Aina väitellään ja keskustellaan erilasisista näkemyksistä, mikä sinänsä on hyvä asia, koska keskustellessa näkemykset kypsyy ja kehittyy ja uusia ideoita ja näkökulmia syntyy (lukuun ottamatta fanaatikkoja)
Mutta onko kukaan ajatellut, että tavallaan jokainen näkemys on tavallaan oikeassa? Kukin ihminen käsittelee todellisuutta omian arvomailmasa pohjalta. Jos on olemassa jonkinlainen absoluuttinen totuus, niin tavallaan jokainen näkemys heijastaa omaa suhdettaan ja tietoisuuden valoaan yleiseen absoluuttiin nähden.
Tajunnat ovat tavallaan heijasteita absoluutista, jota voidaan ajatella vaikkapa suurena kakkuna. Jokainen viipale on eri kokoinen. On suurempia viipaleita ja pienempiä palasia, mutta silti kaikki viipaleet kuuluvat samaan kakkuun. Kukin näkee siis vain oman osansa absoluuttisesta tietoisuudesta, joka on kakku. Tietoisuutta voi kasvattaa ja tietoa lisätä, kunhan on ennakkoluuloton asenne ja ymmärrys siitä, että jopa "pöhlöimmässäkin" näkemyksessä on tietoisuuden siemen, jonkinlainen ydintietoisuus.
Tämä ydin on se osa, joka on yhteydessä kakkuun. Kun ymmärtää toisen näkemyksen ytimen, kasvattaa samalla omaa ymmärrystään kakusta, joka on todellisuus. Samoin oma viipale kasvaa, kun ymmärrys lisääntyy.
Kun taas toisaalta onnistuu keskustelussa valaisemaan toista osapuolta, koko kollektiivinen, ihmiskunnan yhteinen kakku kasvaa itsessään. Näin ollen kokonaisuuden kasvaessa koko kollektiivisen tajunnan kenttä kasvaa. Kaikilla on mahdollisuus kasvattaa tietoisuuttaan oppimalla ja opettamalla ennakkoluulottomasti.
Tieto ja tietoisuus kasvaa, kun tiedostaminen kasvaa. Tämä hyödyttää jokaista ihmiskunnan osapuolta, koska yhteinen osuutemme kosmisesta kakusta kasvaa. Tiedon ja tietoisuuden kasvattaminen on siis lopullinen päämäärämme eikä täydellistä tietoa voi koskaan saavuttaa. Vai voiko?
Mutta onko kukaan ajatellut, että tavallaan jokainen näkemys on tavallaan oikeassa? Kukin ihminen käsittelee todellisuutta omian arvomailmasa pohjalta. Jos on olemassa jonkinlainen absoluuttinen totuus, niin tavallaan jokainen näkemys heijastaa omaa suhdettaan ja tietoisuuden valoaan yleiseen absoluuttiin nähden.
Tajunnat ovat tavallaan heijasteita absoluutista, jota voidaan ajatella vaikkapa suurena kakkuna. Jokainen viipale on eri kokoinen. On suurempia viipaleita ja pienempiä palasia, mutta silti kaikki viipaleet kuuluvat samaan kakkuun. Kukin näkee siis vain oman osansa absoluuttisesta tietoisuudesta, joka on kakku. Tietoisuutta voi kasvattaa ja tietoa lisätä, kunhan on ennakkoluuloton asenne ja ymmärrys siitä, että jopa "pöhlöimmässäkin" näkemyksessä on tietoisuuden siemen, jonkinlainen ydintietoisuus.
Tämä ydin on se osa, joka on yhteydessä kakkuun. Kun ymmärtää toisen näkemyksen ytimen, kasvattaa samalla omaa ymmärrystään kakusta, joka on todellisuus. Samoin oma viipale kasvaa, kun ymmärrys lisääntyy.
Kun taas toisaalta onnistuu keskustelussa valaisemaan toista osapuolta, koko kollektiivinen, ihmiskunnan yhteinen kakku kasvaa itsessään. Näin ollen kokonaisuuden kasvaessa koko kollektiivisen tajunnan kenttä kasvaa. Kaikilla on mahdollisuus kasvattaa tietoisuuttaan oppimalla ja opettamalla ennakkoluulottomasti.
Tieto ja tietoisuus kasvaa, kun tiedostaminen kasvaa. Tämä hyödyttää jokaista ihmiskunnan osapuolta, koska yhteinen osuutemme kosmisesta kakusta kasvaa. Tiedon ja tietoisuuden kasvattaminen on siis lopullinen päämäärämme eikä täydellistä tietoa voi koskaan saavuttaa. Vai voiko?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vastaisin tuohon, että praktiselta kannalta kaikki eivät ole oikeassa, mutta ymmärryksen näkökulmasta kaikki ovat eräässä mielessä "oikeassa". Tai sanotaanko näin että jokaisen ajatteluun sisältyy totuuden siemen, jopa niiden "fanaatikkojen". Tosin käytännön syistä meillä ei ole mahdollisuuksia selvittää, mikä on kunkin ajattelun oma merkitsyhorisontti ja siten "mieli", "järki" ,"tarkoite" tai "päämäärä".
Oikeastaan, siellä missä olisi jotenkin "absoluuttinen" ymmärrys kaikkien asiantilojen oikeellisuudesta, ei voitaisi ehkä enää puhua "oikeasta" ja "väärästä" sellaisenaan. Niinpä ymmärryksen kategoriatkin ovat osa
meidän rajallisuutta, halusimmepa tai emme. Jopa se että kaikki ovat "oikeassa" on eräänlainen puolueellinen väite on asiantilojen oikeellisuudesta. Se ei ole siten ulkopuolelta ammennettu tosiasia, koska on vaikea nähdä miten kaikki mahdolliset ja mahdottomalta tuntuvat asiantilat toteutuvat samanaikaisesti.
Olisi niin paljon helpompaa ihmisten kehittyä ihmisinä, jos tieto kokemuksista periytyisi suoraan jälkeläisille, jos kaikki ihmiset pystyisivät ymmärtämään asioiden eri näkökulmat ja huomaamaan asioiden päämäärät ym.
Voitaisiin välttää turhaa kinastelua politiikassa ja uskonnossa sekä elämässä yleensä.
Kehittyminenkin nopeutuisi huomattavasti, kun jokaisen yksilön ei tarvitsisi lyödä päätään seinään samoissa asioissa.