Apua yksinäisyyteen?

kuin vanha olet mistä päin? onks facebookki? email? netistäki löytää helposti kamuja, siitä vaan yrittämäään? miks luulet et ei kukaan haluis olla sun kanssa?

itse muutin toiselle paikkakunnalle, ja jonkin aikaa oli melko yksinäinen meininki kaikki vanhat kaverit jäivät taakse, enkä kunnolla tutustunut kehenkään, mutta porukka pyyteli mua baareihin yms muihin ryyppy touhuihin mukaan ja siitä hiljalleen alko kavereita taas syntymään. Selvinpäin olen aivan liian sisäänpäin kääntynyt, mikä hankaloittaa uusien suhteiden luomista mutta kännissä vaan juttu tuntuu luistavan. voi toki olla että tämä on himan miehinen tapa mutta miksei se naisillakin toimisi? toinen tapa on aloittaa jokin harrastus oli mikä oli.

Oletko ajatellut jotain vapaaehtoistyötä? Autettavina on niin lapsiperheitä kuin myös vanhuksia. Nykyään vanhukset ovat yksinäisiä ja vailla jotakuta, joka olisi heille ystävä. Vanhukset saattavat tarvita kuuntelijaa tai ulkoiluseuraa. Koita saada itsesi kuntoon, jotta voisit olla ystävä toisille.

Tällä foorumilla käyn todella harvoin (edellisestä kerrasta ehkä parikin vuotta), mutta näin joskus auttaa senkin huomaaminen, että en ole ainoa yksinäinen. Päätin vastata viestiisi, koska minäkin pelkään äitini menetystä, ajatuskin itkettää. Tuntuu siltä, että äiti on ainoa joka minusta oikeasti välittää, ja ehkä niinkin päin, että äiti on ainoa josta itse välitän niin paljon että en osaa olla ilman. Vaikka joskus äidille ärsyynnynkin tämän "hankkisit kavereita" huomautuksista.

Olen onnekas, että minulla on muutamia kavereita (anteeksi, ehkä en ole siis "oikeasti yksinäinen", mutta kirjoitan koska tänäänkin tunnen itseni yksinäiseksi). Tapaan heitä ehkä sen kerran kuussa, olen itse huono pitämään yhteyttä ja tekemään aloitetta tapaamisista. Pitäisi yrittää enemmän. Minulla on myös muutamia hyviä nettikavereita, mutta välimatkan vuoksi tapaamiset jäävät kertaan tai kahteen vuodessa.

Kun teini-ikäisenä olin erittäin yksinäinen silloisen parhaan kaverini jätettyä minut, sain paljon lohdutusta kirjekavereista. Oli ihanaa, kun joku muisti kirjeellä. Nyt olen yrittänyt aloitella tuota kirjoitteluharrastusta uudelleen. Laitoin ilmoituksen kansainväliselle kirjekaverisivulle, ja sainkin muutamia kivoja vastauksia. Haluaisin myös yrittää tutustua uusiin ihmisiin samalta paikkakunnalta, mutta en uskalla vastata muiden ilmoituksiin, koska pelkään jo etukäteen että en kelpaisi (olen tylsä, ruma jne., tai ainakin huonona päivänä koen olevani), tai että siitä ei muuten tulisi mitään.

Haluaisin kaverin, josta saisi seuraa esim. matkoille, tapahtumiin tai vaikka vain kahville, ja joka haluaisi samaa juuri minun kanssani. Olen kateellinen siitä, että nettikavereillani on muitakin kavereita tekemään kaikenlaista yhdessä heidän kanssaan, vaikka olenkin iloinen siitä että heidän ei ehkä tarvitse olla yksinäisiä.

En tiedä haluaisinko seurustella. En lopulta ihmettele sitä että kukaan ei kiinnostu minusta, koska en itsekään kiinnostu kenestäkään. En osaa etsiä seuraa, kun en tiedä mitä etsin. Kuunnellessani naapurissa asuvan pariskunnan riitoja, olen ihan tyytyväinen siihen että elämäni ei ole sellaista. Elämän toistaiseksi ainoa pussailukokemuskin oli jokseenkin negatiivinen, mutta kaipaan silti läheisyyttä. En muista, milloin viimeksi koskin tai halasin toista ihmistä kuin äitiäni.

Mutta mikä auttaisi yksinäisyyteen? Rutiinit auttavat minua vähän. Joskus arkena ei onneksi muista ajatella koko asiaa. Käyn töissä, harrastuksissa (kieli- ja liikuntakurssilla, ei niissä ole tutustunut keneenkään, mutta onpahan jotain menoa sen sijaan että ahdistuisin kotona), teen eväät seuraavalle päivälle, surffailen vähän netissä, luen, nukun paljon. Olen ilmoittautunut yhteen vapaaehtoistyöprojektiin, mutta en ole aloittanut vielä.

Yritän tehdä asioita yksinkin, käyn mm. elokuvissa ja uimahallissa. En saa käytyä kahviloissa vaikka niihin voisi yksin mennäkin, pelkään että alkaisin pahimmillaan itkemään yksinäisyyttäni julkisella paikalla. Haluaisin harrastaa liikuntaa enemmän, mutta melkein kaikkiin lajeihin tarvitsisi kaverin tai edes paremman itsetunnon.

Tänään kävin kirppiksellä, ostin kirjan ajankuluksi, lueskelin, laitoin ruokaa, päädyin tälle palstalle, kirjoitin sähköpostin ainoalle vastakkaista sukupuolta olevalle nettikaverille jonka toivon välittävän minusta vähän, mietin vastaisinko tähän keskusteluun. Vastaus ei varmaan auttanut kauheasti. :) Jos et ole jo kokeillut sitä, niin ehdottaisin esim. kirjeenvaihtoilmoituksen tekoa. Jos uskallat kertoa vaikka harrastuksistasi tai asioista joista pidät, saatat jonkun mielestä olla juuri hänen etsimänsä kaveri.

Mäkin suosittelen kirjeenvaihtoa. Kannattaa vastata vain sellaisiin ilmoituksiin, joissa etsitään pitkäaikaista kirjekaveria ja joita ei ole hutaistu hätäisesti kasaan. Jos teet oman ilmoituksen, mainitse siinä mitä kirjeenvaihdolta odotat. Jos ystävyys pelkkien kirjeiden välityksellä ei kiinnosta, sellaisiakin kirjekavereita on (etenkin meidän yksinäisempien keskuudessa) jotka tahtoo myös tavata ja tehdä asioita yhdessä. Vaikka kirjekaveri asuisi vähän kauempana, on kai tapaaminen esim. yhtenä viikonloppuna vuodessa parempi kuin ei mitään?

Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta usko antaa ainakin voimia kestää yksinäisyyttä vaikkei sitä ehkä poistakaan. Toinen vaihtoehto on harrasteiden keksiminen. Itsellä yksinäisyys iskee viikonloppuisin kun ei ole mitään tekemistä eikä menoja. Epäilen ettei sinussa itsessäsi ole mitään vikaa. Itse olen omituinen persoonallisuus ihan reippaasti ja silti ajan kanssa kavereita kertyy. En vain osaa vielä oikein muodostaa ystävyyssuhteita.

Itse olen huomannut että puhuminen auttaa paljon ja röyhkeys. Ehdotan siis että aloitat harrastuksen jossa on pakko olla muiden ihmisten kanssa, esim kuoro. Sitten paikan päällä yrität puhua mahdollisimman paljon ja tuppautua keskusteluihin. Se voi tuntua vähän epäkohteliaalta, mutta sillä tavalla tulet vähitellen tutuksi muiden kanssa ja voit saada kavereita. Loppu on sitten itsestä kiinni.

Näytätkö sä ulospäin jotenkin "pelottavalta", "ilkeältä", "rumalta", "ylipainoiselta"...jne? Oletko älyttömän hiljainen ja sisäänpäin vetäytynyt? Mistä yleensä keskustelet muiden ihmisten kanssa ja millä äänenpainolla/tyylillä?

Mä olin eilen tossa yhessä miittissä ja oli kyllä varsin mukava kokemus :) Suosittelen tälläisiä järjestämään ennemmänkin. Kyllä toki jänniti sinne mennä, mutta tosi hyvä mieli väi siitä. Näemme vielä uudestaankin, että ei jää vain tähän yhteen tapaamiseen. Taisin kyllä olla ainoa tavallaan yksinäisten edustaja, vaikka en nyt niin hirveän yksinäinen olekaan. Oon kuitenkin täällä kirjotellu. Porukan ainoa mies olin ja vähän yllätynyt että miksi ? Erittäin hyvin ottivat vastaan ja mukavia ihmisiä kaikki ja todella kiinostuneita tutustumaan toisiinsa. Eli rohkeasti vaan tekin ihmisiin tutustumaan !

Kuulosti melkein omalta tekstiltä.. itse olen luovuttanut jo!
24/7 omien ajatusten ja seinien vankina tekee kenestä tahansa hullun.
On hetkiä jolloin toivoo, että olisi joku jonka kanssa jakaa asioita.

hei kaikille yksinäisille .miekin liityn remmiin meitä on niin paljon ympäri suomen maataa .mä luulen että suurin syy on se ettei oikein luota kenekään jos on tullut pettymyksiä ja sellasta .voi olla että myös itse ei saa oikein lähdetys harrastuksiin tai sitten on vaan jäänyt ulkopuoliseksi .en usko että pelkästään netti ja muut auttas pitäs löytää sellanen piiri johon kokontuu syrjäytyneen ja nuoret ym kerätä porukka kokoon jotenkin ja siitä se sit lähtee että vois saada kavereita ym harrastusta ja olla yhessä .en oikein muuta keksi vois kokeilla sitä täällä on näitä alueita paikkakunnat ,sieltä etsii oman kaupungin ja sinne kirjoittaa että haluaa kokoon porukkaa . hyvää alkanutta viikko teille .

Meitä on tuhansia ja kestää vuosia ennen kun saadaan asiat taas kohalleen. Mä yritän mun blogissa www.10friendsasummer.blogspot.com alottaa omalta osaltani tän etsinnän, etsin keinoja löytää teidät. Tavoitteena siis 10 kaveria kesässä, mikä on huomattavasti ylikanttiin. Toimivia käyttäytymismalleja lukijat saavat sitten lukea ja kokeilla itse käytännössä. Ja minulle saa tottakai kommailla.

En mitään. Mä piehtaroin yksinäisyydessä kuin sika ulosteissaan

Mikähän ero on yksinäisellä ja erakolla? Siis sellainen kuin minä joka tykkää olla itsekseen eikä halua muita häiritsemään.. Kaikki kaverisuhteet olen parin vuoden aikana katkaissut, ja jos kännykkä sattumalta soi. Se saa hermot kireäksi ja olon ärtyisäksi. Töissä käyn ja tulen hyvin toimeen. Hyvät suhteet työkavereihin, mutta töiden jälkeen en halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä.

Täällä olen myös yksinäinen. Yksinäisyyden kokemus on harha. Harha, joka vaikuttaa toimintaan. Kun leinkkeillään, sauvakävellään, pelkästään kävellään tai juostaan jopa jonkusta lenkkiä, niin voimme tietää hyvän kunnon merkityksen. Minä ole jo kohta liiankin hoikanpuoleinen.

Heippa sinä "Yksinäinen". Minä olen 60-vuotisa sinkkumies L-Vantaalta. Luettuasi kirjoittamasi tekstin, taidetaan olla kohtalotovereita! Ota yhteyttä minuun. Nimimerkkini on pobrediablo

Olen myös yksinäinen ja pelkään etten tule koskaan samaan kavereita. Eniten kuitenkin pelottaa se, että mitä sitten kun vanhempiani ei enää ole. Nyt tuntuu että tiuskin vain vanhemmilleni ja kritisoin heidän kasvatustapaansa. Ajattelin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä asioita vaikka yksin kerran kukaan ei ole kiinnostunut olemaan tekemisissä.

Jossain täällä keskustelupalstalla mainittiin kansainvälinen kirjeenvaihto. Missä voisi tutustua näin vähän vanhempana "nuorena aikuisena" ulkomaalaisiin ja olla heidän kanssaan tekemisissä? Internetissä oli ainakin joskus sellainen paikka kuin studentsoftheworld.

Itse tajusin, että vaiks kuinka olin ihmisten kanssa, olin aina yksinäinen, kun se lähti sisältä... tää vois auttaa? http://www.sielukirjoittaminen.fi/

Haluisin kavereita koulussa ekana kun vaihoin luokkaa kaikki melkee halusi olla mun kaa mutta nyt ne vaa on toistensa kanssa eikä huomioi yhtään mua ihan kuin mä plisin tyhmä kaveri kenen kas kukaa ei haluis olla oikeesti mä en oo tollanen oon kiva mukava ja puhun siitä mistä muut haluu ja myös mun tästä tylsästä yksinäi syydestä ja mun kaverit kenen kaa mä oon niin ne on eriluokalla niin ei oikee voi olla niiten kaa koulussa kun meillä on eri välkät

Kakskyt yks vee mies, joka kokee mukavaa yksinäisyyttä pääosin siitä, että koen ettei kukaan halua auttaa minua, vaikka itse olen yrittänyt auttaa heitä, ja sitä meininkiä myös menettänyt melkeinpä uskonkin itseeni. Koen aika useinkin kanssa sitä, että jotkut eivät pidä seurastani, vaikka mielestäni miltei kukaan noista ei ole edes tutustunut kunnolla minuun. Tätä menoa jopa viihdyn eläinten kanssa paremmin kuin ihmisten, koska harva nykyään edes haluaa tutustua kunnolla, ja jaksaa auttaa jotakuta unohtamaan asioita/piristämään eteenpäin.

Itselläni erilaiset harrastukset vähentävät yksinäisyyden tunnetta. Jos pystyn pitämään itseni kiireisenä ja joudun keskittymään tosissani johonkin toiseen asiaan, niin se yksinäisyys ei pyöri koko ajan päässä. Myös ruokavaliolla on vaikutusta aivojen hormonitoimintoon ja saattaa aiheuttaa masennusta yksinäisille. Tiedän tämän itse, koska olin pahasti masentunut ennen kuntoilun aloittamista.

Lenkkeily ei ollut paras vaihtoehto tähän, koska silloin ajatukset muutenkin pyörivät arkielämässä, mutta siitäkin huolimatta harrastan sitä kerran viikossa. Sen sijaan rankan kuntosalitreenin olen huomannut auttavan itseäni, koska siinä keskitytään omaan suoritukseen (ei tule ulkopuolisia paineita) ja joudut keskittymään tosissasi tehdessäsi kaikella voimallasi liikkeet.

Myös itsepuolustuslajit ovat olleet kivoja, kun niissä on päässyt välillä juttelemaan muiden kanssa (eivät ole kuitenkaan kauhean sosiaalisia tapahtumia) ja niissäkin pitää keskittyä tehdäkseen liikkeen oikeaoppisesti. Varmasti myös ryhmäliikunnat ja tanssit olisivat yhtä hyviä vaihtoehtoja.

Rankat kuntoilulajit vapauttavat myös endomorfiinia kehossa joka parantaa mielentilaa. Tämä ei välttämättä kuitenkaan tapahdu heti uuden lajin alussa, mutta hiljalleen niistä alkaa saamaan mielihyvää.

Tunnen yksinäisyyttä sillä menetin mieheni toiselle naiselle. Rakastin häntä vuosikymmenet enkä osaa lakata rakastamasta ja ikävöimästä. Minulla on uusi miesystävä mutta hän ei mitenkään täytä tyhjiötäni, oikeastaan pitäisi suhde lopettaa mutta en pysty siihenkään. Olen ahdistunut . Ulospäin näytän hyvinvoivalta, tapanani on olla valittamatta elämääni muille.
Olenkon enää koskaan todella onnellinen niin etten tunne yksinäisyyttä.

Ite oon yrittäny hankkia kavereita mutta jotenki tuntuu että oon ylimääränen tässä maailmassa... On mulla yks kaveri, mutta ei sitä oikein kaveriksikaan voi sanoo ku koko ajan vaa muiden kanssa. Ja kun kysyn että milloin voit olla niin vastaa että ehkä oskus toise. Ja iha tahallaan sanoo vaikka "mää voisin olla keskiviikkona, mutta tiiän että sulla on harkat nii eipä sittenkää". se ei tunnu kivalta...

Jos on espoon alueelta joku yksinäinen niin laita viestiä korjataan asia. Terv myös yksinäinen

Äitini kuoli äskettäin. Jo etukäteen ajattelin, että äitini kuolema on yksi paha ja lopullinen etappi elämässäni... sitten olen yksin...
Äiti eli vanhaksi ja tokihan silloin kuolemakin tulee luonnollisena asiana... paha juttu silti. Paha juttu minulle, meille ja kaikille kaipaamaan jääneille. Äitihän itse ei ole suremassa... kaiketi... vaikka elämänhaluinen olikin hyvin korkeasta iästään huolimatta. Hän kuoli saattohoidossa meidän läsnä ollessamme.
Nyt siis olen edelleen yksin ja jopa äiditön. Jollain tasolla ajatus ja olo on helpottunut. Kummallista! Eihän äiti enää olisi kuitenkaan pitkään tai vuosikausia ollut ja hän taisi päästä pois onnellisessa vaiheessa elämäänsä.
Hän kuoli yllättäen pienellä varoitusajalla ja "saappaat jalassa". Reipas nainen.

Omat tuntemukseni ovat vielä keskeneräisiä. Suren vahvasti. Silti on yksinäisyydenkin keskellä jotenkin vapautunut olo. Sairastako?
Nyt minulla ei ole enää ketään murehdittavaa. Eipä toisaalta ole ketään jolle soittaisin, puhuttaisiin hassuja ja vakavia tai jonka luona kävisinkään. Ei murhetta ei iloa! Tyhjää on!

Olen yrittänyt pakottaa itseni liikkeelle. Tämä on parempi vaihtoehto kuin jatkuva murehtiminen ja surukin tulee käsiteltyä "oikeammin". Tarkoitan tietysti että itselleni oikeammalla ja luontevimmalla tavalla. Olen alkanut kävellä luonnossa, sauvakävelyä. Pyöräilen mummopyörälläni kuin tuulispää. Jotenkin vaan tuntuu kuin tekisin juuri niin kuin äitinikin minua neuvoisi tekemään ja aivan niin kuin hänkin tekisi ja teki vaikean tilanteen tullessa. Hän meni luontoon. Hän rakasti metsää. Niin minäkin.
Yksinäisyys ja läheisen kuolema on raskasta. Haen voimani siitä mitä olen lapsena nähnyt ja aikuisena kokenut. Äitini elämä ei ollut helppoa, kun ajatellaan orpoa tyttöä 1920-luvulta alkaen. Turvaa haetaan usein huonoista ja valheellisistakin asioista ja paikoista. Silti selvitään melkein mistä tahansa ajanoloon.

Olen yksin. Jotain minulla kuitenkin on. Se on voima ja tahto. Se on taito pysyä pinnalla ja selviytyä. Se on sitkeys ja hulvaton elämänriemu jonka minulle on antanut minun oma äitini. Ei hän sanoin sitäkään sanonut. Tuskin kiireiltään ja vaikeuksiltaan syliinsä otti. Viesti tuli aikojen saatossa. Se on hyväntahtoinen hymyilevä ja viisas äitini salamyhkäinen olemus, katse. Eikä muuta oikeastaan tarvita kuin olla oma itsensä ja toteuttaa ikiaikaista elämänriemua. Pärjäillään eikä tuleen jäädä makaamaan.

Kaikki kärsii kolhuja elämässä jotku saa pahasti turpaan joillekki vaan pieniä ruhjeita. Onneksi on edes näitä web keskusteluja jos joku saisi hieman helpotusta näistä. Tiedän itsekin tuosta menetyksestä

*Pieni* apu löytyy lemmikistä joka tahtoo olla sinun lähelläsi sen takia kun hän pyytää ruokaa sitten hän tahtoo silitystä, silloin et ole turha vaan sinulla on merkitystä kun sinun lemmikkisi odottaa sinua kotona.

Piereskelen sohvassa, kuuntelen ajatuksiani että missäs Jack Sparrow episodissa seikkailee, sekä tarkkailen mieltäni huomaten että hetkinen nyt ei taida olla kaikki paperit oikeissa laatikossaan.
Hihittelen itsekseni kanssa kun saan hassuja ideoita.
Mietin kans kivasti vanhoja, ja huomaan että joskus se on vaikeeta itte jättää irti joistain asioista, ja joskus huomannut mielenkin sekavan ja aatellut että noh noh, äläs nyt innostu mieleni.
Pelailen pelejä ja mietin että se ois varmaan aika hyvä vaan mennä ja tehdä joitain asioita kuten ulkoilemassa käynti tai vaikka lukeminen kirjoja kerta useita jäänyt lukematta loppuun niin eih.. mieli vaan sitte ajattelee että ei jää että taidanpa vaan jäähyä piereksii ja runkkaamaan ajan viestiä, mutta jossain vaiheessa vois aloittaa jotain.
Joskus huomaan että Ohhoh, mun mieleni erehtyy asioita josta pitää sitten miettiä tarkemmin että kyl tää tais mennä näin sittenki.
Ei mulla taida olla (vielä) kaikki muumit laaksossa mut ei se mitään!
Kyl ne jossain vaiheessa kalahtaa kasaan!
Optimismia kehiin!

Ps, jos katsoit tätä kirjaimellisesti tuumailin minun olevan kahjo, niin vastaan vain rehellisesti että sitä se yksinäisyys teettää usein.

Ryhdy kotiaskeetikoksi.opiskele ortodoksista teologiaa netistä.Kuuntele kaunista kuorolaulua youtubesta.Näe elämä uusin silmin.Sisäistä talous, opiskele sekin.

Itse olen etsinyt hippityttöä harjoittamaan tätä kotiasketismia,mutta en ole löytänyt.Pitää olla yksin ja elää eristynyttä elämää.

Ei tuolla "maailmassa" paljon hyvää ole, paha on olemassa.Säästyt siltä elämällä askeetikon elämää.

Harrastukseni on historia, sitä luen sivussa.Ja katselen mm.rallivideoita youtubesta.Teen myös historiikkia. Sotainen on maailman historia, siinä näkee tämän maailman pahuuden.

Uuden elämäntavan löytäminen, näin tapahtui minulle.

Älä nujerru, kirjoita tänne.Se helpottaa oloasi.Itse olen erakkoluonne, viihdyn omissa ympyröissäni ihan hyvin.

Lapsena tykkäsin piirtää paljon. Luin Aku Ankkaa, kuuntelin walkmanin kasettisoittimella musaa. Katselin piirrettyä VHSltä.

Nyt aikuisena pelailen tabletilla Simsiä, sekä Simcityä. Mulla on myös netflix tabletissa, josta katselen leffoja, sekä sarjoja. Piirrustusharrastusta oon koittanut herätellä henkiin uudestaan. Ostin puuvärikyniä 50kpl pakkauksen perjantaina.

Olen kaikin puolin ulospäin "täysin normaali" läppää heittävä ukko. Sisällä minussa tunnen, yksinäisyyden. Eukko on, joka katselee kännykkää ja aibädiä, jopa ruokapöydässä. Ystäviä en omista ja lapset jo aikuisia. Olin vissiin paska iskä. En oikeen tiedä miksi elän, ketä /mitä varten?? Juopotellessa monesti "nyt loppu" pelkoa. Pitää vain ajatella itseä. Juice sanoi joskus hienosti " ensin tarvitaan minut, sitten tulevat kaikki muut" ilman minua ,ei ole ystäviä, sukulaisia, naapureita...ei ketään...minulle.

Asutko Kaupungit ? Kunnat? Kaupungeissa on asukastalot ,joka lähiössä. Aktivista ilmasta toimintaa syrjäytymisen estämisieksi Helsinki D-asemat : Kannelmäki, Kallio,Kontula.Kirkolta diakonilta ,kuin Helsinki mission ,Punanen risti saa ystävän yksinäinen. Voit myös itse ryhtyä ystäväksi yksinäiselle heidän kautta,ei maksa mitään. Kursitetaan ilmasiksi!Pitkäaikais sairaala osastoilla olevat ihmiset tarvii myös ystävä ,joka käy tervehtimässä. Sairalat koulutaa ilmasiksi myös. Ideana opit rajsi , ystävistä ei tule taakka ja et lähde maskumieheksi,siivojaksi ilmaseksi palvelijaksi toiselle henkilölle.Vaan masuja ei tule kumallekaan.Ollan vain yhdessä jutelaan,vaikka ulkoilaan jne.

Apua yksinäisyyteen? Oma toiminta ja järjen käyttö. Etsi viisauksia. Tässä joitain ehdotuksia:

Löydä sekasorron keskeltä yksinkertaisuus.
Riitasoinnun keskeltä harmonia.
Vaikeuksien keskellä piilee tilaisuus.

Usko, muiden epäillessä.
Suunnittele, muiden kilpaillessa
Opiskele, muiden katsoessa televisiota
Valmistaudu, muiden uneksiessa
Aloita, muiden lykätessä tuonnemmaksi
Työskentele, muiden vaeltaessa päämäärättä
Säästä, muiden tuhlatessa
Kuuntele asiaa, muiden juorutessa toisista ihmisistä
Hymyile, muiden murjottaessa
Kiitä, muiden kritisoidessa
Anna tunnustusta, muiden arvostellessa
Ole rauhallinen, muiden hätäillessä
Jatka, muiden luovuttaessa

Sen sijaan, että olisit vaivaantunut, ole huvittunut.
Sen sijaan, että olisit vihainen, ole utelias.
Kateuden sijaan ole imarreltu.
Epäilyksen sijaan toivo.
Surullisuuden sijaan välitä.

Suurin voitto elämässä ei ole se, että et koskaan epäonnistu, vaan se, että kykenet aloittamaan uudelleen jokaisen epäonnistumisen jälkeen.

Olen jatkuvasti läsnä. Olen pysynyt pitkään hiljaa, ja odottanut, että ymmärtäisit miten paljon minua todella tarvitset. Vain minun kauttani moni itsestään selvänä pitämäsi asia on mahdollinen. Rakasta minua, ja yhdessä pystymme luomaan kaikkea hyvää ja kaunista. Pidä minusta huolta, niin minä pidän sinusta huolta.
Ai kukako olen?
Sinun työsi!

Älä murehdi siitä, mitä voi olla edessä. Mene niin pitkälle kun mahdollista - sieltä näkee vielä kauemmas.

Avoimeen mieleen kertyy enemmän rikkauksia, kuin avoimeen kukkaroon.

Etsi parasta muissa ihmisissä, ja he tulevat tekemään samoin sinun kohdallasi.

https://astro.cafeastrology.com/natal.php
Tutki itseäsi. Laadi astrologinen kartta, joka kertoo millainen olet. Minä löysin itseni sen avulla. Käytä kääntäjää (google chrome selain) ellet osaa kunnolla englantia. Kopioi teksti itsellesi ja järjestä se luettavaan muotoon.

Mikä olet? Siviili vai sotilas? Kumpi oletkin, mistä saat "taustavoimaa" (esim. ideologia) itsellesi? Kotimaasta vai ulkomailta? Täytyykö sen olla välttämättä jo hyvin tunnettu uskonto tms.?
Ajattele mitä sinulla on, ja mitä et tarvitse. Mieti tulevaisuutta - jos tulisi poikkeustila, mitä voisit ottaa mukaasi? Mitä vielä tarvitset? Ellet ole nähnyt tuntematon sotilas -elokuvaa, niin siellä sanottiin pari tärkeää asiaa: "Ei saa jäädä tuleen makaamaan", ja "mennään rauhassa - se on korkeemmas kädes".

Olen sokea 57v nainen voisiko kukaan olla ystäväni ?