kohtaa,"

    Tässä eräs yksinkertaisuuden synonyymi ! Röpöttimelle on kerrottu mistä teoksesta hän voi kyykkynsä kaivaa mutta sen sijaan hän jaksaa räksöttää kuin pystykorva oravaa kun ei muuta osaa/ pysty.

    Yleissivistys näyttää olevan hieman pojulla hakusessa jollei kyseistä termiä guukeloimatta tiedä heh heh. Noh mitä voi odottaa uusavuttomilta mammanpoijjilta. Huvittaa vaan että piti oikein guukeloida gloryhole heh heh heh Olet sitten hauska paskajaakko :D

    Äänestä

  • skomypelle kirjoitti:

    Lainaan tekstiäni, jonka kirjoitin Sinut kyykyttäneeseen viestiin tässä keskustelussa (siis kun et enää pysty vastaamaan mitään, olet täysin yksiselitteisesti kyykyssä): "Kun viitataan johonkin tieteelliseen tulokseen tai lauseeseen, ilmoitetaan kirja ja sivu. Koskaan lähde ei ole "kato internetist" tai "lue kirja"". Tämä siis tuosta http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40448260 viestistä, joka sai Sinut köhimään jauhoja sieltä syväkyykystäsi. Poju pistettiin jälleen kerran hiljaiseksi.

    >

    Kerropas nyt oikein, missä tuo termi on tullut tutuksi Sinulle ! Olet nettipornon suurkuluttaja eikö niin ? Siellä noita termejä opitaan.

    Äänestä

  • hah haa ! kirjoitti:

    >

    Tiedän, että uhosi on vaan "paperilla". Tosipaikasta poju livistää rusakon lailla pakoon (näin on käynyt ennenkin), joten on melkoisen turha sopia jotain tapaamisia. Tuollakin jo selitit, ettet ollut tosissasi, mutta sehän nyt oli selvääkin, ettei sitä miestä sitten löydykään.

    >

    Näin kuitenkin teit: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8436066/39860355

    >

    Ei kai sinänsä mitään, mutta ihmisten terveys on niistä päivistä lähtien parantunut huomattavasti, samoin elintaso - ja tämä kaikki tieteen ansiosta.

    >

    Syömäsi tomaatti sisältää useita karsinogeeneja. Sisälsi jo keskiajalla. Sen faktan tietämättömyys ei tehnyt karsinogeeneista olemattomia.

    Kuitenkin ihan iloisesti ja mielelläsi käytät tietokonetta vaikka Sinulla olisi mahdollisuus jättää koko kone ostamatta, jos se mielestäsi on "suurien tiedesaatanoiden" saastutusyritys. Se kaksinaamaisuus loistaa Sinusta niin kovin pitkälle !

    >

    Käsittääkseni Sinä kuitenkin tulit selittämään, ettei ammattilaiset tai alaa opiskelleet osaa ajatella yhtä "hienosti" kuin Sinä. Sillä ansaitsit tämän vittuilun. Olisit ollut nöyrempi.

    >

    Siis voi olla taas, että joku on esittänyt hypoteeseja esim. spineistä tai niiden järjestäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, mutta kuten sanottu: jos et tajua perusteitakaan, niin lienee aika turha selittää, mitä jossain uudessa tutkimuksessa on ehdotettu. Tämä on se ongelmasi. Siksi Sinä olet niin pihalla kaikesta.

    mutta miksi joka viidennellä on kohta syöpä? Mitä lääkkeisiin tulee, niin et voi todistaa sitä että ne ovat kertaakaan pelastaneet henkeni. Lääkärit ovat lääkinneet aina ennen kuin kuolen esim. välikorvan tulehduksista aiheutuneisiin komplikaatioihin.

    Tiesitkö että Briteissä juoma hana vedessä on jo jäämiä masennuslääkkeistä? Entäpä siitä että sienet rikastavat radioaktiivisia aineita? Niin, olen nähnyt raportteja jossa näytetään ihmisten sisältämät aktiivisuustasot. Ja, arvaa mitä? Ne jotka syövät eniten kotimaisia sieniä ja marjoja ovat lähes kaksi kertaluokkaa radioaktiivisempia kuin muut - niin se Tchernobyl.

    Ennen kuin lauot jotain masentavaa, niin nämä mittaukset on tehty Yliopiston radiokemman labrassa.

    Sulla on suuria kuvitelmia osaamisesi tasosta.

    Standardimalli ei osaa selittää ferro-mag., ja koska tukeudut siihen, niin argumenttisi ovat auttamattomasti väärin. STM! Voi vitun idiootti - luuletko että sillä näkee orbitaaleja!!! Halleluuja.

    Ei hitto jätkät!!! Orbitaalihullu iski jälleen, yhden naulan arkkuunsa. Ei taida STM:llä näkyä orbitaaleja, eihän. No, ei näy. Eikä tule koskaan näkymään. Koska niitä ei ole!

    Tai, ehkä teillä on maailman ainoa vehje missä ne näkyvät - epäilen. (miten te oikein mittaatte?? Tai oikeastaan mitä? Anna mun kaikki kärsiä ja kestää.)

    Aika ironista että haukut mua typeräksi, vaikka itse uskot tuollaiseen haahuiluun.

    Kun David Gross (Nobel fysiikassa, QCD ansioista) oli käymässä laitoksellamme, niin kysäisin kaverilta muutaman asian koskien Qed:iä , ja siinä ilmenneitä ongelmia - lähinnä valon luonnetta koskien. Tiedätkö mitä Nobel äijä sanoi? Kysy Wheeleriltä, se on guru Qedissä.

    (J.A Wheeler teki yhteistyötä mm. Feynmanin kanssa. Pidän Feynmania osaavimpana auktoriteettina mitä Qed:iin tulee. Tuossa vieressäni on mm. hänen väitöskirjastaan tehty kopio.)

    Ihan turha sun on täällä avautua tai paukutella henkseleitäsi. Kuten sanoin opiskele lisää, ja tule vasta sitten kyykyttämään. Muutama laudatur-tason kvantti- fysiikan luento tekee sulle hyvää.
    Käy samalla muutamalla avoimen Yliopiston Retoriikan oppitunnilla. Kutsumasi väittely on lähinnä sönkkäämistä, tai tapauksessasi smurffaamista.)

    Niin, muutkin ovat käyneet Korkeamman korkeakoulu asteen. Ja, vieläpä paremmassa koulussa kuin sinä. (mitä siitä? Kuten sanoin, ei ole viisaudet papereista kiinni. Osittain tästäkin syystä kusen sun kintuille. Koiratkaan eivät osoita sillä kunnioitusta, vaan halveksuntansa.)

    En tiedä mistä sinä olet oppisi hakenut. Vaikuttaa kuitenkin enenevissä määrin siltä että olet insinööri - vaan TKK:n käynyt voi olla noin orbitaalihullu.

    - Taisi olla lee iacoca, joka sanoi että kaikki insinöörit ovat mulkkuja.
    (hän oli loistavan ihmisasiantuntijan.)

    "En tiedä mistä sinä olet oppisi hakenut. Vaikuttaa kuitenkin enenevissä määrin siltä että olet insinööri - vaan TKK:n käynyt voi olla noin orbitaalihullu."

    Sinulla taitaa olla amiskin vielä kaymättä, kun fysiikan peruskielenkäyttö oli sinulle brassailua.
    Jo AMK:n käynyt olisi sitä tekstiä lukenut täysin sujuvasti

    Äänestä

  • väkivallaton... kirjoitti:

    paras Yliopisto paperilla?

    Teille fysiikan peruskielenkäyttö on brassailua. ei mulla ole mitään vaikeuksia seurata ajatustenne kulkua - teillä on vaikeuksia.

    Aukot pitää täyttää itse. Joku täällä avautui siitä että pitää tuoda kaikki valmiiksi tarjoiltuna. Siltä vaikutta. En usko et sekään auttaisi...

    Ettenkö tajuaisi miten mahdotonta on keskustella meta- fyysisen ulottuvuuden omaavasta fysiikasta toisten kanssa? Tiedän. Tällaista haistattelua se on Yliopistollakin. On, ja tulee aina olemaan...

    Aina sama kaava toistuu; joku huuta miten idioottimaisista jutuista on kyse. Vaikka ei tajuaisi kokonaisuutta toisen sanomasta.

    Pitäydytään kaikissa vanhoissa yksityiskohdissa, ja mikäli kaikkia kohtia ei käydä läpi tarkasti, niin helvetti pääse valloilleen. Näin se on aina ollut.
    Vaikuttaa tosin siltä että mikään ei poista tätä ilmiötä. Ihmiset ovat vaan niin mulkkuja.

    Tämä ilmiö ei rajoitu akateemiseen maailmaan vaan tuntuu olevan käyttäytymiseemme luonnostaan kehittyvän piirteen - siis luonnollista käyttäytymistä millä on hyvin vähän tekemistä varsinaisten faktojen kanssa.
    Toisen sanomiset koetaan uhkana (vrt. meemit), ja se aiheuttaa psyykeen puolustusmekanismin laukeamisen - ts. primitiivireaktion.)
    ((Ei haluta infektoitua toisen ajattelusta - meemit tarttuvat.))

    Äänestä

On alle kaiken arvoselun. Primitiivireaktiosi henkilöön käyvine herjauksineen ja jopa väkivallalla uhkailemisineen eivät ole normaalin täysipäisen keskustelijan käyttäytymistä. Hinttarijutusi oli täysin alle arvostelun ja väkivaltaan viittaaminen oli viimeinen niitti.
Itse kieltäydyn jatkamasta keskustelua ihmisten kanssa, joilla edes epäilen olevan mielenterveydellisiä häiriöitä. Maallikkona en voi enkä edes halua väittää kenelläkään sellaisia olevan, mutta oman "turvallisuuteni" ja moraalisen vastuun takia pelkkä epäilys asiasta riittää minun puoleltani keskustelun katkaisemiseen.
Ei ehkä kohdistunut juuri minuun, mutta se ei muuta asiaa miksikään.

Tämä on siis syynä, jos ihmettelet, miksi en vastaile kysymyksisi.

Äänestä
  • tai pelihousujasi repäise. Vitsi vitsinä - eiköstä niin.

    Me kaikki olemme hulluja. Sinäkin. Valitettavaa jos et ole aikaisemmin ajatellut asiaa. Niin se vaan on, ihmisen tietoisuuden voi rinnastaa patologiseen mielipuolisuuteen. (ihan tosissani olen. Digit. love it.)

    Moraalisella vastuunotolla et saavuta mitään. Eikä sinun tarvitse vastat kysymyksiini. Pahoittelen aiheuttamaani mielipahaa. (lääkitykseni on kunnossa.)

    Äänestä

  • Olipas maukas luovutusvoitto heh heh. Aivan kuin kyykyttjän käsikirjasta :D :D

    Pojulla alkoi puntit lepattamaan kun hieman isällistä avokämmentä tarjottiin :) :)

    10 pistettä hah haaa.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Olipas maukas luovutusvoitto heh heh. Aivan kuin kyykyttjän käsikirjasta :D :D

    Pojulla alkoi puntit lepattamaan kun hieman isällistä avokämmentä tarjottiin :) :)

    10 pistettä hah haaa.

    pitkä vittu.
    Jätkän fysiikantaidot ja tiedot ovat alle kaiken arvostelun. Sensijaan alakoulun kakka-pissa-huumori kukoistaa.
    Pelkkää tyhjäpäistä jänkytystä alatyylillä kuorrutetuna. Jos kaveri pitää hyvänä vitsinä sperman imemistä kuolleen perseestä pillillä, kertoo se jotain jätkän ajukuupan tilasta. Kaksi samanlaista henkisesti kieroonkasvanutta kakaraa, jotka siirtyvät primitiivivaiheeseen heti kun heidän "tietonsa" on osoitettu vääriksi. Turkin hihaan pitäisi laitaa ja nussia uudelleen.
    Ei vittu kukaan täysipäinen teidän idioottien kanssa viitsi juttua vääntää. Seura voi vielä tehdä kaltaisekseen.

    Äänestä

  • ugf9yu9f kirjoitti:

    Ja kaanveesista kuuluu vaikerrus " Haista sinä ugf9yu9f14.10.2009 13:30
    pitkä vittu"

    Osui ja upposi aaaaaaaa hahahahahahahahah

    Äänestä

  • skomy kirjoitti:

    Kuin suoraan ala-aste ikäisillä välkkärillä, kyllä hävettää teidän puolestanne!
    No sitä kovempi itku, kun joku palauttaa "pamauttaa" teidät maanpinnalle.
    Harmi vain kun sinulta jäi kokematta se äidin läheisyys lapsena, nyt on
    paha olla ja kiukuttaa. Toivottavasti joskus löydät naisen itsellesi ja pääset
    eroon poikuudestasi, se varmasti helpottaa tuohon uhmaikään :)

    Äänestä

  • vaippakomärkänä kirjoitti:

    Kun täystyrmäyksen kokenutta suunsoittajaa kannettiin kehästä hän huusi vielä ovelta epäuskoinen ilme kasvoillaan " joku palauttaa "pamauttaa" teidät maanpinnalle. "

    Kansa nauroi tuolle tappioluuserille heilutellen persettään ja keskariaan yhtyen huutoon LOOOOOSEEEEER! ! !

    Voitosta voittoon ! ! !

    Tyttöjen kuntonyrkkeilyssäkö olet käynyt, kun sinulla on noi jutut niin mahtipontisia.
    Ymmärrän kyllä......tytöt ja lapset on sulle sopivia vastustajia.

    Äänestä

Fysiikassa ei mielestäni ole syytä pyrkiä matemaattiseen tarkkuuteen, kunhan asiat toimivat tietyllä arkipäiväisella tasolla vaaditulla tasolla. Uskoakseni fysiikalla tai matemaattisilla kaavoilla ei koskaan kyetä selvittääkään tyhjentävästi fyysisen maailmaa (ts. kaiken selittävää matemaattista kaavaa ei ole olemassa). Fysiikka on vain väline jolla käsitteellistetään maailma ihmisen ymmärryksen tasolle. Tällä ei taas tarvitse olla mitään tekemistä taustalla tapahtuvien todellisten ilmiöiden / absoluuttisen totuuden kanssa. Siksi kirjaa fysiikan laeista voisi todellakin verrata vaikkapa raamattuun/ilmestykirjaan. Niillä ei ole asioiden fundamentaalisella tasolla paljoakaan eroa.

Äänestä
  • ja hyvin sanottu. Tätä olen yrittänyt todeta - aluksi asiallisesti.

    Mutta täällä pyöri se eräs keski-ikäinen multi-nikki spede, jonka jälkikasvu syntetisoi keinotekoisia kemikaaleja, niin että tulevien sukupolvien epämuodostumat ja kehitysvaikeudet sen kun pahenevat. Mutta hei, ei se mitään. Elämme liberaalia aikaa, meidät saa etä- myrkyttää mutta auta armias, jos ajan ylinopeutta - siitä kärähdän. (sehän vaarantaa muut tiellä liikkujat. kostoksi myrkytän takas.)
    Mies joka kuvittelee näkevänsä orbitaaleja, ja uskoo niiden olevan todellisia. Kuvittelee että niitä on jopa havaittu - duunaa ne orbitaalit läpeesi.
    Sen verran pitää olla vahingon iloa (iloista aidoin) että toivottavasti väännät orbitaaleja työksesi. Menisit kunnon, rehelliseen duuniin. Vaikka poimimaan roskia puistoon tai marjoja metsään; sähkömieheksi, putkariksi tai muuhun kunnon duuniin. Mene verorahoja hukkaan, kun jengi ostaa kalliita tietokoneita vaan sen takia ettei omien aivojen laskenta tehot riitä.
    Mikäli kynä ja paperi ei riitä, niin ei ole sen arvoista.

    Mr. Titanic taitaa olla tietokone- mallintaja sorttia. Sen taitaminen on kait saanut kusen nousemaan päähän - ei laisinkaan; se on ollut siellä aina. Toiset vaan syntyvät idiooteiksi. Sitten kun suoritetaan tutkinnon, niin ryhdytään leijumaan ja pullistelemaan. Viilataan pilkkua, kun ei muuhun pysty.

    Tuli aika hassu ajatus mieleen. Mr.Titanic ei kaiketi läpäisisi Turing- koetta. Itselleni tuli ainakin sellainen fiilis, että vastaaja on surkean tekoälyn. Noh, sitä sattuu. Ei kaikki osaa päätellä mitä toinen yrittää sanoa - tekoälyt kärsivät samasta puutteesta. (esim. mikäli sanoo jotain pikkusen väärin, niin heti tulee syntax- error. koneen voisi ohjelmoida juuri tällä tavalla. Aina kun tulee pilkkuvirheen, niin kunnon vittuilua vaan kehiin. Joku toinen päättelykyvyn puutteesta kärsivä tekoäly lankeaa ansaan.

    Onkohan toi multi-nikki oikea henkilö?

    Enemmän ja enemmän vaikutta siltä, kun puhuisi heikosti ohjelmoidun tekoälyn kanssa - vastauksetkin ovat kuin suoraan, huonosti käännetystä, oppikirjasta.

    ( Cassius Clay, mikä mainio vertaus - tattista Skömy. Muhammad Ali on tiukka jäbä. Harmi että häntä pääsi bolettamaan pari Mr. Titanicin tyylistä besserwisseriä. Olisi voinut pärjätä paremmin.)

    - Mikä muuten on ajukuupa?

    Onko se joku "bad ass" lande- termi???

    Pelkästään tuon sanan käyttö riittää siihen, että ottaa Hesassa turpaan.

    (Kuka tässä on märkä korvien takaa?)

    Ja, mitäkö olen treenannut? Kysy mielummin mitä EN. Heitetäänpä pojalle luu; mikäli F=ma, niin tarvitset yli 1100N voiman saadaksesi minut liikkeelle (kitka tavallisen betonin.)

    Enkä todellakaan lyö lapsia - naisia voi ojentaa avokämmenellä, mikäli käyvät päälle.

    Jos minä vedän sinua hyppy heetsulla päähän, niin tiedätkö edes mitä tapahtuisi? (kyllä mä viiden äijän yli olen potkaissut laudat paskaksi - näytöksessä.) Tässä mielessä en usko, että minulla on mitään hätää. Mikäli törmään kaltaiseesi pullistelijaan hämärällä kujalla, niin yleensä pelkkä kova huuto riittää. (tule pojilla vellit pöksyihin. Täysi järkinen, ja vähän kaistapääkin, tajuaa olla avautumatta. Muuten, on se hyvä että kuljet vaipoissa.)

    -En voi suositella päälleni karkaamista; voi sattua Juhaa leukaan.

    ( pystytkö edes treenaamaan? ettei hiiren käytöstä aiheutunut rasitusvamma estää sitä tai runkkaamisesta aiheutunut rannevamma?)

    Viittaatko johonkin lapsuuden aikaiseen traumaan, freudilaisessa kontekstissa. Ei traumaan tarvita lapsuutta. Se voi syntyä, koska tahansa. Kunhan on tarpeeksi rankka elämä. Vaan ihminen joka lukee näitä asioita kirjoista heittää noin banaalin kuitin - tai on kännissä niin kuin minä usein.

    Mulle riittää yksi vapaa käsi, kun ojennan tuollaisia höyhensarjalaisia. Tosin en tarvitse siihen edes käsiäni, voisin vaikka puskea tajusi kankaalle...

    Sen verran tasoitus taidat tarvita. Parempi paeta, kun ottaa pahasti daijuun. (sen ne saaliseläimetkin tajuavat. taitaa tajunnan tilasi olla vähän sub-par....)

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    ja hyvin sanottu. Tätä olen yrittänyt todeta - aluksi asiallisesti.

    Siinä taas tarjoiltuna herra multinikille täysi tarjottimellinen apetta. Ei kun pöytään sillä se on katettu :D

    ai niin mutta miten sellainen joka ei uskalla edes nimmaria käyttää uskaltaisi edes rekata nimmaria eh eh.

    Tuossa herra puskastahuutelija-----> http://shanghaiist.com/attachments/shang_dan/small-brain-shanghai-homer-simpson.jpg

    loppuu, aletaan uhkailla väkivallalla.
    Lapsellista.

    "Sitkeät materiaalit kokevat tyypillisesti huomattavaa plastista deformaatiota, absorboivat paljon energiaa ennen murtumista ja kokevat siten sitkeän murtuman."

    Selitä sinä Skömy, kun olet tunnetusti (oman ilmoituksesi mukaan) hyvin viisas mies.
    Mikähän deformaatio on? Voisiko se olla muodonmuutos? Tarkoittaako plastinen palautumatonta?
    Absorboituuko tämän mukaan energiaa palautumattomiin muodonmuutoksiin? Eihän se voi? Eihän?

    käyttö johtuu useimmiten pelkästä itsekeskeisyydestä ja itserakkaudesta.
    Mielipiteen arvo punnitaan asiasisällön, ei nimimerkin, mukaan.
    Luuletko sinä Skömynä tekeväsi kuinkakin loistokasta uraa nettikirjoittelun aatelisluokassa? Melko hepposet on Skömy-Pellen tiedolliset eväät ja kun kirjallinen ulosantikin on välituntihuumorin tasolla, niin eipä sillä taideta sfääreihin nousta.

    Äänestä

  • Mikäkämikä kirjoitti:

    Olet nuijittu kyseisessä asiassa polvillesi ja siitä kyykkyyn etkä sieltä nouse! Olisit argumentoinut silloin kun oli sen aika sillä en viitsi aina palata vanhoihin kyykytyksiin. Hävisit väittelyn piste ja potku persiille Flatusperse!

    Äänestä

  • nimmariton..... kirjoitti:

    Väittelyssä nimimerkitön sönkötys tulkitaan pelkuruudeksi.

    Et kykykene käyttämään nimmaria koska on helppo huudella ja häipyä. Kysyy taitoa selviytyä nyrkkeilyotteluista voittajana side silmillä mutta usein kyseisen suorituksen multinikkien kera tehneenä naurattaa multispämmärirottien älynvähyys. Tekoäly pystyy sentää oppimaan mutta pemppunaamat menevät aina samoihin miinoihin joita minä the skömy heille virittelen heh heh heeeee.

    Taas perseet ja keskarit heiluvat muilusönkköperseiden luikkiessa takaisin rotankoloihinsa uikuttamaan sanansäilän näpäytyksestä :D :D

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Olet nuijittu kyseisessä asiassa polvillesi ja siitä kyykkyyn etkä sieltä nouse! Olisit argumentoinut silloin kun oli sen aika sillä en viitsi aina palata vanhoihin kyykytyksiin. Hävisit väittelyn piste ja potku persiille Flatusperse!

    jääräpäisyyttäsi. Ethän ole kapiainen? Skapparilta kuulemani totuus: Kyllä väärässä saa olla, kunhan on johdonmukaisesti väärässä.

    En itse asiassa yhtään epäile, ettet olisi käynyt tarkastamassa energian absorboitumista koskevaa väitettä. Silti omaksumasi roolin mukaisesti kiistät jyrkästi, vaadit kulusi ja manaat vastustajasi alimpaan tunkioon a`la Kalevala:
    "...sen minä siaksi laulan, alakärsäksi asetan, laulan sellaiset urohot sen sikäli tuon täkäli. Sorran sontatunkiohon läävän nurkkahan nutistan"
    Joukahainen uhoamisineen sinusta tulee mieleen. Muista vaan kuinka Wanhan Wäiskin kanssa kävi nuorelle uhoojalle.
    No, sehän kai kuuluu olennaisena osana Skömynä olemista.

    Itselläni monivuotinen rekattu nimimerkkini alkoi elää liikaa omaa elämäänsä. Tapoin nimmarini ja sen jälkeen olen kirjoitellut ilman nimmaria. Ei siis johdu pelkuruudesta. Minä se itserakkauteen alempana viittasin.
    Meitä taitaa kuitenkin olla kolme kirjoittelijaa (varmuudella kaksi) , jotka kerta toisensa jälkeen kyykyttävät Skömyä. Mutta pitäähän palstalla olla se seikkailuelokuvien "ikuinen epäonnistuja".
    Ihan hyvän roolin olet omaksunut.

    Äänestä

  • Jatko-osan luonti on luonnollinen etenemä suuren suosion saavuttaneelle pilottijaksolle. Oheen olen lisännyt myös kommentit ohjaajalle ja tuottajalle. Heidän on syytä pitää mielessä, että elokuvakerronnalle tyypillinen jatkumo syntyy vain silloin, kun ohjaaja noudattaa jo laadittua käsikirjoitusta tiukasti ja kurinalaisesti. Kertauksena on syytä painottaa, että keltaisen vyön karatessa suorittanut Jukka-Pekka on taistelija.

    Jukka-Pekka hyppää siis kesken jalkapalloselostuksen pöydälle ja seisoo yhdellä jalalla. Kädet on ojennettuna etuviistoon, kuten kurkityylissä pitääkin. Ohjaajalle on syytä painottaa, että Jukka-Pekkaa on kuvattava alaviistosta, jolloin hahmo vaikuttaa paljon suuremmalta. Jukka-Pekka alkaa karjumaan, joka on hidastettu. Ilme tulee olla samanlainen, kuin siinä Rocky-elokuvassa, kun Stallone voitti sen ottelun ja rupesi huutamaan Adriania yleisön joukosta.

    Mutta Jukka-Pekka huutaakin, Atrian. Samaan aikaan kaukana jossain hiekka-aavikolla Stallone ratsastaisi kamelilla. Hän kuulisi heikosti Jukka-Pekan huudon, Atrian! Samalla Syltty hyppäisi kamelin selästä maahan ja painaisi korvansa kiinni maahan kuulakseen tarkemmin Jukka-Pekan huudon. Ja totta tosiaan, Atrian kuuluu nyt selvemmin.

    Tämän jälkeen Syltty hyppää takaisin kamelin selkään ja ottaa kurssiksi pelottomasti etelä-suomeen, jossa Jukka-Pekka sillä hetkellä on. Syltty kiihdyttää kamelinsa hurjaan vauhtiin ja taputtelee kamelin peräpäätä sellaisella tikulla, jolla normaalisti vauhditetaan aasia. Matkalla kamelin tulee jano ja se pysähtyy jollekin keitaalle juomaan. Samalla Jukka-Pekan kurkiasento herpaantuu, kun Matti sivaltaa kämmensyrjällään ilmaan näyttääkseen ja vakuuttaakseen Jukka-Pekan siitä, että myös hän on varteenotettava karateka. Näinpä sitten Jukka-Pekka vähän hämmästyykin, kun Matti sivaltaa vielä toisen kerran kämmensyrjällään ilmaan.

    Tässä ajassa kameli ja Syltty on jo ehtinyt paikalle, koska kameli juoksi valonnopeudella, eli selkeästi monta kertaa yli äänennopeuden. Kun Syltty astuu huoneeseen, tapahtumat jännittyvät äärimmilleen. Jukka-Pekka pöydällä yhdellä jalalla kurkiasennossa. Matti pöydän vieressä kämmensyrjävalmiusasennossa. Ja syltty kyykyssä ovella toinen kämmen lattiaa vasten, eli hänkin on tilanteen vaatimassa valmiusasennossa. Nyt on hyvin tärkeää, ettei ohjaaja rupea sooloilemaan. Tämän vuoksi on syytä painottaa, että tyypillinen kerronta kertaisi tässä vaiheessa juonen käänteet, koska tapahtumat ovat vyöryneet hyvin nopeasti eteenpäin.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    ja hyvin sanottu. Tätä olen yrittänyt todeta - aluksi asiallisesti.

    Mutta täällä pyöri se eräs keski-ikäinen multi-nikki spede, jonka jälkikasvu syntetisoi keinotekoisia kemikaaleja, niin että tulevien sukupolvien epämuodostumat ja kehitysvaikeudet sen kun pahenevat. Mutta hei, ei se mitään. Elämme liberaalia aikaa, meidät saa etä- myrkyttää mutta auta armias, jos ajan ylinopeutta - siitä kärähdän. (sehän vaarantaa muut tiellä liikkujat. kostoksi myrkytän takas.)
    Mies joka kuvittelee näkevänsä orbitaaleja, ja uskoo niiden olevan todellisia. Kuvittelee että niitä on jopa havaittu - duunaa ne orbitaalit läpeesi.
    Sen verran pitää olla vahingon iloa (iloista aidoin) että toivottavasti väännät orbitaaleja työksesi. Menisit kunnon, rehelliseen duuniin. Vaikka poimimaan roskia puistoon tai marjoja metsään; sähkömieheksi, putkariksi tai muuhun kunnon duuniin. Mene verorahoja hukkaan, kun jengi ostaa kalliita tietokoneita vaan sen takia ettei omien aivojen laskenta tehot riitä.
    Mikäli kynä ja paperi ei riitä, niin ei ole sen arvoista.

    Mr. Titanic taitaa olla tietokone- mallintaja sorttia. Sen taitaminen on kait saanut kusen nousemaan päähän - ei laisinkaan; se on ollut siellä aina. Toiset vaan syntyvät idiooteiksi. Sitten kun suoritetaan tutkinnon, niin ryhdytään leijumaan ja pullistelemaan. Viilataan pilkkua, kun ei muuhun pysty.

    Tuli aika hassu ajatus mieleen. Mr.Titanic ei kaiketi läpäisisi Turing- koetta. Itselleni tuli ainakin sellainen fiilis, että vastaaja on surkean tekoälyn. Noh, sitä sattuu. Ei kaikki osaa päätellä mitä toinen yrittää sanoa - tekoälyt kärsivät samasta puutteesta. (esim. mikäli sanoo jotain pikkusen väärin, niin heti tulee syntax- error. koneen voisi ohjelmoida juuri tällä tavalla. Aina kun tulee pilkkuvirheen, niin kunnon vittuilua vaan kehiin. Joku toinen päättelykyvyn puutteesta kärsivä tekoäly lankeaa ansaan.

    Onkohan toi multi-nikki oikea henkilö?

    Enemmän ja enemmän vaikutta siltä, kun puhuisi heikosti ohjelmoidun tekoälyn kanssa - vastauksetkin ovat kuin suoraan, huonosti käännetystä, oppikirjasta.

    ( Cassius Clay, mikä mainio vertaus - tattista Skömy. Muhammad Ali on tiukka jäbä. Harmi että häntä pääsi bolettamaan pari Mr. Titanicin tyylistä besserwisseriä. Olisi voinut pärjätä paremmin.)

    - Mikä muuten on ajukuupa?

    Onko se joku "bad ass" lande- termi???

    Pelkästään tuon sanan käyttö riittää siihen, että ottaa Hesassa turpaan.

    (Kuka tässä on märkä korvien takaa?)

    Ja, mitäkö olen treenannut? Kysy mielummin mitä EN. Heitetäänpä pojalle luu; mikäli F=ma, niin tarvitset yli 1100N voiman saadaksesi minut liikkeelle (kitka tavallisen betonin.)

    Enkä todellakaan lyö lapsia - naisia voi ojentaa avokämmenellä, mikäli käyvät päälle.

    Jos minä vedän sinua hyppy heetsulla päähän, niin tiedätkö edes mitä tapahtuisi? (kyllä mä viiden äijän yli olen potkaissut laudat paskaksi - näytöksessä.) Tässä mielessä en usko, että minulla on mitään hätää. Mikäli törmään kaltaiseesi pullistelijaan hämärällä kujalla, niin yleensä pelkkä kova huuto riittää. (tule pojilla vellit pöksyihin. Täysi järkinen, ja vähän kaistapääkin, tajuaa olla avautumatta. Muuten, on se hyvä että kuljet vaipoissa.)

    -En voi suositella päälleni karkaamista; voi sattua Juhaa leukaan.

    ( pystytkö edes treenaamaan? ettei hiiren käytöstä aiheutunut rasitusvamma estää sitä tai runkkaamisesta aiheutunut rannevamma?)

    Viittaatko johonkin lapsuuden aikaiseen traumaan, freudilaisessa kontekstissa. Ei traumaan tarvita lapsuutta. Se voi syntyä, koska tahansa. Kunhan on tarpeeksi rankka elämä. Vaan ihminen joka lukee näitä asioita kirjoista heittää noin banaalin kuitin - tai on kännissä niin kuin minä usein.

    Mulle riittää yksi vapaa käsi, kun ojennan tuollaisia höyhensarjalaisia. Tosin en tarvitse siihen edes käsiäni, voisin vaikka puskea tajusi kankaalle...

    Sen verran tasoitus taidat tarvita. Parempi paeta, kun ottaa pahasti daijuun. (sen ne saaliseläimetkin tajuavat. taitaa tajunnan tilasi olla vähän sub-par....)

    Heh, raivosi minua kohtaan saa naurettavia piirteitä. Poju oikeasti yrittää keksiä, millaista elämää minä vietän - ja siitä sitten muka jotain negatiivista sanottavaa. Onko oikeasti jotain säälittävämpää ? Tuolla joku sanoi osuvasti: "Hih hih... pääskö... ...se ryömimään sun ihon alle!?!". Taisi käydä niin.

    >

    Sitten seuraa nwofrl:n pullistelua, kuinka hän pystyy potkaisemaan laudan kappaleiksi (ohhoh, oletpa tooosi kova jätkä), eikä häntä hevin hievauteta, kuinka turpiin tulee vaikka yhdellä kädellä ja treenattu on melkein kaikkia lajeja. Voi vittu, oikeasti jos tuo ei ole pullistelua, niin mikä siten on ?

    No aidosti, niin tunnetko nyt olevasi kova jätkä netissä ? Pitäisikö kaikkien pelätä, kuinka helvetin vahva ja kova jätkä olet tappelemaan ? Miksi kummassa juuri netin palstoilla ilmoitetaan aina suuria saavutuksia, joita ei sitten todellisuudessa ole olemassakaan.

    No, vaikka pieni osa sepitelmistäsi pitäisi paikkansakin, niin sehän ei muuta miksikään sitä faktaa, että otit pataan väittelyssä kanssani - ja aivan totaalisesti. Sen pystyy toteamaan jo siitäkin, että sanasi loppuivat ja alkoi väkivallalla uhkailu. Niin saatanan puupää Sinä olet.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Väittelyssä nimimerkitön sönkötys tulkitaan pelkuruudeksi.

    Et kykykene käyttämään nimmaria koska on helppo huudella ja häipyä. Kysyy taitoa selviytyä nyrkkeilyotteluista voittajana side silmillä mutta usein kyseisen suorituksen multinikkien kera tehneenä naurattaa multispämmärirottien älynvähyys. Tekoäly pystyy sentää oppimaan mutta pemppunaamat menevät aina samoihin miinoihin joita minä the skömy heille virittelen heh heh heeeee.

    Taas perseet ja keskarit heiluvat muilusönkköperseiden luikkiessa takaisin rotankoloihinsa uikuttamaan sanansäilän näpäytyksestä :D :D

    >

    Minä en ole jättänyt vastaamatta varmaan koskaan mihinkään viestiin (jossa vaan edes vähän on asiaa edes siteeksi). [Minulla on kyllä hyvä syy olla kirjoittamatta nimimerkillä.]

    Sen sijaan asiaan vastaamatta jättäminen tulkitaan kyykyksi. Näin kävi esim. tässä: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40448260 jossa siis jouduit painumaan syväkyykkyyn jälleen. Tuollainen vastaamattomuushan ei selity edes pelkuruudella vaan ihan suoraan sillä, että tunnustat muiden olevan oikeassa kun Sinulla ei ole enää argumentteja jäljellä. Tästä käytetään termiä: jouduit kyykkyyn. Kyykkyyn joutuminen on vähän kuin häpeäloma. Häpeäloma on se, jonne Sinut toimitin tuossa alkuvuodesta: et kehdannut kirjoittaa moneen kuukauteen kun pistin Sinut niin syvälle kyykkyyn.

    Äänestä

  • Totisesti ! kirjoitti:

    Heh, raivosi minua kohtaan saa naurettavia piirteitä. Poju oikeasti yrittää keksiä, millaista elämää minä vietän - ja siitä sitten muka jotain negatiivista sanottavaa. Onko oikeasti jotain säälittävämpää ? Tuolla joku sanoi osuvasti: "Hih hih... pääskö... ...se ryömimään sun ihon alle!?!". Taisi käydä niin.

    >

    Sitten seuraa nwofrl:n pullistelua, kuinka hän pystyy potkaisemaan laudan kappaleiksi (ohhoh, oletpa tooosi kova jätkä), eikä häntä hevin hievauteta, kuinka turpiin tulee vaikka yhdellä kädellä ja treenattu on melkein kaikkia lajeja. Voi vittu, oikeasti jos tuo ei ole pullistelua, niin mikä siten on ?

    No aidosti, niin tunnetko nyt olevasi kova jätkä netissä ? Pitäisikö kaikkien pelätä, kuinka helvetin vahva ja kova jätkä olet tappelemaan ? Miksi kummassa juuri netin palstoilla ilmoitetaan aina suuria saavutuksia, joita ei sitten todellisuudessa ole olemassakaan.

    No, vaikka pieni osa sepitelmistäsi pitäisi paikkansakin, niin sehän ei muuta miksikään sitä faktaa, että otit pataan väittelyssä kanssani - ja aivan totaalisesti. Sen pystyy toteamaan jo siitäkin, että sanasi loppuivat ja alkoi väkivallalla uhkailu. Niin saatanan puupää Sinä olet.

    "Miksi kummassa juuri netin palstoilla ilmoitetaan aina suuria saavutuksia, joita ei sitten todellisuudessa ole olemassakaan."

    Aivan , kysyppä sitä hiljaa itseltäsi.

    "Sen pystyy toteamaan jo siitäkin, että sanasi loppuivat ja alkoi väkivallalla uhkailu. Niin saatanan puupää Sinä olet."

    Ei Nworlfilta sanat loppuneet vaan vastapuolen vastaanottavuuden puutteellisuus alkoi häntä patittamaan. Sinä vaan et pysty tajuamaan selviä asioita joten tuollaisia vaikkuperseitä on aina ilo hieman silpaista vasurilla kuten isälläsi oli tapana. Olisit uskonut isäukkoasi kun hän sanoi ettei tuosta rutjakkeesta tule sitten persevaikkua kummempaa.

    Nuuhki kouriasi herra syyläsormi. Honk honk !

    Jaa siis oikeasti siitä, että joku natiainen uhoaa netissä, kuinka tosi kova jätkä onkaan ja että tulee pistämään kaikkia turpiin ? Heh. Varsinkin kun kysyin tuolta pojulta, että onko totta, että hän haluaa turpiin myös fyysisesti eikä antamani henkinen selkäsauna riitä, niin hän alkoi heti peruutella, että "vitsi vitsi, en oikeasti olekaan haastamassa". No, sehän ei sitä asiaa enää miksikään muuta, että tuolta pojulta loppui sanat ja hän painui ns. kyykkyyn. Varmemmaksi vakuudeksi hän tuli vielä todistamaan sanojensa loppumisen tuolla uhoamisellaan. Väkivalta alkaa siitä mihin sanat loppuu. Nyt vaan ko. kylähullu tulee uudestaan uhoamaan. Ei, se nyt ei vaan miksikään muutu, että pistin hänet polvilleen (tämän huomasi muutkin).

    >

    Minun ei edes tarvitse uhota mitään täällä. Kylähullut ovat raivoissaan minulle jo ilman sellaista. Keksivät vaan, mitä tutkintoja minulla olisi tms. Minulla kyllä on näyttöjäkin tieteellisestä työstä, mutta enpä anonymiteetin vuoksi niitä levittele. Parhaat näytöt teitä vastaan tulee ihan pelkästään siitä, että pistän teidät kylähullut kyykkyyn suunnilleen jokaisessa asiassa, jonka Sinä tai nwofrl kirjoitatte tänne. Ei siihen mitään meriittejä tarvita. Kyykkyyn te painutte ihan omia aikojanne normaalissa keskustelussa. Tietysti tähän ylivoimaani on varmasti auttanut tekemäni työ, mutta se ei tähän kuulu. Ylivoimani näkyy. Se on ainoa vaikuttava asia.

    Ylivoimaani vastaan teillä on noita keksittyjä aiheeseen liittymättömiä kuvitelmia omista rahkeistanne. Ihan kuin moisten keksiminen jotenkin vaikuttaisi siihen, että painan teidät kerta kerran jälkeen syvemmälle kyykkyyn. Onhan ylivoimani pistänyt Sinut häpeälomallekin esim. alkuvuodesta, jolloin jouduit pitämään monen kuukauden tauon kirjoittelussasi.

    Äänestä

  • Hii ! kirjoitti:

    "Minun ei edes tarvitse uhota mitään täällä. Kylähullut ovat raivoissaan minulle"

    On harhat kauankin olleet päällä ? Ei täällä kukaan raivoissaan ole pikemminkin huvittuneita sönkkösepen sivutolkulla kirjoittamista väittelyistä joiden painoarvo on yhtä suuri kuin sinun painoarvosi tieteelle heh heh persevaikku. Olisit uskonut isääsi ettei sinusta tule mitään.

    Tulkintasi häpeälomasta jos täällä ei jatkuvasti kirjoittele on yhtä naurettava kuin persevaikun harhat konsanaan.

    Kyllä nwolfin perääntyminen tuossa pieksemisasiassa oli enemmäkin taas viisautta sillä tosiasiassa hän pyyhkisi sinulla lonttisten paskakaivot koska tahansa side silmillä ja toinen käsi seläntakana mutta sinähän et sellaista asiaa kuten sivistyneisyys ja viisaus pysty käsittää. Nworffi olisi seuraavaksi istunut raastuvassa ja korvaillut nettihiiren purukalustoa joten on ainoastaan viisasta peruutella pöhkön kanssa asioidessa.

    Sinulla vaan on nuo suupielet olkapäitä leveämmät.

    Kukahan se sai primitiivireaktion useaan kertaan. Ensin alatyylin nimittelyä ja sitten kakaramaista väkivallalla uhkailua. Tyypillistä toimintaa henkisesti kehittymättömiltä kakaroilta, kun ensin tulee älyllisesti takkiin.
    Eikä sinunkaan paskanjauhamisesi paljon korkeammalle yllä. Jätkä on useammin väärässä kuin oikeassa, mutta myöntääkö Skömy? Ei, vaan kääntää koko homman alapään huumoriksi. Ei paljoa kerro kaverin sivistyksestä.
    Itse en enää ole viitsinyt kirjoitella. Etsin hiekkalaatikon, jossa ei ole henkiseltä kehitukseltään alaikäisiä pentuja.
    Sinäkin varmaan kuvittelet olevasi nokkela käynnistäessä sontageneraattorisi.

    Skömy kirjoittaa: "Säälittävyytemme". Niin juuri: säälittävyytenne !

    >

    Mutta kuitenkin Sinun tai tuon toisen kylähullun pitää raivoissaan yrittää keksiä minun persoonastani jotain asioita, mistä voisi sanoa jotain negatiivista. Samoin tuo totaalinen hermoromahdus, jossa tuo kylähullu ryhtyi väkivallalla uhkailuun on todellakin raivoa (jonka jo muutkin kirjoittajat ovat huomanneet). Ymmärrän kyllä, että olet raivoissasi kun kuvittelet olevasi jotain, mutta minä osoitan aina kyykkypaikkasi Sinulle. Sen näkee kilometrien päähän.

    >

    Niinpä.

    Kovat vaan oli puheet, mutta tosipaikasta hänen onkin viisaampi livistää häntä koipien välissä.

    >

    Pistetäänkö todisteet taas kerran näkyviin ?

    Äänestä

  • hoh hoo kirjoitti:

    Kuvitellut todisteet joissa herra pukamanpidike yrittää sönköttää epätoivoissaan kunnes se menee sinulle niin tyypilliseen eipäsjuupas tasolle ja tietenkin kiireisenä ja älyllismmin varustettuna peräännyn kun sinä taas alat soittaa sitä kukkopilliäsi ja tanssimaan lonttisten sontapolkkaa niin sanotusta "voitosta"

    Eikä sinusta tarvitse mitään keksiä sillä olet laardiperse, pemppunaama. Facebookista kuvasi poistettiin koska siellä ei kuulemma saa pilailla. Sanakirjassa nettipornon kohdalla on kuvasi ja viittaus sanoihin hölmistynyt, käsien pesemättömyys sekä pukama-ambutaatio.

    Kuvittelet orbitaaleja joita ei todellisuudessa ole olemassakaan ja lisäksi olet kotoisin lonttisilta vilautellen viinikaasi ohikulkijoille. Kyykimisesi on huvittavaa. Seurasi on lonttislaisten mielestä inhottavaa. Kaltaisiasi löydät lähinnä eteläafrikasta kenishwaran kylästä jossa paikalliset asukkaat ovat risteyttäneet vesisian ja vesipäämonnin.

    Äänestä

  • ojhgouhgo kirjoitti:

    Kukahan se sai primitiivireaktion useaan kertaan. Ensin alatyylin nimittelyä ja sitten kakaramaista väkivallalla uhkailua. Tyypillistä toimintaa henkisesti kehittymättömiltä kakaroilta, kun ensin tulee älyllisesti takkiin.
    Eikä sinunkaan paskanjauhamisesi paljon korkeammalle yllä. Jätkä on useammin väärässä kuin oikeassa, mutta myöntääkö Skömy? Ei, vaan kääntää koko homman alapään huumoriksi. Ei paljoa kerro kaverin sivistyksestä.
    Itse en enää ole viitsinyt kirjoitella. Etsin hiekkalaatikon, jossa ei ole henkiseltä kehitukseltään alaikäisiä pentuja.
    Sinäkin varmaan kuvittelet olevasi nokkela käynnistäessä sontageneraattorisi.

    Etsi sinä hiekkalaatikkoa. Meilläpäin jos vanhat äijät alkavat pyöriä hiekkalaatikoilla lasten ympärillä niin panemme niitä porukalla turpiin ja sanomme että " MENE POIS NAMUSETÄ LÄSKI TUMMUU"!

    Äänestä

  • Hii ! kirjoitti:

    >

    Jaa siis oikeasti siitä, että joku natiainen uhoaa netissä, kuinka tosi kova jätkä onkaan ja että tulee pistämään kaikkia turpiin ? Heh. Varsinkin kun kysyin tuolta pojulta, että onko totta, että hän haluaa turpiin myös fyysisesti eikä antamani henkinen selkäsauna riitä, niin hän alkoi heti peruutella, että "vitsi vitsi, en oikeasti olekaan haastamassa". No, sehän ei sitä asiaa enää miksikään muuta, että tuolta pojulta loppui sanat ja hän painui ns. kyykkyyn. Varmemmaksi vakuudeksi hän tuli vielä todistamaan sanojensa loppumisen tuolla uhoamisellaan. Väkivalta alkaa siitä mihin sanat loppuu. Nyt vaan ko. kylähullu tulee uudestaan uhoamaan. Ei, se nyt ei vaan miksikään muutu, että pistin hänet polvilleen (tämän huomasi muutkin).

    >

    Minun ei edes tarvitse uhota mitään täällä. Kylähullut ovat raivoissaan minulle jo ilman sellaista. Keksivät vaan, mitä tutkintoja minulla olisi tms. Minulla kyllä on näyttöjäkin tieteellisestä työstä, mutta enpä anonymiteetin vuoksi niitä levittele. Parhaat näytöt teitä vastaan tulee ihan pelkästään siitä, että pistän teidät kylähullut kyykkyyn suunnilleen jokaisessa asiassa, jonka Sinä tai nwofrl kirjoitatte tänne. Ei siihen mitään meriittejä tarvita. Kyykkyyn te painutte ihan omia aikojanne normaalissa keskustelussa. Tietysti tähän ylivoimaani on varmasti auttanut tekemäni työ, mutta se ei tähän kuulu. Ylivoimani näkyy. Se on ainoa vaikuttava asia.

    Ylivoimaani vastaan teillä on noita keksittyjä aiheeseen liittymättömiä kuvitelmia omista rahkeistanne. Ihan kuin moisten keksiminen jotenkin vaikuttaisi siihen, että painan teidät kerta kerran jälkeen syvemmälle kyykkyyn. Onhan ylivoimani pistänyt Sinut häpeälomallekin esim. alkuvuodesta, jolloin jouduit pitämään monen kuukauden tauon kirjoittelussasi.

    verorahoillani. Jos jo ferro-magnetismin suhteen olet väärässä, niin ihan pelottaa ajatella mitä ajattelet kvantti-fysiikasta. Taas menee verorahat hukkaan - vähän kuin Vanhasen liksa. (ei voi mitään. Demokratia on sitä että kaikkien pitää saada yrittää, ja uskoa itseensä.)

    Vai pistit sä mut kyykkyyn. Tehdäänpä ajatusleikki: Vaikka saisit kyykkyyn (mitä et ole tehnyt), niin kyykkäni on vahva. Niin tai näin. Vaikka saisit minut kyykkyyn (minkä olet tehnyt ehkä märissä unissasi), niin tulen sieltä ylös kiukulla - etkä voi sille mitään.

    Parhaat näytöt meitä vastaan? Öööh, ehkä mä olen vähän hidas, mutta kuvitteletko olevasi oikeassa?
    Tilannehan on nyt niin että kukaan ei voi olla "oikeassa". Silti sinä jaksat brassailla täällä meriiteilläsi. Tiedätkö mitä? Mä pyyhin perseeni sun todistuksilla ja lämmintän taloni sun kirjoittamilla tutkimuksilla - muuta hyötyä niistä ei ole.

    Pidä sinä vaan Anonymiteettisi, se on paras näyttö sinua vastaan.
    (voi vaikka olla että kaverisi häpeäisivät sinua, jos kävisi ilmi että käyt suomi24 - keskustelupalstalla tyydyttämässä itseäsi.)

    Ei ole viisaudet paperista kiinni. Mitä kaltaisiisi tulee, niin ette ikinä ymmärtäisikään. Teidän kaltaisillanne ei ole tarpeeksi kehittyneet aivot - evoluution on jättänyt sinut kyykkyyn.

    Eihän sille voi mitään, jos ei tajua asioita vaikka ne osuisivat päähän. Mitä kyykyttämiseen vielä tulee, niin Suomikin kuvittelee voittaneensa Neuvostoliiton toisessa maailmansodassa...

    (jos ei tullut selväksi, niin sinä olet Suomi. Hyvänä kakkosen tule pieni ja sisukas Suomi. Propsit sulle sisusta. Et voi kuitenkaan evoluutiolle mitään. Olen pahoillani, en keksinyt pelisääntöjä. Vihaa peliä, älä pelaajaa. Sait huonot kortit, kannattaa luovuttaa. Olen surkea bluffaamaan.)

    Mitä Skömyyn tulee, niin hän on taasen oikeassa; pyyhkisin sulla pöydän ihan oikeasti - niskalenkki, kamppi ja äijä pöydälle. Jos ei hyvällä, niin ranne- lukkoa soveltaen tms.

    Ps. Minä olen se, joka lähtee tilanteeseen kun muut pelkäävät. Näin on, ja näin oli esim. intissä. Olin Spol. Ja, kun äijät sekoili kännissä, ja juoksi päivystäjän perässä moran kanssa niin minä olin yksi neljästä joka lähti paikalle - aina kun oli paha paikka.
    Voit pienessä päässäsi miettiä miten SA:ssa päädyttiin tähän lopputulokseen. Voiko siellä bluffata tiensä tosi tehtäviin?

    Tätä sinä et voinut tietää. Too, bad. (ylpeys on yksi kuolemansynneistä.)

    käydä nykyään 10 vuotiaana? Olet "snadisti" lapsellinen (kuten skömykin)!

    Ps. Mun iskä tulee ja vetää sun iskää turpiin!

    En vaan ole. Kukaan ei ole pystynyt edes haastamaan tietouttani ferromagnetismin suhteen.

    >

    Näin tein.

    >

    Tuosta kannattaa kuitenkin oppia jotain. Jos tulet kiukulla ja uholla, olet jälleen kyykyssä pienen hetken kuluttua. Voit toki lyödä päätäsi seinään kuinka monesti haluat, mutta vähemmillä henkisillä kolhuilla pääset, jos otat jo valmiiksi nöyrän asenteen. Täällä me katsos nöyryytetään Sinua muuten - kuten tehtiin äsken.

    >

    Mutta kyllä paperi aina todistaa, että on ko. alan asiantuntija. Sinäkin lienet joku autopeltiseppä tms. Osaat varmasti jotain natiaista paremmin tehdä peltihommia autoon - vaikka kuinka joku inisisi, ettei se ole paperista kiinni (fysiikka on tässä vielä tiukempi kun sitä on vaikea opiskella itse niin pitkälle kuin jokainen paperin saanut on joutunut tekemään).

    >

    Mistähän Sinä sen muka tietäisit ? Kukaan tällä palstalla ei tiedä mitään fyysisistä kyvyistäni (tai mitoistani). Tuo on siis täysin turhaa uhoamista - uhoamista koska sanasi loppuivat kun pistin Sinut syvälle kyykkyyn. Uhoamisesi on vaan todiste siitä, että jouduit nöyrtymään minulle henkisellä tasolla. Pitäisi Sinun edes sen verran tajuta tuosta olemattomasta pullistelustasi ! Älä yritä näytellä tyhmempää mitä olet.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Pistetäänkö todisteet taas kerran näkyviin ?

    Kuvitellut todisteet joissa herra pukamanpidike yrittää sönköttää epätoivoissaan kunnes se menee sinulle niin tyypilliseen eipäsjuupas tasolle ja tietenkin kiireisenä ja älyllismmin varustettuna peräännyn kun sinä taas alat soittaa sitä kukkopilliäsi ja tanssimaan lonttisten sontapolkkaa niin sanotusta "voitosta"

    Eikä sinusta tarvitse mitään keksiä sillä olet laardiperse, pemppunaama. Facebookista kuvasi poistettiin koska siellä ei kuulemma saa pilailla. Sanakirjassa nettipornon kohdalla on kuvasi ja viittaus sanoihin hölmistynyt, käsien pesemättömyys sekä pukama-ambutaatio.

    Kuvittelet orbitaaleja joita ei todellisuudessa ole olemassakaan ja lisäksi olet kotoisin lonttisilta vilautellen viinikaasi ohikulkijoille. Kyykimisesi on huvittavaa. Seurasi on lonttislaisten mielestä inhottavaa. Kaltaisiasi löydät lähinnä eteläafrikasta kenishwaran kylästä jossa paikalliset asukkaat ovat risteyttäneet vesisian ja vesipäämonnin.

    >

    Kuitenkin tuon väittelyn (joka ei ollut mitään juupas-eipä - ainakaan enää tuossa vaiheessa vaan silkkaa skömyn nöyryyttämistä) jälkeen peräännyit neljäksi-viideksi KUUKAUDEKSI. Sait niin pahasti pataasi siinä keskustelussa.

    Noh, voitte lukea ne viimeiset hassut tuhniksen väitteet (esim. jos skömyspedellä on metrin mittainen kuminauha, hän kuvittelee, että se on edelleen metri vaikka sen venyttäisi kolminkertaiseksi), joihin hän ajautui yrittäessään kierrellä ja sönköttää: http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8446211/39861598
    Jaa niin: saa nauraa !

    >

    Jaa ? Kerropas nyt, mistä olet oppinut viljelemäsi nettipornotermin ? Olisiko siellä sittenkin se sama naama, joka katsoo peilistäsi ? Onko tähän jotenkin hankala vastata ?

    >

    Jaa ? Olenko väärässä siinäkin, että molekyylien orbitaalirakenteita kuvannetaan tunnelointimenetelmillä ? Eikö sellaisia kuvia voi olla olemassa, missä ko. orbitaalit näkyvät ? Hiljaista ? Niinpä. Kyykkyyn !

    Äänestä

  • Hoh hoo ! kirjoitti:

    >

    En vaan ole. Kukaan ei ole pystynyt edes haastamaan tietouttani ferromagnetismin suhteen.

    >

    Näin tein.

    >

    Tuosta kannattaa kuitenkin oppia jotain. Jos tulet kiukulla ja uholla, olet jälleen kyykyssä pienen hetken kuluttua. Voit toki lyödä päätäsi seinään kuinka monesti haluat, mutta vähemmillä henkisillä kolhuilla pääset, jos otat jo valmiiksi nöyrän asenteen. Täällä me katsos nöyryytetään Sinua muuten - kuten tehtiin äsken.

    >

    Mutta kyllä paperi aina todistaa, että on ko. alan asiantuntija. Sinäkin lienet joku autopeltiseppä tms. Osaat varmasti jotain natiaista paremmin tehdä peltihommia autoon - vaikka kuinka joku inisisi, ettei se ole paperista kiinni (fysiikka on tässä vielä tiukempi kun sitä on vaikea opiskella itse niin pitkälle kuin jokainen paperin saanut on joutunut tekemään).

    >

    Mistähän Sinä sen muka tietäisit ? Kukaan tällä palstalla ei tiedä mitään fyysisistä kyvyistäni (tai mitoistani). Tuo on siis täysin turhaa uhoamista - uhoamista koska sanasi loppuivat kun pistin Sinut syvälle kyykkyyn. Uhoamisesi on vaan todiste siitä, että jouduit nöyrtymään minulle henkisellä tasolla. Pitäisi Sinun edes sen verran tajuta tuosta olemattomasta pullistelustasi ! Älä yritä näytellä tyhmempää mitä olet.

    olet täysi pelle. (vaikka sinulla olisi niitä, niin et voi millään päästä tasolleni - luontoäiti on jakanut minulle paremmat kortit. Katson ne sun kortit, joka tapauksessa.)
    Siitä minä tiedän että olet kuplan, joka puhkeaa samalla tavalla kuin it- kupla tms.

    En väitä olevani maailman paras fyysikko (enkä ole), olen täysi diletantti.

    Silti vaikuttaa siltä että tiedän enemmän kuin sinä, ja että intuitioni on tarkempi mitä luonnontieteisiin tulee (taas se evoluutio) - mitä tämä kertoo tasostasi?

    Joko olet jäänyt laakereillesi tai sitten olet vaan tyhmän - harmi mikäli pääset käyttämään veronmaksajien rahoja. Siinä taasen menee rahat hukkaan kuin Iken bileissä...

    Olisi ehkä parempi että jäät eläkkeelle tai hakeudut muihin hommiin - ei susta ole keihään kärjeksi. Aika on ajanut sinusta ohi. Luonnontieteellinen urasi oli floppi. (tässä todennäköisin syy siihen miksi vittuilet ja pullistelet tällä palstalla. hajoo siihen, dildo.)

    Äänestä

  • armeijan... kirjoitti:

    käydä nykyään 10 vuotiaana? Olet "snadisti" lapsellinen (kuten skömykin)!

    Ps. Mun iskä tulee ja vetää sun iskää turpiin!

    isäsi ole lapsellinen kun sua teki - itselläsi on snadin.

    Ei mun iskän tarvitse, voin itse tulla. Jos en pärjää, niin sitten faijani tulee ja liiskaa sut. Olen 1/3 pienempi kuin faijani, muuta puolet isompi kuin sinä.

    Äänestä

  • Hoh hoo ! kirjoitti:

    >

    En vaan ole. Kukaan ei ole pystynyt edes haastamaan tietouttani ferromagnetismin suhteen.

    >

    Näin tein.

    >

    Tuosta kannattaa kuitenkin oppia jotain. Jos tulet kiukulla ja uholla, olet jälleen kyykyssä pienen hetken kuluttua. Voit toki lyödä päätäsi seinään kuinka monesti haluat, mutta vähemmillä henkisillä kolhuilla pääset, jos otat jo valmiiksi nöyrän asenteen. Täällä me katsos nöyryytetään Sinua muuten - kuten tehtiin äsken.

    >

    Mutta kyllä paperi aina todistaa, että on ko. alan asiantuntija. Sinäkin lienet joku autopeltiseppä tms. Osaat varmasti jotain natiaista paremmin tehdä peltihommia autoon - vaikka kuinka joku inisisi, ettei se ole paperista kiinni (fysiikka on tässä vielä tiukempi kun sitä on vaikea opiskella itse niin pitkälle kuin jokainen paperin saanut on joutunut tekemään).

    >

    Mistähän Sinä sen muka tietäisit ? Kukaan tällä palstalla ei tiedä mitään fyysisistä kyvyistäni (tai mitoistani). Tuo on siis täysin turhaa uhoamista - uhoamista koska sanasi loppuivat kun pistin Sinut syvälle kyykkyyn. Uhoamisesi on vaan todiste siitä, että jouduit nöyrtymään minulle henkisellä tasolla. Pitäisi Sinun edes sen verran tajuta tuosta olemattomasta pullistelustasi ! Älä yritä näytellä tyhmempää mitä olet.

    Mikäli Fysiikka vertaa Musiikkiin, niin luonnonlait ovat kuin nuotit. Niiden avulla voi oppia soittamaan "oikea oppisesti" - voit käydä vaikka Sibelius-akatemian. (ihan sama)
    Ei Jimi Hendrix osannut edes nuotteja. Ja, vaan typerys toteaa ettei hän soittanut "oikea oppisesti". Olet sortunut tällaiseen toteamaan.

    - Ihan oikeasti: - Etkö ymmärrä ettei luonto tarvitse lakeja?

    Se tekee mitä haluaa, ja ihminen ihmettelee siinä sivussa.

    Siinä ei paljoa tutkimuksesi auta. Voit tutkia jonkin vakion tarkkuutta 20 desimaalin tarkkuuteen, ja joku kaunis päivä se on muuttunut. Heitit elämäsi hukkaan tutkimalla em. vakiota. Mikäli olet näin typerä, niin olet ansainnut kohtalosi - tämä on jo huonoa karmaa.

    Olitko samanlainen mulkku edellisessä elämässäsi??? (retorinen kysymys. luonto toistaa itseä.)

    hakusanalla brock lesnar, niin pääset jyvälle...
    (vaan mr.titanic pistää täyttä vauhtia jäävuoresta läpi.)

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    isäsi ole lapsellinen kun sua teki - itselläsi on snadin.

    Ei mun iskän tarvitse, voin itse tulla. Jos en pärjää, niin sitten faijani tulee ja liiskaa sut. Olen 1/3 pienempi kuin faijani, muuta puolet isompi kuin sinä.

    ...135 kiloinen läskikasa? Vai millä tavalla sä olet mua isompi? Onko esim. sun hauis 60 cm (koska mun on 40 cm)?

    Siinä olet oikeassa, että faijasi voi hyvinkin liiskata minut (massallaan), jos se vaan pääsee päälleni istumaan.

    Ps. Voit jo lopettaa tuon lapsellisen uhoilun, olen nimittäin itsekin harrastanut taistelulajeja (ja voittanut mm. taekwondon suomenmestarin sekä pudottanut pari karatekaa kadulla).

    Äänestä

  • Hoh hoo ! kirjoitti:

    >

    En vaan ole. Kukaan ei ole pystynyt edes haastamaan tietouttani ferromagnetismin suhteen.

    >

    Näin tein.

    >

    Tuosta kannattaa kuitenkin oppia jotain. Jos tulet kiukulla ja uholla, olet jälleen kyykyssä pienen hetken kuluttua. Voit toki lyödä päätäsi seinään kuinka monesti haluat, mutta vähemmillä henkisillä kolhuilla pääset, jos otat jo valmiiksi nöyrän asenteen. Täällä me katsos nöyryytetään Sinua muuten - kuten tehtiin äsken.

    >

    Mutta kyllä paperi aina todistaa, että on ko. alan asiantuntija. Sinäkin lienet joku autopeltiseppä tms. Osaat varmasti jotain natiaista paremmin tehdä peltihommia autoon - vaikka kuinka joku inisisi, ettei se ole paperista kiinni (fysiikka on tässä vielä tiukempi kun sitä on vaikea opiskella itse niin pitkälle kuin jokainen paperin saanut on joutunut tekemään).

    >

    Mistähän Sinä sen muka tietäisit ? Kukaan tällä palstalla ei tiedä mitään fyysisistä kyvyistäni (tai mitoistani). Tuo on siis täysin turhaa uhoamista - uhoamista koska sanasi loppuivat kun pistin Sinut syvälle kyykkyyn. Uhoamisesi on vaan todiste siitä, että jouduit nöyrtymään minulle henkisellä tasolla. Pitäisi Sinun edes sen verran tajuta tuosta olemattomasta pullistelustasi ! Älä yritä näytellä tyhmempää mitä olet.

    "Kukaan tällä palstalla ei tiedä mitään fyysisistä kyvyistäni (tai mitoistani)"

    Leijapierun kyvyissä ei ole paljoa jälkipoville kerrottavaa ja mittasi ei kiinosta fysiikkapalstalla mutta kokeile ihmeessä senssipalstoja jos vaikka vihdoin onnistaisi.

    "Täällä me katsos nöyryytetään Sinua muuten - kuten tehtiin äsken."

    Hetkinen "me"= mielenvikaisuus.

    "Kukaan ei ole pystynyt edes haastamaan tietouttani ferromagnetismin suhteen."

    Ei gemajumaleisson ! Kemisti jolla on tietoa asiasta josta muuaalla maailmamassa on vasta olettamus! Sinua H U O M A T T A V A S T I välkymmät jätkä ovat varovaisempia ja vain olettavat mutta sinä tiedät joten Crash and burn.

    Luulenpa että herra multinikki saisi lempipizzahutin naispuoliselta työntekijältäkin nenilleen mutta jatka puskistahuikkalujasi herra "Mikseiminustatullutmitään" heh heh yrittää nyt päteä s24:llä ja saa täälläkin nenilleen 6-0 joka käänteessä :D :D

    Suurin saavutus elämässäsi oli ja meni eli alamäkeä menet ja lujaa.

    PS: huomaa että jotkut pystyvät väittelemään saman nimimerkin takaa !

    Kovin innokkaasti täällä kuitenkin niistä kuvitellaan jotain - juuri Sinäkin näin teet. Olet ihan vitun säälittävä !

    >

    Jep. On täällä muitakin, jotka mm. Sinua nöyryyttävät, mutta oikeastaan tuossa oli se tunnustus sisällä, että Sinäkin olet jo huomannut meidän harjoittaman nöyryyttämisen Sinua kohtaan. No, eihän se keneltäkään ole jäänyt huomiotta.

    >

    Mikä vitun kemisti ?

    Ferromagnetismista on varsin hyvä teoria, jota käytetään uusien magneettisten aineiden valmistamisessa. Niitä onnistutaan valmistamaan tuon teorian pohjalta, joten ei se ihan huuhaata ole vai mitä. Tietenkään ihan kaikkea magnetismista ei tiedetä, mutta näköjään riittävästi, että sitä pystytään hallitsemaan. Totta on tietysti se, että amatöörit eivät oikeastaan koskaan tiedä perusteita magnetismille. Ehkä se vaatii hivenen ymmärrystä mm. orbitaalirakenteista, joten se voi olla vaikea tietämättömille spedeille. Siksi he kuvittelevat, että se olisi jokin "viimeinen mysteeri" maailmassa. Tosiaan, on firmoja, jotka valmistavat aina vaan kovempia magneettisia aineita juuri esittämieni faktojen pohjalta (he siis tietävät perusteet toisin kuin kylähullut täällä).

    Kukaan ei pystynyt osoittamaan, että tietouteni ferromagnetismista olisi väärää. Siitä oli kyse.

    >

    Mutta samat tyypit kuitenkin livistävät vaikeiden kysymysten edessä häntä koipien välissä. Sinut on nöyryytetty jo tässäkin keskustelussa mm. näissä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40515953
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40448260
    Ei pystynyt enää spede kirjoittamaan kun Sinut kyykytettiin niin totaalisesti.
    Ja taitaa tuokin jäädä vastausta vaille:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40555377
    kuten joka kerta kun pistän todisteet häpeälomastasi näkyville.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    Mikäli Fysiikka vertaa Musiikkiin, niin luonnonlait ovat kuin nuotit. Niiden avulla voi oppia soittamaan "oikea oppisesti" - voit käydä vaikka Sibelius-akatemian. (ihan sama)
    Ei Jimi Hendrix osannut edes nuotteja. Ja, vaan typerys toteaa ettei hän soittanut "oikea oppisesti". Olet sortunut tällaiseen toteamaan.

    - Ihan oikeasti: - Etkö ymmärrä ettei luonto tarvitse lakeja?

    Se tekee mitä haluaa, ja ihminen ihmettelee siinä sivussa.

    Siinä ei paljoa tutkimuksesi auta. Voit tutkia jonkin vakion tarkkuutta 20 desimaalin tarkkuuteen, ja joku kaunis päivä se on muuttunut. Heitit elämäsi hukkaan tutkimalla em. vakiota. Mikäli olet näin typerä, niin olet ansainnut kohtalosi - tämä on jo huonoa karmaa.

    Olitko samanlainen mulkku edellisessä elämässäsi??? (retorinen kysymys. luonto toistaa itseä.)

    >

    Montako kertaa Sinulle on jo sanottu, että kaikki teoriat ovat vain malleja ? Siis kaikki teoriat ovat vain malleja ! Koska tämä aivan yksinkertainen asia menee tajuntaasi ? Tästä huomataan, että Sinä olet niin saatanan pihalla fysiikasta, että et ymmärrä edes sitä filosofiaa, millä näitä fysiikan lakeja tehdään. Yrität nyt täällä sitten selittää sataan kertaan tuota tieteen perusfilosofiaa - ihan kuin se olisi jotain uutta ja ihmeellistä (ja kuvittelet, ettei juuri nimenoman se ole kaiken pohja). Voiko joku olla oikeasti noin pässi.

    >

    Siis miksi esim. piin arvo muuttuisi ? Tähän pitäisi olla jokin vastaus. Ainakaan tähän mennessä mikään ei viittaa siihen, että mitkään luonnossa esiintyvät relaatiot muuttuisivat ajassa.

    No, jos piin arvo muuttuisi joskus ennalta määräämättömänä päivänä vaikka niin, että ympyrän kehä olisikin 40 kertaa ympyrän halkaisija, niin mitä sitten. Eikö siis olisi kannattanut keksiä pyörää, jos kerran "luontoäiti" voi yht'äkkiä muuttaa koko systeemin ? Eikö olisi kannattanut keksiä tietokoneita, jos "luontoäiti" voi yht'äkkiä muuttaa sähkön vallan toisenlaiseksi ? Konservatiivisuutesi hakee vertaistaan. Muut pyrkii eteenpäin.

    >

    Reinkarnaatio on vain hölmö uskomus ilman todisteita, mutta jos haluat näyttää hölmöltä ja kuvitella jotain "edellisiä elämiäni", niin aivan varmasti olin sellainen mulkku, joka pistää tuollaiset puupäät kyykkyyn vittuilun säestyksellä - kuten nytkin.

    Äänestä

  • tekee ! kirjoitti:

    >

    Kovin innokkaasti täällä kuitenkin niistä kuvitellaan jotain - juuri Sinäkin näin teet. Olet ihan vitun säälittävä !

    >

    Jep. On täällä muitakin, jotka mm. Sinua nöyryyttävät, mutta oikeastaan tuossa oli se tunnustus sisällä, että Sinäkin olet jo huomannut meidän harjoittaman nöyryyttämisen Sinua kohtaan. No, eihän se keneltäkään ole jäänyt huomiotta.

    >

    Mikä vitun kemisti ?

    Ferromagnetismista on varsin hyvä teoria, jota käytetään uusien magneettisten aineiden valmistamisessa. Niitä onnistutaan valmistamaan tuon teorian pohjalta, joten ei se ihan huuhaata ole vai mitä. Tietenkään ihan kaikkea magnetismista ei tiedetä, mutta näköjään riittävästi, että sitä pystytään hallitsemaan. Totta on tietysti se, että amatöörit eivät oikeastaan koskaan tiedä perusteita magnetismille. Ehkä se vaatii hivenen ymmärrystä mm. orbitaalirakenteista, joten se voi olla vaikea tietämättömille spedeille. Siksi he kuvittelevat, että se olisi jokin "viimeinen mysteeri" maailmassa. Tosiaan, on firmoja, jotka valmistavat aina vaan kovempia magneettisia aineita juuri esittämieni faktojen pohjalta (he siis tietävät perusteet toisin kuin kylähullut täällä).

    Kukaan ei pystynyt osoittamaan, että tietouteni ferromagnetismista olisi väärää. Siitä oli kyse.

    >

    Mutta samat tyypit kuitenkin livistävät vaikeiden kysymysten edessä häntä koipien välissä. Sinut on nöyryytetty jo tässäkin keskustelussa mm. näissä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40515953
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40448260
    Ei pystynyt enää spede kirjoittamaan kun Sinut kyykytettiin niin totaalisesti.
    Ja taitaa tuokin jäädä vastausta vaille:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8539782/40555377
    kuten joka kerta kun pistän todisteet häpeälomastasi näkyville.

    >

    Et tajunnut heittoa mikä kertoo oivalluskykysi. Olet varmaankin niitä jotka kotiin päästyään tajuavat että heille vittuiltiin :D

    "Jep. On täällä muitakin, jotka mm. Sinua nöyryyttävät,"

    Yrität tuttua ME taktiikkaa vaikka sinun tyhmä patasi täällä soi joka käänteessä ja uit kuin monni virittämiini ansoihin.

    "(he siis tietävät perusteet toisin kuin kylähullut täällä)."

    Ai jaahas . Nyt sitten olet jo HE. Juuri tarkistin feynemanin kirjoituksista että sikälimikäli magnetisimi ylipäätään riippuu elektroneista. Eli sinä orbitaaliesi kanssa olet varma aioista joista tositekijät epäröivät ? ? ? Mitä tämä kertoo syvällisestä ymmärryksestä ja voiko se siitä enään nousta. Näpräile kuule vaan orbitaaliesi kanssa kun tosi tietäjät jatkavat asian ytimeen.

    "Kukaan ei pystynyt osoittamaan, että tietouteni ferromagnetismista olisi väärää. Siitä oli kyse."

    Eikä kukaan etteikö jumalia olisi olemassa joten painit samassa sarjassa kyseisen väittämän kanssa!

    "Tässä huomataan argumenttiesi taso: vain saivartelemalla (sinänsä täysin oikein ilmoittamastani asiasta) voit edes yrittää haastaa minua. Se tuntuukin olevan nyt elämäntehtäväsi"

    Tuossa poimin sontapolkkajuhlintasi jolla kuvittelit jotain saavuttaneesi vaikka väistelit ja sönkötit kierrellen ja kaarrellen tuttuun tapaasi laajentaen suollosta vaikka olen jo vaihtanut toiseen aiheeseen katsoessani asian loppuun käsitellyksi ja kyykky varmistetuksi mutta sinähän jatka suollosta ja säilöt katkeruuksissasi kaikki kirjoitukseni käyttäen normaalia ihmistä enemmän aikaa sönkötyksenien suoltamiseen joka mielestäni kertoo ikikyykkijän epätoivosta jos vaikka pärjäisin S24:llä kun elämässä en pärjää heh heh heeeee. Nyt olet kauhuissasi kun Nworlf lupasi pyyhiä aseman paskahuusin multinikin naamahaituviin mikä minusta pitäisi tallentaa youtuubaan sillä jaettu ilo se paras ilo :D

    Kemisti olet, sen tietää jo siitä että sönkötät orbitaaleista vaikka ainut orbitaali löytyy sinun elämstä joka kiertää niin pientä ympyrää että että vähemmällä pääsisit jos menisit sinne aurajokeen kuten muutkin looserit.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    Mikäli Fysiikka vertaa Musiikkiin, niin luonnonlait ovat kuin nuotit. Niiden avulla voi oppia soittamaan "oikea oppisesti" - voit käydä vaikka Sibelius-akatemian. (ihan sama)
    Ei Jimi Hendrix osannut edes nuotteja. Ja, vaan typerys toteaa ettei hän soittanut "oikea oppisesti". Olet sortunut tällaiseen toteamaan.

    - Ihan oikeasti: - Etkö ymmärrä ettei luonto tarvitse lakeja?

    Se tekee mitä haluaa, ja ihminen ihmettelee siinä sivussa.

    Siinä ei paljoa tutkimuksesi auta. Voit tutkia jonkin vakion tarkkuutta 20 desimaalin tarkkuuteen, ja joku kaunis päivä se on muuttunut. Heitit elämäsi hukkaan tutkimalla em. vakiota. Mikäli olet näin typerä, niin olet ansainnut kohtalosi - tämä on jo huonoa karmaa.

    Olitko samanlainen mulkku edellisessä elämässäsi??? (retorinen kysymys. luonto toistaa itseä.)

    Niinpä - voisi myös ajatella näin että kuvitellessan hallitsevansa luonnonlakeja ihminen kuvittelee joskus voivansa hallita luontoa, mitä se ei koskaan tule tekemään - anteeksi nyt vain. Tämän voisi ajatella olevan joku sukupuuttoon ajava luonnolaki hallitseville lajille. (Länsi)maallisen ihmisen sairaus - musta vallanhalu puetaan valkoiseen uteliaisuuden viittaan. Menemme vielä syvään ja kylmään - pimeään kaivoon josta emme kosaan kiipeä ylös...

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    Mikäli Fysiikka vertaa Musiikkiin, niin luonnonlait ovat kuin nuotit. Niiden avulla voi oppia soittamaan "oikea oppisesti" - voit käydä vaikka Sibelius-akatemian. (ihan sama)
    Ei Jimi Hendrix osannut edes nuotteja. Ja, vaan typerys toteaa ettei hän soittanut "oikea oppisesti". Olet sortunut tällaiseen toteamaan.

    - Ihan oikeasti: - Etkö ymmärrä ettei luonto tarvitse lakeja?

    Se tekee mitä haluaa, ja ihminen ihmettelee siinä sivussa.

    Siinä ei paljoa tutkimuksesi auta. Voit tutkia jonkin vakion tarkkuutta 20 desimaalin tarkkuuteen, ja joku kaunis päivä se on muuttunut. Heitit elämäsi hukkaan tutkimalla em. vakiota. Mikäli olet näin typerä, niin olet ansainnut kohtalosi - tämä on jo huonoa karmaa.

    Olitko samanlainen mulkku edellisessä elämässäsi??? (retorinen kysymys. luonto toistaa itseä.)

    Taas vähän esimerkkisi ontuu. Soittamaan korvakuulolta oppii ihan kuka tahansa, toinen paremmin, toinen heikommin. Vähääkään arkikokemuksemme ulkopuolelle menevää fysiikkaa ei pelkällä intuitiolla ja ajattelulla opi. Faynman jopa väitti, että syvällisemmän fysiikan suhteen maalaisjärkeen perustuva intuitiomme on ollut kerta toisensa jälkeen väärässä.
    Käsityksesi fysiikasta ja fyysikan lakien luonteesta kyllä kertoo, ettet ole juurikaan peruskoulun fysiikkaa enempää lukenut. Silloin ei ehkä kannattaisi ottaa rinta rottingilla kantaa asioihin, joita ei ymmärrä. Kun sitten tulee "henkisesti kuonolle", sorrut melkein joka kerralla primitiivireaktioon ja vastapuolen persoonan herjaamiseen. Eipä paljoa kerro sivistystasostasi.

    Äänestä

  • skomy kirjoitti:

    >

    Et tajunnut heittoa mikä kertoo oivalluskykysi. Olet varmaankin niitä jotka kotiin päästyään tajuavat että heille vittuiltiin :D

    "Jep. On täällä muitakin, jotka mm. Sinua nöyryyttävät,"

    Yrität tuttua ME taktiikkaa vaikka sinun tyhmä patasi täällä soi joka käänteessä ja uit kuin monni virittämiini ansoihin.

    "(he siis tietävät perusteet toisin kuin kylähullut täällä)."

    Ai jaahas . Nyt sitten olet jo HE. Juuri tarkistin feynemanin kirjoituksista että sikälimikäli magnetisimi ylipäätään riippuu elektroneista. Eli sinä orbitaaliesi kanssa olet varma aioista joista tositekijät epäröivät ? ? ? Mitä tämä kertoo syvällisestä ymmärryksestä ja voiko se siitä enään nousta. Näpräile kuule vaan orbitaaliesi kanssa kun tosi tietäjät jatkavat asian ytimeen.

    "Kukaan ei pystynyt osoittamaan, että tietouteni ferromagnetismista olisi väärää. Siitä oli kyse."

    Eikä kukaan etteikö jumalia olisi olemassa joten painit samassa sarjassa kyseisen väittämän kanssa!

    "Tässä huomataan argumenttiesi taso: vain saivartelemalla (sinänsä täysin oikein ilmoittamastani asiasta) voit edes yrittää haastaa minua. Se tuntuukin olevan nyt elämäntehtäväsi"

    Tuossa poimin sontapolkkajuhlintasi jolla kuvittelit jotain saavuttaneesi vaikka väistelit ja sönkötit kierrellen ja kaarrellen tuttuun tapaasi laajentaen suollosta vaikka olen jo vaihtanut toiseen aiheeseen katsoessani asian loppuun käsitellyksi ja kyykky varmistetuksi mutta sinähän jatka suollosta ja säilöt katkeruuksissasi kaikki kirjoitukseni käyttäen normaalia ihmistä enemmän aikaa sönkötyksenien suoltamiseen joka mielestäni kertoo ikikyykkijän epätoivosta jos vaikka pärjäisin S24:llä kun elämässä en pärjää heh heh heeeee. Nyt olet kauhuissasi kun Nworlf lupasi pyyhiä aseman paskahuusin multinikin naamahaituviin mikä minusta pitäisi tallentaa youtuubaan sillä jaettu ilo se paras ilo :D

    Kemisti olet, sen tietää jo siitä että sönkötät orbitaaleista vaikka ainut orbitaali löytyy sinun elämstä joka kiertää niin pientä ympyrää että että vähemmällä pääsisit jos menisit sinne aurajokeen kuten muutkin looserit.

    Et tajunnut heittoa mikä kertoo oivalluskykysi. Olet varmaankin niitä jotka kotiin päästyään tajuavat että heille vittuiltiin >>

    Todellakin kyse oli minun mitoistani, joka sittenkin tuntuu kiinnostavan oikein helvetisti, kun Sinunkin pitää kuvitella, minkä kokoinen olen. Kiinnostaa se näköjään ainakin sillä tasolla. Älä nyt vaan saatanan nettirunkkari selitä, että kuvittelet mittojani sen vuoksi, että voisit masturboida ajatellen gloryholea (nettipornosta Skömylle tutuksi tullut termi) kyykyttäjäsi slaikkaria imien. Sitäkö tuo kuvittelu on (aina siis enemmän syitä, miksi en halua kertoa itsestäni mitään: nettipervot kuvittelevat niistä heti jotain perversioidensa täyttämistä).

    >

    Toki täällä on muitakin kirjoittajia, jotka ovat kyykyttäneet Sinua.

    >

    Siis kun firmassa tehdään magneetteja, niin eikös silloin firman työntekijöistä pidä käyttää pronominia "he" ? Siellä firmoissa tosiaan osataan magnetismiin vaikuttavia asioita - toisin kuin kylähullut täällä, jotka kuolaavat täysin tiedottomina vammaisspedeinä.

    >

    Kuitenkin juuri noiden orbitaalien (haluatko muuten, että kyykytän Sinut väitteestäsi, ettei orbitaaleja olisi - vai myönnätkö oitis olleesi väärässä ?) perusteella osataan valmistaa uusia magneettisia aineita. Ei niitä katsos arpomalla tehdä vaan tiukasti teoriaa soveltamalla. Toki siis kun kysytään miksi miksi miksi, niin aina tulee vastaan asia, jota ei tiedetä, mutta tiedetään ainakin tarpeeksi, että pystyään valmistamaan uusia magneettisia aineita. Tätä vaan ei kylähullu pysty ajattelemaan.

    >

    Magneetteja pystytään valmistamaan tuon teorian pohjalta. Aineen magneettisuus pystytään ennustamaan teorian pohjalta, jos rakenne tiedetään. Nämä ovat siis reaalimaailmaan vaikuttavia säännönmukaisuuksia. Magnetismi on reaalimaailmaa, jumalasi eivät kuulu tähän reaalimaailmaan. Siinä on se ero.

    Kuitenkin täällä oli jantteri, joka väitti tietävänsä minun olevan väärässä. Hän ei kuitenkaan pystynyt näyttämään, että näin olisi.

    >

    Näinhän se onkin: argumenttisi loppuvat, joten joudut painumaan selkeään kyykkyyn. Siksi yrität peitellä kyykistymistäsi uudella kuolaamisellasi. Tosiaan, katsoit ilmeisesti loppuunkäsitellyksi mm. sen, että väitit jotenkin kummallisesti metrin venyvän. Katsoit sen niin loppuunkäsitellyksi, että painuit sen jälkeen kuukausien häpeälomalle. Hah hah.

    >

    Jees, on hienoa nöyryyttää Sinua myös vanhemmilla asioilla - tai muistuttaa, että olet ollut kyykyssä monen monta kertaa aiemminkin (tallentamiseen menee pari sekuntia, mutta etpähän pääse enää sen jälkeen eroon puupäisyyksistäsi, joita olet tänne ripuloinut - vaikka tietenkin haluaisit kovastikin). Kuitenkin Sinä olet meistä se, joka käyttää täällä enemmän aikaa. Mieti, montako viestiä lähetät päivässä.

    >

    Kuvittelu jatkuu.

    >

    Hah, pelottaisiko poju, joka perääntyi jo säälittävästä uhoilustaan ?

    Tämähän on sama juttu kuin silloin kun meidän piti tavata. Kova uho oli päällä, mutta sitten kun sanoin: "selvä homma", tuhnis otti jalat alleen ja säntäsi rusakon lailla pakoon.

    Äänestä

  • on ! kirjoitti:

    Tässä alkuperäinen kommenttini :" "Kukaan tällä palstalla ei tiedä mitään fyysisistä kyvyistäni (tai mitoistani)"

    Leijapierun kyvyissä ei ole paljoa jälkipoville kerrottavaa ja mittasi ei kiinosta fysiikkapalstalla mutta kokeile ihmeessä senssipalstoja jos vaikka vihdoin onnistaisi."""

    Tähän nyt vastailet tyylillä "" Älä nyt vaan saatanan nettirunkkari selitä, että kuvittelet mittojani sen vuoksi, että voisit masturboida ajatellen gloryholea (nettip....."

    Heh heh kukahan tässä mahtaa unelmoida hah hah homopetteri !

    "kuolaavat täysin tiedottomina vammaisspedeinä."

    Et näköjään siedä vammaisia? Onkos hieman aadolfin vikaa?

    "" Toki siis kun kysytään miksi miksi miksi, niin aina tulee vastaan asia, jota ei tiedetä, mutta tiedetään ainakin tarpeeksi, että pystyään valmistamaan uusia magneettisia aineita. Tätä vaan ei kylähullu pysty ajattelemaan. ""

    Aivan ei asiasta mitään tietää tarvitse sillä eihän isäsikään mitään biologiasta tiennyt ja silti sai aikaan Rottanaamaisen alemmuskomlpleksia potevan laardiperseen!

    " Magnetismi on reaalimaailmaa, jumalasi eivät kuulu tähän reaalimaailmaan. Siinä on se ero. " Aivan ja jos väitän että kyseinen magnetismi johtuu ääliökentän vääristymästä et pysty sitäkään kumoamaan vai uskotko vuoviivoihinkin? Et vaan voi sulattaa Feynemanin väittämää jonka faktana pöytään iskin että varmuudella ei pystytä sanomaan johtuuko se elektroneiden spineistä vai ei! Sinua vituttaa es tosiasia että muillakin on avaimet tiedon alkulähteille sillä erotuksella että muut osaavat yhdistellä asioita toisin kuin sinä.

    " Jees, on hienoa nöyryyttää Sinua myös vanhemmilla asioilla - tai muistuttaa, että olet ollut kyykyssä monen monta kertaa aiemminkin (tallentamiseen menee pari sekuntia,"

    Hulluus tiivistyy ! Ei hyvää päivää !! En olisi ikinä uskonut että näpsäkät sivallukset satuttavat jotakin noin paljon että mielenterveys järkkyy heh heh heh heee

    " Tämähän on sama juttu kuin silloin kun meidän piti tavata. Kova uho oli päällä, mutta sitten kun sanoin: "selvä homma", tuhnis otti jalat alleen ja säntäsi rusakon lailla pakoon."

    Eipä tiennyt isäsi biologiasta vai oletko sukurutsauksen tulos hah hah isä ja veli sama hekilö sillä tuo sönkötyksesi ja saavuttamattomien saavutuksiesi ylistys ei kotiutusta Niuvanniemestä toisi.

    Olet täällä netissä kuitenkin vain pillupieruun verrattavissa sillä eihän äitisikään tiennyt tuliko paska, pillupieru vai syntyikö jätejoonas alias ikikyykkijä iäinen :D

    Mene nyt rottapoika hoitoon tai tilaa nworlilta aika niin se takoo kovaan päähäsi hieman järkeä.

    Äänestä

  • jälleen kerran !

  • jälleen kerran ! kirjoitti:

    Pelkästään se että joku käyttää noin paljon aikaa sönkötyksen suoltamiseen kertoo pikku viasta joka sattui päähän!

    Parempi kun menet vaan sönkkäämään kirppupannoista ja palvelukoirista ennenkuin joudut lataamoon.

    En viitsi kommentoida loppuunkäsiteltyjä asioita sillä kanssasi se on loppumaton työmaa johtuen rottapojun taipumuksesta rönsyttää keskustelu aina vaan uusille urille eksponetiaalisesti. Katsoppa kun joillakin on tärkeitä projekteja työn alla.

    Olet kyllä mukavaa ajankulua pyöritettäväksi mutta myös erittäin tyhmä. Hihkumisesi voitosta on sama kuin Amin Asikaisen EM haaveet. Yrityksesi kyykyttää perustuu sivutolkulla kirjoittamiseen jota normaali ihminen ei kovin kauaa oikeanelämän vastapainona jaksa mutta sinullahan ei saavutuksia oikeassa elämässä ole joten ymmärrämme jos tavoittelet niitä s24 palstoilla väittelemällä kreationisti palstalla. Et taida olla aivan terve ?

    Mahtavuuteeni sina kohtaan perustuu syvällisessä ymmärryksessä eikä knoppitietoudessa jota tosin sitäkin riittää tuollaisen nettihiiren pyöritykseen.

    " Haluatko, että Sinut kyykytetään orbitaaleista ? Sano suoraan vaan ! " "

    Hah hah hah hah hah hah hah haaaaaaa hakkaa hansakaasi urpo orbitaaliesi kanssa!

    Äänestä

  • on ! kirjoitti:

    Et tajunnut heittoa mikä kertoo oivalluskykysi. Olet varmaankin niitä jotka kotiin päästyään tajuavat että heille vittuiltiin >>

    Todellakin kyse oli minun mitoistani, joka sittenkin tuntuu kiinnostavan oikein helvetisti, kun Sinunkin pitää kuvitella, minkä kokoinen olen. Kiinnostaa se näköjään ainakin sillä tasolla. Älä nyt vaan saatanan nettirunkkari selitä, että kuvittelet mittojani sen vuoksi, että voisit masturboida ajatellen gloryholea (nettipornosta Skömylle tutuksi tullut termi) kyykyttäjäsi slaikkaria imien. Sitäkö tuo kuvittelu on (aina siis enemmän syitä, miksi en halua kertoa itsestäni mitään: nettipervot kuvittelevat niistä heti jotain perversioidensa täyttämistä).

    >

    Toki täällä on muitakin kirjoittajia, jotka ovat kyykyttäneet Sinua.

    >

    Siis kun firmassa tehdään magneetteja, niin eikös silloin firman työntekijöistä pidä käyttää pronominia "he" ? Siellä firmoissa tosiaan osataan magnetismiin vaikuttavia asioita - toisin kuin kylähullut täällä, jotka kuolaavat täysin tiedottomina vammaisspedeinä.

    >

    Kuitenkin juuri noiden orbitaalien (haluatko muuten, että kyykytän Sinut väitteestäsi, ettei orbitaaleja olisi - vai myönnätkö oitis olleesi väärässä ?) perusteella osataan valmistaa uusia magneettisia aineita. Ei niitä katsos arpomalla tehdä vaan tiukasti teoriaa soveltamalla. Toki siis kun kysytään miksi miksi miksi, niin aina tulee vastaan asia, jota ei tiedetä, mutta tiedetään ainakin tarpeeksi, että pystyään valmistamaan uusia magneettisia aineita. Tätä vaan ei kylähullu pysty ajattelemaan.

    >

    Magneetteja pystytään valmistamaan tuon teorian pohjalta. Aineen magneettisuus pystytään ennustamaan teorian pohjalta, jos rakenne tiedetään. Nämä ovat siis reaalimaailmaan vaikuttavia säännönmukaisuuksia. Magnetismi on reaalimaailmaa, jumalasi eivät kuulu tähän reaalimaailmaan. Siinä on se ero.

    Kuitenkin täällä oli jantteri, joka väitti tietävänsä minun olevan väärässä. Hän ei kuitenkaan pystynyt näyttämään, että näin olisi.

    >

    Näinhän se onkin: argumenttisi loppuvat, joten joudut painumaan selkeään kyykkyyn. Siksi yrität peitellä kyykistymistäsi uudella kuolaamisellasi. Tosiaan, katsoit ilmeisesti loppuunkäsitellyksi mm. sen, että väitit jotenkin kummallisesti metrin venyvän. Katsoit sen niin loppuunkäsitellyksi, että painuit sen jälkeen kuukausien häpeälomalle. Hah hah.

    >

    Jees, on hienoa nöyryyttää Sinua myös vanhemmilla asioilla - tai muistuttaa, että olet ollut kyykyssä monen monta kertaa aiemminkin (tallentamiseen menee pari sekuntia, mutta etpähän pääse enää sen jälkeen eroon puupäisyyksistäsi, joita olet tänne ripuloinut - vaikka tietenkin haluaisit kovastikin). Kuitenkin Sinä olet meistä se, joka käyttää täällä enemmän aikaa. Mieti, montako viestiä lähetät päivässä.

    >

    Kuvittelu jatkuu.

    >

    Hah, pelottaisiko poju, joka perääntyi jo säälittävästä uhoilustaan ?

    Tämähän on sama juttu kuin silloin kun meidän piti tavata. Kova uho oli päällä, mutta sitten kun sanoin: "selvä homma", tuhnis otti jalat alleen ja säntäsi rusakon lailla pakoon.

    magnetismista sekaisin. Taitaa tuo ilmanvaihto vähän ontua työpaikallanne - kromi(6) yhdisteet ovat hyvin vaarallisia. Aiheuttavat mm. keuhkosyöpää, josta helposti aivokasvain.

    Argumenttisi ovat aivan perseestä. Se että jotain voi valmistaa teorian pohjalta ei todista sitä että teorian tietyt rakenteet kuvailisivat todellista ilmiötä. Voit siis aivan hyvin vääntää uusia magneetteja orbitaali- ideaan tukeutumalla.

    - Skömy kyykyttää sua taas, etkä edes huomaa - se ongelma näissä virtuaali- touhuissa on. (realismi katoaa.)

    Orbitaaleja ei ole olemassa - vaikka jotkut hullut näin kuvittelevatkin. Tai, onhan niitä mutta joutuu katsomaan taivaalle. Kuulla on orbitaali, hiukkasilla ei. Hiukkasten orbitaali ajatus perustuu Niels Bohrin atomi- malli ajatukseen. Aika ajoi siitä jo ohi.
    (lue Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta. Pelkästään en pohjalta koko orbitaali idea on typerän.)

    Voi mennä vielä syvemmälle; vaikuttaa siltä ettei hiukkasta ole. Ei siis olisi esim. elektronia tai protonia ja neutronia. Se että kuvittelemme niiden olemassa olon johtunee siitä että me osaa tehdä mittauksia tarpeeksi hienovaraisesti - jossain menee pieleen.
    Esim. Elektroni on jo "purettu" holoniksi ja spinoniksi. Eikä kukaan tiedä mihin tämä johtaa.

    Feynman uskoi alkeisvaraukseen kuin hullu Kuuhun, mutta joutui myöntämään olleensa väärässä. Hiukkaskiihdyttimet kehittyivät niin pitkälle, että Murray Gell-Mann.in ennustamat kvarkit voitiin todeta mittaustuloksista.

    Elektroni- orbitaaleille on käymässä samalla tavalla kun em. tarinassa - historia on syklistä. (väitteet siitä että orbitaalit olisi havaittu on huijausta tai johtuvat mittaus teknisestä kömmähdyksestä.)

    On typerää väittää etteikö alkeisvaraus olisi vieläkin hyvä ajattelumalli, mutta sitä ei ole olemassa - se on tutkimustyötä helpottava ajatusmalli. Ei pidä kuitenkaan sekoittaa asioita.

    (Siinä missä 1+1=2 , toimii arkipäivässä ei todista sitä että se olisi Universaali- totuus.
    en lähde purkamaan asiaa sen enempää;kyse on havaitsijan tarpeeseen räätälöidystä ajattelumallista - ala keskushermostomme. Evoluutio on ohjannut aivomme käyttämään matemaattisia ajattelumalleja - ne ovat tehokkaita. Se ei tee niistä TOTTA. vrt. virtuaalinen voima. mitään ei todella pysty eristämään 100% ympäristöstä, sillä kvantti- kenttää ei voi pysäyttää. (se tulee läpi vaikka sinulla olisi 500000000000000000km lyijyä välissä vrt. neutriino.
    Eli, kvantti-mekaniikan aalto-idean valossa hiukkanen laatikossa on osittain laatikon seinämien ulkopuolella. Tämä idean perusteella on kehitetty Tunnelointi- mikroskopiaa, mutta ei se todista sitä että Schrödingerin aalto-funktiot pyörivät atomin ytimen ympärillä (eli nekään eivät ole todellisia.) tms.
    Tässäkin on kyse loistavasta teoreettisesta ajattelumallista, jota voi soveltaa käytäntöön.)

    Valokeila on väärässä paikassa - ihmisessä. Sen pitäisi olla Luonnossa.

    Miten on mahdollista että ihmisen idioottimaiset teoriat ovat niin käyttökelpoisia?

    (Kyllä, orbitaali- teoria on kuin pikkulapsen kehittämä. Aivan idioottimainen idea, jonka teoreettinen kehys on taivaan mekaniikan saavutuksissa. Ei millään pahalla, Orbitaali- smurffi, mut sä olet orbitaalihullu! Sinusta on tullut pelkäämäsi kylähullu.

    Joku viisas sanoi: - Projisoimme pahimpia pelkojamme ympäristöömme.)

    Äänestä

  • Mikäkämikä kirjoitti:

    "Sitkeät materiaalit kokevat tyypillisesti huomattavaa plastista deformaatiota, absorboivat paljon energiaa ennen murtumista ja kokevat siten sitkeän murtuman."

    Selitä sinä Skömy, kun olet tunnetusti (oman ilmoituksesi mukaan) hyvin viisas mies.
    Mikähän deformaatio on? Voisiko se olla muodonmuutos? Tarkoittaako plastinen palautumatonta?
    Absorboituuko tämän mukaan energiaa palautumattomiin muodonmuutoksiin? Eihän se voi? Eihän?

    "Sitkeät materiaalit kokevat tyypillisesti huomattavaa plastista deformaatiota, absorboivat paljon energiaa ennen murtumista ja kokevat siten sitkeän murtuman."

    Hienoa semantiikkaa.

    Tosin, naurettavaa brassailua; muodonmuutos voi olla metamorfoosi tms.

    Käytä lainasanojen sijaan kotimaisia versioita - jos osaat.

    Äänestä

  • uhfouy kirjoitti:

    loppuu, aletaan uhkailla väkivallalla.
    Lapsellista.

    vai mitä? Miltä planeetalta sinä tulet?

    Voit kuvitella olevasi fyysisesti koskematon, ja sanoa vastaan kun sinua piestään - se ei auta.
    Sorrut jälleen kerran itsepetokseen - tämä on sitä älyllistä epärehellisyyttä, käytännössä.
    Kova kovaa vastaan...

    virallisen väkivaltakoneiston ammattilainen jo yli 30 vuotta. Älä poju tule selittelemään väkivallan luonnollisuudesta. Jokaisessa sivistyneessä valtiossa väkivallan käyttö on tarkkaan säädeltyä ja kaltaisesi idiootit kuuluvat kiven sisään.
    Minkä kartsalla voittaa, sen rosiksessa häviää, sanoo vanha kartsan laki. Taidat olla melkoisen tyhmä.

    Toisaalta luulen sinun olevan 48 kiloinen liimatukka, joka kykenee vain ja ainoastaan "kirjalliseen väkivaltaan"

    Äänestä

  • väkivalta.... kirjoitti:

    Etkö saanut kutsua budosalille jossa takatukkasi voidaan oikaista.

    Länkytä läskiposki ruuduntakana heh heh heee!

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    vai mitä? Miltä planeetalta sinä tulet?

    Voit kuvitella olevasi fyysisesti koskematon, ja sanoa vastaan kun sinua piestään - se ei auta.
    Sorrut jälleen kerran itsepetokseen - tämä on sitä älyllistä epärehellisyyttä, käytännössä.
    Kova kovaa vastaan...

    "...väkivalta on luonnollista"
    1. Murkkuikäisille.
    2. Henkilöille, joiden kehitys on juuttunut murkkuikään.
    3. Rikollisille
    4. Tietyille mielenterveyspotilaille.

    Mihin ryhmään kuulut?

    Oletko tosiaan sitä mieltä, että väkivalta kuuluu sivistyneen ihmisen ratkaisumalleihin?

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    "Sitkeät materiaalit kokevat tyypillisesti huomattavaa plastista deformaatiota, absorboivat paljon energiaa ennen murtumista ja kokevat siten sitkeän murtuman."

    Hienoa semantiikkaa.

    Tosin, naurettavaa brassailua; muodonmuutos voi olla metamorfoosi tms.

    Käytä lainasanojen sijaan kotimaisia versioita - jos osaat.

    Energiaa absorboituu (sitoutuu) pysyvään muodonmuutokseen. Toisin kuin Skömy väitti.

    Energiafysiikan perusasioita ja taas kerran Skömy oli väärässä.
    Kapasitiivinen- ja indukstiivinen reaktanssi 90 asteen vaihesiirrossa. Uutta fysiikkaa tänä iltana.
    Tikahdun naruun.

    Se ei ollut brassailua vaan TTKK:n tutkimuksesta lainattua matskua. Otat jyrkkää kantaa fysiikkaan ja opiskelijan tutkimusraportin kielenkäyttö on sinulle brassailua? Mihin oikein perustat tietämyksesi, kun perusterminologiakin on sinulle tuntematonta?
    Ai niin. Kun on tatamilla potkittu päähän, tieto lähtee unhon yöhön.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Etkö saanut kutsua budosalille jossa takatukkasi voidaan oikaista.

    Länkytä läskiposki ruuduntakana heh heh heee!

    Enpä olisi ihan heti uskonut.
    Olen jo eläkeläinen, joten ehkä kahdestaan jo voisittekin voittaa minut fyysisellä tasolla jossain tatamilla.
    Sitenkö sinä ratkaiset keskusteluja tai fysiikan osaamista. Oikeinko olet ylpeä väkivallalla uhoamisestasi kuten mr. N tuntuu olevan.

    Muuten takavuosina kun olin nuorempi, niin voimanostossa kasikakkosiin:
    Kyykky: SM hopea
    Penkki: SM pronssi
    Veto 300 kg ysikymppiin.
    Vieläkin kolme Häneenläänin ennätystä hallussa.
    Viimeksi turvautunut fyysiseen väkivaltaan 13 v vanhana tapellessani naapurin kaverin kanssa.
    Revi siitä.

    Näillä tiedoilla olen jo netin kautta identifioitavissa, jos viitsii ottaa selvää.

    Äänestä

  • exvoimailija kirjoitti:

    ei siinä mitään. Elopainoni on tällä hetkellä 110kg. (en viitsi ottaa selvää.)

    Otetaan pieni esimerkki;

    Mikäli harrastaa Karatea on huono matossa. Mikäli painia on huono pystyottelija - ei yleensä kestä iskuja. Potkiminen on yleensä niin vaikeaa, että potkija (joka kuvittelee itsestään liikoja) tekee helposti sen virheen, että hän potkaisee liian ylös, ja silloin viedään mattoon.
    Tällaisen ottelijan tiputtaa mattoon helposti.

    Matossa jalkalukolla tai käsilukolla rajat kappaleiksi. Pitää olla sinut jokaisen osa-alueen kanssa, ja mahdollisimman vahvan. Sen takia käyn salilla - aloitin 11v. Budo-lajit tulivat kuviin 14v. (tämä johtuu siitä että jouduin koulussa tilanteisiin missä 6 äijää antoi kyytiä, kun ei pärstä värkki miellyttänyt.)

    Kuten sanoin, aikaisi oli - ja meni.

    En kuitenkaan käytä väkivaltaa kuin treeneissä tai itsepuolustustilanteessa...

    Äänestä

  • Moukka.... kirjoitti:

    "...väkivalta on luonnollista"
    1. Murkkuikäisille.
    2. Henkilöille, joiden kehitys on juuttunut murkkuikään.
    3. Rikollisille
    4. Tietyille mielenterveyspotilaille.

    Mihin ryhmään kuulut?

    Oletko tosiaan sitä mieltä, että väkivalta kuuluu sivistyneen ihmisen ratkaisumalleihin?

    on siinä että maailman suurimmat budjetit pyörivät sotateollisuuden ympärillä?

    Ehkä Suomen Puolustusvoimat ovat Afganistanissa puolustamassa meitä Talebanien invaasiolta?

    Väkivalta on yksi maailman luonnollisimmista asioista. En usko että kuuluu sivistyneeseen kanssa käymiseen. Maailman historiaan tutustumalla on kuitenkin tullut selväksi, ettei kaikkia erimielisyyksiä pysty sopimaan rauhanomaisesti - syystä tai toisesta.

    Valitettavasti ihmisen tapauksessa väkivalta on ratkaisevassa asemassa. En enää usko että ihmiskunta pystyy ratkaisemaan ongelmiansa rauhanomaisesti. Eikä pysty. Onhan tälläkin hetkellä kymmeniä selkkauksia ympäri maailman.

    Mitä hyötyä on sanoista, kun toinen heiluttaa Kalashnikovia - eikä puhu samaa kieltä tms. Mutta haluaa tapaa mun lapset, ottaa vaimon ja omaisuuden jne.
    Kenelle teen valituksen. Mitä sivistys auttaa siinä vaiheessa?

    En toivo että joudut koskaan uhkaavaan tilanteeseen, mutta viimeistään silloin oivallat mitä yritän sanoa...

    Kaverini ovat joutuneet silmittömän väkivallan uhreiksi. Esim. joku tulee vastaan kadulla ja löi.
    Eräät ryöstettiin keskellä yötä, talvipakkasilla, bussi-pysäkillä - takit ja kengät vietiin. Onneksi taksi oli lähellä - missä oli sivistys silloin? Ei auttanut puheet...

    Tällaisia tilanteita voi tulla eteen - lähes päivittäin. Olen hyväksynyt asian...

    Äänestä

  • oot... kirjoitti:

    ...135 kiloinen läskikasa? Vai millä tavalla sä olet mua isompi? Onko esim. sun hauis 60 cm (koska mun on 40 cm)?

    Siinä olet oikeassa, että faijasi voi hyvinkin liiskata minut (massallaan), jos se vaan pääsee päälleni istumaan.

    Ps. Voit jo lopettaa tuon lapsellisen uhoilun, olen nimittäin itsekin harrastanut taistelulajeja (ja voittanut mm. taekwondon suomenmestarin sekä pudottanut pari karatekaa kadulla).

    viedä mattoon. Eivät he kadulla - keskimäärin pärjää - he ovat dojo miehiä. Vai kuinka monen Karate tai Takedo tunnin olet nähnyt ulkona?

    Ei paljon saa respektiä nuo meriittisi. Jos olisi pudottanut Thai- nyrkkeilijän, MMA- miehen tai Brassi jiu-jitsua harrastavan sällin, niin sitten ehkä saisit propsit. Sorry...

    Äänestä

  • exope kirjoitti:

    Taas vähän esimerkkisi ontuu. Soittamaan korvakuulolta oppii ihan kuka tahansa, toinen paremmin, toinen heikommin. Vähääkään arkikokemuksemme ulkopuolelle menevää fysiikkaa ei pelkällä intuitiolla ja ajattelulla opi. Faynman jopa väitti, että syvällisemmän fysiikan suhteen maalaisjärkeen perustuva intuitiomme on ollut kerta toisensa jälkeen väärässä.
    Käsityksesi fysiikasta ja fyysikan lakien luonteesta kyllä kertoo, ettet ole juurikaan peruskoulun fysiikkaa enempää lukenut. Silloin ei ehkä kannattaisi ottaa rinta rottingilla kantaa asioihin, joita ei ymmärrä. Kun sitten tulee "henkisesti kuonolle", sorrut melkein joka kerralla primitiivireaktioon ja vastapuolen persoonan herjaamiseen. Eipä paljoa kerro sivistystasostasi.

    mikäli on "sävelkuuro". Ja, sitä suurin osa meistä ihmisistä on. Vaan noin 10- 20% ihmisistä omaa perimän mikä edellyttää väittämäsi ominaisuuksiin.

    Eipä tunnu sun biologian sivistystasosi olla iskussa. Väitteesi perustuu täysin vääriin olettamuksiin siitä että ihmisellä kuin ihmisellä on mahdollisuudet kaikkeen - kunhan vaan jaksaa yrittää ja treenata. Tämä on koko länsimaisen kulttuurin suurin kusetus.

    Eläinkokein on jo todistettu ettei lintukaan opi laulamaan mikäli siltä poistetaan muutaman geeniin, mitkä ohjaavat sen aivojen kehitystä - jää laulamiseen tarvittavat aivotalueet kehittymättä. Silloin lintu istuu oksalla kuin mykkä vittu tukka silmillä jouluna.

    - Ei kannata mitat mun sivistystasoa, sillä sun mittarit eivät siihen riitä.

    Tiedätkö mihin uhoni perustuu?

    Minäpä kerron; minua vituttaa yli kaiken se että ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa päteviä tylyttävät toisia. Kuulostaako tutulta? (kuten sinä yrität päteä minulle bilsassa.)

    Itse en ole koskaan herjannut toista ekana, ja jos olen niin kuittailun ovat ansainneet
    - ja sen takia että vittuillaan. (jos olen vittuillut syyttä suotta, niin se on no- nick väärinkäsitys.)

    Mitä mun kiukkuun tulee, niin se on perintötekijöissä. En ole suinkaan ainoa höyrypää suvussani. Ja, se joka ei ymmärrä tätä, niin lukekoot lisää bilsaa.

    On turha tarjota; "mutta sinä voi hillitä itseäsi potaskaa" mikäli ei itse ole ns. kuuma- kalle. Sama kuin tarjota asunnottomalle 20 euroa, ja sanoa että käytä tämä sitten viisaasti ruokaan - et jaksat taas huomenna. Viinaahan se menee...

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    on siinä että maailman suurimmat budjetit pyörivät sotateollisuuden ympärillä?

    Ehkä Suomen Puolustusvoimat ovat Afganistanissa puolustamassa meitä Talebanien invaasiolta?

    Väkivalta on yksi maailman luonnollisimmista asioista. En usko että kuuluu sivistyneeseen kanssa käymiseen. Maailman historiaan tutustumalla on kuitenkin tullut selväksi, ettei kaikkia erimielisyyksiä pysty sopimaan rauhanomaisesti - syystä tai toisesta.

    Valitettavasti ihmisen tapauksessa väkivalta on ratkaisevassa asemassa. En enää usko että ihmiskunta pystyy ratkaisemaan ongelmiansa rauhanomaisesti. Eikä pysty. Onhan tälläkin hetkellä kymmeniä selkkauksia ympäri maailman.

    Mitä hyötyä on sanoista, kun toinen heiluttaa Kalashnikovia - eikä puhu samaa kieltä tms. Mutta haluaa tapaa mun lapset, ottaa vaimon ja omaisuuden jne.
    Kenelle teen valituksen. Mitä sivistys auttaa siinä vaiheessa?

    En toivo että joudut koskaan uhkaavaan tilanteeseen, mutta viimeistään silloin oivallat mitä yritän sanoa...

    Kaverini ovat joutuneet silmittömän väkivallan uhreiksi. Esim. joku tulee vastaan kadulla ja löi.
    Eräät ryöstettiin keskellä yötä, talvipakkasilla, bussi-pysäkillä - takit ja kengät vietiin. Onneksi taksi oli lähellä - missä oli sivistys silloin? Ei auttanut puheet...

    Tällaisia tilanteita voi tulla eteen - lähes päivittäin. Olen hyväksynyt asian...

    nyt siitä, että kun jäät keskustelussa toiseksi, alat uhkailla fyysisellä väkivallalla ja väität sitä luonnolliseksi.
    minä väitän sitä kehittymättömän ihmisen lapsellisuudeksi.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    magnetismista sekaisin. Taitaa tuo ilmanvaihto vähän ontua työpaikallanne - kromi(6) yhdisteet ovat hyvin vaarallisia. Aiheuttavat mm. keuhkosyöpää, josta helposti aivokasvain.

    Argumenttisi ovat aivan perseestä. Se että jotain voi valmistaa teorian pohjalta ei todista sitä että teorian tietyt rakenteet kuvailisivat todellista ilmiötä. Voit siis aivan hyvin vääntää uusia magneetteja orbitaali- ideaan tukeutumalla.

    - Skömy kyykyttää sua taas, etkä edes huomaa - se ongelma näissä virtuaali- touhuissa on. (realismi katoaa.)

    Orbitaaleja ei ole olemassa - vaikka jotkut hullut näin kuvittelevatkin. Tai, onhan niitä mutta joutuu katsomaan taivaalle. Kuulla on orbitaali, hiukkasilla ei. Hiukkasten orbitaali ajatus perustuu Niels Bohrin atomi- malli ajatukseen. Aika ajoi siitä jo ohi.
    (lue Heisenbergin epätarkkuusperiaatteesta. Pelkästään en pohjalta koko orbitaali idea on typerän.)

    Voi mennä vielä syvemmälle; vaikuttaa siltä ettei hiukkasta ole. Ei siis olisi esim. elektronia tai protonia ja neutronia. Se että kuvittelemme niiden olemassa olon johtunee siitä että me osaa tehdä mittauksia tarpeeksi hienovaraisesti - jossain menee pieleen.
    Esim. Elektroni on jo "purettu" holoniksi ja spinoniksi. Eikä kukaan tiedä mihin tämä johtaa.

    Feynman uskoi alkeisvaraukseen kuin hullu Kuuhun, mutta joutui myöntämään olleensa väärässä. Hiukkaskiihdyttimet kehittyivät niin pitkälle, että Murray Gell-Mann.in ennustamat kvarkit voitiin todeta mittaustuloksista.

    Elektroni- orbitaaleille on käymässä samalla tavalla kun em. tarinassa - historia on syklistä. (väitteet siitä että orbitaalit olisi havaittu on huijausta tai johtuvat mittaus teknisestä kömmähdyksestä.)

    On typerää väittää etteikö alkeisvaraus olisi vieläkin hyvä ajattelumalli, mutta sitä ei ole olemassa - se on tutkimustyötä helpottava ajatusmalli. Ei pidä kuitenkaan sekoittaa asioita.

    (Siinä missä 1+1=2 , toimii arkipäivässä ei todista sitä että se olisi Universaali- totuus.
    en lähde purkamaan asiaa sen enempää;kyse on havaitsijan tarpeeseen räätälöidystä ajattelumallista - ala keskushermostomme. Evoluutio on ohjannut aivomme käyttämään matemaattisia ajattelumalleja - ne ovat tehokkaita. Se ei tee niistä TOTTA. vrt. virtuaalinen voima. mitään ei todella pysty eristämään 100% ympäristöstä, sillä kvantti- kenttää ei voi pysäyttää. (se tulee läpi vaikka sinulla olisi 500000000000000000km lyijyä välissä vrt. neutriino.
    Eli, kvantti-mekaniikan aalto-idean valossa hiukkanen laatikossa on osittain laatikon seinämien ulkopuolella. Tämä idean perusteella on kehitetty Tunnelointi- mikroskopiaa, mutta ei se todista sitä että Schrödingerin aalto-funktiot pyörivät atomin ytimen ympärillä (eli nekään eivät ole todellisia.) tms.
    Tässäkin on kyse loistavasta teoreettisesta ajattelumallista, jota voi soveltaa käytäntöön.)

    Valokeila on väärässä paikassa - ihmisessä. Sen pitäisi olla Luonnossa.

    Miten on mahdollista että ihmisen idioottimaiset teoriat ovat niin käyttökelpoisia?

    (Kyllä, orbitaali- teoria on kuin pikkulapsen kehittämä. Aivan idioottimainen idea, jonka teoreettinen kehys on taivaan mekaniikan saavutuksissa. Ei millään pahalla, Orbitaali- smurffi, mut sä olet orbitaalihullu! Sinusta on tullut pelkäämäsi kylähullu.

    Joku viisas sanoi: - Projisoimme pahimpia pelkojamme ympäristöömme.)

    Olet kyllä oikein vitun pihalla !

    >

    Tieteellisen teorian yksi arvotuskriteeri on sen ennustavuus. Minkään tieteellisen teorian ei kuitenkaan voida todistaa kuvaavan todellisia ilmiöitä. Tämä pätee mekaniikkaankin: jos ajat autollasi kolarin, se on yhtä vähän todellinen ilmiö kuin orbitaalit.

    >

    Oikeasti: mistä asiasta skömyspede olisi muka minua kyykyttänyt ? Ihan aidosti ? Tuhnis vaan inisee ja kuolaa - ja jää ihan joka asiassa kakkoseksi. Ihan jokaisessa.

    >

    Otetaanpas 500 korkeimmalle rankattua yliopistoa. Kuinka monta kemian ja fysiikan professoria noissa yliopistoissa on, jotka sanovat, ettei orbitaaleja ole ? Aivan, etköhän Sinä ole se hullu, joka ei tajua todisteta.

    >

    Kyllä Heisenberg pätee myös taivaanmekaniikkaan. Et taida ihan tajuta orbitaaliteoriaa noin ylipäätään.

    >

    Mikäs tällainen kömmähdys oikein on ? Kannattaisi kirjoittaa jokin tieteellinen artikkeli asiasta, jos olet noin varma (ja ilmeisesti tiedät, mistä tuollainen "kömmähdys" johtuu). Vai olisiko sittenkin niin, että tuo on lapsenuskoasi asiasta, josta Sinulla ei vaan ole mitään tietoa. Tosiaan, molekyyliorbitaaleja kuvannetaan jo melkein rutiinimenetelmänä.

    >

    Mutta eipä se tee niistä valhettakaan. Luonto vaan näyttää toimivan kuten matemaattislooginen malli. Yhtäkään vastatodistetta ei nimittäin ole.

    >

    Mutta hyvää tukea se ko. teorialle antaa. Tieteessähän ei voida todistaa mitään todelliseksi tai "oikeaksi". Edelleen vaikka autosi mekaaninen liike perustuu ihan samaan epävarmuuteen. Siitä voit päätellä, miten todellisia Schrödingerit ja orbitaalit ovat. Usein pihalla olevat tollot kuvittelevat, että kyseessä olisi jotain täysin tämän reaalimaailman ulkopuolisia asioita, mutta oikeasti esim. orbitaalit ovat ihan yhtä jokapäiväisiä kuin maitolasin särkyminen painovoiman vuoksi.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    mikäli on "sävelkuuro". Ja, sitä suurin osa meistä ihmisistä on. Vaan noin 10- 20% ihmisistä omaa perimän mikä edellyttää väittämäsi ominaisuuksiin.

    Eipä tunnu sun biologian sivistystasosi olla iskussa. Väitteesi perustuu täysin vääriin olettamuksiin siitä että ihmisellä kuin ihmisellä on mahdollisuudet kaikkeen - kunhan vaan jaksaa yrittää ja treenata. Tämä on koko länsimaisen kulttuurin suurin kusetus.

    Eläinkokein on jo todistettu ettei lintukaan opi laulamaan mikäli siltä poistetaan muutaman geeniin, mitkä ohjaavat sen aivojen kehitystä - jää laulamiseen tarvittavat aivotalueet kehittymättä. Silloin lintu istuu oksalla kuin mykkä vittu tukka silmillä jouluna.

    - Ei kannata mitat mun sivistystasoa, sillä sun mittarit eivät siihen riitä.

    Tiedätkö mihin uhoni perustuu?

    Minäpä kerron; minua vituttaa yli kaiken se että ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa päteviä tylyttävät toisia. Kuulostaako tutulta? (kuten sinä yrität päteä minulle bilsassa.)

    Itse en ole koskaan herjannut toista ekana, ja jos olen niin kuittailun ovat ansainneet
    - ja sen takia että vittuillaan. (jos olen vittuillut syyttä suotta, niin se on no- nick väärinkäsitys.)

    Mitä mun kiukkuun tulee, niin se on perintötekijöissä. En ole suinkaan ainoa höyrypää suvussani. Ja, se joka ei ymmärrä tätä, niin lukekoot lisää bilsaa.

    On turha tarjota; "mutta sinä voi hillitä itseäsi potaskaa" mikäli ei itse ole ns. kuuma- kalle. Sama kuin tarjota asunnottomalle 20 euroa, ja sanoa että käytä tämä sitten viisaasti ruokaan - et jaksat taas huomenna. Viinaahan se menee...

    >

    Tulit ihan ensin selittämään, kuinka kova jätkä oletkaan ajattelemaan - niin kova ettei nykyfyysikot pärjää alkuunkaan. Siksi Sinut pistettiin kyykkyyn.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Pelkästään se että joku käyttää noin paljon aikaa sönkötyksen suoltamiseen kertoo pikku viasta joka sattui päähän!

    Parempi kun menet vaan sönkkäämään kirppupannoista ja palvelukoirista ennenkuin joudut lataamoon.

    En viitsi kommentoida loppuunkäsiteltyjä asioita sillä kanssasi se on loppumaton työmaa johtuen rottapojun taipumuksesta rönsyttää keskustelu aina vaan uusille urille eksponetiaalisesti. Katsoppa kun joillakin on tärkeitä projekteja työn alla.

    Olet kyllä mukavaa ajankulua pyöritettäväksi mutta myös erittäin tyhmä. Hihkumisesi voitosta on sama kuin Amin Asikaisen EM haaveet. Yrityksesi kyykyttää perustuu sivutolkulla kirjoittamiseen jota normaali ihminen ei kovin kauaa oikeanelämän vastapainona jaksa mutta sinullahan ei saavutuksia oikeassa elämässä ole joten ymmärrämme jos tavoittelet niitä s24 palstoilla väittelemällä kreationisti palstalla. Et taida olla aivan terve ?

    Mahtavuuteeni sina kohtaan perustuu syvällisessä ymmärryksessä eikä knoppitietoudessa jota tosin sitäkin riittää tuollaisen nettihiiren pyöritykseen.

    " Haluatko, että Sinut kyykytetään orbitaaleista ? Sano suoraan vaan ! " "

    Hah hah hah hah hah hah hah haaaaaaa hakkaa hansakaasi urpo orbitaaliesi kanssa!

    Jep, kyykytin Sinut jälleen. Kaikissa mainituissa asioissa.

    Case closed.

    Äänestä

  • ottaakin koville ! kirjoitti:

    Jep, kyykytin Sinut jälleen. Kaikissa mainituissa asioissa.

    Case closed.

    Juupas eipäs juupas eipäs.

    Siinä herra kirppupannan kyykytykset!!!

    Äänestä

nämä no nickit voisi nimetä. Tämä orbitaali-hullu voisi olla esim. Titanikki - uponneen laivan Titanic mukaan. Muut nimetään samassa hengessä. Täällä on ainakin kaksi tai neljä nimeämistä kaipaavaa. S-orbitaali, p-orbitaali ja d-orbis , f-orbis. Ehkä toi titanikki voisi olla s-orbis, päämulkku kun on. (s kirjain sanasta orbitaali- smurffi.) lol.

Äänestä
  • (sinä & skömy) voitais nimetä henkisen iän mukaan... TAAPEROKSI (=skömy) ja TEINIKSI (=sinä uhitteluinesi).

    Äänestä

  • teidät... kirjoitti:

    (sinä & skömy) voitais nimetä henkisen iän mukaan... TAAPEROKSI (=skömy) ja TEINIKSI (=sinä uhitteluinesi).

    Sinut me ristimme PILLUPIERUKSI syystä että olet yhtä hyödyllinen, äänessä olessasi tulee yhtäpaljon järkevää juttua, huvitat, toistat itseäsi, olet ei toivottu!

    tosi hauska!

    t. Tero 3v.

    Äänestä

  • toi oli... kirjoitti:

    tosi hauska!

    t. Tero 3v.

    Tuollaisen kommentin kirjoittaa.

    T Kemisti

    Äänestä

  • Hullukemisti kirjoitti:

    Tuollaisen kommentin kirjoittaa.

    T Kemisti

    tuonkin kommentin tarkoitus oli?

    Oliko se vain ilmoitus mielenvikaisuudestasi?

    Äänestä

  • Viksu analyytikko kirjoitti:

    tuonkin kommentin tarkoitus oli?

    Oliko se vain ilmoitus mielenvikaisuudestasi?

    Mikähän tuonkin mielenvikaisuudesta ilmoituksen tarkoituksena oli ?

    Ilmeisesti ilmoittaa etteä hulluja riittää.

    Äänestä

  • P-Orpitaali kirjoitti:

    Mikähän tuonkin mielenvikaisuudesta ilmoituksen tarkoituksena oli ?

    Ilmeisesti ilmoittaa etteä hulluja riittää.

    hii-ala- hiiala hoi, orbitaali siellä, orbitaali tuolla.

    Tai, noh; Orbitaali-smurffi on keski-ikäinen, vähän jo seniili pedagookikko- pelle, jonka suurin saavutus on laskea orbitaaleja tietokoneella.
    Mulla oli viime yönä univaikeuksia: Laskin atomin ytimen ympärillä pyöriviä elektroneja, orbitaaleineen, ja nukahdin heti kättelyssä. (suosittelen lämpimästi kaikille fyysikon aluille. Kannattaa kokeilla.)
    "Ajukuupa" mies-man, sä olet daiju-smurffi.

    Viksu analyytikko, sä olet ANAL-
    yytikko. (olet niin anaalisesti pidättäytynyt että Freud soveltaisi sinuun samoja metodeja kun hysteerisiin naisiin - siitä tämä nikki.

    P-Orpitaali, oletko daiju-smurffi? en ole varma. Orpitaali kovalla p:llä saattaa viitata siihen, että olet ajukuupa- mies man, siis daiju-smurffi. (voin kutsua sua p-orpitaaliksi, quad pro quo)

    Keskustelin muijani mummon kanssa (kohta 82v.) Juteltiin mukavia, niitä näitä...
    Tuli juttua ihmisistä jotka kritisoivat, toisten toimia tai juttuja, icognito (anonyyminä); mummo totesi että tällaiset ihmiset saavat sapen vieläkin kiehumaan "..jos ei ole kanttia kertoa kuka kritisoi, niin pitäisivät sitten turpansa kiinni..."
    (Näin siis 150cm, 82v. mummon suusta. Sanoin olevani samaa mieltä; sitten keksin nimetä teidät raukat, joilla ei ole kanttia valita nikkiä.)

    Nyt teillä siis on nikit; Orbitaali- smurffi, daiju-smurffi ja p-orpitaali. (en ole varma ovatko p-orpitaali ja daiju-smurffi sama henkilö, mutta pidettäköön heitä eri tyyppeinä, toistaiseksi.)

    Mikäli joku teistä smurffeista haluaa valita oman nikkinsä, niin siitä vaan
    mutta viittaan teihin em. nikeillä - to the bitter end.

    - Sitä saa mitä tilaa, makaa miten petaa ja niittää nöyryytyksen satoa, kun lähtee avautumaan liikaa.

    Niille jotka eivät saaneet kunnon kasvatusta kotona tai ovat unohtaneet käytöstavat (viittaus orbitaalihulluun aka Orbitaali- smurffiin) niin keskustelu aloitetaan esittäytymällä toiselle osapuolelle. (ketkä siis ovat lapsellisia tai teinejä? te täällä huutelette anonyymeinä.)

    Tästä anonyymistä pullistelusta tuli mieleen; mitä kuvittelette saavuttavanne sillä? Eikö teitä ole valistettu ip- osoitteen toimintatavoista? Teidät voi jäljittä ip-osoitteen perusteella tietylle koneelle, vaikka ette käytä tiettyä nikkiä. Mikäli räpläätte kirjaston konetta, niin tod.näk. saisi selville identiteettinne kyselemällä tuntomerkkejä tms.

    Vai pelkäättekö kenties kritiikkiä? Koska te itse puhutte paskaa selän takana, niin pyritte hankaloittamaan sitä vaihtelemalla nikkiä...
    Voitte sitten aina vedota siihen, että "minähän en tuota kirjoittanut..."

    Onko tämä teistä kypsää käyttäytymistä?

    Teillä tuntuu olevan loogista vääntöä, mutta ette osaa soveltaa sitä tunneälyn kera. (niin, mikäli ette ole kuulleet tunneälystä, niin lukekaa D.Golemanin kirjat. siitä se lähtee.)

    Oma käytökseni tipahtaa aina toisten tasolle. Eli, sitä saa mitä tilaa.

    Teidän kanssanne joutuu smurffaamaan, syytön mä siihen olen - doh!

    Ps. Orbitaalihulluus voisi liittyä johonkin neurodegeneratiiviseen taudinkuvaan esim. alzheimerin tautiin. Tiedosta tilasi, ja hakeudu hoitoon.

    - Kaikki tiedostavat olennot ovat mielipuolia - Bodhissatva n. v. 0

    Äänestä

  • teidät... kirjoitti:

    (sinä & skömy) voitais nimetä henkisen iän mukaan... TAAPEROKSI (=skömy) ja TEINIKSI (=sinä uhitteluinesi).

    jokainen Smurffi on tervetullut tatamille. Vantaan Tikkurilaan, Sensei. Mustakallion salille. Ottelu videoidaan, ja laitetaan u- Tubeen...

    T. New world order for life.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    jokainen Smurffi on tervetullut tatamille. Vantaan Tikkurilaan, Sensei. Mustakallion salille. Ottelu videoidaan, ja laitetaan u- Tubeen...

    T. New world order for life.

    Ei muuta kuin testaamaan onko Orpitaalipellejen suupielet leveämmät kuin olkapäät :D

    Hoi lonttistentyhmäpoika kutsu koski myös sinua !

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Ei muuta kuin testaamaan onko Orpitaalipellejen suupielet leveämmät kuin olkapäät :D

    Hoi lonttistentyhmäpoika kutsu koski myös sinua !

    voitte hyökätä. Kynnys tulla treeneihin ehkä madaltuu.
    (Tarvitsisi hioa useamman hyökkääjän tapauksessa käytettyjä taktiikoita. Niitä on vaikea treenata liikaa...)

    Kun ajoitus ratkaisee, niin toistot ovat ainoa tapa saada ajoitus hermotettua oikein - vähän niin kuin kaikessa urheilussa. (tässä tapauksessa toisto on opintojen äiti.)

    Ps. Lupaan olla hellä.
    (luita voi kuitenkin murtua ja/tai katkeilla - Sairasvakuutukset kuntoon smurffit.

    Pss. Joudun tekemään poikkeuksen Orbitaali- smurffia koskien, varaan hänet - mano a mano - randoriin. Muut voitte sitten tulla samanaikaisesti...

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    jokainen Smurffi on tervetullut tatamille. Vantaan Tikkurilaan, Sensei. Mustakallion salille. Ottelu videoidaan, ja laitetaan u- Tubeen...

    T. New world order for life.

    mitä isottelua. Fysiikasta puhutaan, eikä mistään tyhjäpäisistä itämaisista päähänhakkaamislajeista.

    Pitänee ottaa seuraasi yhteyttä ja kyseskellä, onko käytöksesi seuran koodin mukaista.
    Heti huomenna.
    Itse en ole ikinä harrastanut päähänhakkaamislajeja, mutta olen treenannut vuosia samoilla saleilla itsepuolustuslajien häiskien kanssa mm Turussa Sepänkadulla, Riksun urheilutalolla, Tampereella Suvannolla, Töölön Urheilutalolla.
    Epäilen, ettei valmentajasi allekirjoittaisi uhoamistasi, tai sitten ajat ovat muuttuneet ja paljon.

    Henkisesti turpiin. -> Fyysistä uhkailua. Jos tuollaiselle tyypille opetetaan itsepuolustuslajeja jossain virallisessa seurassa, niin pahasti on seula vuotanut. Todella pahasti

    Tulen ottamaan seurasi johtoon ja myös urheilurahoja Helsingissä jakavaan organisaatioon yhteyttä.

    Hyvästi.

    Äänestä

  • jioiug kirjoitti:

    "mitä isottelua. Fysiikasta puhutaan, eikä mistään tyhjäpäisistä itämaisista päähänhakkaamislajeista.

    Vau. Taas dissattiin kokonaista kulttuuria. Kuka täällä isottelee. En edes minä sanoisi noin, ja olen kova herjaamaan. Voi vaikka moni Japsi fyysikko suuttua - erittäin päteviä ja mukavia heppuja. Käytöstavatkin ovat erinomaisia.

    Siellä myös fyysikot harrastavat "tyhjäpäisiä itämaisia päähänhakkaamislajeja".

    - Jyräsit Japanin ja Kiinan kokoiseen jäävuoreen - tähystäjäsi taisi nukkua.

    Hyvästi! Emme jää kaipaamaan...

    Äänestä

  • jioiug kirjoitti:

    mitä isottelua. Fysiikasta puhutaan, eikä mistään tyhjäpäisistä itämaisista päähänhakkaamislajeista.

    Pitänee ottaa seuraasi yhteyttä ja kyseskellä, onko käytöksesi seuran koodin mukaista.
    Heti huomenna.
    Itse en ole ikinä harrastanut päähänhakkaamislajeja, mutta olen treenannut vuosia samoilla saleilla itsepuolustuslajien häiskien kanssa mm Turussa Sepänkadulla, Riksun urheilutalolla, Tampereella Suvannolla, Töölön Urheilutalolla.
    Epäilen, ettei valmentajasi allekirjoittaisi uhoamistasi, tai sitten ajat ovat muuttuneet ja paljon.

    Henkisesti turpiin. -> Fyysistä uhkailua. Jos tuollaiselle tyypille opetetaan itsepuolustuslajeja jossain virallisessa seurassa, niin pahasti on seula vuotanut. Todella pahasti

    Tulen ottamaan seurasi johtoon ja myös urheilurahoja Helsingissä jakavaan organisaatioon yhteyttä.

    Hyvästi.

    Kyseinen Sensei ei ole valmentajani, eikä sitä koskaa ole ollut. (puolituttu.)
    Enkä kuulu enää mihinkään seuraan... donk.

    Se joka leikkiin lähtee se sen kestäköön...

    Äänestä

  • jioiug kirjoitti:

    mitä isottelua. Fysiikasta puhutaan, eikä mistään tyhjäpäisistä itämaisista päähänhakkaamislajeista.

    Pitänee ottaa seuraasi yhteyttä ja kyseskellä, onko käytöksesi seuran koodin mukaista.
    Heti huomenna.
    Itse en ole ikinä harrastanut päähänhakkaamislajeja, mutta olen treenannut vuosia samoilla saleilla itsepuolustuslajien häiskien kanssa mm Turussa Sepänkadulla, Riksun urheilutalolla, Tampereella Suvannolla, Töölön Urheilutalolla.
    Epäilen, ettei valmentajasi allekirjoittaisi uhoamistasi, tai sitten ajat ovat muuttuneet ja paljon.

    Henkisesti turpiin. -> Fyysistä uhkailua. Jos tuollaiselle tyypille opetetaan itsepuolustuslajeja jossain virallisessa seurassa, niin pahasti on seula vuotanut. Todella pahasti

    Tulen ottamaan seurasi johtoon ja myös urheilurahoja Helsingissä jakavaan organisaatioon yhteyttä.

    Hyvästi.

    Voi ziisus mikä neiti ! yy yy yyy otan yhteyttä seuraasi hyvästi yyy yyy yyy. Varo vaan nwofrl ettet saa käsilaukusta päähän hah hah hah haaaa.

    Äänestä

  • Skomy kirjoitti:

    Voi ziisus mikä neiti ! yy yy yyy otan yhteyttä seuraasi hyvästi yyy yyy yyy. Varo vaan nwofrl ettet saa käsilaukusta päähän hah hah hah haaaa.

    ei halua riveihinsä katutappelijoita. Väkivaltaa ratkaissukeinona käyttävät kuuluvat psyykkiseen hoitoon tai vankilaan.
    Tyhmyytesi vaan tiivistyy.

    Äänestä

  • hgohjhf kirjoitti:

    ei halua riveihinsä katutappelijoita. Väkivaltaa ratkaissukeinona käyttävät kuuluvat psyykkiseen hoitoon tai vankilaan.
    Tyhmyytesi vaan tiivistyy.

    Nettihiirien uhkailu on asia erikseen. Olen itse budoseurassa han moo ****** ja voin sanoa että jos internetin keskustelupalstalta joku ottaisi yhteyttä tämänkaltaisessa tilanteessa ja vaatisi henkilön potkimista pihalle niin nauraisimme paskat housuihimme nettineitien käsilaukkujen pauketta hah hah hah

    Kasvakaa neidit miehiksi tai menkää väittelemään sinne kreationisti palstoikke vai kyykittekö jo sielläkin ? ? ?

    MUUUUUAAAAAAHAHAHAHAHAHAH

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    hii-ala- hiiala hoi, orbitaali siellä, orbitaali tuolla.

    Tai, noh; Orbitaali-smurffi on keski-ikäinen, vähän jo seniili pedagookikko- pelle, jonka suurin saavutus on laskea orbitaaleja tietokoneella.
    Mulla oli viime yönä univaikeuksia: Laskin atomin ytimen ympärillä pyöriviä elektroneja, orbitaaleineen, ja nukahdin heti kättelyssä. (suosittelen lämpimästi kaikille fyysikon aluille. Kannattaa kokeilla.)
    "Ajukuupa" mies-man, sä olet daiju-smurffi.

    Viksu analyytikko, sä olet ANAL-
    yytikko. (olet niin anaalisesti pidättäytynyt että Freud soveltaisi sinuun samoja metodeja kun hysteerisiin naisiin - siitä tämä nikki.

    P-Orpitaali, oletko daiju-smurffi? en ole varma. Orpitaali kovalla p:llä saattaa viitata siihen, että olet ajukuupa- mies man, siis daiju-smurffi. (voin kutsua sua p-orpitaaliksi, quad pro quo)

    Keskustelin muijani mummon kanssa (kohta 82v.) Juteltiin mukavia, niitä näitä...
    Tuli juttua ihmisistä jotka kritisoivat, toisten toimia tai juttuja, icognito (anonyyminä); mummo totesi että tällaiset ihmiset saavat sapen vieläkin kiehumaan "..jos ei ole kanttia kertoa kuka kritisoi, niin pitäisivät sitten turpansa kiinni..."
    (Näin siis 150cm, 82v. mummon suusta. Sanoin olevani samaa mieltä; sitten keksin nimetä teidät raukat, joilla ei ole kanttia valita nikkiä.)

    Nyt teillä siis on nikit; Orbitaali- smurffi, daiju-smurffi ja p-orpitaali. (en ole varma ovatko p-orpitaali ja daiju-smurffi sama henkilö, mutta pidettäköön heitä eri tyyppeinä, toistaiseksi.)

    Mikäli joku teistä smurffeista haluaa valita oman nikkinsä, niin siitä vaan
    mutta viittaan teihin em. nikeillä - to the bitter end.

    - Sitä saa mitä tilaa, makaa miten petaa ja niittää nöyryytyksen satoa, kun lähtee avautumaan liikaa.

    Niille jotka eivät saaneet kunnon kasvatusta kotona tai ovat unohtaneet käytöstavat (viittaus orbitaalihulluun aka Orbitaali- smurffiin) niin keskustelu aloitetaan esittäytymällä toiselle osapuolelle. (ketkä siis ovat lapsellisia tai teinejä? te täällä huutelette anonyymeinä.)

    Tästä anonyymistä pullistelusta tuli mieleen; mitä kuvittelette saavuttavanne sillä? Eikö teitä ole valistettu ip- osoitteen toimintatavoista? Teidät voi jäljittä ip-osoitteen perusteella tietylle koneelle, vaikka ette käytä tiettyä nikkiä. Mikäli räpläätte kirjaston konetta, niin tod.näk. saisi selville identiteettinne kyselemällä tuntomerkkejä tms.

    Vai pelkäättekö kenties kritiikkiä? Koska te itse puhutte paskaa selän takana, niin pyritte hankaloittamaan sitä vaihtelemalla nikkiä...
    Voitte sitten aina vedota siihen, että "minähän en tuota kirjoittanut..."

    Onko tämä teistä kypsää käyttäytymistä?

    Teillä tuntuu olevan loogista vääntöä, mutta ette osaa soveltaa sitä tunneälyn kera. (niin, mikäli ette ole kuulleet tunneälystä, niin lukekaa D.Golemanin kirjat. siitä se lähtee.)

    Oma käytökseni tipahtaa aina toisten tasolle. Eli, sitä saa mitä tilaa.

    Teidän kanssanne joutuu smurffaamaan, syytön mä siihen olen - doh!

    Ps. Orbitaalihulluus voisi liittyä johonkin neurodegeneratiiviseen taudinkuvaan esim. alzheimerin tautiin. Tiedosta tilasi, ja hakeudu hoitoon.

    - Kaikki tiedostavat olennot ovat mielipuolia - Bodhissatva n. v. 0

    Mitäs mummo sanoo siihen, että onko oikein uhkailla väkivallalla anonyymisti ihmisiä ?

    Voisiko moinen uhkailu olla rikoksen merkitä täyttävä eli soveltuisiko siihen siis tuo IP:n selvittämisen perusteet. Et Sinä ihan aidosti kovin älykkäältä vaikuta. Oikeasti jos teet juuri kaikkein puupäisimpiä käyttäytymismokia ja syytät muita käytöksen puutteesta, niin katso peiliin, ääliö.

    Äänestä

  • mummolta vielä: kirjoitti:

    Ei täällä ole ketään uhkailtu vai miten voit väittää että multinikkiä voisi uhkailla ? Sehän on sama kuin uhkaisi vetää koko maailman ihmisiä turpaan joten multinikkien on syyvä vaieta ja luikkia häpeämään tyhmyyttään. Hahahah hahahah Vai pitäisi nyt alkaa IP:tä selvittää kun herra multinikki on kokenut tulleensa uhkailtua.

    Skömykin lupaa vetää koivuhalolla herra multinikkiä päähän niin että kallo halgeaa ! No niin nyt kun vielä joku määrittelee kuka on herra multinikki heh heh .

    Mukavaa että palstalla on näitä itkuneitejä ha hah.

    Kuitenkin kyseessä on uhkaus käyttää väkivaltaa - kun ensin on hävinnyt keskustelun. Minulle se on aivan sama, mitä pikkunappulat täällä inisee, mutta jos poju itse kyselee joidenkin käytöstapojen perään, niin tekeepähän ainakin itsestään naurunalaisen.

    Äänestä

  • nwofrl kirjoitti:

    voitte hyökätä. Kynnys tulla treeneihin ehkä madaltuu.
    (Tarvitsisi hioa useamman hyökkääjän tapauksessa käytettyjä taktiikoita. Niitä on vaikea treenata liikaa...)

    Kun ajoitus ratkaisee, niin toistot ovat ainoa tapa saada ajoitus hermotettua oikein - vähän niin kuin kaikessa urheilussa. (tässä tapauksessa toisto on opintojen äiti.)

    Ps. Lupaan olla hellä.
    (luita voi kuitenkin murtua ja/tai katkeilla - Sairasvakuutukset kuntoon smurffit.

    Pss. Joudun tekemään poikkeuksen Orbitaali- smurffia koskien, varaan hänet - mano a mano - randoriin. Muut voitte sitten tulla samanaikaisesti...

    Voi vittu, olet varmaan toooosi kova jätkä. Oikein internetissä kehuskelet, kuinka vitun kova jätkä olet. Oikeasti jos tuo ei ole säälittävää pullistelua, niin mikä sitten on ? Mieti nyt itsekin.

    Miksi aloin ylipäätään pullistella ? Siksikö, että hävisit väittelyn ? Muuttaisiko se väittelyn tulosta, että saisit heilutella nyrkkiä ?

    Aivan.

    Ja tosiaan, pakoon Sinäkin lähdit jo kertaalleen, joten et siten ihan niin kova olekaan, mitä yrität selittää. Miksi jaksaisin vaivautua paikalle, jos kuitenkin tiedän, että otat jalat allesi rusakon lailla (ihan kuin skömy taannoin).

    Äänestä

  • uudelleen ! kirjoitti:

    Kuitenkin kyseessä on uhkaus käyttää väkivaltaa - kun ensin on hävinnyt keskustelun. Minulle se on aivan sama, mitä pikkunappulat täällä inisee, mutta jos poju itse kyselee joidenkin käytöstapojen perään, niin tekeepähän ainakin itsestään naurunalaisen.

    "Kuitenkin kyseessä on uhkaus käyttää väkivaltaa" Mutta ketä vastaan? Multinikin uhkailu on kuin tuuleen piereminen lakikirjan mukaan.

    Äänestä

  • skomy kirjoitti:

    "Kuitenkin kyseessä on uhkaus käyttää väkivaltaa" Mutta ketä vastaan? Multinikin uhkailu on kuin tuuleen piereminen lakikirjan mukaan.

    En tiedä, miten laki suhtautuu johonkin määrittämättömään (mutta kuitenkin henkilöön) kohdistuvaan uhkaukseen (ainakin ihmisryhmää kohtaan sekin on kielletty - miksei sitten yhtäkin ihmistä), mutta tämä ei ollut mitenkään viestin pointti. Kyse oli siitä, että tuo toinen kylähullu peräänkuulutti hyviä käytöstapoja, mutta itse on kaikkein suurin puupää niiden(kin) suhteen. Ymmärrätkö ?

    Äänestä

  • miten menee kirjoitti:

    LAkikirjassa on epäsuora määritelmä tuuleen pieremisestä ja tämä kuuluu kyseisen lain piiriin.

    Äänestä

  • skomy kirjoitti:

    LAkikirjassa on epäsuora määritelmä tuuleen pieremisestä ja tämä kuuluu kyseisen lain piiriin.

    Poju, joka perää toisten käyttäytymistä ei oikein sovi alkaa uhkailla väkivallalla.

    Äänestä

mikäli lasken likiarvon yli 16 desimaalin tarkkuudella, saavutan mittalaitteiden asettamat rajoitteet. Mikäli lasken sen yli ja Planckin rajan yli (n. 34 desimaalia), niin ylitän tunnetun fysiikan rajat. Voi piin laskea mielivaltaisiin desimaaleihin, tottakai.

- Matikka on hyvin mielivaltaista. (kirjaimellisesti. tai näin ainakin minä kuvittelen. Ei siis universaalin kielen. sellaisen mitä Universumin voisi olettaa noudattavan.)

Mikäli Heisenbergin epätarkkuus on tullut vastaan 32- 33 desimaalin kohdalla, niin mitä tuhansien desimaalien tarkkuus tarkoittaa? Entä siitä saatu Hyöty?

Mitä ympyrän kehän mittaan tulee, niin se on juuri niin tarkka kuin mittausväline - tämä itsestään selvää. Jossain vaiheessa koko piin käsite kuitenkin romuttuu.

Se että pii esiintyy kaavoissa on jokseenkin hälyttävää, sillä sen voi olettaa vääristävän asioita - mittaustuloksia, ja niistä tehtyjä johtopäätöksiä.
Tässä ollaan hyvin harmaalla alueella, eikä tällä hetkellä tiedetä varmasti miten hyvin Standardi- teoria kestää LHC:n tulokset.

Se kuitenkin tiedetään että lähes kaikki teoriat vaativat laajennuksia - jopa Einsteinin teoriat. Kvantti- fysiikka vaati särmäystä jne.
(vaikka se on piirun verran tarkempi kuin Suhteellisuusteoria - mitattuna. Qed on 16- 17 desimaalin mitattu ja Suhteellisuuteoria 15- 16 desimaaliin. muistaakseni)

- Säie- teoriaa on opittu testailemaan - pikkuhiljaa.

Paras yritys (tällä hetkellä, (mitä tiedän)) on elektronin kvantti-kriittisen pisteen ennustaminen säie- teorian pohjalta. Tässä - melkeinpä - kulminoituu 30v. tutkimus, ja armoton vääntö.
(skeptikkoja on lähes 90% fyysikoista.)
Ensimmäiset mittaukset on suoritettu, ja ne pitivät paikkansa. Tuloksia joudutaan vielä tarkistamaan ja muiden pitää pystyä verifioimaan tulokset - tottakai.

(tällä testillä ollaan askel lähempänä magnetismin saloja. Asiaa ei vielä tunneta tarpeeksi hyvin.
Puhtaasti spekuloiden; vaikutta siltä että magnetismi syntyy vähän samalla tavalla kuin vuoristot planeetallemme. Muodostin asiasta ontuvan analogian; kvantti- kenttä on mannerlaatat ja hiukkaset vuoristoketju - huiput elektroneina. Ja, koska huipulla tulee, niin olkoon tuuli sähkö-magneettisen kentän tuiverrusta.)( Ei minulla ole harmainta hajua siitä miten kvanttikentät saisi törmäämään kuin mannerlaata tms. Pelkkiä oletuksia. Tässä mielessä; on pakko luottaa intuitioon.)

Niin kuin se sälli, joka sai Millenium-palkinnon Ledien kehittämistyöstä.

Kaikki muut lähtivät kehittämään valkoista lediä - väärään suuntaan. Palkinnon sai kaveri joku luotti omaan intuitioonsa, ja tutki valtavirtaa vastaan. Toki kyseinen kaveri oli kehittänyt jo muut ledit aikasemmin, mutta tämä ei saannut muita alan asiantuntijoita kuuntelemaan. Vähän outo ja hassua...

Takaisin asiaan:

Atomit eivät kuitenkaan ole todellisia, eikä niillä ole tarkkaa sijaintia. Olemme pakotettuja havainnoimaan suurissa mittakaavoissa - eikä mittauslaitteidemme resoluutio riitä. Tässä kohtaa se pii menee roskiin. Se on "suurien mittakaavojen vakio - mekanistiseen maailmankuvaan sopivan vakion.

- Tästä syystä me vielä puhumme atomeista ja vakioista.

En ymmärrä miten jaksatte känkätä asiasta. Asiassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä.

Geometriaa ja trigonometriaa ei ehkä saisi (ei pidä) soveltaa kvantti- fysiikkaan siinä määrin kun on tehty. Mitä sitten? Enpä tiedä - sumeeta logiikkaa, topologiaa ja joukko-oppia...

Onko se mikään yllätys ettei geometriset oletuksemme päde mikro- kosmokseen - Kvanttifyssaan?
Ei oikeastaan, jos oivaltaa mittakaavoista aiheutuvat ongelmat.

(Matikka ja fysiikka ovat ennen kaikkea ihmisaivojen kehittämä "ajattelutapa", eikä niiden avulla kannata lähteä yleistämään. Kuten esim. Kosmologiassa tehdään tällä hetkellä. Kaikki kunnia Enqvisteille ja kumppaneille, mutta vaarana on soveltaa väärän mittakaavan teorioita väärällä tasolla - tottakai tämä on yleisessä tiedossa.)

Se mitä ei varota tarpeeksi on; miten nopeasti asiat muuttuvat, kun siirrytään mittakaavasta toiseen. Rajapinnoilla tapahtuu. (katso vaikka kuplia joita muodostuu tiskialtaaseen.)
(tällaisia ilmiöitä ovat kvantti- fyysiikan oudot anomaliat esim. atomin delokalisaation. se voidaan todeta (mitat) olevan esim. useammassa kohdassa samanaikaisesti - kysymyksessä on kuitenkin yksi ja sama atomi, mutta sen voi sanoa olevan useammassa kuin yhdessä paikassa. jne.)

Ja, todellakin - toivon että tiesitte jo kaiken tämän...

Kuten totesin, minulla ei ole tarvetta pullistella. Teen sitä vaan mikäli minua ärsytetään tai minulle pullistellaan - katsasta tämä.

Äänestä
  • atto- sekunti laserit ovat käytössä, joten voi mitata ainakin -18 desimaaliin, mikäli soveltuvuusalue on sopivan...

    Huom. - Eikä ne orbitaalit ole vieläkään tulleet vastaan...

    Äänestä

  • Jos olisit aloittanut heti tuolla otteella, olisit voinut säästyä puupään maineelta. Kuitenkaan et vieläkään tajua fysiikan (tieteen ylipäätään) luonnetta.

    >

    Matematiikka on absoluutti mutta abstrakti.

    >

    Ei ole mitään tarkkuuksia, mihin joku teoria olisi mitattu. On vaan mittaustarkkuuksia, joihinkin asioihin, vakioihin jne.

    >

    Tietysti ontologisesti ajatellen mikään ei välttämättä ole todellista, mutta jos mielestäsi esim. näppiksesi on todellinen, myös atomi on. Myös atomin tarkka sijainti pystytään katsomaan. Heisenberg ei vaikuta vielä sellaisissa mittakaavoissa: atomi on suuri siihen nähden.

    >

    Sanoo poju, joka on juuri kirjoittanut kymmenen viestiä, kuinka "saatanan kova onkaan hakkaamaan jengiä". Ei vittu sentään, olet kyllä naurettava ääliö.

    Nytkään et ole tajunnut mitään asioista, joita olet varmasti uudehkosta tutkimuksesta lukenut. Sinulla ei vaan ole perusteita tajuta asioita. Todennäköisesti näidenkin korjausten jälkeen alat inistä kun Sinut tyrmättiin. Se on kuitenkin vain puupäisyyttäsi. Sinä et vaan tajua fysiikan perusteita, niin et voi millään tietenkään ymmärtääkään nykyfysiikan edistymistä.

    Äänestä

  • kerran: kirjoitti:

    Jos olisit aloittanut heti tuolla otteella, olisit voinut säästyä puupään maineelta. Kuitenkaan et vieläkään tajua fysiikan (tieteen ylipäätään) luonnetta.

    >

    Matematiikka on absoluutti mutta abstrakti.

    >

    Ei ole mitään tarkkuuksia, mihin joku teoria olisi mitattu. On vaan mittaustarkkuuksia, joihinkin asioihin, vakioihin jne.

    >

    Tietysti ontologisesti ajatellen mikään ei välttämättä ole todellista, mutta jos mielestäsi esim. näppiksesi on todellinen, myös atomi on. Myös atomin tarkka sijainti pystytään katsomaan. Heisenberg ei vaikuta vielä sellaisissa mittakaavoissa: atomi on suuri siihen nähden.

    >

    Sanoo poju, joka on juuri kirjoittanut kymmenen viestiä, kuinka "saatanan kova onkaan hakkaamaan jengiä". Ei vittu sentään, olet kyllä naurettava ääliö.

    Nytkään et ole tajunnut mitään asioista, joita olet varmasti uudehkosta tutkimuksesta lukenut. Sinulla ei vaan ole perusteita tajuta asioita. Todennäköisesti näidenkin korjausten jälkeen alat inistä kun Sinut tyrmättiin. Se on kuitenkin vain puupäisyyttäsi. Sinä et vaan tajua fysiikan perusteita, niin et voi millään tietenkään ymmärtääkään nykyfysiikan edistymistä.

    Tyrmätty ketä, missä ?

    "Matematiikka on absoluutti mutta abstrakti." Skömyn hyvä ystävä R.Feynman kirjoitti että puhdas matemaatikko ei koskaan saisi mitään ratkaistua sillä fysiikka on epämääräistä.

    hmmmm entäBä Boseneinstein kondensaatti ? siinäkin voidaan voidaan sanoa missä atomi on. Kuitenkin BE kond. on yksi aaltopaketti. Koskeeko sormi näppäintä vai estääkö mangetismi elektroneita törmäilemästä keskenään koska somi ei mene läpi näppäimen. Aivan, newton tasolla näppäin on näppäin mutta syvällisen ymmärryksen omaava henkilö tietää että näin ainoastaan oletetaan.

    Kyse on P-orbitaalimasonistimme ainoastaan tarkuudesta eli virtuaaliskooppimme zoomista sillä tarpeeksi zoomia niin atomi häviää näkyvistä mutta ethän sinä sitä voi piskuisessa aivosolussasi ymmärtää.

    PS: Älä huido sillä käsilaukullasi !

    Taitaa tuo nöyryys tarttua noista lukemattomista hänelle aiheutetuista kyykyistä skömyyn. Nyt hän jo kysyy viisaammiltaan ja vetoaa auktoriteettiensa teksteihin kysymyksiä laatiessaan. Hyvää kehitystä !

    >

    Niin koska matematiikka on tosiaan abstraktia eli vähän kuin olisi vain pelkkä kertomerkki ilman kerrottavia. kertomerkki kyllä tekee jotain, mutta pitäisi olla myös (reaalimaailman) kohde, mille jotain tehdään. Filosofisesti ajatellen, emme voi tietää, kummasta matemaattinen kyvyttömyytemme johtuu, osaamattomuudesta vai sitten todella siitä, että maailma ei ole deterministinen. Näyttäisi siltä, että maailma ei ole deterministinen, mutta kuka tietää.

    Tuskin muuten olet tavannut Feynmania, joten hyväksi ystäväksesi mainostaminen lienee valheellista itsesi korottamista, että muka tuntisit jonkun nobelistin. Säälittävää !

    >

    Nyt täytyy muistaa, että kyse on siis seisovasta aaltoliikkeestä. Atomin ydin on kuitenkin paikallaan (ehkä tämä on vähän vaikea mieltää sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole mitään tajua, millainen materiaali on kyseessä).

    >

    Niin, hyvä kysymys on, mikä on pinta. Mihin atomi loppuu. No, vastaus lienee vaan, että valitaan jokin sopiva määrittely. Tuollaisen painamisen tapauksessa kysymys on tietysti helppo. Voimme osoittaa vuorovaikutusvoimien käyrät ja sanoa, että tuossa ja tuossa kohdassa painava voima ylittää tietyn repulsion (mutta tuollaistahan Feynman ei tietenkään ole mokannut - moka on taas speden kotikutoinen).

    Äänestä

  • Ohhoh ! kirjoitti:

    Jäkäti jäkäti.

    Tunnen monta nobelistia etkä voi sillekkään mitään.

    Tieto nyt, on naurettavaa vuosien päästä, kuten sekin että kaasut ovat "ferromangeettisia" kuten olen kokeissanikin havainnut.

    Mieleen tulee muistaakseni Kummelin (sinänsä ihan typerä sarja) sketsi, joissa studiovieras selittää, että on ajanut hyvän ystävänsä Tommi Mäkisen kanssa rallia tasapäin. Sitten soitetaan Tommille, niin hän ihmettelee: "niin kuka ? En ole kuullutkaan moisesta tyypistä", Varmasti skömy pitääkin nobelisteja ystävinään, mutta nobelistit eivät vaan ole koskaan kuulleetkaan skömystä. Harhaisessa maailmassaan hän vain kuvittelee olevansa kovin hyvä ystävä heidän kanssaan. Tästä voit miettiä, alkaako todellisuudentajusi heiketä.

    >

    Kaikki tietävät, että Sinä et ole tehnyt mitään kokeita. Aneemista valehtelua.

    Asian puolesta pistin Sinut näköjään taas kyykkyyn (kun et siihen pystynyt vastaamaan).

    Äänestä

  • "Kyllä juu" kirjoitti:

    Vität siis ettei kaasut ole ferromangeettisia kuten olen kokeissanikin havainnut ?

    Mistä sinä voit sen tietää montako nobelistia tunnen ja saattaapi suvussakin olla nobelisti hah hah vai voitko todistaa etten olisi sukua aiv virtaselle! ! !

    Et ole tehnyt yhtäkään koetta asialla. Todellisuudentajusi menettää otettaan: kuvittelet itse tehneesi jotain kokeita, jotka tarvitsevat erityislaitteiston ja jotka on julkaistu esim. Sciencessa syyskuussa. Voisin nolata Sinut kysymällä koejärjestelyä, mutta eiköhän kaikki tiedä, että kuvittelet harhoissasi vain tehneesi jotain kokeita, joiden tuloksista olet vain lukenut jostain tieteen populaarijulkaisusta (jossa ei ole material and methods -osuutta).

    >

    AIV Virtanen ei ole saanut nobelia. A. I. Virtanen on saanut. Et kuitenkaan ole edes hänen ystävänsä - etkä kyllä kenenkään muunkaan nobelistin, joten heidän ystäviksesi kutsumisesi on harhaisen ihmisen harhaista käyttäytymistä.

    Ai niin, ettet nyt taas nolaisi itseäsi enempää, niin "Fermi gas" ei ole tavanomainen kaasumainen aine vaan sanontatapa vapaasta fermionisesta hiukkasesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nwofrl kirjoitti:

Vakioita ei ole johdettu mistään -piste-

Fysiikassa ei pidä tehdä oletuksia eikä vetää mitään hatusta. Standarditeoriassa on iso kasa vakioita, ja mikäli ollaan tarkkoja niin jokainen niistä pitäisi pystyä johtamaan jostain! Onko tätä niin vaikea ymmärtää???

Tällä vaikuttaa olevan paljon tyyppejä, jotka eivät pysty ymmärtämään tällaista asiaa.

Mitä tämä tarkoittaa? Valitettavasti sitä että ne hemmot jotka ovat kehitelleet teoriat ovat sortuneet oletuksiin, approksimointeihin ja arvailuun. (sovitellaan lukuja kaavoihin niin kauan kunnes tulos ja mittaustulos sopivat yhteen.)

Saa sitä uskoa että fysiikan lait ovat absoluuttisia ja ylin totuus, mutta siinä sortuu samaan kun uskovaiset uskoessaan Jumalaan, Allahiin, Jehovaan (Jeesukseen ja pyhään henkeen) - tai muuhun välikäteen.

Einsteinilla oli tarve olettaa staattisen universumin, ja vakion valon nopeudelle. Jälkimmäinen piti paremmin paikkansa. Se ei tarkoita sitä että valon nopeus voisi vaihdella tietyissä rajoissa.

Mikäli Heisenbergin epätarkkuusperiaate pitää paikkansa, niin näin tapahtuukin. Vaikka se nyt on mittauslaitteidemme ulottumattomissa. Vaan typerys odottaa sitä että tämä todistetaan. Kaikki muuttuu jatkuvasti. Minä uskon näin - myönnän että toimin uskon varassa. (ja tämä tekee minusta rehellisemmän. Tiedän että ehkä petän itseäni kuvitellessani näin, mutta tämä vaan vaikuttaa ainoalta mahdollisuudelta tällä hetkellä. Uskon myös että mikään ei voi olla vakion tässä maailmankaikkeudessa. Ennemmin tai myöhemmin kaikki muuttuu - staattisuus on ihmismielen aivopieru.)

Tämä on tieteellistä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu