Peppadew

Olen aika ihastunut näihin pieniin, hauskoihin peppadew-chileihin, joita saa myös säilöttynä makeahkoon liemeen. Maku on vähän tulinen, mutta todella vain vähän. Olen myös ostanut matkoilta peppadew-sinappia, jota en ole ainakaan toistaiseksi löytänyt kotomaasta. Viimeisen purkin loputtua tein sitä itse seuraavalla ohjeella:

Dijon-sinappia
hienonnettua peppadew-massaa ja
loraus purkin lientä
vähän sokeria - jos liemessä ei ole sitä tarpeeksi

Tuloksena on melko erilaista kuin normisinappia, mutta sopii oikeastaan ruoan kuin ruoan kanssa ja tuo vähän uutta makua ruokapöytään. Varsinaista sinapinmakua voit säädellä muuttamalla sinapin ja chilin suhdetta.
91017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

näitä peppadew-ihanuuksia saa ? Oletko löytänyt niitä jostain kaupasta täältä kotimaasta ?(Turusta?)
Osaatko kertoa miten suuri niiden SHU ( eli väkevyys ) on ?

Äänestä
  • En ole nähnyt näitä Suomessa varsinaisesti - jotain samalla tuotemerkillä olevia, juustolla täytettyjä chilejä oli muistaakseni Stockmannilla myynnissä. Olen kuskannut tuolta eteläisestä Etelä-Suomesta, Vironmaalta ja muualta Keski-Euroopasta - viimeksi Amsterdamista.

    Näiden on joskus erehdyttävästi sanottu - ihan julkisestikin - olevan tomaatin ja chilin risteytys, mutta ei se niin ole. Tuote on jalostettu Etelä-Afrikassa ja on siellä todella suosittu.

    Polttavuus Scoville-asteikolla on vain 1177 eli melko mieto. Mutta se tästä tekeekin niin käyttökelpoisen - tuo makeaa poltetta, mutta ei hävitä ruokailijan makuaistia kuten voimakkaampi chili niin usein tekee. Hyvä on - poikkeuksen tekevät tietysti kaikki chilijehovat, jotka tarvitsevat päivittäiseen addiktiinsa kilon Habaneroja - muuten ei miehuus pysy tallessa eikä ole mitä kavereille kehua.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    En ole nähnyt näitä Suomessa varsinaisesti - jotain samalla tuotemerkillä olevia, juustolla täytettyjä chilejä oli muistaakseni Stockmannilla myynnissä. Olen kuskannut tuolta eteläisestä Etelä-Suomesta, Vironmaalta ja muualta Keski-Euroopasta - viimeksi Amsterdamista.

    Ei se kaikille meille mikään miehisyysjuttu ole, minä satun pitämään tulisesta ja olen chilejä käyttänyt ruoanlaitossani pennusta asti. Siinä vaan käy niin kun sitä enemmän käyttää, niin toleranssi kasvaa. Meikäläisellä ei ole enää millään tabasco-kastikkeella mitään käyttöä, se on omaan makuuni jo liaan mietoa ja siksi jätän sen tason chilituotteet käyttämättä. Se on vähän kuin laittaisi johonkin ruokalajiin jotain siihen olennaisesti kuuluvaa maustetta, mutta vain niin vähän ettei sitä juuri huomaa. Varmaan hyvänä ruoanlaittajana ymmärrät mitä tarkoitan.

    Toki on niitä chilillä läträäviä macho-bullshit-pellejäkin, joiden mielestä tulisen chilin syönti on joku suuri miehisyyden osoitus. Minusta se on yhtä järkevää ja miehekästä kuin kisailla sillä kuka "uskaltaa" syö kilon tilliä. :D

    Äänestä

  • oikea laitalinkki kirjoitti:

    Joo - huumorillahan em. sanoin. Tiedän, että kapsasiiniin tottuu - muutama aika Intiassa tai Sri Lankassa ja vetelet jo sen kymmenet vinkeät curryt yhtään hikoilematta. Samoin alkaa ajan myötä tottua siihen, että ruokia on usean makuisia - ja myös tulisuudessa on omat asteensa.

    Monasti kuitenkin kun äkkipoikana haukkaa jotain tulista ruokaa, menettää hetkeksi koko makuaistinsa ja se ei enää olekaan silloin kovin kivaa. Mutta palautuuhan se koko nopeasti kuitenkin.

    Lähinnä tarkoitin noita jenkkiteeveen haarukkapellejä, jotka kilpailevat todellakin siitä kuka syö tulisimman chilin, isoimman hampurilaisen, kaksi neliötä pizzaa, viisi litraa coca colaa ja kaikki tämä yhtä hölmön yleisön taputtaessa ympärillä.

    Newcastlessa, Geordi-maassa on intialainen ravintola, Rupali, joka tarjoilee menuta nimeltä Curry Hell ja jonka eräs ruokalaji on päässyt jopa Guinnesin ennätysten kirjaan tulisimpana ravintolassa tarjottavana ruoka-annoksena. Kävinpä siellä minäkin taannoin ja petyin kyllä ruoka-annosten yleiseen hottiusasteeseen - melko laimeita tekeleitä kunnes parin pöydän päähän tuli kaverukset tällaiseen miehuuskokeeseen. Seremoniallisin elein pöytään tuotiin kukkulautanen currya ja kahveli, pullo vettä ja leipää. Ja sitten pojat murkinalle - hiki lensi ja ilmeet olivat tuskaiset eikä curry mennyt alas ei millään. Siihen jäi poikien taival - eivät päässeet Hall of Fameen, mutta vessaan tuli kyllä asiaa jo lautasen puolivälissä.

    Hupinsa kullakin.

    Tätä vähän pelkäsinkin ! Tiesin tämän E-Afrikkalaiseksi, ja toivoin jo hetken pääseväni makustelemaan =( Mutta kiitos tiedoista !
    Tuttu kaveri on johdatellut meitä läskisoosin ystäviä chilimaailmaan, joten Tabasco-tippojen sijaan olisikin todella hienoa kokeilla tuota kasvijalostetta. Tallinna ( mistä siellä ? ) onkin realistinen matkakohde - Kapkaupunki saa meitä vielä odottaa.
    Tuo tuttumme taitaa olla sellainen macho. Ensimmäiset Bih Jolokiat on tänä vuonna kasvatettu ja syöty. Ja tutustuttu sen jälkeen perusteellisesti vesiklosetin autuaalliseen apuun..Mutta hyvää oli, väittää tämä kapsaisiiniholisti tosissaan.
    Tuosta intialaisesta ruuasta : omat kokemukseni ovat lähinnä Englannista, ja siellä sai tulisuudeltaan hyvinkin erilaisia ruokia. Nyt oli jossain sellainen tieto, että oikea intialainen ruoka ei olisikaan erityisen polttavaa, vaan tämä käsitys olisi syntynyt aikoinaan englantilaisten siirtomaalaisten myötä. ( Tarkemmin en muista koko tarinaa ) Onko jollakin kokemuksia ihan sieltä Intiasta, Pakistanista, Bangladeshista? Muualtakin kuin turistipaikoista ?

    Äänestä

  • Fiat mixtura kirjoitti:

    Intia on niin suuri ruokamaa, että se jakautuu tosi moneen alueelliseen keittiöön. Myös ruoat vaihtelevat huomattavasti eikä joka paikassa suinkaan ole edes curry se ykkösmuona. Olen ollut pari kertaa etelässä - missä on kyllä melko tulista ruokaa - ja pohjoisempana, missä taas ruoka on jopa paikoin melko mietoa. Mausteita käytetään toki joka puolella, mutta ei niinkään chilejä ja tulisia mausteita.

    Pohjoisessa on näitä tandooriruokia, vartaita, jugurttipohjaisia kastikkeita - tulisempia ja vähemmöän tulisia, jopa varsin mietoja ja viilentäviä - ja Mumbaissa oli taasen enemmän kasviscurryja, jotka olivat kyllä aika hotteja. Samoin kala sai melko tulisen liemen kaverikseen - ei siinä paljoakaan kala maistunut vaan mausteet lähinnä.

    Toinen paikka, jonka tiedän on Sri Lanka, joka on ruokamaana parempi kuin Intia - mielestäni. Sri Lanka on varsinainen kasvisten ja sea foodin maa ja kaikesta näistä tehdään currya. Vahvuusasteet toki vaihtelevat, mutta kyllä siellä hikeä saa joka aterialla pyyhkiä jo toisen palan jälkeen. Mutta kuten sanottu: aivan erinomainen ja monipuolinen ruoka, suosittelen lämpimästi, huhuh...

    Joten - iso maa, kaikessa löytyy. Eikä joka ruokalaji aivan niin tulinen ole vaan yleisilme on pikemmin mausteinen ja maittava. Mutta jollei ole jo tottunut monivahteisempaan eineeseen - tai kieltäytyy tottumasta - on kyllä melko pulassa.

    Peppadew-tuotteita olen ostanut ihan Norde Centrestä Tallinnassa ja viimeksi paikallisesta Stockmannista. Amsterdamin kentällä olevan securityn ulkopuolella on herkkupuoti, mistä löytyy laaja valikoima. Voipihan löytyä Suomesta myös Stockmann-Herkusta.

    Onko sinulla crudo ? Sellaisia pieniä,suloisia,punaisia ?
    Ja kiitos vinkeistä tiedoista.
    Tuo ns. intialaisen ruokakulttuurin monipuolisuus olisi hyvä muistaa, kun kävelee vaikka täällä Suomessa " Indian Food "-paikkaan. Tosin niissä näyttää olevan hyvä tapa esittää Menu jo ikkunassa.
    Kaikki ruokaostoksia koskevat ideat vaikkapa Tallinnasta ovat herkkunaamareille hyvin tervetulleita - tai ehkäpä en vain ole tutkinut tarpeeksi tämän aihepiirin viestiketjuja..

    En ole saanut tuoreita - kaikki ovat olleet säilöttyjä tähän makean etikkaiseen soossiin. Tuollaisen löysin jostain blogista:

    "Stokkan herkku on pitkään myynyt herkullisia juustolla täytettyjä chilejä, pieniä, makeita, punaisia, halkaisijaltaan noin 2-3 cm. Nyt niitä saa myös kaupan hyllystä nimikkeellä Piquante peppers (Peppadew kastikkeessa)." Tuon peppadew-kastikkeen reseptin löysin muualta verkosta.

    Ja joitain peppadew-tuotteita myy Haugen-Group Hesasta.

    Kun katselin tuon tuotteen historiaa niin tuntuupa kovin mystiseltä - uusi tuote ja kaikki yksinoikeudet kehittäjällä ja löytäjällä. Chilin siemenet leviävät vähän kuin tiskin alla.

    No saahan valmista tuotetta purkissa - en ole mikään intohimoinen kasvattaja, joskus koetellut, mutta koska menekki ei nyt ole niin suuren suuri niin varaan kasvimaani muuhun käyttöön - yrteille.

    Äänestä

  • old_profile_42174 kirjoitti:

    En ole nähnyt näitä Suomessa varsinaisesti - jotain samalla tuotemerkillä olevia, juustolla täytettyjä chilejä oli muistaakseni Stockmannilla myynnissä. Olen kuskannut tuolta eteläisestä Etelä-Suomesta, Vironmaalta ja muualta Keski-Euroopasta - viimeksi Amsterdamista.

    Näiden on joskus erehdyttävästi sanottu - ihan julkisestikin - olevan tomaatin ja chilin risteytys, mutta ei se niin ole. Tuote on jalostettu Etelä-Afrikassa ja on siellä todella suosittu.

    Polttavuus Scoville-asteikolla on vain 1177 eli melko mieto. Mutta se tästä tekeekin niin käyttökelpoisen - tuo makeaa poltetta, mutta ei hävitä ruokailijan makuaistia kuten voimakkaampi chili niin usein tekee. Hyvä on - poikkeuksen tekevät tietysti kaikki chilijehovat, jotka tarvitsevat päivittäiseen addiktiinsa kilon Habaneroja - muuten ei miehuus pysy tallessa eikä ole mitä kavereille kehua.

    Jyväskylässä näitä ainakin saa City Marketista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

crudo kirjoitti:

Olen aika ihastunut näihin pieniin, hauskoihin peppadew-chileihin, joita saa myös säilöttynä makeahkoon liemeen. Maku on vähän tulinen, mutta todella vain vähän. Olen myös ostanut matkoilta peppadew-sinappia, jota en ole ainakaan toistaiseksi löytänyt kotomaasta. Viimeisen purkin loputtua tein sitä itse seuraavalla ohjeella:

Dijon-sinappia
hienonnettua peppadew-massaa ja
loraus purkin lientä
vähän sokeria - jos liemessä ei ole sitä tarpeeksi

Tuloksena on melko erilaista kuin normisinappia, mutta sopii oikeastaan ruoan kuin ruoan kanssa ja tuo vähän uutta makua ruokapöytään. Varsinaista sinapinmakua voit säädellä muuttamalla sinapin ja chilin suhdetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu