Olen vuoden sisään ostanut epähuomiossa Malmin S-marketista täyteen hintaan 4 kertaa eri tuotteita, kerran juusto, kerran kinkkua ja kerran lasten ruokaa ja viimeksi tänään grillimakkaraa joka oli parasta ennen 8.10.
Malmin S-Market on tästä lähtien meidän perheen osalta ostoboikotissa.
Malmin S-Market myy vanhaa ruokaa
24
2349
Vastaukset
- perheellinen äiti
ollaan kans ostettu ko. kaupasta vanhaa ruokaa.. eikös toi olut jossain lehdessäkin että kala oli pilaantunutta? yhdyn boikottiin!!
- malmilainen65
mulla kansa sama kokemus, pari kerta huomattu että myyty ruoka on vanhaa.. taitaa kuulua s-market malmi kaupan toimintaan mydä vanhaa tavaraa
- typeryydenbongaaja
"parasta ennen 8.10."
Tyhmää sinun osaltasi - kahdestakin syystä:
1. Et taida ymmärtää termien "parasta ennen" ja "käytettävä ennen" eroa.
2. Vain typerys ostaa tarkistamatta päiväyksiä.- typeryydenbongaaja
3. Oikea paikka valittaa asiasta, on palauttaa yli-ikäinen tuote kauppaan. Vain saamalla suoraa palautetta asiakkailtaa, kauppias tai osuuskaupanhoitaja pystyy parantaa liikkeensä toimintaa (esim. kouluttamalla henkilökuntaansa ja pistämällä prosessit kuntoon). Vain surkimukset itkevät asiasta vessanseinäkirjoituksissa (jollainen tämäkin palsta on).
- aasiakas
ei ole asiakkaitten tehtävä alkaa tarkisteleen päiväyksiä, sitä varten maksetaan duunareille palkkaa.
- niille
aasiakas kirjoitti:
ei ole asiakkaitten tehtävä alkaa tarkisteleen päiväyksiä, sitä varten maksetaan duunareille palkkaa.
duunareillekin virheitä sattuu - kaupassakin. Sen seurauksena esim. kylmätiskissä voi olla vanhentunutta/vanhenevaa tavaraa. Kukaan ei ole täydellinen - tuskin sinäkään.
Vain typerykset jättävät päiväykset tarkistamatta.
- S:omistan
Ootko KKKK-kauppias, vai äitiskö on. Miksen säästäis ja ostaisi asiakasomisteisesta kaupasta ja säästäisi.
- kassaneiti84
koko malmin S-Market on ihan haitarista!!
- malmin s-market
kassaneiti84 kirjoitti:
koko malmin S-Market on ihan haitarista!!
yhdyb edelliseen, S-Market tosiaan myy vanhaa ruokaa
- 789
malmin s-market kirjoitti:
yhdyb edelliseen, S-Market tosiaan myy vanhaa ruokaa
varmaan saat suurta arvostusta itkemällä asiasta täällä. Etenkin sun palaute menee varmaan perille tätä kautta tai siis teidän kaikkien.
- Rouwa 41w
kassaneiti84 kirjoitti:
koko malmin S-Market on ihan haitarista!!
Ko.marketti on niin pyllystä että siellä on kassalla eukko joka on saanut potkut töistä varastamisen takia.
Boikottiin koko lafka. - muina aikoina
Rouwa 41w kirjoitti:
Ko.marketti on niin pyllystä että siellä on kassalla eukko joka on saanut potkut töistä varastamisen takia.
Boikottiin koko lafka.viitsit täällä kirjoitella kaikkea skeidaa, kerää nyt lelusi.
- s-myyjä
muina aikoina kirjoitti:
viitsit täällä kirjoitella kaikkea skeidaa, kerää nyt lelusi.
s-market myy pilaantunutta ruokaa
- on pelkästään
s-myyjä kirjoitti:
s-market myy pilaantunutta ruokaa
sinun syysi, koska itse väität olevasti myyjä!
Mitä jos hankkisit oman elämän sen sijaan, että levität valheita nimettämänä puskasta ampuen. - Rouwa41w
muina aikoina kirjoitti:
viitsit täällä kirjoitella kaikkea skeidaa, kerää nyt lelusi.
Taidat olla ko kassa itse!
Malmin Rossosta sait potkut.
Häpeä - S K Lähi
Rouwa41w kirjoitti:
Taidat olla ko kassa itse!
Malmin Rossosta sait potkut.
HäpeäElämme vuotta 2010 ja suomalaisen ruokakaupan ykkönen tuo kirkkaan keltaisena hohtava S-ketju.
Huh huh mikä kauhistus. Kylmyys ja kolkkous vetää jo nyt ihon väreilemään inhosta.
S-Marketit muiden suomalaisten kauppojen ohella ovat valikoimiltaan aivan hirveää teollista moskaa. Esim. Karjalanpiirakat voidaan myydä täydellä hinnalla vielä 2,5 viikon ikäisinä!!! 60 ja 70-luvun suomessa kauppoja oli joka kulmassa ja tavara tuoretta. Nyt on kaupan ketjuissa niin paljon pukumiehiä, päälliköitä, byrokratiaa, tietotekniikkaa ym., että tuotteen valmistus ei voi enää maksaa mitään... ja sen kyllä maistaa. Lisäaineita vaan lisää, niin rehulta maistuva jauheliha "säilyy" kuukauden... ja sitä rataa. Nyt en enää naura vegaaneille ja luomuihmisille... tajuan itsekin mitä meille yritetään "syöttää". - täti sm
S K Lähi kirjoitti:
Elämme vuotta 2010 ja suomalaisen ruokakaupan ykkönen tuo kirkkaan keltaisena hohtava S-ketju.
Huh huh mikä kauhistus. Kylmyys ja kolkkous vetää jo nyt ihon väreilemään inhosta.
S-Marketit muiden suomalaisten kauppojen ohella ovat valikoimiltaan aivan hirveää teollista moskaa. Esim. Karjalanpiirakat voidaan myydä täydellä hinnalla vielä 2,5 viikon ikäisinä!!! 60 ja 70-luvun suomessa kauppoja oli joka kulmassa ja tavara tuoretta. Nyt on kaupan ketjuissa niin paljon pukumiehiä, päälliköitä, byrokratiaa, tietotekniikkaa ym., että tuotteen valmistus ei voi enää maksaa mitään... ja sen kyllä maistaa. Lisäaineita vaan lisää, niin rehulta maistuva jauheliha "säilyy" kuukauden... ja sitä rataa. Nyt en enää naura vegaaneille ja luomuihmisille... tajuan itsekin mitä meille yritetään "syöttää".joo totta s-market malmi myy vanhaa ruokaa tuoretiskillä
- elliivo
S K Lähi kirjoitti:
Elämme vuotta 2010 ja suomalaisen ruokakaupan ykkönen tuo kirkkaan keltaisena hohtava S-ketju.
Huh huh mikä kauhistus. Kylmyys ja kolkkous vetää jo nyt ihon väreilemään inhosta.
S-Marketit muiden suomalaisten kauppojen ohella ovat valikoimiltaan aivan hirveää teollista moskaa. Esim. Karjalanpiirakat voidaan myydä täydellä hinnalla vielä 2,5 viikon ikäisinä!!! 60 ja 70-luvun suomessa kauppoja oli joka kulmassa ja tavara tuoretta. Nyt on kaupan ketjuissa niin paljon pukumiehiä, päälliköitä, byrokratiaa, tietotekniikkaa ym., että tuotteen valmistus ei voi enää maksaa mitään... ja sen kyllä maistaa. Lisäaineita vaan lisää, niin rehulta maistuva jauheliha "säilyy" kuukauden... ja sitä rataa. Nyt en enää naura vegaaneille ja luomuihmisille... tajuan itsekin mitä meille yritetään "syöttää".Eihän tyhmä ole se joka myy vaan se joka ostaa.
Kaikissa kaupoissa viimeinen vastuu on ostajalla. Ei ole pakko ostaa sellaista minkä kokee kelvottomaksi ravinnoksi.
Itse ostan piirakat pakasteesta raakoina ja paistan itse. En pidä muovipussimössöpiirakoista yhtään.
Kaikkeen mitä syö voi itse vaikuttaa. Piirakat voi tietysti leipoa itse alusta asti jos niin haluaa.
Ostan usein jauhelihat puoleen hintaan kun päiväys on menossa umpeen koska turha on maksaa muovirasiaan pakatusta jauhelihasta täyttä hintaa. Ei se ole vasta teurastettua vaikka myyntiaikaa olisi viikko jäljellä.
Järjen käyttö on sallittua kaupassa aioidessakin.
- totuus julki!!!
totuus. tämä! myy vanhaa kaljaa. tuli vatsa kipeeks.
- s-marketista
myi meidän perheelle pilaantunutta ruokaa. s-market myy pilaantunutta ruokaa
- muina aikoina
s-marketista kirjoitti:
myi meidän perheelle pilaantunutta ruokaa. s-market myy pilaantunutta ruokaa
torstaina hourulasta lomille, kun tämä vähä-älyinen on taas juttutuulella ja päässyt nettiin.
- s-marketin
veloittaa myös ostokset tuplana jos maksaa kortilla
- meinasin ostaa
espoon keskuksen ässästä sais nyt itusaalattii normihintaan. viimeinen käyttöpäivä 24.1.2014.
- 20+5
Ei täällä valittaminen mitään vaikuta. Viime vuonna ostin kolme kertaa tuotteen, jonka parasta ennen päiväys oli selvästi ohitettu.
Joka kerralla sain reklamaatiostani 20 euron lahjakortin ko. ryhmän kauppoihin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591174Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501