Bioäiti kuollut

Tekisikö sinulle hyvää puhua asiasta - sekä adoptiosta että adoptioäidin kuolemasta että niiden herättämistä tunteista - jonkun psykologin kanssa? Pääsisit ehkä ihan uudella tapaa eteenpäin elämässäsi.

Olin bioäitiäni kohtaan kohtelias, mutta etäinen. En siis ole ikinä hänelle pahaa sanaa sanonut.
Ajattelin hänestä ikävästi, koska hän oli hylännyt minut. Adoptiovanhempieni (ja monien muiden ihmisten) mielestä lapsen hylkääminen on karmea teko eli en minä ole ainut joka pitää asiaa jotenkin "huonona".

Olisin voinut sanoa bioäidilleni että ehkä ymmärrän hänen päätöksensä hylätä minut nyt paremmin, mutta en ole edelleenkään varma, haluaisinko asioida henkilön kanssa joka on jo kerran hylännyt minut.
Luottamuksen rakentaminen voi olla siinä tilanteessa vaikeaa.

Voisitko sitten kertoa äitinä, että mikä sai bioäitini luopumaan minusta, hylkäämään?

En minä ole bioäidilleni mieltäni osoittanut enkä suuttunut. Olin kohtelias, mutta etäinen.

En minä usko että bioäitini minua koskaan rakasti, koska hylkäsi. Ehkä hänellä oli huono omatunto asiasta, lähinnä. En minä toisaalta välttämättä pysty asioimaan ihmisen kanssa joka on minut jo kerran hylännyt.

On myös muistettava adoptio/bioäitien mustasukkaisuusdraamat joita sain seurata. Hirveää taistelua minusta, joten eipä sellaiseen osallistuminenkaan mieltä lämmitä.

Olen surullinen bioäitini kuolemasta. Myös adoptiovanhempani olivat asiasta järkyttyneitä.

Aloittaja. kirjoitti:

Voisitko sitten kertoa äitinä, että mikä sai bioäitini luopumaan minusta, hylkäämään?

En minä ole bioäidilleni mieltäni osoittanut enkä suuttunut. Olin kohtelias, mutta etäinen.

En minä usko että bioäitini minua koskaan rakasti, koska hylkäsi. Ehkä hänellä oli huono omatunto asiasta, lähinnä. En minä toisaalta välttämättä pysty asioimaan ihmisen kanssa joka on minut jo kerran hylännyt.

On myös muistettava adoptio/bioäitien mustasukkaisuusdraamat joita sain seurata. Hirveää taistelua minusta, joten eipä sellaiseen osallistuminenkaan mieltä lämmitä.

Olen surullinen bioäitini kuolemasta. Myös adoptiovanhempani olivat asiasta järkyttyneitä.

Lue lisää

Minkä ikäinen olet Aloittaja?
Minkä ikäisenä bioäitisi antoi sinut adoptioon?

Lapsi kokee eron biologisesta äidistään aina hylkäämisenä ja usein siitä muodostuu jonkinlainen trauma. Usein bioäiti on joutunut luopumaan lapsestaan olosuhteiden pakosta - yksinhuoltajana lapsesta huolehtiminen ei ole ollut taloudellisesti mahdollista, etenkään aikoina, jolloin sosiaalietuudet eivät olleet yhtä hyvät kuin nykyään. Yhä edelleen lapsia annetaan adoptioon samoista syistä kuin ennenkin. nuori äiti ei kykene huolehtimaan lapselle riittäviä elinolosuhteita tai äiti ei oman nuoruutensa vuoksi uskalla kantaa lapsestaan vastuuta yksin - usein adoptioon lapsensa antaneet eivät saa omilta vanhemmiltaan tai lähipiiriltään tukea vanhemmuuteensa. Tutkimusten mukaan lähes kaikki bioäidit tuntevat surua ja tuskaa luopuessaan lapsestaan, usein vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Ymmärrän hyvin, että adoptio on ollut sinulle vaikea asia hylkäämiskokemuksineen - jos asia on sinulle yhä kipeä, niinkuin se näyttää olevan, suosittelisin kyllä ammattiavun hakemista tueksesi.

millamatleena kirjoitti:

Minkä ikäinen olet Aloittaja?
Minkä ikäisenä bioäitisi antoi sinut adoptioon?

Lapsi kokee eron biologisesta äidistään aina hylkäämisenä ja usein siitä muodostuu jonkinlainen trauma. Usein bioäiti on joutunut luopumaan lapsestaan olosuhteiden pakosta - yksinhuoltajana lapsesta huolehtiminen ei ole ollut taloudellisesti mahdollista, etenkään aikoina, jolloin sosiaalietuudet eivät olleet yhtä hyvät kuin nykyään. Yhä edelleen lapsia annetaan adoptioon samoista syistä kuin ennenkin. nuori äiti ei kykene huolehtimaan lapselle riittäviä elinolosuhteita tai äiti ei oman nuoruutensa vuoksi uskalla kantaa lapsestaan vastuuta yksin - usein adoptioon lapsensa antaneet eivät saa omilta vanhemmiltaan tai lähipiiriltään tukea vanhemmuuteensa. Tutkimusten mukaan lähes kaikki bioäidit tuntevat surua ja tuskaa luopuessaan lapsestaan, usein vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Ymmärrän hyvin, että adoptio on ollut sinulle vaikea asia hylkäämiskokemuksineen - jos asia on sinulle yhä kipeä, niinkuin se näyttää olevan, suosittelisin kyllä ammattiavun hakemista tueksesi.

Lue lisää

Minusta aloittajan päässä ei ole mitään vikaa eikä tukitarvetta tai parannettavaa. Hänen reaktionsa on mielestäni terveen ihmisen reaktio ja hänellä on OIKEUS olla tuota mieltä ja ilmaista mielipiteensä. Mitä ihmettä hänen nyt pitäisi saada "parannettua" tässä asiassa. Ihan kun joku haluaisi vielä jälkikäteen aivopestä aloittaja ajattelemaan asiasta muuta kuin mitä hän nyt ajattelee. Uskomatonta.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Minusta aloittajan päässä ei ole mitään vikaa eikä tukitarvetta tai parannettavaa. Hänen reaktionsa on mielestäni terveen ihmisen reaktio ja hänellä on OIKEUS olla tuota mieltä ja ilmaista mielipiteensä. Mitä ihmettä hänen nyt pitäisi saada "parannettua" tässä asiassa. Ihan kun joku haluaisi vielä jälkikäteen aivopestä aloittaja ajattelemaan asiasta muuta kuin mitä hän nyt ajattelee. Uskomatonta.

Lue lisää

Kiitos kommenteista. Mainittakoon, että aloite tapaamiseen syntyi bioäidiltä eikä minulta. Sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että minun tulisi olla kiitollinen siitä että bioäitini suostuu tapaamaan minua. Itse kuvittelin meneväni tutustumaan asiakirja-aineistoon mutta bioäitini olikin paikalla. Olin yllättynyt enkä saanut sanaa suustani.

Bioäitini hylkäsi minut vauvana eli en muista tapahtumista mitään. Kun minulle kerttiin adoptiosta pienenä, järkytyin syvästi. Ensin luulin, että bioäitini oli kuollut (kai se oli minun pienen pääni mukaan ainut syy hylätä lapsi). Jotenkin kai koko elämäni olen ajatellut, että minussa on jotain vikaa kun bioäitini hylkäsi. En siis kelvannut. Ajattelin, että olin vaikea tai hankala jo vauvana, mutta adoptioäitini mukaan olen tietysti "maailman suloisin ja ihanin lapsi". Mitään ulkopuolista kiusantekoa en ole asiassa kokenut, olen ihan tavallisen suomalaisen näköinen (ja värinen).

Bioäitini käytös minua kohtaan oli hieman päällekäypää, mm. silloisen poikaystävänikin mielestä oli outoa, että nainen, jota en siis tunne ja jota "en ole koskaan tavannut" esittelee minut suureen ääneen ystävilleen tyttärenään ja vaatii minua kohtelemaan häntä ikäänkuin hän olisi äitini. Itse olisin varmasti voinut harrastaa normaalia kanssakäymistä bioäitini kanssa, mutta jatkuva soittelu, painostaminen ja jotenkin voimakkaat tunnereaktiot kyllä "säikyttivät". En oikein jaksanut sellaista ja aloin ottamaan etäisyyttä ja siitä hän sitten itse kylläkin suuttui ja oli vihainen.
Meni aikaa ja nyt hän sitten kuoli.

Olen syvästi järkyttynyt hänen kuolemastaa. Ainahan se on järkytys kun ihminen kuolee liian nuorena, mutta hänen tapauksessaan tieto tietysti järkytti minua suuresti.

Tottakai olen pahoillani ettei kanssakäymisemme bioäidin kanssa sujunut kovin hyvin, oma asenteeni tietysti myötävaikutti siihen myöskin. Mutta, en voi kokea sellaista naista äitinäni, joka ei ole minua pienenä hoitanut vaan hylännyt. Ei voi mitään. Ystäviä olisimme varmaan ehkä voineet olla.

Siis bioäitini oli suomalainen eli kyse ei ole samanlaisista taloudellisista ongelmista/syistä kuten noissa kv-adoptioissa on kyse. Käsittääkseni Suomessa on varsin hyvä sosiaaliturva. Mutta, enhän minä asiasta mitään tiedä.

En ole käynyt ammattiauttajilla missään asiassa. Eiköhän kuoleman sureminen ole normaalia ja nyt sitten tulee mieleen kaikki asiaan liittyvä.

Aloittaja. kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Mainittakoon, että aloite tapaamiseen syntyi bioäidiltä eikä minulta. Sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että minun tulisi olla kiitollinen siitä että bioäitini suostuu tapaamaan minua. Itse kuvittelin meneväni tutustumaan asiakirja-aineistoon mutta bioäitini olikin paikalla. Olin yllättynyt enkä saanut sanaa suustani.

Bioäitini hylkäsi minut vauvana eli en muista tapahtumista mitään. Kun minulle kerttiin adoptiosta pienenä, järkytyin syvästi. Ensin luulin, että bioäitini oli kuollut (kai se oli minun pienen pääni mukaan ainut syy hylätä lapsi). Jotenkin kai koko elämäni olen ajatellut, että minussa on jotain vikaa kun bioäitini hylkäsi. En siis kelvannut. Ajattelin, että olin vaikea tai hankala jo vauvana, mutta adoptioäitini mukaan olen tietysti "maailman suloisin ja ihanin lapsi". Mitään ulkopuolista kiusantekoa en ole asiassa kokenut, olen ihan tavallisen suomalaisen näköinen (ja värinen).

Bioäitini käytös minua kohtaan oli hieman päällekäypää, mm. silloisen poikaystävänikin mielestä oli outoa, että nainen, jota en siis tunne ja jota "en ole koskaan tavannut" esittelee minut suureen ääneen ystävilleen tyttärenään ja vaatii minua kohtelemaan häntä ikäänkuin hän olisi äitini. Itse olisin varmasti voinut harrastaa normaalia kanssakäymistä bioäitini kanssa, mutta jatkuva soittelu, painostaminen ja jotenkin voimakkaat tunnereaktiot kyllä "säikyttivät". En oikein jaksanut sellaista ja aloin ottamaan etäisyyttä ja siitä hän sitten itse kylläkin suuttui ja oli vihainen.
Meni aikaa ja nyt hän sitten kuoli.

Olen syvästi järkyttynyt hänen kuolemastaa. Ainahan se on järkytys kun ihminen kuolee liian nuorena, mutta hänen tapauksessaan tieto tietysti järkytti minua suuresti.

Tottakai olen pahoillani ettei kanssakäymisemme bioäidin kanssa sujunut kovin hyvin, oma asenteeni tietysti myötävaikutti siihen myöskin. Mutta, en voi kokea sellaista naista äitinäni, joka ei ole minua pienenä hoitanut vaan hylännyt. Ei voi mitään. Ystäviä olisimme varmaan ehkä voineet olla.

Siis bioäitini oli suomalainen eli kyse ei ole samanlaisista taloudellisista ongelmista/syistä kuten noissa kv-adoptioissa on kyse. Käsittääkseni Suomessa on varsin hyvä sosiaaliturva. Mutta, enhän minä asiasta mitään tiedä.

En ole käynyt ammattiauttajilla missään asiassa. Eiköhän kuoleman sureminen ole normaalia ja nyt sitten tulee mieleen kaikki asiaan liittyvä.

Lue lisää

Minusta ihminen, joka on omien sanojensa mukaan aina paennut asioita, hävennyt syntyperäänsä, ei ole käsitellyt mitään ikäviä tunteita ja ajattelee, että hänessä on jotain vikaa voisi mahdollisesti hyötyä ammattiauttajan tapaamisesta. Se voisi oikeasti auttaa ihmistä suhtautumaan itseensä positiivisemmin - oman alkuperän ja elämänhistorian hyväksyminen vapauttaa voimavaroja muuhun elämään.

Ei kyse ole siitä, etteikö saisi tuntea vihaa ja surua ja hylkäämisen tunnetta, mutta jos näiden tunteiden käsittely on jäänyt puolitiehen, se syö ihmiseltä turhaan voimia ja voi johtaa masennukseen.

Olen muuten itsekin adoptoitu, olen läpikäynyt tietynlaisen surutyön sekä joutunut käsittelemään hylkäämisen kokemusta. Vaikka jokainen tietenkin kokee ne omalla tavallaan.

Millamatleena kirjoitti:

Minusta ihminen, joka on omien sanojensa mukaan aina paennut asioita, hävennyt syntyperäänsä, ei ole käsitellyt mitään ikäviä tunteita ja ajattelee, että hänessä on jotain vikaa voisi mahdollisesti hyötyä ammattiauttajan tapaamisesta. Se voisi oikeasti auttaa ihmistä suhtautumaan itseensä positiivisemmin - oman alkuperän ja elämänhistorian hyväksyminen vapauttaa voimavaroja muuhun elämään.

Ei kyse ole siitä, etteikö saisi tuntea vihaa ja surua ja hylkäämisen tunnetta, mutta jos näiden tunteiden käsittely on jäänyt puolitiehen, se syö ihmiseltä turhaan voimia ja voi johtaa masennukseen.

Olen muuten itsekin adoptoitu, olen läpikäynyt tietynlaisen surutyön sekä joutunut käsittelemään hylkäämisen kokemusta. Vaikka jokainen tietenkin kokee ne omalla tavallaan.

Lue lisää

http://joypub.joensuu.fi/publications/masters_thesis/tollman_salainen/tollman.pdf

Voisit ehkä aloittaja hyötyä kyseiseen tutkimukseen perehtymisestä. Tutkielman nimi on Salainen äitiys, ja se käsittelee bioäitien tunteita adoptiosta sekä syitä, jotka yleisimmin johtavat lapsen antamiseen adoptoitavaksi.

Ehkä tämän lukemalla voisit nähdä paremmin, ettei sinussa ole ollut mitään vikaa, bioäitisi ei ole hylännyt sinua persoonasi vuoksi vaan todennäköisesti hankalan tai sietämättömän elämäntilanteensa vuoksi - näin tapahtuu yhä edelleen, huolimatta sosiaaliturvan.

Toivon sinulle voimia surun käsittelyyn.

Aloittaja. kirjoitti:

Voisitko sitten kertoa äitinä, että mikä sai bioäitini luopumaan minusta, hylkäämään?

En minä ole bioäidilleni mieltäni osoittanut enkä suuttunut. Olin kohtelias, mutta etäinen.

En minä usko että bioäitini minua koskaan rakasti, koska hylkäsi. Ehkä hänellä oli huono omatunto asiasta, lähinnä. En minä toisaalta välttämättä pysty asioimaan ihmisen kanssa joka on minut jo kerran hylännyt.

On myös muistettava adoptio/bioäitien mustasukkaisuusdraamat joita sain seurata. Hirveää taistelua minusta, joten eipä sellaiseen osallistuminenkaan mieltä lämmitä.

Olen surullinen bioäitini kuolemasta. Myös adoptiovanhempani olivat asiasta järkyttyneitä.

Lue lisää

En osaa sanoa miksi bioäitisi ei kasvattanut sinua itse. Voi olla, että rakkaudestakin.
Oletko lukenut tarinaa jossa kaksi äitiä tappeli samasta lapsesta, kumpikin väitti lasta omakseen. He menivät tuomarille ja tuomari sanoi, leikatkaa lapsi kahtia ja kumpikin saa puolet (tuomari tiesi , että oikea äiti ei sellaiseen suostuisi) toinen naisista sanoi, anna tuolle toiselle, ja siitä tuomari tiesi kumman lapsi oikeasti on.
Eli, jos bioäitisi on vaan tiennyt, että hän ei kykene antamaan sinun elämääsi hyvää alkua, hän on luovuttanut sinut sellaisille ihmisille jotka kykenevät sen tekemään.

Itse olen ollut mieheni kanssa sijaisvanhempina. Joka toinen kuukausi kävi bioisä katsomassa ja joka toinen bioäiti. En kokenut sitä taakaksi, vaikka tunteita mylläsikin sisimmässä.

Itse kannatankin avointa adoptiota, eli biovanhempiin pidettäisiin jotain yhteyttä. Adoptiovanhemmat voisivat esim. lähettää lapsesta kuvia ja kertoa jotain hänen elämästään.
Kysymys sinulle: minkä ikäisenä lapsen on hyvä tietää biovanhemmista ja koska on hyvä ottaa yhteyttä bioäitiin/isään jos kaikki sujuu muuten hyvin.
Itse olen joskus ajatellut, että olisi hyvä jos bioäiti pitäisi raskausajan päiväkirjaa lapselle ja kertoisi tunteistaan ja kun lapsi on aikuinen ja ymmärtäisi asioita niin hän saisi lukea sen (vaikkapa adoptioäitinsä kanssa.) Miltä se kuullostaisi ?

tuntematonystäväsi kirjoitti:

En osaa sanoa miksi bioäitisi ei kasvattanut sinua itse. Voi olla, että rakkaudestakin.
Oletko lukenut tarinaa jossa kaksi äitiä tappeli samasta lapsesta, kumpikin väitti lasta omakseen. He menivät tuomarille ja tuomari sanoi, leikatkaa lapsi kahtia ja kumpikin saa puolet (tuomari tiesi , että oikea äiti ei sellaiseen suostuisi) toinen naisista sanoi, anna tuolle toiselle, ja siitä tuomari tiesi kumman lapsi oikeasti on.
Eli, jos bioäitisi on vaan tiennyt, että hän ei kykene antamaan sinun elämääsi hyvää alkua, hän on luovuttanut sinut sellaisille ihmisille jotka kykenevät sen tekemään.

Itse olen ollut mieheni kanssa sijaisvanhempina. Joka toinen kuukausi kävi bioisä katsomassa ja joka toinen bioäiti. En kokenut sitä taakaksi, vaikka tunteita mylläsikin sisimmässä.

Itse kannatankin avointa adoptiota, eli biovanhempiin pidettäisiin jotain yhteyttä. Adoptiovanhemmat voisivat esim. lähettää lapsesta kuvia ja kertoa jotain hänen elämästään.
Kysymys sinulle: minkä ikäisenä lapsen on hyvä tietää biovanhemmista ja koska on hyvä ottaa yhteyttä bioäitiin/isään jos kaikki sujuu muuten hyvin.
Itse olen joskus ajatellut, että olisi hyvä jos bioäiti pitäisi raskausajan päiväkirjaa lapselle ja kertoisi tunteistaan ja kun lapsi on aikuinen ja ymmärtäisi asioita niin hän saisi lukea sen (vaikkapa adoptioäitinsä kanssa.) Miltä se kuullostaisi ?

Lue lisää

Tänne kirjoittamisessa on tietysti aina se riski, että sanotaan että pitää hakeutua hoitoon joten siinä mielessä netti on hankala paikka kommunikoida.
Yksi syy viileään ja etäiseen suhtautumiseeni bioäitiini oli se tosiseikka, että adoptiovanhempani olivat aina selittäneet minulle että jokainen normaali nainen haluaa hoitaa lapsensa itse. Lähipiirissä oli esimerkkejä yksinhuoltajanaisista, jotka olivat köyhissä oloissa kasvattaneet yksin lapsensa ja adoptiovanhempieni mielestä siis nainen kyllä pärjää yksin lapsen kanssa jos vain tahtoo. Kun naiset ovat kautta historian niin toimineet. Ja onhan fakta myös se, että adoptioon annetaan todella vähän lapsia vrt. aviottomien lasten määrä eli kyllähän suurin osa aviottoman lapsen saaneista naisista haluaa itse hoitaa lapsensa. Eli tässä olivat ne lähtötiedot asiasta. Toki olin suruissani siitä, miksei bioäitini halunnut yrittää minun kanssani kun "kaikki muutkin tsemppasivat".

En minä oikein tiedä mitä olisin osannut ajatella bioäidistäni. Kai se hylkääminen sattui edelleen kun tapasimme ja se bioäitini päällekäypä "olet minun tyttäreni minä olen sinun äitisi" juttu tuntui hieman oudolta. Kavereita olisimme voineet varmaan olla, mutta en osaa ajatella sellaista ihmistä "äitinä" jota en tunne.

Edelliselle sanoisin, että adoptiolapsen on hyvä kuulla olevansa adoptoitu vanhemmiltaan eikä kyliltä eli ihmiset kyllä puhuvat asioista. Minulle kerrottiin asiasta pienenä. Olihan se järkytys.

Kirjoitin tänne asiasta koska bioäitini kuoli ja olen flunssainen. Valitettavasti ei tainnut olla kovin hyvä idea, koska tuli noita "mene psykologille juttelemaan -kehotuksia". En kärsi masennuksesta.

Enpä ole vielä tavannut ihmistä joka kykenisi ajattelemaan tuntematonta naista äitinään ja olemaan tytär sellaisessa tilanteessa. Ja jos se oli bioäitini vaatimus ja lähtökohta suhteellemme niin silloin en voi mennä mukaan. Olisi väärin toimia vastoin omia tunteitani, siitä varmasti kärsisin vielä enemmän jos mielistelisin tuolla tavalla.

Ja mitä tulee adoptiovanhempieni mustasukkaisuuteen.. sekin oli tietysti raskasta ja jollakin tapaa halusin vetäytyä koko tilanteesta. Aloite tapaamiseen tuli siis bioäidiltäni, itse en koskaan ollut kiinnostunut tapaamaan häntä.

Mitäköhän nettiin saa kirjoittaa ilman että kehotetaan menemään hoitoon? Minä ajattelin että tarinastani olisi hyötyä heille jotka ovat adoptoineet, ainakin siinä mielessä että lapsi ei muista biovanhempiaan eli kyllä ne hoitavat adovanhemmat tuntuvat oikeilta vanhemmilta.

Eihän tässä muu auta kuin ajatella tulevaisuutta.

Aloittaja. kirjoitti:

Tänne kirjoittamisessa on tietysti aina se riski, että sanotaan että pitää hakeutua hoitoon joten siinä mielessä netti on hankala paikka kommunikoida.
Yksi syy viileään ja etäiseen suhtautumiseeni bioäitiini oli se tosiseikka, että adoptiovanhempani olivat aina selittäneet minulle että jokainen normaali nainen haluaa hoitaa lapsensa itse. Lähipiirissä oli esimerkkejä yksinhuoltajanaisista, jotka olivat köyhissä oloissa kasvattaneet yksin lapsensa ja adoptiovanhempieni mielestä siis nainen kyllä pärjää yksin lapsen kanssa jos vain tahtoo. Kun naiset ovat kautta historian niin toimineet. Ja onhan fakta myös se, että adoptioon annetaan todella vähän lapsia vrt. aviottomien lasten määrä eli kyllähän suurin osa aviottoman lapsen saaneista naisista haluaa itse hoitaa lapsensa. Eli tässä olivat ne lähtötiedot asiasta. Toki olin suruissani siitä, miksei bioäitini halunnut yrittää minun kanssani kun "kaikki muutkin tsemppasivat".

En minä oikein tiedä mitä olisin osannut ajatella bioäidistäni. Kai se hylkääminen sattui edelleen kun tapasimme ja se bioäitini päällekäypä "olet minun tyttäreni minä olen sinun äitisi" juttu tuntui hieman oudolta. Kavereita olisimme voineet varmaan olla, mutta en osaa ajatella sellaista ihmistä "äitinä" jota en tunne.

Edelliselle sanoisin, että adoptiolapsen on hyvä kuulla olevansa adoptoitu vanhemmiltaan eikä kyliltä eli ihmiset kyllä puhuvat asioista. Minulle kerrottiin asiasta pienenä. Olihan se järkytys.

Kirjoitin tänne asiasta koska bioäitini kuoli ja olen flunssainen. Valitettavasti ei tainnut olla kovin hyvä idea, koska tuli noita "mene psykologille juttelemaan -kehotuksia". En kärsi masennuksesta.

Enpä ole vielä tavannut ihmistä joka kykenisi ajattelemaan tuntematonta naista äitinään ja olemaan tytär sellaisessa tilanteessa. Ja jos se oli bioäitini vaatimus ja lähtökohta suhteellemme niin silloin en voi mennä mukaan. Olisi väärin toimia vastoin omia tunteitani, siitä varmasti kärsisin vielä enemmän jos mielistelisin tuolla tavalla.

Ja mitä tulee adoptiovanhempieni mustasukkaisuuteen.. sekin oli tietysti raskasta ja jollakin tapaa halusin vetäytyä koko tilanteesta. Aloite tapaamiseen tuli siis bioäidiltäni, itse en koskaan ollut kiinnostunut tapaamaan häntä.

Mitäköhän nettiin saa kirjoittaa ilman että kehotetaan menemään hoitoon? Minä ajattelin että tarinastani olisi hyötyä heille jotka ovat adoptoineet, ainakin siinä mielessä että lapsi ei muista biovanhempiaan eli kyllä ne hoitavat adovanhemmat tuntuvat oikeilta vanhemmilta.

Eihän tässä muu auta kuin ajatella tulevaisuutta.

Lue lisää

Netissä mielikuva ihmisestä ja tämän tarinasta muodostuu täysin tämän kirjoituksen perustella. Olen pahoillani, jos ehdotukseni ammattiavusta tuntui sinusta tarpeettomalta. Sain vain kirjoituksesta sen vaikutelman, että siitä voisi olla hyötyä. Minusta "ammattiapu" tai terapiassa muutaman kerran käyminen ei tarkoita, että ihmisen olisi jotenkin sairas, vaan ihan sitä, että tämän kanssa voi pohtia elämäänsä askarruttavaa asiaa yhdessä useasta näkökulmasta. Ihan tavalliset, fiksut ja järkevät ja terveet ihmiset voivat käydä tällaisia keskusteluja leimaantumatta oudoiksi. Jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana pohtimaan vaikeita asioita joita elämä tuo eteen, ei siinä ole mitään kummallista, jos niitä haluaa pohtia jonkun toisen kanssa.

Kuulostaa kyllä oudolta tuo bioäitisi käytös enkä ihmettele, että koit tilanteen vaikeana.

Miten koet itsesi suhteessa äitiisi - sinulle on vuosia kerrottu, että biologinen äitisi on huono (ja ehkä pahakin?) - miten se vaikuttaa sinun minäkuvaasi - olettehan kuitenkin biologisesti hyvin läheisiä ja teillä on pitkälti sama perimä? Vanhemmillasi tuntui olevan aika huono käsitys bioäidistäsi ja olet kuullut paljon negatiivista arvostelua hänestä - hänhän on kuitenkin se nainen, jolta olet itse perinyt monia piirteitäsi ja ominaisuuksiasi.

Kertoiko bioäitisi sinulle miksi joutui luopumaan sinusta?
Hylkääminen tuntuu olevan sinulle yhä edelleen vaikea asia. Oletko saanut koskaan tietää syytä siihen? Kertoiko bioäiti sinulle elämäntilanteestaan?

millamatleena kirjoitti:

Netissä mielikuva ihmisestä ja tämän tarinasta muodostuu täysin tämän kirjoituksen perustella. Olen pahoillani, jos ehdotukseni ammattiavusta tuntui sinusta tarpeettomalta. Sain vain kirjoituksesta sen vaikutelman, että siitä voisi olla hyötyä. Minusta "ammattiapu" tai terapiassa muutaman kerran käyminen ei tarkoita, että ihmisen olisi jotenkin sairas, vaan ihan sitä, että tämän kanssa voi pohtia elämäänsä askarruttavaa asiaa yhdessä useasta näkökulmasta. Ihan tavalliset, fiksut ja järkevät ja terveet ihmiset voivat käydä tällaisia keskusteluja leimaantumatta oudoiksi. Jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana pohtimaan vaikeita asioita joita elämä tuo eteen, ei siinä ole mitään kummallista, jos niitä haluaa pohtia jonkun toisen kanssa.

Kuulostaa kyllä oudolta tuo bioäitisi käytös enkä ihmettele, että koit tilanteen vaikeana.

Miten koet itsesi suhteessa äitiisi - sinulle on vuosia kerrottu, että biologinen äitisi on huono (ja ehkä pahakin?) - miten se vaikuttaa sinun minäkuvaasi - olettehan kuitenkin biologisesti hyvin läheisiä ja teillä on pitkälti sama perimä? Vanhemmillasi tuntui olevan aika huono käsitys bioäidistäsi ja olet kuullut paljon negatiivista arvostelua hänestä - hänhän on kuitenkin se nainen, jolta olet itse perinyt monia piirteitäsi ja ominaisuuksiasi.

Kertoiko bioäitisi sinulle miksi joutui luopumaan sinusta?
Hylkääminen tuntuu olevan sinulle yhä edelleen vaikea asia. Oletko saanut koskaan tietää syytä siihen? Kertoiko bioäiti sinulle elämäntilanteestaan?

Lue lisää

Olin kaupungilla silloisen poikaystäväni kanssa ja kohtasimme bioäitini. Erityisesti poikaystäväni piti bioäitini käytöstä lähinnä päällekäypänä ja hänen mielestään oli outoa, että bioäitini esitteli minut kaikille tuttavilleen tyttärenään. Poikaystävä sanoi itse ettei olisi kestänyt moista tilannetta, että vieras ihminen käyttäytyy omistavasti. Eli minä en ole ainut joka koki bioäitini käytöksen jotenkin erikoisena. Lisäksi bioäiti soitteli tosi paljon, oli kovin vaativa ja "suuttui" jos en ehtinyt koko ajan puhumaan hänen kanssaan puhelimessa tai tapaamaan. Ehkä minun virheeni oli kaiken kaikkiaan se, etten ollut itse vielä valmis kohtaamaan häntä ja tapaaminen oli bion aloitteesta. Ikäänkuin minun olisi pitänyt olla hänen kanssaan koko ajan, sellainen tunne tuli.

En oikeastaan kysynyt häneltä hylkäämisen syistä, oli aika usein muita ihmisiä paikalla myös. Hän käytti termiä "joutui luopumaan" eli varmaan sitten katsoi ettei ollut resursseja elättää minua. En oikein tiedä. Jotenkin tuntui siltä, että bioäitini ajatteli, että minun tulisi olla kiitollinen hänelle siitä, että hän antoi minulle mahdollisuuden parempaan elämään antamalla adoptoitavaksi. Näin hän taisi sanoa, tai ainakin vihjailla.

En minä ajattele ominaisuuksien periytymistä tuolla tavalla. Jos minä olen jonkun mielestä "huono nainen" niin sitten olen. Olen varsin tyytyväinen itseeni ja elämääni.

Tuo bioäitini kuolema kyllä järkytti syvästi ja varmasti kuulostan erilaiselta kuin normaalisti. Harmittaa tietysti aina jos "nuori" ihminen kuolee ja etenkin kun kuitenkin olisi halunnut tavata häntä sitten joskus. Ehkä meidän olisi hänen kanssaan silloin pitänyt hakea ammattiapua tuohon suhteeseemme. Minä en pärjännyt siinä tilanteessa ja otin etäisyyttä. Nyt tietysti kaikki on liian myöhäistä.

Aloittaja. kirjoitti:

Olin kaupungilla silloisen poikaystäväni kanssa ja kohtasimme bioäitini. Erityisesti poikaystäväni piti bioäitini käytöstä lähinnä päällekäypänä ja hänen mielestään oli outoa, että bioäitini esitteli minut kaikille tuttavilleen tyttärenään. Poikaystävä sanoi itse ettei olisi kestänyt moista tilannetta, että vieras ihminen käyttäytyy omistavasti. Eli minä en ole ainut joka koki bioäitini käytöksen jotenkin erikoisena. Lisäksi bioäiti soitteli tosi paljon, oli kovin vaativa ja "suuttui" jos en ehtinyt koko ajan puhumaan hänen kanssaan puhelimessa tai tapaamaan. Ehkä minun virheeni oli kaiken kaikkiaan se, etten ollut itse vielä valmis kohtaamaan häntä ja tapaaminen oli bion aloitteesta. Ikäänkuin minun olisi pitänyt olla hänen kanssaan koko ajan, sellainen tunne tuli.

En oikeastaan kysynyt häneltä hylkäämisen syistä, oli aika usein muita ihmisiä paikalla myös. Hän käytti termiä "joutui luopumaan" eli varmaan sitten katsoi ettei ollut resursseja elättää minua. En oikein tiedä. Jotenkin tuntui siltä, että bioäitini ajatteli, että minun tulisi olla kiitollinen hänelle siitä, että hän antoi minulle mahdollisuuden parempaan elämään antamalla adoptoitavaksi. Näin hän taisi sanoa, tai ainakin vihjailla.

En minä ajattele ominaisuuksien periytymistä tuolla tavalla. Jos minä olen jonkun mielestä "huono nainen" niin sitten olen. Olen varsin tyytyväinen itseeni ja elämääni.

Tuo bioäitini kuolema kyllä järkytti syvästi ja varmasti kuulostan erilaiselta kuin normaalisti. Harmittaa tietysti aina jos "nuori" ihminen kuolee ja etenkin kun kuitenkin olisi halunnut tavata häntä sitten joskus. Ehkä meidän olisi hänen kanssaan silloin pitänyt hakea ammattiapua tuohon suhteeseemme. Minä en pärjännyt siinä tilanteessa ja otin etäisyyttä. Nyt tietysti kaikki on liian myöhäistä.

Lue lisää

Ilmeisesti bioäidin kuolemasta ei ole vielä kovin pitkää aikaa?
On ymmärrettävää, että se järkyttää. Onhan tämä ikäänkuin toinen hylkäämiskokemus sinulle samalta ihmiseltä.

Suhteenne on konkreettisella tasolla nyt katkennut, mutta mielikuvissasi bioäitisi tulee jatkamaan jollain tasolla varmasti elämää tästä eteenpäinkin. Suhteesi bioäitiisi elää ja muuttuu vuosien varrella elämänkokemustesi mukaisesti, joten siinä mielessä vaikka teillä jäi suhteessanne asioita käsittelemättä ja kesken (kuten yleensä aina käy, kun toinen merkityksellinen ihminen kuolee), voit käsitellä niitä itsesi ja kenties läheistesi kanssa myöhemminkin.

Kaikkea hyvää sinulle ja voimia surutyöhön, sillä sitähän sinä nyt käyt varmaankin lävitse.

Aloittaja. kirjoitti:

Kiitos kommenteista. Mainittakoon, että aloite tapaamiseen syntyi bioäidiltä eikä minulta. Sosiaalityöntekijä oli sitä mieltä, että minun tulisi olla kiitollinen siitä että bioäitini suostuu tapaamaan minua. Itse kuvittelin meneväni tutustumaan asiakirja-aineistoon mutta bioäitini olikin paikalla. Olin yllättynyt enkä saanut sanaa suustani.

Bioäitini hylkäsi minut vauvana eli en muista tapahtumista mitään. Kun minulle kerttiin adoptiosta pienenä, järkytyin syvästi. Ensin luulin, että bioäitini oli kuollut (kai se oli minun pienen pääni mukaan ainut syy hylätä lapsi). Jotenkin kai koko elämäni olen ajatellut, että minussa on jotain vikaa kun bioäitini hylkäsi. En siis kelvannut. Ajattelin, että olin vaikea tai hankala jo vauvana, mutta adoptioäitini mukaan olen tietysti "maailman suloisin ja ihanin lapsi". Mitään ulkopuolista kiusantekoa en ole asiassa kokenut, olen ihan tavallisen suomalaisen näköinen (ja värinen).

Bioäitini käytös minua kohtaan oli hieman päällekäypää, mm. silloisen poikaystävänikin mielestä oli outoa, että nainen, jota en siis tunne ja jota "en ole koskaan tavannut" esittelee minut suureen ääneen ystävilleen tyttärenään ja vaatii minua kohtelemaan häntä ikäänkuin hän olisi äitini. Itse olisin varmasti voinut harrastaa normaalia kanssakäymistä bioäitini kanssa, mutta jatkuva soittelu, painostaminen ja jotenkin voimakkaat tunnereaktiot kyllä "säikyttivät". En oikein jaksanut sellaista ja aloin ottamaan etäisyyttä ja siitä hän sitten itse kylläkin suuttui ja oli vihainen.
Meni aikaa ja nyt hän sitten kuoli.

Olen syvästi järkyttynyt hänen kuolemastaa. Ainahan se on järkytys kun ihminen kuolee liian nuorena, mutta hänen tapauksessaan tieto tietysti järkytti minua suuresti.

Tottakai olen pahoillani ettei kanssakäymisemme bioäidin kanssa sujunut kovin hyvin, oma asenteeni tietysti myötävaikutti siihen myöskin. Mutta, en voi kokea sellaista naista äitinäni, joka ei ole minua pienenä hoitanut vaan hylännyt. Ei voi mitään. Ystäviä olisimme varmaan ehkä voineet olla.

Siis bioäitini oli suomalainen eli kyse ei ole samanlaisista taloudellisista ongelmista/syistä kuten noissa kv-adoptioissa on kyse. Käsittääkseni Suomessa on varsin hyvä sosiaaliturva. Mutta, enhän minä asiasta mitään tiedä.

En ole käynyt ammattiauttajilla missään asiassa. Eiköhän kuoleman sureminen ole normaalia ja nyt sitten tulee mieleen kaikki asiaan liittyvä.

Lue lisää

Aloittajalle on sattunut todella huono sosiaalityöntekijä, joka on tehnyt aivan virkavirheen aloittajaa kohtaan järjestämällä bioäidin yllättäin paikalle valmistelematta ja kuulematta aloittajaa etukäteen lainkaan. Paha, paha virhe ja ehkä jopa se on osaltaan vaikuttanut siihen, että aloittaja ei sitten vastannutkaan bioäidin odottamaa reaktiota eikä ihastunut kiitollisena, kuten sosiaalivirkaili edellytti, vaan järkyttyi. Sosiaalivirkailijan osaamattomuus on ainakin osasyy siihen, että suhde bioädin kanssa lähti alunpitäen tuolle tielle. Sosiaalivirkailija ei ole kohdellut aloittajaa hänen omassa asiassaan asianosaisena, vaan objektina. Näin osaamattomasti toimiessaan tuo virkailija teki karhunpalveluksen myös bioäidille ja aloittajan järkytys yllätettynä saattoi jopa aiheuttaa sen, että bioäiti alkoi voimallisemmin omimaan aloittajaa. Epäpätevä virkailija, hoiti kohtaamisen täysin päin honkia ja adoptoidun lapsen tunteita huomioon ottamatta.

Aloittaja. kirjoitti:

Voisitko sitten kertoa äitinä, että mikä sai bioäitini luopumaan minusta, hylkäämään?

En minä ole bioäidilleni mieltäni osoittanut enkä suuttunut. Olin kohtelias, mutta etäinen.

En minä usko että bioäitini minua koskaan rakasti, koska hylkäsi. Ehkä hänellä oli huono omatunto asiasta, lähinnä. En minä toisaalta välttämättä pysty asioimaan ihmisen kanssa joka on minut jo kerran hylännyt.

On myös muistettava adoptio/bioäitien mustasukkaisuusdraamat joita sain seurata. Hirveää taistelua minusta, joten eipä sellaiseen osallistuminenkaan mieltä lämmitä.

Olen surullinen bioäitini kuolemasta. Myös adoptiovanhempani olivat asiasta järkyttyneitä.

Lue lisää

Haluatko kertoa millaisesta "mustasukkaisuusdraamasta" oli kyse?

Toisekseen sanon vielä sen verran, että ihmisiä on kyllä myös houkuteltu lapsen adoptioon luovuttamiseen. Esimerkiksi lääkärit, kätilöt, terveydenhoitajat ja papit ovat menneinä vuosina houkutelleet esimerkiksi yksinhuoltajia tai vähävaraisia antamaan lapsensa adoptioon lapsettomuudesta kärsiville pariskunnille. Vuosikymmeniä sittenhän lapsettomuus ei ollut yhtä yleistä kuin nykyään, mutta silloin ei myöskään ollut nykyisenlaisia lapsettomuushoitoja. Eli lapsettomuus hoidettiin usein adoptiolla ja lasta saadettiin todellakin kysellä tutuilta tai vaikka lehti-ilmoituksella. Tiedän erään vähävaraisen maanviljelijäperheen, jossa oli jo 4 lasta ja kun sitten syntyivät kaksoset, niin lääkäri ehdotti toisen kaksosen antamista adoptiolapseksi lapsettomalle pariskunnalle. Omassa suvussani ns. susiparin eli erillään asuneen noin 30-vuotiaiden kihloissa olleiden vanhempien ensimmäistä lasta suvun pappi kehoitti antamaan adoptioon, koska aviottomuus ja vanhempien erillään asuminen oli 70-luvulla vielä outoa ja syntistä. Kyseisellä papilla oli yllätys-yllätys tiedossa sopivaksi adoptioperheeksi pappi-sairaanhoitaja-pariskunta, joka kärsi lapsettomuudesta.

Myös moni vanhempi on todennut teini-ikäiselle tyttärelleen, että "jos paksuksi tulet, niin ei ole kotiin tulemista" tarkoittaen sitä, että vanhemmat eivät ole mielissään eivätkä välttämättä valmiita tukemaan, jos teini-ikäinen tytär tai sitä vanhempikin saa aviottoman lapsen.

Edellä kerrottujen mukaan on mielestäni aika ymmärrettävää, että erityisesti nuoret naimattomat naiset ovat menneinä vuosina päätyneet adoptioon.

Aloittaja. kirjoitti:

Voisitko sitten kertoa äitinä, että mikä sai bioäitini luopumaan minusta, hylkäämään?

En minä ole bioäidilleni mieltäni osoittanut enkä suuttunut. Olin kohtelias, mutta etäinen.

En minä usko että bioäitini minua koskaan rakasti, koska hylkäsi. Ehkä hänellä oli huono omatunto asiasta, lähinnä. En minä toisaalta välttämättä pysty asioimaan ihmisen kanssa joka on minut jo kerran hylännyt.

On myös muistettava adoptio/bioäitien mustasukkaisuusdraamat joita sain seurata. Hirveää taistelua minusta, joten eipä sellaiseen osallistuminenkaan mieltä lämmitä.

Olen surullinen bioäitini kuolemasta. Myös adoptiovanhempani olivat asiasta järkyttyneitä.

Lue lisää

Aloittajan kysymykseen

"Voisitko sitten kertoa äitinä, että mikä sai bioäitini luopumaan minusta, hylkäämään?"

löytyy ketjusta kaksi konkreettista kertomusta:

- äiti on kehitysvammainen
- äiti on koululainen

Kummassakaan tapauksessa äidit eivät ole täysvaltaisia vaan vajaasvaltaisia, joten ei edelleenkään välttämättä ihan äitien ikioma oma päätös, vaan muiden. Eikä kai edelleenkään istu aloittajan tapaukseen.
Näitäkö vajaavaltaisia äitejä halutaan hyvitellä hehkuttamalla heidän suurinta mahdollista rakkauttaan lastaan kohtaan. Koululaisen kohdalla se ei välttämättä pitkässä juoksussa auta äidin tuskassa, mutta ehkä se hehkuttaminen auttaa niiden omaatuntoa, jotka asioivat lapsen adoptoinnissa täysvaltaisina virkailijoina.

Minusta hylätyllä lapsella ei ole mitään velvollisuuksia hylkääjiään kohtaan, ei siis ole velvollisuutta tavata hylkääjiään tai velvollisuutta ottaa heitä mitenkään elämäänsä mukaan. Miksi olisi, kun hylkääjä-äitikään ei ole ottanut hylkäämäänsä vauvaa elämäänsä. Siksi ns. avoimen adoption puoltamisessa on lapsen tunteita polkevia elementtejä.

Mitä taas tulee adoptioon sinänsä, niin hylätessään lapsensa bioäiti ottaa juuri sen riskin, että koskaan ei voi tietää miten itsekukin ihminen suhtautuu naiseen joka hylkää vauvansa niin totaalisesti poistaakseen hänet suvustaan, että tälle vauvalle pitää etsiä viranomaistoimin jostakin koti.

Minusta ei pidä alkaakaan viljellä sellaista kulttuuria sivistysvaltiossa, että lapsensa hylkääminen olis muka ihan ok ratkaisu. Sivistysvaltiossa ei äidin tarvitse hylätä vauvaansa.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Minusta hylätyllä lapsella ei ole mitään velvollisuuksia hylkääjiään kohtaan, ei siis ole velvollisuutta tavata hylkääjiään tai velvollisuutta ottaa heitä mitenkään elämäänsä mukaan. Miksi olisi, kun hylkääjä-äitikään ei ole ottanut hylkäämäänsä vauvaa elämäänsä. Siksi ns. avoimen adoption puoltamisessa on lapsen tunteita polkevia elementtejä.

Mitä taas tulee adoptioon sinänsä, niin hylätessään lapsensa bioäiti ottaa juuri sen riskin, että koskaan ei voi tietää miten itsekukin ihminen suhtautuu naiseen joka hylkää vauvansa niin totaalisesti poistaakseen hänet suvustaan, että tälle vauvalle pitää etsiä viranomaistoimin jostakin koti.

Minusta ei pidä alkaakaan viljellä sellaista kulttuuria sivistysvaltiossa, että lapsensa hylkääminen olis muka ihan ok ratkaisu. Sivistysvaltiossa ei äidin tarvitse hylätä vauvaansa.

Lue lisää

Minusta adoptiovanhemmat, jotka haukkuvat ja leimaavat bioäidin huonoksi ihmiseksi toimivat myös adoptiolastaan kohtaan väärin. Se että leimataan bioäiti kelvottomaksi vaikuttaa yleensä aina lapsenkin itsetuntoon sekä saa adoption tuntumaan entistä huonommalta asialta. Onneksi nykyään tällaisia asenteita ei enää ole, tai ainakaan niistä osataan olla vaiti. Todella ajattelematonta, oman lapsen kehitystä ja hyvinvointia haittaavaa toimintaa.

Tutkimusten mukaan hyvin moni äiti olisi mieluusti pitänyt vauvansa jos siihen olisi oikeasti ollut mahdollisuus. Nuori äiti ilman tukiverkkoja on usein aika heikoilla myös henkisesti, joissain tapauksissa bioäidillä itsellän ei ole ollut turvallista lapsuutta vaan ehkä väkivaltaiset tai hyväksikäyttävät vanhemmat.
Ja vaikka ei olisikaan, moni on vielä niin nuori ja tukea tarvitseva itsekin, ettei hän uskalla yksin alkaa kantaa vastuuta pienestä vauvasta. Joillakin ei ole ollut pysyvää asuntoa, toisilla ei työtä tai tuloja, joiden varaan uskaltaa jäädä ja vastaamaan kahden elannosta, edelleenkään.

Tietenkään adoptoidun ei tarvitse tavata biologisia vanhempiaan jos ei halua. En siksi tuo esille tätä bioäidin näkökulmaa. On kuitenkin mielestäni väärin sanoa, että lapsen hylkäävä äiti olisi itsekäs tai huono jättäessään lapsen, kyllä ne tilanteet yleensä ovat olleet todella vaikeita äidille itselleen ja se on vaikuttanut hänen elämäänsä vielä vuosikymmenten jälkeen monin tavoin.

millamatleena kirjoitti:

Minusta adoptiovanhemmat, jotka haukkuvat ja leimaavat bioäidin huonoksi ihmiseksi toimivat myös adoptiolastaan kohtaan väärin. Se että leimataan bioäiti kelvottomaksi vaikuttaa yleensä aina lapsenkin itsetuntoon sekä saa adoption tuntumaan entistä huonommalta asialta. Onneksi nykyään tällaisia asenteita ei enää ole, tai ainakaan niistä osataan olla vaiti. Todella ajattelematonta, oman lapsen kehitystä ja hyvinvointia haittaavaa toimintaa.

Tutkimusten mukaan hyvin moni äiti olisi mieluusti pitänyt vauvansa jos siihen olisi oikeasti ollut mahdollisuus. Nuori äiti ilman tukiverkkoja on usein aika heikoilla myös henkisesti, joissain tapauksissa bioäidillä itsellän ei ole ollut turvallista lapsuutta vaan ehkä väkivaltaiset tai hyväksikäyttävät vanhemmat.
Ja vaikka ei olisikaan, moni on vielä niin nuori ja tukea tarvitseva itsekin, ettei hän uskalla yksin alkaa kantaa vastuuta pienestä vauvasta. Joillakin ei ole ollut pysyvää asuntoa, toisilla ei työtä tai tuloja, joiden varaan uskaltaa jäädä ja vastaamaan kahden elannosta, edelleenkään.

Tietenkään adoptoidun ei tarvitse tavata biologisia vanhempiaan jos ei halua. En siksi tuo esille tätä bioäidin näkökulmaa. On kuitenkin mielestäni väärin sanoa, että lapsen hylkäävä äiti olisi itsekäs tai huono jättäessään lapsen, kyllä ne tilanteet yleensä ovat olleet todella vaikeita äidille itselleen ja se on vaikuttanut hänen elämäänsä vielä vuosikymmenten jälkeen monin tavoin.

Lue lisää

Heti kun olin täyttänyt 18-vuottta, bioäitini oli saanut jostain adovanhempieni puhelinnumeron ja alkoi soittelemaan meille ja yritti tavoitella minua. Hän otti nokkiinsa kun adoptiovanhempani eivät antaneet hänen soitella minulle ilman että minulta kysytään lupa asiaan. Adoptiovanhempien mielestä minun tulee saada päättää haluanko olla yhteydessä bioäitiini vaiko en.

Tästä syystä sosiaalityöntekijältä tulikin yhteydenottopyyntö minulle. Bioäitini mielestä adoptiovanhempani toimivat väärin kun eivät antaneet meidän puhua puhelimessa. Bioäidilläni ei myöskään ollut kovin hyvää kuvaa adoptiovanhemmistani.

Bioäitini ei ollut huonoista oloista kotoisin. Mutta, eihän nuorella ihmisellä tietysti ole omaa rahaa. Hän ei halunnut minua, ja sen vuoksi luovutti (hylkäsi). Näin se vaan oli.

millamatleena kirjoitti:

Minusta adoptiovanhemmat, jotka haukkuvat ja leimaavat bioäidin huonoksi ihmiseksi toimivat myös adoptiolastaan kohtaan väärin. Se että leimataan bioäiti kelvottomaksi vaikuttaa yleensä aina lapsenkin itsetuntoon sekä saa adoption tuntumaan entistä huonommalta asialta. Onneksi nykyään tällaisia asenteita ei enää ole, tai ainakaan niistä osataan olla vaiti. Todella ajattelematonta, oman lapsen kehitystä ja hyvinvointia haittaavaa toimintaa.

Tutkimusten mukaan hyvin moni äiti olisi mieluusti pitänyt vauvansa jos siihen olisi oikeasti ollut mahdollisuus. Nuori äiti ilman tukiverkkoja on usein aika heikoilla myös henkisesti, joissain tapauksissa bioäidillä itsellän ei ole ollut turvallista lapsuutta vaan ehkä väkivaltaiset tai hyväksikäyttävät vanhemmat.
Ja vaikka ei olisikaan, moni on vielä niin nuori ja tukea tarvitseva itsekin, ettei hän uskalla yksin alkaa kantaa vastuuta pienestä vauvasta. Joillakin ei ole ollut pysyvää asuntoa, toisilla ei työtä tai tuloja, joiden varaan uskaltaa jäädä ja vastaamaan kahden elannosta, edelleenkään.

Tietenkään adoptoidun ei tarvitse tavata biologisia vanhempiaan jos ei halua. En siksi tuo esille tätä bioäidin näkökulmaa. On kuitenkin mielestäni väärin sanoa, että lapsen hylkäävä äiti olisi itsekäs tai huono jättäessään lapsen, kyllä ne tilanteet yleensä ovat olleet todella vaikeita äidille itselleen ja se on vaikuttanut hänen elämäänsä vielä vuosikymmenten jälkeen monin tavoin.

Lue lisää

Katson, tämän alla olevan tutkimuksenkin valossa, että bioäitinsä hylkäämä lapsi se vasta yksin onkin, ja hän on avuton, päinvastoin kun sukukypsyyden saavuttanut nainen, joka on valmis ottamaan riskin lapsensa hylätessään että ne kauniit haaveet ja kauniit puheet mitä adoptioon anto rakkaudentekona ilmentää, ovat utopiaa.

"
Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa

22.10.2009 14:47
A A

Helsingin Sanomat

Noin puolet lastenkodeissa ja sijaisperheissä kasvaneista lapsista on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi Ruotsissa. Tulokset käyvät ilmi Ruotsin valtion ja SVT:n tekemästä tutkimuksesta, johon haastatellaan kaikkiaan tuhatta kasvatuslasta.

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaista valtion vastuulla olleilla lapsilla oli kasvaa aikuisiksi 1920–1990-luvuilla Ruotsissa.

Noin neljästäsadasta haastattelusta on tehty yhteenveto. Niiden perusteella joka toista haastatelluista on lapsina joko käytetty seksuaalisesti hyväksi tai heidät on raiskattu.

"En osannut odottaa, että tällainen olisi voinut olla näin laajaa", sanoi tutkimusta johtanut Göran Johansson SVT:lle.

Monilla seksuaalisesti hyväksikäytetyillä ei ollut ketään, kenelle puhua asiasta.

"Uskon, että monet, jotka ovat joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyksi lapsuudessa, ovat halunneet unohtaa asian, eivätkä ole halunneet puhua siitä edes lähimmäisilleen", Johansson sanoo.

Tutkimuksesta julkistetaan ensimmäinen raportti vuodenvaihteessa. Haastatteluja jatketaan vuoteen 2011 asti. Sen jälkeen hallitus ottaa kantaa kasvattilasten korvausvaatimuksiin.

Lähde:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa/1135250213920

Näinollen, myös onnistuneiden adoptioiden kohteeksi joutuneiden lasten bioäidit ovat ottaneet suuren riskin, aivan saman riskin, kuin kuin epäonnistuneiden adoptiolasten bioäidit. He ovat kaikki riskeeranneet lapsensa, mitään takuita onnellisesta sen paremmin kuin onnettomastakaan lapsuudesta ei ole, kun lapsensa hylkää tuntemattomien aikuisten käsiin. Eri asia jos lapsen henki on vaarassa, esim. sotatilanteessa tai jonkun epidemian uhatessa, että lähettää lapsensa turvaan johonkin missä hengissä säilymisen edellytykset ovat olemassa, mutta käsittämätön teko äidiltä rauhan aikana hyvinvointivaltiona esittäytyvässä Suomessa.

Aloittaja. kirjoitti:

Heti kun olin täyttänyt 18-vuottta, bioäitini oli saanut jostain adovanhempieni puhelinnumeron ja alkoi soittelemaan meille ja yritti tavoitella minua. Hän otti nokkiinsa kun adoptiovanhempani eivät antaneet hänen soitella minulle ilman että minulta kysytään lupa asiaan. Adoptiovanhempien mielestä minun tulee saada päättää haluanko olla yhteydessä bioäitiini vaiko en.

Tästä syystä sosiaalityöntekijältä tulikin yhteydenottopyyntö minulle. Bioäitini mielestä adoptiovanhempani toimivat väärin kun eivät antaneet meidän puhua puhelimessa. Bioäidilläni ei myöskään ollut kovin hyvää kuvaa adoptiovanhemmistani.

Bioäitini ei ollut huonoista oloista kotoisin. Mutta, eihän nuorella ihmisellä tietysti ole omaa rahaa. Hän ei halunnut minua, ja sen vuoksi luovutti (hylkäsi). Näin se vaan oli.

Lue lisää

Toisaalta kenenkään on kovin mahdotonta vuosien jälkeen tulla tuomitsemaan toista ihmistä, varsinkin kun itse olivat todella erilaisessa elämäntilanteessa, ja tuskin koskaan ovat olleet samoissa olosuhteissa.
Mielestäni on outoa että ado vanhemmat eivät haluaisi olla missään tekemisissä bion kanssa, siis kun lapsi on jo 18v täyttänyt.
Biot luottavat siihen että ado vanhemmat pystyvät kasvattamaan lapsen ja antamaan sille kaiken sen mihin itse eivät pysty. Ja sen he tekevätkin.
Mutta se että bio on nyt paha kun hylkäsi on väärinkäsitys. Adoptioon annettavat lapset eivät ole kadunkulmille hyljettyjä lapsia, vaan lapsia jotka saavat todella hyvät mahdollisuudet elämään ja heidät annetaan hyvään hoitoon. Se on monelle biolle katkera asia että eivät itse siihen pysty.

Ja adoptoiduilla on 2 äitiä. Niin he tähän maailman ovat tulleet. Vaikka tuo saattaisikin ado vanhempia loukata.
Toivon vain että ne jotka tähän puuhaan ryhtyvät tietävät sen ja että heillä ei ole sen asian kanssa onglemia.

Eihän biolla ole syytä ajatella että lapsi on heitteille jätetty. Heitteillä se lapsi ei ole, vaan hyvässä hoidossa.

Jos bio haluaa toden teolla varmistaa heti kun on lapsi on kasvanut, että kaikki on hyvin, kuka sinä olet häntä siitä tuomitsemaan?

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Katson, tämän alla olevan tutkimuksenkin valossa, että bioäitinsä hylkäämä lapsi se vasta yksin onkin, ja hän on avuton, päinvastoin kun sukukypsyyden saavuttanut nainen, joka on valmis ottamaan riskin lapsensa hylätessään että ne kauniit haaveet ja kauniit puheet mitä adoptioon anto rakkaudentekona ilmentää, ovat utopiaa.

"
Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa

22.10.2009 14:47
A A

Helsingin Sanomat

Noin puolet lastenkodeissa ja sijaisperheissä kasvaneista lapsista on joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi Ruotsissa. Tulokset käyvät ilmi Ruotsin valtion ja SVT:n tekemästä tutkimuksesta, johon haastatellaan kaikkiaan tuhatta kasvatuslasta.

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa, millaista valtion vastuulla olleilla lapsilla oli kasvaa aikuisiksi 1920–1990-luvuilla Ruotsissa.

Noin neljästäsadasta haastattelusta on tehty yhteenveto. Niiden perusteella joka toista haastatelluista on lapsina joko käytetty seksuaalisesti hyväksi tai heidät on raiskattu.

"En osannut odottaa, että tällainen olisi voinut olla näin laajaa", sanoi tutkimusta johtanut Göran Johansson SVT:lle.

Monilla seksuaalisesti hyväksikäytetyillä ei ollut ketään, kenelle puhua asiasta.

"Uskon, että monet, jotka ovat joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyksi lapsuudessa, ovat halunneet unohtaa asian, eivätkä ole halunneet puhua siitä edes lähimmäisilleen", Johansson sanoo.

Tutkimuksesta julkistetaan ensimmäinen raportti vuodenvaihteessa. Haastatteluja jatketaan vuoteen 2011 asti. Sen jälkeen hallitus ottaa kantaa kasvattilasten korvausvaatimuksiin.

Lähde:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa/1135250213920

Näinollen, myös onnistuneiden adoptioiden kohteeksi joutuneiden lasten bioäidit ovat ottaneet suuren riskin, aivan saman riskin, kuin kuin epäonnistuneiden adoptiolasten bioäidit. He ovat kaikki riskeeranneet lapsensa, mitään takuita onnellisesta sen paremmin kuin onnettomastakaan lapsuudesta ei ole, kun lapsensa hylkää tuntemattomien aikuisten käsiin. Eri asia jos lapsen henki on vaarassa, esim. sotatilanteessa tai jonkun epidemian uhatessa, että lähettää lapsensa turvaan johonkin missä hengissä säilymisen edellytykset ovat olemassa, mutta käsittämätön teko äidiltä rauhan aikana hyvinvointivaltiona esittäytyvässä Suomessa.

Lue lisää

", mutta käsittämätön teko äidiltä rauhan aikana hyvinvointivaltiona esittäytyvässä Suomessa"

voi, et tiedä elämästä mitään.
Ja et tiedä mitä eroa on lastenkodilla ja adoptio perheessä.

Et edes tiedä adoptiosta mitään
Vauvoja ei anneta pedofiileille

askldfjislad kirjoitti:

", mutta käsittämätön teko äidiltä rauhan aikana hyvinvointivaltiona esittäytyvässä Suomessa"

voi, et tiedä elämästä mitään.
Ja et tiedä mitä eroa on lastenkodilla ja adoptio perheessä.

Et edes tiedä adoptiosta mitään
Vauvoja ei anneta pedofiileille

Lue lisää

Et ole ilmeisesti tietoinen alan tutkimuksesta. Joissakin tapauksissa adoptiovanhemmille on jäänyt lapsettomuudesta trauma ja adoptiolapsen pitäisi ikäänkuin "paikata se heidän vajavaisuus".
Eli välttämättä kaikki adoptiot eivät ole kovin onnistuneita. Sitten on myös sellaisia tapauksia, joissa adoptiovanhemmat ovat olleet pettyneitä lapseen ja kohdistaneet lapseen kohtuuttomia odotuksia esim. koulumenestyksen suhteen tai muuten.

Olen lukenut aiheesta kirjallisuutta, muun muassa pari psykiatrian väitöskirjaa on tehty adoptiolasten mielenterveysongelmista ja sitten on mm. sosiologian väitöskirja jossa on selitetty aviottomien äitien adoptiopäätökseen vaikuttavaa prosessia. Eli osa adoptiolasten mielenterveysongelmista on selitettävissä adoptiovanhempien mielenterveysongelmilla eli eivät kaikki adoptiot ole onnistuneita siinä mielessä.

Kansainvälisistä adoptioista en ole lukenut, koska ne ongelmat ovat ihan toisenlaisia kuin kotimaan adoptioissa.

Kyllä adoptiota pidetään kaikin tavoin parempana vaihtoehtona kuin lastenkotia.

Minun adovanhempani olivat ok porukkaa, mutta kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri.

askldfjislad kirjoitti:

", mutta käsittämätön teko äidiltä rauhan aikana hyvinvointivaltiona esittäytyvässä Suomessa"

voi, et tiedä elämästä mitään.
Ja et tiedä mitä eroa on lastenkodilla ja adoptio perheessä.

Et edes tiedä adoptiosta mitään
Vauvoja ei anneta pedofiileille

Lue lisää

Adoptio ja se että joku on huostaanotettu ja sijoitettu laitokseen/sijaiskotiin on aivan eri asia kuin adoptio. Niitä ei voi verrata, eikä tuo uutinen koske siten adoptiolapsia.

Jos nyt kuitenkin mietitään noita huostaanotettuja lapsia joita tuo ruotsalainen artikkeli kosketti, niin sopii miettiä, missä vaiheessa näitä lapsia on hyväksikäytetty ja kuka sen on tehnyt!

Suuressa osassa tapauksia lapsi on takuulla noissa tapauksissa ollut jo vähän vanhempi lapsi, ehkä nuorikin, joka on käytöshäiriön tms. syyn takia sijoitettu pois kotoa - monet lapsethan sijoitetaan nimenomaan murrosiässä. Sijoituksen syynä on saattanut olla päihdeongelmia tai muuta itsetuhoista käytöstä - esimerkiksi seksillä on ostettu alkoholia. Monilla lapsilla hyväksikäyttäjä on tullut ihan lähipiiristä ja se on tapahtunut ENNEN huostaanottoa: isä, isäpuoli tai joku muu lähipiirin mies tai nainen.

Ei pidä kuvitella, että joka toinen lapsi on tullut sijaisvanhempiensa tai laitoksissa toimivien työntekijöiden hyväksikäyttämäksi.

Ja tämähän ei tosiaankaan liittynyt adoptioihin mitenkään!

millamatleena kirjoitti:

Adoptio ja se että joku on huostaanotettu ja sijoitettu laitokseen/sijaiskotiin on aivan eri asia kuin adoptio. Niitä ei voi verrata, eikä tuo uutinen koske siten adoptiolapsia.

Jos nyt kuitenkin mietitään noita huostaanotettuja lapsia joita tuo ruotsalainen artikkeli kosketti, niin sopii miettiä, missä vaiheessa näitä lapsia on hyväksikäytetty ja kuka sen on tehnyt!

Suuressa osassa tapauksia lapsi on takuulla noissa tapauksissa ollut jo vähän vanhempi lapsi, ehkä nuorikin, joka on käytöshäiriön tms. syyn takia sijoitettu pois kotoa - monet lapsethan sijoitetaan nimenomaan murrosiässä. Sijoituksen syynä on saattanut olla päihdeongelmia tai muuta itsetuhoista käytöstä - esimerkiksi seksillä on ostettu alkoholia. Monilla lapsilla hyväksikäyttäjä on tullut ihan lähipiiristä ja se on tapahtunut ENNEN huostaanottoa: isä, isäpuoli tai joku muu lähipiirin mies tai nainen.

Ei pidä kuvitella, että joka toinen lapsi on tullut sijaisvanhempiensa tai laitoksissa toimivien työntekijöiden hyväksikäyttämäksi.

Ja tämähän ei tosiaankaan liittynyt adoptioihin mitenkään!

Lue lisää

Esimerkiksi Ilpo Lahden tutkimuksessa todetaan, etteivät adoptiolasten mielenterveysongelmat ole kovinkaan paljon yleisempiä kuin mitä ne ovat keskimäärin, eroa oli vain muutama prosentti.
Kyseisessä tutkimuksessa haastateltiin ja tutkittiin adoptoituja, jotka ovat nyt jo aikuisia eli adoptiot ovat järjestetty siten muistaakseni 80-luvulla.

Ko tutkimuksessa havaittiin vähintään neuroottistasoista "oireilua" noin joka toisella adoptiovanhemmalla, silti adoptoiduilla tätä oli vain alle kolmasosalla. Väestötasolla keskimäärin länsimaissa noin 20-25% on jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden kanssa vähintään neuroottistasoista oireilua.

"Ennen vanhaan" adoptiovanhemien kriteerit eivät olleet yhtä "tiukat" kuin nykyään.

millamatleena kirjoitti:

Minusta adoptiovanhemmat, jotka haukkuvat ja leimaavat bioäidin huonoksi ihmiseksi toimivat myös adoptiolastaan kohtaan väärin. Se että leimataan bioäiti kelvottomaksi vaikuttaa yleensä aina lapsenkin itsetuntoon sekä saa adoption tuntumaan entistä huonommalta asialta. Onneksi nykyään tällaisia asenteita ei enää ole, tai ainakaan niistä osataan olla vaiti. Todella ajattelematonta, oman lapsen kehitystä ja hyvinvointia haittaavaa toimintaa.

Tutkimusten mukaan hyvin moni äiti olisi mieluusti pitänyt vauvansa jos siihen olisi oikeasti ollut mahdollisuus. Nuori äiti ilman tukiverkkoja on usein aika heikoilla myös henkisesti, joissain tapauksissa bioäidillä itsellän ei ole ollut turvallista lapsuutta vaan ehkä väkivaltaiset tai hyväksikäyttävät vanhemmat.
Ja vaikka ei olisikaan, moni on vielä niin nuori ja tukea tarvitseva itsekin, ettei hän uskalla yksin alkaa kantaa vastuuta pienestä vauvasta. Joillakin ei ole ollut pysyvää asuntoa, toisilla ei työtä tai tuloja, joiden varaan uskaltaa jäädä ja vastaamaan kahden elannosta, edelleenkään.

Tietenkään adoptoidun ei tarvitse tavata biologisia vanhempiaan jos ei halua. En siksi tuo esille tätä bioäidin näkökulmaa. On kuitenkin mielestäni väärin sanoa, että lapsen hylkäävä äiti olisi itsekäs tai huono jättäessään lapsen, kyllä ne tilanteet yleensä ovat olleet todella vaikeita äidille itselleen ja se on vaikuttanut hänen elämäänsä vielä vuosikymmenten jälkeen monin tavoin.

Lue lisää

Toisaalta, jos vaihtoehtona on se, että lapsi syyttää itseään siitä kun ei kelvannut bioäidille, äiti hylkäsi, niin sitten ehkä voisi ajatella että lapsen itsetunnon kannalta voi olla kuitenkin parempi sanoa, ettei kukaan normaali nainen hylkää lastaan jottei lapsi luule että se syy hylkäämiseen on hänessä.

Kun kuitenkin ne kaikki muut yksinhuoltajat pärjäsivät.

Al. kirjoitti:

Toisaalta, jos vaihtoehtona on se, että lapsi syyttää itseään siitä kun ei kelvannut bioäidille, äiti hylkäsi, niin sitten ehkä voisi ajatella että lapsen itsetunnon kannalta voi olla kuitenkin parempi sanoa, ettei kukaan normaali nainen hylkää lastaan jottei lapsi luule että se syy hylkäämiseen on hänessä.

Kun kuitenkin ne kaikki muut yksinhuoltajat pärjäsivät.

Lue lisää

Eihän nykyäänkään kaikki ihmiset pärjää samalla tavalla ongelmatilanteissa!

Joillakin on ollut alusta lähtien hyvä perusturvallisuus ja turvallinen kiintymyssuhde, joillakin koko asenne elämään ja muita ihmisiä kohtaan on turvaton, koska heillä ei ole ollut varhaislapsuudessa ketään, kuka olisi vastannut heidän tarpeisiinsa - he ovat jääneet selviytymään henkisesti aivan yksin.

KAtsoppa ympärillesi: yksi luhistuu ja alkoholisoituu, kun elämä potkii, toinen jaksaa sinnitellä ja kolmas jopa kukoistaa. Ihmiset eivät ole millään tavalla samanlaisia ja heidän toimintakykynsä voivat erota huomattavasti.

Ei pidä mennä tuomitsemaan ja sanomaan, että pärjäsihän naapurin yksinhuoltaja, miksei sitten joku muukin - heidän elämänhistoriansa, yksilölliset henkiset ominaisuutensa ja sosiaaliset kykynsä voivat poiketa niin valtavasti toisistaan, ettei tilanteita voi verrata.

Aloittaja. kirjoitti:

Et ole ilmeisesti tietoinen alan tutkimuksesta. Joissakin tapauksissa adoptiovanhemmille on jäänyt lapsettomuudesta trauma ja adoptiolapsen pitäisi ikäänkuin "paikata se heidän vajavaisuus".
Eli välttämättä kaikki adoptiot eivät ole kovin onnistuneita. Sitten on myös sellaisia tapauksia, joissa adoptiovanhemmat ovat olleet pettyneitä lapseen ja kohdistaneet lapseen kohtuuttomia odotuksia esim. koulumenestyksen suhteen tai muuten.

Olen lukenut aiheesta kirjallisuutta, muun muassa pari psykiatrian väitöskirjaa on tehty adoptiolasten mielenterveysongelmista ja sitten on mm. sosiologian väitöskirja jossa on selitetty aviottomien äitien adoptiopäätökseen vaikuttavaa prosessia. Eli osa adoptiolasten mielenterveysongelmista on selitettävissä adoptiovanhempien mielenterveysongelmilla eli eivät kaikki adoptiot ole onnistuneita siinä mielessä.

Kansainvälisistä adoptioista en ole lukenut, koska ne ongelmat ovat ihan toisenlaisia kuin kotimaan adoptioissa.

Kyllä adoptiota pidetään kaikin tavoin parempana vaihtoehtona kuin lastenkotia.

Minun adovanhempani olivat ok porukkaa, mutta kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri.

Lue lisää

"adoptiovanhemmille on jäänyt lapsettomuudesta trauma ja adoptiolapsen pitäisi ikäänkuin "paikata se heidän vajavaisuus".

No nykyään tuo pystytään hoitamaan ennen adoptiota alkavalla neuvonnalla.
Ja onhan se niinkin että bio perheissäkin lapset ovat vanhempien pettymyksen kohdistuksia.
Tuskin adoptio sitä asiaa muuttaa.

Kuitenkin lapsella on paljon paremmat oltavat ado perheessä.
Biot vain eivät voi antaa lapselleen niin hyvää kotia kuin mitä se lapsi ansaitsee, ja tietävät sen.

Vaikeata sen täytyy olla
Adoptio lasta odotetaan kauan ja hartaasti

millamatleena kirjoitti:

Eihän nykyäänkään kaikki ihmiset pärjää samalla tavalla ongelmatilanteissa!

Joillakin on ollut alusta lähtien hyvä perusturvallisuus ja turvallinen kiintymyssuhde, joillakin koko asenne elämään ja muita ihmisiä kohtaan on turvaton, koska heillä ei ole ollut varhaislapsuudessa ketään, kuka olisi vastannut heidän tarpeisiinsa - he ovat jääneet selviytymään henkisesti aivan yksin.

KAtsoppa ympärillesi: yksi luhistuu ja alkoholisoituu, kun elämä potkii, toinen jaksaa sinnitellä ja kolmas jopa kukoistaa. Ihmiset eivät ole millään tavalla samanlaisia ja heidän toimintakykynsä voivat erota huomattavasti.

Ei pidä mennä tuomitsemaan ja sanomaan, että pärjäsihän naapurin yksinhuoltaja, miksei sitten joku muukin - heidän elämänhistoriansa, yksilölliset henkiset ominaisuutensa ja sosiaaliset kykynsä voivat poiketa niin valtavasti toisistaan, ettei tilanteita voi verrata.

Lue lisää

Ajattelin asiaa lähinnä siten, että jos lapsi kysyy vanhemmiltaan miksi se naapurin yksinhuoltaja pärjää kun oma bioäitini hylkäsi minut. Tämä nyt tuli mieleeni.

Minun iäkkäät sukulaiseni kertoivat pienenä evakkojuttuja Karjalasta, joten kai osa noista naisten pärjäämistarinoista on sieltä peräisin.

millamatleena kirjoitti:

Adoptio ja se että joku on huostaanotettu ja sijoitettu laitokseen/sijaiskotiin on aivan eri asia kuin adoptio. Niitä ei voi verrata, eikä tuo uutinen koske siten adoptiolapsia.

Jos nyt kuitenkin mietitään noita huostaanotettuja lapsia joita tuo ruotsalainen artikkeli kosketti, niin sopii miettiä, missä vaiheessa näitä lapsia on hyväksikäytetty ja kuka sen on tehnyt!

Suuressa osassa tapauksia lapsi on takuulla noissa tapauksissa ollut jo vähän vanhempi lapsi, ehkä nuorikin, joka on käytöshäiriön tms. syyn takia sijoitettu pois kotoa - monet lapsethan sijoitetaan nimenomaan murrosiässä. Sijoituksen syynä on saattanut olla päihdeongelmia tai muuta itsetuhoista käytöstä - esimerkiksi seksillä on ostettu alkoholia. Monilla lapsilla hyväksikäyttäjä on tullut ihan lähipiiristä ja se on tapahtunut ENNEN huostaanottoa: isä, isäpuoli tai joku muu lähipiirin mies tai nainen.

Ei pidä kuvitella, että joka toinen lapsi on tullut sijaisvanhempiensa tai laitoksissa toimivien työntekijöiden hyväksikäyttämäksi.

Ja tämähän ei tosiaankaan liittynyt adoptioihin mitenkään!

Lue lisää

"Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa"

Adoptio on aika tuore termi, tutkimuksen jo aikuiseksi ehdineitä on kutsuttu perheissäkin kasvattilapsiksi. En lähtisi vähättelemään tuota tutkimusta, koska varmaan näidenkään lasten bioäidit eivät aikoinaan uskoneet miten heidän lapsilleen vieraiden hoteissa, statuksesta riippumatta lopulta käy. Hyvän teonhan hekin ovat uskoneet synnyttämilleen lapsille tekevänsä antaessaan heidä "parempaan hoitoon" kuin mitä itse ovat kuvitelleet tai mitä heille on uskoteltu heidän pystyvän lapselleen tarjoavan. Minusta adoption taivuttelun sijaan pitää kaikin mahdollisin keinoin tukea nuorta äitiä ja isää pitämään kiinni lapsestaan, koska sen hetkinen tilannehan ei jää päälle loppuiäksi, mutta adoptio jää ja se on peruuttamaton, niin hylätylle vauvalle kuin hylkääville vanhemmillekin.

askldfjislad kirjoitti:

"adoptiovanhemmille on jäänyt lapsettomuudesta trauma ja adoptiolapsen pitäisi ikäänkuin "paikata se heidän vajavaisuus".

No nykyään tuo pystytään hoitamaan ennen adoptiota alkavalla neuvonnalla.
Ja onhan se niinkin että bio perheissäkin lapset ovat vanhempien pettymyksen kohdistuksia.
Tuskin adoptio sitä asiaa muuttaa.

Kuitenkin lapsella on paljon paremmat oltavat ado perheessä.
Biot vain eivät voi antaa lapselleen niin hyvää kotia kuin mitä se lapsi ansaitsee, ja tietävät sen.

Vaikeata sen täytyy olla
Adoptio lasta odotetaan kauan ja hartaasti

Lue lisää

Ainahan löytyy jonkun mielestä vielä parempi koti kuin mitä synnyttänyt äiti ja lapsen biologinen isä yhdessä tai erikseen pystyvät antamaan. Ei se silti sitä tarkoita, että lapsi on syytä antaa pois, jotta pääsisi elämään hovissa. Materiaalinen koti ei ole lainkaan verrattavissa henkiseen kotiin, joka on biologisten vanhempien luona. Eikä mikään ole verrattavissa siihen, että oma äiti hylkää vai löytyykö jostain adoptoituja ihmisiä, jotka olisivat halunneet tulla adoptoiduiksi, jos heiltä sitä olisi vauvana kysytty. Nythän ei voida tietää, mitä vauvansa adoptioon antaneet vanhemmat olisivat pystyneet lapselleen tarjoamaan, henkisen kodin ainakin, mutta jos he ovat sittemmin itse saaneet ruuat ja katon oman ja mahdollisesti muiden lastensa päänsä päälle, niin silloinhan hokeminen siitä että he eivät olisi pärjänneet, ovat olleet väärää hokemista.

Aloittaja. kirjoitti:

Ajattelin asiaa lähinnä siten, että jos lapsi kysyy vanhemmiltaan miksi se naapurin yksinhuoltaja pärjää kun oma bioäitini hylkäsi minut. Tämä nyt tuli mieleeni.

Minun iäkkäät sukulaiseni kertoivat pienenä evakkojuttuja Karjalasta, joten kai osa noista naisten pärjäämistarinoista on sieltä peräisin.

Lue lisää

No naapurin yksinhuoltaja pärjää, kaikki yksinhuoltajat eivät pärjää ja tulos on todella surullinen.
Elämäntilanne voi olla niin toisin. Ja adoptiossa lapsi saa jopa isän, ja kaikki lapset sellaisen haluavat.

Iäkkäät evakot pärjäsivät, ja tulos ei ollut mitään ihanaa, ja moni sai siitä traumoja.
Moni lapsi joutui sukulaisten hoivaan, vaikka sukulaisilla ei ollut mitään mahdollisuutta hoitaa, ja vielä monempi lähetettiin Ruotsiin. Ja tämä vaikka ne evakot pärjäsivät.
Ruotsiin lähteminen oli hyvä asia niille jotka sinne pääsivät. Monet joutuivat jäämään koska vanhempia ei enään ollut.
Ja moni karjalan evakon lapsi jäi orvoksi.

Ne olivat kamalia aikoja.

askldfjislad kirjoitti:

No naapurin yksinhuoltaja pärjää, kaikki yksinhuoltajat eivät pärjää ja tulos on todella surullinen.
Elämäntilanne voi olla niin toisin. Ja adoptiossa lapsi saa jopa isän, ja kaikki lapset sellaisen haluavat.

Iäkkäät evakot pärjäsivät, ja tulos ei ollut mitään ihanaa, ja moni sai siitä traumoja.
Moni lapsi joutui sukulaisten hoivaan, vaikka sukulaisilla ei ollut mitään mahdollisuutta hoitaa, ja vielä monempi lähetettiin Ruotsiin. Ja tämä vaikka ne evakot pärjäsivät.
Ruotsiin lähteminen oli hyvä asia niille jotka sinne pääsivät. Monet joutuivat jäämään koska vanhempia ei enään ollut.
Ja moni karjalan evakon lapsi jäi orvoksi.

Ne olivat kamalia aikoja.

Lue lisää

Toisaalta, adoptiovanhemmat voivat olla iäkkäitä (ja usein ovat 10-20 vuotta vanhempia kuin biovanhemmat) jolloin riski, että lapsi menettää toisen tai molemmat vanhemmat on ihan todellinen. Tutkimusten mukaan adoptiovanhemman kuolema on taas vakava trauma jo aiemmin traumatisoituneelle lapselle eikä taatusti kovin suotavaa.

Bioäidit ovat usein nuoria, jolloin he voivat mennä naimisiin ja lapsi saa sitten isäpuolen. Tämähän on aina ollut hyvin yleistä, loppujen lopuksi.

Tarkoitin vaan tuolla Karjalan evakkoajoilla ja muilla sitä, että kyllä ihmiset joutuivat ennen vanhaan pärjäämään ihan toisenlaisissa olosuhteissa kuin nykyisin. Silti moni köyhä karjalaisnainen jaksoi yksin lasten kanssa evakossa. Kovaa hommaa.

Aloittaja. kirjoitti:

Toisaalta, adoptiovanhemmat voivat olla iäkkäitä (ja usein ovat 10-20 vuotta vanhempia kuin biovanhemmat) jolloin riski, että lapsi menettää toisen tai molemmat vanhemmat on ihan todellinen. Tutkimusten mukaan adoptiovanhemman kuolema on taas vakava trauma jo aiemmin traumatisoituneelle lapselle eikä taatusti kovin suotavaa.

Bioäidit ovat usein nuoria, jolloin he voivat mennä naimisiin ja lapsi saa sitten isäpuolen. Tämähän on aina ollut hyvin yleistä, loppujen lopuksi.

Tarkoitin vaan tuolla Karjalan evakkoajoilla ja muilla sitä, että kyllä ihmiset joutuivat ennen vanhaan pärjäämään ihan toisenlaisissa olosuhteissa kuin nykyisin. Silti moni köyhä karjalaisnainen jaksoi yksin lasten kanssa evakossa. Kovaa hommaa.

Lue lisää

Onko tuo todella totta, että ado lapsi hylkäisisi vanhempansa vain sen takia että loysi jonkun nuoremman?
Onko se tosiaan tapahtunut?
Kuullostaa siltä että ado vanhemmat pelkäävät jotain, en tiedä mitä
Ja nuo epäonnistuneet adoptiot? Onko se urbaani legenda? Sitähän täällä toitotetaan kuin raamatun totuutena.

Ado vanhemman kuolema on iso asia. Ei siinä ole mitään adoption kanssa tekemistä. Se on vanhemman kuolema.

Isäpuoli ei ole isä, ei ole koskaan ollut.

Ja kaikki evakot eivät jaksaneet yksin evakossa. Moni lapsi siihen aikaan joutui omillaan pärjäämään jo teini-ikäinsenä. Moni muu lapsi lähetettiin kaupunkiin ja kyliin kerjuulle.

Aloittaja. kirjoitti:

Toisaalta, adoptiovanhemmat voivat olla iäkkäitä (ja usein ovat 10-20 vuotta vanhempia kuin biovanhemmat) jolloin riski, että lapsi menettää toisen tai molemmat vanhemmat on ihan todellinen. Tutkimusten mukaan adoptiovanhemman kuolema on taas vakava trauma jo aiemmin traumatisoituneelle lapselle eikä taatusti kovin suotavaa.

Bioäidit ovat usein nuoria, jolloin he voivat mennä naimisiin ja lapsi saa sitten isäpuolen. Tämähän on aina ollut hyvin yleistä, loppujen lopuksi.

Tarkoitin vaan tuolla Karjalan evakkoajoilla ja muilla sitä, että kyllä ihmiset joutuivat ennen vanhaan pärjäämään ihan toisenlaisissa olosuhteissa kuin nykyisin. Silti moni köyhä karjalaisnainen jaksoi yksin lasten kanssa evakossa. Kovaa hommaa.

Lue lisää

Eli mitä haluat sanoa?

Että jokaikisen nuoren naisen olisi pidettävä lapsensa ja että kyllä jokainen pärjää jos haluaa - koska on ennenkin selvitty? että bioäiti joka antaa lapsensa pois on luuseri tai pullamössöä?

sohvaperunainen kirjoitti:

Eli mitä haluat sanoa?

Että jokaikisen nuoren naisen olisi pidettävä lapsensa ja että kyllä jokainen pärjää jos haluaa - koska on ennenkin selvitty? että bioäiti joka antaa lapsensa pois on luuseri tai pullamössöä?

Lue lisää

Kyllähän osa adoptioista epäonnistuu, ainakin kansainvälisistä, missä lapsi saattaa olla jo niin kovin traumatisoitunut ettei edes terapian avulla hän pysty muodostamaan kiintymyssuhdetta adoptiovanhempiinsa mikä taas vaikuttaa lapsen ja vanhempien suhteeseen epäedullisesti - ja jossain tapauksissahan adoptiovanhempi kuolee ja siten adoption voi sanoa epäonnistuneen, ainakin jos siis adoptoijia on ollut yksi ainut.
Epäonnistumiset eivät ole kuitenkaan kovin yleisiä.

Adoptiovanhemmat yritetään valita siten, etteivät he todennäköisesti kuolisi ennenkuin adoptiolapsi on täysi-ikäinen eikä lapsen tarvitse kohdata uutta hylkäämistä kuoleman muodossa kasvuiällään. Aikuisenahan tilanne on toinen - vaikka kuolema on kriisi, sen kohtaamiseen on jo välineitä enemmän eikä se horjuta yhtä vahvasti ihmisen perusturvallisuuden tunnetta tulevaisuutta kohtaan kuin jos se tapahtuisi lapsuusiällä.

millamatleena kirjoitti:

Kyllähän osa adoptioista epäonnistuu, ainakin kansainvälisistä, missä lapsi saattaa olla jo niin kovin traumatisoitunut ettei edes terapian avulla hän pysty muodostamaan kiintymyssuhdetta adoptiovanhempiinsa mikä taas vaikuttaa lapsen ja vanhempien suhteeseen epäedullisesti - ja jossain tapauksissahan adoptiovanhempi kuolee ja siten adoption voi sanoa epäonnistuneen, ainakin jos siis adoptoijia on ollut yksi ainut.
Epäonnistumiset eivät ole kuitenkaan kovin yleisiä.

Adoptiovanhemmat yritetään valita siten, etteivät he todennäköisesti kuolisi ennenkuin adoptiolapsi on täysi-ikäinen eikä lapsen tarvitse kohdata uutta hylkäämistä kuoleman muodossa kasvuiällään. Aikuisenahan tilanne on toinen - vaikka kuolema on kriisi, sen kohtaamiseen on jo välineitä enemmän eikä se horjuta yhtä vahvasti ihmisen perusturvallisuuden tunnetta tulevaisuutta kohtaan kuin jos se tapahtuisi lapsuusiällä.

Lue lisää

Olen kyllä vahvasti eri mieltä Helinäkeijun kanssa: todellakaan kaikki biologiset vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapselleen "henkistä kotia" - materiaalisen niukkuuden lisäksi näissä "kodeissa" voi olla puute kyllä ihan niistäkin eväistä, mitä tarvitaan tasapainoiseen psykofyysiseen kasvuun. Kyllä jotkut äidit ovat itse niin heikoilla paitsi materiaalisesti myös henkisesti, ettei voi väittää, että biologinen vanhempi olisi lapselle se paras.

millamatleena kirjoitti:

Kyllähän osa adoptioista epäonnistuu, ainakin kansainvälisistä, missä lapsi saattaa olla jo niin kovin traumatisoitunut ettei edes terapian avulla hän pysty muodostamaan kiintymyssuhdetta adoptiovanhempiinsa mikä taas vaikuttaa lapsen ja vanhempien suhteeseen epäedullisesti - ja jossain tapauksissahan adoptiovanhempi kuolee ja siten adoption voi sanoa epäonnistuneen, ainakin jos siis adoptoijia on ollut yksi ainut.
Epäonnistumiset eivät ole kuitenkaan kovin yleisiä.

Adoptiovanhemmat yritetään valita siten, etteivät he todennäköisesti kuolisi ennenkuin adoptiolapsi on täysi-ikäinen eikä lapsen tarvitse kohdata uutta hylkäämistä kuoleman muodossa kasvuiällään. Aikuisenahan tilanne on toinen - vaikka kuolema on kriisi, sen kohtaamiseen on jo välineitä enemmän eikä se horjuta yhtä vahvasti ihmisen perusturvallisuuden tunnetta tulevaisuutta kohtaan kuin jos se tapahtuisi lapsuusiällä.

Lue lisää

Hei!
On hyvä, että jossain aloit huutaa apua ongelmassasi. Aivan mahtavaa, olet jo selviytymisesi alussa.
Vastauksista näkee, että yleiset keskustelupalstat eivät auta ongelmassasi, voivatpa jopa pahentaa ja tehdä kovin kipeää.
Ongelmasi sisältää ikuisuuskysymyksen, johon kenelläkään ei ole absoluuttista vastausta.
Voit saada kohtalotovereiltasi kertomuksia, jotka auttavat hetkeksi.
Ota yhteys ammattiauttajaan, mitä tietä tahansa.
Vaadi terveyskeskuksessa palvelua tai varojesi mukaan mene yksityiselle psykiatrille.
Olen itse sairauksieni takia terapiassa jo toista vuotta ja se kyllä jeesaa minua jokapäiväisessä elämässäni.
Jos olet tyytymätön ensimmäiseen, mene toiselle. Harvoin niin käy, etteikö ammattiauttaja osaisi helpottaa eläämää.

papuleena kirjoitti:

Hei!
On hyvä, että jossain aloit huutaa apua ongelmassasi. Aivan mahtavaa, olet jo selviytymisesi alussa.
Vastauksista näkee, että yleiset keskustelupalstat eivät auta ongelmassasi, voivatpa jopa pahentaa ja tehdä kovin kipeää.
Ongelmasi sisältää ikuisuuskysymyksen, johon kenelläkään ei ole absoluuttista vastausta.
Voit saada kohtalotovereiltasi kertomuksia, jotka auttavat hetkeksi.
Ota yhteys ammattiauttajaan, mitä tietä tahansa.
Vaadi terveyskeskuksessa palvelua tai varojesi mukaan mene yksityiselle psykiatrille.
Olen itse sairauksieni takia terapiassa jo toista vuotta ja se kyllä jeesaa minua jokapäiväisessä elämässäni.
Jos olet tyytymätön ensimmäiseen, mene toiselle. Harvoin niin käy, etteikö ammattiauttaja osaisi helpottaa eläämää.

Lue lisää

Onko kenelläkään tietoa miten viestini voisi poistaa tältä keskustelupalstalta.
Tänne kirjoittaminen oli suuri virhe.

Miten pitäisi toimia?

Aloittaja kirjoitti:

Onko kenelläkään tietoa miten viestini voisi poistaa tältä keskustelupalstalta.
Tänne kirjoittaminen oli suuri virhe.

Miten pitäisi toimia?

Minusta aloituksesi on aiheellinen. Ei kannata välittää noista työttömyyttä pelkäävistä terapeuteista, jotka täällä pyörivät haalimassa asiakkaita itselleen ja kolleegoilleen.
Jos kuitenkin haluat poistaa, niin en tiedä muuta kuin että klikkaa tuota ilmoita asiaton viesti tai lähettää ylläpidolle palautetta että poistavat. Sääli kuitenkin, jos tää poistuu.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Minusta aloituksesi on aiheellinen. Ei kannata välittää noista työttömyyttä pelkäävistä terapeuteista, jotka täällä pyörivät haalimassa asiakkaita itselleen ja kolleegoilleen.
Jos kuitenkin haluat poistaa, niin en tiedä muuta kuin että klikkaa tuota ilmoita asiaton viesti tai lähettää ylläpidolle palautetta että poistavat. Sääli kuitenkin, jos tää poistuu.

Lue lisää

Millaista palautetta Aloittaja hait kirjoituksellasi?
Halusit jakaa omaa pahaa oloasi ja järkytystä?
Etsiä ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin itselläsi - haitko vertaistukea?
Millä motiivilla tänne kirjoitit, kun vastaukset eivät tunnu sinua kumminkaan miellyttävän?

sohvaperunainen kirjoitti:

Millaista palautetta Aloittaja hait kirjoituksellasi?
Halusit jakaa omaa pahaa oloasi ja järkytystä?
Etsiä ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin itselläsi - haitko vertaistukea?
Millä motiivilla tänne kirjoitit, kun vastaukset eivät tunnu sinua kumminkaan miellyttävän?

Lue lisää

Luulisi, että tänne kirjoittavat ihmiset toivoisivat samanlaista palautetta täällä virtuaalimaailmassa kuin mitä he toivoisivat oikeessakin elämässä, eli rinnalla kulkemista. Harmillisen moni vaan oikeessakin elämässä torjuu oman roolinsa, väistää vastuun eikä kohtaa toista aidosti vaan luistaa hommasta kehottaen kääntymään terapeutin puoleen yrittämättäkään itse paneutua ja auttaa. Ongelmat eivät ole sairaus, myöskään negatiiviset tunteet eivät ole sairaus eivätkä vaadi terapeuttia vaan jonkun oman ihmisen, jolle peilata niitä ja joka rohkenee olla peili. Terapiauskovaiset eivät rohkene, pakenevat vastuuta ihmisenä ja pompottavat toista luukulta luukulle panematta itseään peliin. Mitä he pelkää?

Aloittajalle sanoisin, että ei kannata ottaa täällä virtuaalimaailmassa mitään henkilökohtaisesti. Ei ole edes mahdollista loukata ketään nimimerkkeä nimimerkillä eikä kannata päästää ihon alle provoilijoita. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että tämä ketju on antanut varmaan monille, jotka eivät ole itse kirjoittaneet siihen, mutta lukeneet, ajattelemisen aihetta. Varsinkin niille utopisteille, jotka katsovat adoptiota ruusuisten silmälasien takaa ihan kuin eivät tajuaisi, että se vauveli kasvaa ja hänellä on ristiriitoja asiasta, ihmisiä, joista ei adoptiovaiheessa ollut tietoakaan ja tarinoita, joista ei virkamiehillä adoptiovaiheessa ole mitään hajua. Siksi näissä pitää olla lähtökohtana lapsen kunnioittaminen, hänen tunteensa pitää olla aina päätöksenteossa ja toimintamalleissa ensisijainen, hän on se, jolle adoptio on tehty. Lainsäädännön tulee lähteä lapsen tunteiden näkökulmasta, ja siksi avoin adoptio on järjetön ajatus, kun henkilöt, jotka ovat lapsen hylänneet saavat siinä roikkua lapsen liepeillä ja elämässä, mutta eivät itse salli lapsen olla heidän elämässä. Ja isompana, entäs jos käykin niin, että biosuvun alkukiinnostus adoptoituun hiipuu, lapsi hylätään ikään kuin uudestaan, ja vielä samojen roikkujien taholta. Mikään lakihan ei velvoita yhteydenpidon jatkamiseen adoptoitua kohtaan. Siksi sitä ei pitäisi alunperinkään sallia, koska lapsella pitää olla oikeus elää ilman hylkääjiään täysikäiseksi asti ja vain hän voi olla se, joka saa ottaa yhteyttä ja hänen lisäkseen ehkä biosisarukset, koska hehän eivät ole häntä hylänneet, eikä ehkä muutkaan sukulaiset. Mutta siis vasta aikuisena ja vain jos adoptoitu asiasta kiinnostuu.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Luulisi, että tänne kirjoittavat ihmiset toivoisivat samanlaista palautetta täällä virtuaalimaailmassa kuin mitä he toivoisivat oikeessakin elämässä, eli rinnalla kulkemista. Harmillisen moni vaan oikeessakin elämässä torjuu oman roolinsa, väistää vastuun eikä kohtaa toista aidosti vaan luistaa hommasta kehottaen kääntymään terapeutin puoleen yrittämättäkään itse paneutua ja auttaa. Ongelmat eivät ole sairaus, myöskään negatiiviset tunteet eivät ole sairaus eivätkä vaadi terapeuttia vaan jonkun oman ihmisen, jolle peilata niitä ja joka rohkenee olla peili. Terapiauskovaiset eivät rohkene, pakenevat vastuuta ihmisenä ja pompottavat toista luukulta luukulle panematta itseään peliin. Mitä he pelkää?

Aloittajalle sanoisin, että ei kannata ottaa täällä virtuaalimaailmassa mitään henkilökohtaisesti. Ei ole edes mahdollista loukata ketään nimimerkkeä nimimerkillä eikä kannata päästää ihon alle provoilijoita. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että tämä ketju on antanut varmaan monille, jotka eivät ole itse kirjoittaneet siihen, mutta lukeneet, ajattelemisen aihetta. Varsinkin niille utopisteille, jotka katsovat adoptiota ruusuisten silmälasien takaa ihan kuin eivät tajuaisi, että se vauveli kasvaa ja hänellä on ristiriitoja asiasta, ihmisiä, joista ei adoptiovaiheessa ollut tietoakaan ja tarinoita, joista ei virkamiehillä adoptiovaiheessa ole mitään hajua. Siksi näissä pitää olla lähtökohtana lapsen kunnioittaminen, hänen tunteensa pitää olla aina päätöksenteossa ja toimintamalleissa ensisijainen, hän on se, jolle adoptio on tehty. Lainsäädännön tulee lähteä lapsen tunteiden näkökulmasta, ja siksi avoin adoptio on järjetön ajatus, kun henkilöt, jotka ovat lapsen hylänneet saavat siinä roikkua lapsen liepeillä ja elämässä, mutta eivät itse salli lapsen olla heidän elämässä. Ja isompana, entäs jos käykin niin, että biosuvun alkukiinnostus adoptoituun hiipuu, lapsi hylätään ikään kuin uudestaan, ja vielä samojen roikkujien taholta. Mikään lakihan ei velvoita yhteydenpidon jatkamiseen adoptoitua kohtaan. Siksi sitä ei pitäisi alunperinkään sallia, koska lapsella pitää olla oikeus elää ilman hylkääjiään täysikäiseksi asti ja vain hän voi olla se, joka saa ottaa yhteyttä ja hänen lisäkseen ehkä biosisarukset, koska hehän eivät ole häntä hylänneet, eikä ehkä muutkaan sukulaiset. Mutta siis vasta aikuisena ja vain jos adoptoitu asiasta kiinnostuu.

Lue lisää

Niin, minusta adoptoidulla tietenkin pitää olla oikeus tutustua jo teini-ikäisenä asiakirjoihin ja saada jo siinä vaiheessa tietää MIKÄLI HALUAA, biologisen sukunsa nimet ja ihmiset. JOS hän haluaa. Tätä ei mielestäni saa estää lapselta. Tiedon tyrkyttäminen on kiellettävä.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Luulisi, että tänne kirjoittavat ihmiset toivoisivat samanlaista palautetta täällä virtuaalimaailmassa kuin mitä he toivoisivat oikeessakin elämässä, eli rinnalla kulkemista. Harmillisen moni vaan oikeessakin elämässä torjuu oman roolinsa, väistää vastuun eikä kohtaa toista aidosti vaan luistaa hommasta kehottaen kääntymään terapeutin puoleen yrittämättäkään itse paneutua ja auttaa. Ongelmat eivät ole sairaus, myöskään negatiiviset tunteet eivät ole sairaus eivätkä vaadi terapeuttia vaan jonkun oman ihmisen, jolle peilata niitä ja joka rohkenee olla peili. Terapiauskovaiset eivät rohkene, pakenevat vastuuta ihmisenä ja pompottavat toista luukulta luukulle panematta itseään peliin. Mitä he pelkää?

Aloittajalle sanoisin, että ei kannata ottaa täällä virtuaalimaailmassa mitään henkilökohtaisesti. Ei ole edes mahdollista loukata ketään nimimerkkeä nimimerkillä eikä kannata päästää ihon alle provoilijoita. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että tämä ketju on antanut varmaan monille, jotka eivät ole itse kirjoittaneet siihen, mutta lukeneet, ajattelemisen aihetta. Varsinkin niille utopisteille, jotka katsovat adoptiota ruusuisten silmälasien takaa ihan kuin eivät tajuaisi, että se vauveli kasvaa ja hänellä on ristiriitoja asiasta, ihmisiä, joista ei adoptiovaiheessa ollut tietoakaan ja tarinoita, joista ei virkamiehillä adoptiovaiheessa ole mitään hajua. Siksi näissä pitää olla lähtökohtana lapsen kunnioittaminen, hänen tunteensa pitää olla aina päätöksenteossa ja toimintamalleissa ensisijainen, hän on se, jolle adoptio on tehty. Lainsäädännön tulee lähteä lapsen tunteiden näkökulmasta, ja siksi avoin adoptio on järjetön ajatus, kun henkilöt, jotka ovat lapsen hylänneet saavat siinä roikkua lapsen liepeillä ja elämässä, mutta eivät itse salli lapsen olla heidän elämässä. Ja isompana, entäs jos käykin niin, että biosuvun alkukiinnostus adoptoituun hiipuu, lapsi hylätään ikään kuin uudestaan, ja vielä samojen roikkujien taholta. Mikään lakihan ei velvoita yhteydenpidon jatkamiseen adoptoitua kohtaan. Siksi sitä ei pitäisi alunperinkään sallia, koska lapsella pitää olla oikeus elää ilman hylkääjiään täysikäiseksi asti ja vain hän voi olla se, joka saa ottaa yhteyttä ja hänen lisäkseen ehkä biosisarukset, koska hehän eivät ole häntä hylänneet, eikä ehkä muutkaan sukulaiset. Mutta siis vasta aikuisena ja vain jos adoptoitu asiasta kiinnostuu.

Lue lisää

Kirjoituksesi on loukkaava
Bio ei ole hylkääjä. Hän on epätoivoisessa tilanteessa loytänyt hyvän perheen ja järkevän vaihtoehdon ja hänen lapsella on hyvin.

Avoimessa adoptiossa he saavat seurata ja itse nähdä että kaikki on hyvin. Vaikka sinä kutsutkin hylkääjän lapsen liepeillä roikkumista. Ne henkilot jäävät kuitenkin aika vieraiksi. Bion on yleensä kovin vaikeata tehdä näin, pettymys että ei itse pystynyt hoitamaan lasta on kova pala, ja suru tavatessa jne on kova. Siksi ymmärrän että joskus tulee aika jolloin voimat riittää antaa lapsen olla ja jatkaa elämää.

Se että bio suku on lapsesta kiinnostunut, ja sen tiedon välittäminen adoptoidulle aikuisena ei ole tiedon tyrkyttämistä.

Ota sinäkin huomioon lapsen kunnioittaminen. Bio suku ei sitä lasta vihaa, vaan kaipaa myos paljon. älä nyt omaa ado lastasi kasvata siihen uskomukseen että he ovat hylkääjiä, me sankareita ja pelastajia.

1soPekka kirjoitti:

Kirjoituksesi on loukkaava
Bio ei ole hylkääjä. Hän on epätoivoisessa tilanteessa loytänyt hyvän perheen ja järkevän vaihtoehdon ja hänen lapsella on hyvin.

Avoimessa adoptiossa he saavat seurata ja itse nähdä että kaikki on hyvin. Vaikka sinä kutsutkin hylkääjän lapsen liepeillä roikkumista. Ne henkilot jäävät kuitenkin aika vieraiksi. Bion on yleensä kovin vaikeata tehdä näin, pettymys että ei itse pystynyt hoitamaan lasta on kova pala, ja suru tavatessa jne on kova. Siksi ymmärrän että joskus tulee aika jolloin voimat riittää antaa lapsen olla ja jatkaa elämää.

Se että bio suku on lapsesta kiinnostunut, ja sen tiedon välittäminen adoptoidulle aikuisena ei ole tiedon tyrkyttämistä.

Ota sinäkin huomioon lapsen kunnioittaminen. Bio suku ei sitä lasta vihaa, vaan kaipaa myos paljon. älä nyt omaa ado lastasi kasvata siihen uskomukseen että he ovat hylkääjiä, me sankareita ja pelastajia.

Lue lisää

Onko "roikkuvasta" bioäidistä lapselle enemmän haittaa kun hyötyä?

Kun ´lapsi huostaanotetaan vaikka vakavan mielenterveyshäiriön tai päihderiippuvuuden vuoksi, on havaittu, että lapsen kehitykselle on hyväksi että hän säilyttää silti siteen biologiseen taustaansa. Käsittääkseni näin on, vaikka lapsi olisi pienikin.

Miksei avoimella adoptiolla voisi olla sama suotuinen vaikutus lapsen idntiteetin kehitykselle?

En tiedä kuinka itse suhtaudun avoimeen adoptioon, kannatan joka tapauksessa avoimutta adoptiossa: että siihen suhtaudutaan luontevasti ja se on asia, mistä voi puhua kun siltä tuntuu ilman että se aiheuttaa kiusaantumista vanhemmissa.

millamatleena kirjoitti:

Onko "roikkuvasta" bioäidistä lapselle enemmän haittaa kun hyötyä?

Kun ´lapsi huostaanotetaan vaikka vakavan mielenterveyshäiriön tai päihderiippuvuuden vuoksi, on havaittu, että lapsen kehitykselle on hyväksi että hän säilyttää silti siteen biologiseen taustaansa. Käsittääkseni näin on, vaikka lapsi olisi pienikin.

Miksei avoimella adoptiolla voisi olla sama suotuinen vaikutus lapsen idntiteetin kehitykselle?

En tiedä kuinka itse suhtaudun avoimeen adoptioon, kannatan joka tapauksessa avoimutta adoptiossa: että siihen suhtaudutaan luontevasti ja se on asia, mistä voi puhua kun siltä tuntuu ilman että se aiheuttaa kiusaantumista vanhemmissa.

Lue lisää

"Onko "roikkuvasta" bioäidistä lapselle enemmän haittaa kun hyötyä?"

Ehkä kannattaisi kysyä, onko bio äiti ihminen?
Hän on kuitenkin osa adoption kolmiota, ilman häntä ei olisi vauvaa ja ado vanhemmat eivät koskaan saisi lasta.
Tuleko häntä kunnioittaa tasavertaisena kolmion osana, vai kohdella kuin välitontä pahaa jonka kanssa yhden hetken pakko olla tekemisissä?

Eiks se ole lapselle hyvin että saa tietää että kaikkien mielestä ratkaisu oli hyvä, vai se että heti kun lapsi saatiin, heitettiin bio äiti roskakoriin.

1soPekka kirjoitti:

"Onko "roikkuvasta" bioäidistä lapselle enemmän haittaa kun hyötyä?"

Ehkä kannattaisi kysyä, onko bio äiti ihminen?
Hän on kuitenkin osa adoption kolmiota, ilman häntä ei olisi vauvaa ja ado vanhemmat eivät koskaan saisi lasta.
Tuleko häntä kunnioittaa tasavertaisena kolmion osana, vai kohdella kuin välitontä pahaa jonka kanssa yhden hetken pakko olla tekemisissä?

Eiks se ole lapselle hyvin että saa tietää että kaikkien mielestä ratkaisu oli hyvä, vai se että heti kun lapsi saatiin, heitettiin bio äiti roskakoriin.

Lue lisää

voi antaa vain se lapsi.

1soPekka kirjoitti:

"Onko "roikkuvasta" bioäidistä lapselle enemmän haittaa kun hyötyä?"

Ehkä kannattaisi kysyä, onko bio äiti ihminen?
Hän on kuitenkin osa adoption kolmiota, ilman häntä ei olisi vauvaa ja ado vanhemmat eivät koskaan saisi lasta.
Tuleko häntä kunnioittaa tasavertaisena kolmion osana, vai kohdella kuin välitontä pahaa jonka kanssa yhden hetken pakko olla tekemisissä?

Eiks se ole lapselle hyvin että saa tietää että kaikkien mielestä ratkaisu oli hyvä, vai se että heti kun lapsi saatiin, heitettiin bio äiti roskakoriin.

Lue lisää

Nykyisissä adoptioissa, myös Suomen lain mukaisissa sellaisissa, termi "adoptiokolmio" on erittäin harhaanjohtava. Se antaa virheellisen kuvan siitä, että biologisilla vanhemmilla, etenkin biologisella äidillä olisi pysyvämpi ja pidempiaikaisempi rooli adoptioprosessissa ja jälkihuollossa. Laki kuitenkin tuntee biologiset vanhemmat vain siinä mielessä, että he luopuvat lapsestaan pysyvästi, eivät välttämättä ole tai saa olla lapsen kanssa missään tekemisissä ja joita koskeva väestörekisteritietokin on adoptiolapselle salainen 18 ikävuoteen asti.

"Adoptiokolmio", samoin kuin biovanhemman suorittamaksi aiottu "adoptiosuunnitelman teko" on yhdysvaltalaisten suurten adoptiojärjestöjen, lähinnä NCFA:n (National Coalition For Adoption) keksintöä ja sellaisen tarkoitus on häivyttää adoptioon liittyviä juridisia tosiseikkoja alleen niin kauaksi aikaa kun adoptiota ei ole vahvistettu. Tällaisten termien lanseeraamisen syynä on ollut adoptioon luovutettujen lasten määrän dramaattinen väheneminen viime vuosikymmeninä kaikissa läntisissä teollisuusmaissa.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

voi antaa vain se lapsi.

No totta kai bioäiti on ihminen. Mutta adoptiossa olennaista on LAPSEN etu - siksi yhteydenpitoa pitää tarkastella ensisijaisesti lapsen edun ja hyvinvoinnin näkökulmasta, ei bioäidin.

Mietin vain, onko vauvana huostaanotetun ja sijoitetun lapsen kehityksen lainalaisuudet paljonkin adoptiolapsen kehityksestä poiikkeavia, koska usein käytäntö biovanhemman läsnäoloon on erilainen. Jos sijoitettu vauva/lapsi hyötyy biologisen taustansa tuntemisesta, voisiko sama koskea myö sadoptiolasta?

millamatleena kirjoitti:

No totta kai bioäiti on ihminen. Mutta adoptiossa olennaista on LAPSEN etu - siksi yhteydenpitoa pitää tarkastella ensisijaisesti lapsen edun ja hyvinvoinnin näkökulmasta, ei bioäidin.

Mietin vain, onko vauvana huostaanotetun ja sijoitetun lapsen kehityksen lainalaisuudet paljonkin adoptiolapsen kehityksestä poiikkeavia, koska usein käytäntö biovanhemman läsnäoloon on erilainen. Jos sijoitettu vauva/lapsi hyötyy biologisen taustansa tuntemisesta, voisiko sama koskea myö sadoptiolasta?

Lue lisää

"adoptiossa olennaista on LAPSEN etu - siksi yhteydenpitoa pitää tarkastella ensisijaisesti lapsen edun ja hyvinvoinnin näkökulmasta, ei bioäidin"


sori, kovin usein tuo tarkoittaa adoptio vanhempien hyvinvointia ja heidän näkokulmaa

1soPekka kirjoitti:

"Onko "roikkuvasta" bioäidistä lapselle enemmän haittaa kun hyötyä?"

Ehkä kannattaisi kysyä, onko bio äiti ihminen?
Hän on kuitenkin osa adoption kolmiota, ilman häntä ei olisi vauvaa ja ado vanhemmat eivät koskaan saisi lasta.
Tuleko häntä kunnioittaa tasavertaisena kolmion osana, vai kohdella kuin välitontä pahaa jonka kanssa yhden hetken pakko olla tekemisissä?

Eiks se ole lapselle hyvin että saa tietää että kaikkien mielestä ratkaisu oli hyvä, vai se että heti kun lapsi saatiin, heitettiin bio äiti roskakoriin.

Lue lisää

Keiden kaikkien kannalta adptioratkaisu oli hyvä. Aikuisten? Mutta onko lapsen kannalta. jos sodan tai muun katastrofin vaaraa ei ole ollut? Tällöin adoptioon joutuminen ei ole välttämättä hyvä ratkaisu lapsen kannalta mut mukava aikuisille.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Keiden kaikkien kannalta adptioratkaisu oli hyvä. Aikuisten? Mutta onko lapsen kannalta. jos sodan tai muun katastrofin vaaraa ei ole ollut? Tällöin adoptioon joutuminen ei ole välttämättä hyvä ratkaisu lapsen kannalta mut mukava aikuisille.

Lue lisää

Yleensä lähtökohtana on lapsi.
Koetaan että ei pystytä / haluta huolehtia lapsesta niin kuin pienestä vauvasta pitäisi huolehtia. Lapsi vaatii paljon, se ei kasva siinä sivussa.

Jos joku on raskaana ja ei halua / tai voi tehdä aborttia niin on hieno asia että lapsi saa elää. Ja jos ei itse pysty elämään lapsen kanssa niin adoption kautta lapsi saa omat, pysyvät vanhemmat jotka ottavat kasvatusvastuun.

Lapsia on vähän ja adoptioperheitä paljon joten lapselle voidaan valikoida hänelle sopivimmat vanhemmat, joilla lapsi on tärkeintä elämässä. Lapsi saa kasvaa lapsena jolla on oma perhe.

1soPekka kirjoitti:

Kirjoituksesi on loukkaava
Bio ei ole hylkääjä. Hän on epätoivoisessa tilanteessa loytänyt hyvän perheen ja järkevän vaihtoehdon ja hänen lapsella on hyvin.

Avoimessa adoptiossa he saavat seurata ja itse nähdä että kaikki on hyvin. Vaikka sinä kutsutkin hylkääjän lapsen liepeillä roikkumista. Ne henkilot jäävät kuitenkin aika vieraiksi. Bion on yleensä kovin vaikeata tehdä näin, pettymys että ei itse pystynyt hoitamaan lasta on kova pala, ja suru tavatessa jne on kova. Siksi ymmärrän että joskus tulee aika jolloin voimat riittää antaa lapsen olla ja jatkaa elämää.

Se että bio suku on lapsesta kiinnostunut, ja sen tiedon välittäminen adoptoidulle aikuisena ei ole tiedon tyrkyttämistä.

Ota sinäkin huomioon lapsen kunnioittaminen. Bio suku ei sitä lasta vihaa, vaan kaipaa myos paljon. älä nyt omaa ado lastasi kasvata siihen uskomukseen että he ovat hylkääjiä, me sankareita ja pelastajia.

Lue lisää

Käsittääkseni biovanhemmat eivät etsi eivätkä siten myöskään löydä lapselleen uutta kotia vaan sen tekevät viranomaiset sitten, kun vanhemmat ovat päättäneet antaa lapsensa pois. Sinä saatat kirjoituksellasi IsoPekka loukata adoptiovanhempien sukua, jolle tuo lapsi on sukulainen siinä missä muutkin suvun lapset. Mikä vika adoptiovanhempien suvussa on. Jos kerran biovanhemmat eivät sukuaan lapselleen suo. Miksi joku bio loukkaantuisi kirjoituksestani. Minähän yritän hänenkin lapsensa tunteita tässä parhaan kykyni mukaan ajatella, kuten varmaan kaikki muutkin kirjoittajat tässä ketjussa eriävistä mielipiteistä huolimatta. Minkäs sille sitten voi jos joku aikuinen bio asettaa omat tunteensa vielä jälkeenkinpäin synnyttämänsä lapsen tunteiden edelle. Sitä kai se on ollut lapsen syntymästä asti, minkäs teet.

millamatleena kirjoitti:

Olen kyllä vahvasti eri mieltä Helinäkeijun kanssa: todellakaan kaikki biologiset vanhemmat eivät pysty tarjoamaan lapselleen "henkistä kotia" - materiaalisen niukkuuden lisäksi näissä "kodeissa" voi olla puute kyllä ihan niistäkin eväistä, mitä tarvitaan tasapainoiseen psykofyysiseen kasvuun. Kyllä jotkut äidit ovat itse niin heikoilla paitsi materiaalisesti myös henkisesti, ettei voi väittää, että biologinen vanhempi olisi lapselle se paras.

Lue lisää

Vanhemmaksi kasvaminenhan vasta alkaa, kun vauva syntyy. Ei minusta biologisia äitejä pitäisi noin herkästä lannistaa heti alkajaisiksi.

1soPekka kirjoitti:

Kirjoituksesi on loukkaava
Bio ei ole hylkääjä. Hän on epätoivoisessa tilanteessa loytänyt hyvän perheen ja järkevän vaihtoehdon ja hänen lapsella on hyvin.

Avoimessa adoptiossa he saavat seurata ja itse nähdä että kaikki on hyvin. Vaikka sinä kutsutkin hylkääjän lapsen liepeillä roikkumista. Ne henkilot jäävät kuitenkin aika vieraiksi. Bion on yleensä kovin vaikeata tehdä näin, pettymys että ei itse pystynyt hoitamaan lasta on kova pala, ja suru tavatessa jne on kova. Siksi ymmärrän että joskus tulee aika jolloin voimat riittää antaa lapsen olla ja jatkaa elämää.

Se että bio suku on lapsesta kiinnostunut, ja sen tiedon välittäminen adoptoidulle aikuisena ei ole tiedon tyrkyttämistä.

Ota sinäkin huomioon lapsen kunnioittaminen. Bio suku ei sitä lasta vihaa, vaan kaipaa myos paljon. älä nyt omaa ado lastasi kasvata siihen uskomukseen että he ovat hylkääjiä, me sankareita ja pelastajia.

Lue lisää

No mitä jos biovanhemmat avoimessa adoptiossa lapsen tilannetta seuratessaan havaitsevat, että kaikki ei ole hyvin ja lapsi kärsii. Mitä keinoja heillä sitten on puuttua asiaan ja mitä oikeuksia pelastaa adoptoitu huonosta adoptiokodista? Jos kerran halutaan seurata lapsen elämää ja onnellisuutta ja varmistaa, että kaikki menee hyvin, niin pitää myös olla mahdollisuus vaikuttaa asioihin jos jotain onkin pielessä. Vai mitä. Muutenhan tämä seuraamismahdollisuus jää pelkän tirkistelyn asteelle, jos juridisia oikeuksia puuttua suvusta syrjässä olevan lapsen tilanteeseen ei todellisuudessa olekkaan.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

No mitä jos biovanhemmat avoimessa adoptiossa lapsen tilannetta seuratessaan havaitsevat, että kaikki ei ole hyvin ja lapsi kärsii. Mitä keinoja heillä sitten on puuttua asiaan ja mitä oikeuksia pelastaa adoptoitu huonosta adoptiokodista? Jos kerran halutaan seurata lapsen elämää ja onnellisuutta ja varmistaa, että kaikki menee hyvin, niin pitää myös olla mahdollisuus vaikuttaa asioihin jos jotain onkin pielessä. Vai mitä. Muutenhan tämä seuraamismahdollisuus jää pelkän tirkistelyn asteelle, jos juridisia oikeuksia puuttua suvusta syrjässä olevan lapsen tilanteeseen ei todellisuudessa olekkaan.

Lue lisää

No adoptiohan ei ole yhteisesti lapsen kasvattamista. Bio ei ole lain mukaan olemassa.
Onko ado kodit mielestäsi niin huonoja että bion on voidettava lakisäänteisesti jotain tehdä?

Lapsen adoptioon antava ei saa aiemmin saanut päättää mitään tai edes etsiä kotia lapselleen. Jotkut antavat bion antaa toivomuksia, ja lupaavat niitä noudattaa, mutta tekevätko he niin? Sitä bio ei voi tarkistaa.

Amerikoissa voit joko antaa yksityisesti, tai mennä toimiston kautta ja valita heidän luettelostaan sen perheen josta pidät ja saat tavata heidät etukäteen. Kallista puuhaa se on. Kaikki lakimiehiin ja terveyskustannuksiin liittyen maksaa ja paljon

Mutta kuinka usein siinä samassa on painostusta, sitä en tiedä.

Tuo on aika loukkaavaa sanoa että lapsi kärsii, aikuiset hyotyvät. Ainoat hyotyjät ovat adoptio vanhemmat. Bio saa koko ikänsä kaivata menettämäänsä lasta.
Lapsi kasvaa koskaan edes muistamatta äitiään, ja saahan hän hienon kodin ja hyvän alun elämään. Paremman kuin edes mitä bio aikoinaan sai.

kdfjsldkf kirjoitti:

No adoptiohan ei ole yhteisesti lapsen kasvattamista. Bio ei ole lain mukaan olemassa.
Onko ado kodit mielestäsi niin huonoja että bion on voidettava lakisäänteisesti jotain tehdä?

Lapsen adoptioon antava ei saa aiemmin saanut päättää mitään tai edes etsiä kotia lapselleen. Jotkut antavat bion antaa toivomuksia, ja lupaavat niitä noudattaa, mutta tekevätko he niin? Sitä bio ei voi tarkistaa.

Amerikoissa voit joko antaa yksityisesti, tai mennä toimiston kautta ja valita heidän luettelostaan sen perheen josta pidät ja saat tavata heidät etukäteen. Kallista puuhaa se on. Kaikki lakimiehiin ja terveyskustannuksiin liittyen maksaa ja paljon

Mutta kuinka usein siinä samassa on painostusta, sitä en tiedä.

Tuo on aika loukkaavaa sanoa että lapsi kärsii, aikuiset hyotyvät. Ainoat hyotyjät ovat adoptio vanhemmat. Bio saa koko ikänsä kaivata menettämäänsä lasta.
Lapsi kasvaa koskaan edes muistamatta äitiään, ja saahan hän hienon kodin ja hyvän alun elämään. Paremman kuin edes mitä bio aikoinaan sai.

Lue lisää

En ole sanonut, että lapsi kärsii vaan olen sanonut että jos kerran hehkutetaan miten biovanhemmat voivat saada tietoja pois antamastaan lapsesta tämän lapsuuden varrella, niin mitä he voivat tehdä havaitessaan mahdollisesti jotain negatiivista lapsen elämässä. Mielestäni eivät mitään. Vai perutaanko adoptio muka jos bioäiti ei hyväksy adoptioperheen kasvatusmenetelmiä tai olosuhteita. Ei peruta, näin väitän.
Sitäpaitsi saattaahan lapsi kärsiä siitä, että hänelle tuntemattomat, hänet elämästään pois antaneet ihmiset seuraavat hänen lapsuuttaan matkan päästä, ja hän ei tiedä heistä mitään. Lapsihan kuulee varmaan vasta jälkeenpäin, että nämä ovat seuranneet ja pitäneet häntä silmällä. Vai kerrotaanko lapselle koko ajan, että nyt otetaan bioäidille susta kuva, hymyä. Ja nyt pannaan bioäidille joulukortti ja terkkuja siinä bioisällekin, piirräppä vaikka tonttu tohon kulmaan, ja nyt paappa kätes tähän paperille, niin lähetetään kädenjälki tässä biosuvulle. No en oikein kuule usko, että näin tapahtuu. Sanoisin jopa, että lapselle tuntemattomien ihmisten seuratessa lapsen tieten tai lapsen tietämättä hänen yksityiselämäänsä rikkoo jossain määrin lapsen yksityisyyden suojaa jopa. Ehkä lapsi tosisaan haluaa leimautua siihen adoptioperheeseen, mihin hänet on virkateitse luovutettu. Muuta vaihtoehtoahan lapsella ei olekaan. Tälle nyt ei voi mitään, jos joku tuntematon suuruus ottaa oikeudekseen loukkaantua minun kirjoituksista.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

En ole sanonut, että lapsi kärsii vaan olen sanonut että jos kerran hehkutetaan miten biovanhemmat voivat saada tietoja pois antamastaan lapsesta tämän lapsuuden varrella, niin mitä he voivat tehdä havaitessaan mahdollisesti jotain negatiivista lapsen elämässä. Mielestäni eivät mitään. Vai perutaanko adoptio muka jos bioäiti ei hyväksy adoptioperheen kasvatusmenetelmiä tai olosuhteita. Ei peruta, näin väitän.
Sitäpaitsi saattaahan lapsi kärsiä siitä, että hänelle tuntemattomat, hänet elämästään pois antaneet ihmiset seuraavat hänen lapsuuttaan matkan päästä, ja hän ei tiedä heistä mitään. Lapsihan kuulee varmaan vasta jälkeenpäin, että nämä ovat seuranneet ja pitäneet häntä silmällä. Vai kerrotaanko lapselle koko ajan, että nyt otetaan bioäidille susta kuva, hymyä. Ja nyt pannaan bioäidille joulukortti ja terkkuja siinä bioisällekin, piirräppä vaikka tonttu tohon kulmaan, ja nyt paappa kätes tähän paperille, niin lähetetään kädenjälki tässä biosuvulle. No en oikein kuule usko, että näin tapahtuu. Sanoisin jopa, että lapselle tuntemattomien ihmisten seuratessa lapsen tieten tai lapsen tietämättä hänen yksityiselämäänsä rikkoo jossain määrin lapsen yksityisyyden suojaa jopa. Ehkä lapsi tosisaan haluaa leimautua siihen adoptioperheeseen, mihin hänet on virkateitse luovutettu. Muuta vaihtoehtoahan lapsella ei olekaan. Tälle nyt ei voi mitään, jos joku tuntematon suuruus ottaa oikeudekseen loukkaantua minun kirjoituksista.

Lue lisää

Eiköhän biovanhemmat kuten ihan ketkä tahansa muutkin ihmiset voi ottaa yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin ja tehdä adoptiovanhemmista ilmoituksen, jos lapsen hyvinvointi epäilyttää.

millamatleena kirjoitti:

Eiköhän biovanhemmat kuten ihan ketkä tahansa muutkin ihmiset voi ottaa yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin ja tehdä adoptiovanhemmista ilmoituksen, jos lapsen hyvinvointi epäilyttää.

Lue lisää

Avoimessa adoptiossa tavallaan tulee lapsen mukana biovanhemmatkin siihen adoptioperheen elämänpiiriin siis. Tai ainakin biovanhemmille lupaillaan tämmöistä, että saa tulla yhteyteen. Minusta näin ei voida mennä lupaamaan lapsen puolesta, sillä minusta tämmösen asian voi päättää vain pois annettu lapsi. Hämmentävää, että tätä asiaa ei ymmärretä lapsen tunteiden kannalta. Joku adoptoitu lapsi voi olla hyvinkin katkera siitä, että biosuku ei ole hoitanut häntä vaan luovuttanut muille. Miksi hänen vielä pitäisi sietää sitä, että nämä saavat hänestä tietoja vaikka hän ei saa näistä tietää eikä pääse heidän luokseen. Sehän on aivan omituista tätä lasta kohtaan.
Avoin adoptio on ikään kuin houkutuskeino, että olisi helpompi antaa vauva pois.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Avoimessa adoptiossa tavallaan tulee lapsen mukana biovanhemmatkin siihen adoptioperheen elämänpiiriin siis. Tai ainakin biovanhemmille lupaillaan tämmöistä, että saa tulla yhteyteen. Minusta näin ei voida mennä lupaamaan lapsen puolesta, sillä minusta tämmösen asian voi päättää vain pois annettu lapsi. Hämmentävää, että tätä asiaa ei ymmärretä lapsen tunteiden kannalta. Joku adoptoitu lapsi voi olla hyvinkin katkera siitä, että biosuku ei ole hoitanut häntä vaan luovuttanut muille. Miksi hänen vielä pitäisi sietää sitä, että nämä saavat hänestä tietoja vaikka hän ei saa näistä tietää eikä pääse heidän luokseen. Sehän on aivan omituista tätä lasta kohtaan.
Avoin adoptio on ikään kuin houkutuskeino, että olisi helpompi antaa vauva pois.

Lue lisää

Avoin adoptio on vaihtoehto jota lapsen adoptioon antava miettii. Jos se sopii yhdelle niin se ei välttämättä sovi toiselle.
Ja se joka sitä harkitsee miettii sitä ja saa halutessaan lisää tietoa adoptioneuvonnan aikana. Jos siihen päätyy niin kannattaa mietti tosissaan mitä haluaa nyt ja mitä esim 10 vuoden päästä kun oma tilanne on ihan eri. Haluaako sittenkään enää valokuvia lapsestaan tai haluaako keskittyä omaan uuteen elämän tilanteeseen?

Ja olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa että jos jotain lasta kohdellaan huonosti niin siitä on heti tehtävä lastensuojeluilmoitus, oli sitten kyse bio-, sijais-, tai adoptioperheestä. Lapsen etu on tärkein ja pienen lapsen edun valvonta kuuluu kaikille aikuisille.

Vaihtis kirjoitti:

Avoin adoptio on vaihtoehto jota lapsen adoptioon antava miettii. Jos se sopii yhdelle niin se ei välttämättä sovi toiselle.
Ja se joka sitä harkitsee miettii sitä ja saa halutessaan lisää tietoa adoptioneuvonnan aikana. Jos siihen päätyy niin kannattaa mietti tosissaan mitä haluaa nyt ja mitä esim 10 vuoden päästä kun oma tilanne on ihan eri. Haluaako sittenkään enää valokuvia lapsestaan tai haluaako keskittyä omaan uuteen elämän tilanteeseen?

Ja olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa että jos jotain lasta kohdellaan huonosti niin siitä on heti tehtävä lastensuojeluilmoitus, oli sitten kyse bio-, sijais-, tai adoptioperheestä. Lapsen etu on tärkein ja pienen lapsen edun valvonta kuuluu kaikille aikuisille.

Lue lisää

Tietääkseni Suomessa avoin adoptio ei ole vaihtoehto vielä. Vai onko sellainen laki jo tehty.

Ja jos lapsesta on ensin otettu valokuvia ja kerrottu että lähetetään biovanhemmalle, niin onhan se hirveetä, jos tämä sitten ei enää kuvia haluakkaan. Lapsi voi ajatella, että hän on niin hirveen näkönen, että eivät enää halua kuvia. Vai lähetetäänkö ne kuvat aina salaa lapelta, kaiken varalta.
Ei ole vielä tullut lapsen kannalta mitään sellaista esiin, joka puoltaisi avointa adoptiota, päinvastoin, paljon mielipahaa aiheuttavan vaaraa on.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Tietääkseni Suomessa avoin adoptio ei ole vaihtoehto vielä. Vai onko sellainen laki jo tehty.

Ja jos lapsesta on ensin otettu valokuvia ja kerrottu että lähetetään biovanhemmalle, niin onhan se hirveetä, jos tämä sitten ei enää kuvia haluakkaan. Lapsi voi ajatella, että hän on niin hirveen näkönen, että eivät enää halua kuvia. Vai lähetetäänkö ne kuvat aina salaa lapelta, kaiken varalta.
Ei ole vielä tullut lapsen kannalta mitään sellaista esiin, joka puoltaisi avointa adoptiota, päinvastoin, paljon mielipahaa aiheuttavan vaaraa on.

Lue lisää

Tiedän erään kehitysvammaisen naisen, jonka lapsi kasvaa adoptioperheessä. Bioäiti itse asuu tukiasuntolassa. Hän pitää yhteyttä lapseensa ja tämän adoptioperheeseen vissiin 3-4 kuukauden välein. Lapsi on jo alaluokilla koulussa, enkä tiedä miten lapsi suhtautuu bioäitiinsä. Lapsikin on erityisluokalla, mutta ilmeisesti hän on lievemmin kehitysvammainen kuin äitinsä. Minusta on jotenkin kauhean ymmärrettävää tällaisessa tilanteessa, että bioäiti saa olla yhteydessä lapseensa ja lapsi häneen. Jotkut ovat luulleet että kyseessä olisi sijaisperhe eikä adoptio, mutta kuulemma lapsi on käräjäoikeudessa adoptoitu adoptioperheeseen.

tintti09 kirjoitti:

Tiedän erään kehitysvammaisen naisen, jonka lapsi kasvaa adoptioperheessä. Bioäiti itse asuu tukiasuntolassa. Hän pitää yhteyttä lapseensa ja tämän adoptioperheeseen vissiin 3-4 kuukauden välein. Lapsi on jo alaluokilla koulussa, enkä tiedä miten lapsi suhtautuu bioäitiinsä. Lapsikin on erityisluokalla, mutta ilmeisesti hän on lievemmin kehitysvammainen kuin äitinsä. Minusta on jotenkin kauhean ymmärrettävää tällaisessa tilanteessa, että bioäiti saa olla yhteydessä lapseensa ja lapsi häneen. Jotkut ovat luulleet että kyseessä olisi sijaisperhe eikä adoptio, mutta kuulemma lapsi on käräjäoikeudessa adoptoitu adoptioperheeseen.

Lue lisää

Voisin kuvitella, että tuollainen systeemi on lapselle tosi hyvä. Lapselle ei varmaan tule yhtä suurta hylkäämistraumaa (vaikka tosin vauvalle ero biologisesta äidistä on aina ero) ja lapsen on helpompi muodostaa täysipainoinen identiteetti ja minäkuva, kun "biologinen tausta" ei ole jotain tuntematonta ja salaperäistä. Lapsi näkee kasvaessaan, keneltä on perinyt tiettyjä fyysisiä ja temperamenttipiirteitään mikä auttaa häntä muodostamaan selkeämmän minäkuvan kuin tilanteissa, joissa lapsella ei ole kosketusta omaan biologiseen taustaansa.

Tai niin voisin ainakin kuvitella.

tintti09 kirjoitti:

Tiedän erään kehitysvammaisen naisen, jonka lapsi kasvaa adoptioperheessä. Bioäiti itse asuu tukiasuntolassa. Hän pitää yhteyttä lapseensa ja tämän adoptioperheeseen vissiin 3-4 kuukauden välein. Lapsi on jo alaluokilla koulussa, enkä tiedä miten lapsi suhtautuu bioäitiinsä. Lapsikin on erityisluokalla, mutta ilmeisesti hän on lievemmin kehitysvammainen kuin äitinsä. Minusta on jotenkin kauhean ymmärrettävää tällaisessa tilanteessa, että bioäiti saa olla yhteydessä lapseensa ja lapsi häneen. Jotkut ovat luulleet että kyseessä olisi sijaisperhe eikä adoptio, mutta kuulemma lapsi on käräjäoikeudessa adoptoitu adoptioperheeseen.

Lue lisää

Vaikuttaa, että tuossa on pakkoadoptiota hyvitelty äidille tapaamisoikeudella. Saattaa hyvin olla, että ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat jossain määrin paukkuneet tuossa tapauksessa, ainakaan lapsen etu ei ihan aukea minulle edellä kuvatussa menettelyssä. Vähän kuin lapsen avulla olisi jääty hoitamaan kehitysvammaista äitiä ja aikaa myöten ainakin niin tulee käymään. Lisäksi herää kysymys isästä, onko hänkin kehitysvammainen vai onko hän asianosaisista ainoa täysvaltainen. Tapaileeko se bioisäkin lastaan 3-4 kuukauden välein? Hyvin paljon tulee mieleen viranomaisjärjestely, joka on ylhäältä asianosaisille järjestelty (saneltu) ja siksi isän rooli kiinnostaa, että minkälainen mies on kyseessä. Toki hankala tilanne, mutta kuka on pistänyt vireille kyseisenlaisen adoption, hän kantanee vastuun sitten lapselle.
Nyt tässä ketjussa tähän saakka puhutuissa tapauksissa on lähtöoletuksena ollut täysvaltaiset eikä kehitysvammaiset äidit. Minä ainakin olen olettanut, että aloittajan äiti ei ollut kehitysvammainen.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Vaikuttaa, että tuossa on pakkoadoptiota hyvitelty äidille tapaamisoikeudella. Saattaa hyvin olla, että ihmisoikeudet ja perusoikeudet ovat jossain määrin paukkuneet tuossa tapauksessa, ainakaan lapsen etu ei ihan aukea minulle edellä kuvatussa menettelyssä. Vähän kuin lapsen avulla olisi jääty hoitamaan kehitysvammaista äitiä ja aikaa myöten ainakin niin tulee käymään. Lisäksi herää kysymys isästä, onko hänkin kehitysvammainen vai onko hän asianosaisista ainoa täysvaltainen. Tapaileeko se bioisäkin lastaan 3-4 kuukauden välein? Hyvin paljon tulee mieleen viranomaisjärjestely, joka on ylhäältä asianosaisille järjestelty (saneltu) ja siksi isän rooli kiinnostaa, että minkälainen mies on kyseessä. Toki hankala tilanne, mutta kuka on pistänyt vireille kyseisenlaisen adoption, hän kantanee vastuun sitten lapselle.
Nyt tässä ketjussa tähän saakka puhutuissa tapauksissa on lähtöoletuksena ollut täysvaltaiset eikä kehitysvammaiset äidit. Minä ainakin olen olettanut, että aloittajan äiti ei ollut kehitysvammainen.

Lue lisää

Onko sinulla helinäkeiju ollut itselläsi kokemusta siitä, mitä on olla adoptiolapsi ja muodostaa omaa minäkuvaa ja identiteettiä tilanteessa, missä oma biologinen ja "fysiologinen" tausta on täysin tuntematon ?
Kun ei tiedä lainkaan, miltä oma äiti tai sisä näyttää, kuulostaa, miten nämä toimivat ja reagoivat asioihin - kun omassa lähipiirissä ei ole ketään, joka muistuttaisi itseään fyysisesti tai temperamentiltaan ja jota voisi käyttää "peilinään".

Jos on, voisin kuvitella, että voisit löytää tuollaisesta edellämainitusta adoptiojärjestelystä jotain hyötyäkin lapsellekin, etkä näkisi sitä pelkästään biologisen äidin edun ajamisena.

millamatleena kirjoitti:

Onko sinulla helinäkeiju ollut itselläsi kokemusta siitä, mitä on olla adoptiolapsi ja muodostaa omaa minäkuvaa ja identiteettiä tilanteessa, missä oma biologinen ja "fysiologinen" tausta on täysin tuntematon ?
Kun ei tiedä lainkaan, miltä oma äiti tai sisä näyttää, kuulostaa, miten nämä toimivat ja reagoivat asioihin - kun omassa lähipiirissä ei ole ketään, joka muistuttaisi itseään fyysisesti tai temperamentiltaan ja jota voisi käyttää "peilinään".

Jos on, voisin kuvitella, että voisit löytää tuollaisesta edellämainitusta adoptiojärjestelystä jotain hyötyäkin lapsellekin, etkä näkisi sitä pelkästään biologisen äidin edun ajamisena.

Lue lisää

Jos asiaa katsottaisiin lapsen tuosta kuvaamastasi näkökulmasta, niin siinä tapauksessa lapselle näytettäisiin hänen biologisten vanhempiensa kuvia ja kuulumisia, eikä kuten nyt on selitetty tässä ketjussa avoimen adoption puoltajien taholta, että lapsen kuvia lähetellään vanhemmille ykisuuntaisesti. Vai lähetelläänkö postia molempiin suuntiin avoimessa adoptiossa.

En tarkoita nyt tätä kehitysvammaista äitiä ja hänelle tehtyjä järjestelyjä. Ihmetten vaan isän osuutta edelleen, että kuka mies ryhtyy moiseen vai olikos kyseessä kehitysvammaisen hyväksikäyttö. Jos tämä kehitysvammainen ei ole kykenevä kehitysvammansa vuoksi hoitamaan lastaan, niin miten hän on ollut kykenevä arvioimaan tasavertaisesti sänkyyn menon lapsen isän kanssa. Herää kysymys.

Voi olla, että tämmönen kehitysvammainen äitihahmo on kuitenkin adoptoidulle lapselleen taakka, ainakin pienenä ja nuorena. Kehitysvammatonkin äiti voi olla taakka adoptoidulle lapselle, velvoite vailla vastavelvoitetta. Aikavaras jopa. Jos nyt realistisia ollaan. Eihän ole normaalia, että adoptoidun lapsen elämässä pyörii biovanhemmat, jolloin lapsi joutuu kerta toisensa perään kysymään itseltään, että miksi näin?

millamatleena kirjoitti:

Onko sinulla helinäkeiju ollut itselläsi kokemusta siitä, mitä on olla adoptiolapsi ja muodostaa omaa minäkuvaa ja identiteettiä tilanteessa, missä oma biologinen ja "fysiologinen" tausta on täysin tuntematon ?
Kun ei tiedä lainkaan, miltä oma äiti tai sisä näyttää, kuulostaa, miten nämä toimivat ja reagoivat asioihin - kun omassa lähipiirissä ei ole ketään, joka muistuttaisi itseään fyysisesti tai temperamentiltaan ja jota voisi käyttää "peilinään".

Jos on, voisin kuvitella, että voisit löytää tuollaisesta edellämainitusta adoptiojärjestelystä jotain hyötyäkin lapsellekin, etkä näkisi sitä pelkästään biologisen äidin edun ajamisena.

Lue lisää

Avointa adoptiota ei kuitenkaan voida soveltaa kansainvälisiin adoptioihin käytännössä. Siten adoptioidut tulevat olemaan keskenään erilaisessa asemassa maassamme, mikäli avoimet adoptiot otetaan käyttöön.
Hyvä vai huono juttu mielestänne?

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Avointa adoptiota ei kuitenkaan voida soveltaa kansainvälisiin adoptioihin käytännössä. Siten adoptioidut tulevat olemaan keskenään erilaisessa asemassa maassamme, mikäli avoimet adoptiot otetaan käyttöön.
Hyvä vai huono juttu mielestänne?

Lue lisää

Maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuuksia eikä tasavertaisuus toimi missään muussakaan asiassa - paitsi että kaikki me täältä jossain vaiheessa kuollaan pois. Siinäkin ajankohta määräytyy eriarvoisesti.

sohvaperunainen kirjoitti:

Eli mitä haluat sanoa?

Että jokaikisen nuoren naisen olisi pidettävä lapsensa ja että kyllä jokainen pärjää jos haluaa - koska on ennenkin selvitty? että bioäiti joka antaa lapsensa pois on luuseri tai pullamössöä?

Lue lisää

En ymmärrä miksi pitäisi hurmioitua jokaisesta nuoresta naisesta joka antaa lapsensa pois. Mikä siinä on niin hianooo?

Mulle jäi mieleen tuo HelinäKeijun kirjoitus siitä miten kamalaa olisi se että lapsi lähettäisi joulukortin bio vanhemmilleen.
Kuullostaa siltä että se olisi traumallista ado vanhemmille.

Ne ado vanhemmat joilla ei ole sen asian kanssa ongelmaa, viestittävät lapselleen että he ovat kovin rakkaita ja erikoisia ja valittuja ja että hänellä on monta joka häntä rakastaa.

Ja he tietävät olevansa lapsensa vanhempia, ja lapsikin sen tietää.

Vaikka se tonttu kuva olisikin joulukorttiin piirretty.

Ehkä jotkut ado vanhemmat uskovat adoption olevan kamala asia, en tiedä

1soPekka kirjoitti:

Mulle jäi mieleen tuo HelinäKeijun kirjoitus siitä miten kamalaa olisi se että lapsi lähettäisi joulukortin bio vanhemmilleen.
Kuullostaa siltä että se olisi traumallista ado vanhemmille.

Ne ado vanhemmat joilla ei ole sen asian kanssa ongelmaa, viestittävät lapselleen että he ovat kovin rakkaita ja erikoisia ja valittuja ja että hänellä on monta joka häntä rakastaa.

Ja he tietävät olevansa lapsensa vanhempia, ja lapsikin sen tietää.

Vaikka se tonttu kuva olisikin joulukorttiin piirretty.

Ehkä jotkut ado vanhemmat uskovat adoption olevan kamala asia, en tiedä

Lue lisää

Rakkaus on tekoja, ei sanoja. Mielestäni ei saa veisittää rakkauden käsitettä höpöttämällä ventovieraille lapsilleen rakastavansa näitä yli kaiken. Höpönpöpöä, jos on kerran antanut pois eikä ole yrittänytkään hoitaa. Vai onko nämä äidit kaikki aivopesty niin toimimaan. Siinä tapauksessa elämme totalitäärisessa maassa ja aikuisten sukukypsien nuorten naisten oma tahto on olematon ja he ovat toisten johdateltavissa, mikä on inhottavaa todeta.

Rakkauskin on molemminpuolista normaalisti. Miten joku voi odottaa adoptoidun lapsen rakastavan bioäitiään vain saen takia, kun tämä ilmoittaa jollain postikortilla kerran 3 vuodessa rakastavansa häntä? Eihän lapsetkaan nyt hölmöjä ole.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Rakkaus on tekoja, ei sanoja. Mielestäni ei saa veisittää rakkauden käsitettä höpöttämällä ventovieraille lapsilleen rakastavansa näitä yli kaiken. Höpönpöpöä, jos on kerran antanut pois eikä ole yrittänytkään hoitaa. Vai onko nämä äidit kaikki aivopesty niin toimimaan. Siinä tapauksessa elämme totalitäärisessa maassa ja aikuisten sukukypsien nuorten naisten oma tahto on olematon ja he ovat toisten johdateltavissa, mikä on inhottavaa todeta.

Rakkauskin on molemminpuolista normaalisti. Miten joku voi odottaa adoptoidun lapsen rakastavan bioäitiään vain saen takia, kun tämä ilmoittaa jollain postikortilla kerran 3 vuodessa rakastavansa häntä? Eihän lapsetkaan nyt hölmöjä ole.

Lue lisää

No, joillekin lapsen pois antaminen on rakkautta.
Lapsihan se siinä saa niin paljon mitä äiti ei itse pysty antamaan. Joissakin tapauksissa lapsen pitämistä voi jopa sanoa itsekkyydeksi.
Ja eivät biot lopeta koskaan rakastamasta sitä menetettyä lasta.

Tietenkin adoptio vanhemmat eivät tätä ymmärrä. Varmaan luulette että naiset hyppivät ilosta kun lapsensa menettävät.

1soPekka kirjoitti:

No, joillekin lapsen pois antaminen on rakkautta.
Lapsihan se siinä saa niin paljon mitä äiti ei itse pysty antamaan. Joissakin tapauksissa lapsen pitämistä voi jopa sanoa itsekkyydeksi.
Ja eivät biot lopeta koskaan rakastamasta sitä menetettyä lasta.

Tietenkin adoptio vanhemmat eivät tätä ymmärrä. Varmaan luulette että naiset hyppivät ilosta kun lapsensa menettävät.

Lue lisää

haluaisin esittää kysymyksen adoptiovanhemmille.(kv-adoptio)

jos on niin kova halu antaa lapselle koti ja perhe ja rakkautta niin miksi ette tekisi sitä pyyteettömästi, eli tukisitte sitä lapsen kylää ottamalla vaikka kummilapsen.lapsen on usein parempi asua omassa maassaan ja kulttuurissaan, omiensa parissa.

ketjussa on haukuttu biologiset äidit lyttyyn joten eikös juuri adoptiovanhemmat ole itsekkäitä, täyttävät omaa lapsettomuuden tuomaa tyhjiötä adoptiolapsella uskotellen että he ovat ne ainoat rakastavat vanhemmat ja biologiset niitä hirviöitä jotka raaasti hylkäävät lapsen tuoden tälle ikuiset syvät haavat ja traumat sieluun.
ja jos homma ei mene ihan putkeen niin ainahan voidaan vetää biologiset vanhemmat syypääksi lapsen huonoon oloon vaikkeivat olisi koskaan toisiaan nähneet.

minä olen sitä mieltä että jos adoptiolapsi reagoi aikuisena adoptioon hylkäämiskokemuksena niin vastuu on adoptiovanhemmilla ei biologisilla vanhemmilla..

1soPekka kirjoitti:

No, joillekin lapsen pois antaminen on rakkautta.
Lapsihan se siinä saa niin paljon mitä äiti ei itse pysty antamaan. Joissakin tapauksissa lapsen pitämistä voi jopa sanoa itsekkyydeksi.
Ja eivät biot lopeta koskaan rakastamasta sitä menetettyä lasta.

Tietenkin adoptio vanhemmat eivät tätä ymmärrä. Varmaan luulette että naiset hyppivät ilosta kun lapsensa menettävät.

Lue lisää

Mielestäni lapsen pitäminen on aivan tervettä itsekkyyttä. Rajansa hyväntahtoisuudellakin. Jos ei pysty hoitamaan lasta koko ajan, niin voi hankkia apua hoitoon, ei tarvitse viedä lapselta sukuoikeutta meidän maamme kaltaisessa hyvinvointivaltiossa.
Maailmassa on paljon täysin orpoja lapsia, jotka voidaan adoptoida. Tämä trendi, että muka taloudellisista tai vastaavista syistä annetaan lapsi sitä kaipaaville lapsettomille on selityksenä kestämätön. Uppooko sellainen lapseen, varsinkin, jos hän täysikäisenä sitten tapaa hyvin toimeentulevan ja hyvinvoivan biovanhempiansa. Myös adoptiovanhempia voi kohdata mikä tahansa odottamaton tilanne tai konkurssi tai köyhyys, ja jos tämmönen on selitetty adoption syyksi, niin adoptiolapsihan pelästyy pahanpäiväisesti, että pannaanko hänet taas kiertoon kun talous perheessä romahti, tai jos toinen adoptiovanhempi vaikka menehtyy, silloinhan siinä on juuri tämä yksinhuoltajan ongelma, johon bioäiti mahdollisesti ei uskaltanut lähteä. Aivan oikein minusta aloittaja on ihmetellyt noita selityksiä, kun ympärillä kuitenkin on pärjäilty. Minusta on väärin kasvattaa adoptiolapsia siihen menttaliteettiin, että on aivan ok antaa lapsensa pois, kun se ei ole ok. Se on katastrofi vauvalle ja kuten Isopekka tuossa sanoi, myös bioäidille, joten kannattaa ehdottomasti jättää antamatta vauvaansa pois.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Mielestäni lapsen pitäminen on aivan tervettä itsekkyyttä. Rajansa hyväntahtoisuudellakin. Jos ei pysty hoitamaan lasta koko ajan, niin voi hankkia apua hoitoon, ei tarvitse viedä lapselta sukuoikeutta meidän maamme kaltaisessa hyvinvointivaltiossa.
Maailmassa on paljon täysin orpoja lapsia, jotka voidaan adoptoida. Tämä trendi, että muka taloudellisista tai vastaavista syistä annetaan lapsi sitä kaipaaville lapsettomille on selityksenä kestämätön. Uppooko sellainen lapseen, varsinkin, jos hän täysikäisenä sitten tapaa hyvin toimeentulevan ja hyvinvoivan biovanhempiansa. Myös adoptiovanhempia voi kohdata mikä tahansa odottamaton tilanne tai konkurssi tai köyhyys, ja jos tämmönen on selitetty adoption syyksi, niin adoptiolapsihan pelästyy pahanpäiväisesti, että pannaanko hänet taas kiertoon kun talous perheessä romahti, tai jos toinen adoptiovanhempi vaikka menehtyy, silloinhan siinä on juuri tämä yksinhuoltajan ongelma, johon bioäiti mahdollisesti ei uskaltanut lähteä. Aivan oikein minusta aloittaja on ihmetellyt noita selityksiä, kun ympärillä kuitenkin on pärjäilty. Minusta on väärin kasvattaa adoptiolapsia siihen menttaliteettiin, että on aivan ok antaa lapsensa pois, kun se ei ole ok. Se on katastrofi vauvalle ja kuten Isopekka tuossa sanoi, myös bioäidille, joten kannattaa ehdottomasti jättää antamatta vauvaansa pois.

Lue lisää

Sinä helinäkeiju et tiedä bioäitien syistä luopua lapsestaan ilmeisesti yhtään mitään, harvoin oikeasti tapaa noin typeriä kommentteja kuin edellisessä kirjoituksessasi.
Siis ihan oikeasti ihminen, mieti nyt vähän!

sohvaperunainen kirjoitti:

Sinä helinäkeiju et tiedä bioäitien syistä luopua lapsestaan ilmeisesti yhtään mitään, harvoin oikeasti tapaa noin typeriä kommentteja kuin edellisessä kirjoituksessasi.
Siis ihan oikeasti ihminen, mieti nyt vähän!

Lue lisää

Aloittaja jo tuolla ylempänä kysyi kanssa syytä ja selitystä siihen, miksi joku, kuten hänen äiti, antaa lapsen adoptioon. Hänkään ei saanut kunnon vastausta. Vain yksi selitys löytyi sitten, äidin kehitysvamma, mutta aloittajan kaltaisissa tapauksissa siitä ei ole kyse. Nythän sinulla sohvaperunainen on ainutlaatuinen tilaisuus ivailusi sijaan valaista tietämättömille niitä syitä.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Aloittaja jo tuolla ylempänä kysyi kanssa syytä ja selitystä siihen, miksi joku, kuten hänen äiti, antaa lapsen adoptioon. Hänkään ei saanut kunnon vastausta. Vain yksi selitys löytyi sitten, äidin kehitysvamma, mutta aloittajan kaltaisissa tapauksissa siitä ei ole kyse. Nythän sinulla sohvaperunainen on ainutlaatuinen tilaisuus ivailusi sijaan valaista tietämättömille niitä syitä.

Lue lisää

No ethän sinä itse tiedä mitään lapsesi bio vanhemmista.
Olen kuullut yhdestä tapauksesta, jossa sijaislapsi joutui antamaan lapsensa pois. Oli aivan aivan liian nuori, kokenut kovia, ja hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin saada suuri lohtu siitä miten hänen lapsi saa paljon paremmat lähtokohdat elämään.

Et varmaan tiedä kuinka kovaa joillekin elämä voi olla, tai kuinka pieni äitiysraha on koululaiselle. Kadehditko sinä?
Alkoholisoituneet isovanhemmat eivät ole suuri apu.
Kyllä monet biot pystyvät jatkamaan opiskeluaan ja saa elämänsä järjestykseen, mutta se että olisi vauva mukana ei ole niin helppoa.
Ja useimmat yksinhuoltajat eivät pärjää niin hienosti kuin mitä itse annat ymmärtää.


Ihan totta, kaikkea sitä tässä maailmassa tapahtuu.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Mielestäni lapsen pitäminen on aivan tervettä itsekkyyttä. Rajansa hyväntahtoisuudellakin. Jos ei pysty hoitamaan lasta koko ajan, niin voi hankkia apua hoitoon, ei tarvitse viedä lapselta sukuoikeutta meidän maamme kaltaisessa hyvinvointivaltiossa.
Maailmassa on paljon täysin orpoja lapsia, jotka voidaan adoptoida. Tämä trendi, että muka taloudellisista tai vastaavista syistä annetaan lapsi sitä kaipaaville lapsettomille on selityksenä kestämätön. Uppooko sellainen lapseen, varsinkin, jos hän täysikäisenä sitten tapaa hyvin toimeentulevan ja hyvinvoivan biovanhempiansa. Myös adoptiovanhempia voi kohdata mikä tahansa odottamaton tilanne tai konkurssi tai köyhyys, ja jos tämmönen on selitetty adoption syyksi, niin adoptiolapsihan pelästyy pahanpäiväisesti, että pannaanko hänet taas kiertoon kun talous perheessä romahti, tai jos toinen adoptiovanhempi vaikka menehtyy, silloinhan siinä on juuri tämä yksinhuoltajan ongelma, johon bioäiti mahdollisesti ei uskaltanut lähteä. Aivan oikein minusta aloittaja on ihmetellyt noita selityksiä, kun ympärillä kuitenkin on pärjäilty. Minusta on väärin kasvattaa adoptiolapsia siihen menttaliteettiin, että on aivan ok antaa lapsensa pois, kun se ei ole ok. Se on katastrofi vauvalle ja kuten Isopekka tuossa sanoi, myös bioäidille, joten kannattaa ehdottomasti jättää antamatta vauvaansa pois.

Lue lisää

sori vaan, en voi nyt olla sanomatta mitään.
Toisen adoptio vanhemmat menehtymine? No entäs se yksinhuoltajan menehtyminen?
Kuitennkin ado vanhemmat ovat sen verran paremmassa tilanteessa että pärjäävät tästä paremmin kuin mihin monet muut pystyisivät.

Miksi huolit ado lapsen? Miksi et tehnyt valitusta biolle ja sanonut hänelle suoraan kuinka paha ihminen hän on. Minkälainen ihminen luottaisi siihen että sinä pystyisit hänen lasta huoltamaan ja rakastamaan? Kauhea ajatus, eiko olekin!

1soPekka kirjoitti:

No ethän sinä itse tiedä mitään lapsesi bio vanhemmista.
Olen kuullut yhdestä tapauksesta, jossa sijaislapsi joutui antamaan lapsensa pois. Oli aivan aivan liian nuori, kokenut kovia, ja hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin saada suuri lohtu siitä miten hänen lapsi saa paljon paremmat lähtokohdat elämään.

Et varmaan tiedä kuinka kovaa joillekin elämä voi olla, tai kuinka pieni äitiysraha on koululaiselle. Kadehditko sinä?
Alkoholisoituneet isovanhemmat eivät ole suuri apu.
Kyllä monet biot pystyvät jatkamaan opiskeluaan ja saa elämänsä järjestykseen, mutta se että olisi vauva mukana ei ole niin helppoa.
Ja useimmat yksinhuoltajat eivät pärjää niin hienosti kuin mitä itse annat ymmärtää.


Ihan totta, kaikkea sitä tässä maailmassa tapahtuu.

Lue lisää

Kyllä täytyy sanoa, että on meillä vaan julma kulttuuri täällä Suomessa, kun nuori äiti ja vauva jätetään niin suuren pulaan että heidän on erottava toisistaan kuten IsoPekan tarinassa tapahtui. Onko joku täällä ylpeä tästä ratkaisusta ja tästä menttaliteetista?

Tuosta mitä Isopekka sanoi, että adoptiovanhemmat eivät tiedä mitään lapsensa biovanhemmista, niin eikö ole hankalaa, kun heiltähän lapsi ensikädessä kyselee mitä hänelle on tapahtunut vauvana kun adoptioon on tullut. Kyllä edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että adoptiota tulee viimeiseen asti välttää ainakin ihan nuorten teiniäitien vauvojen kohdalla, sillä teiniäiti on vielä hyvin vahvasti toisista riippuvainen ja siten myös johdateltavissa antamaan lapsensa pois. Päätös ei välttämättä ole ihan ikioma. Sitäkin ihmettelen, miten IsoPekan kuvaamassa tapauksessa lastensuojelulapsen oma suhde vauvaansa rikottiin. Luulisi lastensuojelulla olevan keinoja pitää teiniäiti ja vauva yhdessä eli suojella heitä yhdessä (siitähän he palkan saavat) eikä tahallaan erottaa heidät toisistaan epäämällä apu ja huolehtiminen. On siinä kanssa lastensuojelu. Hullumpaankin on yhteiskunnan rahoja pistetty kuin nuoren äidin ja vauvan yhteiselon turvaamiseen.

Minusta IsoPekan kannattaa rauhoittaa mielensä tökkimästä toisia kirjoittajia. En minä ole ketään adoptoinut enkä aikeissakaan, joten siltäkin osin IsoPekka voi rauhoittua.

1soPekka kirjoitti:

sori vaan, en voi nyt olla sanomatta mitään.
Toisen adoptio vanhemmat menehtymine? No entäs se yksinhuoltajan menehtyminen?
Kuitennkin ado vanhemmat ovat sen verran paremmassa tilanteessa että pärjäävät tästä paremmin kuin mihin monet muut pystyisivät.

Miksi huolit ado lapsen? Miksi et tehnyt valitusta biolle ja sanonut hänelle suoraan kuinka paha ihminen hän on. Minkälainen ihminen luottaisi siihen että sinä pystyisit hänen lasta huoltamaan ja rakastamaan? Kauhea ajatus, eiko olekin!

Lue lisää

Yksinhuoltajuus ei tarkoita sitä etteikö lapsella olisi myös isä jossakin. Hänestä voi kuoriutua hyvinkin huolehtiva vanhempi, jos vaan annetaan tilaisuus, eikä kärkytä lasta jonkun ulkopuolisen hoteisiin heti kun tulee pienikin mahdollisuus. Muutenkin isän asianosaisuus näissä Suomen lapsiasioissa on sivuutettu aikas tyylikkäästi ihan viranomaisratkaisuja myöten. Se on suuri menetys lapsille. Onneksi nyt ollaan muuttamassa suhtautumista.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Kyllä täytyy sanoa, että on meillä vaan julma kulttuuri täällä Suomessa, kun nuori äiti ja vauva jätetään niin suuren pulaan että heidän on erottava toisistaan kuten IsoPekan tarinassa tapahtui. Onko joku täällä ylpeä tästä ratkaisusta ja tästä menttaliteetista?

Tuosta mitä Isopekka sanoi, että adoptiovanhemmat eivät tiedä mitään lapsensa biovanhemmista, niin eikö ole hankalaa, kun heiltähän lapsi ensikädessä kyselee mitä hänelle on tapahtunut vauvana kun adoptioon on tullut. Kyllä edelleen olen vahvasti sitä mieltä, että adoptiota tulee viimeiseen asti välttää ainakin ihan nuorten teiniäitien vauvojen kohdalla, sillä teiniäiti on vielä hyvin vahvasti toisista riippuvainen ja siten myös johdateltavissa antamaan lapsensa pois. Päätös ei välttämättä ole ihan ikioma. Sitäkin ihmettelen, miten IsoPekan kuvaamassa tapauksessa lastensuojelulapsen oma suhde vauvaansa rikottiin. Luulisi lastensuojelulla olevan keinoja pitää teiniäiti ja vauva yhdessä eli suojella heitä yhdessä (siitähän he palkan saavat) eikä tahallaan erottaa heidät toisistaan epäämällä apu ja huolehtiminen. On siinä kanssa lastensuojelu. Hullumpaankin on yhteiskunnan rahoja pistetty kuin nuoren äidin ja vauvan yhteiselon turvaamiseen.

Minusta IsoPekan kannattaa rauhoittaa mielensä tökkimästä toisia kirjoittajia. En minä ole ketään adoptoinut enkä aikeissakaan, joten siltäkin osin IsoPekka voi rauhoittua.

Lue lisää

No pela ei toimi sinun toivomalla tavalla.
Ensikodissa asuvat aviottomat ja nuoret ilman tukiverkostoa saavat adoptio neuvontaa.
Nuoria kyllä painostetaan.
Päämäärä ei ole aina perheen yhdessä pitäminen. Pelan sossu tantat uskovat tietävänsä paremmin.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Yksinhuoltajuus ei tarkoita sitä etteikö lapsella olisi myös isä jossakin. Hänestä voi kuoriutua hyvinkin huolehtiva vanhempi, jos vaan annetaan tilaisuus, eikä kärkytä lasta jonkun ulkopuolisen hoteisiin heti kun tulee pienikin mahdollisuus. Muutenkin isän asianosaisuus näissä Suomen lapsiasioissa on sivuutettu aikas tyylikkäästi ihan viranomaisratkaisuja myöten. Se on suuri menetys lapsille. Onneksi nyt ollaan muuttamassa suhtautumista.

Lue lisää

Se on aika harvinaista että poissaoleva isä yhtä-äkkiä kuoriutuisi hyväksi isäksi.
Naapurissa oleva yksinhuoltaja on todella yksin.
Isä häipyi kun lapsi oli vuoden ikäinen ja ei ole sen jälkeen näkynyt.
Voi vain kuvitella kuinka usein mies joka häipyy jo raskauden aikana kuoriutuu hienoksi isäksi.
Tiedän yhden perheen jossa 14 vuotias tuli raskaaksi. Isä oli siihen aikaan 15.
Ja nyt on kulunut yli 20 vuotta ja vieläkään ei ole näkynyt

Ehkä hän joskus vielä kuoriutuu ja päättää että haluaa nähdä, sitä en tiedä.

bbbwww kirjoitti:

Se on aika harvinaista että poissaoleva isä yhtä-äkkiä kuoriutuisi hyväksi isäksi.
Naapurissa oleva yksinhuoltaja on todella yksin.
Isä häipyi kun lapsi oli vuoden ikäinen ja ei ole sen jälkeen näkynyt.
Voi vain kuvitella kuinka usein mies joka häipyy jo raskauden aikana kuoriutuu hienoksi isäksi.
Tiedän yhden perheen jossa 14 vuotias tuli raskaaksi. Isä oli siihen aikaan 15.
Ja nyt on kulunut yli 20 vuotta ja vieläkään ei ole näkynyt

Ehkä hän joskus vielä kuoriutuu ja päättää että haluaa nähdä, sitä en tiedä.

Lue lisää

että adoptioon nuokin olis pitänyt antaa vai?

Helinä-keiju3 kirjoitti:

että adoptioon nuokin olis pitänyt antaa vai?

Jos alaikäinen tulee raskaaksi toivomattaan, mitä siinä tilanteessa oikeasti voi tehdä, jos aborttikaan ei ole jostain syystä mahdollista?

Jos tytön vanhemmat eivät enää silmissään halua nähdä lastaan tai ovat itse jotenkin hunningolla, ei tällä teinillä ole välttämättä ketää, joka voisi häntä tukea. Jos tytön oma lapsuus ja nuoruus on ollut turvaton kotiolojen vuoksi, ei hänellä välttämättä ole niitä henkisiä kykyjä ja "kanttia", mitä vanhemmaksi ja yksinhuoltajaksi ryhtyminen vaatii - luottamusta omiin kykyihin ja voimiin - ehkä nuoren oma elämä on jo valmiiksi ihan sekaisin. Kysehän on siis lapsesta, joka joutuisi yksin ilman turvaverkkoja kantamaan vastuuta vauvasta.

Ihan kiva, jos ketään ei tarvitsisi adoptoida ja kaikki nuoret tytöt voisivat pitää lapsensa. Mutta oikeassa elämässä ihmisillä on niin erilaiset psyykkiset (ja tietenkin materiaaliset, mutta sosiaalituilla niitä sentään voi kompensoida) lähtökohdat, ettei kaikki tunne pystyvänsä ottamaan vastuulleen pienen vauvan hoivaa ja kasvatusta. Edes erinäisten kunnallisten tukitoimien avustamana.

millamatleena kirjoitti:

Jos alaikäinen tulee raskaaksi toivomattaan, mitä siinä tilanteessa oikeasti voi tehdä, jos aborttikaan ei ole jostain syystä mahdollista?

Jos tytön vanhemmat eivät enää silmissään halua nähdä lastaan tai ovat itse jotenkin hunningolla, ei tällä teinillä ole välttämättä ketää, joka voisi häntä tukea. Jos tytön oma lapsuus ja nuoruus on ollut turvaton kotiolojen vuoksi, ei hänellä välttämättä ole niitä henkisiä kykyjä ja "kanttia", mitä vanhemmaksi ja yksinhuoltajaksi ryhtyminen vaatii - luottamusta omiin kykyihin ja voimiin - ehkä nuoren oma elämä on jo valmiiksi ihan sekaisin. Kysehän on siis lapsesta, joka joutuisi yksin ilman turvaverkkoja kantamaan vastuuta vauvasta.

Ihan kiva, jos ketään ei tarvitsisi adoptoida ja kaikki nuoret tytöt voisivat pitää lapsensa. Mutta oikeassa elämässä ihmisillä on niin erilaiset psyykkiset (ja tietenkin materiaaliset, mutta sosiaalituilla niitä sentään voi kompensoida) lähtökohdat, ettei kaikki tunne pystyvänsä ottamaan vastuulleen pienen vauvan hoivaa ja kasvatusta. Edes erinäisten kunnallisten tukitoimien avustamana.

Lue lisää

Alaikäinen tyttö, jolla ei ole omien vanhempien suojaa sijoitetaan sijaishuoltoon. Sitä en ymmärrä, että miksi sijaishuoltoon kelpaa vain teiniäiti, mutta hänen vauvansa ei.

-näinon :-) kirjoitti:

haluaisin esittää kysymyksen adoptiovanhemmille.(kv-adoptio)

jos on niin kova halu antaa lapselle koti ja perhe ja rakkautta niin miksi ette tekisi sitä pyyteettömästi, eli tukisitte sitä lapsen kylää ottamalla vaikka kummilapsen.lapsen on usein parempi asua omassa maassaan ja kulttuurissaan, omiensa parissa.

ketjussa on haukuttu biologiset äidit lyttyyn joten eikös juuri adoptiovanhemmat ole itsekkäitä, täyttävät omaa lapsettomuuden tuomaa tyhjiötä adoptiolapsella uskotellen että he ovat ne ainoat rakastavat vanhemmat ja biologiset niitä hirviöitä jotka raaasti hylkäävät lapsen tuoden tälle ikuiset syvät haavat ja traumat sieluun.
ja jos homma ei mene ihan putkeen niin ainahan voidaan vetää biologiset vanhemmat syypääksi lapsen huonoon oloon vaikkeivat olisi koskaan toisiaan nähneet.

minä olen sitä mieltä että jos adoptiolapsi reagoi aikuisena adoptioon hylkäämiskokemuksena niin vastuu on adoptiovanhemmilla ei biologisilla vanhemmilla..

Lue lisää

Olen äiti, joka sai lapsensa kv adoption kautta. Olin itsekäs, halusin lapsen. Kuten ns. normaalit ihmiset, jotka perheen perustavat. Lapseni taustatiedot ovat selvillä. Hän tarvitsee perheen ja sitä hän ei olisi saanut lahjoituksista huolimatta. Osa lapsista hyötyy esim. kummitoiminnasta, mutta eivät kaikki. Voisin kirjoittaa tarkemmin, mutta haluan olla varma, ettei lastani täällä kukaan tunnista. Hänellä on siihen oikeus. Halusin kuitenkin vastata, sillä toivoisin sinun hankkivan asiallista tietoa. En koskaan moiti lapseni biovanhempia enkä pidä itseäni minään maailmanpelastajana. Yksinkertaisesti: toivoin lasta, lapseni tarvitsi perheen (eikä saanut sitä synnyinmaassaan). Yritetään ymmärtää toisiamme.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Alaikäinen tyttö, jolla ei ole omien vanhempien suojaa sijoitetaan sijaishuoltoon. Sitä en ymmärrä, että miksi sijaishuoltoon kelpaa vain teiniäiti, mutta hänen vauvansa ei.

Lue lisää

En minäkään ymmärrä miksi sijaishuoltoon nuori ei voi kelpaa vauvan kanssa.
Valitettavasti pela tekee kaikkensa järjestääkseen adoptio kodin niille lapsille joiden kohdalla he uskovat adoption voivan onnistua.
Siis niiden kohdalla jotka uskovat voivansa erottaa. Se on aika pelottavaa olla niiin nuori ja raskaana, ja ilman tukea tai omaa tuloa. Ja varsinkin kun pela ei aina edes kerro mitä tukitoimia nuori voisi saada.
Aina vain ei yritetä pitää perhe koossa. Aika julmaa puuhaa, mutta niin se vain on.

Helinä-keiju3 kirjoitti:

Aloittaja jo tuolla ylempänä kysyi kanssa syytä ja selitystä siihen, miksi joku, kuten hänen äiti, antaa lapsen adoptioon. Hänkään ei saanut kunnon vastausta. Vain yksi selitys löytyi sitten, äidin kehitysvamma, mutta aloittajan kaltaisissa tapauksissa siitä ei ole kyse. Nythän sinulla sohvaperunainen on ainutlaatuinen tilaisuus ivailusi sijaan valaista tietämättömille niitä syitä.

Lue lisää

Mietitään vaikkapa omaa tilannettani. Jos tulisin raskaaksi, menisin aborttiin. Jos raskaus olisi liian pitkällä, antaisin lapsen adoptioon. Yksinkertaista. Ihan ensiksikin: Kaikki eivät halua lapsia. En halua minäkään. Mun kohdalla kyse ei edes ole haluamisesta. Vaikka haluaisin kuinka paljon, antaisin lapseni pois tavalla tai toisella. Syy: mulla ei ole MITÄÄN edellytyksiä huolehtia lapsesta. Ei yhdestäkään. Miksi? Siksi että mulla on skitsofrenia ja vaikea masennus ja myös paljon fyysisiä ongelmia. En pärjäisi lapsen kanssa vuorokauttakaan, vaikka haluaisin ja vaikka olen jo "aikuinen" (25-vuotias). Tiedän että jos tulisin raskaaksi ja päättäisin pitää lapsen, niin huolimatta hyvästä tukiverkostosta tai ihan mistä vaan, se vauva otettaisiin multa huostaan. Tiedän jo nyt että musta ei siihen ole, siksi en aio ikinä hankkia lapsia. Ja tästä syystä olen erittäin tarkka ehkäisystä. Ja aion mennä sterilisaatioon heti kun se on mahdollista. Mikään ehkäisy, kuten ei sterilisaatiokaan, ole kuitenkaan 100varma, mutta otan riskin. Minusta on kohtuutonta vaatia ettei aikuinen ihminen saisi olla intiimillä tavalla läheinen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, siksi että on riski tulla raskaaksi. Kun kuitenkin huolehdin tarkasti ehkäisystä. On helppo sanoa ettei saisi harrastaa seksiä jos ei itse ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa tai ei edes halua olla seksuaalisesti aktiivinen. Itselleni seksi vaan kuuluu parisuhteeseen ja kumppanin kanssa läheisyyteen. Abortti on minulle se ensisijainen vaihtoehto siksi, että mulla on koko ajan vahvat lääkitykset päällä ja niitä lääkkeitä ei saa käyttää jos on raskaana. En halua synnyttää tähän maailmaan tarkoituksella vammaista lasta. Jos taas jätän lääkkeet pois, voin mennä psykoosiin josta ei välttämättä enää palaudu tähän maailmaan. Sanokaa itsekkääksi, sitä luultavasti olen. Jos en miettisi omaa jaksamistani, voisin samantien vaikka päättää päiväni. Totuus on että mitään ei voi tässä elämässä tehdä ilman että joku muu siitä kärsii. Minusta lapsi kärsii kaikkein vähiten, jos se tapetaan jo ennen syntymistä. Kutsukaa sairaaksi, minusta abortti on murha, mutta se olisi kuitenkin pienempi paha siihen verrattuna että antaisin raskauden jatkua. Haluan ennen kaikkea sanoa että kaikki eivät elä maailmassa jossa asiat ovat kiinni yrittämisestä tai tahdosta. Hienoa jos itse pystyt pitämään ja kasvattamaan onnellisesti vahinkolapsesi ja pärjäät aina. Minä en ole niin hyvä ihminen. En voi koskaan olla varma milloin seuraava psykoottinen kausi tulee ja miten siitä selviän. Pelkään että jo pari vähäunista yötä laukaisisi psykoottisuuden ja tekisin lapselleni jotain pahaa. Sitä tuskin kukaan haluaa. Yritä hyvä ihminen ymmärtää että se että sinulla asiat sujuu, ei tarkoita sitä että muilla olisi yhtä hyvä tilanne. Aina (kuten itseni kohdalla) se ei ole kiinni haluamisista ja yrittämisestä.

nappien napsija-84 kirjoitti:

Mietitään vaikkapa omaa tilannettani. Jos tulisin raskaaksi, menisin aborttiin. Jos raskaus olisi liian pitkällä, antaisin lapsen adoptioon. Yksinkertaista. Ihan ensiksikin: Kaikki eivät halua lapsia. En halua minäkään. Mun kohdalla kyse ei edes ole haluamisesta. Vaikka haluaisin kuinka paljon, antaisin lapseni pois tavalla tai toisella. Syy: mulla ei ole MITÄÄN edellytyksiä huolehtia lapsesta. Ei yhdestäkään. Miksi? Siksi että mulla on skitsofrenia ja vaikea masennus ja myös paljon fyysisiä ongelmia. En pärjäisi lapsen kanssa vuorokauttakaan, vaikka haluaisin ja vaikka olen jo "aikuinen" (25-vuotias). Tiedän että jos tulisin raskaaksi ja päättäisin pitää lapsen, niin huolimatta hyvästä tukiverkostosta tai ihan mistä vaan, se vauva otettaisiin multa huostaan. Tiedän jo nyt että musta ei siihen ole, siksi en aio ikinä hankkia lapsia. Ja tästä syystä olen erittäin tarkka ehkäisystä. Ja aion mennä sterilisaatioon heti kun se on mahdollista. Mikään ehkäisy, kuten ei sterilisaatiokaan, ole kuitenkaan 100varma, mutta otan riskin. Minusta on kohtuutonta vaatia ettei aikuinen ihminen saisi olla intiimillä tavalla läheinen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, siksi että on riski tulla raskaaksi. Kun kuitenkin huolehdin tarkasti ehkäisystä. On helppo sanoa ettei saisi harrastaa seksiä jos ei itse ole koskaan ollut vastaavassa tilanteessa tai ei edes halua olla seksuaalisesti aktiivinen. Itselleni seksi vaan kuuluu parisuhteeseen ja kumppanin kanssa läheisyyteen. Abortti on minulle se ensisijainen vaihtoehto siksi, että mulla on koko ajan vahvat lääkitykset päällä ja niitä lääkkeitä ei saa käyttää jos on raskaana. En halua synnyttää tähän maailmaan tarkoituksella vammaista lasta. Jos taas jätän lääkkeet pois, voin mennä psykoosiin josta ei välttämättä enää palaudu tähän maailmaan. Sanokaa itsekkääksi, sitä luultavasti olen. Jos en miettisi omaa jaksamistani, voisin samantien vaikka päättää päiväni. Totuus on että mitään ei voi tässä elämässä tehdä ilman että joku muu siitä kärsii. Minusta lapsi kärsii kaikkein vähiten, jos se tapetaan jo ennen syntymistä. Kutsukaa sairaaksi, minusta abortti on murha, mutta se olisi kuitenkin pienempi paha siihen verrattuna että antaisin raskauden jatkua. Haluan ennen kaikkea sanoa että kaikki eivät elä maailmassa jossa asiat ovat kiinni yrittämisestä tai tahdosta. Hienoa jos itse pystyt pitämään ja kasvattamaan onnellisesti vahinkolapsesi ja pärjäät aina. Minä en ole niin hyvä ihminen. En voi koskaan olla varma milloin seuraava psykoottinen kausi tulee ja miten siitä selviän. Pelkään että jo pari vähäunista yötä laukaisisi psykoottisuuden ja tekisin lapselleni jotain pahaa. Sitä tuskin kukaan haluaa. Yritä hyvä ihminen ymmärtää että se että sinulla asiat sujuu, ei tarkoita sitä että muilla olisi yhtä hyvä tilanne. Aina (kuten itseni kohdalla) se ei ole kiinni haluamisista ja yrittämisestä.

Lue lisää

Olen kaikesta samaa mieltä kanssasi. Koska olet noin varovainen ja vastuullinen niin onhan se jo aika epätodennäköistä ja kohtalon ivaa, että sinä joutuisit kaikesta huolimatta synnyttämään vauvan.
Minustakin ennalta ehkäisy on paras vaihtoehto, ja abortti toiseksi paras ja vasta sitten adoptio. Mietin vaan sitäkin, että onhan sillä lapsella silti myös biologinen isä, joka voisi huolehtia hänestä? Kannattaisi sekin kartoittaa ennen adoptioratkaisua.