avovaimo ei osallistu kotiaskareisiin

Mitä tehdä kun avovaimo ei tahdo millään osallistua kotiaskareisiin? Käytännössä ne ovat jääneet minun harteilleni ja nytkin kirjoitan tätä tekstiä tähän aikaan, koska minun vapaa-aikani alkoi juuri. Olen hämmentynyt, koska olen kuvitellut että kotihommat olisivat meille miehille ylitsepääsemättömiä, mutta eivät näköjään ole. Kaikki mitä hän on luvannut tehdä, jää tekemättä tai ainakin puolitiehen. En uskalla jättää esim. siivousta yksin hänen harteilleen, koska jälki ei tosiaan puhdasta.

Olo on todella kurja, tuntuu etten jaksa enää. Minäkin tarvitsen rentouttavia hetkiä, kuten avovaimoni joka päivittäin istuu ahteri lytyssä sohvalla telkkaa tiiraten. Eipä tunnu mikään ympärillä tapahtuva hetkauttavan, vaikka koira kusisi vieressä parketille. Asumme omassa asunnossa ja olisin toivonut, että hänkin kantaisi kortensa kekoon mutta ei tämä tyyli ole mielestäni ihan sitä. Minä en tosiaan tiedä mitä tehdä......
18583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Hae apua perheneuvolasta. Mene vaikka itse yksiin sinne ja sitten yritä houkutella
avovaimo mukaan.
Jos joku ulkopuolinen saisi avovaimosi tajuamaan tilanteenne.
Minusta on mukavaa, esim. siivoamme miehen kanssa yhdessä.

Äänestä
  • Niillä harvoilla kerroilla, kun olemme tehneet kotimme eteen jotain yhdessä, olen nauttinut puuhastelusta. Mutta nyt kun yksin teen, niin on tunne että teen työt samalla toisenkin puolesta ja se tuntuu raskaalta. Jos asuisin yksin, niin tekisin vain itselleni ja näin ollen olisi kevyempää. Olen myös ajatellut sitäkin vaihtoehtoa, että lemppaisin hänet ulos kun ei kiinnosta tehdä mitään. Ongelmana on vain se, että omistamme kotimme puoliksi. Otan tästä muuten jatkoa varten oppia.

    Äänestä

Ettei ongelma olisi sama kuin monella toisinpäin? (siis sukupuolet toisinpäin) Että valitat ensiksi, että kun toinen ei siivoa ja tee mitään. Ja sitten kun tekee nipotat ja valitat, että tekee väärin (eri tavalla kuin sinä tekisit). Ja menet perässä vahtien?

Eikö vaimo tosiaan nouse sohvalta vaikka sanoisit, että nyt aletaan siivoamaan. Että kumpi imuroi ja kumpi tyhjentää tiskikoneen tai siivoaa vessan tms.? Jakakaa hommia, älkää jättäkö kokonaan kummankaan harteille. Ja siivotkaa yhdessä, jos toinen ei pysty yksikseen ja omatoimisesti tekemään. Ja laitatko sinä myös ruuan siivoamisen lisäksi? Ja kuinka monta tuntia päivittäin/viikossa sinulta oikein menee kotiaskareisiin? Itse siivoan perusteellisesti vain kerran viikossa. Viikolla kotiaskareisiin ei uppoa juuri aikaa. Viikolla tehdään helppoa nopeasti valmistuvaa ruokaa, viikonloppuna voi kokkailuun mennä enemmän aikaa. Lisänä on pihahommat. Ettet vain olisi ns. siivoushullu? Olisiko varaa vähän hellittää?

Miten olisi siivousfirma? Olisiko teillä varaa sellaiseen?

Äänestä
  • Olen ankara näiden kodin hoitoon liittyvien asioiden suhteen, sillä haluan että kodissamme on järjestys. Voisi ollakin, että saattaisin huomauttaa jos näen toisen hutiloivat. Pidän kuitenkin kohtuuden pelissä.

    En halua morkata puolisoani, mutta eipä hän lotkauta korviaan kun pyydän tai käsken avuksi kotihommiin. Sen myönnän että olen siivoushullu. En siedä siellä täällä lojuvia papereita tai vaatteita. Avovaimo nimittäin tuppaa jättämään vaatteitaan ja asiapapereitaan minne sattuu, olempa pari kertaa poiminut hänen takkinsakin eteisen lattialta ja puhelinlaskunsa paperinkeräyksestä. Imuroin kahdesti viikossa ja kahdesti kuukaudessa luuttuan lattiat. Koiran mukana tulee roskaa ja karvoja pöllyää, niin pakkohan siellä on siivota, päivittäin on ainakin lakaistava koiran oleskelualuetta! Viikossa minulta menee kotihommiin keskimäärin 10,5h. Päivittäin en imuroi saatika pese pyykkiä, mutta sitä muuta pientä nyhräystä on aina kuten kokkailua. Muutettiin kesällä omaan asuntoon ja nyt talven tullessa ihan pelottaa, että kumpi tekee lumityöt.

    Siivousfirmaan ei todellakaan ole varaa, vaikka sen saisikin kotitaulousvähennyksiin. Kun molemmat olemme kykeneviä, niin teemme itse. Tai no, kuinka kauan itse olen se onkin toinen juttu. Minkähän näköistä kodissamme sitten olisi...

    Äänestä

  • loppuun kulutettu kirjoitti:

    Olen ankara näiden kodin hoitoon liittyvien asioiden suhteen, sillä haluan että kodissamme on järjestys. Voisi ollakin, että saattaisin huomauttaa jos näen toisen hutiloivat. Pidän kuitenkin kohtuuden pelissä.

    En halua morkata puolisoani, mutta eipä hän lotkauta korviaan kun pyydän tai käsken avuksi kotihommiin. Sen myönnän että olen siivoushullu. En siedä siellä täällä lojuvia papereita tai vaatteita. Avovaimo nimittäin tuppaa jättämään vaatteitaan ja asiapapereitaan minne sattuu, olempa pari kertaa poiminut hänen takkinsakin eteisen lattialta ja puhelinlaskunsa paperinkeräyksestä. Imuroin kahdesti viikossa ja kahdesti kuukaudessa luuttuan lattiat. Koiran mukana tulee roskaa ja karvoja pöllyää, niin pakkohan siellä on siivota, päivittäin on ainakin lakaistava koiran oleskelualuetta! Viikossa minulta menee kotihommiin keskimäärin 10,5h. Päivittäin en imuroi saatika pese pyykkiä, mutta sitä muuta pientä nyhräystä on aina kuten kokkailua. Muutettiin kesällä omaan asuntoon ja nyt talven tullessa ihan pelottaa, että kumpi tekee lumityöt.

    Siivousfirmaan ei todellakaan ole varaa, vaikka sen saisikin kotitaulousvähennyksiin. Kun molemmat olemme kykeneviä, niin teemme itse. Tai no, kuinka kauan itse olen se onkin toinen juttu. Minkähän näköistä kodissamme sitten olisi...

    Huh mikä friikki olet. Ei se maailma siihen kaadu jos muutama karva siel sun tääl. Olisit kyl itse avun tarpeessa ton pakomieltees kanssa. Ite kyl pistäsin mäkeen tuommosen ukon. Mitäpä jos itsekin kierähtäisit sinne sohvalle emäntäs viereen ja rentoutuisit? tv. perheellinen, kaksi koiraa ja kissaa

    Äänestä

  • mjaux kirjoitti:

    Et voi morkata noin vaan! Ikäni olen siistissä ympäristössä asunut ja niin aion asua jatkossakin. Tuskin sinustakaan on mukavaa väistellä lattialla lojuvia tavaroita, saatikka kattaa pöytä jossa on papereita yms. lehtiä lojumassa. Siis empä viitsisi nostella toisen jättämiä tavaraoita, etenkin kun kyseessä on toisen aikuisen tavarat! Entäpä jos pöllähtää yllätysvieraita, ruepatko heidän nähden hosumaan imurin ja luutun kanssa? Tuskin ja näin ollen onkin hyvä pitää paikat siisteinä. Jotkut puolestaan siivoavat ja touhuavat viikonloppuisin, mutta minä pyrin pitämään viikonloput rentoutumis- ja lepopäivinä, joten en tee silloin mitään. Mutta eipä se ole läheskään joka viikonloppu onnistunut.

    Täysin sekasin. Rauhotu. Kukaan ei välitä "hittojakaan" onko teidän kämppä ylisiisti sisutuslehden mallikoti vai elämän jälkiä sisällä pitävä "normaali" koti. Kukaan ei välitä, ei kukaan, ei ne sun yllärivieraatkaan. Oikeasti ei. Sinä olet nyt jotenkin skitsahtanu tohon siivoukseen. Taidat olla se tyyppineitsyt tai kasvatuksesi oli tosi ankaraa. Kuka sinut on ehdollistanut tuohon. Ennen kun vaivaudut vuodattamaan runsaat vastalauseesi niin ota happea ja mieti oikeasti mistä toi voi johtua. Mulla ei ollut fiksaatiota siivoukseen, mutta olen kyllä huomannut, että moni asia tulee meille opetettuna. Ehkä sinäkin olet tuon oppinut kyseenalaistamatta. Ehkä sinut on alitajuisesti ehdollistettu inhoamaan vaatteita tuolien päällä tai papereita "väärissä" paikoissa. Olisi tosi kiva tietää miten vanhempasi nuo siivousasiat hoiti.

    Jos oikeesti et tajua mitä ja miksi kaikki täällä ovat sinulle sanoneet niin ehkä olisi paras, ettet asuisi kenenkään kanssa. Sinua vaan ei taida kukaan "normaali" ihminen kestää etkä sinä edes anna toisen olla sellainen kuin hän on. Tuskin hänkään vaatii sinua lopettamaan niin et sinäkään voi vaatia häntä aloittamaan. Teillä ehkä on yhteinen koti, joten sinä et enää noin vaan voi määrätä millainen siisteystaso siellä on. Sinulla ei ole oikeutta pakottaa toista samaan pedanttiseen kliinisyyteen siivouksen suhteen mitä itse olet. Sopeudu, tee kompromissi ja opettele elämään toisella tavalla tai... ainahan sinulla on vaihtoehto lähteä. Valinta on sinun, koska sinua asia häiritsee.

    Äänestä

  • Brani kirjoitti:

    On vaikeaa kun ihmisillä on erilaiset siivouskäsitykset. Puolisosi siivouskäsitys yksinkertaisesti on erilainen kuin sinulla, hänelle ei ole ongelma jos asunto on asutun näköinen eikä hän ehkä halua kuluttaa vapaa-aikaansa jatkuvaan puunaamiseen mahdollisten yllätysiveraiden takia. Sinä taas pidät siitä että asunto on todella siisti, ja sekin on ihan ok. Olette vain erilaisia, ja se on hyväksyttävä.

    Et kuitenkaan voi pakottaa toista toimimaan oman käsityksesi mukaisesti, vaan teidän olisi löydettävä jokin kompromissi. Vilpittömästi toivotan onnea yritykseen!

    Äänestä

  • luxi kirjoitti:

    Kiitoksia nyt vain vastauksista. En tosiaan tullut tänne myötätuntoa hakemaan, vain ilmaisemaan että tämmöisiäkin ihmisiä maa päällään kantaa.

    Olen miettinyt syytä tälle siivousfanaattisuudelleni, mutten ole keksinyt mikä sen on aiheuttanut. Vanhempani eivät todellakaan olleet ankaria kasvatuksessa, eivätkä pahemmin siivouksessakaan. Muistan kun kotona motkotin äidille keittiön epäsiisteydestä ja riitelin siskoni kanssa kun hän kävi tahallaan sotkemassa huonettani. Pidin huoneeni erittäin siistinä ja sitä hämmästelivät vanhempanikin. Tämä oli silloin kun olin teini-ikäinen. Yksi teoria fanaattisuudelleni voi olla siinä, kun yläasteella oli kotitaloutta ja siellä opetettiin kodinhoitoa miltei kädestä pitäen (opettaja oli melkoinen paronitar). Tämä sitten saattoi vaikuttaa alitajuntaan ja se sitten purkautuu tällä tavoin.

    Äänestä

Sama ongelma aloittajan kanssa.

Jos minä en siivoa niin kukaan ei siivoa. Jos minä en tiskaa niin kukaan ei tiskaa.

Lupauksen esimerkiksi tiskaamisesta saan joka ainoa päivä. Kun sitten tulen kotiin on tiskit tiskaamatta. Minun on pakko tiskata, että voin laittaa ruokaa. Tässä kohtaa sitten toinen huikkaa: "Voi ei, mä olisin kyl voinu ne tiskata." Jos lopetan tiskaamisen alkaa kumppani seuraavaksi jutella/surffata/katsoa TV:tä ja tiskit jäävät siihen. Sama selitys toistuu kun sitten lopulta väsyn ja palaan tiskaamaan saadakseni ruokaa.

En ole mielestäni pikkumainen enkä laske kotitöitä. Voin ihan hyvin tehdä vaikka kaikki kotityöt jos se ei toista kiinnosta. Työni on abstraktia ja kotityöt rentouttavat.

Se mikä V*TUTTAA on se, että nainen viitsii teeskennellä ottavansa jotenkin osaa kotitöihin vaikka ei laita tikkua ristiin kuin korkeintaan kerran kuussa. Edes roskat eivät menisi ovesta ulos ellen hoitaisi asiaa.

Olen yrittänyt keksiä mikä olisi sellainen kotityö mitä hän voisi/jaksaisi tehdä. Toisena vaihtoehtoa olen harkinnut lakkaavani itse tekemästä mitään. Olisi jännä nähdä mitä sitten tapahtuu kun astiat loppuvat, roskapussi tulvii keittiön lattialle ja lattioilla on muutaman sentin p*skakerros.

Äänestä

Avovaimollasi on varmasti eri siisteyskäsitys kuin sinulla. Sinua häiritsee vähempi sotku. Ensiksi täytyy tietysti päästä joten kuten kompromissiin, mikä määrä siisteyttä on sopivaa. Se nyt tietysti on molempien pään sisustasta kiinni.

Avokkisi on tottunut siihen, että sinä lopulta siivoat ja näin ei hänen tarvitse. Mainitsit itse, ettet uskalla jättää siivousta hänelle, kun jälki on kauheaa. Teillä on siitäkin eri käsitykset. Mutta yhtä kaikki tottunut siihen, että sinä kuljet perässä jäljet korjaten ja huoltaen takit ja laskut talteen. Lopetapas ens alkuun se. Eiköhän sottaisempikin ihminen sen takkinsa korjaa lattialta, kun se tarpeeksi siinä rapaantuu.

Kuka siitä siivouksesta nyt niin tykkäisi, että jos toinen tekee kaiken puolesta, niin helppoahan se on kun ei itse tarvitse ahertaa. Valitkaa jokin siivouspäivä, auttaisiko se? Silloin siivoatte yhdessä puoliksi. Tiski- ja pyykkivuorot? Kaikki jääkaapin oveen ylös? Ja sinä pidät huolen siitä, ettet tee ylimääräisiä.

Äänestä
  • En oikeastaan tiedä, että mimmoinen meninki hänen lapsuudessaan on ollut, eli ovatko vanhemmat patistelleet lapsia siivoamaan tms. Olen tiedustellut, mutta hän ei kuulemma voi muistaa. Mutta selvästikään hän ei pidä siitä, vaikka puhtaushan on puoliruokaa. No itse asiassa meillä oli viime viikolla siivouspäivä, jolloin sain puolisoni lakaisemaan ja itse tulin imurin kanssa perästä. Sitten taas sohva kutsui ja minua pyykkien taittelu. Sinänsä hyvä idea tuo ns. siivouspäivä. En tosin ole tuon "työjärjestyksen" kannalla, eli jos jääkaapin oveen merkataan siivousvuorot. Se tuo liikaa mieleen työpaikan ilmapiirin, kun meillä on töissä keittiön seinällä kahvinkeitto/tiskikoneen täyttö-tyhjennysvuorot. Ei tuoda töitä kotiin ;)

    Äänestä

  • loppuun kulutettu kirjoitti:

    En oikeastaan tiedä, että mimmoinen meninki hänen lapsuudessaan on ollut, eli ovatko vanhemmat patistelleet lapsia siivoamaan tms. Olen tiedustellut, mutta hän ei kuulemma voi muistaa. Mutta selvästikään hän ei pidä siitä, vaikka puhtaushan on puoliruokaa. No itse asiassa meillä oli viime viikolla siivouspäivä, jolloin sain puolisoni lakaisemaan ja itse tulin imurin kanssa perästä. Sitten taas sohva kutsui ja minua pyykkien taittelu. Sinänsä hyvä idea tuo ns. siivouspäivä. En tosin ole tuon "työjärjestyksen" kannalla, eli jos jääkaapin oveen merkataan siivousvuorot. Se tuo liikaa mieleen työpaikan ilmapiirin, kun meillä on töissä keittiön seinällä kahvinkeitto/tiskikoneen täyttö-tyhjennysvuorot. Ei tuoda töitä kotiin ;)

    "Sitten taas sohva kutsui ja minua pyykkien taittelu."

    Itse olisin kipannut pyykit sohvalle. Kyllä niitä voi taitella sohvalla istuen ja katsoa vaikka telkkaria samalla.

    Äänestä

Kuulostaa tutulle... liiankin tutulle... tuolla se laiska paska nytkin röhnöttää sohvalla jo kuudetta tuntia putkeen tekemättä mitään ja yrittää käskyttää mua lähtemään hakemaan huoltoasemalta sille suklaata... ja jos en hae niin se on niin **tun vihainen mulle loppuviikon!!! Akka menee vaihtoon... se on vain ajan kysymys enää milloin... :/

Äänestä
  • Oletko varma, ettei avovaimoasi vaivaa jonkinasteinen apatia/masennus/uupumus? Nimittäin sekin voi olla syynä "laiskotteluun" ja tv:n töllöttelyyn. Jokin aika sitten oma poikaystäväni nukkui/lepäsi melkein kaiken vapaa-aikansa eikä jaksanut kunnolla edes tiskata, ja luulimme molemmat että hän on vain "laiska", mutta sitten hänellä todettiinkin keskivaikea masennus, joka oli jatkunut jo pitkään. Nykyään hänellä on lääkkeet ja hän on onneksi paljon pirteämpi, kotityötkin sujuvat jo paljon paremmin^^

    Voi tietty olla, että avovaimosi on vain LAISKA ja käyttää sinua hyväkseen, eli antaa sinun tehdä hommat kun kerran niin aktiivisesti olet ne ennenkin tehnyt. Varsinkin jos hän on siisteyden suhteen leväperäinen ja sinä siisteysintoilija. Tällaisista tyypeistä olen kuullut, yksi on niin laiska ja välinpitämätön ympäristön suhteen että antaa ruoan kävellä ulos roskiksesta, ennemmin kuin itse siivoaa, ja odottaa, että likaa sietämättömämpi kämppis sitten hoitaa kaiken.

    Kannattaa kyllä tehdä selkeä lista kotitöistä ja jakaa ne, ihan vaikka paperille tiskausvuorot/roskien vienti jne. Joissakin tapauksissa voi toimia paremmin kuin suullinen sopimus. Myös tuo yhteinen tekeminen on hyvä, pidätte vaikka kerran viikossa yhteisen siivouspäivän, jolloin kumpikin tekee osansa.

    Tsemppiä kuitenkin sinulle!

    Äänestä

  • FeliFel kirjoitti:

    Oletko varma, ettei avovaimoasi vaivaa jonkinasteinen apatia/masennus/uupumus? Nimittäin sekin voi olla syynä "laiskotteluun" ja tv:n töllöttelyyn. Jokin aika sitten oma poikaystäväni nukkui/lepäsi melkein kaiken vapaa-aikansa eikä jaksanut kunnolla edes tiskata, ja luulimme molemmat että hän on vain "laiska", mutta sitten hänellä todettiinkin keskivaikea masennus, joka oli jatkunut jo pitkään. Nykyään hänellä on lääkkeet ja hän on onneksi paljon pirteämpi, kotityötkin sujuvat jo paljon paremmin^^

    Voi tietty olla, että avovaimosi on vain LAISKA ja käyttää sinua hyväkseen, eli antaa sinun tehdä hommat kun kerran niin aktiivisesti olet ne ennenkin tehnyt. Varsinkin jos hän on siisteyden suhteen leväperäinen ja sinä siisteysintoilija. Tällaisista tyypeistä olen kuullut, yksi on niin laiska ja välinpitämätön ympäristön suhteen että antaa ruoan kävellä ulos roskiksesta, ennemmin kuin itse siivoaa, ja odottaa, että likaa sietämättömämpi kämppis sitten hoitaa kaiken.

    Kannattaa kyllä tehdä selkeä lista kotitöistä ja jakaa ne, ihan vaikka paperille tiskausvuorot/roskien vienti jne. Joissakin tapauksissa voi toimia paremmin kuin suullinen sopimus. Myös tuo yhteinen tekeminen on hyvä, pidätte vaikka kerran viikossa yhteisen siivouspäivän, jolloin kumpikin tekee osansa.

    Tsemppiä kuitenkin sinulle!

    Tuli myös mieleen: jos haukut (en tiedä haukutko, mutta kuitenkin) avovaimosi siivousjälkeä sen kerran, kun hän on siivonnut, hän saattaa lannistua ja ajatella: "ei sitten, jos ei kelpaa".

    Kärsivällisyyttä! Voisit ennemminkin kannustaa ja etsiä hyviä puolia avovaimosi työn jäljestä ja kehua häntä, ja hienovaraisesti neuvoa tyyliin "pyyhit hyvin tuon pöydän, mutta jos rättiä pitää näin, nuokin tahrat tuosta häviävät."

    En tiedä, esimerkki oli huono, mutta jotenkin tuohon tyyliin. Ehkä avovaimosi työn jälki pikku hiljaa paranee eikä hän pidä siivousta enää yhtä ikävänä puuhana, kun sinäkin olet tyytyväinen hänen panokseensa.

    Ja vielä yksi vinkki: kummankin täytyy joustaa. Jos toinen on siisteysfriikki ja toinen sotkupetteri, ei yhteiselosta tule pitkän päälle mitään, jos siisteysfriikki ei opi sietämään vähän epäjärjestystä/likaa ja sotkupetteri opi siistimmäksi ja ahkerammaksi.

    Nimim. Kokemusta on

    Äänestä

Ei muuta kuin vaihtoon vaan! Ei ne naiset tästä maasta ihan heti lopu, joten kyllä varmasti löytyy yhtä ahkera emäntä kuin sinä. Nämä nykynaiset ovat vaan niin herkkähipiäisiä, etteivät siedä pienintäkään elämän epäkohtaa masentumatta tai loukkaantumatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppuun kulutettu kirjoitti:

Mitä tehdä kun avovaimo ei tahdo millään osallistua kotiaskareisiin? Käytännössä ne ovat jääneet minun harteilleni ja nytkin kirjoitan tätä tekstiä tähän aikaan, koska minun vapaa-aikani alkoi juuri. Olen hämmentynyt, koska olen kuvitellut että kotihommat olisivat meille miehille ylitsepääsemättömiä, mutta eivät näköjään ole. Kaikki mitä hän on luvannut tehdä, jää tekemättä tai ainakin puolitiehen. En uskalla jättää esim. siivousta yksin hänen harteilleen, koska jälki ei tosiaan puhdasta.

Olo on todella kurja, tuntuu etten jaksa enää. Minäkin tarvitsen rentouttavia hetkiä, kuten avovaimoni joka päivittäin istuu ahteri lytyssä sohvalla telkkaa tiiraten. Eipä tunnu mikään ympärillä tapahtuva hetkauttavan, vaikka koira kusisi vieressä parketille. Asumme omassa asunnossa ja olisin toivonut, että hänkin kantaisi kortensa kekoon mutta ei tämä tyyli ole mielestäni ihan sitä. Minä en tosiaan tiedä mitä tehdä......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu