Radiossa oli kuulemma ollut tänään joku ohjelma, jossa sanottiin, että Maata kohti on tulossa joku Aurinkoa kirkkaampi valonlähde. Tietääkö joku mistä on kyse? Kuuliko joku tuon ohjelman?
Mikä ilmiö?
Tähti tietei lijä
6238
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Veisit nuo hörhöilysi jonnekin huuhaa-palstalle.
Taisi olla viimeinen kerta, kun kysyn täältä jotain. Tuollainen ohjelma oli oikeasti, ja olisin vain halunnut tietää, mistä siinä puhuttiin. Tähtitieteilijät ovat näköjään menettäneet ne viimeisetkin järjen rippeet, mitä niillä oli.
Lopettakaa se Aurinkoon tuijottelu! Olette varmaan tuijotelleet sinne liikaa.
Epäilemättä monikin (todellisuudessa) Aurinkoa kirkkaampi kohde (tähti) liikkuu kohti Maata - ja suunnilleen yhtä moni liikkuu Maasta poispäin. Ne vaan ovat niin kaukana että näkyvät Aurinkoa paljon himmeämpinä - jos näkyvät olleenkaan.
Yhdyn edelliseen. Juuri näin on, eikä sieltä sellaisella kirkkaudella varustettua palloa ole koko pallomme eliniän aikana tännme saapumassa. Kohti tosiaan saattaa olla tulossa muutamien miljoonien valovuosien päässä.
Eli sikäli rauha maassa.
Me kuolemme kaikki! Se näkyy jo yötaivaalla ja se on aurinkoa kirkkaampi! Se paistaa joka yö makuuhuoneeseeni ja valaisee pelottavalla valollaan sänkyni vieressä lojuvat Tummeli-tuubit, homopornolehdet, tahraiset nenäliinat ja kuuhuijauksesta kertovat vankkaan faktaan perustuvat dokumenttikirjat! Kateelliset naapurini väittävät sitä katuvaloksi, koska se on tuon pylvään päässä, mutta kyllä se on oikeasti Nibiru!