mikroaaltouuni

Jos sulatan pakastemarjoja mikroaaltouunissa ja ne alkavat palaa ilmiliekilla, siis pienia tulipesakkeita siella taalla, kertooko se, etta marjoissa on jotain vialla? Mika siella oikein palaa?
154355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Marjojen sisältämä hiili tm. orgaaninen aines? Tämäkö sattui oikeasti? Itse en ole onnistunut koskaan polttamaan mitään mikrossa (poppareita lukuunottamatta) ja marjoja on tullut sulateltua yli 20 vuotta sekä lötköiksi että kohmeiseksi. Älä kuumenna liikaa!

Jos et ole niitä itse kerännyt, niin aina on se häviävän pieni mahdollisuus että joukossa on jotain ylimääräistä, joka toimii ns. palamiskeskuksena liiallisen lämmön vaikutuksesta. Myös mikrossasi voi olla vikaa (liikaa tehoa odotettuun nähden).

Äänestä
  • Sattui ihan oikeasti, useita kertoja. Ensin katselin, kun siskoni sulatti kotonaan mustikka-vadelma pakastemarjoja mikrossa ja huomasin palamista. Useita tulipesakkeita, pienempia kuin tupakansytyttimen liekki. Ajattelin, etta taitaa olla vanha mikro. Myohemmin sulatin kotonai upouudella mikrolla samoja marjoja ja sama ilmio. Teho oli sulatusteho. Tutkin pakkausta, marjat olivat lahtoisin Puolasta. Siskoni viimein soitti (kun olin hopottanyt asiasta) kuluttajapalveluun, siella nainen vastaa, etta se on taysin vaaratonta, lumikiteet vaan syttyvat, kun yhtakkia kuumuvat. Siis etta vetta voi polttaa ilmiliekilla mikroaalloilla??

    Itse olen kayttanyt mikrouunia kymmenet vuodet, eika koskaan aiemmin ole sattunut mitaan tuon kaltaista. Eniten huolettaa, mita niissa marjoissa oikein on. Toivottavasti loytyy luonnollinen selitys. Omituiselta se vaan nayttaa.

    Äänestä

  • skeptikko kirjoitti:

    Sattui ihan oikeasti, useita kertoja. Ensin katselin, kun siskoni sulatti kotonaan mustikka-vadelma pakastemarjoja mikrossa ja huomasin palamista. Useita tulipesakkeita, pienempia kuin tupakansytyttimen liekki. Ajattelin, etta taitaa olla vanha mikro. Myohemmin sulatin kotonai upouudella mikrolla samoja marjoja ja sama ilmio. Teho oli sulatusteho. Tutkin pakkausta, marjat olivat lahtoisin Puolasta. Siskoni viimein soitti (kun olin hopottanyt asiasta) kuluttajapalveluun, siella nainen vastaa, etta se on taysin vaaratonta, lumikiteet vaan syttyvat, kun yhtakkia kuumuvat. Siis etta vetta voi polttaa ilmiliekilla mikroaalloilla??

    Oudolta kuulostaa. No ainakin yksi asia on selvä: vesi ei pala koska on jo palanutta vetyä. Eli se selitys ei ainakaan pidä paikkansa.

    Äänestä

  • skeptikko kirjoitti:

    Sattui ihan oikeasti, useita kertoja. Ensin katselin, kun siskoni sulatti kotonaan mustikka-vadelma pakastemarjoja mikrossa ja huomasin palamista. Useita tulipesakkeita, pienempia kuin tupakansytyttimen liekki. Ajattelin, etta taitaa olla vanha mikro. Myohemmin sulatin kotonai upouudella mikrolla samoja marjoja ja sama ilmio. Teho oli sulatusteho. Tutkin pakkausta, marjat olivat lahtoisin Puolasta. Siskoni viimein soitti (kun olin hopottanyt asiasta) kuluttajapalveluun, siella nainen vastaa, etta se on taysin vaaratonta, lumikiteet vaan syttyvat, kun yhtakkia kuumuvat. Siis etta vetta voi polttaa ilmiliekilla mikroaalloilla??

    Itse olen kayttanyt mikrouunia kymmenet vuodet, eika koskaan aiemmin ole sattunut mitaan tuon kaltaista. Eniten huolettaa, mita niissa marjoissa oikein on. Toivottavasti loytyy luonnollinen selitys. Omituiselta se vaan nayttaa.

    Jos hieman käyneitä marjoja sulattaa mikrossa saattaisi kuvitella että alkoholi/etikka tms. haihtuessaan palaisi. Itse olen joskus havainnut reunojen hiiltymistä joitain pakastepiiraita lämmittäessä täydellä teholla. Silloin kuivat reunat ylilämpenevät kun sisäosat ovat vielä viileitä.

    Äänestä

  • skeptikko kirjoitti:

    Sattui ihan oikeasti, useita kertoja. Ensin katselin, kun siskoni sulatti kotonaan mustikka-vadelma pakastemarjoja mikrossa ja huomasin palamista. Useita tulipesakkeita, pienempia kuin tupakansytyttimen liekki. Ajattelin, etta taitaa olla vanha mikro. Myohemmin sulatin kotonai upouudella mikrolla samoja marjoja ja sama ilmio. Teho oli sulatusteho. Tutkin pakkausta, marjat olivat lahtoisin Puolasta. Siskoni viimein soitti (kun olin hopottanyt asiasta) kuluttajapalveluun, siella nainen vastaa, etta se on taysin vaaratonta, lumikiteet vaan syttyvat, kun yhtakkia kuumuvat. Siis etta vetta voi polttaa ilmiliekilla mikroaalloilla??

    Itse olen kayttanyt mikrouunia kymmenet vuodet, eika koskaan aiemmin ole sattunut mitaan tuon kaltaista. Eniten huolettaa, mita niissa marjoissa oikein on. Toivottavasti loytyy luonnollinen selitys. Omituiselta se vaan nayttaa.

    Puolalaisiin marjoihin laitettanneen siis jätemetalli partikkeleita painon lisäämiseksi.
    Värinpuolesta varmaan ruostetta pulukkaan ja raskasmetalleja tummiin marjoihin jne.. ??

    Äänestä

  • Tiede-lehti
    https://www.tiede.fi/keskustelu/41071/ketju/mikroaaltouunin_edut'ja epäterveellisyys / terveellisyys
    https://www.anttiheikkila.com/blogi/mikron_terveysvaikutukset_ja_muuta_mukavaa/
    Terveystieto
    https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00052
    Useat tutkimuksen osoittavat, että mikroaaltouuni ei tuhoa ruoan vitamiineja - ainakaan kokonaan.

    Mikrossa vitamiinit voivat säilyä jopa sähköuunia paremmin.
    Kuumennusajat ovat mikrossa lyhyempiä ja
    lämpötilat alhaisempia kuin sähköuunissa, vertaa VTT:n erikoistutkija Raija-Liisa Heiniö.

    Mikrossa voi kesyttää sipulin itketys, elvyttää kuiva leipä, tehostaa hedelmien mehustus , uppomuna, munakas, Tee törkyhyvät sipsit mikrossa – tarvitset vain perunoita, öljyä, suolaa ja talouspaperia

    https://askelterveyteen.com/9-mahtavaa-temppua-jotka-mikroaaltouunisi-pystyy-tekemaan/

    pikaruokaa eli tankki täyteen ja tantereelle
    https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000001016078.html

    Äänestä

valokaari. Kun kentänvoimakkuus on riittävän suuri, niin kaasuun tai höyryyn syntyy läpilyönti, ja sopivissa oloissa vakaa valokaari. Youtubessa on runsaasti videoita mikroaaltouunin "hyötykäytöstä". Siellä grillataan ja poltetaan viinirypäleitä jne.
http://www.youtube.com/watch?v=cskB5c0mJ58
Lasi alkaa johtaa sähköä, kun se aluksi ämmitetään.

Äänestä
  • Kananmuna mikrossa on myös sävähdyttävä. Jysähtää oikein kunnolla.

    Äänestä

  • exlo kirjoitti:

    Kananmuna mikrossa on myös sävähdyttävä. Jysähtää oikein kunnolla.

    aukaisemattomassa muovipakkauksessaan. Sämpylästä alkaa irrota vesihöyryä sen kuumentuessa ja alkaa nostaa painetta. Muovipakkaus pehmenee tietysti kun kuuma vesihöyry lämmittää sitä ja sit poksahtaa jossain vaiheessa mojovasti. Pari kertaa oien joutunut poimimaan sämpylän riekaleita mikron pohjalta parempaan talteen.

    Eli avatkaa ne pakkaukset ennen mikroon laittoa.

    Äänestä

Vastasin aikoinaan tähän ketjuun, skeptisenä, ja nyt todistin saman itse työpaikan mikrolla mutta en "puolalaisilla vadelmilla" vaan vihreillä pavuilla. Hämmennyin:) Eikä kyse ollut avaamattomasta pakkauksesta tms. vaan pavut olivat lautasella. Työpaikan mikro on nimellisesti maksimiteholtaan sama kuin omani mutta ikää yli 20 v. enemmän, mahtava rotisko. Piti kokeilla sama kotona saman merkin pavuilla enkä nähnyt mitään kipinöintiin viittaavaakaan. Pikkututkijana jatkaakseni testiä vien kotipavut töihin ja näin saman ilmiön uudestaan. Olen hämmentynyt. Onko lisää ehdotuksia?

Äänestä
  • mikron energia kohdistuu hyvin pienelle alueelle jolloin syntyy plasmaa?? ei tiedä, mutta hullua on.. itselläni kävi kerran vastaavasti kuten oheisessa videossa, mutta olin silloin sulattamassa pakastettua chilipalkoa...
    http://www.youtube.com/watch?v=_ux8nSWmAz0

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    mikron energia kohdistuu hyvin pienelle alueelle jolloin syntyy plasmaa?? ei tiedä, mutta hullua on.. itselläni kävi kerran vastaavasti kuten oheisessa videossa, mutta olin silloin sulattamassa pakastettua chilipalkoa...
    http://www.youtube.com/watch?v=_ux8nSWmAz0

    vanhemmissa mikroaaltouunissa ei ollut ns. jakajaa/tasoittajaa joka jakoi mikroaallot laajemmalle alueelle vaan vanhoissa mikroissa mikroaallot kohdistui keskikohtaan.

    Summa summarum vanhassa mikrossa mikroaaltojen voimakkuus keskellä on suurempi vaikka kokonaisteho olisi sama...

    Äänestä

Pakko kaivaa vanha ketju esiin, sillä minulla palaa pakastemarjat jatkuvasti!

Olen kokeillut niin kaupasta ostettuja kotimaisia kun ulkomaisia pakastemarjoja, aina sulatusteholla, kippoa olen vaihdellut muovisesta pakasterasiasta murokulhoihin. Kaikilla ole onnistunut saamaan kärähtäneitä marjoja, tänään jopa komean valokaaren (ihan kun mikrossa olisi metallia). Minkään muun ruuan kohdalla tätä ilmiötä ei synny. Mikro on muutaman vuoden vanha. Pitäisikö tässä ostaa uusi mikro vai mitä...kyllästyttää viskoa palaneen makuisia marjoja roskiin.

Äänestä

Nyt ihan oikeati käräytin punaviinikastikeen. Piti hieman haihdutaa ja hetkessä kuului ritinää, avasin luukun ja viini haihtunut ympäri sisusta. Uskallanko enää tuota 3 vuotta vanhaa mikroani käyttää ja onko klorite /(jota ei huushollissa)= ainoa, jolla valkaista seinät

Äänestä

Jäiset palat ja ilma aiheuttavat yhdessä uunin mikroaaltokenttään ns. kentäntihentymiä, jotka ilmenevät kipinöintinä. Ilmiö johtuu palasten koosta, eikä siitä ole sen kummempaa haittaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

skeptikko kirjoitti:

Jos sulatan pakastemarjoja mikroaaltouunissa ja ne alkavat palaa ilmiliekilla, siis pienia tulipesakkeita siella taalla, kertooko se, etta marjoissa on jotain vialla? Mika siella oikein palaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu